Kesätalkoot 2020

Etusivu Foorumit Tapahtumat Kesätalkoot 2020

Tämä aihe sisältää 2 vastaukset, 2 kirjoittajaa, ja siihen kirjoitti viimeksi  Noa 3 vuotta, 4 kuukautta sitten.

  • Julkaisija
    Viestit
  • #6262 Vastaus

    Eetu Hopiavuori
    Ylläpitäjä

    Eetu on kiireisin aina keväällä ja kesällä. Pelloilla kasvaa vaikka mitä, ja lisäksi juuri kesällä tallin nurkat tuntuvat aina perstoutuvan. Työntekijätkin haluavat lomailla, eikä tunnollinen isäntä uskalla palkata ihan tuntemattomia naamoja kesätöihinkään. Apuahan hän ei voi pyytää!

    Onneksi tallin väki tuntee isännän hyvin ja tuntee tallinkin nurkasta nurkkaan. Osa uskaltaa tarttua toimeen sen suurempaa meteliä pitämättä, vaikka Eetu kuinka esteleekin huomattuaan saavansa apua.

    Kesätalkoot-tehtävistä voit kerätä erilaisia merkkejä suorittamalla eri tehtävänantoja. Useampi kirjoittaja voi kirjoittaa yhdestä tehtävänannosta. Otetaan rennosti, eikä välitetä pikku ristiriidoista. 🙂

    ***

    Tehtävä yksi: kuka huolehtisi Salierista ja Steffestä?

    Sonja ja Camilla ovat pienillä lomilla hevosten ollessa laitumilla. Eetu hoitaa hevosia joka päivä tunnollisesti kuin esikoislapsiaan, mutta kun omistajat ovat poissa, jokaiselle ei riitä hänen mielestään tarpeeksi hevoskohtaista huomiota. Mitä hahmosi puuhasi Salierin tai Steffen kanssa ja keitä muita hänellä oli mukanaan?
    Tehtävän suoritusaikaa on 26.7.2020 asti.

    ***

    Tehtävä kaksi: Typy auttaa!

    Eetu puhui ja puhui siitä, miten tallin etuseinä on rumassa maalissa, mutta ei ehtinyt vielä muuta kuin maalit ostaa kuistin nurkkaan odottamaan. Tallilaiset päättivät tarttua toimeen. Joku talutti paikalle muuannen Typyn, joka tahtoi myös maalata.

    Tehtävän suorittamiseen on kaksi tapaa.
    a) Kerro, miksi Eetu joutui illalla leikkaamaan Typyn maalisen otsatupsun pois melkein kokonaan. Mitä maalatessa tapahtui?
    b) Mitä uudesta kampauksesta tykättiin?

    Tehtävän suoritusaikaa on 31.7. asti.

    ***

    Tehtävä kolme: kun Arlekin melkein otti hömpsyt

    Lakeuksilla tuuli suojelee hevosia ja ihmisiä pahimmilta paarman- ja sääskenpuremilta. Silti hevoset, etenkin Fifi, ovat olleet paukamilla. Päätettiin, että tehtäisiin talkoovoimin paarma-ansoja.
    https://puutarha.net/artikkelit/17349/paarma_ansa_oma.htm

    Muutama paarma-ansa saatiin tehtyä ja ne tuntuivat toimivan. Epähuomiossa Arlekin pääsi kuitenkin ansalle ja säikähdettiin, joiko se kenties paarmoja. Osa tallilaisista oli sitä mieltä, että paarmavedestä tulee kipeäksi ja Arlekin on melkein hengenvaarassa. Osa otti rauhallisemmin. Lopulta kävi ilmi, ettei Arlekin ehtinyt ottamaan hömpsyjä, vaan vain tuhosi yhden ansan.

    Tehtävän suorittamiseen on kaksi tapaa.
    a) Kerro, miten ansojen tekeminen tallin väeltä sujui kommelluksineen ja onnistumisineen.
    b) Mitä tapahtui Arlekinille? Kuka panikoi, kuka ei? Miten tilanne päättyi?

    Tehtävän suoritusaikaa on 31.7. asti.

    ***

    Tehtävä neljä: ruohonleikkuuhommissa

    a) Pihanurmi on päässyt pitkäksi. Onneksi se on helposti hoidettavissa. Jonkun pitää vain ruuvata yksi elementti irti koira-aidasta… …mutta eihän Hopiavuoressa ole enää pikkuponeja, jotka voisivat kävellä aidan reiästä! Kerro, miten Pasi ja Skotti saatiin yksissä tuumin ruohonleikkuuhommiin.

    b) Myös tallin nurkilla rehotti liian pitkä heinä, joka oli kuitenkin kadonnut Eetun palattua Seinäjoelta Hööks-reissulta. Kuka sen söi? Entä miten heinikossa usein pesivät Jerusalem ja Nuoska eivät jääneet alle?

    Tehtävän suoritusaikaa on syyskuun alkuun asti.

    ***

    Tehtävä viisi: kimppakyyti

    Matka tallille on joskus kivinen ja vaikea. Mopot, autot, polkupyörät, hevoskärryt ja muut kulkuneuvot hajoavat vähän väliä, ja vanhalla Seinäjoen tiellä on harvoin liikennettä. Onneksi Hopiavuoren väestä löytyy apu hädän hetkellä.

    a) Kerro, miten hahmosi joutui pulaan matkallaan tallille. Mihin hahmosi kulkuneuvo hajoaa? Kenelle hän soittaa? Kuka tarjoaa apua? Miten matkasta selviydytään? Onko automatkalla jutustelu helppoa vai vaikeaa?
    b) Kenelle sinun hahmosi tarjoaa apua? Soittaako joku hänelle, vai poimiiko hän toverin matkaansa sattuessaan menemään ohitse?

    Tehtävässä suositellaan käytettäväksi jotain sellaista apuria tai autettavaa, jonka kanssa hahmosi ei ole vielä paras ystävä.

    Tehtävän suoritusaikaa on syyskuun alkuun asti.

    ***

    Tehtävä kuusi: selviytyjä

    Hopiavuoressa on lantala. Se sijaitsee hankalasti maneesin takana. Se on katettu betonipohjainen huone, joka kiiltää puhtauttaan, sillä sitä ei oikeastaan käytetä. Sen sijaan Eetu tapaa kipata lannan kottikärryistä suoraan traktorin kauhaan ja ajaa sen saman tien pellolle. Hänellä on paljon peltoa lähellä, joten yleensä lannankippausreissut ovat lyhyitä. Sinä aamuna on kuitenkin kova kiire ja oikea pelto onkin kaukana Jätinmetsän tuolla puolen. Camilla tuntee kaikkien peltojen sijainnin, mutta ei ole paikalla auttamassa, eikä Eetukaan ennätä antaa kuin pikaiset ohjeet. Nellykään ei tiedä tällä kertaa edes suuntaa, vaikka lähipellot ovatkin hänelle tuttuja. Miten tästä selvitään ja millaisen ryhmän voimin? Saadaanko kuorma perille?

    Tehtävän suoritusaikaa on 15.8. asti.

    ***

    Tehtävä seitsemän: Nellyn raivo

    Nelly on Hopiavuoren melko tuore emäntä. Hänen aikanaan ei ikkunalaseja sormeilla eikä vessan peiliin purskautella minkään sortin saippuakuplia tai hammastahnatöhniä. Keittiö ei milloinkaan kiillä puhtauttaan, koska siellä käy niin paljon väkeä, mutta kaikki on aina kuitenkin paikoillaan: siitä Eetukin on hyvin tarkka. Jokaisen pitää itse löytää kupit kaapista ja lusikat laatikosta, sillä kenenkään aika ei riitä oman väen passaamiseen. Sinä päivänä kaikki on kuitenkin hyrskyn myrskyn, ja sen huomatessaan yleensä leppoisa Nelly antaa kyllä tulla täydeltä laidalta. Siinä pelkää isompikin mies. Miten saada keittiö kuntoon ja Nelly lepyteltyä?

    Tehtävän suoritusaikaa on syyskuun alkuun asti.

  • #6263 Vastaus

    Eetu Hopiavuori
    Ylläpitäjä

    Talkootöitä voi suorittaa suoraan tähän topikkiin tai niissä pääosassa olevan hevosen päiväkirjoihin. Tähän viestiin kerätään muualle suoritettuja talkootöitä.

    Muualle suoritetut talkootyöt
    Ei vielä talkootöitä.

  • #6988 Vastaus

    Noa
    Ylläpitäjä

    Onko ok, jos tähän vielä kommentoi?

    Kommentoin silti!!

    Multa on mennyt tää ihan ohi, ja vitsit että nyt harmittaa. En nähnyt koko topaa, tosin olin aika kiireinen just tuolloin. Mutta Eetu, mun mielestä tätä voi ihan hyvin kierrättää ensi kesällä, tai jos et halua niin keksiä uuden samanlaisen. Mä ainakin haluan osallistua; merkit on ihan törkeen hienot ja aiheet on hauskan.
    Ihan siis sillä, ettet harmistu, kun kukaan ei innostunut – olisin innostunut jos olisin nähnyt, ja innostuin niin että haluan (vaadin) ensi kesälle, tai mille vaan vuodenajalle, samanlaista!
    Kiitos, kun jaksat keksiä näitä ja tarjoat kirjoitettavaa ja inspiraationlähteitä meille, me ollaan susta tosi kiitollisia! <3

Vastaa aiheeseen: Kesätalkoot 2020
Tietosi:




Peruuta