otsikkokuva
Etusivu
Esittely
Hevoset
Kasvatus
E-mail

Yorcan hevonen


Nimi: I'm a Ruder VH02-031-2207 Omistaja: Oresama VRL-02753
Sukupuoli: Ori Kasvattaja: Janna Haapa (evm.), Suomi
Rotu: Suomalainen puoliverinen Painotus: Yleispainotus
Säkäkorkeus: 170cm Koulutustaso: ko GP, re 120cm
Syntynyt: 19.04.-00 (17v) Meriitit: YLA2, ERJ-I, KRJ-III, VMRJ: 75p.




Klikkaa kuvaa, niin näet sen oikeassa koossaan.
Kuvat © Klosterhof Medingen


Ruki on tallin pikku kuningas, sille ei pottuile kukaan. Muille hevosille se ärhentelee niin kauan kunnes ne suostuvat tunnustamaan sen valtiaakseen, ihmisille se on kuitenkin oikea suklaasydän. Aina korvat hörössä ja iloisena, hörisee kun rakas hoitaja tulee karsinaan. Ruki on kuitenkin hyvin valikoiva. Se päättää hyvin nopeasti kenestä pitää ja kenestä ei. Jos se ei jostain henkilöstä pidä, se käyttäytyy viileän kohteliaasti tai hieman äkäisesti. Jos taas pitää, ei hoitajakaan voi olla pitämättä herttaisesta Rukista.

Hoidettaessa Ruki on rauhaton, mutta ei missään nimessä vaarallinen. Sen kanssa saa varautua hyörimiseen ja leikkimiseen, mikä on ärsyttävää varsinkin kiireessä. Tämä ori nimittäin tykkää leikkiä. Sen mielestä hauskaa on muun muassa hoitajan takin hamuaminen tai mahdollisen päähineen nappaaminen. Kypäriä se ei kuitenkaan ota, fiksuna hevosena se on oppinut, etteivät ne lähde irti. Huomionkipeäkin Ruki on. Jos se jää mielestään liian kauaksi huomiotta, hoitaja saa varautua erittäin kovaääniseen muistutukseen herran olemassaolosta. Hoitaminen itsessään kuitenkin sujuu hyvin, jos vain jaksaa Rukin temppuilua. Jalat ori nostaa yleensä hyvin kavioita siivottaessa. Satulointi on helppo homma, Ruki ei juurikaan esimerkiksi pullistele. Suitsitus onkin sitten raastava tapahtuma. Herra leikkii kuolaimilla minkä ehtii, lupsauttelee niitä ulos suusta ja pureskelee niitä. Käsi turvan eteen ja niskaremmi paikalleen niin ei tule ongelmia.

Koulutreeneissä Ruki on parhaimmillaan. Se selvästi nauttii kun saa tekemistä erilaisista, sen taitotasoon nähden sopivan haastavista tehtävistä. Ruki on reipas ja herkkä ratsastaa, pehmeä suusta. Kevyellä ohjasotteella pärjää parhaiten, jos jää suuhun roikkumaan niin siitä ei seuraa muuta kuin tappelua ja kaahausta. Rukin askeleet eivät ole maailman mukavinta istuttavaa. Ravi on irtonainen ja liidokas, pehmeäkin, mutta askeleet ovat hirveän isot. 180-senttisellä orilla on isot askeleet, ja Rukilla on vielä kokoonsakin nähden. Laukassa onkin sitten todella helppo istua, kuitenkin irtonainen ja matkaavoittava. Rukin laukka ei ole mikään juna mutta ei kyydissä kyllä vaikeakaan ole ratsastaa. Rukin kokoaminen on ärsyttävä homma: sillä on kaunis muoto ja peräänanto, mutta kun herra haluaisi mennä kaula pitkänä. Sitä pitää vähän muistuttaa, että koottunakin täytyy kulkea samaa tahtia kuin ohjat vapaana.

Esteillä Ruki ei ole mikään suosikkiratsu. Se menee joko liian lujaa tai liian hitaasti, eikä sillä voi kovin korkeita edes hypätä. Kyllähän Rukilta yritystä löytyisi, jos joku pyytäisi sitä hyppäämään 160-senttisen muurin niin se yrittäisi vaikkei onnistuisikaan. Kuitenkaan Rukilla ei ratsastajan kanssa hypätä yli metri kahtakymmentä ratana. Joskus se on 140cm mennyt puhtaasti ja yksittäisinä sitä voi hypätäkin, mutta yleensä se vain koheltaa ja pudottelee puomeja. Radoilla pysytään siis varmoissa lukemissa. Pituusesteillä tämän pojan kanssa pärjätään kivasti. Ruki ei välttämättä hyppää kovin korkealle, mutta pitkälle kyllä. Hypyt ovat pitkiä, ehkä mataliakin orin kokoon nähden, ja niissä on helppo pysyä mukana - mutta ohjasta pitää edelleen muistaa myödätä, muuten Ruki pysähtyy sijoilleen kun päästään alas.

Maastoratsuna Ruki on hieman kokeneemman tason hevonen. Se kuumuu nopeasti ja nykii koko ajan ympäriinsä. Yksin jos mennään, niin ei sitä kovaan vauhtiin uskalla päästää, ellei selässä ole kokenutta ratsastajaa. Kaverin kanssa voi mennä vähän lujempaa. Ruki jopa laukkaa oikein kivasti, kun on toinen ratsukko mukana, varsinkin jos pääsee vähän kisaamaan. Pitkien mutta matalien hyppyjen ansiosta Ruki on hyvä kaveri kun laukataan pelloilla ja joudutaan hyppäämään ojien yli.

Ajossa Ruki lentää samaan aikaan joka ilmansuuntaan. Se ei yhtään tajua, mitä ne kärryhökötykset sen perässä tekevät, ja missäs ihmeessä ovat pohje- ja painoavut. Ruki ei siis ole ajohevosena mikään maailman ihanin, eikä sitä paljoa ajetakaan.

Ruki ei ole mikään maailman ihanin kisa- ja matkustuskaveri. Se haluaisi vain säntäillä ympäriinsä. Ooh, nättejä tammoja joka paikassa, ja ikävä kyllä kilpakosijaoreja, nyt pitäisi päästä flirttailemaan jokaisen tamman kanssa ja antamaan joka ikiselle orille turpaan. Radalla Ruki sitten unohtaa muut, tekee vain parhaansa ja keskittyy omaan suoritukseensa. Jos vielä salamavalot vähän räiskyvät niin mikäs sen mukavampaa, ainakin Rukista pidetään! Ainakaan se ei ole säikky millään tapaa.

Talutettaessa Ruki tulee kivasti vierellä pitkälläkin narulla. Se ei jyrää tarhoihin eikä tee mitään muutakaan ääliömäistä, vaan käyttäytyy niinkuin herrasmiehen kuuluukin.

Eläinlääkärinkäynnit ja kengitys sujuvat Rukin kanssa hyvin. Puheliasta sorttia on tämä mies, se keskustelee mielellään omistajiensa kanssa, jos he vieressä ovat, heiluttelee päätään, hörisee ja hirnuu. Musiikistakin Ruki pitää, sen lempibiisejä kun alkaa kuulua radiosta niin poju ihan laulaa mukana!



I'm a Ruler
fwb, 172cm, evm
Ruler's Son
fwb, 172cm, evm
Ruler
fwb, 171cm, evm
Broken Heart's Parade
fwb, 173cm, evm
Would You
fwb, 170cm, evm
Sensation
fwb, evm
I Would
fwb, 168cm, evm
Let Me Be
fwb, 168cm, evm
Let It Be
fwb, 170cm, evm
Let It Go
fwb, 169cm, evm
Neverknown
fwb, 169cm, evm
Heartache
fwb, 165cm, evm
Heartbeat
fwb, 168cm, evm
No Pain No Gain
fwb, 162cm, evm

I'm a Ruderin isä, I'm a Ruler, on Hollannin Arnhemissa asuva, Suomen Tornionjokilaaksosta lähtöisin oleva kenttäori. Väriltään herra on musta, säkäkorkeutta löytyy 172cm. Arvonimiä ei juurikaan tälle orille ole suotu, vaikka se ihan kiitettävästi onkin pärjännyt. Syy tähän ovat orin omistajat, jotka eivät usko esimerkiksi laatuarvosteluihin tai näyttelyihin, vaan pelkkiin kenttäkilpailuihin, hevosurheilun ytimeen. Ruler on reipas ja menevä, mutta kiltti ori.

Ruler's Son asui 8-vuotiaaksi Suomessa. Sillä treenattiin tavoitteellisesti kenttä- ja esteratsastusta. Kun ori oli parhaimmillaan, se siirtyi sujuvasti rajan yli Haaparannalle ja matkusti pian Tukholman suuntaan kilpailemaan tosissaan. Ori kävi myös Saksassa, Itävallassa ja Ranskassa, mutta suurimman osan elämästään se asui Ruotsissa. Tämä kiltti herrasmies on tummanruunikko ja 172cm korkea.
Ruler oli torniolainen musta kouluratsu, joka kilpaili muutamissa vaativissa luokissa 7-12 -vuotiaana. Ori menestyi harvoissa kisoissaan hienosti: sillä on useita voittoja, ja sijoitusprosenttikin on 80. 171 cm korkea Ruler oli luonteeltaan hieman haastava, mutta taitavan ratsastajan kanssa upea ratsu. Ori menehtyi 22-vuotiaana saatuaan vasta neljä varsaa.
Broken Heart's Parade oli Suomen Lapissa koko elämänsä asunut koulusukuinen siitostamma. Ratsu ei itse kilpaillut kouluratsastuksessa, mutta joissain näyttelyissä se kävi voittamassa luokkansa. Hyvärakenteinen ja liitäväliikkeinen tamma on myös kantakirjattu ykkäspalkinnolla. Hevosella on neljä varsaa, ja se oli kookas, 173-senttinen ruunikko.

Musta Would You oli hyvärakenteinen ja 170cm korkea. Tamma kilpaili ahkerasti koulu- ja kenttäratsastuksessa pitkin Eurooppaa. Se menestyi niin hienosti, että ansaitsi itselleen laatupalkintoja. Kilpailuista pitämänään välivuotena tamma sai ainoan varsansa, I'm a Rulerin. Would You lopetettiin sen loukkaantuessa pahasti arvokilpailuissa Tukholmassa.
Sensationista ei ole säästynyt paljoa tietoa. Ilmeisesti se oli jonkin verran näyttelymenestystä saavuttanut musta kookas ja lihaksikas ori. Huhujen mukaan Sensation myös kilpaili jonkin verran kouluratsastuksessa vaB-A -tasoilla. Orilla on ainakin kolme varsaa. Sen luonteesta ei osata enää kertoa mitään.
I Would oli kimo 168 cm korkea kiltti tamma. Se kilpaili lähinnä kenttäratsastuksessa hyvällä menestyksellä, mutta vanhuutensa päivinä se kävi voittamassa myös joitain keskitasoisia kouluratsastusluokkia. I Would sai elämänsä aikana kaksi varsaa.

Let Me Be on erittäin hyvästä suvusta polveutuva tamma, jolle itselleen ei juurikaan kilpailusuorituksia ole kertynyt jänteen vaurioitumisen takia. Kouluradoilla tamma on kivasti pärjännyt nuorempana, mutta aikuistuttuaan se olisi tottakai mennyt vielä paremmin. Väriltään Miina on erittäin kaunis kulomusta tamma, ja sen säkäkorkeus on 168cm. Tamma asuu Imatralla.

Let It Be oli 170cm korkea musta ori. Luonteeltaan se oli omapäinen ja osasi vaatia itselleen huomiota, mutta aina sitä pystyi kuitenkin käsittelemään turvallisesti. Ori oli palkittu kouluratsu. Sen suurin saavutus ei kuitenkaan ollut ykköspalkinto laatuarvostelusta, vaan eniten puhutaan sen MM-voitosta huippuratsastaja Anne Jantusen kanssa kouluratsastuksessa 1980-luvulla. On sanomattakin selvää, että taidokkuuden ja saavutusten takia Let It Be'stä tuli suosittu siitosori. Se astui vähän alle 1300 tammaa, ja hetken aikaa orin nimeä boikotoitiin sukutauluissa, koska se tuntui olevan kaikkien isä tai esi-isä. Nyt ratsun nimi on taas haluttu - ja äärimmäisen harvinainen. Ori kuoli 24-vuotiaana, kun sen sydän vihdoin antoi periksi.
169 cm korkea mustanruunikko Let It Go oli luonteeltaan haastava, mutta hyvin taitava ratsu. Siitokseen sitä uskallettiin käyttää vain kahden varsan verran, sillä pelättiin, että sen raisu luonne olisi periytyvää laatua. Orilla on laatuarvistelupalkinnot pääpainotuslajeistaan, koulu- ja kenttäratsastuksesta, ja monia sijoituksia myös esteratsastuksesta.
Neverknown oli rautias ryhdikäs ja kaunis tamma, joka pärjäsi hyvin näyttelyissä. Hienoa rakennetta periyttävää tammaa käytettiinkin ahkerasti jalostukseen, ja sillä on kuusi varsaa. Neverknown oli kiltti, 169 cm korkea koulusukuinen tamma.

1980-luvulla huhuttiin, että Heartache periyttäisi punasilmäisyyttä ja vihaisuutta, eikä kukaan enää käsitä, mistä huhut ovat peräisin. Tammahan on mitä kiltein, mitä sinisilmäisin musta läsipää, ja sen neljä varsaakin ovat upeita sekä kilpasaavutustensa että luonteidensa puolesta. Heartache sen sijaan kilpaili säästeliäästi jotta sen hienot geenit voisivat liikkua eteenpäin sen jälkeläisten kautta. Enimmäkseen tamma lepäili äitiyslomalla parhaat vuotensa, ja siirtyi sitten eläkkeelle. Näyttelyissä sen menestys oli huimaa. 30-vuotissyntymäpäivänsä aattona päätti tämä vanha, arvokas 165cm korkea ratsu päivänsä omalla laitumellaan eläinlääkärin päästäessä sen lepoon.
Heartbeat on varsin tuntematon ori. Se ei kilpaillut paljoa, vaikka sillä olisi ollut kapasiteettia kouluratsuksi. Kilttiä oria ei käytetty juuri jalostukseenkaan: sillä on vain yksi varsa. Ori oli 168 cm korkea sysirautias.
Musta No Pain No Gain oli alun perin ratsastuskoulun tuntihevonen, mutta todettiin pian liian herkäksi sellaiseen ammattiin. Yksityishevosena tamma alkoi kilpailla, ja menestyikin yllättävän hyvin kenttäratsastuksessa. Yhden varsankin kiltti ja vauhdikas ratsu sai. No Pain No Gain oli säkäkorkeudeltaan 162 cm.



Kisakalenteriin merkitään vain sijoitukset.

Päivämäärä Järjestäjä Luokka Sijoitus
30.04.-07 Chennye KRJ/VaB 2/50
16.05.-07 Missway KRJ/Int.I 1/36
20.05.-07 Chi o Haku KRJ/VaA 2/61
20.05.-07 Chi o Haku KRJ/GP 1/34
25.05.-07 Kirsikkapilvi KRJ/GP 6/40
30.05.-07 Jouhimäki KERJ/CIC* 3/49
03.09.-07 Chi o Haku KRJ/VaB 4/47
03.09.-07 Chi o Haku KRJ/VaA 4/41
03.09.-07 Chi o Haku KRJ/GP 3/34
04.09.-07 Chi o Haku KRJ/VaB 5/47
04.09.-07 Chi o Haku KRJ/GP 4/24
29.09.-07 Owewken Stud KERJ/CIC* 4/20
26.11.-13 Satulinna ERJ/120cm 5/50
28.11.-13 Hiprakka ERJ/120cm 2/30
29.11.-13 Satulinna ERJ/120cm 2/50
01.12.-13 Projekti Feia VMRJ/30km ihanneaika 2/24, 9p.
04.12.-13 Scandic Stables VMRJ/30km ihanneaika 9/14, 2p.
05.12.-13 Hillamäki ERJ/120cm 3/30
06.12.-13 Zurück ERJ/120cm 1/5
07.12.-13 Hillamäki ERJ/120cm 3/30
07.12.-13 Kenston VMRJ/30km ihanneaika 14/24, 1p.
08.12.-13 VRKK VMRJ/30km ihanneaika 5/18, 6p.
10.12.-13 Hillamäki ERJ/120cm 5/30
16.12.-13 Zurück VMRJ/50km ihanneaika 1/7, 5p.
26.12.-13 Sonic WBs ERJ/110cm 3/100
28.12.-13 Sonic WBs ERJ/120cm 7/100
03.01.-14 Tuuliharja ERJ/120cm 2/40
11.01.-14 Sonic WBs ERJ/110cm 6/100
01.03.-14 Zurück ERJ/120cm 1/50
02.03.-14 Zurück ERJ/120cm 3/30
02.03.-14 Zurück ERJ/120cm 2/50
03.03.-14 Zurück ERJ/120cm 4/30
03.03.-14 Zurück ERJ/120cm 1/30
03.03.-14 Zurück ERJ/120cm 2/50
04.03.-14 Zurück ERJ/120cm 2/50
12.03.-14 Haavelaakso ERJ/120cm 1/30
13.03.-14 Crayon KRJ/GP 4/100
14.03.-14 Haavelaakso ERJ/120cm 1/30
14.03.-14 Rätvänä KRJ/GP 6/100
14.03.-14 Reposaari KRJ/GP 6/100
16.03.-14 Reposaari KRJ/GP 3/100
16.03.-14 Rätvänä KRJ/GP 4/100
16.03.-14 Crayon KRJ/GP 5/100
17.03.-14 Derian KRJ/GP 10/100
18.03.-14 Rätvänä KRJ/GP 4/100
18.03.-14 Pirunkorpi KRJ/GP 3/100
21.03.-14 Keskeneräinen ERJ/120cm, tarinakisa 1/2, tarina
30.03.-14 Benrir VMRJ/80km ihanneaika, VMRJ-Cup 3/12, 16p.
14.07.-14 Ponipallero VMRJ/120km ihanneaika 3/5, 3p.
09.08.-14 6 sins ERJ/120cm 3/30
24.09.-14 Zurück KRJ/GP 3/50
25.09.-14 Zurück KRJ/GP 6/50
26.09.-14 Zurück ERJ/120cm 2/50
15.10.-14 Zurück ERJ/120cm 5/30
09.11.-14 Oak Hill Event Park VMRJ/50km ihanneaika 6/12, 5p.
30.11.-14 Benrir VMRJ/120km ihanneaika 2/4, 8p.
06.12.-14 Zurück VMRJ/12km ihanneaika 1/4, 5p.
07.12.-14 Zurück VMRJ/120km ihanneaika 2/3, 4p.
08.12.-14 Zurück VMRJ/120km ihanneaika 3/3, 3p.
20.12.-14 Brigadier Stud VMRJ/145km ihanneaika 2/4, 4p.
31.12.-14 Brigadier Stud VMRJ/145km ihanneaika, VMRJ-Cup 4/4, 4p.
11.02.-15 Zurück ERJ/120cm 2/16
12.02.-15 Yemene ERJ/120cm 2/40
12.02.-15 Yemene ERJ/120cm 4/40
13.02.-15 Zurück ERJ/120cm 4/16
14.02.-15 Sellenders KRJ/GP 3/30
15.02.-15 Yemene ERJ/120cm 1/40
15.02.-15 Yemene ERJ/120cm 3/40
08.03.-15 Yemene ERJ/120cm 2/40
12.03.-15 Yemene ERJ/120cm 2/40
13.03.-15 Yemene ERJ/120cm 6/40
27.02.-15 Haavelaakso ERJ/120cm 1/30
27.02.-15 Erkinheimot KRJ/GP 3/30
28.02.-15 Neuenbürg ERJ/120cm 5/30
28.02.-15 Erkinheimot KRJ/GP 3/30
01.03.-15 Erkinheimot KRJ/GP 3/30
01.03.-15 Mörkövaara ERJ/110cm 5/30
01.03.-15 Mörkövaara ERJ/110cm 3/30
02.03.-15 Neuenbürg ERJ/120cm 5/30
02.03.-15 Erkinheimot KRJ/GP 1/30
03.03.-15 Mörkövaara ERJ/110cm 1/30
04.03.-15 Mörkövaara ERJ/110cm 2/30
04.03.-15 Erkinheimot KRJ/GP 4/30
05.03.-15 Erkinheimot KRJ/GP 2/30
06.03.-15 Erkinheimot KRJ/GP 1/30
08.03.-15 Skyline ERJ/110cm 6/50
09.03.-15 Mörkövaara ERJ/110cm 5/30
10.03.-15 Mörkövaara ERJ/110cm 3/30
20.03.-15 Locin Talli KRJ/GP 1/30
20.03.-15 Zurück KRJ/GP 2/30
21.03.-15 Zurück KRJ/GP 2/30
23.03.-15 Locin Talli KRJ/GP 4/30
23.03.-15 Locin Talli KRJ/GP 5/30
24.03.-15 Zurück KRJ/GP 5/30
26.03.-15 Locin Talli KRJ/GP 4/30
28.03.-15 Locin Talli KRJ/GP 3/30
29.03.-15 Locin Talli KRJ/GP 5/30



Maaliskuu 2013
Valmentajamme Miika Rossi on ratsastanut Rukilla nyt jo kolme kuukautta henkilökohtaisesti. Ruki on itse asiassa majaillut Rossin tallilla, ja tulee kotiin vasta huhtikuun alussa. Se on parantunut hyvin loukattuaan jalkansa 2007. Olisi se itse asiassa ollut terve jo viime vuonna, mutta en uskaltanut riskeerata sen henkeä treenaamalla liian aikaisin. Nyt Miika on ratsastanut Rukin peruskunnon hyväksi, ja ori saa muuttaa Yorcaan. En usko, että ratsua tavataan kilpakentillä vielä tänä vuonna, koska huippukunnon saavuttaminen vie aikaa. Katsotaan, mitä tapahtuu. Pääasia, että hevonen on terve taas.

Tammikuu 2011
Rakas poikani Ruska herätti minut tammikuun ensimmäisenä päivänä kello varttia vaille kuusi aamulla. Olin hyvin vihainen, koska olin ollut illalla juhlimassa, eikä oloni ollut paras mahdollinen. Kuitenkin ymmärsin Ruskaa. Tänään oli Se Päivä. Ruki satuloitaisiin ensimmäistä kertaa vuosiin, ja siitä alkaisi hiljalleen opettelu, jonka päätteeksi Ruki ehkä olisi taas ratsu.
Lisäksi oli Ruskan syntymäpäivä, mutta tiesin, ettei poika edes muistanut sitä itse.
Olotilastani huolimatta nousin sängystä ja kaivoin keittiön kaapista Ruskan lahjan: pienen kirjekuoren.
Ja avattuaan kirjekuoren kiljui urhea poikani kuin tyttö. Vaikka kirjekuoressa ei ollut muuta kuin vanha valokuva Rukista, hän tiesi sen tarkoittavan, että hevonen on nyt kokonaan hänen. Onneksi olin varautunut kovaan ääneen ja näytin vain peukkua pojalleni kahvikupin takaa raksakuulokkeet korvillani.
***
Koko kuukauden Ruska on ratsastanut niin kovasti Rukilla. Joka päivä kaksi kertaa. Kuun ensimmäisen viikon Ruskan isä Eero talutti hevosta hitaasti yhden ringin tallipihalla, kun Ruska vain istui sen selässä. Sekä hevosta että ratsastajaa jännitti. Pikkuhiljaa Ruska kuitenkin ryhtyi itse ratsastamaan, kun Ruki osoitti pysyvänsä nahoissaan.
Loppukuusta Ruska on saanut ratsastaa Rukilla joka päivä kaksi kierrosta myötäpäivään ja kaksi kierrosta vastapäivään. Kuulostaa hullulta, mutta poika on tosi onnellinen päästyään hevosen selkään taas. Tallitytöt naureskelevat Ruskalle ilkeästi, kun hän on niin vähään tyytyväinen kuin pikkulapsi. Ruska ei ole kuulevinaan ja sanoo minulle, että tuon takia yksikään noista likoista ei ikinä mene naimisiin oikean hevosmiehen kanssa.
Toivon, ettei Ruska tarkoittanut itseään. Seitsemäntoistavuotiaalla ei kuulu olla minkään sortin naima-aieita.

Syyskuu 2010
"Kyllä mä luulen, että ens vuoden alusta sillä voi alkaa varovasti ratsastaa", eläinlääkäri mumisi Rukin jalkaa puristellen. "Tän lihaskunto on yllättävän hyvä, ja jalka näyttää itse asiassa olleen jonkin aikaa jo ihan terve."
"Mikset sä anna sitte heti lupaa?" poikani Ruska melkein huusi.
"Sen takia, että mä toivoisin, että sen lihaksia vahvistetaan vielä. Onhan se seissyt kauan."
"Ei se ole seissy enää sataan vuoteen!" Ruska protestoi.
"Ruska!" minä toruin.
"äiti! Mä oon ajanu sillä, mä oon kiipeilly sillä, mä oon taluttanu sitä sata vuotta, kyllä se vaan on jo terve!" Ruska huusi marssiessaan vihaisena pois tallista.
Minä kuuntelin eläinlääkärin kommentit loppuun ja katsoin, kuinka hän Rukin jalkaa väänteli ja käänteli. Osoitin huoleni muhkuroista, joita sääressä on, mutta lääkäri sanoi, että ne häipyvät kyllä ajan mittaan, jos paraneminen jatkuu yhtä hyvin. Kuulemma Rukilla voisi joskus vielä vähän kilpaillakin, jos suostuisi etenemään matillisesti.
Kun eläinlääkäri lähti ja minä istuin poikani Ruskan paikalla Rukin haan ylimmällä aitapuomilla, tunsin pitkästä aikaa olevani ihan kokonaisvaltaisesti onnellinen. Ruki on jo niin terve, että saa varmasti elää - nyt puhutaan jo ratsastuksestakin. Ruska tosin oli vihainen, mutta leppyisi varmasti.

Kesäkuu 2010
"Idiootti!"
Se oli tuomio, kun sanoin, ettei Ruska voi ajaa Rukilla kärryillä. Idiootti, kun en edes kuuntele perusteita. Enkä kuunnellutkaan. Jouduin siis etsimään poikani uudelleen käsiini, istuttamaan tallihuoneeseen ja kysymään, mikä ihme sai Ruskan kuvittelemaan, että Rukilla voisi ajaa kärryllä.
"En mä jaksa sulle puhua ku sä aina huudat päälle! Idiootti!"
"Jos mä oon ihan hiljaa selkä suhun päin niin kauan et sanot, että saa kääntyä?"
Pari kertaa henkeä vedettyään Ruska alkoi perustella ja ylipuhua. Kuulemma Rukilla menee hyvin. Kinttupolut sujuvat, turvotusta ei ole ollut, raviakin on menty niin kovaa, kuin Ruska jaksaa juosta. Tasaisella alustalla tietysti. Orin jalka on kestänyt oikein hyvin. Jos Ruska saisi opettaa Rukin vetämään ihan tavallisia naapurista lainaamiaan koppakärryjä, Rukilla voisi ajaa ihan vain käyntiä ja vähän hidasta ravia, mutta Ruskan ei tarvitsisi juosta perässä, kun pihalla on miljoona astetta lämmintä. Ja Ruska jaksaisi ajaa lammelle asti, vaikkei jaksa kävellä sinne tällä helteellä, niin Ruki voisi kahlata varovasti.
Niillä perusteilla lupasin. Kunhan lammelle ei mentäisi, eikä kukaan edes mainitsisi enää kahlaamista. Ja puhelimen pitäisi pysyä mukana.
Niin singahti onnesta soikea Ruska kuin ohjus kohti Ruki-hevosen hakaa ja raahasi hetken päästä helteestä veltostunutta ratsua perässään opettaakseen siitä ajohevosen. Minä jäin vahtimaan piiloon, ettei Ruska kuvittelisi, että epäilen hänen kykyjään. Tiesin vain, miten arvaamaton hevonen voi olla, kun sillä ajettiin ensimmäistä kertaa.
***
Viikkoa myöhemmin seurasin samaa toimitusta samasta piilosta. Ruska oli oppinut valjastamaan ammattilaisen elkein. Pitkän rintaremminkin hän kieputti aisan ympärille vihellellen. Kun tuli aika lähteä, tyytyväinen Ruki nykäisi kärryt liikkeelle kuin vanha tekijä, ja Ruska hyppäsi vauhdista kyytiin. Ori ohjautui kiltisti kohti porttia ja pihatiellemme kuunnellen korvat taaksepäin suuntautuneena, miten Ruska höpötti sille kärryistä, miten vaikeaa ajaminen hänestä vielä vähän aikaa sitten oli.
Silloin pysähdyin hetkeksi kokonaan. Hetkinen. Eihän Ruska osaa ajaa?

Helmikuu 2010
Rikkinäinen ratsuni Ruki ja rakas poikani Ruska eivät todellakaan kiinnitä liiaksi huomiota negatiivisiin asioihin. Lumi on sulanut, täällä sataa koko ajan, Rukin jalka ei kestä ratsastusta, Ruska potee kroonista päänsärkyä, koska koulussa on ilmeisesti hometta, ja niin edelleen. On kylmää, märkää, limaista ja inhottavaa. Arvatkaapa, mitä silti kuuluu ihan koko ajan tallipihassa?
Kyllä, Ruskan iloinen nauru ja jatkuva höpötys. Aina Rukin haan suunnalta. Paitsi iltaisin, kun Ruska opettelee englanninläksyjään Rukin haassa kysellen hevoselta iloisesti sanan toisensa jälkeen ja korjaten Rukin hevosenkielisiä äännähdyksiä oikeilla sanoilla.
Nyt, kun Ruskalla on minun ja eläinlääkärin lupa, hän on alkanut vahvistamaan Rukin lihaksistoa mahdollista ratsastusta varten. Rukin aikatauluun kuuluu nyt kävelytyksen ja kevyen juoksutuksen lisäksi myös tiukasti valvottuja, erittäin varovaisia maastolenkkejä. Ruskaa ärsyttää, kun hän ei saa lähteä hevosen kanssa kahdestaan kävelylle. Kun ehdotin, että kävelyttäisin jotain toista hevosta mukana ja juteltasiin, olin kuulemma hullu. Sen sijaan Ruskalle sopi, että hän kulkee Rukin kanssa koko ajan näkö- ja kuuloyhteyden päässä meidän tallista, naapurien talleista ja suuresta raviradasta, ja pitää puhelinta mukana.
Rukin maastolenkit olivat aluksi vain soratiellä kävelemistä, mutta nyt kun jalkaa on vahvistettu sen verran, Ruska on saanut viedä Rukia vähän vaativammassa maastossa lyhyitä pätkiä. Kinttupolut ja mutaiset pellonreunat ovat yhä kiellettyä aluetta, koska ne rasittavat jalkaa vielä, mutta pikkuhiljaa Ruki pääsee niillekin kulkemaan.

Joulukuu 2009
"Musta tuntuu, että aika puuroutuu", poikani Ruska valitti minulle tallikäytävällä. "Tää on ollut niin samanlaista Rukin kanssa jo kauan."
"Kulta, susta on tullut aikuinen. Sillon kesät vaan hujahtelee ohi ja talvet menee nukkuessa. Ei muista, montako vuotta on kulunut, eikä ole varma omasta, lasten tai lemmikeiden iästä", surkuttelin.
Ruska harjasi Rukia käytävällä, ja hevostani poikani käsittelyssä katsellessani huomasin, että onhan siitä jo aikaa. Syyskuussa 2007 oli se kamala aika, kun Ruki ja Ruska olivat onnettomuudessa. Nuori Ruska palautui nopeasti, mutta Ruki oli ollut toipilaana jo kaksi vuotta. Rakkaudella Ruska olikin sitä hoitanut: muuttanut muunmuassa kesäksi sen pikkuruisen toipilashaan viereen! Vaan eipä tiennyt eläinlääkäri vielä, voisiko Rukilla koskaan enää ratsastaa. Toisaalta, niin kuin Ruska jaksoi muistuttaa, eipä ollut lääkäri sitäkään tiennyt, oppisiko Ruki vielä kävelemään, ja Ruska oli sen kuntouttanut tähän asti.
Ja voi, kuinka pojastani oli tullut iso: melkein mies kohta. Onnettomuuden aikaan pohkeet olivat juuri ja juuri hiponeet oikeaa paikkaa, kun Ruska oli ollut Rukin satulassa. Nyt Ruska näki jo helposti hevosen korkean selän yli. Jos Rukilla olisi voinut ratsastaa, Ruska olisi pystynyt satuloimaan sen itse jo viime kesänä.
"Taas sä murjotat, äiti", aina valpas Ruska huomautti selin minuun ja sujautti riimun lempeän hevosen satiiniseen päähän.
"Ihan vähän. Tiedäthän sä, että Rukilla ei välttämättä voi enää ratsastaa."
"Tiedän", Ruska sanoi värittömästi.
Kun Ruska päästi Rukin irti käytävälle pelkän pitelemänsä riimunarun perään ja ojensi kätensä suoriksi hevosta kohti, ori otti askelen Ruskaa kohti ja ujutti päänsä pojan käsien väliin. Se otti toisen askeleen ja puski otsansa nuoren isännän rintaa vasten.
"Tiedäthän sä, äiti, että hevosessa on paljon muutakin", Ruska sanoi onnellisena silittäessään suuren hevosen poskea.
Silloin päätin, että jos Ruki parantuisi, antaisin sen Ruskalle.

Huhtikuu 2009
Rukia on nyt juoksutettu ensimmäistä kertaa onnettomuuden jälkeen. En edes yrittänyt kieltää, kun poikani Ruska halusi ottaa Rukin kuntouttamisen työkseen. Hän ymmärtää Rukia paremmin, kuin kukaan muu.
Ensimmäinen juoksutuskerta pelotti Rukia, koska se tapahtui kentällä, jolla se oli loukkaantunut, sen ihmisen kanssa, joka oli sillä onnettomuuden aikana ratsastanut. Minun Ruskani oli kuitenkin varma otteissaan ja ohjasi Rukia kärsivällisesti. Ori käveli kerran Ruskan ympäri myötäpäivään ja kerran vastapäivään ennen kuin ensimmäinen juoksutuskerta oli ohi.
Ruki oli hiestä märkä, eikä vain siksi, että liikkuminen on sille nykyään niin raskasta. Suurin rasitus tuli pelosta, ja ori vapisikin kauan pää Ruskan sylissä kentällä, kun jännitys irtosi sen jokaisesta lihaksesta.
Kun Ruska oli lohdutellut hevostani riittävästi, hän katsoi minuun ja hymyili leveästi koko kasvoillaan. Huomasin, että se oli ensimmäinen kerta sitten Rukin ja Ruskan onnettomuuden, kun poikani hymyili minulle vilpittömästi.

Marraskuu 2008
Rukin päiväjärjestys on vainoharhaisen tarkka tätä nykyä. Se johtuu siitä, että koulua käyvä poikani on välttämättä tahtonut ottaa Rukin hoidon kontolleen. Ja hänen aikataulunsa on vainoharhaisen tarkka vain siksi, että minä määrään hänet kymmeneltä nukkumaan, ja hänen päivänsä ovat täpötäynnä toipilashevosen hoitoa.
Ennen koulua Ruska harjaa Rukin ja vie sen ulos. Koulusta tultuaan poikani harjaa hevosen uudelleen, venyttelee sen kangistunutta etujalkaa ja odottaa minun töideni muiden hevosten kanssa loppuvan niin innokkaasti, että se näyttää melkein sattuvan.
Kun minä olen lopettanut, se tarkoittaa, että olen vapaa vahtimaan Ruskaa ja Rukia. He eivät koskaan mene ratsastamaan, koska Rukilla ei vielä saa ratsastaa. He eivät myöskään mene kärrylenkille, eikä Ruska juoksuta Rukia liinassa. Poikani kohokohta hevoseni kanssa ei ole mitään niin hienoa alkuunkaan, vaan se on riimussa suoritettu kävelylenkki kolme kertaa pienen tallipihamme ympäri. Ruska on ylpeä saadessaan tehdä sen, ja onnellinen, kun Ruki pystyy jo kävelemään niin paljon päivässä.
Illan Ruska pitää Rukille seuraa ja vaikka lukee sille ääneen, ellei mitään sanottavaa enää ole. Yhdeksältä poikani tulee hevosen kanssa talliin, harjaa orin ja antaa sille yöheiniä.

Syyskuu 2008
"Ruska", pysäytin Ruskan, kun hän oli säntäämäisillään ovesta ulos. Hänen sylinsä oli täynnä ruokaa: herkkuja niin hänelle itselleen kuin minun hevosellenikin. Ilmeisesti Ruska oli suunnitellut päivää, johon kuului Rukin haan ja pihatammen välille pingotettu riippumatto, paljon nameja ja hevosta varten ääneen luettuja Aku Ankka -sarjakuvia.
"Hm?"
"Minä ja isäs viedään Ruki tänään lenkille", sanoin varovasti. "Oikeesti?!" Ruska kysyi riemuissaan. Tavallisen hevosen kanssa riimussa pihan ympäri kävely ei olisi ollut suurikaan juttu, mutta kun Ruki on seissyt vuoden paikoillaan loukkaannuttuaan onnettomuudessa poikani Ruska selässään. "Oikeesti. Ja mä toivon, että sä oot sillon vähintään kolmenkymmenen metrin päässä ihan koko ajan. Jos sä et ole, mä joudun soittaa mummolle, että se hakee sut pois ja pitää tän päivän siellä."
Ruskan naama venähti. Uhkaukseni ei ollut turha. Tiesin kyllä, että Ruska oli suunnitellut vievänsä hevosen salaa itse, tai vähintään kaappaavansa sen minun kädestäni. Vuoden toipilaana paikallaan seisseelle hevoselle olisi kuitenkin pakkautunut niin paljon energiaa ruumiiseensa, että taluttaminen ei missään nimessä ollut vaaratonta.
"Joo joo."
"Etkä sä vie sitä minään muunakaan päivänä minnekään haasta, jos mä en erikseen anna lupaa."
Ruska tuhahti niin taitavasti näytellyn loukkaantuneen tuhahduksen, että tiesin paljastaneeni hänen varasuunnitelmansa.
"Joo joo."
***
Minä pidin Rukia kiinni vasemmalta puolelta, Eero oikealta puolelta. Portti avattiin varovasti, ja Ruki kuopi hermostuneesti jalkaansa. Se hirnahti ja jännitti lihaksiaan, ja sillä hetkellä tiesin sen pyrähtävän varoittamatta täyteen laukkaan kolmen sekunnin sisällä...
...ja sitten Ruska oli siinä.
"Mitä H******Iä sinä siinä teet, mene nyt äkkiä pois sen hevosen edestä! Se tulee sun yli!" huusin hysteerisesti.
"äiti älä kilju. Sä saat sen stressaamaan suhtautumalla siihen niinku tappokoneeseen."
Olin niin kauhusta jäykkä, että Ruskan oli helppo vääntää riimunaru irti kangistuneista sormistani ja astua tilalleni. Ruki rentoutui saman tien.
"Se on vaan hevonen, joka on seissy liian kauan paikoillaan", Ruska sanoi rauhallisesti ja irrotti eleettömästi Eeron pitelemän riimunarun Rukin nahkariimusta. "Pahinta mitä voi tapahtua, on että se riuhtaisee itsensä vapaaksi. Eikä sitä Eeron tai äidin voimat pitele, jos se päättää mennä", Ruska sanoi kovempaa koko henkilökunnnalle. Kaikki katselivat kuka mistäkin tallipihan nurkasta.
Kun Ruska talutti Rukia, Ruki kulki ensin pää pystyssä pienin askelin ja rentoutui sitten hieman. Siitä näki, kuinka paljon se luotti minun poikaani. Kaikki jäljelle jäänyt jännitys johtui vain siitä, ettei se ollut käyttänyt lihaksiaan vuoteen.

Heinäkuu 2008
Poikani Ruska karkasi kotoa. Eipä hän kauas karannut, eikä edes yrittänyt pysyä piilossa minulta. Saman tien, kun kesäloma koulusta oli alkanut, oli Ruska ajanut miljoonaa mopollaan kotiin, penkonut varastosta pikkuruisen teltan ja pystyttänyt sen Rukin haan viereen. Yritin sanoa, että kymähän siellä tulee, mutta Ruska intti olevansa Rukin kanssa koko kesän. Jokaisen päivän ja jokaisen yön. En oikein usko, mutta sain suostuteltua Ruskan raahaamaan telttaansa retkisängyn, ettei hän ihan kylmettyisi.
Sitkeästi Ruska on kuitenkin monta päivää istunut Rukin seurana. Haan tienoilta kuuluu jatkuvasti Ruskan iloinen rupattelu ja lauleskelu. Hänellä ei ole tylsää hevosen kanssa kaksin. Olen katsellut kauempaa, kuinka Ruki-ori seuraa korvat pystyssä ja pahoinvoivan näköisenä, kuinka Ruska opettelee soittamaan kitaraa. Olen vilkuillut poikani olan takaa, kuinka paljon ja nopeasti hän kehittyy piirtämisessä hahmotellessaan Rukin kuvaa uudelleen ja uudelleen lehtiöönsä.
Ruska tietää, että pian on se päivä, kun Ruki pääsee ensimmäistä kertaa kävelylle. Ruki tietää myös sen, etten salli hänen taluttavan ensimmäisenä oria, joka on varastoinut energiaa sisäänsä seisten melkein vuoden liikkumatta. Ja minä itse tiedän hyvin, että Ruska tekee kaikkensa saadakseen asettua vaaraan Rukin takia.

Kesäkuu 2008
Muut hevoset lähtivät laitumelle, mutta Ruki jäi seuraponin kanssa tallipihaan: samaan toipilashakaan, johon se on ollut yli puoli vuotta vangittuna joka päivä ja joka yö.
Ensimmäisenä iltana Ruki hirnui haikeasti. Poikani Ruska istui aidalla sen seurana ja lohdutti sitä ihmisten kielellä joka kerta, kun se itki hevosten kielellä ystäviensä perään. Iltojen kuluessa Ruki rauhoittui ja masentui.
Ruska on kärttänyt minulta lupaa viedä ratsu kävelylle riimulla. Ei 15-vuotias poika voi ymmärtää, että Ruki kuolee ihan oikeasti, jos rasittaa jalkaansa. Hän näkee vain, kuinka tylsää Rukilla on, ja kuinka hän itse ei voi tehdä mitään auttaakseen. Pidin pojalle puhuttelun ja sanoin, että jos hän olisi niin tyhmä, että salaa veisi hevosen lenkille, hän paitsi asettuisi vaaraan itse, myös vaarantaisi hevosen elämän.
Ruska oli surullinen. Ehdotin, että ostaisimme Rukille kaveriksi uuden hevosen, joka olis Ruskan oma. Ruska on vahvasti sitä mieltä, että ellei Ruki parane, hän ei halua enää ikinä edes nähdä hevosta saati omistaa sellaista.

Tammikuu 2008
Ruska-poikani on ottanut tavakseen hiippailla Rukin luo. Olen seurannut hiipimistä salaa sivusta, ettei mitään vain sattuisi. Ruska ei tiedä, että katselen, vaan kuvittelee olevansa Rukin kanssa ihan kahden sen pienessä toipilashaassa ihan joka ilta.
Haassa Ruska kertoo Rukille salaisuuksia. Yritän olla kuuntelematta, koska pojallani on varmaan syynsä olla puhumatta minulle. Rukille hän on kuitenkin jakanut kaiken aina rakkaushuolistaan vaikeisiin koulutehtäviinsä asti. Ja Ruki on kuunnellut.
Aluksi pelkäsin, että Ruki tekisi Ruskalle jotain. Ruki myös oli epävarma. Kun illat kuluivat, se kuitenkin tuntui muistavan, että Ruskahan on kautta aikojen viettänyt kaikki päivänsä ja iltansa sen seurassa. Että Ruskahan on Rukin paras ystävä. Pikku hiljaa ori on alkanut näyttää rennommalta.
Tänä iltana, kun katselin, miten Ruki painoi otsansa vasten Ruskan rintaa ja kuunteli liikkumatta poikani kuiskattuja salaisuuksia, päätin lopettaa vahtimisen. Ruki ei tee Ruskalle mitään. Se viime kerta oli vahinko.

Joulukuu 2007
"Mä toin Rukille porkkanaa", Ruska ilmoitti tuosta vain kolme suurta porkkanaa ojossa. Kolme kuukautta sitten hän oli viimeksi ollut Rukin lähellä ja Ruki oli murtanut hänen reisiluunsa ja telonut oman jalkansa kaatuessaan. Ja siinä Ruska oli, minun rohkea poikani, tarjoamassa rikkojalleen porkkanaa vailla pelkoa.
"Ei sun kulta tarvi", mutisin aitaan nojaten, "ei aina tarvi olla rohkea."
"Jonkun meistä pitää", Ruska sanoi vihaisesti.
Ruska heitti porkkanalla ensin minua ja sitten hevosta. Säpsähdimme molemmat. Ruki pärskähti ja otti pari raviaskelta ennen kuin palasi syömään maahan pudonnutta herkkupalaa. "Sä oot surkimus, kun pelkäät kaikkea. Sä pelkäät, että Ruki kuolee, että se tekee sulle jotain, että se tekee mulle jotain. Muakin sä pelkäät, kun olet niin kauan pelänny ampua ton hevosen mun takia! Arvaa mitä! Minä en pelkää, en edes Rukia!"
Olin hiljaa ja annoin Ruskan sättiä.
"Ruki pelkää myös! Siltä on viety vapaus, sä vaan masentelet tässä ja ahdistat sitä. Sä oot eristänyt sen tänne kauimmaiseen tarhaan, etten mä varmasti ole päässyt pyörätuolilla sen luo!"
Oikeassahan poika oli. Eniten pelkäisin, että tämä kaikki tapahtuisi uudelleen, jos Ruki joskus parantuisi.

Lokakuu 2007
Tapani on istua täällä tunnista toiseen. Olen täällä aina, Rukini karsinassa. Hevonen on täällä jumissa kanssani, ja henkilökunta yrittää ajaa minua pois, koska tylsistynyt ori on vaarallinen. Minun on kuitenkin pidettävä sille seuraa joka päivä ja joka yö.
Entä Ruska? En voi olla Ruskan kanssa. En pysty katsomaan häntä silmiin, kun annan Rukin elää. Ruskahan olisi voinut kuolla Rukin alle.
Ruki istuu tuomiotaan. Eläinlääkäri määräsi sen ehdottomaan vankeuteen karsinaansa. Se ei saa poistua täältä kokonaiseen kuukauteen, koska minä tuomitsin sen pysymään elossa. Kuukauden päästä katsotaan, voiko Ruki siirtyä jonkinlaiseen pieneen pihatarhaan, jossa se ei voisi kauheasti kävellä. Sen etujalassa on jokin vika, joka ei kuulemma ole murtuma, mutta en minä eläinlääkärin puhetta kovin hyvin ymmärrä. Kuulemma Rukin toipumisesta ei voi ennustaa mitään.
Olisiko parempi lopettaa ori jo?
Pitääkö minun päästää Ruki pois?

Syyskuu 2007
"APUA!", kuului aitauksesta kamala huuto, ja minä rynnistin kohti. Tiesin kyllä äänestä, että kyse oli elämästä ja kuolemasta. En vain osannut arvata, oliko kyseessä hevosen vai ratsastajan elämä ja kuolema. Kentällä oli rakas poikani Ruska ja rakas hevoseni Ruki. Jos jompi kumpi kuolisi, toivoin, että se olisi hevonen.
Ruki hirnui kuin hengen hädässä ja laukkasi rinkiä, Ruska makasi keskellä kenttää ja suojasi käsillään päätään, vaikka hevonen ei ollut lähimaillakaan. En ehtinyt tutkia hevosen kuntoa, nostin vain poikani maasta ja raahasin ulos kentältä. Huusin kai ambulanssia, koska sellainen kiiti tallin pihaan pidellessäni Ruskaa rukin yhä huutaessa kentällä.
Ruska lähti ambulanssissa isänsä kanssa ja minä istuin vielä hetken maassa toipuen säikähdyksestä hevosen karjunta taustallani. Varauduin kohtaamaan mahdollisimman karmivan näyn, jotten pyörtyisi, kun tarkistaisin hevoseni kunnon. Sitten käännyin - ja olinkin yhtäkkiä tallin taukohuoneen sohvalla.
"Sä pyörryit", valmentajani Miika Rossi tokaisi ensimmäisenä.
"Ruska? Ruki?" tiukkasin heti ja ponnahdin pystyyn.
"Ruskalla on reisiluu murtunu. Ruki ilmeisesti kaatui sen päälle. Se on vielä sairaalassa, mutta ei mitään hätää, mä vien sut sen luo ihan pian."
"Mitä Ruki teki?" ärähdin hapuillen jo ovenkahvaa aikomuksenani ampua saman tien hevonen, joka oli minun poikani sillä tavalla ruhjonut. Varmasti se oli pillastunut ja yrittänyt tappaa Ruskan.
"Se vaan liukastui, putosi esteen päälle ja säikähti kamalasti. Eläinlääkäri on tulossa. Ruki ei varaa painoa toiselle etujalalle."
***
Ruki ei varaa painoa toiselle etujalalle.
Katsotaan, mitä on tehtävissä.
Seurataan.
En tiedä, toipuuko se.
Makasin sängyssäni ja päässäni kaikuivat Miikan ja eläinlääkärin sanat. Vaikka Ruska ei makaisi sairaalassa, tämä olisi koko elämäni pahin päivä.
Hyvästi, unelma kilpahevosesta. Hyvästi, huoleton ratsastelu. Hyvästi, rakas ystäväni Ruki?



Päivämäärä Sukupuoli Varsa Emä Omistaja
11.09.-06 Tamma Take It Easy MN Murderdoll Sassy/Santo
28.01.-09 Tamma POP'n Roll G Agata Jewel Kwok
18.11.-15 Ori Daily Spider RR Mafia Princess Oresama/Yorca




Ulkoasun © misery. 2011 / otsikon © Benny De Ruiter Stables
Tämä on virtuaalihevonen