Aina vaan ihme höntsäilyä. 😀
Kuuden ruuhka
”Herra Haanpää”, tervehdin Niklasta ja otin oikein lippiksen pois päästä, jotta saatoin kumartaa pienesti. Olisi ollut kivaa, että taluttamani Skottikin olisi osannut kumartaa, mutta ei se osannut, niin ei voinut vaatia. ”Herra… Kozlov?” jatkoin kumartaen pienesti myös Barnumin suuntaan, jota Niklas suki perhosenkeveän näköisin vedoin suulin parkkipaikan puoleisessa päässä.
”Herrat Ilves ja Ilves”, Niklas sanoi ylhäisen vakavasti taivuttaen niskaansa hieman ensin minuun ja sitten Skottiin päin ennen kuin siirsi huomionsa takaisin Barnumiin.
”Herrat Ilives ja Haanpää ja ketä teitä ny on, muualle minun suulista pelleelemästä”, puhisi Eetun ääni jostain ennen kuin hän ilmestyi tallista oma hevosensa käsipuolessaan. ”Mullon muutenki hiki ja kuuma — ai sä hariaat Niklas, ei sitte mitää sulle — mutta Hello sinä pois mun jaloosta.”
”Mäki harjaan itse asiassa”, huomautin ja laitoin Skotin äkkiä suulin pieleen kiinni.
”Hariaa muualla”, Eetu komensi huiskien kädellään minua kohti niin kuin olisi karkottanut kärpästä läheltään.
”Mä oon maksava asiakas!”
”Kauhia riippakivi sinoot”, Eetu korjasi, eikä häntä näyttänyt ollenkaan miellyttävän se, että minua nauratti.
”Ai täälä on ruuhkaa, me voidaan tulla myöhemmin”, joku piipitti silloin tallipihan puolelta, ja kun katsoin Skotin kaulan alta, niin Chaihan siellä oli Flidoineen päivimeen.
”Eiku kyllä täälon tilaa”, Eetu sanoi ihan eri sävyyn kuin oli juuri minulle puhunut. ”Me meemmä Jussin kans tallihin ja Hello menöö muualle Skotin kaas.”
”Miks mä? Mä olin tässä ennen sua ja varsinki ennen tota.”
”Tua auttoo mua viämähän hevooset aamulla. Mitä sinä teit aamulla? Äläpä yhtää auo kitaas siinä, kun sinä tulit muka auttamahan ja sitte kun minä tulin sua tuvasta ettimähän niin kuarsaus vaan kuuluu mun sängystäni. Täälon Hello kolomekymmentä astetta lämpöä, ei hevooset voi olla päivällä ulukona!”
”Mä oon oikeestaan just valmis niin tähän voi tulla”, Niklas pisti siihen väliin.
”Eiku älä sä yhtään kiirehdi!” minä sanoin samaan aikaan kuin Eetu sanoi: ”eiku älä sinä yhtää kiirehri!”
Eetu elehti vimmaisesti minulle, että siirtäisin Skotin muualle. Sitten hän teki äkäisen täyskäännöksen takaisin talliin ja Jussikin oikein huiskaisi hännällään niin kuin Eira joskus hiuksillaan ennen kuin marssi isäntänsä perään. Huokaisin Chain suuntaan jotain, joka oli suurin piirtein että ”hhhhhjustiinsanotuunnysitte” ja irrotin Skotin. Kun sen käänsi takapuoli tallia kohti, se mahtui vielä suulin sisälle seinään kiinni, vaikka ei se kauhean tilavasti saati tukevasti siinä ollutkaan. Flidalla ei ainakaan olisi syytä potkia sitä.
”Mä vaan nopeesti harjaan tän, kato ku mä tykkäisin olla silleen hevosten kaa, mut sit taas kun mulla ei oo omaa, eikä mulla oo var — no ei oo aikaakaan eikä kyllä sitä varaakaan — vaikka en mä kehtaa kysyä et saisinks mä ratsastaa taas kun mä eilen jo kysyin –”
”Chai”, keskeytin Chain ihme höpinän.
”No?”
”Mä ja Niklas yritettiin täs just puhuttiin susta, että –”
”Eikä puhuttu”, Niklas pisti väliin.
”–että aika hyvin sä viihdyt ton Noan kaa.”
Chai availi suutaan ja muuttui ensin punaiseksi ja sitten hiljalleen kalpeaksi. Seurasin muutosta mielenkiinnolla. Hän oli juuri sanomassa jotain, kun —
”Ai täällä on täyttä, ketä täällä ees on?” Alex kysyi kaula pitkällä Flidan takaa.
”Sehän on mun rakas siskoni Alex!” tervehdin. ”Kyllä tänne aina yks lisää mahtuu.”
”Meitä on itse asiassa neljä”, Alex sanoi.
”Onks toi sun veli?” kuulin Ilonan kysyvän jostain näkymättömistä.
”Ei oo”, Alex kuului mutisevan takasin. ”Se on kylähullu.”
”Neljä?” ihmettelin ja Niklaskin yritti nähdä moisen väenpaljouden ja venytti niin niskojaan kuin näkökykyäänkin äärimmilleen yhdellä jalalla seisten, kun ei viitsinyt ottaa askelia. ”Eihän me edes tunneta niin montaa!”
”Täällä nyt kuitenkin on mä, Tetris, Ilona ja Wanda, että kuinka kauan teillä mahtaa oikein mennä?”
”Mä oon just lähdössä”, Niklas sanoi.
”Mihin sä muka meet?” kysyin saman tien.
”No ajattelin kuule kentälle. Ei oo enää niin kuuma ku Kauhavalaisessa helvetissä niin–”
”Just, sit mäki tuun”, sanoin ja otin jo Skotin irti. ”Tuu Skotti, et sä nyt siinä satulaa tartte–”
”Harjasitsä sitä edes?” Chai kysyi.
”Ette te nyt kentälle mene tien tukkeeksi kun me mennään siihen ihan just”, Alex sanoi.
”Kaikki sortaa mua”, huokaisin.
”Kuka menöö kentälle?” jyrisi Eetu tallista ja ravasi Jussin askelten säestämänä ulos.
”Me”, Alex sanoi samaan aikaan kuin minä.
”Että ole menossa. Minä justihin tunti sitte joka ainualta kysyyn, saisinko mä ny kerranki aiva itte hypätä siinä.”
”Mikset sä mee maneesiin?” kysyin.
”Mikset itte mee?”
”Koska siellä on varmaan sata astetta.”
”Justihin näin. No aiva sama. Menkää kentälle. Minä lähären maastohon. Minä tämän pistin valamihiksi niin minä ratsastan nyt johonaki.”
”Kyllä me voidaan myöhemminkin mennä”, sanoi Ilona, joka oli edelleen tallipihan puolella.
”Mäki oikeestaan haluan maastoon”, sanoin ja latoin Skotin takaisin kiinni, koska silloin se tarvitsisi satulan.
”Jos sinne ny oikeen porukka lähtee niin mäki haluan”, Niklas sanoi ja kiristi satulavyön. ”Oottakaa hetki, mä soitan Marshallille äkkiä.”
”Saanks mäki tulla?” Chai kysyi.
”Mitä sä tuumaat Ilona? Mennään meki ku menee oikeen retkue sinne”, Alex ehdotti.
”Olishan se turvallisempaa yhdessä…”
Silloin Eetulta pääsi parahdus. Hän turhautui niin harvoin, mutta nyt me taisimme oikeasti käydä hänen hermoilleen.
”Aiva oikiasti! Minä kysyn jotta saanko minä kentän niin kaikki on aiva jotta iliman muuta, emmä me tänään siihen mene! Sitten minä hajen tämän hevoosen ja paan valamihiksi niin puali tallillista hevoosia on menos yhtäkkiä kentälle. Ja kun minä sanon että selevä, minä väistän, niin taasko on kenttä tyhyjä! Mikä ihime teirän on?”
Chai näytti järkyttyneeltä. Alexia taisi naurattaa hänen takanaan.
”Eksä rakasta meitä enää?” kysyin huolestuneella äänellä, kun en muuta keksinyt.
Eetu huokaisi. ”Mullon vain kuuma.”
”Eli sä rakastat meitä vielä?”
”Joo joo. No niin. Selevä. Lähäretähän Jätinmontulle sitte.”
”Joo!” Chai innostui. ”Oottakaa mä meen kysymään Noalta — tai ehkä mä saan Uunoa lainata jos — tai jotaki!”
”Mee ny”, Eetu urahti. ”Niklas pois alta siitä. Me tarvitahan Jussin kaas happia. Tulooko se Marshall?”
”Joo, varmaa vaihdetaan hevosia.”
”Soittakaa sille Nellylle jotta panoo grillihin tulet. Ja Jannalle jotta tuloo kans tämän kautta syämähän parin tunnin päästä. Hello sinä soitat. Tai no. Soita ny kaikille. Aiva sama soon teherä kansaanvajellus sitte. Koko väki vain. Mennähän leviäätti ku poolanmettälääset…”