Kesäkuun tapahtumat

Hello ja Tiitus ovat viettänet paljon aikaa yhdessä. Helloa ei kuitenkaan ole näkynyt tuvassa kahvilla melkein koko kuukautena! Vaan ei se nuori rakkaus ole aina ihan helppoa. Sitä paitsi Jillalla ja Hellollahan oli vähän juttua, ja siksi se ei ole Jillallekaan ihan yksinkertaista.

Camillalla ja Inarillakaan ei ole helppoa ollut, mutta varsinkin Inaria olen yrittänyt kyllä piristää.

Heliä ja Inkaa ei ole näkynyt paljoa tallilla, sillä he ovat reissanneet. Ja aika paljon. Mutta ovat sitä muutkin päässeet vähän vaihtamaan maisemia välillä. Typyä ja Kerttua on sen sijaan koulutettu paljon kotimaisemissa, ja Matilda on saanut hevosensa koulutukseen ihan toivotun oloista apua. Myös Pasi-reppana on saanut tässä kuussa aika paljon kaivattua liikuntaa.

Maneesinvuokraajilla näyttää menevän hyvin. Pöystilästä tulee kivoja suokkeja käymään, ja Hopealinnakin on ollut vielä mukana vaikka aikookin kuulemma rakentaa oman maneesinsa. Vaikka Hopealinnan Joonas ja se uusi tallipoika Jesse ovat ihan jees, Milania ei tule yhtään ikävä kun hän jää ihan oman tallin maneesille pyörimään rinkiä.

Eira on tietenkin tehnyt kaikkensa käydäkseen hermoilleni. Tällä hetkellä hän taitaa olla vihainen lisäkseni Tiitukselle ja Hellolle, mutta ilmeisesti Noa on taas hänen suosiossaan, samoin kuin Nelly, joka on nykyään Eiran ja monen muun ihan oma valmentaja. Nelly on muuten ollut meillä, tuota, yökylässä, tuota noin, sen takia että, tai no, siis syiden vuoksi.

Kuun puolivälissä pelattin Suuri Kattomunan Piirinmestaruusturnaus. Voittajia ei ollut sen paremmin kuin häviäjiäkään, mutta tulipa itse kunkin kohotettua kuntoaan.

Loppukuusta hevoset pääsivät laitumille. Se on helpottanut työtä paljon. Vaikka laitumia siivoillaan siinä missä karsinoitakin, ja vaikka hevoset ruokitaan niillekin, jotenkin se vain käy nopeammin ja rennommin! Lisäksi hevoset tuntuvat nauttivan. Varsinkin nuoriso on remunnut siellä ihan täysillä, Onnikin.

Tallilla on uusiakin kasvoja! Typy on saanut hoitajakseen Hermanin ja Skotin luona käy Sebastian. Myös Uuno sai hoitajakseen Alman.

Vaikka Hopiavuoren arki on aina aikamoista vilinää, yksi tapahtuma oli kuitenkin kaikkia muita suurempi. Se oli se kerta, kun Noa teki anteeksiantamattoman virheen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *