Kilpailemisen kauheus

Sveaa hermostutti. Hän tiesi Glitterin pärjäävän hienosti korkeammillakin esteillä ja tiesi itsekin ratsastaneensa teininä korkeampia, mutta Harmony Championsin 120 cm korkeat esteet näyttivät niin tosi... Noh. Korkeilta. Svea oli kuunnellut monta viikkoa Birgitan ja Vivekan arvostelua siitä, miten hän aikoi osallistua pelkille poneille sopivaan esteluokkaan, mutta silti hän oli pitänyt päänsä kylmänä ja keskittynyt harjoittelemiseen. Nyt kuitenkin, kun H-hetki lähestyi, Svea olisi tahtonut paeta paikalta.

Minne hän olisi kuitenkaan lähtenyt? Koti oli kaukana, ja vaikka hän olisikin päässyt pakoon, hän ei olisi voinut jättää Glitteriä tänne. Ei ikinä. Hän katsoi riimunarua kuolainten yli imeskelevää tammaansa ja toivoi saavansa siitä lohtua. Svean hento käsi sopi hyvin Glitterin kaulan juureen: juuri siihen, missä lapaluu muodosti eräänlaisen hyllyn. Glitter oli ollut joskus Svealle sitä, mitä uninalle on lapselle, mutta sen kamalan onnettomuuspäivän jälkeen kaikki oli ollut pysyvästi erilaista. Pysyvästi pilalla.

Kurpitsanhimo

Kyyneleet pyrkivät Svean silmiin, mutta hän ratsasti silti radalle. Yleensä häntä auttoi se ajatus, että hän oli sentään Glitterin kanssa tässä, mutta nyt sekään ei tuntunut miltään. Hän tunsi olevansa kovin irti hevosesta: niin kuin heidän välissään olisi kymmenen metriä paksu satula. Hän ei tuntenut Glitterin liikkeitä ja tunsi, ettei saanut annettua apujakaan.

Glitter käytti Svean ajatusten harhailun heti hyväkseen, sillä olihan se aika vekkuli hevonen. Se oli näkevinään ruokaa erään esteen alla. Se oli ennenkin maistanut varastamaansa kurpitsaa, ja nyt oli sen hetki maistaa uudelleen. Se tunsi emäntänsä käyvän ihan omaa sisäistä kamppailuaan laukatessaan esteiden ympäri. Se eteni rauhallisesti, askel pitkänä ja rentona ja odotti... Pian koittaisi sopiva hetki.

Svean onnistuminen

Svea erottui muiden osallistujien massasta kirkkaasti, kun Agnes katseli hänen menoaan etäältä Niagara Equestrian Festival -tapahtuman lämmittelyalueella. Tyttö oli niin vaalea, että hänen hiuksensa pistivät silmään muiden erisävyisen ruskeiden hiusten kanssa, ja lisäksi Glitter oli melkein kultainen kirkkaissa valoissa. Agnes saattoi vain toivoa, että Svea erottuisi edukseen myös suorituksellaan, sillä sitä oli Agnesin johdolla hiottu, ja Svea-parka oli hyvin epätasainen suorittaja.

Juuri ennen kuin tuli Svean ja Glitterin vuoro suorittaa ratansa, Agnes näki, miten nuoren ratsastajan pää kääntyili ja katse haravoi ihmismassaa. Vaistomaisesti tallimestari kohotti kätensä ylös ja heilutti. Huutaa ei voinut, mutta Agnes toivoi, että hänen punainen nahkasormikkaansa kiinnittäisi Svean huomion. Niin kävikin. Svean hartiat rentoutuivat, kun hän näki Agnesin, joka oli viimeaikoina ollut Svean ja Glitterin valmentaja. Agnes ei voinut sanoa Svealle enää mitään niin pitkän matkan päästä, mutta hän nosti punanahkaisia peukaloitaan ja väläytti harvinaisen hymynsä. Ajatuksissaan hän toivoi Svealle onnea matkaan. Tuo tyttö ansaitsisi onnistumisen aina silloin tällöin, niin kuin esimerkiksi nyt.

Hyvää joulua, Glitter!

Glitter oli jo omassa karsinassaan ja söi heiniään. Hevosista lähti rauhoittava tuoksu ja ääni, kun ne söivät. Glitter ja muut olivat saaneet näköjään leipää. Sitä oli ripoteltu niiden heiniin. Svea ei tehnyt mitään, vaan katseli vain hevostaan puolioven ylitse, ja hevonen katseli häntä. Jostain syystä Svean silmät pyrkivät kostumaan.

Miten olikaan mahdollista, että juuri Svea oli niin onnekas, että sai omistaa Glitterin? Glitter oli upea hevonen, jonka kanssa Svea sai kaikessa rauhassa opetella luottamaan taas hevosiin. Se mutusteli ruokiaan, katseli Sveaa välillä lempeillä silmillään ja vain oli läsnä. Oli kuin koko tallissa olisivat olleet vain Svea ja Glitter. Kun nuori nainen kylläkseen katseltuaan ojensi kätensä hevostaan kohti, Glitter otti heti kaksi askelta, jotka sen Sveasta erottivat, ja laski päänsä silitettäväksi.

Niin, niin. Sen lisäksi, että Glitter oli tallissa ollessaan tällainen höpönassu, kentällä ollessaan se oli tykki hevoseksi. Viimeksi viidestoista päivä Svea oli kilpaillut. Silloin oli ollut Cristmas Jumping Carneval, ja kullanvärinen, hieman ponimainen Glitter oli ollut yleisön suosikki luokassaan. Svea oli tiennyt tämän jo ennen omaa suoritustaan, ja oli ajatellut, että nyt heidän oli tehtävä kaikkensa tämän luottamuksen vuoksi. Samalla oli pelottanut. Sveaa pelotti vieläkin ihan joka kerta. Glitter oli sen sijaan hengitellyt kaikessa rauhassa vuoroaan odotellessaan, ja Svea oli keskittynyt täysin sen hengenvetoihin. Jonkin ajan päästä olo oli ollut ensimmäistä kertaa vuosiin esterataa odottaessa täysin luottavainen. Hän ja Glitter selviytyisivät kunnialla, ja heillä olisi kivaa. Svea ja Glitter vastaan maailma.