Tämä aihe sisältää 51 vastaukset, 6 kirjoittajaa, ja siihen kirjoitti viimeksi 
-
Viestit
-
Kenenkään elämä ei ole ruusuilla tanssimista.
-
Tykkään sinusta
Jatkoa Typyn päiväkirjasta
Istahdan penkille ja tervehdin Nellyä, Eiraa, Helloa ja Tiitusta. Nappaan kulhosta keksin ja syön sen rupatellen muiden kanssa.”Siivosin tänään Typyn karsinan ja putsasin sen juomakupin. Ajattelin huomenna ohjasajaa sitä” kerron Hellolle. Tuo nyökkää ja syventyy sitten keskusteluun Tiituksen ja Nellyn kanssa.
”Eira. Haluisitko tulla tonne tallille, mulla on vähän asiaa” sanon tytölle hiljaa. Tuo nyökkää hymyillen ja nousee penkiltä. Nousen myös itse ja menen Eiran perässä ulos. Nelly katsahtaa meihin kiinnostuneena, mutta Hello ja Tiitus ei näytä huomaavan lähtöämme.
Vien Eiran tallin taakse, josta kukaan ei varmasti nää.
”Eira. Mä tykkään susta, ja aika paljonkin” sanon hiljaa ja katson tuota silmiin.-
Mä olen joskus ennenkin tainnut nopeasti etenevien romanssien kanssa sanoa saman kommentin, että mulle mielenkiintoisinta koko keksityssä suhteessa on vetkuttelu. Tykkään siitä, miten ensin vetkutellaan yhteen menemisen kanssa, ja sitten jatketaan muilla asioilla. Sillä tavalla ne hetket, jotka menevät hyvin, tuntuvat musta oikeasti ihanilta ja haluan viivytellä niissä. Jos taas kaikki on alusta asti nopeaa ja helppoa, hyvät hetket eivät tunnu musta oikein miltään. Kirjoitettu parisuhde pitää siis olla mulle aina päinvastainen kuin oikea parisuhde. :DD Herman ja Eira ovat toki vetkutelleet vähän jo, ja Eiran tuntien hän on jo sovitellut omaa etunimeään yhteen Hermanin sukunimen kanssa, mutta en tiedä, mitä hän tästä ajattelee. Eira on nuori ja arvaamaton, ja on haaveillut niin paljon poikaystävästä.
En kuitenkaan ole varma, tietääkö Eira, mitä poikaystävä oikeastaan tarkoittaa: tai siis miten sellainen eroaa jostain toisesta kaverista. Ehkä niin, että poikaystävää voidaan vetää kädestä lenkillä ja koiraa hihnasta toisella kädellä ja sanoa, että katsokaa, mulla on koira, ja mulla on poikaystävä. Kyllä mä tiedän, että moni Eiran ikäinen jo seurustelee, mutta mulle se on niin jotenkin kaukainen ajatus. Mä olen Eiraa aika paljon vanhempi, ja mä en tainnut Eiran ikäisenä edes oikeasti haluta mitään tyttöystäviä, kun tosiaan en tajunnut mitä minä sellaisella olisin tehnyt. Tai siis jotain kädestäpitojuttuja mullakin oli, ja varmaan just siksi mä aina oletan, että Eirallekin koko kuvio on epäselvä.
Sitten kun en vielä tiedä, mitä se tuohon sanoo. 😀 Se on nopea ihastumaan, ja se ihastuu varmasti kaikkeen mikä liikkuu. Onkohan se just tänään kiinnostunut Hermanista vai ei, vai vaikka Sebastianista, Noasta — tai mistä lie tahansa? Ja jos on, haluaako se oikeasti poikaystävän, vai onko se vain ajatus? Ja jos ei ole, haluaako se kuitenkin poikaystävän niin kovasti, että mitä väliä sillä tykkäämisellä niin on? Voi kun en vielä tiedä, ja munhan pitäisi tietää. 😀
-
-
Hurmaus?
Eira otti minua kädestä kiinni.
”Voidaan kyllä mennä mopolla, otin sun kypäränkin mukaan” sanon hymyillen ja johdatan tytön mopolleni. Ojennan tuon kypärän ja laitan omani päähän. Odotan että Eira on päässyt kyytiin ja sitten lähden ajamaan kohti K-kauppaa.Jätän mopon K-kaupan pihaan parkkiin. Kaupan vieressä olevalla jätskikiskalla ei ole muita. Ostan Eiralle sen valitseman jäätelön ja minulle laksitsijäätelön.
Istumme pienen puupöydän ääressä ja nautimme jäätelöistä ja auringonpaisteesta.
”Parempi?” Kysyin Eiralta kun olimme syöneet.
”Paljon” tuo nyökkää hymyillen ja tarttuu minua kädestä.
”Mentäiskö nyt vaikka Kyrönjoen varrelle?” Ehdotan.
”Hmm.. jos etsitään siitä varrelta tosi kiva paikka, josta sen joen oikeasti näkee” Eira vastaa ja nousee tuolilta perässäni.Ajan meidät mopolla Kyrönjoelle. Meinasimme kävellä loppumatkan lähemmäs. Tartun Eiraa kädestä ja annan tuon johdattaa meidät sinne mihin tuo haluaa. Pian Eira löytää kivan paikan, johon paistaa mukavasti lämmittävä aurinko ja joki on ihan kahdenkymmenen metrin päässä.
”Eira. Me ollaan edetty aika nopeesti ja ymmärrän jos sä et halua, mutta haluaisitko sä olla mun tyttöystävä?” Kysyn kuiskaten.
-
Et totisesti minua helpolla päästä. 😀 Mulla on nyt tässä tilanne, jossa mun hahmon toiveet on aiheuttamassa tilanteita, joista en halua kirjoittaa. Vaikka ihmissuhteet ovat mun lempiasioita, näin nopeasti ja keveästi etenevästä jutusta en koe etäistäkään halua kirjoittaa, vaikka muiden kirjoittamana tästä olisi varmasti kiva lukea.
En puhu ajallisesta nopeudesta, vaan tekstinsisäisestä nopeudesta. Et tapaa pysähtyä oikein minkään äärelle viipyilemään ja kuvailemaan Hermanin tunteita, ajatuksia, ympäristöä tai tilannetta, vaan kuvaat toimintaa. Mun tyyli kertoa oikeastaan kaikesta on taas päinvastainen: romanttinen ja vetkutteleva, välillä varmasti ärsyttävyyteen asti. Mun tarinoissa ei aina tapahdu yhtään mitään. Sun tämänhetkinen tyyli sopii tosi hienosti heppajuttuihin ja muihin sellaisiin toimintaa vaativiin seikkailukertomuksiin, ja lukisinkin vaikka kuinka paljon Hermanista vaikka ratsastamassa. Mutta kun kyse on syvästä ystävyydestä, ihastumisesta tai rakkaudesta, tekstisi vaatisi vielä jonkin verran tyylin muuntelua ja hiontaa jotta herättäisi mussa halun vastata siihen. Se ei tarkoita, että kirjoitat huonosti, vaan että kirjoitat eri tavalla kuin mitä just mä haluan kun pallottelen tekstejä toisen kanssa. Nämä on tilanteista ikävämpiä, kun hahmot sopivat hienosti yhteen, mutta kirjoittajat ihan eivät. Toinen melkein yhtä kurja on, kun kirjoittajat olisivat täydellisiä toisilleen, mutta hahmojen ei ole järkeä olla keskenään kontaktissa! Jotta Eiralla ja Hermanilla voisi olla sellainen pallotteleva suhde kuin vaikka Tiituksella ja Hellolla, se vaatisi sitä, että yhtä lailla kirjoittaja hurmaa mut teksteillään kuin hahmo toisen. 😀 Toisaalta, jos sulla itselläsi on palo kirjoittaa seurustelukertomuksia Helmipuron Eirasta, ei se siitä kulu, vaikka se vähäsen seurustelisikin jo. Onhan se kuudentoista kuitenkin. On siinä paljon sellaistakin mielenkiintoista tapahtumaa tiedossa, josta tulisi munkin kirjoitettua.
No mitä tässä sitten ”olisi pitänyt olla” jotta tämä teksti olisi puhutellut just mua? (Huom: tällaisenaan se on täydellinen jonkun toisen mielestä ja mun tekstit ovat hirveää jaarittelua!) Olisin halunnut lukea niistä kohdista, kun Hermanin sydän hakkaa, ja ainakin kahden pitkän kappaleen verran siitä, miltä ihan vaan tuntui istua syömässä jätskiä. Siis miltä jätski tuntui, miltä aurinko, miltä se kun Eira oli just vähän niin kuin antanut rukkaset mutta silti ilmeisesti herätellyt toiveita. Miltä tuntui, mitä näkyi, keitä siellä oli. Kuinka pahalta Kyrönjoki haisikaan tällä kuumalla säällä ja kuinka siellä on kärpäsiä ja roskia, mutta kuinka sitä silti pidetään Otsonmäen ainoana kivan näköisenä paikkana. Onko se sitä Hermanin mielestä, millainen sen olisi pitänyt olla ollakseen täydellinen, vai onko sillä väliä. Millaista oli lopuksi sanoa, että ole mun tyttöystävä, Eira, ja millaista oli jäädä lopulta odottamaan.
Voi olla, ettei Herman koe maailmaa tuolla tavalla. Sellaisia ihmisiä on, ja sellaisten kertojien tarinoille on hirveästi lukijoita. Kyse tässä on vain siitä, että just mä viehätyn vähän eri meiningistä vielä vähäsen enemmän. 😀Olet jo tosi taitava, koko ajan kehittyvä kirjoittaja siinäkin mielessä, että tällaisia helposti eteneviä, turhaan takertumattomia ja kieleltäänkin tosi sujuvia tekstejä on hauska lukea. Vitsit vaan, kun Eira olisi jonkun toisen hahmo: jonkun yhtä reteän ja suorasukaisen. Olisi varmasti kiva lukea näiden suhteesta.
-
Kiitos palautteesta! Mä oon tosi malttamaton kirjoittaja ja ja kirjoittamisen aloitinkin tällä lailla ”kunnolla” kun löysin Hopiavuoren, joten tämä on mulle uutta ja jännää.
Mä oon kovasti ihaillut sun teksejä ja rakastan niitä, joka hahmon. Joskus haluaisin myös itse kirjoittaa niin pitkiä tekstejä ja sellaisia kuvailevia. Nyt kun olen saanut niin sanotusti parannusideoita, niin olisi kiva parannella tätä tekstiä, joten olisi kiva jos pystyisit poistamaan sen. Parannellussa tekstissä saattaisi hieman kestää, mutta en usko että se haittaa?
Joten toivottavasti ymmärrät ja poistaisit tuon tarinan, jotta saan mahdollisuuden kehittää niin itseäni kirjoittajana kuin tekstiä ja sen sisältöä?
-
Tätä työtapaa sanotaan muuten prosessikirjoittamiseksi. Eli kirjoitetaan teksti, joku antaa palautetta, sitten hiotaan, ja samaa voidaan toistaa niin paljon kuin halutaan. Mä olen tällä hetkellä niin onnekkaassa asemassa, että mun tekstejä kommentoi kolme sellaista kirjoittajaa, joiden laiseksi haluan joskus itse tulla. Jos tosiaan haluat, poistan tekstisi, mutta ehdottaisin seuraavaa! Anna sen jäädä tänne. Lähetä myöhemmin uusi versio tänne, jos päädyt muokkaamaan tätä, ja säästä molemmat. Sillä tavalla sulle jää tänne muisto siitä, miten olet joskus ottanut harppauksen siihen suuntaan, mihin haluat mennä. Samalla joku muukin näkisi ihan konkreettisesti, että ei tekstin tarvitse olla huono, että sitä voisi vieläkin kehittää jos niin haluaa.
Muista vain, että mä en ole sun ainoa yleisö, eikä mun mielipide ole totuus. 😀 Mä kuulen viikottain, että kirjoitan turhuuksia ja kuvailen liikaa, mutta tämä on se suunta, mihin just mä haluan mennä, vaikka ei olekaan ainoa oikea. Lyhyt ja aktiivinen teksti on tosi monen mielestä varmasti parempi kuin pitkä ja haaveileva.
-
Okei. Tehdään sillein että se voi jäädä tänne. Katsotaan milloin laitan paranneltun version.
-
-
Hurmaus..?
Eira otti minua kädestä kiinni. Se tuntui lämpimältä ja rauhoittavalta.
”Voidaan kyllä mennä mopolla, otin sun kypäränkin mukaan” sanon hymyillen ja johdatan tytön mopolleni. Mopolla päästään jäätelölle nopeammin ettei koko ilta meni matkoihin, vaikka eihän se haittaisi. Ojennan tuon kypärän ja laitan omani päähän. Odotan että Eira on päässyt kyytiin ja kietonut sirot kätensä tiukasti ympärilleni. Eira jopa vähän puristaa, mutta en sano siitä. Puristakoot. Käynnistän mustan moponi ja lähden ajamaan kohti K-kauppaa.Jätän mopon K-kaupan pihaan parkkiin. Kaupan vieressä olevalla pienellä jätskikiskalla ei ole muita, vaikka on ihan lämmin päivä. Ostan Eiralle sen valitseman jäätelön ja minulle laksitsijäätelön. Myymässä on yksi lukiolaistyttö luultavasti kesätöissä. Itse en saanut kesätöitä kaupasta, vaikka hainkin, en kyllä ymmärrä miksi.
Istumme pienen puupöydän ääressä ja nautimme jäätelöistä ja auringonpaisteesta. On lämmin, 24°C. Aurinko porottaa täydeltä terältä taivaalta. Joudun siristelemään silmiäni, jotta näen, koska aurinkolasini ovat kotona.
En edes hirveästi tykkää laksitsijäätelöstä, mutta otin sen silti. Joskus lapsuudessa tykkäsin siitä tosi paljon ja en syönytkään muuta jäätelöä. Kerran söin ihan tosi oudon makuista jäätelöä ja siitä lähtien lakujäätelö on ollut ihan okei. Tilasin sen silti, koska jätskikiska oli aika vaatimaton ja se sattui nyt olemaan parhain jäätelö. Koska heillä ei ollut oreota.
Jäätelö on ihana viilentävä piristys kesäpäivään. Eirakin hymyilee ja nauttii selvästi.
”Parempi?” Kysyin Eiralta kun olimme syöneet.
”Paljon” tuo nyökkää hymyillen ja tarttuu minua päättäväisesti kädestä.
”Mentäiskö nyt vaikka Kyrönjoen varrelle?” Ehdotan.
”Hmm.. jos etsitään siitä varrelta tosi kiva paikka, josta sen joen oikeasti näkee ja johon paistaa aurinko” Eira vastaa ja nousee puutuolilta perässäni. Huikkaan kiitoksen jätskikiskan myyjälle ja sitten suuntaamme mopolleni.Ajan meidät mopolla Kyrönjoelle. Meinasimme kävellä loppumatkan lähemmäs, koska en ollut varma saiko sinne ajaa mopolla. Tartun Eiraa kädestä ja annan tuon johdattaa meidät sinne mihin tuo haluaa. Pian Eira löytää kivan paikan, johon paistaa mukavasti lämmittävä aurinko ja joki on ihan kahdenkymmenen metrin päässä.
Pitkän aikaa vain katselemme hiljaa kirkasta jokea käsi kädessä. On hiljaista eikä muita näy. Kuuluu vain joen liplatus.
Vedään syvään henkeä ja käännään katseeni Eiraan.
”Eira. Me ollaan edetty aika nopeesti ja ymmärrän jos sä et halua, mutta haluaisitko sä olla mun tyttöystävä?” Kysyn kuiskaten. Jännitys odottaessani Eiran vastausta on aivan hirveää. Vatsassa velloo. Puristan Eiran kättä ja toivon.-
Vau! Olet osannut ottaa palautteen todella hyvin vastaan ja paransit tekstiäsi mielestäni hyvin onnistuneesti. Kesäpäivän tunnelma välittyi ihanasti ja oli hauska päästä tutustumaan Hermaniin paremmin tekstin pienten yksityiskohtien kautta.
Mun mielestä hienointa tässä tekstissä kuitenkin on, että vaikka lisäsitkin kuvailua ja pidensit tekstiä, niin silti teksti on ihan selvästi Hermanin. Se mutkattomuus ja suoraviivaisuus, joka tuntuu olevan osa Hermanin persoona pysyi, vaikka kirjoittajana pysähdyitkin tunnelmoimaan enemmän. Mun mielestä oli myös positiivinen yllätys, kuinka kohtelias nuorimies Herman on, kun hän esimerkiksi huikkaa lähtiessään kiitokset jätskikiskan myyjälle, eikä vain häivy paikalta.
-
Ihan uskomaton ero entiseen, vau! Tähän hienoon tarinaan verrattuna edellinen versio alkaa näyttää luonnokselta: niin kuin lyijykynähahmotelma ennen kuin piirtää tussilla oikeat ääriviivat päälle. Mun mielestä näistä kahdesta tarinasta oikein konkreettisesti nyt näkee sen, että välillä kannattaa pysähtyä tekemään hommia vähäsen pidemmäksi aikaa sen yhden ja saman tarinan kanssa! Olisi ollut aika sääli, jos et olisi tullut tiristäneeksi tätä tarinaa itsestäsi uudelleen.
Nyt tämä kertoo samat tapahtumat, mutta jos ne tapahtumat ovat luuranko, kaikki muu siinä on se ihminen siinä luurangon ympärillä. Kiinnitin huomiota samaan seikkaan kuin Outi: Hermanhan on kohtelias ja kiltti jätskikiskalta lähtemisen perusteella, ja tätä ei olisi tullut ilmi ilman tuota pientä moikkausyksityiskohtaa. Vaikka kaikkien hahmojen ei saakaan olla kilttejä (koska kiltti jengi on ihana oikeassa elämässä, mutta tylsä fiktiossa), kiltteys on mun ihan varmasti eniten arvostama piirre ihmisessä. Vielä kun se liitetään tässä nuoreen sälliin, joihin siis kiltteyttä ei yleensä ensimmäisenä piirteenä mielletä, se oikein nousee esiin. En tiedä, arvostaako Eiran ikäiset tytöt oikeasti kilttejä poikia vai ei, mutta ainakin mä itse jo silloin kun ekan kerran mitään tyttöystäväajatuksia ajattelin, halusin kiltin tyttöystävän. Toinen ihan pieni yksityiskohta, joka kiinnitti huomioni, on Hermanin ahkeruus ja Otsonmäen masentava todenmukainen konteksti. Hän on hakenut kesätöitä, mutta Otsonmäen tapaisissa pikkupaikoissa kauppaan otetaan aina vain joku yksi, joka on pomon kummityttö tai jotain. Ja silti sitä nuorena jaksoi toivoa, ennen kuin oppi, kuka on kenenkäkin sukua. 😀
Hermanin luonteen pehmeä puoli tulee muutenkin tässä esiin aivan eri tavalla kuin ennen. Onhan hän Eiran tuhahteluja ennenkin sietänyt, mutta vaikka tässä Herman on kertoja, kyllä Eira päättää, toimii ja on aktiivisempi, ja Heman seuraa. Just tällä kertaa se taisi toimia. Kun kirjoitit edellisen tarinasi, siis sen mihin kirjoittelin vastaustarinaakin jo, Hermanhan yritti olla aktiivinen. Hän pyysi Eiran mukaansa puhuakseen. Mutta Eirapa ei passiiviseen rooliin istu, vaan alkoi heti määrätä tahtia: nyt viet mut jätskille, nyt yrität paremmin. Sait siitä heti kopin, mutta taisin tajuta sen vasta tämän myöhemmän tarinaversion aikana, kun Hermanin passiivisuus korostuu tarkemman kerronnan vuoksi.
Lopetat hyvin, kun kyseessä on tällainen vuorovaikutteinen tarina. Jos tämä olisi romaanin tai novellin loppu, olisin vihainen, koska inhoan avoimia loppuja. Niillekin on tietenkin lukijansa. Kun tarinaa on tarkoitus pallotella, tämä kuitenkin taitaa olla ainoa oikea ratkaisu. Kaksi ärsyttävintä asiaahan vuorotellen tarinoinnissa ovat, että toinen liikuttelee toisen ihmisen hahmoa liikaa — ja että toinen liikuttelee toisen ihmisen hahmoa ihan liian vähän. 😀 Nyt uskallat tehdä ihan hyvin päätöksiä Eiran puolesta ja laittaa hänetkin liikkumaan, tekemättä kuitenkaan liikaa. Et ole lähelläkään mitään rajaviivaa, vaan halutessasi voit olla vielä rohkeampikin. Voit vaikka päättää toisen hahmon ottaman jätskimaun. Joo, joskus käy niin että laittaa jonkun Hopiavuoren vegaanin istumaan Pingviini-tuutti suussa, mutta se ei ole vakavaa. 😀 Sellaiset pienet jutut annetaan anteeksi aina. Ei kukaan voi tietää, että Eira inhoaa minttujätskiä ja tykkää mansikasta, koska en ole sitä missään kertonut.
Mä voin ihan rehellisesti sanoa nyt, että mä olen tosi ylpeä susta. 😀 Ihan hirveän hyvää työtä!
-
Voi vau sentään!! Aivan mahtava parannus kuten edellisetkin jo totesivat. Oon Outin kanssa samaa mieltä siitä, että päähän on jo iskostunut vahva mielikuva suorasukaisesta, ”toiminnan mies”-Hermanista”, mutta ei tarkempi kuvailu ollenkaan muuta sitä kuvaa mihinkään. Päin vastoin hahmosta saa paljon enemmän irti näin, kuten sen että Herman pitää Oreoista, hän on kohtelias ja ennen kaikkea: miltä hänestä tuntuu Eiran läsnäolo ja miten hän kokee ja käyttäytyy ihastuneena. Tykästyin hahmon ideaan jo aiemmin. Nyt tykästyin itse hahmoon.
Ei muuta kuin jatka tähän malliin vaan, päästä sun kirjoittajasielu valloilleen ja katotaan, mitä saatkaan aikaan vaikka vuoden päästä!
-
-
Viesti
Jusu ja Eemil polttavat tupakkaa vieressäni. Mäkinen ja Miska juovat energiajuomaa. Tupakan ällöttävä haju tunkeutuu sieraimiini, joka hengen vedolla. Huokaisten kaivan puhelimen taskustani ja avaan gallerian. Etsin sieltä minun ja Eiran piknikiltä otetun kuvan. Eiran kaunis vaalea tukka, siniset tuikkivat silmät ja se luonne. Omatahtoinen, suorasanainen, ah minä rakastan sitä, kaipaan sitä. Tallilla en ole kerennyt kiireeltäni käymään, enkä ole Eiraa nähnyt. Mitenköhän se voi? Ei ole edes viestitellyt. Muistaakohan se minua enää?”Herman hei! Kuka toi muija tos on?” Eemil kysyy ja vilkaisee puhelinta. Napsautan puhelimen äkkiä kiinni ja survon sen taskuun.
”Ei kukaan” vastaan. Eemil kohottaa kulmaansa ja tarjoaa tupakka-askia. Pudistan päätäni ja siirryn porukasta vähän sivummalle.Kaivan puhelimen uudestaan taskustani ja avaan whatsappin. Napautan Eiran nimeä. Sormeni tärisee hapuillen kirjainten yllä. Yritän kirjoittaa vaikka mitä mutta pyyhin kaikki pois.
’Mitä kuuluu? Olisi kiva nähdä?’
’Onko kaikki hyvin?’
’Mulla on sua ikävä.’ Lopulta kirjoitan siihen ’Moi! Miten menee? Haluutko nähdä? On ikävä. <3’ ja painan lähetä nappia. Heti kun se on lähtenyt matkaan alan epäröimään, mutta en voi poistaakaan sitä enää.Jusun huudahdus palauttaa minut takaisin.
”Kato Sanni, suakin näkee.”
”Onko tupakkaa?” Sanni kysyy ja vilkaisee minua kulmiaan kohottaen.-
Niin kiva, että tartuit tähän mun luomaan porukkaan, vaikka loin sen sulta mitään kysymättä, kun huomasin, että Hermankin mopoilee 😀 Vähän pelotti, kuinka reagoit, mutta näköjään ihan hyvin! Aattelin, että Otsonmäen nuorisopiirit eivät voi olla kovin isoja, eikä mopojengejäkään tuskin montaa löydy. Jätit mulle myös jatkettavaa, mikä on aina kivaa. Yritän ehtiä pian vastata sulle!
Ihana nähdä Hermanista vähän epävarmempi puoli. Suloista ja ihan teini-iän ensirakkauksiin kuuluvaa yliajattelua siitä, mahtaako Eira edes muistaa Hermania enää, ja mitä viestiin kirjoittaisi. Tykkään kovasti ja odotan tämän melkein pariskunnan toiminnalle jatkoa ?
-
Jee, Herman! Hermania on oikeesti parasta lukee 😀 . En tiiä johtuuko jännitys siitä, etten tiedä yhtään mihin tää tarina on menossa vai siitä, etten osaa yhtään aavistaa edes kuka siellä kirjottelee NOIN hienosti 😀 ! Parasta tää silti on 🙂 .
Musta tää teinielämä muutenki on tosi mielenkiintosta täällä Hoppiksessa; tykkään siitäkin 😀 . Ja siitä, miten sä kirjotat teinielämästä. Tosi rennosti ja uskottavasti!
-
Vitsi mikä yhteistarinoinnin guru susta on kasvamassa, kun saat näin lyhkäisessä tarinassa kerrottua Hermanin tarinaa luonnollisella ja kiinnostavalla tavalla eteenpäin, ja vielä komennettua sekä Eiraa että Sannia leikkikaveriksi. 😀 Ihan tosi onnistunut tarina!
Musta olet kehittynyt nyt kirjoittajana tosi ison harppauksen. Sen jätskikiskajutun aikoihin kritisoin vähän sitä, miten paljon keskityt kirjoittamisessa toimintaan, ja miten Hermanin sielunelämä jää vähän sen alle. Mutta voi vitsit, miten hienosti kerrot tässä asioita Hermanista. Mua viehättää aivan hirveän paljon se, miten vahva tyyppi Herman on. Jos kaikki kaverit polttavat, esimerkiksi, kuusitoistavuotiaan on aivan järjettömän vaikeaa sanoa ei. Aikuisenakin on välillä vaikeaa sanoa ei tyhmille jutuille, joita ei oikeasti haluaisi tehdä! Toinen juttu, mikä saa ainakin mun sydämen sulamaan, on se miten Herman Eiraa huomioi. Eira ei varmana ole mikään unelmatyttöystävä, kun ihan ihan aina pitää tiukasti päänsä ja osaa tottavie kitistä ja vaatia, ja näkee aika usein vikoja muissa kuin itsessään — mutta Herman näkee Eirassakin jotain hyvää. Onhan siinä hyvää, kaikissa on, mutta ainakin mulla olisi vaikeuksia välillä tulla sen kanssa toimeen. Jos mä olisin Eira, en ikinä päästäisi käsistäni sellaista kultakimpaletta kuin Herman. Kuka ei haluaisi tuollaista poikaystävää, joka on tosi kiltti, mutta jolla on silti selkäranka? Musta Herman on sellaista unelmien prinssi -tyyppiä olematta kuitenkaan mikään omistushaluinen ja alistava Edward, luonteeton ja ohut Filip tai ylipäätään epärealistinen.
Luonteen lisäksi olet kehittynyt huikeasti kuvailevassa kielenkäytössä. Vasta vähän aiemmin Herman olisi ”laittanut kännykän pois”, mutta nyt hän survoo sen taskuunsa. Just tällaista tekstiä mä tykkään lukea: on tarpeeksi lihaa luitten ympärillä. 😀 Olet kasvamassa vaikka kuinka hienoksi kirjailijaksi, ja ehdottomasti olet hyvä nytkin!
Loppuun kehun vielä samaa mitä Sanni. Ihanaa että päätit pitää Sannin luonnosteleman jengin. Yhteiskirjoittaminen on vähän niin kuin lentopalloa. On koko joukkueesta kiinni, että pallo pysyy ilmassa. Erinomainen passaus, Herman. 😀
(Sekin on ihanaa, että mulla on nyt taas sen verran aikaa iltaisin, että olen hahmotellut tähän liittyvää vastaustakin!)
-
Ihanaa kuulla taas Hermanin kuulumisia! Sanon samaa kuin Eetu, että olet kyllä kehittynyt kirjoittajana hienosti. On kiinnostavaa, kun Hermanin oppii tuntemaan tarina tarinalta paremmin. Se on vaikuttaa jotenkin kauniilla tavalla herkältä, mutta silti vahvatahtoiselta tyypiltä. Hermanin ja Eiran suhteessa sympatiat on melkein enemmän Hermanin puolella. Toivottavasti Eira osaa arvostaa sit, millaisen poikaystävän on saanut!
Mun mielestä on myös hienoa, kuinka suhteellisen lyhyellä tekstillä saat kerrottua kuitenkin niin paljon. Itse olen auttamaton jaarittelija ja välillä olisi kiva osata kirjotitaa ihan vain tällaisia pieniä tarinanpätkiä, joissa on kuitenkin tunnelmaa.
-
-
Keittiöpsykologi Jokela
Katolla
”Helvetti tuu mukaan” Sanni sanoo ja tarttuu minua ranteesta alkaen raahata minua perässään. Avuttomana jätän kypärän mopon päälle ja alan seurata vastahakoisesti tyttöä. Mitäköhän se nyt oikein keksii. Sanni raahaa minut koulurakennuksen luo ja alkaa pimeässä etsiä jotain seinästä.”Bingo!” Sanni huudahtaa osoittaen seinässä olevia palotikkaita. Ne ovat aika korkealla maasta, mutta jokin niissä vetää puoleensa. Tai sitten vain aivojeni yllytyshulluudenpuoli pyrkii esille. Huokaan ja tartun tikkaista kiinni. Joudun nostamaan jalkaani kunnolla, jotta yletyn ensimmäiselle askelmalle. Vilkaisen Sannia vielä kerran joka vain nyökkää kasvoillaan hoputtava ilme. Pyöräytän silmiäni ja jatkan kiipeämistä. Kuulen pian Sannin tulevan perässäni, joten jatkan reippaasti ylöspäin kunnes pääsen astumaan huopakatolle.
Sanni istuutuu katon reunalle jalat maata kohti. Katselen rauhallista iltamaisemaa. Tähdet taivaalla, hiljaisuus yllämme ja hiljainen kylä.
”Me ollaan niin kusessa” kuiskaan ja istun alas Sannin viereen. Tyttö vain vilkaisee minua ilkikurinen hymy huulilla.”No niin. Kerropas sitten siitä Eirasta” tuo hymähtää ja hymyilee heilutellen jalkoja.
”Häh?! Mitä?” Kysyn. Oliko Sanni tuonut minut tänne siksi että haluaa uudella minusta ja Eirasta ja sitten levittää tiedon kaikille. Miska ja muut varmasti nauravat jos saavat tietää että tykkään tytöstä, joka tykkää hepoista.
”Niin? Ei me tänne turhan takia tultu” Sanni tuhahtaa ja pyöräyttää silmiään.”No me tavattiin ihan vaan sattumalta. Olin tullut Hopiavuoreen kattomaan minkälainen paikka se on, koska halusin jatkaa ratsastusharrastusta Etelästä muuton jälkeenkin. Melkein törmättiin silloin” naurahdan muistellessani. ”Ihastuin heti siihen kauniiseen ulkonäköön. Ootko sä nähnyt ne silmät ja hiukset?”
”Joo oon kyllä” Sanni naurahtaa.
”Aloin käymään useammin tallilla Eiran takia. Pian pyysin sen puhelinnumeron ja käytiin ekan kerran mopoajelulla. Tiitus varmaan ihmetteli kun näki että Eira lähti jonkun ihan random jätkän kyytiin” sanon kohauttaen olkiani.Selitettyäni jo tovin pääsen kertomukseni loppuun.
”Johan oli tarina” Sanni naurahtaa hymyillen ja tekee tekohaukotuksen. ”Kiva että kerroit” tyttö jatkaa.
”Lupaat sitten olla kertomatta muille” kysyn ja katson tyttöä kysyvästi.
”Eehkä kun noin kiltisti kerroit” Sanni nauraa ja vinkkaa silmää. Huokaan huvittuneena ja nousen ylös.-
Tätä vastausta muokkasi 4 vuotta, 7 kuukautta sitten
Herman.
-
Ihanaa, että vastasit Sannin tarinaan näin nopeesti 😀 ! Ja näin hienolla tarinallaki, vautsi! Eniten tykkäsin tosta, miten Herman kertoi Sannille Eirasta. Avasit lukijalle sitä just tarpeeks, mutta silti myös tekstin ulkopuolella Sanni sai kuulla enemmän siitä, minkä lukija jo periaatteessa tietää. Ja Sannin ’johan oli tarina’-lausahdus oli mun mielestä tosi sannimainen tapa vastata 😀 . Kiusoittelevasti vielä lupaa olla kertomatta, kun nätisti pyydettiin ja kerrottiin.
Herman on kyllä ihan vastikään herännyt mun silmissä ihan hahmoksi. Tai siis, ainahan se on ollut, mutta nyt se on saanut kyllä jonkun elävän hahmon kuvan. Johtuu varmastikin siitä, että Hermanin kaikki tarinat ei ole pelkästään tallilta ja se, että niihin sidotaan myös muita nuoria ja nuorten tekemisiä. Emmätiiä, olipas vaikeesti selitetty :DDD .
Joka tapauksessa, Loistavaa tarinointia! Lisää vaan 😀 . Oot myös kehittyny kirjoittajana tosi nopsaan! Sitä suuremmalla syyllä mä tälläi virtuaalisesti ja ystävällisesti vähäsen tönin sua kirjottamaan lisää ja lisää. Sä oot ihan tosi hyvä, oikeesti 🙂 .
-
Onko ne hevoset niin noloja? :DD Jos on noloa, että Herman tykkää jostain heppatytöstä, mitähän käy Sannille, kun poijjat huomaavat, että sillä on oma poni! 😀
Eira haluaa ilmeisesti miehekseen jonkun, jonka Jane Austen on kirjoittanut. Hänen on varmaan joskus pakko mennä naimisiin Hermanin kanssa, koska eihän nyt tosimaailmassa voi sen lähemmäs Austenin miehiä päästä. Mua yllätti, että Sanni ei sanonut Hermanin haaveiluun esimerkiksi jotain sellaista, että onhan hän nyt Eiran homehtuneen juuston sävyiset silmät toki heti merkille pannut. Tai jotain nasevampaa ja sannimaisempaa. Mutta ei kai nyt sentään, kun Herman oli ollut jo välillä ihan lähdössä poiskin, kun härnätään ja kiusataan. Mutta sitten Sanni on taas oma härnäävä itsensä taas lopussa. 😀 Ehkä se vaistoaa, että Hermanilla on jotenkin parempi fiilis.
Musta on ihanaa, kun pääsitte kirjoittamaan yhdessä Sannin kanssa. Pelasitte tosi hyvin samassa tiimissä, ja toivon, että saan uudestaankin lukea myös teidän yhteistarinointia.
-
Tätä vastausta muokkasi 4 vuotta, 7 kuukautta sitten
-
Keskustelu ryhmässä
Lukitsen moponi talon pihaan ja nostan hiostavan kypärän pois päästä. Työnnän avaimen kotioven lukkoon kun puhelin kilahtaa viestin tulessa. Kaivan sen taskuni syövereistä ja menen whatsappin. Odotan ja toivon viestin olevan Eiralta, mutta se onkin vain Jusu meidän porukan ryhmästä.Jusu: Mihin te silloin oikein menitte Sannin kanssa kun ette tulleet takas?
Mäkinen: Niin, kerro nyt!!?
Herman: Sanni raahas väkisin koulun katolle. Istuskeltiin vaan siellä.
Miska: Oho, onko Sannista tullu ystävällinen?
Herman: Jaa, en tiiä. Ehkä.
Jusu: Siitäkö uus muija sen Helmipuron tilalle??
Herman: Ei tod
Eemil: Why?
Herman: Cmoon
Miska: Meillä ois käty huomenna. Vois järkätä bileet?
Mäkinen: Joo!!
Miska: Saatte levittää kutsun teidän kavereille. Huomenna klo 20.00?
Jusu: Ehdottomasti
Eemil: Tuuthan Herman? Kutsu kans Sanni
Herman: Pitää kattoo
Miska: Tottakai sä pääset messiin. Eiks?
Herman: Ehkä. Mutta voin sanoo Sannille kutsun ainakin.
Miska: Hyvä, nähäänHuokaisen syvään. Ehkä se on pakko nyt kerrankin mennä. Mutta ei yömyöhään asti. Laitan Sannille viestin;
’Huomenna Miskalla klo 20.00 bileet. Tervetuloa’
’Nice. Tuutko myös?’ Sanni vastaa melkein heti.
’Ehkä’ vastaan.Siirryn vielä Eiran ja minun keskusteluun.
’Haluatko nähdä ylihuomenna? Voidaan mennä johonkin jos haen sut tallilta?’ laitan Eiralle ja suljen puhelimen.-
Siis tarina tarinalta tää porukka tulee koko ajan vaan elävämmäksi! Oli kiva lukea tämmöistä arjen viestittelyä, sekin tuo hahmoihin omalla tavallaan uutta ulottuvuutta.
Vai että bileet. No niistähän pitää sitten kirjoittaa! ?
-
Hauskaa, että kokeilet välillä uusia tapoja kertoa tarinaa! Koska kyllä se juoni dialoginkin varassa etenee. Musta ainakin on piristävää välillä sekä lukea että kokeilla jotain uudenlaista. 😀
Musta on herttaista, kun poijjilla on oma keskusteluryhmä ilman mitään Eiroja ja Sanneja. Oikeastikin kaveriporukassa ne flikat eivät mitenkään automaattisesti kuulu jengiin, vaan yleensä ne ovat sen-ja-sen tyttöystäviä/siskoja/mitälie. Tietenkin ihan samaa on muissakin kuin poikaporukoissa! Siellä voidaan sitten oman jengin kesken härnätä niistä tyttöystävistä ja muuta.
Herman on joka tarinassa niin kiltti oma itsensä. Musta on tosi kuvaavaa, miten hän ajattelee, että pitää kai sitä nyt käydä bileissä. Ihan niin kuin hänellä olisi vähän muita prioriteetteja elämässään, mutta aina välillä on toki kömmittävä luolastaan, ettei jäisi ilman jengiään. Ilmeisesi Herman on kuitenkin odotettu tyyppi juhlissa, vaikka ei taida käydä kaikessa. Hän tuntuu olevan aika korkealla lauman/koulun arvojärjestyksessä, ja samalla hän tuntuu olevan itse aivan ulalla siitä asiasta.
-
-
Bileet
Soitan Miskan kodin ovikelloa. Melkein heti ovi avautuu. Astun sisään ja jätän kengät eteiseen. Peremmällä soi musiikki niin että se kantautuu koko taloon kuitenkin ilman että naapurit huolestuvat. Jusu istuu Eemilin kanssa sohvalla, molemmat nyökkäävät tervehdykseksi. Miska viittoloi minua jääkaapin luo. Etsin jääkaapista siiderin sihauttaen sen auki. Kävelen väenpaljouden läpi etsien istumapaikkaa. Päädyn lopulta vain nojailemaan keittiön pöytään.Sanni kysyy muilta että ketkä tulee röökille parvekkeelle. Mäkinen ja Eemil nousevat heti ja alkavat kaivella taskujaan. Menen muiden perässä parvekkeelle haukkaamaan raitista ilmaa. Tai tupakansavun täyttämää ilmaa. Sanni sytyttää oman tupakkansa ja tarjoaa tulta muille. Nojaan käsilläni parvekkeen reunaa vasten ja katselen yöllistä Otsonmäkeä.
Kuulen kuinka ovi käy taas kerran, mutta en jaksa välittää. Joku lähti tai tuli, ihan sama. Sanni nojailee kaiteeseen vieressäni. Muut heittävät läppää, jota kuuntelen vähän sivukorvalla vastaillen välillä. Sanni pukkaa minua kyynespäällään kylkeen.
”Häh?” Kysyn. Sanni pyörittelee silmiään tupakka sormien välissä.
”Kuunteletko sä noita muita ollenkaan vai et?” Sanni kysyy. Nyökkään hajamielisesti vastaukseksi.Olen juuri lähdössä sisälle kun huomaan sisällä tutut kasvot. Eira. Hymy leviää kasvoilleni ja muodostan äänettömästi huulilleni tytön nimen. Kutsun tyttöä kädelläni tänne parvekkeelle. Eira nousee hitaasti ylös ja lähtee kävelemään.
”Moi! Kiva että säkin tulit” sanahdan Eiralla ja menen tätä vastaan Sannin luota. Eira nyökkää ja tulee vierelleni.
”Ihanaa että oot täällä. Meinas tylsyys iskeä” kuiskaan naurahtaen ja tartun tytön siroon käteen hellästi. Johdatan hänet parvekkeen nurkkaan hymyillen. En välitä Sannin ja muiden katseista. Ei kiinnosta. Nyt, tällä hetkellä on vain minä, Eira ja tähtitaivas.Seisoskelemme pitkän tovin rauhallisessa nurkassa käsi kädessä. Väki on vähentynyt hieman. Sanni on siirtynyt muiden kanssa parvekkeen vastakkaiseen nurkkaan. Käännyn varovasti Eiran puoleen ja kumarrun tuon korvan juureen.
”Oot ihana” kuiskaan ja painan hellän suudelman tuon poskelle. Eira hymyilee levästi. Kaappaan tytön halaukseen.Pian väki on vähentynyt niin että jäljellä on enää muutama ihminen. Myös me lähdemme nyt Eiran kanssa. Huudan heipat Miskalle ja kävelen Eiran vierellä ulos parkkipaikalle.
”Haluutko kyydin?” Kysyn nyökäten kohti mopoani.
”Mielelläni” tyttö hymähtää hymyillen ja asettuu taakseni mopon päälle. Eiran pyynnöstä en vie tuota ihan hänen kotinsa pihaan vaan risteykseen.
”Nähdään pian” sanon ja heilautan kättäni kun Eira katoaa talolleen.-
En kyllä ehkä kestä, miten ihana teinipoikaystävä Herman on. :DD Mä luulen, että se saattaisi jopa kestää oikeatakin Eiraa ja sen, heh, synkkiä salaisuuksia. Eira esittää vähän tyhmempää ja saamattomampaa kuin oikeasti on, siis ihan niin kauan kuin mahdollista. Se raukka luulee, että sellainen naisen pitää olla. Tavallaan toivon, että Herman kestää Eiraa niin kauan, että tajuaa millaisen (Eiran sanojen mukaan) Rambo Helmipuron kanssa seurustelee. Jännittää, onko mun ennakko-oletus Hermanista oikea vai väärä. 😀 Se voi olla sen ikäisille sälleille aika kova paikka, jos tyttöystävä listii hirviä metsässä ja ruuvaa moottoripyörää Ilveksen autotallissa. Kun Herman kuitenkin näyttää tykkäävän siitä, että saa tarjota Eiralle kyytejä mopolla, päättää mihin kohtaan parveketta sijoitutaan, ja muutenkin pitää huolta. Toisaalta sitähän Eira haluaa, ja oikeasti hänen unelmaminänsä onkin jokin ihan muu kuin Rambo Helmipuro.
Mutta oikeasti, sulla on koko ajan aktiivisempi ote Hermaniin. Ihan alussa se ilmaantui mopollaan Hopiavuoreen aktiivisena kuin mikä, mutta sitten se ikään kuin pyyteli lupaa olla olemassa monen tarinan ajan. Nyt muutamassa viime jutussa on ollut ihan eri fiilis. Ihan niin kuin olisit saanut otteen tästä Herman-nukesta ja tiedät nyt itsevarmasti, että näin tällä leikitään. Samaan aikaan olet kehittynyt kirjoittajana ihan hurjasti. (Sitä sanon usein, mutta kun hei kamoon, vitsi mikä harppaus.) Vaikka otteesi Hermanista on nyt itsevarma ja vakaa, et ole antanut sen vaikuttaa hahmon luonteeseen. Herman on edelleen sama kiltti poika, vaikka olisi ihan vahingossa voinut muuttua vaikka millaiseksi raggariksi samaa tahtia kuin oma varmuutesi on lisääntynyt. Muuttumisen sijaan hänen persoonansa on kasvanut tosi paljon, ja kasvaa vieläkin tarina tarinalta. Vastustelin aluksi ihan hirveästi sitä, että Eiralla olisi joskus oikeasti poikaystävä, mutta tätä nykyä kyllä yllätyksekseni saankin näistä tarinoista paljon. Siitäkin huolimatta, että Eira on minulle ihan ehdottomasti kaikkein vaikeiten kirjoitettava hahmo!
Kaikkea tässä onkin. On ajatuksia, tapahtumia, miljööseen sitomista, tunnelmaa, sopivaa vetkuttelua tärkeissä yksityiskohdissa. Tykkään lukea just tämäntyylisiä tekstejä. Ja jos tykkään tästä nyt, vitsit miten fanaattisesti luenkaan sun juttujasi ensi vuonna tähän aikaan, kun tarina tarinalta taidot karttuvat aina vain ja saat lisää kerronnan keinoja työvälineisiisi.
-
-
Kiittäkäämme siis Inaria!
Kävelen eteiseen avaamaan ulko-oven. Tiesin että se oli Eira, koska olimme sopineet että hän tulee meille. Oven takana seisovalla Eiralla on vaaleanpunainen takki päällään ja vaalea farkut. Sekä joku reppu. Tytön olan takaa nään tien päässä seisovan Inarin.
”Moi, tuu sisälle!” Sanon Eiralle hymyillen.Istumme huoneeni sängyllä juttelemassa. Vanhempani ovat olohuoneessa katsomassa televisiota. Tuo on lakannut kyntensä neutraalin vaaleanpunaisella lakalla. Hiukset ovat siistillä ponnarilla.
”Mä sain Heliltä valmennuksen. Sain ratsastaa Inkalla! Me tehtiin kaikkea kivaa. Mutta sitten maneesin katolta lähti lumilaatta liikkumaan ja se säikähti. Mutta mä pysyin kyllä kyydissä, koska Heli varoitti ja käski ottamaan harjasta kiinni” Eira selittää viime päivien tapahtumia.
”Saitko sä ihka oikean valmentajan?” Kysyn napaten välissämme olevasta kulhosta sipsin suuhuni.
”En tiiä…mutta ehkä se voi mua taas joskus opettaa” Eira myhäilee.
”Vitsit kun pääsis itsekin ratsastamaan” harmittelen.
”Kyllä sä saat ratsastaa Uunolla. Mä keksin! Tuu joku kerta käymään Riitan ratsastuskoululla. Mä käyn siellä joka toinen viikko tunnilla. Voisit ratsastaa siellä” tyttö hihkaisee.Eira alkaa selittämään kaikkea siitä Riitan ratsastuskoulusta. Siellä on kuulemma tosi kivoja poneja.
”Voishan sitä harkita” hymähdän. Tyttö siirtää sipsikulhon välistämme ja hivuttautuu viereeni. Nostan käteni tuon ympärilleni ja otan tuota kädestä kiinni.Yhtäkkiä huomaan että jutustelussa on kulunut kaksi tuntia. Vilkaisen ikkunasta ulos, jossa on jo hämärtänyt.
”Mun pitää varmaan nyt lähteä. Iskä ei ehkä tykkää kun olen näin pitkään jossain” Eira sanoo harmistuneena.
”Käydäänkö tallin kautta? Mun pitäisi vielä käydä hoitamassa Typy” totean.
”Käy! Laitan iskälle viestin että menen vielä tallille. Ei sitä haittaa että oon siellä.”
”Kiva. Mä vaihdan nopeesti vaatteet.”
”Hyvä.” Eira sanoo. Annan Eiralle suukon, jonka jälkeen lähden vaihtamaan vaatteitani vessaan Eiran odottaessa huoneessani.Kävelemme käsi kädessä kohti tallia. Tytöllä on pörröinen pupu reppu selässään.
”Mä harkitsen vakavasti sitä Riitan ratsastuskoulussa käymistä. Tekis hyvää käydä pitkästä aikaa tunneilla” hymähdän kävellessämme. Tyttö vain nyökkää hyväksyvästi.
”Kiva että pääsit meille” totean hymyillen kääntäen katseeni Eiraan.
”Niimpä. Se on Inarin ansiota” toinen sanoo hymyillen tallin pihan tullessa näkökenttäämme.
”Kiittäkäämme siis Inaria!”-
Voi Eira kun se on innoissaan Helistä ja sitä myöten ratsastamisestakin. Hermanillekin tekee varmaan ihan hyvää päätyä ratsastuskoululle, kun ilmeisesti hevosharrastus ei ole kotiväelle sellainen ongelma kuin kavereille välillä. ? Vähän jo vihjasit suunnitelmistasi, mutta katsotaan miten käy.
”Riitan ratsastuskoulu” on toiminut vuosikaudet tarinaharrastamiseni sivuprojektina, jossa asuu aikaansa odottavia tai muun jutun takia hiljaisemmin eleleviä tarinaheppoja. Siellä asuvat nyt Maken lisäksi Faythe, Pond (jolla Eirakin ratsastaa) ja Mini — ja toddennäköisesti jokin sellainenkin heppa, johon Herman tutustuu. ?
Tässä on myös todistusaineistoa Hermanin tarinan tapahtumista, koska uudenvuodenlupaukseni on kuvittaa enemmän nopeilla ja turhilla piirroksilla. ? Toivottavasti se ei ainakaan joudu Eiran isän käsiin.
-
Ihana kuva heistä!
-
-
Liinakko ori
Astun sisälle Riitan ratsastuskoulun tallirakennukseen. Eiran innoittamana olin päätynyt varaamaan yhden tunnin, koska hinku ratsastamaan oli niin kova. Tallissa vastaan tulee tummahiuksinen tyttö, joka on minua nuorempi.
”Anteeksi. Olen varannut klo 17 tunnille paikan, joten mistä voisin tietää ratsuni?” Kysyn. Tyttö osoittaa käytävän toiseen päähän, jonka jälkeen kävelee pois. Ehkä hän oli vain ujo.Kun olen saanut ratsuni tietoon etsin sen karsinan. Make, Faythe, Pond, Mini…Eepos! Ovessa olevassa kyltissä lukee Erzengel ”Eepos”. Karsinassa seisoo liinakko 150 säkäinen haflinger ori. Kaivan karsinan edessä olevasta korista harjan ja astun sisälle karsinaan. Ori on hoitaessa aika vilkas ja keksii itselleen kaikenlaista tekemistä. Harja, takkini vetoketju ja kaviokoukku päätyvät orin huulien väliin vähän väliä. Varustamisessa ori on oikea säheltäjä, mutta lopulta katselen tyytyväisenä karsinassa varusteet päällä seisovaa liinakkoa. Kun jokainen tuntilainen on valmis ratsastuksenopettajamme tulee hakemaan meitä tallista maneesiin.
Aloitamme alkukäyntien jälkeen tekemään voltteja taivutellen hevosia. Ensin Eepos vain kipittää menemään eteenpäin korvat hörössä. Kestää hetki ennenkuin saan orin avuilleni. Muistutan itselleni että ori on 6-vuotias, joten annan sille hieman armoa. Alkuun olen vähän hukassa ratsastustauon jälkeen ja voltit ovat joko liian pieniä tai suuria. Ori sentään taipuu kivasti pohkeeni ympäri.
Alamme keventämään ravissa ympäri maneesia ja nyt keskitymme vain istuntaan ja että hevoset ovat kuulolla.
”Katse ylös Herman! Älä kevennä liitoitellusti, napakka ja pieni kevennys riittää niin Eeposkin rauhoittuu” neuvoo opettaja kentän keskeltä. Ohjeiden mukaan nostan katseeni ponin niskasta ylös sekä hiljennän kevennykseni. Heti Eepos rauhoittuu ja laittaa takajalat töihin. Fiksu nuori!Orin harjoitusravi on varsin mukavaa istuttavaa. Nyt ongelmiin lisääntyivät käsien epätasaisuus ja kovuus. Sen siitä saa kun pitää taukoa. Vedän syvään henkeä katse edessä. Odotan jo innolla kävelytaukoa.
”Käynti ja vapaat ohjat” opettaja käskee. Siirrän Eepoksen mahdollisimman pienillä avuilla käyntiin, jonka jälkeen annan pitkän ohjan. Rapsutan orin kaulaa kiitokseksi. Opettaja alkaa jo selittämään seuraavaa laukkatehtävää. Pitkällä sivulla laukka, keskiympyrä, josta alkupuolisko hidasta laukkaa ja toinen puoli reipasta. Pitkän sivun lopussa taas raviin.
Valmistelen ravista laukannoston. Istun tiiviisti satulaan, teen puolipidätteen ja jalka. Eepos nostaa kiltisti laukan.
”Hidasta vähän. Muuten hidas laukka ei onnistu” kuuluu ohjeet. Teen muutaman pidätteen ennen keskiympyrää. Hidas laukka ei juuri eroa normi laukasta Eepoksen innostuksen takia, enkä minä osaa sitä yhtään paremmin hallita. Reippaaseen laukkaan ori lähtee korvat hörössä.Tunnin jälkeen kasvoni punoittavat, Eepoksen karva on kostunut hiestä ja kypäräkampaukseni näyttää kammottavalta, joten pidän suosiolla kypärän päässäni hoitotoimien ajan.
”Noniin, heippa Eepos. Nähdään ehkä taas. Meinasin tulla tänne uudestaankin” hymähdän orille, joka tyytyväisenä seisoo karsinassa syömässä heinää. Annan tuolle nopeasti porkkanan palan, jonka jälkeen soitan isälleni että olen valmis.
-
Lähdetpä kohti uutta hevosta nyt mielenkiintoisella ja tyhjästä materialisoitumista uskottavammalla tavalla! Ainakin kun mä olin pieni, ajattelin löytäväni ensimmäisen hevosen just jostain tutulta tallilta. Vieläkin toivon, että se menisi juuri niin: löytäisi unelmiensa hevosen ja vasta sitten saisi sen itselleen. Hyvä nimi on myös tarinahepalla! 😀
Toivottavasti päääsemme näkemään vielä Hermanin kehityskaarta. Hänhän tuli tallille aika lailla ilman heppakosketusta, eikä ole Typyn iän takia vielä mikään mestari. Onneksi Riitan ratsastuskoululla on kuitenkin kuulemma tosi tehokkaat opet. 😀
-
-
Operaatio pelastakaa Herman
Salaisia ainesosia
Lähetän Hellolle viestin, jossa tarjouduin päästämään Typyn irti maneesiin huomenna. Sillä on alkanut nyt kevään myötä tulemaan kiiman oireita, jonka myötä se on ollut no… hieman rasittava. Se on alkanut säikkymään joka ikistä asiaa eikä mikään meinaa onnistua. Toivottavasti se että saisi laukata vapaasti ympäri maneesia vähän auttaisi jolloin työskenteleminen olisi helpompaa.Ajatukseni keskeyttää ulkoa kuuluva huuto. En oikein saanut selvää mitä siellä huudettiin, joten en kiinnitä siihen huomiota. Rääkäisy kuuluu uudestaan ja joku kova osuu ikkunaani. Kurtistan kulmiani noustessani sängyltä. Avatessani sälekaihtimet huomasin Sannin olevan pihalla moponsa kanssa. Tuijotan tyttö hölmistyneenä, kun tuo viittoloi minua tulemaan ulos. Tästä ei voi seurata hyvää.
Sannin kaasuttaessa pois, pidän kiinni kaikin voimin. En yleensä jännitä mopon selässä, mutta Sannista ei voi koskaan tietää.
Kun nään tytön kaasuttavan meidät tuttua tietä pitkin eteenpäin tajuan vihdoin mihin olemme menossa. Matkalla en kerinnyt hirveästi katsella ympärilleni kun keskityin kyydissä pysymiseen.
Olen käynyt Mäkisen luona aiemminkin. Talo ei ole todellakaan missään parhaassa kunnossa, mutta kyllä siellä viihtyy. Laituri veteen kruunaa kaiken. Ilmeisesti Sanni ei ole ennen käynyt täällä mitä sen puheista ja naurahduksesta saattoi ymmärtää. Mäkinen ojentaa meille kädessään olevat bisset.
”Moi Herman, kiva kun suakin näkee joskus ilman muijaaskin!” Poika sanahtaa. Ynähdän jotain hiljaa vastustaen halua pyöräyttää silmiä.Jos tähän mennessä minulle ei ollut vielä auennut miksi Sanni raahasi minut tänne niin basson jumputus ja suuri porukka ihmisiä kertoivat sen.
Sanni kaatoi aina vähän väliä mun tölkkiin viinaa muka huomaamattomasti. Tyttö varmaan oikeasti luuli etten huomannut. Sivusilmästä kuitenkin huomasin sen enkä jaksanut sanoa asiasta toiselle. Voisin kerrankin heittäytyä vähän enemmän niin Eira, Typy ja koulujutut unohtuisivat edes hetkeksi aikaa.
Hyi vittu. Mitä tässä oli?” Puuskahdan juodessani tölkin tyhjäksi. Tiesinhän minä että siinä oli viinaa, mutta muuten illuusio menisi pilalle.
”Salaisia ainesosia” Sanni virnuilee. Tukahdutan huokauksen. Tosi yllättävää.Tanssiessamme pöydällä pieni järjen ääni käskee minua lopettamaan. Ihan kuin Sanni olisi vaistonnut sen nimittäin tyttö ojentaa minulle sen tölkkiä. Ääni katoaa vaikka en välttämättä haluaisi samalla kun tartun tölkkiin ottaen siitä kulauksen.
Päätä särki. En tiedä johtuiko se viinasta vai liian voimakkaasti pauhaavasta musiikista. Ehkä molemmilla oli osaa siihen. Olin vain hetken levännyt sohvalla kunnes Sanni tuli läpsimään minut hereille. Aukaisen silmäni vaikka pääni tuntuu raskaalta. Toinen ojentaa minulle viinapulloa sanoen minulle samalla jotain. Osa tytön sanoista puuroutuu korvissani tuon nykäistessä minut ylös.
Istun laiturille Sannin viereen ja lasken jalkani veteen. Viileä vesi kirpaisee aluksi hieman, mutta tunne helpottaa pian. Vesi tuntuu helpottavan ehkä hiukan oloani.
”Mulla on ikävä Eiraa” sanon hiljaa. Sanni puuskahtaa vastauksen ja tarjoaa minulle sätkäänsä. Nappaan sen siinä toivossa että se helpottaa hieman oloani.Ojentaudun makaamaan laiturille. Puheenaiheeni ei näytä kiinnostavan tyttöä, se ehkä jopa turhautti tai ärsytti toista.
”Tuu tänne” sanoin levittäen toisen käteni sivulle. Minulla oli kylmä eikä humalassa tarvinnut ajatella järkevästi, eihän? Sanni epäröi sekunnin ennenkuin asettuu kainalooni.
”Joko sä unohdit sen yhden?” Sanni kysyy.
”Ehkä” vastaan hiljaa laskien käteni tytön olalle.-
Voi Herman, mihin kuntoon Sanni hänet juotti. 😀 No, ehkä se on melkein jokaisen joskus koettava. Hermaninkin, vaikka hän on yleensä juonutkin maltillisesti ja ollut polttamatta. 😀 Mitähän nyt käy? Oliko Sannin kanssa sylikkäin makoilu Hermanin mielestä pikkuseikka, jota ei niin tarvitse murehtia, vai seuraako tästä omantunnontuskia?
-
-
Jatkoa tarinalle Salaisia aineosia
(Oli pakko vielä tehä jatko-osa :DD)
Kun mua väsytti ihan hitosti
Mulla alkoi olla kylmä, vaikka Sannin kylki lämmittikin mun toista kylkeä. Me oltiin ihan hiljaa. En keksinyt enää puheenaihetta, joten ei aina tarvitse puhua. Katselin vain tummenevaa taivasta.”Ootsä vihanen että mä toin sut tänne?” Sanni kysyy huvittuneena rikkoen hiljaisuuden.
”En” vastaan heti.
”Kiva” tyttö hymähtää. Hymähdän takaisin katse edelleen taivaassa.Kun takaamme kuluu askelia nousen äkkiä istumaan Sannin tehdessä samoin. Vilkaisen taakseni. Miska ja joku muija ovat tulossa tänne.
”Mennään” kuiskaan äkkiä Sannille. Pikaisesti nousemme ylös puulaiturin narahtaessa allamme. Kun Miska ja se toinen on vieressämme vedän pojan kädestä sivummalle. Se muija kohottaa kulmaansa Sannin mulkoillessa sitä.
”Et sano kenellekkään että sä näit meidät täällä. Ja kerro myös tolle sun muijalles että sekään ei saa sanoa. Okei?” Kuiskaan Miskalle. Poika naurahtaa.
”Jos tuut seuraaviin bileisiin” tuo sanoo humalassa. Siristän silmiäni suostuen lopulta. Miska läpsäyttää kätensä olalleni ja siirtyy takaisin muijansa luo. Tartun Sannia ranteesta kiinni vetäen sen takaisin sisälle.”Mitä sä sanoit Miskalle?” Sanni kysyy kun istumme sohvalla.
”En mitään” valehtelen.
”No näinhän mä sun ilmeen” tyttö sanoo silmiään pyöräyttäen. Kohautan vain olkiani vastaukseksi.
”No höh” toinen tuhahtaa ja hivuttautuu millin lähemmäksi istumaan. Vilkaisen tyttö sivusilmällä, jonka jälkeen tarkastelen kämppää.
”Pitäiskö kohta lähteä?” Kysyn.
”Hmm. Mee jo mopolle niin mä tuun kohta” Sanni sanoo ja katoaa Mäkisen keittiöön.Kun Sanni vihdoin saapuu mopolle tekisi mieli huokaista. Tyttö kantaa kädessään kahta siideritölkkiä.
”Et oo tosissas. Pöllitkö sä noi Mäkiseltä? Ja et kai sä meinannu ajaa?!” Kysyn kun Sanni ojentaa tölkit mulle.
”Saat huolehtii niistä. Ja tottakai mä ajan.”
”Mä tipun jos mä joudun pitämään näitä samalla.”
”No mä lupaan ajaa vähän hiljempaa.”
”Vietkö sä nyt mut kotiin?”
”Näät kohta” Sanni tyytyy vastaamaan asettuessaan moponsa päälle.Matka oli aika pelottava. Vielä pelottavampi kuin tulomatka vaikka tyttö ajoikin hiljempaa. Ehkä siihen vaikutti se että kädessäni oli kaksi tölkkiä enkä saanut kunnolla pidettyä kiinni sekä se että Sanni oli kännissä.
Tyttö ajaa meidät Kyrönjoenrannalle. Joku tunne riipaisee sydäntäni kun muistelen sitä kun kävimme täällä Eiran kanssa mopolla. Nyt mukanani oli Sanni.
Istumme katsellen jokea, juoden tytön pöllimiä siidereitä ja jutellen jostain turhasta. Päädyin myös laittamaan Hellolle viestin etten sittenkään päässyt tallille Typyn luo. Väsytti ihan hitosti.
-
Mahtavaa, että päätit jatkaa vielä ? Tykkäsin tästä tosi paljon, koska tässä oli kivasti Hermanin fiilisten kuvailua. Käytit myös Sannia hyvin onnistuneesti! Tolleenhan se tekee, pöllii juotavaa surutta ja ajaa mopollaan humalassa kuin se olisi ihan itsestäänselvää, eikä varmasti vie ketään kotiin ainakaan ennen aamua 😀 En tiedä toivonko, että Hermanilla olisi morkkis vai että ei olisi, mutta sen jätän sun päätettäväksi. Kirjoita äkkiä lisää!
-
Vooi Herman. 😀 Sannikin sen sanoi, että kuvaat hirveän hyvin Hermanin fiiliksiä. Välillä sitä pelottaa tai hirvittääkin, ja se on ihan oukei. Hehe, ketä tervettä ei hirvittäisi Sannin kyydissä kun se ajaa päissään? 😀 Mäkin odotan vähän sitä, miten Herman jatkaa elämää tämän jälkeen. Mun hahmoistahan tähän episodiin ei nyt millään lailla kuulu kuin Eira, ja se viettää aikaa ihan eri ihmisten kanssa kuin Sanni ja Herman: jos tämä kaikki oli Hermanin mielestä normaalia, sillä ei ole morkkista, ja Eiralla kestää varmaan piiiiiitkä aika saada tästä vihiä (koska Sanniahan se nyt ei ihan heti usko)! En ole kirjoittanut vielä Eiran tallipäivistä just siksi, etten pilaa mitään, jos sulla on suunnitelma.
-
-
Päiväkirja mietteitä
Jos mulla olisi päiväkirja se olisi musta, jonka kannessa olisi tulostettuja mopon kuvia. Jos kirjoittaisin siihen mopon kuvilla päällystettyyn päiväkirjaan, kirjoittaisin niiden bileiden jälkeisestä päivästä näin.”Moi. En mä tiedä miten tälläisiä pitäisi aloittaa, joten mennään suoraan asiaan. Eilen illalla mä olin Mäkisen bileissä. Sillä oli käty. En mä sinne vapaaehtoisesti lähtenyt, vaan Sanni raahas mut sinne mopolla. Oli siellä tietty ihan kivaa, vaikka tulikin vähän juotua. Siis toisin sanoen Sanni juotti mua. Okei toi kuulosti siltä kun mä oisin joku vauva joka ei osaa juoda itse, mutta you know. Tuli sitten tanssittua pöydällä ja muuta, joista muistona mulle jäi mustelma.
Juteltiin myös Sannin kanssa rauhassa laiturilla. Mä en tiedä mistä mulle sellanen tunne tai ajatus iski, mutta mä pyysin Sannin mun viereen. Siinä me sitten maattiin ja katseltiin taivasta kylki kyljessä. Me oltiin humalassa, joten ei se silloin ainakaan haitannut.
Sit seuraavana päivänä Eira oli lähettänyt mulle viestin ja kysynyt että meinasinko tulla milloin tallille, koska ne oli kuulemma menossa Santun kanssa maastoon. Vastasin että en kerinnyt tänään tulla, mutta jätin perustelut laittamatta. Mitäköhän hän olisi ajatellut jo olisin kertonut, että en päässyt tallille, koska join eilen itseni humalaan ja makasin Sanni kainalossani. Ei varmaan mitään positiivista. Onneksi Eira ei edes kysellyt enempää. Laittoi vain että harmi, ehkä ensi kerralla.
Niimpä mulla oli koko päivä aikaa maata sängyssä nukkumassa tai pohtimassa mitä fiiliksiä eilinen minussa herätti. Mua hämmästytti että mulla ei ollut edes morkkista siitä Sanni jutusta. Tai pieni morkkis iski kun harhauduin ajattelemaan Eiraa, mutta lopulta se unohtui. Ihmetyttää vieläkin, että miksi se ei herättänyt mitään sen suurempia tunteita. Syitä voisi olla se että tunnen Sannin niin hyvin tai se että pääni ei ole vieläkään palautunut.
Nyt vaan pitäisi toivoa ettei Eira saisi mistään kautta vihiä eilisestä, tai se morkkis saattaa iskeä ja kovaa.”
-
Näinhän se menee. Meille opetetaan pienestä asti, mikä on oikein ja mikä väärin. Meille opetetaan, että maasta löytynyt kukkaro pitää palauttaa sellaisenaan omistajalleen, oli siellä rahaa tai ei. Että toisen puolisoon ei kosketa, omaa ei petetä, koiraa ei potkita ja karkit jaetaan tasan pikkusiskon kanssa vaikka se ei osaa vielä laskea. Suurin osa meistä kuitenkin toimii oikein lähinnä siksi, että kokee, että joku näkee. Hermankin sekoittaa nyt kaksi tunnetta täysin keskenään just niin superinhimillisellä tavalla kuin oikea ihminen vain voi. 😀 Syyllisyyshän ei ole sama asia kuin pelko paljastumisesta, vaikka hän luulee tuntevansa syyllisyyttä. Siihen taas, miksei hän tunne oikeaa syyllisyyttä, voi olla monta syytä. Ehkei hän piittaakaan niin paljon Eirasta. Ehkei hän edes halua oikeaa aikuisten parisuhdetta. Ehkä hän kokee, ettei ole sellaisessa. Ehkä hän haluaa siitä irti, eikä tiedä muuta keinoa. Ehkä Sanni vain on mielenkiintoisempi ja kivempi, eikä Herman koe tilanteessaan moraalista ongelmaa.
Mun mielestä pettäminen, vaikka se olisi ihan pientä, on aina uskomattoman kamalaa. Tiedän, että mun puolison suhde muihin ihmisiin, olisivat ne keitä tahansa ja olisi suhde millainen tahansa, ei oikeasti vaikuttaisi sen tunteisiin mua kohtaan, mutta samalla se on yksi niistä hyvin hyvin harvoista asioista, joita en ikinä antaisi anteeksi. En tiedä, miten itse suhtaudut asiaan, mutta koska tämä on mulle niin ehdoton nou-nou, mun olisi ihan kamalan vaikea kirjoittaa omasta hahmosta pettäjä! Hellolla, Tiituksella ja Jillalla oli kuvionsa vuosi sitten, mutta siinäkin mun oli lopulta kirjoitettava Hello olemaan mies ja päättämään suhde ennen uutta, koska muuten en olisi pystynyt enää ikinä rakastamaan hahmoani. Chain kanssa puolestaan olen vuosia leikitellyt tulella ja tuholla, mutta sen kuvio on monimutkaisempi kuin aluksi luullaan ja siksi olen kirjoittajana turvassa. Hahmoissa pitää siis olla vikoja, jotta niistä tulee ihmisiä, mutta on kirjoittajasta kiinni, mikä on liian suuri vika pilaamaan koko hahmon kirjoittajaltaan. Mun näkökulmasta on siis aika siisti juttu, että uskallat kirjoittaa niin häikäilemättömän hahmon, joka ensin pettää ja sitten vielä koittaa peitellä jälkensä. Mä en ole vielä ikinä uskaltanut, enkä pystynyt! Huumekauppiaita, idiootteja, rasisteja, ilkeitä ja julmia hahmoja mulla on tämäkin Hopiavuoren tarina täynnä, mutta pettureita ei, kun en pysty. 😀
Tosi mielenkiintoinen juttu, ja vieläpä hyvin kirjoitettu! Tekstilajikin sopii juoneen ja on virkistävä!
-
-
Pallon potkimista
Jätän moponi kavereitteni omien viereen meidän koulun pihalle. Minulla ei ollut palloa mukana, koska Eemil ja Jusu olivat kuulemma ottaneet pallonsa mukaan. Lähden harppomaan muita kohti, koska olen hieman myöhässä sovitusta aikataulusta.”Moi Herman!” Mäkinen huikkaa ja ojentaa minua kohti tupakka-askia, vaikka tietää varmasti hyvin etten ota sitä. Pudistan vain päätäni vastaukseksi.
”Mä poltan tän niin ruetaan sitten potkimaan”, Miska hymähtää kohattaen sormien välissä olevaa röökiä.Aina kun olen koulun pihalla, mieleeni tulee se ilta, kun Sanni raahasi mut tänne ja sit me kiivettiin tonne katolle ja juteltiin pitkään. Silloin kaikki oli vielä hyvin ja pystyin rauhassa olemaan Eiran kanssa. Ei tarvinnut pelätä että juorut alkavat kulkemaan.
”Herman! Mä syötin sulle pallon”, Jusu sanoo silmiään pyöräyttäen.
”Mitäs mietit? Eiraa vai kenties Sannia?” Mäkinen virnuilee. Käännän katseeni kulmat kurtussa taakseni, jossa pallo nököttää kymmenen metrin päässä.
”Koulujuttuja jäin miettimään. Sori”, mutisen ja hölkkään pallon luo syöttäen sen Eemilille. Hyvä Herman.”Kerkeettekö vielä illalla tulla kaupan pihalle hengaamaan? Pyytäkää Sanni kans. Herman voi hoitaa sen”, Miska ehdottaa kun nojailemme koulurakennusta vasten pallon potkimisen jälkeen. Toiset ovat taas polttamassa.
”No ehkä mä kerkiin tulla”, hymähdän tehden tennarini kärjellä pientä ympyrää hiekkaan. Ehkä kukaan ei huomaisi että sivuutin Sannin kokonaan. Eihän Sanni pääsisi, koska hän ei voinut nähdä minua. Kuulemma hänellä ja Nanalla olisi kouluvalmennus.
”Mä voin ottaa vähän jotain juomista faijan kaapista”, Jusu sanoo.
”Käy. Mä laitan Sannille nyt viestin”, Mäkinen sanoo ja kaivaa jo puhelintaan esiin. Unohtiko hän että ehdotti sitä juuri äsken minulle tai sitten hän ei luota siihen että laitan sitä viestiä. Kurkin pojan näytölle kun tuo avaa snäpin, ottaa kuvan meidän tennareista, jotka muodostavat suuren kehän ja kirjottaa että tule tänään klo 20.15 kaupan pihaan, Jusu ottaa jotain juomaa mukaan. Loppuun tuo lisää että Hermankin on mukana, jolloin potkaisen pienesti poikaa kengän kärjellä nilkkaan. Eihän he voi tietää että Sannilla on tänään illalla kouluvalmennus.”Noniin. Muistakaa sit tulla”, Eemil sanoo ja vilkaisee minua merkitsevästi. Tekisi mieli pyöräyttää silmiä. Lopulta kerään itseni ja huikkaan pojille heipat ennenkuin menen mopolleni. Voi paska. Kai se on pakko tulla.
-
Herman tuntuu olevan jännästi kahden vaiheilla. Toisaalta on Sanni mielessä, ja kaikki Sannin jännät jutut niin kuin katolle kiipeäminen. Hänen kanssaan pääsee seikkailuihin ja kaveritkin ovat aika yhteisiä. Toisaalta Herman on ainakin vielä sama kunnon poika: vähän muita kiltimpi, vaikka häntä pidetänkin ihan yhtä coolina. Oikeassa elämässä tykkäisin valtavasti Hermanin persoonasta ja toivoisin, että joku ohjaa hänet kehittävien ja terveellisten kilttien poikien ajanviettotapojen pariin. Tarinassa tykkään Hermanista ohjautuu hän mihin tahansa, sillä minusta hän on uskottava teini-ikäinen, jossa on riittävästi hyviä puolia jotta häneen uskaltaa kiintyä hahmona. Toisaalta hänessä on riittävästi ristiriitojakin, ja ne tekevät tarinasta mielenkiintoisen.
-
-
Ei psykologi vaan frendi
Mäkinen kertoo
Puhalsin hitaasti ilmaan harmaata savua. Sanni teki samoin. Rööki alkoi pikkuhiljaa loppua, joten hörppäsin välissämme olevasta tölkistä vähän. Sanni tuijotti edessämme virtaavaa Kyrönjokea hiljaa. Vilkaisin nopeasti snäppikartalta missä Herman on menossa, jonka jälkeen tökkäsin Sannia kylkeen. Tyttö hätkähti hieman.”Mitä sä oikein mietit kun oot noin hiljanen?” Kysyin.
”En mä mitään. En vaan keksi mistä jutella”, tyttö sanahti hieman ärsyyntyneen kuuloisesti. Kohotin hieman toista kulmaani. Mikäs sillä on.
”No ihan mistä vaan. Puhu vaikka kivilajeista kunhan et oo vaan hiljaa”, tuhahdin. Sanni naurahti kuivasti.
”Eiku ihan oikeesti. Kerro mikä on”, jatkoin.Sanni oli pitkään hiljaa. Hän vain puhalteli ilmaan savua ja piti katseensa edessä.
”Onko sulla ihmissuhdeongelmia?” Kysyin lopulta, koska vastausta ei näyttänyt tulevan.
”Häh? Ei.”
”Hevosjuttuja?”
”Ei.”
”Perhejuttuja?”
”Ei! Mikä psykologi sä oot?” Sanni kimpaantui.
”En mä oo psykologi. Oon vaan frendi, joka haluaa auttaa”, sanoin silmiä pyöräyttäen. En mä yleensä tälläinen ollut, mutta tämä Sanni oli outo. Entinen Sanni oli parempi.Päähäni syttyi lamppu.
”Liittyykö tää Hermaniin?” Hihkaisin.
”Hei ihan oikeesti nyt, mä lähen kohta”, Sanni sihahti ja joi pitkän kulauksen tölkistä.
”Ootsä ihastunu siihen?” Utelin.
”Painu vittuun siitä tai lopeta!”
”No kerro nyt. Ootko vai etkö?”Nyt ei kannattanut enää ärsyttää enempää tai Sannin pinna palaisi lopullisesti. Halusin vain tietää vastauksen, joten en luovuttanut vaan aioin odottaa niin pitkään että Sanni vastaisi. Olin kyllä aika varma miten asia olisi, vaikka tyttö ei tunnustaisi mitään.
-
Olipas hauskaa ja virkistävää lukea sun kirjoittamana tarinaa, joka ei oikeastaan liittynyt Hermaniin lainkaan! Oot mun mielestä hyvä rakentamaan dialogeja ja etenemään tarinassa niiden kautta. Mulle joskus joku äidinkielenopettaja sanoi, ettei tarinat voi edetä pelkällä dialogilla, mitä aina olen ihmetellyt, koska hyvinhän tuo näyttää onnistuvan 😀
Mäkinen kyllä onnistui nyt ärsyttämään Sannia aika hurjasti. Mulla on suunnitelma tähän kuvioon liittyen, mutten oikein tiedä vielä, miten kirjoittaisin sille jatkoa. Kai pitäisi vain kirjoittaa. Mutta malta oottaa, mä vastaan sulle kyllä! 8)
-
Tämä oli kiva dialogipainotteinen juttu, joka saattaa antaa Sannin tarinoihin hyviä virikkeitä. Virikkeiden tarjoaminen on aina musta maailman parhaita palveluksia toiselle kirjoittajalle. <3 Vaikka vähäsen veikkaan, että Mäkinen saa tiukkaa kurinpalautusta! Sannilla ei varmana hermo kestä tuollaista utelua ja lässytystä, minkä tuotkin tosi hyvin esiin. 😀
Sinulle taitaa tehdä hyvää pukeutua tällä tavalla eri hahmoihin joskus. Et olisi voinut kirjoittaa tätä Hermanilla, koska Hermanin persoona ei istu sen paremmin Mäkisen kuin Sanninkaan rooliin. Hahmot on ihania, mutta tietenkin samalla rajoittavia. 😀
Musta on muuten sairaan hauskaa, että Mäkinen, joka ei ole kenenkään hahmo tai edes varsinaisesti ihan kenenkään ikioma sivuhahmo, elää muiden mukana tarinassa. Tämäkin on juttu, josta olin ihan että vau, voiko noinkin tehdä. En ole koskaan ennen nähnyt tällaista koditonta hahmoa, joka pysyy näin järjestelmällisesti ja hienosti hengissä.
-
-
(Takauma on kirjoitettu tällä )
Joosef Antiaho
Tuijotin harmaata kiveä kädet taskuissa. Kurkkua kuristi. Sisälläni vellova tunteiden sekalainen myrsky yritti ottaa minusta kokonaan vallan, vaikka kamppailin sitä vastaan kaikin voimin. Silmäni sumentui ja tunsin kuinka jotain valui silmäkulmastani alaspäin ja pysähtyi poskelle. Toinen samanlainen jatkoi matkaansa huulilleni. Se maistui suolaiselta. Pyyhkäisin nopeasti kyyneleet pois, jotta näkisin tarkemmin mitä kiveen oli kaiverrettu. Olin nähnyt sen jo vuosia aiemmin, mutta aina kun kävin täällä, minun piti lukea se monta kertaa uudestaan todetakseni yhä uudestaan että se oli tapahtunut. Se oli totta.✝️ Joosef Antiaho
15.3.2005 – 22.10.2017Minun rakas pikkuveljeni.
Lisää kyyneleitä karkasi tahtomattani poskilleni. Kyyristyin hautakiven ääreen ja pyyhkäisin sen sileää pintaa lempeästi.
Istuin sairaalasängyn vieressä olevalla hieman epämukavalla tuolilla ja naputin jalkaani hermostuneesti lattiaan. Äitini istui sängyn laidalla ja piteli Joosefia kädestä kyyneleet silmissä. Isä seisoi äidin takana ja silitti hellästi tuon hiuksia. Suljin silmäni. Tämä ei voinut olla totta. Ehkä näin vain kauheaa painajaista. Nipistin itseäni, mutta en herännyt omasta sängystäni. Olin yhä kauhessa epätietoisuudessa. Suru ja huoli raastoivat sisintäni. Hengitykseni oli raskasta.
Säpsähtäen avasin silmäni kun huoneen ovi avautui. Sisään astui valkotakkinen lääkäri. Miehen kasvoilta ei voinut lukea mitään.
”Olen pahoillani..”, lääkäri aloitti. Loppua en pystynyt kuuntelemaan. Korvissa humisi. Yritin niellä kurkkuuni noussutta palaa pois, mutta se ei auttanut. Minut valtasi pohjaton tyhjyys. En tuntenut hetkeen mitään. En ollut edes tajunnut että lääkäri oli jo lähtenyt ja jättänyt perheemme hyvästelemään Joosefin.Hyvästelemään.
Miksei vain sanomaan että että heihei, nähdään taas pian. Hyvästeleminen kuulosti niin lopullisesta. Mutta ehkä se olikin. Miksi juuri Joosef? Miksi juuri minun veljeni oli ollut se pieni onneton lapsi, jonka kohtalon määräsi joku täysin tuntematon liian huolimaton autoilija. Pikkuhiljaa tyhjyyden tilalle alkoi kasvaa surua, joka kuitenkin peittyi äkisti vihan alle.
Viimeinen lupaukseni Joosefille oli, että etsin sen kuskin käsiini ja laittaisin sen vastuuseen teoistaan, vaikka siihen menisi kaikki voimavarani. Jossain hyvin syvällä sisimmässäni tiesin kuitenkin ettei se ollut minun tehtäväni. Mutta olimme aina pitäneet veljeni kanssa kaikki lupaukset, enkä tuottaisi pettymystä nytkään. Tiesin, että Joosef katselisi kumminkin jostain sieltä pilvenreunalta.
Sinun aikasi ei ollut vielä lähteä. Mutta nyt olet siirtynyt ajasta ikuisuuteen.
Tunsin kosketuksen olkapäälläni. Nousin nopeasti ylös ja kuivasin kyyneleeni.
”Tule Herman. Lähdetään ajamaan takaisin Otsonmäelle”, isäni sanoi. Nyökkäsin ja loin viimeisen silmäyksen hautaan tältä kertaa.Me näämme vielä, rakas Joosef.
-
Ää, liian surullista aamutuimaan luettavaksi :/
Mun käy niin sääliksi Hermania ja voin vaan kuvitella miten pahasti tilanne sattuu edelleen 🙁
-
Mä haluisin nyt vaan halata Hermania. Voima- ja jaksu- ja kaikki halit nyt samaan syssyyn. Samalla mä haluisin myös tarjota keksejä, niin kuin mummo joka tyrkyttää kaikkea aina kaikkiin tunnetiloihin ja muuten vaan 😀 .
-
Voi ei. 🙁 Läheisen kuolema on aina paha paikka, mutta kun joku kuolee liian aikaisin, on se jotenkin kaksin verroin kamalaa. Herman ei kuitenkaan taida kauheasti roikkua menneessä arkena, sillä Joosefista ei vielä ole ennen ollut puhetta. Mutta enpä mäkään oikeasti menettämiäni ihmisiä päivittäin ajattele, vaikka välillä mun Facebook täyttyykin isä kuoli 50v sitten eikä päivääkään ole mennyt häntä ajattelematta -päivityksistä. Vaikeinta on jouluna ja joskus satunnaisesti. Ehkä sitä tulisi ajateltua, jos menettäisi vaikka lapsensa..?
Hermanin vuosia kestänyt viha autoilijaa kohtaankin on niin uskottava ajatus lapselle, joka on menettänyt jonkun. Aikuinenkin olisi pitkään vihainen, mutta ei ainakaan pikkupojalta voi vaatia ymmärrystä siitä, ettei kukaan tahallaan aja toisen yli. Tai no, hmm, kännissä ajaminen on sitten ihan eri juttu: sehän on täysin tahallista.
Onneksi Hermanilla on koko muu perhe, vaikkei omaa veljeä korvaa mikään. <3
-
-
Se, jossa mulla ei ole vaihtoehtoja
Viinan hajuinen hengitys
Säpsähdin hereille levottomasta kevyestä unesta kun ikkunaan koputettiin. Kuka siellä keskellä yötä olisi. Koputus kuului uudestaan, koska jäin etsimään itselleni jotain paitaa. Lopulta löysin jonkun harmaan t-paidan, jonka puin päälle ennenkuin kävelin ikkunalle. Avasin verhot ja näin yllätyksekseni siellä Sannin.”Moi? Mitä sä teet”, kysyin tytöltä ikkunan raosta.
”Voinko mä tulla teille yöksi?”
”Ööh, no joo kai sitten. Oota mä tuun avaan oven”, sanoin hämmästyneenä ja suljin verhot uudestaan. Kävelin ulko-ovelle mahdollisimman hiljaa, jottei vanhemmat heräisi.Istutin kylmissään olevan tytön sänkyni reunalle ja kaivoin kaapistani ainoan puhtaana olevan hupparin ojentaen sen toiselle. Sanni puki sen päällensä ja kietoi sitten kätensä ympärilleen.
”Pitää sitten olla hiljaa”, muistutin ja istuin Sannin viereen. ”Mikä sut tänne toi?”
”Lähin kotoo. En jaksa selittää tarkemmin”, tuo huokaisi niin että haistoin tupakan. En tiennyt olisiko minun pitänyt kysyä enemmän vai ei, mutta päädyin jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Tyydyin vain nyökkäämään myötätuntoisesti.Yritin katsoa Sannia silmiin, mutta tuo vältteli parhaansa mukaan katsekontaktia tuijottamalla suoraan eteenpäin.
”Onko sulla vielä kylmä?” Kysyin.
”Vähän. Tai ei.”
”Entä nälkä? Jano?”
”Ei. Ehkä hieman jano”, Sanni vastasi ja käänsi vihdoin katseensa minuun, jotta näin tuon huulilla pienen virneen.
”Hae toosi hiljaa vettä keittiöstä”, naurahdin saaden tytön vain pyöräyttämään silmiään.
”En mä Sanni voi oikeesti mennä hakemaan mitään mun vanhempien viinikaapista”, huokaisin.
”Sit mä kai haen jos sä oot nössö.”
”Et oo tosissas.”
”Sä kyllä tunnet mut. Joten oota hetki”, Sanni sanoi pienen hymyn kera ja lähti hiippailemaan kohti keittiötä. Ojentauduin makaamaan sängylle ja suljin hetkeksi silmäni.Huoneen ovi avautui ja Sanni tuli sisään heilutellen kädessään voitonriemuisesti jotain pulloa. Tuhahdin ääneen. Tuo istahti takaisin sängylle jalkojeni puolelle, avasi pullon ja otti suoraan siitä ison kulauksen. Tyttö ojensi pulloa minulle ja alistuneena otin ihan pienen hörpyn.
”Miks sua ei oo näkyny tallilla?”
”Miten niin?” Sanni sanoi muka tietämättömänä.
”No siten niin. En oo nähny sua siellä melkeimpä koko kesän aikana. Ja miks sä oot kieltäytyny melkein kaikista mun näkemis pyynnöistä?”
”Häh. Enhän oo”, Sanni jatkoi, mutta tietenkin tuo valehteli. Lopulta lopetin tenttaamisen, koska ilmeisesti rehellistä vastausta ei ollut tulossa.”Hei mä alan nyt nukkumaan. Älä pliis juo koko pulloo yön aikana”, sanoin kun haukotus karkasi suustani. Sanni vain tuhahti silmäillen huonettani. Vilkaisin huolestuneena ensin Sannia ja sitten pulloa, joka oli juotu jo puoleenväliin.
”Öitä”, kuiskasin.Aamuyöstä tunsin kun joku kömpi viereeni makamaan hengitys viinalta haisten. En jaksanut välittää vaan vaivuin takaisin uneen ja toivoin että aamulla minua vastassa ei ollut ihan huonovointinen tyttö.
-
Voi Sanniiii. Herman on sen verran kunnollinen, että vähän odottelin, että sitä ahdistaisi viinakaapin rosvoaminen enemmän, tai pelottaisi jäädä kiinni. Toisaalta Herman on kyllä päässyt livahtelemaan bileisiinkin ja kaikkea, niin että ehkä suurimmilta peloilta on jo jollain tapaa mennyt terä.
Tää tarina jatkaa hyvin Sannin tarinaa. Siinä on elementtejä ja viittauksia Sannin tarinaan, mutta ei toistoa, vaan tapahtumat jatkuvat. Molemmat hahmot liikkuvat sujuvasti ja otat ne hyvin haltuun ja omiksesi. Molempien luonteenpiirteet ja tavat tulevat myös tosi sujuvalla tavalla ja alleviivaamatta esiin. Joka kerta kun luen Hermanin tarinoita, tulen ajatelleeksi, että taidat olla kyllä se kirjoittaja, joka on Hopiavuoren tarinan aikana kehittynyt kirjoittajana kaikkein huimimman harppauksen tähän asti. Ja aina vaan taso nousee. Monenlaiset hahmot ja useampi eri tyyli onnistuvat jo vaikka kuinka hyvin!
-
-
(Mä oon vähän vältellyt yhden toisen tarinan kirjoittamista, joten oli pakko tehdä nyt joku tarina tähän väliin.)
Tehtävä
Vedin keuhkojen täydeltä illan viileää ilmaa, johon sekoittui tupakan savun haju. Hämärässä välähti kerran kirkas valo napsahduksen saattelemana kun Eemil sytytti tupakkansa.”Hyi vittu että on kylmää”, Jusu irvisti testatessaan laiturilta vettä. Olimme tulleet poikaporukalla viettämään viikonloppua Mäkisen mökille. Muut olisivat halunneet kutsua myös Sannin, mutta kerroin että hän ei ole täällä päinkään koko viikonloppuna.
Istahdin suunnilleen siihen kohtaa laituria missä olimme silloin kerran Sannin kanssa olleet. Haroin hiuksiani ja kuuntelin puolella korvalla mitä muut juttelivat. Miska kertoi että sillä oli joku uusi muija, Jusu heitti paskaa läppää. Eemil ja Mäkinen kävelivät mökiltä päin kädessään jotain tölkkejä mitä en kaukaa erottanut. Kun Mäkinen heitti minulle yhden tölkeistä, nappasin sen alistuneena kiinni ja avasin sen. Tiesinhän minä että jos tänne lähtee niin ei täältä juomatta pois lähdetä.
Aloin jo hieman tylsistyä istuskelemiseen, mutta onneksi Eemil keksi mahtavan idean pelata totuutta vai tehtävää. Mäkinen sai totuudeksi kertoa mistä valehteli meille viimeksi ja Jusu joutui kastautumaan polvia myöten jäisessä vedessä.
Sitten oli minun vuoro.
”Herman, totuus vai tehtävä?” Miska kysyi.
”Vaikka tehtävä”, hymähdin. Miska ja Eemil katsahtivat toisiinsa.
”Lähetä Sannille viesti, jossa lukee että tykkäät siitä. Vasta sitten kun se on vastannut tai nähnyt sen, voit laittaa että se oli vain tehtävä.”
”Oikeesti?!” Sanoin kaivellen jo kännykkää taskusta. Muut nyökyttelivät ja virnistelivät. Ennen kuin kerkesin kirjoittamaan mitään, Mäkinen nappasi kännykän kädestäni ja meni snäppiin.”Mä taidan vähän tykätä susta❤️”, Mäkinen luki tyytyväisenä.
”Hei, laita nyt se sydän edes pois”, huudahdin ja yritin tarttua Mäkisen käteen. Tuo antoi kännykkäni vasta kun oli jo lähettänyt viestin menemään. Puuskahdin. Toivottavasti Sanni ei suutu.-
Voi Herman. 😀 Tavallaan mua vieläkin harmittaa, että Hermanin kiltti poika -imago on koko ajan enemmän mennyttä. Siihen aikaan, kun oli itse Hermanin ikäinen, noi Rankat Tyypit oli tosi siistejä ja aikuisia. Nyt kun on puolta vanhempi, näkee miten ne kiltit pojat oikeasti erottuu edukseen. Ne, jotka ei kiroa, polta, juo ja potki mummoja, mutta ajaa silti mopolla tekemässä tyhmyyksiä niin kuin teinien kuuluu eikä aina tee viisaimpia valintoja vaikka koulun suhteen. Mitä olen seurannut, niistä pakkaa tulla menestyneempiä nuoria aikuisiakin kuin Rankoista Tyypeistä. Toisaalta on sitä vanhaa Hermania vielä paaaaljon jäljellä. Vaikka sen käytös muuttuu hieman vähä vähältä, samalla se ajattelee niitä vanhoja tuttuja ajatuksia, joista sen aina tunnistan samaksi pojaksi.
Sanni se vähän nikotteli viimeksi, kun ajatteli Hermanin ihastumista. Pitäisi Hermanille olla kuulemma elovenatyttö! Vähän jännittää, mitä se Sanni nyt meinaa. Kaikkihan sen tietää, että Herman on siisti tyyppi ja vielä ihan kiltti poika, siis todennäköisesti hyvä poikaystävä. Mutta liekö Sanni tyttöystävätyyppiä. 😀
-
-
Hukassa
Lukot
Me kaikki odotimme kuin kuuta nousevaa sitä, että puhelimeeni tulisi vastaus Sannilta. Okei tuo oli valetta. Kaikki muuta odottivat paitsi minä. Ja kun Sanni vastasi melkein heti, sydämeni taisi jättää yhden lyönnin välistä, niin paljon säikähdin sitä. Eemil reagoi viestiin ensimmäisenä ja kaappasi puhelimeni käteensä. Lukiessaan viestin ensin itse, Eemilin kulmat kohosivat, jonka jälkeen ne kurtistuivat.”No?”
”Kattokaa itse”, Eemil hymähti ja ojenti puhelimen eteenpäin. Kukkasin varovasti mitä näytöllä luki ja sillä samalla sekunnilla alkoi tuntua, että kohta sydämeni pysähtyy oikeasti.
”Ei saakeli, mitä ihmettä Sanni”, Miska ihmetteli. Olin jo aivan varma, että muut olivat unohtaneet sen olevan minun puhelin, kunnes kaikki kääntyivät tapittamaan minua. Kauhu alkoi lamaannuttamaan kehoani, mutta jossain hyvin, hyvin syvällä sisimmässäni monen lukon takana joku tunne halusi kasvaa ja hypätä esiin. Hengitykseni alkoi olla jo huolestuttavan tiheää. Eikö muut huomanneet sitä?”Sano nyt jotain Herman”, Jusu patisteli. Taisivat pojatkin jäädä hieman hiljaisiksi. Katsoin vuorotellen kavereitani, mutta katseeni kiinnittyi Mäkiseen, jonka kasvoilla oli ihan erilainen ilme kuin muilla. Juuri sellainen ilme, joka tulee kun lamppu on syttynyt päässä. Juuri sellainen vino virne.
Olisin halunnut kysyä Mäkiseltä jotain, mutta muut odottivat edelleen vastaustani.
”Hmpm… en mä osaa sanoa mitään”, tokaisin, vaikka se lukkojen taakse teljetty tunne huusi kovasti vastaan. Tiesin, että minun pitäisi vastata jotain Sannille takaisin, mutta en kyennyt siihen. En juuri nyt.-
Mun mielestä Hermanin tarinat vaan paranee kerta kerralta. Sisältö on aina vain tietenkin nuoren miehen kasvamista ja koheltamista, mutta kirjoittajan kehittyminen näkyy. Tässä tarinassa paras kirjallinen ansio on mun mielestä se, miten meille lukijoille näytetään muiden poikien naamat, ilmeet, eleet ja me päätellään, mitä pojat mahtavat ajatella. Hermanin tunteet kuitenkin kerrotaan. Se simuloi kivasti oikeaa elämää. Mekin kaikki oman elämämme minäkertojina voidaan olla varmoja omista tunteista ja ajatuksista, mutta muiden omat me päätellään ulkoisista merkeistä. Voisi siis sanoa, että tässä tekstissä kertoja on tosi tarkasti ja hienosti rajattu. Minäkertoja ei tiedä mitään ylimääräistä.
Voi vitsi, mihin meidän teinit vielä joutuvatkaan. Ihan hölmöjä kaikki!
-
