Enni

Etusivu Foorumit Päiväkirjat Enni

Tämä aihe sisältää 12 vastaukset, 6 kirjoittajaa, ja siihen kirjoitti viimeksi  Outi Halme 3 päivää, 16 tuntia sitten.

  • Julkaisija
    Viestit
  • #4897 Vastaus

    Tiitus
    Valvoja


    © VRL-10864, väritys Miia 19

    Sinevan Butterscotch, suomenpuoliveritamma – Tiituksen ylläpitohevonen

    Enni on vilkas hevonen, joka yhtenä päivänä on täysin sujut ämpärinsä kanssa, kun taas seuraavana sieltä pilkistää mörköjä, joille pitää suorittaa tanssiesitys. Hoidettaessa tamma hyörii, jollei sitä erikseen komenneta, ja liian kovia otteita ei suositella, muuten sen kanssa mistään ei tule enää mitään. Ratsuna Enni on helposti oppiva ja herkkä, mutta yhtälailla se yrittää luistaa työnteosta, jos vain mahdollista.

    Kilpailut
    23.03.2020 Stall Sjöholma – helppo B (rata) – 7/8 – lue lisää
    28.03.2020 Auburn Estate – helppo B (rata) – tuloksia odotetaan

    Osallistumme Tie Tähtiin 2020 -kilpailuun kouluratsastuksessa helppo A -luokkiin.

    Muut tarinat, joissa Enni mainittu
    19.03.2020 Medium rare, kiitos
    21.03.2020 Kisahoitaja

    • Tätä aihetta muokkasi 3 päivää, 18 tuntia sitten  Tiitus.
  • #4898 Vastaus

    Tiitus
    Valvoja

    Kermakarkin kotona

    Satunnaiset ratsastuskoulun tunnit tai Hopiavuoren jättiläisillä ratsastaminen ei todellakaan olleet parhaat keinot ylläpitää omaa tasoaan. Oli ne tottakai parempi kuin ei mitään, mutta ei niistä ollut yhtään apua jännitykseen, joka valtasi minut viimeisen kilometrin pätkällä kohti Hukkapiiloa. Kaikki vähänkään ratsastuskoulun ulkopuolella pyörivät hevosihmiset tiesivät Kallan kylän hienostotallin, itse pelkästään jo siksi, että Bee on heidän kasvattejaan. Jostain syystä olin kuvitellut päämääräni olevan vähintään samanlainen, koska se oli kuitenkin yksi sen naapuritalleista ja ilmoituksen hevonenkin Sinevan-kasvatti.

    Jännitykseni helpotti vähäsen, kun kaarsin Oonalta lainaan saadulla autolla tallille vievälle tielle. Sen varrella ei ollut tarhoja tarhan perään eikä pihapiiriä komistanut yli satavuotias kartano. Parkkeerasin auton maneesin viereen ja kävelin sen vierustaa pihalle, jonka keskellä oli muutaman karsinan kokoinen talli, sen takana kaksi pienempää ja yksi iso tarha ja maneesin vieressä melko hyväkuntoinen kenttä ja sen vieressä ihan tyypillinen omakotitalo. Ei mitään liian hulppeaa, vaan juuri sen verran kuin tarvitaan.

    Pian ohittamastani tallista astui ulos punatukkainen, aikalailla minun ikäinen nainen. Tervehdin häntä ja kysyessäni mistä löytäisin Kalliokosken Kiian, hän hymyili lähes huomaamattomasti ja vastasi: ”Tässähän minä.” Tottakai pienellä tallilla heti ensimmäinen ihminen on etsimäni.
    ”Hellevaaran Tiitus, tulin Enniä katsomaan”, sanoin tarttuen naisen ojennettuun käteen. Jälleen yksi tyhmä ja aivan turha kommentti, kyllähän se nyt tietää, että oon tulossa hänen hevostaan katsomaan, kun kerta häntä etsin.
    ”Mä itse asiassa olin juuri menossa hakemaan sitä tuolta tarhasta”, nainen vastasi osoittaen isompaa tarhaa kohti.
    ”Joo, oon vähän ajoissa, koska mieluummin odotan vaikka vartin kuin tulen myöhässä”, sanoin hieman nolostuneena lähtiessäni kävelemään hänen kanssaan.
    ”Mä niin tiiän ton tunteen.”

    Ylläpitoilmoituksen kuva ei tehnyt oikeutta sille hevoselle, jota Kiia kutsui. Mustaan loimeen puettu tamma oli kauniin kermainen voikko ja päässä oleva läsi loisti kirkkaana. Ja voisin kuvitella, että myös jalkojen sukat olisi hohtaneet, jollei tammalla olisi komeita kurasukkia niiden päällä.
    ”Kuten ilmoituksessa kerroin, Enni testailee uusia ihmisiä, joten sähän voisit ottaa sen nyt haltuun, niin päästään katsomaan, mitä tyttö susta tykkää”, Kiia sanoi, kun oli hetken silitellyt tamman päätä ja laittanut sille talutusnarun riimuun kiinni.
    ”Selvä juttu”, sanoin miettien, että sehän on tuttua hommaa Been kasvattamisen myötä. Annoin Ennin tietysti ensin haistella kättäni, kunnes otin Kiian ojentaman vaaleanpunaisen narun. ”Tulehan, mennääs laittamaan sut kuntoon”, sanoin osoittaen sanat tietysti Ennille.

    Alkuun Enni tuli ihan nätisti, koska tuttu omistaja oli mukana, mutta muutaman metrin päästä se tajusi, että narun päässä olikin joku ihan muu kuin Kiia. Tamma pysähtyi ja rupesi korskumaan osoittaakseen mieltään.
    ”Liian kovista otteista tamma ei myöskään tykkää, se vain ottaa pahemmin herneen nenään siitä”, Kiia kertoi, koska luonnollisesti yritin patistaa narusta vetämällä tammaa liikkeelle. Päästin narun löysäksi ja tarjosin jälleen kättäni tammalle. Se vain puhisi ja veti päänsä ylemmäs, mutta ei sentään ottanut askeleita pois päin.
    ”No niin, eiköhän tuo nyt riitä”, puhuin lempeästi tammalle, joka edelleen vähän mulkoili minua. Silitin sen kaulaa rauhoittavasti ja lähdin sitten kävelemään kohti tallia, joka olikin ihan parin metrin päässä enää. Talutusnaru kiristyi hetkeksi, mutta sitten Enni lähti edelleen hieman puhisten eteenpäin. ”Hyvä tyttö, eihän se nyt niin kamalaa ole.”

    • #4902 Vastaus

      Sonja T.
      Osallistuja

      Lupaava alku uudelle taipaleelle, kiva että saadaan uusi hevonen vanhalle hahmolle eikä aina vain uusia hahmoja uusine hevosineen (kivoja toki nekin, ei sillä). Pakko kommentoida Ennistä että on kyllä nyt niin nätti että Sonja on varmasti kateudesta vihreä. Mutta miten Tiitus tulee toimeen vaaleanpunaisten riimunnarujen kanssa? Lisäksi olen ihan varma että Ennin varusteissa on pakko olla glitteriä ja/tai muuta bling-blingiä 🙂

    • #4903 Vastaus

      Tiitus
      Valvoja

      Arvaa vaan meinasinko kirjoittaakin, että nyt kun Been vauvansinisistä tarvikkeista on päästy eroon, niin nyt sitten on vaaleanpunaista 😀

    • #4946 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Musta on ihana ajatus, että Tiitus on vähän ujo ja arka. Se pyörittää melko negatiivista levyä päänsä sisällä, mikä ei olisi kivaa jos se olisi oikea ihminen, mutta musta se on (taas) samastuttavampi näin. Mä olen nähnyt niiiiiiin monta kuvausta Tiituksen kaltaisista urheilijapojista, joilla on ihan mahtava itsetunto. Varsinkin amerikkalaisissa sarjoissa. Yleensä Tiitukset on niissä pahiksia, mutta jotkut Tiitukset on jotenkin salaa pehmoja, mutta silti niillä on aina loistava itsetunto. Meille on uskoteltu, että kauniilla ja hyväkuntoisilla ihmisillä on: ne ei epäile itseään, kun ne menee katsomaan jotain heppaa toisen talliin ja sanoo moi, tulin sun hevosta katsomaan. Mä en ainakaan tällaisen aivopesun jälkeen uskoisi, että Tiitukset voi olla ujoja, jos en itse olisi nähnyt. Mulla on lähipiirissä yksi Tiitus, joka on nuori kaunis atleetti, ja joka vieläpä käyttäytyy aina tosi rennosti ja seisoo suorana. Mutta oikeasti sekin on ihminen ja epävarma. Kaikki on edes välillä, mutta se on suurimman osan aikaa, niin kuin Tiitus. Musta me tarvitaan näitä inhimillisiä hahmoja, joissa ominaisuudet ei niputu samalla kaavalla kuin Netflix-sarjoissa.

      Mutta hevosen kanssa Tiitus onkin sitten heti niin kuin kotonaan. Kuulemma eläimille onkin helppo jutella ja niiden kanssa on helppo rentoutua. Joku sanoi, että se johtuu osittain siitä, että ne ei ota katsekontaktia ja ne liikkuu samaan suuntaan kuin ihminen: eivät ihmistä vastaan niin kuin toinen ihminen.

      Toivottavasti Enni ei ole Tiitukselle pettymys. Olisin etukäteen arvaillut, että hän saattaisi valita jonkun jussimaisemman hevosen: tavallisen ja rauhallisen. Mutta nyt hänellä onkin pienen nirppanokkaisen prinssin sijaan iso nirppanokkainen prinsessa. 😀 Toisaalta tämäpä on koulutettu jo, ja siitä kai se Been kanssa kiikasti. Tiitushan on hyvä rauhoittava ihmiskontakti Ennin kaltaiselle hevoselle. Tässä tarinassa on mahdollisuuksia vaikka mihin.

  • #4927 Vastaus

    Tiitus
    Valvoja

    05.03.2020 – Enni saapuu Hopiavuoreen

    ”Moikka!” tervehdin Kiiaa hänen astuessaan ulos autosta.
    ”Hei vaan”, hän sanoi ja sulki oven katsellen ympärilleen.
    ”Oliko helppo päästä perille?”
    ”Joo, kiitos navigaattorin.”

    Avasimme trailerin lastausoven, missä Enni seisoi hieman malttamattoman oloisena.
    ”Se ei ole vieläkään kovin innoissaan matkaamisesta, mutta on se jo helpompi kuin ensimmäisillä kerroilla”, Kiia kertoi, kun meni irroittamaan tamman. He tulivat aika vauhdilla pihalle, minkä jälkeen Kiia ohjasi hevosensa voltille. ”Täällä ei onneksi ole kuhinaa, muuten Enni olisi vielä levottomampi.”

    Eetu oli aamulla näyttänyt minulle Ennin väliaikaisen karsinapaikan, joten ohjasin punatukkaisen naisen voikon hevosen kanssa sinne. Tamma puhisi melkein koko matkan ajan, mutta kulki nätisti omistajansa perässä. Mietin kuinka kauan menee, että se tulee minunkin kanssa tuolla tavoin – ilman ylimääräistä puhinaa tietty.

    Kun olimme jättäneet Ennin heinäverkkonsa kanssa karsinaansa, lähdimme takaisin trailerille hakemaan sen varusteita. Ja niitähän muuten riitti, pelkästään loimia tammalla oli kaiken kaikkiaan kahdeksan! Kiia taisi huomata ilmeeni, kun hän lappasi loimia syliini ja kertoi, että Enni tarvitsee loimen niin sateella kuin tuulisellä säällä sekä heti, jos lämpötila putoaa alle viiden pakkasasteen. ”Mutta älä huoli, tässä vihossa on tarkat ohjeet.”

    06.03.2020 – Päivä numero kaksi

    Olin päättänyt antaa Ennin kotiutua rauhassa ennen kuin nousisin sen selkään. En kuitenkaan halunnut sen seisovan tarhassa koko päivää, joten koulun jälkeen tulin tallille viedäkseni sen pienellä kävelylle. En muistanut kysyä Eetulta mihin tarhaan tamma laitettiin enkä nähnyt Camillaa tai Oskariakaan missään, joten valmistauduin käymään jokaisen tarhan läpi. Toki suurin osa oli poissa laskuista oriasukkaiden myötä, joten lopulta jäi ainoastaan kolme sopivaa vaihtoehtoa: Typy ja Flida, Cozmina ja Inka sekä Nana ja Arlekin.

    Enkä yllättynyt yhtään, kun löysin voikon tamman heti tarha kolmosesta. Typy ei toki ole aina helpoin tarhakaveri, koska se on edelleen kuin pikkuvarsa – kiitos Hellon ”koulutuksen”. Mutta Flida isosta mahastaan huolimatta on sellainen Muumimamma, että sen kanssa on kenen tahansa helppo kotiutua. Ja siellä kolme tammaa seisoikin sulassa sovussa, Enni ehkä vähän kauempana muista, mutta yhdessä kuitenkin.

    Hetken aikaa kutsuin tammaa tarhan portilla, mutta osasinkin odottaa, ettei se tulisi kutsuista huolimatta. Oli se sentään nostanut päänsä maasta, mutta tuhahti nähdessään minut ja jatkoi lähes olemattoman heinäkasan hamuamista. Niinpä kävelin sen luokse ja kiitin, ettei se lähtenyt karkuun. Tarjosin jälleen kättä tamman haisteltavaksi, minkä jälkeen nappasin sen riimusta kiinni ja silitin kaulaa hetken. ”Lähetääs vähän kävelylle sitten”, sanoin napsauttaessani talutusnarun tamman riimuun kiinni.

    07.03.2020 – Ensimmäinen kerta yksin

    En eilen viitsinyt lähteä kovin pitkälle maastoon, joten kiersimme vain tarhat ympäri ja siirryimme sitten kentälle pyörimään. Aina, kun joku kulki ohi, Enni pysähtyi ihmettelemään ja meni oma aikansa ennen kuin se suostui taas liikkeelle. Loppupuolella tamma vaikutti kuitenkin jo hieman rentoutuneemmalta eikä se pysähtynyt toljottamaan jokaista ohikulkijaa tai yli lentävää lintua.

    Tänään oli kuitenkin aika nousta selkään, mikä hieman jännitti. En ollut ratsastanut Ennillä kuin reilu puoli tuntia, kun olin käynyt tutustumassa tammaan ja silloinkin Kiia oli ollut lähellä koko ajan. ”Eiköhän se tästä”, sanoin rauhoitellen enemmän minua kuin karsinassaan pyörivää hevosta. Kiristettyäni satulavyön lämmitin tamman kolmipalakuolaimia tovin, koska ne oli jäätävän kylmät. Muistelin tamman hoito-ohjetta, koska siinä taidettiin sanoa, että talvisin ulkona kulkiessa ratsastusloimi. ”Me ollaan kyllä menossa maneesiin, mutta ehkä se on parempi laittaa varmuuden vuoksi.”

    Taluttaessani tammaa tallista maneesille, tervehdin ohi kulkevia Nellya ja Noaa, jotka suuntasivat tuvasta tallille päin.
    ”Tääkö on se sun uus tamma, vitsi se on nätti!” Nelly huokaisi selvästi ihastuneena.
    ”Joo, sitä se kyl on. Ja kunhan päästään vähän enempi tutustumaan toisiimme, niin saat rupee valmentaa meitäkin.”
    ”Ilman muuta, sitähän tässä on jo odotettukin!”

    Maneesin ovilla vihelsin tulostani siltä varalta, että siellä olisi jo joku. Avasin ovet ja huomasin, että Marshall oli siellä hauskan värisen Arlekinin kanssa. Tervehdin heitä ja sanoin tulleeni testaamaan uutta ratsuani.
    ”Kattelinkin, etten oo tuota nähnytkään aiemmin”, Marshall sanoi.
    ”Joo, se tuli toissapäivänä”, kerroin taluttaessani tammaa keskemmälle maneesia. Laskin jalustimet alas ja nostaessani jalkaani ylös, Enni päätti ottaa sivuaskeleen ja astuin ohi. ”Äläs viiti”, sanoin tammalle kiristäessäni otettani ohjaksista ja yritin uudelleen. Taas tamma liikahti, mutta ei liikaa ja pääsin ponnistamaan selkään. Tyytymättömänä Enni heilutti päätään ja aloitti pienen tanssahtelun ja annoinkin sen hetken osoittaa mieltään. Sitten keräsin ohjat ja annoin tammalle käskyn lähteä liikkeelle.

    • #4938 Vastaus

      Agnes
      Osallistuja

      Oompas onnellinen Tiituksen puolesta kun sillä on nyt noin kiva tamma ylläpidossa! Tykkäsin että tarinan tapahtumat oli selkeästi jaoteltu eri päiville. Paljon ehtii tapahtua muutamassa päivässä ja tässä se oli kirjoitettu niin että pääsi hyvin tapahtumista kärryille ilman sellaista ähkyä. Tiitus on niin ihanan ajattelevainen ja huolehtivainen, Enni saa loimen selkäänsä jopa niinkin pienelle matkalle kuin tallista maneesiin. Ettei prinsessa vain palelisi <3

    • #4948 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Tästä tarinasta päällimmäinen ajatukseni on, että Enni saattaa sittenkin olla juuri sitä mitä Tiitus tarvitsee. Jos hän saa vietyä sitä eteenpäin, hänen itsetuntonsa kasvanee niin paljon, että Been kanssa on helpompaa sitten sen palattua. Toisaalta pelkään, mitä käy jos Tiitus mokaa. Hänelle olisi mahdollisesti tyypillistä ajatella, että kun hän ei aikuisen hevosenkaan kanssa pärjää, hän on toivoton tapaus. Toivon, että tällä tarinalla on onnellinen loppu, oli välillä mitä tahansa.

      Enni on kyllä just sen tyyppinen hevonen, josta tykkäisin itsekin kirjoittaa kehityskertomuksen! Sillä on realistisia haasteita edessään. Se on vaikeahko heppa, josta voi tulla helppo. On ihanaa että sen kaltaisia on: hevosen ei tarvitse olla ihmissyöjä, jotta se voisi olla hahmolleen tarpeeksi haastava. Toisaalta olen heikkona eniten niihin virtuaaliratsuihin, jotka tekee niin kuin käsketään. Ennistä voi tulla lopulta sellainenkin, kun se kehittyy. Silloin saisi yhdellä hevosella sekä kehityskertomuksen että lopulta kunnollisen kilpa- tai harrasteratsun.

  • #5090 Vastaus

    Tiitus
    Valvoja

    Ensimmäinen kilpailu

    Olin hermostunut. Siis todella hermostunut. Kiitin silti mielessäni Agnesia, että hän oli kysynyt minut mukaan Sjöholmaan. Matka meni ihan leppoisasti, Agnes ajoi mielellään ja Outi seuranamme juttelimme melkein koko matkan. Mutta nyt kun vihdoin tulimme perille ja minun pitäisi laittaa hevoseni kisakuntoon ensimmäistä kertaa vuoteen, tuntuu etten osaa mitään. Lisäksi minun hermoiluni vain pahensi Ennin levottomuutta hälinän ympärillä, joten siinähän sitä sitten oltiin.

    ”Oot sä ihan kunnossa?” Outi kysyi, kun yritin hengitellä sisään ja ulos steppailevan voikon vierellä.
    ”No en oikeastaan”, myönsin ihan suoraan, koska miksi lähtisin kaunistelemaan asiaa.
    ”Jos mä otan sen Ennin ja käyn sen kanssa vähän pyörähtämässä tuolla, niin mee sä hakemaan sen kamat.”
    ”Joo, hyvä idea.” Tällä kertaa kiitos kuuluu Outille, kun lähti meidän mukaan kisahoitajaksi.

    Kävelin trailerille miettien ja toivoen, että tämä olotila ei ollut aina odotettavissa kisoissa. Ehkäpä se on vain tämä ensimmäinen startti. Toivon todella, etten ole Tie Tähtiin -kilpailuissa samanlainen hermoraunio. Siinäkin on jo sarkaa, että ratsu on levoton hulinan keskellä eikä tee yhtään hyvää, jos ratsastajakin stressaa. Saavuttuani trailerille, nappasin Ennin suitset olkapäälle roikkumaan, pintelit vasempaan kainaloon ja satulan huopineen oikealle kädelle. Hengitin syvään sisään ja puhalsin ulos. Ja toisen kerran sekä vielä kolmannen, kunnes uskoin olevani valmis.

    Outi oli saanut Ennin rauhoittumaan eikä tamma enää ottanut sivuaskelia samaan tyyliin kuin aiemmin. Agnes oli saanut Lexin varustettua ja oli jo kävelyttämässä oriaan ulkokentällä, josta siirryttäisiin verryttelemään maneesiin ennen luokan alkua. Varustettuamme Ennin, siirryin itsekin kentälle kävelemään hetkeksi ja kuulutuksen jälkeen menimme Agnesin kanssa peräkanaa maneesiin.

    ”No, päästiin me sentään loppuun asti”, tokaisin, kun saavuin ratamme jälkeen Outin luokse.
    ”Hyvinhän se meni!” Outi sanoi ottaessaan Ennin ohjista kiinni minun laskeutuessa tamman selästä alas.
    ”No ekaks startiks kyllä”, myönsin, koska jotenkin olin silti toivonut parempaa suoritusta. ”Mä taisin olla liian kova pohkeiden kanssa, kun sen askellus oli tosi tönkköä.”
    ”Tai ehkä se ei vaan saanut tarpeeks lämpöö alle”, Outi ehdotti, ”Se vaikutti vähän jäykältä nimittäin.”
    ”Nii, sekin on kyl mahollista, koska kyl se myöhemmin selkeesti rentoutu ja oli pehmeämpi ratsastaa.”

    Outi meni katsomaan Agnesin suoritusta ja minä jäin taluttamaan Enniä, jolle olin laittanut ratsastusloimen selkään.
    ”Hyvin sä kyllä suoritit, tyttö.” Taputin tammaa hieman hikeentyneelle kaulalle. ”Vähän meillä tai ainakin mulla on opettelemista, mutta kyllä mä uskon meihin.”

    Tuomarin kommentti: Tiituksen ratsastama kermakaramelli ei malttanut alkuun oikein kunnolla rentoutua mikä teki tamman muuten melkoisen mukavan oloisista askellajeista jokseenkin töksähteleviä. Kolmikaarisella kiemurauralla Tiitus joutui korjaamaan etenemisen suuntaa äkkinäisemmällä liikkeellä ja tamma hieman kavahti yllättyessään. Kummallakin pysyi kuitenkin paletti kasassa ja vasemman kierroksen harjoituslaukasta lähtien Enni jo rohkeni edetä pehmeämmin ja joustavammin askelin.

    • #5092 Vastaus

      Camilla
      Valvoja

      Mää oon aina pitänyt Tiitusta sellaisena leppoisana futaajapoikana. Been kanssa Tiituksesta ei ollut luettavissa samanlaista jännitystä johtuen, että Bee oli vielä vauva, kun taas Ennin kanssa jo kilpaillaan.

      Aina on mielenkiintoista huomata, kuinka kirjoitettavilla on kaksi eri puolta, joista toinen on aika yleisempi. Tiituksen odotuksetkaan kisan suhteen eivät olleet liian suuret, vaan hän löysi kehitettävää eikä ottanut itseensä, kun tämä ei välttämättä ollut hänen ja Ennin paras näytelmä. Mutta edessähän on TT-cup ja vaikka ja mitä tulossa!

    • #5093 Vastaus

      Agnes
      Osallistuja

      Hauskaa, miten arvasinkin että Tiitus on aivan hermona näistä kisoista 😀 Omassa tarinassa käsiteltiin myös Tiituksen jännitystä. Kisastressi varmasti helpottaa heti kun saatte lisää startteja alle ja kunhan Tiitus oppii hillitsemään hermojaan. Tosi symppis tarina joka nappaa lukijan kisapäivän hermoiluun tiukasti mukaan. Tiitus on vaan överi sympaattinen hahmo ja sen tarinointia on aina hirmusen kiva lukea.

    • #5110 Vastaus

      Outi Halme
      Osallistuja

      Ei se Tiitus tosiaan sittenkään ihan niin rennosti ota kilpailuja, kun etukäteen oletin, mutta toisaalta ketä nyt ei jännittäisi ensimmäiset kilpailut uuden hevosen kanssa! On kyllä kiva päästä seuraamaan, miten Tiituksen ja Ennin yhteistyö tästä kehittyy. Ihan tylsäähän se olisi, jos kaikki menisi ihan täydellisesti alusta asti.

      Tietenkin oli myös iham super kivaa, että Outi pääsi mukaan kisahoitajaksi. Tuntuu siltä, että Tiituksen voi jo laskea hyvin Outin kaveriksi, kun kaksikko juttelee niin sujuvasti 🙂

  • #4900 Vastaus

    Agnes
    Osallistuja

    En tiedä miten sen teet, mutta Tiituksesta huokuu niin selkeästi sellainen lämmin ja välittävä fiilis. Joka on hauskaa, kun Tiitus kuitenkin on parimetrinen mörssäri joka voisi olla täynnä itseään ja ihan liian itsevarma. Mutta se on ennemmin tuollainen aivan ihana nallekarhu joka ei hötkyile. Tässäkin se niin rauhallisesti toimii Ennin kanssa. Hyvä että Tiitus sai Ennin ylläpitoon ja samalla harmillista että Bee lähti. Mä kovasti odotan millainen Tiituksen ja Ennin matkasta tulee, mitä kaikkea tamma opettaa Tiitukselle ja millainen pari näistä kahdesta muodostuu.

Vastaa aiheeseen: Enni
Tietosi: