Alkutalven maasto 2020

Etusivu Foorumit Tapahtumat Alkutalven maasto 2020

Tämä aihe sisältää 13 vastaukset, 9 kirjoittajaa, ja siihen kirjoitti viimeksi  Sonja T. 3 vuotta, 4 kuukautta sitten.

  • Julkaisija
    Viestit
  • #6677 Vastaus

    Oskari
    Osallistuja

    Alkutalven maasto 24.11.2020

    Oskarin on joskus vaikeaa saada suunsa auki. Camillalle hän puhuu ajatuksistaan, mutta muiden kanssa aiheet pysyvät kohteliaina ja pinnallisina. Kun on pakko, Oskari Susikin avautuu ihan hitusen. Ja nyt on pakko!

    Kahvipöydässä Oskari pyysi apua Typyn kouluttamiseen. Sen kummempaa ei tarvitsisi tehdä kuin lähteä maastoon Typyn tueksi ja olla valmis soittamaan tarvittaessa apua, vaikka tuskin mitään kävisikään. Hello lupautui luonnollisesti heti tulemaan Skotilla, mutta Oskarin mielestä se ei ollut kauhean hyvä ajatus. Hän tahtoi mukaan paitsi rauhallisia hevosia, myös sellaisia ratsastajia, jotka kykenisivät sen kerran haistelemaan alkutalvista ilmaa ja puhumaan hiljaa.

    **

    Maaston ajatus

    Vaikka tarinallisessa taustassa Typy ja Oskari ovat suuressa roolissa, itse maastossa he eivät ole. Reissu tulee menemään heidän osaltaan niin hyvin, ettei heidän olemassaolonsa herätä muissa ylimääräistä huomiota. Maastossa voi siis ihan hyvin keskittyä maisemiin, rupatteluun, hevoseen, mihin vain! Kyseessä on siis ihan tavallinen maastotapahtuma, jonka luonne on tavallista epävirallisempi ja jonka tapahtumisen syy on Typyn koulutus.

    Jos tekee maastosta tuotoksen 31.10.2020 mennessä, saa kunniamerkin. Hopiavuoren kunniamerkit toimivat pääsylippuina suljetuissa tapahtumissa ja rajatun osallistujamäärän tapahtumissa mukaan pääsevät eniten merkkejä keränneet. Myöhässäkin tehtyjä tuotoksia arvostetaan ja niistä saa kommentin, mutta ei kunniamerkkiä.

    **

    Reitti

    (Karttaan: https://kristallijumala.net/hopiavuori/forums/topic/muuten-vaan-topic/#post-5734)
    Maastoon lähdetään puolenpäivän maissa, kun kaikki lähtijät ja viime hetken päähänpiston saaneet ovat kerääntyneet hevosineen mukaan.

    Reitti on maailman helpoin ja mikä tahansa suurin piirtein nelijalkainen hevonen selviytyy siitä. Ratsastajaltakaan reitti ei vaadi mitään. Autotietä on vain viitisensataa metriä, sekin maailman hiljaisinta hiekkatietä ja lyhyt Vanhan Päätien pätkä.

    Käännytään oikealle Vanhalle Päätielle. Eetun pellon jälkeen käännytään taas oikealle pienelle kinttupolulle. Jatketaan hiekkatietä Päätien reunan mukaisesti ja kuunnellaan Typyn takia liikenteen ääniä. Kun hiekkatie loppuu, jatketaan Jätinmetsän polkuja pitkin. Kun tullaan tallin toisella puolella olevien Eetun peltojen luo, käännytään uudelle kinttupolulle, jota pitkin pääsee maneesin takaa Hopiavuoren pihaan.

    Koko lenkki on mahdollista mennä käynnissä. Jätinmetsässä voi myös ravailla jonkin verran. Koska Typystä ei aina tiedä, tällä kertaa ei laukata.

    **

    Ilmoittaudu mukaan

    Pääset mukaan, jos hevosesi on rauhallinen, ja jos yksi seuraavista lisäkriteereistä täyttyy
    – hevonen asuu Hopiavuoressa
    – hahmosi tarina on Hopiavuoressa
    – hahmosi on tallin tarinassa aktiivisesti esiintynyt päähahmon sivuhenkilö
    – hahmosi käy naapuritalleilla ja on osallistunut Hopiavuoren tarinaan vähintään kerran viimeisen 6kk aikana sinun kirjoittamanasi

    Tällä kertaa mukaan ei oteta ulkopuolisia. Mukaan mahtuu rajaton määrä osallistujia. Tuotos maastosta ei ole pakollinen, mutta tietenkin aina toivottava.

    Päset mukaan ilmoittamalla tässä topassa ratsastajan ja hevosen + mahdolliset erityistoiveet. Erityistoive voi olla vaikka että et halua ratsukon olevan viimeinen, koska se ei sovi hevosen luonteeseen, tai että haluat hahmosi sijoittuvan tarinallisesta tai mistä tahansa muusta syystä jonkun tietyn hahmon tai hevosen lähelle jonossa.

    Jos hahmollasi ei ole hevosta, tai jos hevosesi ei ole tarpeeksi rauhallinen tähän maastoon, mukaan pääsee myös lainahevosella. Skotti, Uuno ja Ukko ovat tarjolla nopeat syövät hitaat -periaatteella. Skotti ja Uuno ovat tasaisen varmoja hevosia, kun taas Ukko on muuttunut hyvin hitaaksi ja rauhalliseksi kuukausien kuluessa tuntemattomasta syystä.

    Ilmoittaudu viimeistään 22.11., jotta tuotoksen tekevät tietävät ennalta, keitä on mukana. Vaikka hahmosi saisi vasta lähtöpäivänä päähänpiston liittyä seuraan, ilmoita hänet silti mukaan mahdollisimman hyvissä ajoin.

    *

    Osallistujat
    Lopullinen jonon järjestys autotiellä muotoutuu vielä! Joku rauhallisimmista laitetaan etumaiseksi ja takimmaiseksi. Jonossa ei tarvitse kulkea metsissä. Toiveita saa esittää koko ajan.
    Herman – Skotti
    Marshall – Ukko
    Niklas – Arlekin
    Oskari – Typy
    Janna – Paahtis
    Sonja – Uuno
    Harri – Salieri
    Outi – Jussi
    Santtu – Fifi
    Camilla – Steffe: kärryillä, kyytiin mahtuu yksi

  • #6678 Vastaus

    Herman
    Osallistuja

    Herman tulee mukaan jollain lainahevosella, vaikka Skotilla 🙂

  • #6679 Vastaus

    Janna H
    Osallistuja

    Janna ja Paahtoleipä voisivat lähteä mukaan jos toinen keskenkasvuinen hevonen joukkoon vain sallitaan 🙂

  • #6680 Vastaus

    Sonja T.
    Valvoja

    Sonja ja Salieri lähtee myös ja jos löytyy lainahevonen, niin Sonja voi ratsastaa sillä niin Harri saisi Salierin.

  • #6681 Vastaus

    Outi Halme
    Osallistuja

    Outi ja Jussi tulee mukaan myös 🙂

  • #6683 Vastaus

    Marshall
    Osallistuja

    Niklas vois lähtä Arlekin kaa. Ja jos Ukko on vielä vapaana lainattavaksi, niin Marshall vois lainata sitä kun näin kevyt maastoretki kyseessä.

  • #6693 Vastaus

    Noa
    Ylläpitäjä

    Santtu lähtee Fifin kanssa. Noa harkitsee, kehtaako lähteä Flidan kanssa ja jättää varsat siksi aikaa keskenään. Noa päättää lähteekö viimeiseen osallistumispäivään mennessä…. 😀

  • #6697 Vastaus

    Camilla
    Valvoja

    Cami ja Steffe voi pitää vaikka perää kärryillä, ja kyytiin mahtuu joku, jos haluaa (esim. vaikka Noa jos ei Flidalla kehtaa lähteä vielä) 😀

  • #6747 Vastaus

    Marshall
    Osallistuja

    Pelottava Hopiavuoren isäntä

    Tallissa kävi poikkeuksellisen suuri hälinä, kun kymmenkunta ratsastajaa valmisteli pienen jutustelun lomassa hevosiaan maastolenkkiä varten. Jotkut olivat laittaneet hevosensa kiinni käytävälle, pari oli suunnannut suuliin ja loput olivat jääneet karsinoihin varustamaan ratsujaan. Marshall kääntyi takaisin karsinassa seisovan hevosen puoleen, taputtaen vapaalla kädellään orin tummaa kaulaa kevyesti, ennen kuin heilautti toisessa kädessä kannatteleman satulan hevosen selkään.

    Talliväki oli ollut taas kokoontuneena tuvassa olevan pirttipöydän ääreen tee- ja kahvikuppiensa kanssa, kun Oskari oli sopivan tauon tultua avannut suunsa ja ytimekkäästi kysynyt jos olisi halukkaita lähtemään hänen ja Typyn seuraksi maastoon. Toinen oli ehkä ajatellut että vain pari ratsukkoa ilmottautuisi mukaan, mutta lopulta toinen toisensa perään oli sanonut lähtevänsä mieluusti matkaan. Siinä vaiheessa Niklas oli nopeasti katsonut lähes anovan näköisenä vastapäätä istuvaan Marshalliin, sekä paremman huomion saamiseksi yrittänyt todennäköisesti potkaista hänen jalkaa, mutta sen sijaan onnistunut monottamaan miehen vieressä istuneen Jannan säärtä. Rastapää vain katsoi hiljaa Niklakseen kahvikupin reunan yli samalla kun joi pitkään ja hartaasti lähes kiehuvan kuumaa juomaansa, toisen keskittyessä hetkeksi pyytelemään anteeksi väkivaltansa uhrilta.
    “..Jos Niklas haluat, niin voit lähteä Arlekinin kanssa kerta tarkoitus ei ole laukkata.” mies oli lopulta sanonut, ja laskenut kahvikupin takaisin pöydälle. “..Ja..jos vain löytyy joku sopiva lainahevonen, niin lähtisin kyllä myös mieluusti mukaan.” aluksi moisen kysyminen oli tuntunut kauhealta vaatimiselta, pyydellä nyt lainaratsua vaikka oli omakin, mutta hetkessä moinen ajatus oli osoittautunut täysin turhaksi. Koska nopean ajatuksen pallottelun jälkeen Oskari oli luvannut oman hevosensa lainaan kerta itse ratsasti Typyllä.

    Lopulta ratsukot olivat alkaneet yksitellen kerääntymään pihalle odottamaan loppua porukkaa. Marshall oli juuri päässyt kapuamaan Ukon selkään ja onnistunut onkimaan toisenkin jalustimen jalkaansa, tunnustellen niin allaan kävelevää hevosta kuin satulaa missä istui samalla kun siirtyi kauemmas ulos kannetulta jakkaralta jotta seuraavakin pääsisi käyttämään sitä. Mies pysäytti Ukon vähän kauemmas, katsoen alas hevoseen päin ja rapsutti kevyesti sitä harjantyvestä. Ori vaikutti ehkä aavistuksen vaisulta, mutta siitä huolimatta näki että se oli ainakin luonteen puolesta todella miellyttävä. Miehen ajatukset keskeytti läheltä kuuluva kysymys.

    “Marshall, eikö sullaki pitäis olla kypärä? Eetu on aika tarkka siitä.” Sonja kysyi kulmat aavistuksen kurtussa istuessaan Uunon selässä, samalla kun tuon vieressä Salierin selässä Harri asetteli oman kypärän leukahihnaa paremmin.
    Rastapää katsoi pienen hetken vähän hämmentyneenä naiseen, ennen kuin nosti kättä ja tunnusteli päälakeaan silmät suurentuen ja avasi suunsa sanoakseen jotain.
    “Turhaa etit, ei se sielä oo.” Niklas keskeytti, harppoen ratsukon suuntaan ja heilutti Marshallin musta-punaista kypärää toisessa kädessään ennen kuin kurottautui ojentamaan sen omistajalleen.

    Painaessaan kypärää päähänsä, Marshall huomasi Eetun joka seisoi tallin pääoven pielessä kädet ristissä sen näköisenä että oli ollut juuri tulossa ulos huomauttamaan puuttuneesta turvavarusteesta. Vaikka tavallisissa olosuhteissa Hopiavuoren isäntä ei ollut millään muotoa pelottava ihminen, niin silloin kun tuo oli ensimmäisen kerran jyrähtänyt ja huomauttanut kypärästä niin rastapää myönsi että ohjat olivat saattaneet tipahtaa käsistä silkasta yllätyksestä. Nyt pipopäinen isäntä vain nyökäytti päätään vähän kuin sanattomana kommenttina että muistaa seuraavalla kerralla.
    Lopulta tallipihalle kerääntynyt joukkio järjestäytyi ainakin alkumatkaa varten sovittuun järjestykseen, ja lähti Herman ja Skotti kärjessä matkaan. Marshall piti kevyen tuntuman uuteen ratsuunsa ja mukautui mukaan sen rauhalliseen askellukseen. Vähäinenkin lumi oli valitettavasti ehtinyt jo sulaa pois muutaman lämpimämmän päivän takia, mutta nyt ilma oli onneksi taas viilentynyt juuri sopivasti että ties vaikka lähipäivinä saataisiinkin taas lunta. Jostain päin letkaa kuului pientä juttelua samalla kun yksittäinen harakka lenteli jonon mukana puusta puuhun, räkättäen omaa lauluaan kuin utelisi mitä sen metsässä oikein tapahtui samalla kun hevosten kavioiden töminä sekottui vaimeaksi ja hitaaksi rummutukseksi sen taustalle.

    • #6754 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Vitsi miten tykkään pienistä yksityiskohdista, jotka saa henkilöt heräämään eloon. Romaanikirjailija kuulee loputtomasti, että jokaisen kohtauksen, jokaisen vitsin on edistettävä juonta, mutta tämä meidän kirjoittelu on aika eri maata täällä, sillä me vältellään lopullisen juonen saattamista päätökseensä. Siksi pikku mutkittelu on musta kivaa, vaikka sille ei joka kerta juonellista tarkoitusta myöhemmin ilmenisikään. Niin kuin se, miten Niklas potkaisee väärää jalkaa. Tai se, miten Eetu, lötköpötkö, voi olla joskus periksiantamaton. Sitä paitsi nää on niitä pieniä sattumia, joista hahmot saa syyn vuorovaikuttaa muutenkin kuin kysyä kuulumisia (mikä on sekin hyvää vuorovaikutusta).

      Ukko on mulle henkilökohtaisesti rakas, niin kuin kaikki ne hevoset, joista kirjoitan enemmän kuin muutaman massamerkinnän. Marshallia taas pidän vieläkin sellaisena auktoriteettina, että sen hyväksyntä, vaikka se onkin keksitty ihminen, merkitsee mulle huvittavan paljon. :DD Onneksi Ukkoa ei tarvi hirveästi hävetä, ei edes Oskarin.

  • #6749 Vastaus

    Oskari
    Osallistuja

    Pelkkää edistymistä

    Olin jo oppinut olemaan vertaamatta Typyä Ukkoon. Olimme kävelleet muutaman kerran muka maastossa, kun olimme menneet käyntiä tai ravia haoille johtavaa tietä pitkin metsäänpäin ja sitten takaisin. Olin ennenkin ratsastanut varsoilla, isän hevosilla, ja paljon nuorempiin varsoihin tapasin Typyä verrata. Tiesin enempiä harkitsematta ja muistelematta huolehtia, että jalkani olivat kunnolla jalustimissa. Muistin pitää silmällä ympäristöä. Osasin istua rennosti Typyn kävellessä, vaikka kuinka olinkin valppaana. Pystyin tekemään kaiken eri tavalla kuin Ukon kanssa kiinnittämättä siihen liikaa huomiota.

    Silti se, joka huomioni vei, oli Ukko. Välissämme oli vain yksi hevonen, Arlekin, ja huomasin jatkuvasti jääväni tuijottamaan Ukolla ratsastavan Marshallin selkää. Oli Ukolla mennyt moni heikompikin ratsastaja, mutta jotenkin tänään vieras ratsastaja tuntui huonommalta ajatukselta kuin tavallisesti. Ukko oli ollut jo jonkin aikaa hyvin vaisu, ja vaikka Marshall kuinka osasi ratsastaa ja ymmärsi hevosten päälle, hän saattaisi silti rikkoa minun Ukkoni. Marshall oli minua painavampi, ja vaikka sen ajatteleminen tuntui ikävältä, niin myös kaikin puolin leveäharteisempi. Tyypiltään hän oli kevyt kylmäverinen tai raskas puoliverinen, ja kaula suorana nuutuneena kulkiessaan Ukko olisi tarvinnut kevyen puoliverisen. Minut.

    Estin itseäni toistuvasti miettimästä, kuinkahan tiukalla ohjalla Marshall hevostani kävelytti. Joka kerta kuin mieleeni tuli ärtynyt miete siitä tai Marshallin mahdollisesti takakenoisesta istunnasta, jota ei minun kuvakulmastani voinut nähdä tai analysoida, yritin huomata vain Typyn kehittymisen.

    Ja minä huomasin. Huomasin, että Typy pysyi ohittelematta ja mutkittelematta jonossa. Se ravasi hallittua ravia, vaikka viskoi vieläkin päätään niin että epäilin eläinlääkärin vakuutteluista huolimatta jotain kipuja. Huomasin, miten kovasti Typy teki töitä pysyäkseen Arlekinin mallin mukaan rauhallisena, vaikka eräs postilaatikko peltojen välistä kulkevan pitkän pihatien poskessa jännitti sitä. Huomion kääntäminen Typyyn oli minulle kuin positiivista vahvistamista sille, ettei kannattanut huolehtia Ukosta. Aina kun huomasin Typyn, näin pelkkää edistymistä.

    Näin sen, millaista olisi kuulunut olla oman hevosen kanssa. Käänsin ajatukseni siihen, miten Typy pysyi järjestyksessä puolipitkällä ohjalla, ennen kuin ehdin ajatella loppuun kateellisen ajatuksen Hellon kaltaisten ihmisten omistamista hevosista. Ei Typy ollut minun unelmahevoseni, ei lähelläkään sitä. Olisipa Typyn terveyden ja joustavan oppimiskyvyn voinut yhdistää minun Ukkooni.

    Koska ilta oli kaunis ja torpissa jo kausivaloja kuistien pielissä, tyhjäsin ajatukseni kateudestakin. Eetu, jonka grillaamisinnokkuus ei näköjään riippunut vuodenajasta sen paremmin kuin säästäkään, oli jäänyt sytyttelemään takkaan tulta ja etsimään sinne laitettavaa makkaranpaistokehikkoa. Se ainakin tuntui nyt tosi lohdulliselta ja positiiviselta ajatukselta.

  • #6750 Vastaus

    Janna H
    Osallistuja

    Pilataanko me kaikki?

    Mua oli jännittänyt ilmoittaa mut ja Paahtis maastoretkelle. Oltiinhan me maastoiltu laikkutammani kanssa erinäisissä kokoonpanoissa, mutta tällä kertaa pohdin osallistumistani siitäkin näkökulmasta että tarkoitus oli tarjota Typylle mahdollisimman onnistunut maastoilukokemus ja en tiennyt olisiko kaksi nuorta hevosta yhdessä porukassa se paras kombinaatio.

    Kuitenkin minut oltiin saatu ylipuhuttua osallistumaan retkelle ja näin ollen olin varustanut Paahtiksen. Puhelimme pihalla Marshallin ja Niklaksen kanssa maastosta ja lopulta nousimmekin ratsujemme selkiin ja odotimme jonon muodostumista.

    Maastoretki lähti onneksi hyvin käyntiin ja Paahtis käveli reipasta mutta rentoa käyntiä ja se askelsi eteenpäin korvat hörössä ja katseli kiinostuneena ympärilleen. Vaikka pelkäsinkin koko matkan että tammani aiheuttaisi jonkin tilanteen ja pilaisi Typyn oppitilanteen, käyttäytyi laikkuhevoseni mallikkaasti ja palatessamme talli pihaan olin entistä helpottuneempi ja onnellisempi siitä, miten järkevä tammani oli.

    • #6755 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Hyvä että meni hyvin jännityksestä ja epäröinnistä huolimatta! Paahtis on taitava vauva.

  • #6849 Vastaus

    Sonja T.
    Valvoja

    Haaveilemassa
    Uuno oli ihan hillittömän kokoinen. Ei Salierikaan mikään poni ollut, mutta Uunon säkä tuntui keikkuvan taivaissa asti, niin etten tahtonut saada satulaa selkään. Ja massaa oli muutenkin. Satulakin oli isompi ja painavampi kuin Salierin. Ihmettelin miten Eira ja Inari selvisivät sen kanssa, kuitenkin olivat vähän minua lyhyempiä eivätkä muutenkaan mitään bodareita. Kilttiä silti heiltä lainata Uunoa maastolenkille, kun eivät itse päässeet. Ei tarvinnut ainakaan pelätä lainaratsun tekevän mitään äkkiliikkeitä, jotka koituisivat huolimattoman ratsastajan kohtaloksi. Saa sitten nähdä, tekisikö Uuno yhtään mitään muutakaan…

    Kyllähän se heti tuli selväksi, että Uuno oli hitaampi kaikissa toimissaan kuin Salieri. Taluttaessakin se tuntui ensin venyvän pituutta pari metriä ennen kuin otti varsinaisesti askeleen perääni. Mutta nöyrä se oli, ja kiltti.
    — Varsinainen teddynalle, kuiskasin sille kun rapsuttelin sitä poskesta. Miten voi hevosella on näin iso pääkin? Ja näin paljon karvaa?

    Muut juttelivat kun ratsastimme jonossa, Harrikin. Minä olin pääasiassa hiljaa, koska piti keskittyä ratsastamiseen. Uuno oli niin… erilainen. Hieman raskaaksikin se kävi, sillä apujen piti olla paljon selkeämmät ja voimakkaamat kuin mihin olin tottunut. Askellajien erilaisuutta olin pelännyt etukäteen eniten, toki turhaan: eivät ne olleet lainkaan niin pahat kuin kuvittelin. Erilaiset nekin, tietenkin, mutta suht helposti istuttavissa. Aloin vähitellen nauttia olostani ihan oikeasti ja saatoin päästää ajatukset harhailemaan.

    Leveällä osuudella edessäni ratsastivat Harri ja Niklas vierekkäin. He olivat löytäneet yhteisen puheenaiheen jostakin konsolipelistä.

    — … siino erirotusia hevosia ja niitä voi kouluttaakin, Niklas kuului selittävän Harrille. — Marsh kyllä napisoo välillä jottei värit o oikeen niinkö pitäis ja että jotakin rotua ei vois kuvitella olevan villisä lännesä.
    — Onks ne erirotuset hevoset sit erilaisia?
    — On ne joo, erinäkösiä ja sit niillon erilaisia ominaisuuksia. Mää ratsastin aika pitkän aikaa täysiverisellä ja se oli tosi nopee verrattuna muihin. Sit se kyl ammuttiin alta. Nyt mulla on päähevosena sellainen ku Nokota. Piti ihan googlata että mikä se on, mutta on se ihan oikea rotu.

    Katselin edessäni kulkevaa parivaljakkoa. Arlek oli Salieria korkeampi ja raskaampi, mutta Niklas oli lyhyempi ja hintelämpi kuin Harri. Hän näyttikin vähän pieneltä Arlekin selässä, ei sillä että minulla olisi varaa sanoa. Olin Uunon selässä varmasti melko surkuhupaisan näköinen. Harri ja Salieri taas olivat kuin toisilleen tehdyt. Yhden sortin sattuma sekin.

    Miten kaikki oli mennytkin niinkuin elokuvissa? Löysin miesystävän ihan randomilla, etsimättä, tästä kuoriutuu ihan kehityskelpoinen ja ennen kaikkea innostunut hevosmies ja Salieri sattuu olemaan juuri sopiva ratsu hänelle. Ja sitten kun tämä käy selväksi, niin eikös hevoskauppias soita yllättäen ja pyytämättä, että hei, mulla olis sulle hevonen. Yhtäkkinen kylmä tuulahdus livahti läpi koko kropan: milloin ja mihin tämä hyvä onni loppuisi? Kiiruhdin muistuttamaan itseäni mummun kuolemasta, Salierin keväisestä ähkystä, koronasta ja muista pikkumurheista.

    En tiedä mitä Uuno teki ja miksi, jonkinlaisen sivunykäyksen kuitenkin, joka sai minut horjahtamaan satulassa. Älähdin pelästyksissäni ääneen ja räpistelin takaisin tasapainoon. Niklas ja Harri kääntyivät katsomaan. Poskiani punotti ja toivoin etteivät miehet huomaisi sitä.

    — Mitä kävi?
    — Nää, ei paljon mitään. Mä olin vaan unohduin haaveilemaan liikoja. Että oma vika.

    Kiitos, Uuno, ajattelin mielessäni. Juuri noin sitä pitää tehdä kun alan ajatella liikaa ja väärässä paikassa. Olisin ihan ansainnut pudotakin. Rapsuttelin sitä harjantyvestä kun käännyimme kohti tallia.

Vastaa aiheeseen: Alkutalven maasto 2020
Tietosi:




Peruuta