Kämppikseni Jilla ja Noa

En koskaan tykännyt asua yksin. En pelkää tai mitään, mutta oli mukavaa, kun oli porukkaa. Kihlattuni oli yölläkin täällä tietenkin, mutta tarkoitan myös muuta porukkaa. Kun minun kaverini kävivät ja hänen kaverinsa kävivät, meillä kävi tuplamäärä ihmisiä viimeaikoihin nähden. Ja Pohjanmaalla minä olen aina eniten rakastanut sitä, että ovia ei pidetä lukossa ja ihmiset eivät ilmoittele tulostaan. Monta kertaa päivässä tuvan tai tallin ovi aukesi, jonkun pää pilkisti sisään ja kuului: terrrrve Eetu, keitä kaffit.

Luonnollisesti olen siis tyytyväinen, kun minun kotini on nyt meidän kotimme. Uudet kämppikseni ovat Jilla ja Noa, ja vaikka olen heitä odottanutkin, ei tämä ihan helppoa ole. Asun kuitenkin vielä toistaiseksi kahden ihan vieraan ihmisen kanssa.

Minulle vaikeinta on päästää irti isännän roolista. Välillä huomaan kohtelevani heitä kuin yövieraita tai jotain: kyseleväni mitä he haluavat aamupalaksi ja muuta tyhmää. Sellaisina hetkinä olen muutaman kerran laittanut ruokakaapin oven kiinni (tai muun pitelemäni asian pois), nojannut seinään tai tiskipöytään ja sanonut että anteeksi, taas mä teen sitä, kyllä mä opin.

Myös kavereilla on ollut sopeutumista. Hello miettii, voiko hän tulla käymäänkään, koska on aikeissa astella jonkun vieraan ihmisen kotiin ilman lupaa. Muillakin on samansuuntaisia ajatuksia, mutta Hello valittaa niistä eniten. Hän sanoo, että tallillakin on outoa: onko tallillakin nyt sitten kaksi isäntää ja emäntä? Vakuuttelin, että edes tallilla sellaiset höpöhöpöajatukset voisi unohtaa.

On kuitenkin asioita, joita minä mietin, enkä tiedä keneltä kysyä.
Voinko vieläkin pitää romujani alakerrassa?
Pitääkö minun nyt kysyä kämppiksiltäni, saanko ostaa olkkariin sen suunnittelemani maton?
Voiko Hello oikeasti vieläkin kävellä tänne kuin kotiinsa ja alkaa syödä kaappeja tyhjäksi?
Onko normaalia päästää Mielikki-koira pissalle aamulla ilman erillistä lupaa, kun kuitenkin herään ensimmäisenä?
Pitääkö minun sanoa ”heippa” kun olen menossa talliin?
En varmaan voi käyttää enää ruokailuhuonetta toimistona?
Voiko Jerusalem-koira tulla edelleen meille hoitoon?
Pitääkö minun kysyä erikseen lupa kun se tulee?
Voinko vieläkin sanoa Eiralle, että ”no käy hakemassa!” kun hän tarvitsee jotain talossa olevaa?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *