Erkinheimot

  Erkinheimon Pääjehu

  Nimi   Erkinheimon Pääjehu aka Jehu
  Rotu   Suomenhevonen
  Sukupuoli   Ori
  Säkäkorkeus   154cm
  Syntynyt, ikä   16.11.-14 (11v)
  Rekisterinumero   VH15-018-0541
  Kasvattaja   Oresama, Erkinheimot
  Omistaja   Oresama VRL-02753, Erkinheimot
  Painotuslaji   Yleispainotus
  Koulutustaso   VaB, 110cm
  Meriitit   Ei vielä



© Suomen Hippos / Pirje Paananen

Luonne

Varsana Jehu oli ujo ja hermostunut. Sen emä pyöri sen ympärillä kuin helikopteri, mikä vain edesauttoi orin vetäytymistä kuoreensa. Kun emä suojeli liiaksi, orivarsa kuvitteli maailman olevan vaarallinen paikka. Vieroituksen jälkeen alkoikin armoton Jehun punttaaminen. Sen egoa piti hivellä kaikin tavoin, ja sille piti luoda poikkeuksellisen paljon laskelmoituja onnistumisen kokemuksia. Loputa Jehun punttaaminen luisui siihen pisteeseen, että sen ego paisui paisumistaan ja se alkoi kuvitella olevansa jotain suurta ja mahtavaa. Siitä alkoi uhittelu, jota vastaan onkin taisteltu koko Jehun aikuisikä.

Jehu on pollea poika, jolle harjaaminen ja satuloiminen ei tunnu käyvän koskaan laatuun. Isäntä saa sen tottelemaan matalalla äänellään ärjäistessään, mutta muiden Erkinheimojen kanssa Jehu ottaa matsia välillä hampaillaankin, ellei passiivinen vastarinta riitä. Onneksi se ei potki.
Harjattua ja satuloitua Jehu on kuitenkin aina saatu, vaikka se onkin rauhaton ja kopea. Satula selässään ja suitset päässään Jehu tuntuukin luovuttavan taistelunsa ja antaa jopa silittää ja kehua itseään.
Samanlainen vaahtopää se on muidenkin hoitotoimenpiteiden aikana. Kengittäjän työ on jalkojaan heiluttelevan ja hampaitaan käyttävän Jehun kanssa tuskainen. Eläinlääkäri puolestaan joutuu rauhoittamaan orin joka kerta, jos toimenpide on vähänkään eriskummallisempi tai pitkäkestoisempi kuin rokotus.

Ratsuna Jehu on välillä tosi ärsyttävä. Lämmittelyssä se kokeilee aina, kuka kentällä tai maastossa tällä kertaa määrää. Yleensä se on ollut ratsastaja, vaikka muutamia Erkinheimolaisia Jehu onkin välillä vienyt kuin perunasäkkiä. Lämmittelyssä Jehua kannattaakin pyytää tekemään yksinkertaisia asioita, kuten pysähdyksiä, niin se pääsee tottelumoodiin. Jos siltä vaatii heti ensimmäiseksi kiemurauraa, sen on helpompi pelleillä ja kuvitella, ettei sen tarvitse totella.
Kouluratsastusharjoitukseen voidaan siirtyä vasta, kun Jehu on ratsastajalla hallussa. Jos pomo on selvä, alkaa Jehun määrätietoisesta ja nenäkkäästä persoonasta olla jotain hyötyäkin. Sen askellus on nimittäin pontevaa ja energistä niin kotona kuin kilpailuissakin, ja se hurmaa tuomarin jos toisenkin vain sillä. Jehu painaa helposti ohjalle, jos sen antaa, ja marssii pohjeapujen yli, jos pääsee. Määrätietoinen ratsastaja saa kuitenkin näytettyä niin tuomareille kuin kotikentällä Jehun kouluharjoituksia seuraavillekin orin parhaat ominaisuudet. Se on taitava, röyhkeä ja itsevarma ratsu.
Esteilläkin Jehun on oltava hallinnassa jo ennen ensimmäistäkään hyppyä. Heikomman ratsastajankin kanssa se toki hyppää, eikä kieltäydy. Itse asiassa se hyppää vähän liikaakin. Jehu rakastaa hyppäämistä niin paljon, että kuumuu täysin yli, ellei ratsastaja vähän viilennä sen tunteita välillä hillitsevin avuin. Kisoissa Jehu on yleensä hieman pidättyväisempi kuin kotona ja pelleilee harvemmin. On sekin kuitenkin nähty, kuinka meidän urhomme painaa keskellä kilparataa hypäten esteitä mielivaltaisessa järjestyksessä ja pysähtyy sitten syömään koristeita saatuaan tarpeekseen.
Maasto on hyvä paikka antaa Jehun rauhoittua. Siellä se katselee ja kuuntelee ympäristöään kiinnostuneena, eikä sen kanssa tarvitse taistella. Sillä on muuta puuhaa. Rohkeakin Jehu on: se ei hätkähdä mitään, vaan kääntyy katsomaan arvaamattomia ääniä ja näkyjä tarkemmin.

Jehua tarhataan yleensä yksin tai erittäin nöyrien ja pienikokoisten orien kanssa. Sen ego ei kestä kilpailua lauman johtajuudesta. Suuria ja itsevarman oloisia oriita Jehu rökittää kunnes jompi kumpi tulee aidasta läpi. Heikommat tapaukset se jättää rauhaan, ja jos tarhailua yhdessä jatkuu useita viikkoja, se jopa alkaa kommunikoimaan kavereidensa kanssa kunnolla.

Suku

Mörkövaaran Partajehu
sh, 152cm
YLA3, SLA-I, KRJ-II, ERJ-III
Vir MVA Ch Lakean Emanuel
sh, 144cm
SLA-I, KRJ-I, YLA2, KTK-II,
ERJ-II, KRL-II
Vir MVA Ch Lakean Roope Aadolf
sh, 153cm
KTK-II, YLA2, SLA-I, VSHK-AB
Vir MVA Ch Lakean Nelli-Noora
sh, 154cm
KTK-II, SLA-I, YLA1, VSHK-A
Radikali AB
sh, 151cm
YLA2
Kuningasjätkä AM
sh, 158cm
Pokerin Okariina
sh, 159cm
Meren Karkkinääri
sh, 156cm
Tammihaan Teuvo
sh, 156cm
Leijonakuningas
sh, 152cm
Pippilotta
sph 158cm
Rökin Tiikeriina
sh, 156cm
Vir MVA Ch Vilpertti
sph, 140cm
Taivaankannelta Kadotettu
sh, 148cm
SLA-II, YLA3

Mörkövaaran Partajehu tuli Erkinheimoihin tilausvarsana Mörkövaarasta. Se syntyi vuonna 2008 ja on 152 cm korkea kimo. Pave on kilpaillut ahkerasti, ja ollut aikamoinen rusettihai. Elämänsä aikana se sai palkinnot YLA3, SLA-I, ERJ-III ja KRJ-II. Este- ja kouluratsun uran lisäksi ori teki myös lyhyen, mutta menestyksekkään uran ravihevosena. Radoilta sille jäi käteen komea ennätys 20,0 aly. Työhevoskisojakin Pave kokeili, mutta ne eivät olleet oikein sen juttu, koska onhan se työhevosta kevyempi ori. Sen sijaan näyttelyissä piipahdettaessa Pavelle myönnettiin irtoSERT ja JS.

Ulkomailla huhutaan, että Lakean Emanuelia ei koskaan olisi ollut olemassakaan. Ori kuulostaakin kyllä aivan liian lahjakkaalta ja kiltiltä ollakseen todellinen. Ori on jo vanha - mutta se on elinaikanaan ehtinyt vaikka mitä. Herralla on takataskussa hyvät palkinnot ERJ-laatuarvostelusta sekä YLA'sta, mutta mös kakkospalkinto kantakirjasta sekä Vir MVA Ch -arvonimet. Pienikokoinen, suurisydäminen ori viettää terveitä, iloisia eläkepäiviä Lakean virtuaalitallilla kasvattajansa omistuksessa.
Lakean Roope Aadolf on poikansa Emanuelin tapaan erittäin menestynyt ja kiltti ori. Tämäkin komistus on kantakirjassa kakkospalkinnolla ja ansainnut Vir MVA Ch-arvonimet. Laatuarvosteluista sillä on YLA2-palkinto. 153cm korkea ori on todellakin ilo silmälle, ja periyttänyt loistavan ulkonäkönsä ja kapasiteettinsa jälkeläisilleen.
Lakean huippuhevosten tapaan myös Lakean Nelli-Noora on erittäin menestynyt ja taitava ratsu. Sekin on arvonimin Vir MVA Ch palkittu ja haalinut YLA'sta ja kantakirjastakin kakkospalkinnon. Kiltti, hyvin koulutettu Nelli-Noora kuuluu ehdottomasti oman aikansa parhaimpiin suomenhevosiin. Nyt tamma on jo vanha ja eläkepäivillä, mutta sen työtä jatkavat neidin kymmenen toinen toistaan parempaa huippuvarsaa.

Radikaali AB muutti jo pikkuvarsana Mörkövaaraan. Se on YLA2-palkittu ja menestynyt kouluratsastuksen ohella myös jonkin verran valjakkoajossa. Tämä kuuden varsan emä on ollut kilpailueläkkeellä vuodesta 2009 lähtien, mutta on edelleen hyvin terve. Hyäluonteisen tamman ehkä tunnetuin jälkeläinen on Leijonaraita, tai Pave itse.
2006 syntynyt Kuningasjätkä AM on jo kuollut, muttei koskaan unohdettu. Pitkän, terveen, onnellisen elämän viettänyt "Kunkku" sijoittui jonkin verran sekä koulu- että esteratsastuksessa, muttei koskaan saavuttanut laatuarvostelupalkintoja. Tällä kiltillä monitaiturilla on vain yksi jälkeläinen.
Kaunis Pokerin Okariina on keskinkertaisesti menestynyt yhden varsan emä. Se lopetettiin vuonna 2008 kroonisen kaviokuumeen takia, mutta sitä ennen tamma oli ollut aina tere ja hyväkuntoinen. Tämän Abletalin kilpatamman luonne oli hyvin kiltti ja utelias.
Urhean Poku sai nimensä sijoituslistoihin vasta kahdentoista vuoden iässä. Hyvänluonteinen, komea ori ei ehtinyt saavuttaa meriittejä ratsupuolella monine sijoituksineen, mutta sen sijaan sitä palkittiin näyttelyissä.
Okariinan Niili eli jokaisen hevosen unelmaa. Se ei kilpaillut, se ei astunut kuin yhden tamman, mutta siitä pidettiin hyvää huolta. "Nikke" eli ainoana lemmikkinä parikymppisellä Anna-Maria Heikkisellä, eikä matkannut kotoaan koskaan kuin korkeintaan paikallisiin pieniin valmennuksiin.

Meren Karkkinääri on vuosina 2009-2016 vaikuttanut suomenhevostamma. Tämä raudikko ratsu toimi lähinnä Erkinheimon perheen lemmikkinä. Toki se harrasti nuorena aktiivisesti koulu- ja esteratsastustakin menestyen aika hyvin. Siitostammaa Karkista ei ikinä tullut, vaikka sille muutama varsa harvakseltaan tehtiinkin. Luonteeltaan tämä 156 cm korkea suomenheovostamma oli maailman kiltein.

Tammihaan Teuvo on Tammihaan kasvatti vuodelta 2008. Se on 156 cm korkea ori. Hevosella on vain yksi tiedossa oleva jälkeläinen, joka on tamma Meren Karkkinääri. Ori oli kuitenkin jonkin aikaa jalostustoimessa Aguanimalsissa, joten sillä saattaa olla muutamia muitakin, tuntemattomampia jälkeläisiä. Hevosen ulkonäöstä ja luonteesta ei ole säästynyt tietoja.
Leijonakuningas oli Tammihaan tuontihevonen, ja asui Tammihaassa koko ikänsä. Sen tarkat tiedot ovat kadonneet jo ennen vuotta 2008. Tiedossa on enää sen säkäkorkeus, 152 cm, ja lempinimi, Lenni.
Sama kohtalo kuin Leijonakuninkaalle, kävi Pippilotta-tammalle. Se katosi tietoineen, eikä kukaan tiedä, minne se joutui. Pippilotan lempinimi oli Peppi, ja se oli 158 cm korkea tamma.

Rökin Tiikeriina on melko tunnettu, vuonna 2008 vaikuttanut vanhan linjan suomenhevostamma. Se oli 156 cm korkea punarautias tamma. Luonteeltaan tamma oli utelias ja rohkea. Vaikka ratsusta suunniteltiin siitostammaa sen ikäännyttyä, on siltä tiedossa vain yksi varsa, Meren Karkkinääri.
140 cm korkea suomenpienhevosori Vilpertti oli komea poika. Se saavutti näyttelyissä arvonimet Vir MVA ja Ch. Valitettavasti orista ei ole jäänyt muita merkintöjä virtuaalisten suomenhevosten historiaan.
Taivaankannelta Kadotettu oli menestynyt kilparatsu. Tämä rautias, RöKin omistama piirrostamma kilpaili ERJ:n ja SUJ:n alaisia kilpailuita niin hyvin, että sai urallaan palkinnot SLA-II ja YLA3. Ainoista PKK:n alaisista näyttelyistään tamma toi kotiin EO-sertin. Kilpauran jälkeen tamma teki myös siitostamman hommia. Se sai yhteensä kuusi varsaa, joista kaikki ovat kilpailleet ainakin jonkin verran. Tamma oli hyvin kiltti lemmikki ja ratsu.



Jäkeläiset

181115 o. Erkinheimon Jokisusi (e: Kärmeniemen Pikkuvarpunen)


Kilpailukalenteri

'

Päivämäärä Järjestäjä Luokka Sijoitus
01.12.-14 Erkinheimot ERJ/110cm 1/30
14.02.-15 Erkinheimot ERJ/110cm 4/30
15.02.-15 Erkinheimot ERJ/110cm 4/30
16.02.-15 Mörkövaara ERJ/110cm 2/30
16.02.-15 KK Holmberg KERJ/CIC1 4/30
24.02.-15 Mörkövaara ERJ/110cm 5/30
24.02.-15 Neunbürg ERJ/100cm 5/30
25.02.-15 Haavelaakso ERJ/110cm 4/30
26.02.-15 Haavelaakso ERJ/110cm 3/30
04.03.-15 Haavelaakso ERJ/110cm 2/30
04.03.-15 Westbound ERJ/110cm 2/30
06.03.-15 Marvel Ponies KERJ/CIC1 2/40
06.03.-15 Zurück KERJ/CIC1 5/30
08.03.-15 Zurück KERJ/CIC1 5/30
08.03.-15 Skyline Sporthorses ERJ/110cm 3/50
17.03.-15 Yemene ERJ/110cm 3/40
07.03.-15 Mörkövaara ERJ/110cm 4/30
12.03.-15 Pirunportti ERJ/100cm 1/30
11.04.-15 Viisikko ERJ/110cm 3/30
12.04.-15 Viisikko ERJ/110cm 1/30
15.04.-15 Yorca WBs KRJ/VaB 3/30
16.04.-15 Yorca WBs KRJ/VaB 4/30
16.04.-15 Viisikko ERJ/110cm 3/30
19.04.-15 Yorca WBs KRJ/VaB 1/30
19.04.-15 Zurück KERJ/CIC1 4/25
20.04.-15 Zurück KERJ/CIC1 5/25
21.04.-15 Zurück KERJ/CIC1 4/25
22.04.-15 Devilishfair KRJ/VaB 4/40
22.04.-15 Devilishfair KRJ/VaB 6/40
22.04.-15 Kuuralehto KRJ/VaB 3/40
23.04.-15 Yorca WBs KRJ/VaB 4/30
24.04.-15 Yorca WBs KRJ/VaB 5/30
25.04.-15 Kuuralehto KRJ/VaB 3/40
26.04.-15 Kuuralehto KRJ/VaB 1/40
27.04.-15 Riiviöt KRJ/VaB 3/50
28.04.-15 Fiktio KRJ/VaB 1/40
29.04.-15 Riiviöt KRJ/VaB 2/50
01.05.-15 Yorca WBs KRJ/VaB 5/32
01.05.-15 Mörkövaara KRJ/VaB 1/30
02.05.-15 Riiviöt KRJ/VaB 4/50
03.05.-15 Mörkövaara KRJ/VaB 4/30
03.05.-15 Riiviöt KRJ/VaB 6/50
04.05.-15 Mörkövaara KRJ/VaB 2/30
05.05.-15 Mörkövaara KRJ/VaB 3/30
06.05.-15 Mörkövaara ERJ/110cm 3/30
06.05.-15 Zurück KERJ/CIC1 3/30
09.05.-15 Zurück KERJ/CIC1 1/30
09.05.-15 Mörkövaara KRJ/VaB 2/30
09.05.-15 Fiktio KRJ/VaB 3/40
10.05.-15 Fiktio KRJ/VaB 2/40
10.05.-15 Fiktio KRJ/VaB 3/40
10.05.-15 Fiktio KRJ/VaB 1/40
12.05.-15 Fiktio KRJ/VaB 2/40
15.05.-15 Fiktio KRJ/VaB 6/40
19.05.-15 Fiktio KRJ/VaB 3/40
19.05.-15 Fiktio KRJ/VaB 3/40
19.05.-15 Fiktio KRJ/VaB 2/40
21.05.-15 Fiktio KRJ/VaB 3/40
21.05.-15 Fiktio KRJ/VaB 3/40
25.05.-15 Fiktio KRJ/VaB 2/40
26.05.-15 Fiktio KRJ/VaB 1/40
26.05.-15 Fiktio KRJ/VaB 3/40
10.09.-15 Erkinheimot ERJ/110cm 3/23
13.09.-15 Erkinheimot ERJ/110cm 3/23
15.09.-15 Erkinheimot ERJ/110cm 2/23
15.09.-15 Zurück KERJ/CIC1 2/15
01.10.-15 Zurück KERJ/CIC1 4/40
01.10.-15 Kuuralehto KRJ/VaB 2/40
02.10.-15 Kuuralehto KRJ/VaB 3/40
02.10.-15 Kuuralehto KRJ/VaB 4/40
03.10.-15 Kuuralehto KRJ/VaB 1/40
03.10.-15 Mörkövaara KERJ/CIC1 4/40
04.10.-15 Zurück KERJ/CIC1 2/40
07.10.-15 Kuuralehto KRJ/VaB 3/40
09.10.-15 Zurück KERJ/CIC1 4/40
10.10.-15 Kuuralehto KRJ/VaB 3/40
11.10.-15 Kuuralehto ERJ/100cm 6/40
11.10.-15 Kuuralehto ERJ/100cm 5/40
12.10.-15 Filmür ERJ/100cm 3/30
13.10.-15 Mörkövaara ERJ/100cm 4/30
13.10.-15 Kuuralehto ERJ/100cm 2/40
15.10.-15 Kuuralehto ERJ/100cm 3/40
19.10.-15 Kuuralehto ERJ/100cm 5/40
20.10.-15 Mörkövaara ERJ/100cm 2/30
21.10.-15 Mörkövaara KERJ/CIC1 1/30
22.10.-15 Mörkövaara KERJ/CIC1 2/30
23.10.-15 Mörkövaara KERJ/CIC1 3/30
23.10.-15 Mörkövaara ERJ/100cm 2/30
26.10.-15 Mörkövaara KERJ/CIC1 4/30
27.10.-15 Mörkövaara ERJ/100cm 5/30
29.10.-15 Mörkövaara ERJ/100cm 5/30
30.10.-15 Mörkövaara ERJ/100cm 2/30
30.10.-15 Filmür ERJ/100cm 4/30
02.10.-15 Filmür ERJ/100cm 1/30
04.11.-15 Mörkövaara ERJ/100cm 3/30
05.11.-15 Mörkövaara ERJ/100cm 4/30
07.11.-15 Mörkövaara ERJ/100cm 2/30
09.11.-15 Mörkövaara ERJ/100cm 1/30
29.11.-15 Edelsten ERJ/110cm 3/30
05.12.-15 Edelsten ERJ/110cm 1/30
07.12.-15 Edelsten ERJ/110cm 3/30
23.06.-16 Metsovaara KERJ/CIC1 2/40
24.06.-16 Kultahuisku KERJ/CIC1 4/30
30.06.-16 Metsovaara KERJ/CIC1 1/40
04.08.-16 Zurück KERJ/Helppo 2/30
04.08.-16 Turmeltaja KERJ/Helppo 4/30
05.08.-16 Tuiskula KERJ/Helppo 3/30
07.08.-16 Turmeltaja KERJ/Helppo 1/30
20.08.-16 Oakhill KERJ/Helppo 3/30
24.08.-16 Oakhill KERJ/Helppo 1/30
19.10.-16 Fiktio KRJ/VaB 5/40
02.11.-16 Metsovaara KRJ/VaB 6/40
03.11.-16 Mörkövaara KRJ/VaB 4/40
03.11.-16 Ros Cirein KRJ/VaB 2/40
06.11.-16 Ros Cirein KRJ/VaB 3/40
06.11.-16 Mörkövaara KRJ/VaB 3/40
07.11.-16 Metsovaara KRJ/VaB 1/40
07.11.-16 Ros Cirein KRJ/VaB 2/40
08.11.-16 Fiktio KRJ/VaB 4/40
09.11.-16 Metsovaara KRJ/VaB 3/40
09.11.-16 Mörkövaara KRJ/VaB 5/40
11.11.-16 Metsovaara KRJ/VaB 3/40
12.11.-16 Metsovaara KRJ/VaB 5/40
17.11.-16 Metsovaara KRJ/VaB 1/40
18.11.-16 Metsovaara KRJ/VaB 2/40
19.11.-16 Metsovaara KRJ/VaB 2/40


Päiväkirja ja valmennukset

Maaliskuu 2015
Teksti.



Kaiken materiaalin © Oresama/Erkinheimot, ellei toisin mainita.
Otsikkokuvien © Jokeri. ja CH.
Virtuaalihevonen - a SIM game horse.
Kopiointi kielletty!