otsikkokuva
Etusivu
Esittely
Hevoset
Kasvatus
E-mail

Yorcan hevonen


Nimi: Southern Sacramento RR VH17-031-0172 Omistaja: Oresama VRL-02753
Sukupuoli: Ori Kasvattaja: Oresama, Yorca
Rotu: Suomalainen puoliverinen Painotus: Estepainotus
Säkäkorkeus, väri: 171cm, hopeanmusta Koulutustaso: ko VaB, re 150cm
Syntynyt: 20.02.-15 (32v) Meriitit: KTK-III, YLA3, ERJ-III,
KRJ-I, KERJ-II




© nica.

Southern Sacramento RR menehtyi vanhuuteen 31.7.2019. Muistosivulle.


Mistä sellainen isä Southern Show:n varsalle, että pienokaisesta tulisi esteratojen kuningas, vaikka emällä ei ole muuta periytettävää kuin hyvä luonne ja rakenne? No vanhemmasta kuninkaasta tietenkin! Southern Show päätettiin astuttaa Sacramentilla, jonka kotitallilla olen töissä. Olen päässyt seuraamaan molempien vanhempien kehitystä ja uraa lähietäisyydeltä, vaikka olenkin vain toisen omistaja. Siksi uskalsin odottaa suuria myös tältä varsalta alusta asti, ja nyt kun pieni on kasvanut suureksi, on se täyttänyt kaikki odotukset.

Yorcassako kaivattiin avuliasta nuorta isäntää? Sen kuuli vielä syntymätön Ami ja ratsasti syntymättömänä varsana haikaralla paikalle auttaakseen kaikin mahdollisin tavoin. Synnyttyään ja kasvettuaan onkin tämä nöyrä ori toteuttanut elämäntehtäväänsä uskollisesti tehden omalta osaltaan Yorcan arjen mahdollisimman helpoksi. Ja helppoa onkin, kun saa aamuisin rentoutua harjaamalla hevosta, joka oikeasti nauttii käsittelystä ja huomiosta tyytyväisenä ja ystävällisenä! Vaikka Ami onkin ori, sitä on ihana hoitaa aina hajaustoimenpiteistä satulointiin ja suitsimiseen! Varsasta asti ori on suhtautunut uusiin asioihin pikemminkin uteliaasti kuin arasti. Siksi kaiken maailman kahisevien sadeloimienkin sovittelu ennen lopullista ostopäätöstä voidaan hoitaa stressaamatta ollekaan, puhumattakaan siitä, että jalkasuojia laitettaessa voi kuka tahansa kyykistyä Amin jalkojen ulottuville ihan huoletta. Tämän pojan kanssa ei tarvitse varautua kiskomaan edes satulavyötä kiinni väkisin!

Ratsastukseen Amilla olisi kiire. Siksi se koettaakin välillä kentän suuntaan talutettaessa hypellä nuorimpien ja tuntemattomimpien hevosenhoitajien edelle kiilatakseen ohi. Päättäväinen asenne auttaa, ja niin saadaan Ami kunnialla talutettua lämmiteltäväksi.
Lämmittely sujuukin aina rauhallisissa merkeissä. Ori on aluksi usein varsinainen hermokimppu, sillä kun menohaluja riittää, mutta se rentoutuu aina nopeasti rauhallisessa ravissa. Hevonen on alusta asti tottelevainen ja miellyttämishaluinen, joten sillä on helppo ja mukava ratsastella.
Ami hyppää esteet energisesti, mutta ei kuumu yli. Se menee kaikkien kanssa asiantuntevin ottein yrittämättä laiskotella. Parhaan treenin sillä saa vedettyä lempeäkätinen ratsastaja, joka ratsastaa aktiivisesti istunnallaan, mutta käyttää pohjeapujakin lempeästi ja huomaamattomasti. Hyppy ei Amilla mene pilalle ronskimmillakaan otteilla, mutta hevonen suorastaan nauttii hyppäämisestä, jos sitä ratsastaa lempeästi.
Ami ei ole kouluratsu, mutta vaihtelun vuoksi sillä treenataan koulukuvioitakin välillä. Rahkeet sillä riittäisivät varmasti pidemmällekin, mutta emännän kouluratsastustaidoissa ei ole kehumisen aihetta. Niinpä Ami on tuomittu vain harjoittelemaan satunnaisesti. Reipas kouluratsu se on, välillä vähän liikaakin! Joskus sitä on oikein muistutettava, että kouluratsastus ei ole nopeuskilpailu alkuunkaan, vaan liikkeet on tehtävä huolella.
Maastossa Ami on rohkea ja luotettava ori. Alkumatkasta se hidastelee hieman, koska haluaisi kotiin, mutta hetken kuluttua uteliaisuus voittaa aina. Orin suosikkilenkit ovat pitkiä ja rauhallisia, ja ratsastaja antaa sen tuijotella rauhassa ympärilleen. Vauhdikkaillakin lenkeillä poika on hyvä kaveri varmoine jalkoineen ja maastoestetaitoineen, mutta köpöttelylenkki on sille itselleenkin kuin lomaa.

Kansainvälisenä kilparatsuna meidän Ami joutuu matkustamaan paljon. Se on varsasta asti totutettu kuljetusautoihin ja -vaunuihin, joten se menee sisään aina ihan luottavaisesti. Purkaminenkin on helppo juttu.
Amin arkeen kuuluvat myös eläinlääkärin ja kengittäjän usein toistuvat vierailut. Poika ei arastele näitä Yorcan vakiovieraita ollenkaan, mutta kisapaikalla se ottaa vieraan eläinlääkärin vastaan aina jotenkin henkilökohtaisesti loukattuna. Ami ei protestoi vieraalla lääkärillä, mutta se osaa rypistellä ylähuultaan, kun sitä harmittaa.

Kisapaikalla Ami käyttäytyy asiantuntijan elkein. Sitä ei jännitä, ellei sen ratsastaja istu satulassa kauhusta tönkkönä. Yleensä Amilla kuitenkin ratsastaa joku tuttu, ja silloin esterata tai kenttäkisan estekoe sujuu kuin itsestään. Koulupuolella suoritus ei koskaan ole yhtä hyvä, koska kouluratsastukseen ei kotona olla valmentauduttu yhtä hyvin, mutta käytöksen puolesta sekin rata vedetään aina hyvin. Silloin harvoin, kun Ami saa kisata maastossa, esimerkiksi maastoesteitä tai suunnistusta, on se kuin kotonaan! Se rakastaa uusien paikkojen koluamista!



VIP Mva Fn PP MVA Sacrament
fwb, 174cm
KTK-II, YLA1, ERJ-II
Whirlaway
fwb, 175cm, evm
Celine's Fawkes
fwb, 176cm, evm
Winter Sun
fwb, 164cm, evm
Scarlett
fwb, 168cm, evm
Camron Shade
fwb, 171cm evm
Serene
fwb, 172cm, evm
Southern Show
fwb, 170cm
YLA1, ERJ-I, KRJ-III, KERJ-II
Halluination
fwb, 175cm, evm
Never Salutations
fwb, 174cm, evm
Scarlet Comedy
fwb, 173cm, evm
Stolen Tomorrow
fwb, 174cm, evm
Simon Says
fwb, 170cm, evm
Picture Perfect
fwb, 176cm, evm

Sacrament Hilla Väistön kasvattama, Mel Serenin omistama ja kouluttama hopeanmusta 174cm korkea ori. Ori on tehnyt hienon uran 160cm korkeilla esteradoilla ja saanut uran päätyttyä palkinnoksi elämäntyöstään laatuarvostelupalkinnot YLA1 ja ERJ-II. Myös näyttelyissä tämä voimakastahtoinen urho on hurmannut tuomarin toisensa jälkeen ja saanut arvonimiä siltäkin suunnalta. "Saku" on kantakirjattu kakkospalkinnolla.

Whirlaway oli hopeanmusta 175cm korkea komea esteratsu. Se menestyi hienosti 160cm luokissa aloittaen kilpailemisen jo hyvin nuorena. Luonteeltaan ratsu oli vähän vaikeasti pideltävissä, mutta koska se oli kyvykäs, siitä tuli lopulta maltillisesti käytetty jalostusori.
Suuri ja kaunis Celine's Fawkes oli hopeanruunikko 176cm korkuinen kilparatsu. Se kilpaili vaativissa luokissa kouluratsastusta ja hyppäsi esteratsastuskisoissa 150cm ratoja. Siitosorin päivillään hevonen sai parisenkymmentä jälkeläistä, joista lähes kaikille se periytti hyppykapasiteettia ja hopeageenin.
Seitsemän jälkeläistä saanut mustankimo Winter Sun menestyi hienosti näyttelyissä, eikä ihme. Olihan se ryhdikäs, kauniin värinen ja luonteeltaan tasainen. Tämä 164cm korkea tamma kilpaili silloin tällöin huvikseen eritasoisissa esteluokissa. Vaikka kisailu oli vain harrastelua ja huvittelua, tamma sijoittui lähes aina.

168-senttinen Scarlett oli kaunis musta läsipäinen ratsu. Luonteeltaan tamma oli innokas ja ahkera ratsu. Siitä yritettiin saada aikaan menestyvä kouluratsu, mutta melko alussa huomattiin tamman olevan enemmänkin estepuolen hevonen. Scarletin omistaja möi tamman takaisin sen esteratsastuspainotteiselle kasvattajalle, ja niin tämä hieno hevonen sai menestyä kutsumusammatissaan, esteratsuna.
Ruunivoikko Camron Shade oli 171cm korkea suurten luokkien esteratsu. Koska sen luonne oli vakaa ja tasainen, se kilpaili jonkin verran myös maastoesteitä hyvällä menestyksellä. 15-vuotiaana ratsu kuitenkin loukkaantui ja päätyi lopettamaan kisauransa.
Serene on tummanruunikko, massiivinen tamma, jolla on suuret merkit ja suloinen luonne. Topakka ratsastaja sai laiskahkon 172cm korkean Serenen hyppäämään ihan mukavasti, joten tammasta tuli melko hyvä kilparatsu nuoruutensa päivinä. Eihän Serene Olympialaisiin asti yltänyt, mutta hieno hevonen se oli

Southern Show on Auli Komulaisen kasvattama moka. Moka se on siksi, että tamma oli harkitsematon varsa, kun Komulainen halusi leikkiä kasvattajaa. Todettuaan, ettei ensihevosen omistajasta vielä ole varsaa kouluttamaan, Komulainen luojan kiitos päätti myydä varsan Yorcaan suoraan emän alta. Yorcassa tamma sitten koulutettiin ja siitä tuli keskitasoinen kilpahevonen estepuolelle. Silloin tällöin kiltti "Sonja" starttaili myös kenttä- ja kouluratsastuskisoissa. Tamma on saanut muutamia varsoja elämänsä aikana, ja suurin osa niistä on päätynyt harrasteratsuiksi.

Hallucination on 175cm korkea lihaksikas ori, jolla on sydän paikallaan. Tällä mustalla ratsulla olisi ollut huhujen mukaan taipumuksia esteratsastukseen ihan kovatasoisiin luokkiin asti, mutta omistaja Seija Kyrö piti orin lähinnä kotona. Sen ryhdikäs ulkomuoto kuitenkin herätti tammanomistajien huomion, joten hevonen sai muutamia varsoja elämänsä aikana. Suurin osa niistä päätyi harrasteratsuiksi. Hallucination itse hyppäsi vaatimattomat 120cm ratana harrastuksenaan ja leikki satunnaisesti sunnuntaikouluratsuakin muutamissa helpoissa luokissa.
Ruunikko Never Salutations oli 174cm korkea yleispainotteinen helppojen luokkien ratsu. Se oli emäntänsä ensimmäinen ori ja luonteeltaan sen verran kipakka tapaus, ettei koulutus kilparatsuksi ottanut tuulta siipiensä alle. Orista kuoriutui kuitenkin ihan toimiva harrastemopo lajiin kuin lajiin, sillä taitavahkohan se oli kaikesta huolimatta.
Musta ja ketterä Scarlet Comedy oli 173cm korkea keskitason kenttä- ja esteratsu. Se oli luonteeltaan menevä ja sporttinen polle, joka ei työtä pelännyt. Tammassa oli välillä kyllä pitelemistä, mutta kun se myytiin loppuelämän kotiin seitsenvuotiaana, se oli löytänyt oman ihmisensä. Sen yhtä sporttinen ja menevä omistaja Aki Sievinen sai hevosestaan todella parhaat puolet esiin niin kisakentillä kuin kotonakin. Tamma sai elämänsä aikana kaksi varsaa samasta orista.

Stolen Tomorrow oli Auli Komulaisen ensimmäinen oma hevonen. Tämä 174cm korkea rautias läsipää oli luonteeltaan oikein kiltti ja hyvin se oli koulutettukin. Komulainen kilpaili hevosellaan vähän joka lajia menestyen yllättävän hyvin este- ja kouluratsastuksessa. Nuori ja harkitsematon Komulainen astutti kiltin tammansa lähialueen komeimmalla orilla, eikä osannutkaan kouluttaa varsaa. Varsa myytiin Yorcaan emän alta ja sai hyvän koulutuksen, ja Stolen Tomorrow jäi Komulaiselle opettamaan emännälleen hieman lisää hevosista estääkseen seuraavan varsakatastrofin.
Simon Says oli 170cm korkea punarautias ori. Sen kasvattaja ja kouluttaja Pete Granlund olisi halunnut, että ori olisi ollut tulinen ja hurja, vaan eipä se millään ollut. Päin vastoin, Simon Says oli vähän ujonpuoleinen, herkästi säikkyvä ratsu, joka menestyi ihan hyvin harrasteratsuna Granlundin aikuisella pojalla. Mitään olympiavoittajaa ei Simon Saysista tullut, mutta kävi se keski-ikäisenä huvin vuoksi voittamassa parit helpohkot estekisat harrastuksen vuoksi omistajansa kanssa.
Picture Perfect oli 176cm korkea musta jättiläistamma. Sen päässä oli tähti ja takajaloissa oli pienet sukat. Näyttävänä tammana hevonen herätti heti huomiota, ja sen kaikki neljä varsaa oli varattu etukäteen jo silloin, kun Picture Perfect itse oli vasta viikon ikäinen. Miellyttämishaluisesta, sporttisesta hevosesta tuli jo nuorena kovan luokan ratsu kenttä-, este-, koulu-, ja maastoestekisoihin. Picture Perfect kilpaili kaikkia lajeja iloisesti sekaisin kaikki pitkät kautensa. Se eläköityi 15-vuotiaana ja eli 32-vuotiaaksi asti hemmoteltuna kuin prinsessa. Yhtäkään varsoistaan Picture Perfect ei synnyttänyt tai kantanut itse, vaan puuhassa käytettiin vähemmän arvokkaita sijaisemoja, joihin Picture Perfectin hedelmöitetyt munasolut siirrettiin.



Kisakalenteriin merkitään vain sijoitukset.

Päivämäärä Järjestäjä Luokka Sijoitus
28.11.-15 Filmür ERJ/150cm 4/30
30.11.-15 Ventos ERJ/150cm, ERJ-Cup, tarinaluokka 23/236, tarina
05.12.-15 Filmür ERJ/150cm 1/30
07.12.-15 Filmür ERJ/150cm 4/30
08.12.-15 Filmür ERJ/150cm 2/30
10.12.-15 Filmür ERJ/150cm 3/30
11.12.-15 Filmür ERJ/150cm 1/30
13.12.-15 Filmür ERJ/150cm 3/30
16.12.-15 Filmür ERJ/150cm 4/30
18.12.-15 Filmür ERJ/150cm 5/30
19.12.-15 Filmür ERJ/150cm 5/30
20.12.-15 Filmür ERJ/150cm 4/30
21.12.-15 Reve de Haussea ERJ/150cm 1/30
23.12.-15 Filmür ERJ/150cm 5/30
23.12.-15 Reve de Haussea ERJ/150cm 5/30
26.12.-15 Reve de Haussea ERJ/150cm 5/30
26.12.-15 Filmür ERJ/150cm 3/30
16.01.-16 Reve de Haussea ERJ/150cm 4/30
18.01.-16 Reve de Haussea ERJ/150cm 1/30
20.01.-16 Reve de Haussea ERJ/150cm 5/30
02.01.-16 Yorca WBs KRJ/VaB 4/30
03.01.-16 Yorca WBs KRJ/VaB 5/30
03.01.-16 Yorca WBs KRJ/VaB 4/30
03.01.-16 Helo ERJ/150cm 3/30
04.01.-16 Yorca WBs KRJ/VaB 5/30
05.01.-16 Yorca WBs KRJ/VaB 2/30
06.01.-16 Helo ERJ/150cm 3/30
08.01.-16 Helo ERJ/150cm 5/30
08.01.-16 Helo ERJ/150cm 1/30
08.01.-16 Yorca WBs KRJ/VaB 2/30
09.01.-16 Yorca WBs KRJ/VaB 1/30
10.01.-16 Helo ERJ/150cm 4/30
22.01.-16 Reve de Haussea ERJ/150cm 5/30
13.01.-16 Helo ERJ/150cm 4/30
15.01.-16 Helo ERJ/150cm 3/30
27.01.-16 Reve de Haussea ERJ/150cm 2/30
19.02.-16 Rouet WBs ERJ/150cm 2/39
20.02.-16 Rouet WBs ERJ/150cm 2/32
21.06.-16 Erkinheimot KRJ/VaB 4/30
21.06.-16 Zurück KRJ/VaB 3/30
21.06.-16 Zurück KRJ/VaB 3/30
22.06.-16 Zurück KRJ/VaB 4/30
22.06.-16 Ptäjävaara KRJ/VaB 2/30
22.06.-16 Erkinheimot KRJ/VaB 3/30
24.06.-16 Erkinheimot KRJ/VaB 3/30
24.06.-16 Zurück KRJ/VaB 5/30
24.06.-16 Zurück KRJ/VaB 2/30
25.06.-16 Yorca WBs KRJ/VaB 2/30
26.06.-16 Erkinheimot KRJ/VaB 5/30
27.06.-16 Erkinheimot KRJ/VaB 2/30
27.06.-16 Erkinheimot KRJ/VaB 5/30
27.06.-16 Zurück KRJ/VaB 1/30
29.06.-16 Yorca WBs KRJ/VaB 2/30
30.06.-16 Erkinheimot KRJ/VaB 3/30
30.06.-16 Zurück KRJ/VaB 5/30
12.07.-16 Huvitutti KRJ/VaB 4/40
23.07.-16 Huvitutti KRJ/VaB 5/40
23.07.-16 Huvitutti KRJ/VaB 6/40
24.07.-16 Zurück KRJ/VaB 3/28
24.07.-16 Zurück KRJ/VaB 1/28
26.07.-16 Erkinheimot KRJ/VaB 1/28
27.07.-16 Huvitutti KRJ/VaB 4/40
28.07.-16 Erkinheimot KRJ/VaB 3/28
29.07.-16 Yorca WBs KRJ/VaB 1/28
29.07.-16 Zurück KRJ/VaB 5/28
30.07.-16 Zurück KRJ/VaB 5/28
30.07.-16 Erkinheimot KRJ/VaB 4/28
11.08.-16 Huvitutti KRJ/VaB 7/50
23.08.-16 Huvitutti KRJ/VaB 3/50
24.08.-16 Huvitutti KRJ/VaB 7/50
24.08.-16 Huvitutti KRJ/VaB 6/50
24.08.-16 Hortensia KRJ/VaB 1/30
27.08.-16 Huvitutti KRJ/VaB 2/50
27.08.-16 Huvitutti KRJ/VaB 5/50
28.08.-16 Hortensia KRJ/VaB 3/30
30.08.-16 Hortensia KRJ/VaB 3/30
08.12.-16 Satulinna ERJ/150cm 4/30
10.12.-16 Satulinna ERJ/150cm 2/30
12.12.-16 Ventos ERJ/150cm 2/17
13.12.-16 Ventos ERJ/150cm 4/17
18.12.-16 Metsovaara ERJ/150cm 5/30
04.03.-17 Royal Gear ERJ/150cm 5/40
14.03.-17 Brotherhood KERJ/CIC2 1/20
18.03.-17 Brotherhood KERJ/CIC2 3/20
26.03.-17 Stratocaster KERJ/CIC2 2/21
11.04.-17 Valborg KERJ/CIC2 2/30
12.04.-17 Valborg KERJ/CIC2 5/30
15.04.-17 Valborg KERJ/CIC2 5/30
17.04.-17 Valborg KERJ/CIC2 4/30
17.04.-17 Valeron Stud KERJ/CIC2 3/30
19.04.-17 Stratocaster KERJ/CIC2 4/16
19.04.-17 Valborg KERJ/CIC2 5/30
20.04.-17 Valeron Stud KERJ/CIC2 2/30
21.04.-17 Yateley ERJ/150cm 1/28
23.04.-17 Yateley ERJ/150cm 2/28
24.04.-17 Yateley ERJ/150cm 5/28
03.05.-17 Suger&Spice Shetlands KERJ/CIC2 1/30
03.05.-17 Hunajamäki KERJ/CIC2 5/30
06.05.-17 Hunajamäki KERJ/CIC2 5/30
09.05.-17 Hunajamäki KERJ/CIC2 3/30
12.05.-17 Vinkavuo KERJ/CIC2 2/30
12.05.-17 Hunajamäki KERJ/CIC2 3/30
13.05.-17 Kettula KERJ/CIC2 3/30
14.05.-17 Vinkavuo KERJ/CIC2 3/30
14.05.-17 Kettula KERJ/CIC2 4/30
15.05.-17 Suger&Spice Shetlands KERJ/CIC2 1/30
19.05.-17 Kettula KERJ/CIC2 5/30
26.05.-17 Suger&Spice Shetlands KERJ/CIC2 3/30
27.05.-17 Suger&Spice Shetlands KERJ/CIC2 2/30
30.05.-17 Suger&Spice Shetlands KERJ/CIC2 3/30
01.06.-17 Tuiskula KERJ/CIC2 4/30
03.06.-17 Tuiskula KERJ/CIC2 3/30
03.06.-17 Kettula KERJ/CIC2 3/30
08.06.-17 Kettula KERJ/CIC2 2/30
08.06.-17 Satulinna KERJ/CIC2 3/30
09.06.-17 Kettula KERJ/CIC2 2/30
11.06.-17 Tuiskula KERJ/CIC2 5/30
12.06.-17 Kettula KERJ/CIC2 4/30
15.06.-17 Satulinna KERJ/CIC2 4/30
15.06.-17 Tuiskula KERJ/CIC2 4/30
16.06.-17 Tuiskula KERJ/CIC2 5/30
17.06.-17 Delicate KERJ/CIC2 4/30
22.06.-17 Kettula KERJ/CIC2 5/30
22.06.-17 Satulinna KERJ/CIC2 4/30
25.06.-17 Kettula KERJ/CIC2 2/30
26.06.-17 Delicate KERJ/CIC2 4/30
28.06.-17 Kettula KERJ/CIC2 1/30
29.06.-17 Kettula KERJ/CIC2 3/30
29.06.-17 Tuiskula KERJ/CIC2 1/30



Kesäkuu 2017
Natalia järjesti hervottomat kenttäratsastushulinat, jotka kestivät koko kuukauden. Järjestyspaikkoina oli useampia talleja samalta alueelta. Osallistuin Amin kanssa tosi moneen luokkaan CIC2-tasolla. Ori oli niin hienossa vireessä ja tykkäsi tutuista kilpapaikoista, että sijoituimme vielä viimeisen kerran yhdessä huikean hienosti!
Miten niin viimeisen kerran, saatat ihmetellä. Tämä on samalla ilmoitus siitä, että Ami eläköityy kilpailuista. Ensikuussa olen ilmoittanut sen vielä pariin kissanristiäiseen, mutta en ole varma, menenkö sittenkään sen kanssa minnekään, vai ilmoitanko sen tilalle toisen hevosen. Saattaa olla niin, että 1.7. Ami laukkaakin ansaitulle kesälomalle viimeiselle Yorcassa tänä kesänä alkavalle orilaitumelle. En ole ihan vielä päättänyt.
Kilpauran loppuminen on minulle vaikea paikka. Itse en kuitenkaan jätä ratoja vielä, vaikka alankin olla ratsastajana melkoinen seniori. Jatkan Amin orivarsan, Sacramento II:n kanssa siitä, mihin Amin kanssa jäin. Vaikka syksyllä pääsen taas kisaamaan upealla orilla, on silti haikea olo. Ami oli kisakumppani, jollaisen saa vain kerran elämässään. Nyt se on paras ystäväni, mutta ei enää koskaan työparini.

Toukokuu 2017
Kevyt kisarupeama: 13 sijoitusta kerätty tässä kuussa. Ami on paremmassa kunnossa kuin koskaan, vaikka se onkin saanut vain satunnaisia lomapäiviä. Ei se tunnu lomaa tarvitsevankaan, vaan vanha ratsuni tuntuu olevan sitä energisempi, mitä enemmän painamme hommia kisoissa!
Amin hypyt sujuvat paremmin kuin viime kuussa. Esteet ovat CIC2-luokissa matalampia, kuin mihin Ami on tottunut, mutta pikkuesteiden pomppiminen virkistää vanhan orin mieltä hienosti. Isommilla esteillä se kyllä yrittää paremmin ja hyppää sirommin, mutta menee se nytkin hienosti. Ottaa se esteet sentään tosissaan, toisin kuin vielä vähän aikaa sitten.
Ainoa ongelma meillä on Amin kavioiden kanssa. Uskon, että sen ruokinta ei ole ihan kohdallaan, koska kaviot ovat alkaneet kuivua. Pelkään niiden halkeavan. Olen tietenkin hoivannut ja tervaöljynnyt niitä, ja kengittäjä ja eläinlääkäri ovat antaneet siunauksensa kilpailemisen jatkamiselle. Lisään Amin ruokaan vähän enemmän rasvoja ja katson, mitä kavioille tapahtuu.

Huhtikuu 2017
Viime kuussa kokeilin Amin kanssa huvikseni kenttäratsastusta CIC2-tasolla, ja sille tielle jäimme. Kenttäratsastus on ihan sairaan kivaa! Näin aloittelijana luokkatasoja on kuitenkin hiukan vaikea ymmärtää, ja Ami joutuu kisaamaan CIC2-luokassa, joka on sille hiukan epäsopiva. Esteet ovat ko. tasolla niin matalia, että Ami vain pelleilee, kun pitäisi hypätä. Valmentajamme Miika Rossi on ollut apunamme koko kuukauden kisoissa, ja sparraamalla Amin hyppy on hieman parantunut. Töitä on kuitenkin tehtävä vielä! Kouluratsastusosuus on sen sijaan Amin taitojen ylärajoilla ja sopii meille hienosti. Luokkamme voittaa aina joku koulupuolella kokeneempi ratsukko, mutta emme mekään Amin kanssa aina häviä! Tässäkin kuussa saimme kahdeksan sijoitusta, vaikka tutustuimme kenttäratsastukseen vasta viime kuun aikana!
Kenttäratsastus on kuitenkin aika rankka laji. Ami on jo ikääntynyt hevonen, ja ymmärrän, ettei se jaksa kauaa tällaista käyttöä. Se on tottunut kilpailemaan vain koulua ja esteitä, ja siitäkin on jo aikaa. Aion hankkia itselleni oikean kouluratsun vielä joskus, ja Ami saa eläköityä ennen kuin syksyn kilpakausi alkaa.

Helmikuu 2015
Prinssi on syntynyt Yorcaan. Tämä prinssi ei ole kuninkaan ja kuningattaren poikavauva, vaan ihan tavallisen Southern Show -tamman ja tallin ulkopuolisen orin varsa, jonka minä, tallin diktaattori, valitsin perijäkseni saman tien, kun se syntyi. Varsahan on kauneinta, mitä on Yorcan tiluksilla koskaan liikkunut.
Prinssin kuninkaallisissa ristiäisissä päätettiin, että Hänen Korkeutensa nimi on Sacramento isän mukaan. Koska nimeen haluttiin vähän emääkin, on lopullinen, rekisteriin ilmoitettu nimi Southern Sacramento RR.
Sitten alkoi tallissa ensin sisällissota siitä, mikä annetaan hevosen kuninkaalliseksi kutsumanimeksi. Tallimestari ehdotti Sakua, mutta se on jo prinssin kunnianarvoisan isän nimi. Minä ehdotin Prinssiä, mutta kuulemma on naurettavaa, jos on olemassa prinssi nimeltään Prinssi. Kutsumanimeksi päätettiin (minä päätin) silti Prinssi, ja koko henkilökunta järjesti kapinan. Kapina koostui siis siitä, että tallikämpässä ei moneen päivään keitetty niin paljoa kahvia, että siitä olisi riittänyt minullekin. Lopulta minä murruin ja uudet rauhanneuvottelut nimiasiasta käynnistettiin tallimestarin johdolla.
Nyt Yorcan uusi tuleva kuningas on nimeltään Ami, niin kuin amigo, koska ori on niin tosi kiltti ja herttainen. Esitän, etten pidä nimestä, vaikka se sopii varsalle täydellisesti!



Päivämäärä Sukupuoli Varsa Isä Omistaja
15.07.-16 Tamma Ruby RR Zombie Dance Elisa, VRL-06066
10.11.-16 Ori Sacramento II RR Mayan Reason RR Oresama/Yorca




Ulkoasun © misery. 2011 / otsikon © Benny De Ruiter Stables
Tämä on virtuaalihevonen