Laitumet 2019

Etusivu Foorumit Tapahtumat Laitumet 2019

Tämä aihe sisältää 41 vastaukset, 11 kirjoittajaa, ja siihen kirjoitti viimeksi  Eetu Hopiavuori 3 viikkoa, 1 päivä sitten.

  • Julkaisija
    Viestit
  • #2328

    Eetu Hopiavuori
    Ylläpitäjä

    Hopiavuoren hevostallin laitumet avataan 22.6. aamukahdeksalta. Laitumet ovat avoinna kaikille Hopiavuoren hevostallilla asuville hevosille. Lisäksi laitumille pääsee tallin ulkopuolisia hevosia, jos niiden omistajalla on Hopiavuoren tarinatapahtumista saatu kunniamerkki. Yhdellä merkillä saa tuoda laitumelle yhden hevosen. Hevonen on tultava itse laskemaan laitumelle, tai huolehdittava itse joku toinen hahmo tilalleen päästämään hevosta irti. Myös ilman kunniamerkkiä saa osallistua, jos tilaa jää, mutta merkin saaneilla on etuajo-oikeus.

    Hevoset saa hakea laitumelta välillä käyttöönsä, mutta ei ole pakko. Isäntä hoitaa niitä laitumella ihan kuin omiaan. Laiduntaminen loppuu, kun omistajat niin haluavat, tai jos laitumilta loppuu kunnollinen vihreä.

    Laitumelta on jaossa kunniamerkki. Kunniamerkin saavat ne, jotka tekevät laitumellelaskuun liittyvän tuotoksen. Tuotoksen ei tarvitse kertoa siitä hetkestä, kun päästetään hevoset irti, vaan se voi liittyä muuhunkin tapahtumaan kyseisenä päivänä. On suositeltavaa, että tuotos liittyy laitumella olevaan hevoseen.

    Laiduntuotoksia saa tehdä muistakin päivistä. Niitä voi julkaista joko täällä tai hevosten omissa päiväkirjoissa fiiliksen mukaan. Isäntä kerää laiduntuotoksia kyllä päiväkirjoista ja linkittää sitten niitä ryppäinä tänne.

    Miten pääset mukaan?
    – Ilmoittaudu alle. Jos hevosesi ei asu Hopiavuoren hevostallilla, linkitä sen sivut. Rekisteröitymistä ei vaadita.
    – Ilmoittaudu mielellään ennemmin kuin myöhemmin, jotta laidunryhmät saadaan jaettua. Tuotosta ei ole pakko lähettää ilmoittautumishetkellä!!
    – Tuotos ei ole pakollinen! Jos haluat kunniamerkin, lähetä tuotos tähän topaan (tai hevosesi päiväkirjaan, jos päiväkirja on tällä foorumilla) viimeistään 25.6. Tuotos voi olla kuva, tarina, runo — vaikka valokuva virkkuutyöstäsi! Kaikki taide on hienoa.

    Laitumet

    Laidun 1: Flida, pikkuystävät ja näköjään suuretkin ystävät
    – Flida
    – Kerttu
    – Typy
    – Bell
    – Cozmina
    Neia
    Täynnä

    Laidun 2: Pikkujäbät
    – Bee
    – Onni
    Raikuli
    Pottu
    – Make
    Tilaa on. Toivotaan etenkin poikavauvoja. Ei tammoja.

    Laidun 3: Kravatti-ikäiset
    – Dips
    – Ketku
    – Mörri
    – Pasi
    Tilaa on. Oreille/ruunille.

    Lisätehtävät
    Lisätehtävistä on mahdollista ansaita lisäkunniamerkkejä.

  • #2359

    Alva
    Osallistuja

    Mörrin vois laittaa jollekin laitumelle minne se vaan sopii mukaan 🙂

  • #2365

    Jilla
    Osallistuja

    Laidun 2: Onni
    Laidun 3: Ketku ja Dips /nää saa siirtää halutessaan myös tuonne 2 🙂

    • Tätä vastausta muokkasi 2 kuukautta, 3 viikkoa sitten  Jilla.
  • #2367

    Eetu Hopiavuori
    Ylläpitäjä

    Aloin kokoamaan tammoja ykköslaitumelle, kakaroita kakkoslaitumelle ja urhoja kolmoselle. 🙂

  • #2573

    Sierra

    Pikkujäbien ryhmään vois liittyä Nuutinpolokka alias Pottu (http://kaktusponi.atspace.cc/kukkis/nuutinpolokka.html), jos tilaa on – ei löydy kunniamerkkiä joten jäädään varasijalle odottelemaan, josko paikkoja jää! 🙂

  • #2574

    Oona
    Osallistuja

    Pikkupoikien laitumelle ilmoittaisin Raikulin, josko se oppisi asettumaan suuremmassa joukossa ikäisiään. Tähän käyttäisin Hopiavuoren ensimmäisen maaston merkin.

    Ja jos kirjaimellisesti yhdellä merkillä saa tuoda yhden hevosen, niin Nellyn kouluvalmennuksesta saadulla merkillä ilmoittaisin tammojen laitumelle uusimman tulokkaani Neian. Tamma on vähän ujo lapsukainen, joten saisi ehkä enemmän rohkeutta, kun viettäisi kesän uusien naamojen keskellä.

  • #2646

    Eetu Hopiavuori
    Ylläpitäjä

    Oman väen hevospäiväkirjoista kerättyjä laitumellelaskutarinoita
    Matildan Kerttu
    Hellon Typy
    Oonan Neia
    Tiituksen Bee
    Noan Flida
    Oonan Raikuli
    (Jillan) Onni, jonka haikut kirjoitti Nika

    Laidunkaverit-tehtävän tarinoita
    Bellin bestis (Jitta)
    Miten valita, kun pitää kaikista? (Noa)
    Kuinka estin Matildaa murhaamasta minua (Hello)

    Muita laiduntarinoita
    Kravatti-ikäisten laitumella (Tiitus)
    Hellon taidevarkaus (Eira)

    (Kerään myös muita laiduntarinoita tähän viestiin.)


    Typy, linet schn3e/dA

  • #2742

    Sebastian
    Osallistuja

    Laitumellelasku 22.6

    Jännitys ilmassa kohoaa
    kun hevoset laitumelle janoaa
    Vaan täytyypä hetki vielä odottaa
    ennen kuin vapaus koittaa

    Riimunaruja, puhetta, kavioita
    ei laitumellelaskua mikään voita!
    Vaan mitä nyt oikein tapahtuu
    kun Tiitus tyhjään käteensä havahtuu
    Voi ei, missä Bee?

    Varsa hyppii, juoksee menemään
    ei se jaksanut odottaa enää!
    Tiitus-raukka perässä laukkaa
    kun orivarsa ruohoa tallipihan naukkaa

    Muut hevoset tilannetta seuraa
    ihmetellen tuota pikkukersaa
    Kärsimättöminä steppaavat ja hirnuvat
    vehreälle laitumelle jo kinuvat

    Eetu hermonsa menettää
    Hellon Tiituksen perään lähettää
    Voi turkanen noita hevosia
    kun keksivät aina tepposia!

    Vartti mennä matelee
    kun kaikki Beetä odottelee
    Joku perältä huutelee
    että sieltä ne nyt tulee!

    Pieni orivarsa Bee nyt kiinni on
    sitä niin kauan odotettu on
    Vaan eivät taida muut tietääkään
    mitä Beellä on vielä mielessään…

    //Meni vähän viime tinkaan tämä mun suoritus 😀 Mutta tämä runo kuvailee Been omaa pikkushowta laitumellelaskun aikana. Toivottavasti ei haittaa vaikka Beestä olikin jo kirjoitettu yksi suoritus!

    • #2750

      Tiitus
      Valvoja

      Eikä, aivan mahtava runo ja aihekin osuu kyllä niin nappiin! Saanko laittaa tämän Been omille sivuille?

    • #2752

      Sebastian
      Osallistuja

      Siitä vaan. 😀 Oon ihan otettu tästä kunniasta!!

    • #2756

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      En nyt ole ihan varma että miten kestän tämän. :DD Tämä on niin söpö ja ihastuttava runo. Runoissa on musta jotain taikaa: varsinkin siis niissä, jotka eivät ole vanhoja suomalaisia perinnerunoja ja kuvaa jotain hitsin joutsenen lentoa ja väräjöiviä koivunlehtiä, vaan jotain spesifimpää. Jos mut laitettaisiin kirjoittamaan runo, heittelisin kyniä seinille niin kuin kakarana Commodoren ja Nintendon ohjaimia, kun en vaan osannut. Kerran peruskoulussa kaikkien olikin pakko kirjoittaa runo, että pääsi äikästä läpi. Mä kirjoitin yhden neljäsäkeisen säkeistön, joka oli lintuaiheinen ja sisälsi rumia sanoja. Läpi pääsin, mutta jälki-istunnon kanssa. Sen jälkeen en olekaan runoillut. Mä en käsitä, miten runoja muka vain ”tehdään”: miten niin tehdään!! Eikö ne vain tulekaan jostain? Kirjoittaminen ja viulunsoitto saattaa olla ihan opeteltavissa olevia taitoja, mutta eihän runous ole? Se on joku mystinen salataide. Mulla ei olisi ikinä pokkaa julkaista tällä tavalla yhtään mitään runoa! Vau!

  • #2781

    Sierra

    Enhän mä edes tiedä, mikä tämä tällainen tekstinpätkä on, mutta kunhan verestelin vanhoja taitoja 😀
    Potun laitumellelasku kyseessä siis!

    Sä ja mä.
    Vierekkäin keskellä hevosryhmää.

    Sun katseessa uteliaisuus, into.
    Halu juosta. Olla vapaa.

    Mun katseessa haikeus.
    Halu peruuttaa. Itkeä ja paijata.

    Kun sä lähdet, mä kuitenkin hymyilen.
    Sä olet onnelline;
    viskoessasi jalkoja,
    Maistellessasi kesän antimia,
    Käyttäessäsi neljän raajan jokaista lihasta.

    Sä luot suhteita kun mä odotan syksyä.
    Sä vihaat ajatusta kotiin paluusta kun mä en malta odottaa.

    Auringon säteet leikittelemässä sun punaisella karvalla, kun mä poistun.

    Hyvää kesää, Pottu.

    • #2791

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Tämähän voisi olla jokin biisi. Tässä on sellaisia osia, jotka voisivat kertoa tärkeän ihmissuhteen päättymisestä, tai etenkin hevosen taivaslaitumistakin tavallisen sijaan, kun tämä on niin tosi haikea runo.

      Vaikka laidun onkin noille meidän lemmikeille lomanviettopaikka, vaikka ne haluavat olla siellä, ja vaikka ne todennäköisesti pärjäävät ihan hyvin siellä, niin kyllä mulle ainakin tulisi ihan hirveä ikävä omaa hevosta kun olisi tottunut näkemään sitä kuitenkin päivittäin. Hopiavuoren väellä onkin helpompaa, kun hevoset eivät muuta kuin muutama sata metriä kauemmas tavallisista haoistaan! Mutta joskus on vietävä oma örkkinsä niinkin kauas laitumelle, ettei sitä voi käydä katsomassa ihan joka päivä. Onhan se nyt haikeaa jättää se sinne, ja vaikka sillä onkin kivaa, niin tottakai siitä on huolissaan ja tavallaan haluaisikin peruuttaa koko jutun. Mulla ei ole hevosta, mutta joskus koirat menevät ”lomalle” niiden lempihoitajalle hetkeksi ja huolehdin niistä… 😀 Vaikka niillä onkin siellä varmana kivempaakin kuin kotona!

      Tämä on tunnelmaltaan ja kieleltäänkin tosi onnistunut teksti! Mä luen tämän itse laululyriikkana, vaikka tämä voisi tietenkin olla mikä tahansa nykyruno.

      Kiva kun päätit kuitata laitumen! Jos runosuoni (tai sitten vaikka proosa- tai muu taiteilusuoni…) sykkii myöhemmin, myös muita laidunjuttuja saa halutessaan tehdä.

  • #2842

    Eetu Hopiavuori
    Ylläpitäjä

    27.6. tammalaitumella

    Typy roikkui Kertun harjassa hampaillaan. Sen ote lipsui, kun Kerttu nouseskeli pienesti takajaloilleen karistaakseen kiusanhengen kimpustaan. Aina se kuitenkin otti uuden otteen. Pelkäsin, että pian ei Kertulla olisi harjaa enää ollenkaan. Pienet tammat olivat innostuneet painimaan nähdessään minut ja Nellyn. Koko tammalauma oli tullut kerjäämään rapsutuksia, ja niitä me olimme niille antaneet. Ilta-aurinko teki hevosten varjoista pitkiä ja ohuita, ja laitumen ruohosta melkein kultaista. Nelly hieroi Cozminan turpaa kämmenellään, kun minä seurasin varsojen painia. Typy lopetti, kun Kerttu antoi ymmärtää, että nyt oikeasti riittää jo. Ne alkoivat syödä vierekkäin. Kiersin oikean käteni Nellyn vyötärön ympärille. Cozminan korvat kävivät mustasukkaisuudesta luimussa, mutta sitten se vain siirtyi lähemmäs. Näin enää vain vähän syövän Typyn kylkeä ja huiskivaa häntää sen ohitse.

    ”Mitenhän mä ny pärjäälen?” kysyin Nellyltä ja käännyin painamaan otsani hänen otsaansa vasten.
    ”Miten niin?” Nelly naurahti. Kuulin kuinka Cozmina kuopaisi maata, kun hän silitti niskahiuksiani.
    ”Ku musta tuli tälläänen bisnesnaisen kotirouva”, hymyilin.
    ”Nii… Mitehän sä pärjäätkää.”

    Aurinko lämmitti vielä ja tuuli oli käynyt nukkumaan. Oli hyvä, kun Nelly oli tullut kotiin, omaan sänkyyn nukkumaan, omaan keittiöön kahville.

    Yhtäkkiä kuului sellaista töminää, että nostin pääni ja käänsin automaattisesti katseeni laitumelle. Olin jo valmis ryntäämään sinne, mutta varsathan ne vain riehuivat. Cozminakin säikähti niitä niin, että kääntyi, pudisteli päätään ja pärskähti. Typy oli saanut ilmeisesti ärsytettyä Kertun peräänsä ja laukkasi laitumen perälle häntä lippuna perässään. Kerttu saavutti sitä koko ajan, mutta ne tekivät yhdessä äkkijarrutuksen ennen kuin jatkoivat rauhallisessa ravissa puiden sekaan. Typy näytti taas hamuilevan Kertun harjaa. Oli rauhallista taas.

    ”Mennähän nukkumahan”, haukottelin Nellylle ja tavoittelin hänen kätensä omaani.
    ”Joo mennään vaa. Kello on vaikka mitä varmaan.”
    ”Tolla oli sua ikävä”, sanoin Cozmiinaan päin vielä nyökäten, ”mut mulla oli enempi.”

  • #2893

    Eetu Hopiavuori
    Ylläpitäjä

    Laidunkaverit -tehtävä

    Laidunkaverit-tehtävä ei ole pakollinen. Sen saa suorittaa riippumatta siitä, onko suorittanut laitumellelaskutehtävän vai ei. Kaikista kuittauksista saa kommentin. Viimeistään 9.7. kuitanneet saavat myös kunniamerkin. Kuittaukset lähetetään tähän topaan. Hopiavuoren väki voi halutessaan kuitata myös hevostensa päiväkirjoihin/tallipäiväkirjaan ja isäntä kerää taas kuittauksia tänne. (Jos kuittaat muualle, merkitse tekstin yhteyteen että kyse on tästä tehtävästä.)



    Laidunkaverit-tehtävänanto

    Tee tuotos (esim. tarina tai kuva), joka kertoo, mikä hevonen (tai mitkä hevoset) on hevosesi bestis laitumella ja mitä hevosesi tapaa bestiksen kanssa puuhata. Pituus, määrä, laatu, koostumus jne ovat tuotoksessa täysin vapaat!

    Jos lisätehtävät ovat mielestänne hyvä idea, niitä tulee lisää!

    • #2895

      Tiitus
      Valvoja

      Joo, ilman muuta tämmösiä lisää!

  • #2916

    Nelly
    Valvoja

    Laidunkaveri-tehtävä

    Aurinko laski, hevosten varjot venyivät ja metsästä suhisi enää pieni jäänne aiemmasta puuskatuulesta. Varsat olivat väsyneet päivän leikeistä ja söivät nyt vieri vieren samasta ruohonipusta. Minun oma tammani oli lehmänkirjavan Flidain lähellä. Matkaa oli viitisen metriä, mutta siellä he söivät sovussa ja toisistaan välittämättä. Hevosten hännät viuhahtelivat häätäen itikat kauemmas. Vaikka aina ne vaan palasivat kiusaamaan ja sitten sai heiluttaa häntää uudestaan.

    Istuin portilla ja täyttelin Eetun pyynnöstä vesisaaveja. Tai odotin, että letku jaksaisi valuttaa saavit täyteen. Revin pätkän ruohoa maasta ja heitin sen kauemmas. Revin uuden korren ja heitin sen kauemmas.

    Flidai nosti päänsä ja ravisti itseään kuin uimasta tullut koira. Se siirsi kaviotaan ja otti varman askeleen Cozmiinaan päin. Valkoinen pää nousi ruohikosta ja Cozmina vilkaisi Flidaista. Ne liikkuivat toisiaan päin kuin se olisi ihan arkinen juttu. Ja niille se varmasti olikin. Minä näin ensimmäisen kerran tammojen kirputuksen. Näky loi lämpimän tunteen sisälleni, vaikka se oli hirveän normaalia. Hevosmaailmassa kirputus oli vähän niinkuin pusu. Tai kutsu Hopiavuoren tupaan iltakalj… Kahville. Merkki siitä, että toisesta välitetään ja että tämä on hyväksytty laumaan ja on osa perhettä.

    Näky kosketti johonkin todella syvälle. Sitä on vaikea kuvailla, mutta minut valtasi lämmin olo. Kulmakarvat kaartuivat aavistuksen, suupielet kohosivat hieman ja sydämeni suli.

    // Tänne se merkki B)

    • #2917

      Tiitus
      Valvoja

      Onpas ihastuttava pätkä!

    • #2931

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Kun mä katselen tuttuja hevosia tuolla tavalla hoitamassa toisiaan, ajattelen ihan noita samoja juttuja. On jotenkin liikuttavaa, kun ne ovat hyvää pataa. Sellasina hetkinä en ymmärrä, miten jotkut voi pelätä hevosia, vaikka yleensä käsitän sen ihan hyvin. Kun ne nuohoavat toistensa kanssa hännät örkkejä huiskien, ne on vaan pieniä vauvoja siellä, joita pitää hoivata. 😀

      Sulla on tässä alusta asti hyvä ja rauhallinen tunnelma, mutta kokonaisuus paranee tasaisesti loppua kohti. Se johtuu sanavalinnoista, lausepituudesta ja osin oikoluvustakin. Nellyn persoonakin näkyy vahvemmin lopussa. Vaikka en ensimmäisenä hänen persoonaansa yhdistäisi kaikkeen rauhalliseen ja harmoniseen, niin tämä toimii. 😀 Heppatarinat on kivoja — mutta noin miljoonan niitä tekstituomarina lukeneena mä nautin niistä oikeasti enää vain silloin, kun niistä näkyy tällä tavalla ihmisenkin persoona.

  • #2918

    Oona
    Osallistuja

    Neian ja Raikulin bestikset

    Ajoin Hopiavuoren pihaan ja kävin katsastamassa tallin, josko siellä olisi ollut tuttuja, joille jutella. Minulla ei tänään ollut yhtäkään asiakastapaamista, joten en ollut saanut purettua puhetulvaani samaan tapaan kuin ennen. Naureskelinkin mielessäni, että muiden onneksi he olivatkin muualla ja talli kaikui tyhjyyttään. Niinpä otin pari porkkanaa taskuun ja suuntasin laitumille, koska hevoset ainakin kuuntelisi. Menin ensimmäisenä tammojen laitumelle, jossa useimmat laidunsivat pitkää heinää ja pari makoili tyytyväisenä auringossa.

    Yhtäkkiä kauempaa vilisti suomenhevostamma musta harja ja häntä hulmuten ja sen perässä toinen suokki. Katsoin taaempana laukkaavaa tammaa tarkemmin ja tajusin, että sehän on minun Neia! Minun pullasorsamainen tamma, joka ei liiku senttiäkään, jos sen ei ole pakko?! Tammat hidasti raviin ja lopulta seisahtuivat vierekkäin kirputtamaan toistensa hännätyviä. Katselin ihan ihmeissäni, koska en ole koskaan nähnyt Neian kulkevan tuollaista vauhtia ilman, että sille olisi juuri tarjoamassa ruokaa.

    Kutsuin Neiaa pari kertaa portilta, jos se olisi malttanut tulla tervehtimään minua. Mutta eihän se kerennyt, kun oli saanut niin kivan kaverin toisesta suomenhevosesta. Joten jatkoin kulkuni pikkumiesten tarhalle, jossa Raikuli seisoi portilla. ”No heippa mies, mitä kuuluu?” Ori antoi rapsuttaa itseään ja otti antamani herkkupalan kiitollisena. Sen vierelle tallusti kimo puoliverinen, joka halusi myös herkkuja. ”Kyllähän mä osasin varautua, että joku muukin tulee apajille. Tässä sullekin, hei vaan.” Hevonen nappasi porkkanan suuhunsa. ”Mun pitäisi kyllä selvittää teidän nimet, koska olisihan se kiva jutella enemmän, kun tietäisi edes nimen.”

    Hetken höpöttelin kaksikolle niitä näitä, kunnes ne taisivat kuitenkin saada tarpeekseen ja lähtivät ravaten pidemmälle. Ensimmäisenä pysähtyi kimo Raikulin jatkaessa matkaa, kunnes sekin pysähtyi kimon hirnahtaessa kimakasti. Sitten kimo pyrähti laukassa Raikulin ohi, jolloin sekin lähti perään. Hetken päästä puoliverinen pysähtyi taas, hörähti Raikulille ja sekin pysähtyi. Tätä ihmeellistä toimintaa jatkui muutaman kerran ja pojilla näytti olevan hauskaa.

    • #2925

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Voii vitsi. 😀 Onneksi Oona ei ota kauheasti nokkiinsa, kun on hevosilla muita projekteja meneillään eikä Neia malta tulla moikkaamaankaan. Aluksi siitä voisi vähän olla pahalla päällä. Mutta loppujen lopuksihan on vain parempi, että löytävät itselleen kaltaistaan seuraa! Siellä ne viihtyvät ja lomailevat, laitumella, ja ovat olevinaan vaikka kuinka villejä ja itsenäisiä. 😀

      Poikalapsilla oli mun mielestä viihdyttävämmät jutut kuin flikoilla. 😀 Rakastan tietenkin myös laidunrapsutteluita ja tunnelmointia, mutta silti. Voi hölmöt! Ihme seuraa johtajaa -leikki!

      Joku päivä, kun sulla on oikeasti aivan kamalan tylsää, kirjoita mun kanssa. Sulla on ihan tosi hyviä tekstejä, ja etenkin tammalaitumen kaltaisten tunnelmointihelmien suhteen mun sormia välillä alkaa syyhyttää, että saisin etusormi pitkällä osoitella sun kanssa sieltä joitain kohtia, koska vahvuuksiaan on antoisaa kehittää. Uskallan väittää, että joitain sun helmiä sorkkimalla niillä olisi potentiaalia joistain virkkeiden raoista kasvaa ja kehittyä vielä vaan karvan verran entistäkin paremmiksi! 😀

  • #2953

    Eetu Hopiavuori
    Ylläpitäjä

    Laitumen lisätehtävä 2: Laidunfiiliksiä

    Laidunfiiliksiä ei ole pakollinen tehtävä. Sen saa suorittaa riippumatta siitä, onko suorittanut muita laiduntehtäviä. Viimeistään 16.7. kuitanneet saavat suorituksestaan kunniamerkin. Myös myöhässä kuitanneet saavat tietenkin kommentin. Tuttuun tapaan kuittauksia voi julkaista tänne, hevosten päiväkirjoihin, tai mihin sopivaksi katsoo. Jos julkaiset muualle kuin tänne, merkitse tuotoksen yhteyteen, että kyseessä on tehtävän kuittaus. Kuten aina, muoto, määrä, formaatti jne ovat tuotoksessa vapaita.

    Laidunfiiliksiä: tehtävänanto

    Muut näkevät tämän: hahmosi sijaitsee (seisoo/istuu jne) laitumen lähellä, aistimisyhteydessä hevosiin. (Esim. näkö- tai kuuloyhteydessä.) Hän on yksin tai muiden kanssa. Hän viipyy siinä hetken. Mitään ei tapahdu. Kukaan ei sano mitään. Sitten hän lähtee.
    Hahmosi näkökulmasta hetki on kuitenkin tiivistunnelmainen syystä tai toisesta, vaikka se ei näykään ulospäin. Teksti voi nojata jonkin tai useamman aistin varaan, tai se voi käsitellä hahmosi tai hevosen tunteita. Huom: harmonia ja haikeus eivät ole ainoita tunnelmia, joita ”tiivistunnelmainen” teksti voi käsitellä. 🙂

  • #3004

    Hello
    Osallistuja

    Mitä laitan kuvatekstiksi? Jotain vitsikästä? Ei, kun kyllä kuva nyt saa puhua puolestaan. Lähetin Tidelle vain kuvan, ja sitten ihan pienen tekstin.

    Helteiset laidunterkut iskälle toivoo Böö

    Siis Bee

    Tai no joo sittekki Böö

    **
    **

    Linet teki Whiteligtning/dA

    • #3011

      Tiitus
      Valvoja

      Ääää mikä ihaaaana vauva! Saanhan mä ottaa ton Been sivulle? Mitä laitan värittäjäks, linet tossa oliki jo mainittu. Mä laitoin sen Ellin tarinan kans jo päiväkirjaan, laitoin kirjoittajaksi Hellon, mut oisitko halun siihen jotaa muuta?

      Loppuviikost mullaki ois vihdoin vapaata, niin yritän saada edes jotain sisältöä tänne aikaseks.

    • #3012

      Hello
      Osallistuja

      Joo mukaan otettavaksihan nämä kaikki aina on! En oo kyllä edes ajatellu mitään copyright-merkintöjä, kun o-re-sa-ma on niin luotaantyöntävä. Ehkä Hopiavuori kuviin? Ei se ole niin justiinsa. Kunhan linet tietysti laittaa kunnolla, koska ne ei ole mun tässä kuvassa 😀

  • #3047

    Tiitus
    Valvoja

    Laidunfiiliksiä

    Istuin orilaitumen vierellä ja katselin Been touhuamista. Varsa kirmaili ympäriinsä ja kiusasi laidunkavereitaan minkä kerkesi. En ole käynyt laitumella kovin usein ja nekin kaikki käytännössä työn merkeissä enkä ole ollut tekemisissä Been kanssa lähes ollenkaan. Mietin, minkälainen siitä on tullut saadessaan olla ihan vapaana muiden hevosten kanssa ilman suurempia ihmiskontakteja. Pieni pelon tunne hiipi kurkkuun, koska olihan se nyt tiedossa, että Bee edelleen testaili minua silloin tällöin. Joten kuinka pahasti se hyppii nenille, kun nyt haen sen tarhasta? Ja mitä jos se jatkuu? Jos en koskaan saa siitä yhtä asiallisesti käyttäytyvää kuin Eetun Jussi tai jopa Hellon Skotti? Toki Skotissa on omat kommervenkkinsä, mutta silti se on rauhallinen eikä pistä joka välissä vastaan.

    Mitä jos vika onkin minussa? Ei mulla aiemmin ole ollut näin hankalaa hevosen kanssa ja niitä on kuitenkin ollut monia vuosien aikana. Ei ihan niin pieniä kuin Bee, mutta esimerkiksi nuoret ravurinalut ei paljon tuosta riiviöstä eroa. Mitä jos musta ei ookaan varsan kasvattamiseen? En kuitenkaan halua pilata hyvää hevosta, joten olisiko parempi antaa se ammattilaiselle? Ei mulla ole varaa palkata kouluttajaa, joten mun pitäisi kertoa tädille, ettei musta ole tähän. Pitäisi antaa Bee hänelle, hän saisi tehtyä siitä hienon kouluhevosen, jolla taitava ratsastaja pääsisi korkealle. Se olisi orillekin paljon parempi, se pääsisi antamaan itsestään enemmän.

    Sitten minut valtasi suru, kun ajattelin Beestä luopumista. Osaahan se olla rasittava, mutta onhan siitä ollut myös iloa, meillä on ollut hauskaa ja ollaan kasvettu yhdessä. Ja mitä kaikkea voisimmekaan yhdessä saavuttaa, jos vain osaisin enemmän. Harmistuneena nousin ylös ja poistuin laitumelta, koska en enää yksinkertaisesti uskaltanut mennä hakemaan Beetä. Se vain pahentaisi oloani, koska olin jo kallistumassa sen suuntaan, että minun pitää luopua siitä.

    En ole ihan varma täyttääkö tämä tehtävänantoa, mutta jotain sinne päin ainakin.

    • #3048

      Noa
      Osallistuja

      Voi Tide! Tässäpä oli tarinallisesti mukavan virkistävä aihe. Minkään eläimen omistaminen ei ikinä ole ruusuilla tanssimista, varsinkaan jos se on vauva, ja samanlainen kuin Bee. On täysin normaalia ja realististakin että Tiitus vähän itseään epäilee ja miettii Beestä luopumista. Eikä sekään väärin olisi jos niin käy! Musta oli kiva lukea vähän Tiituksen epäilyksistä itsensä ja Been suhteen enemmän, sillä ollaanhan me ennenkin sitä nähty, siinä missä hyviäkin hetkiä. Juuri tällaista vuoristorataa elämä kuitenkin aina on, ja Tiituksella on tapa pohdiskella näitä asioita itsekseen, noin ainakin spinnareita katsoen. Kyllä se siitä Tide, kävi miten kävi!

      Ja jos mä saan tähän asiaan mitään sanoa niin kyllä tää musta ainakin tehtävänannon ihan täysillä täytti! 😀

    • #3053

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Hei jos pyhin päämäärä näillä kaikilla tehtävillä ja merkeillä on tuoda lisäideoita ja inspiä jotta saadaan tarinoita, ja tehtävänannon takia inspiroiduit kirjoittamaan, niin onhan se tehtävä tavoitteensa täyttänyt, vaikka olisit kuinka kirjoittanut ohi. Ei se ole niin justiinsa: tehtävänantoihin voi suhtautua ennemmin ehdotuksena kuin sääntönä. Sitä varten ne vain on, että alkaisi kirjoituttaa, ja merkin saa myöntää itse itselleen. Vaan tämäpä ei edes ole ohi kirjoitettu yhtään, niin kuin pelkäät. Näinhän tehtävänannossa lukee! (Ja kyllä Noa, sä saat päättää. 😀 Kaikki saa. :D)

      Mulle tuli tästä tosi ahdistunut olo pitkäksi aikaa. En tiedä, mitä suunnittelet: haluatko vain kipuilla Been kanssa jotta tarina ei olisi liian helppo ja tylsä, vai harkitsetko oikeasti hepan vaihtamista. Joka tapauksessa mun ihoa pisteli, kun mä taas pahan tapani mukaan aloin samastaa hahmoa ja kirjoittajaa toisiinsa. Apua, mä ajattelin, olet pahalla päällä ja lähdet varmaan pois. 😀 Kyllä mä järjelläni tottakai ymmärrän että tässä puhuu Tiitus, en mä niin hölmö ole. Mutta tämä teksti on mulle niin aito ja niin tuttu, että uskon siihen joka lukukerralla niin kovasti.

      Koska tuotahan se on. Mä muistan kun otettiin mun tyttöystävän kanssa meidän eka yhteinen koira, joka on nyt kuutisen vuotta tossa pyörinyt. Se on rääkätty rescuetapaus, ja pari ekaa iltaa se vaan tärisi sängyn alla. Mä mietin, että mitä mä olen oikein mennyt tekemään: mulla on saakeli marsujakin sängyn alla, ja koiran pitää rakastaa mua enemmän ja olla mun kanssa. Ja lisäksi mä pelkäsin jopa sitä, että mitä jos me nyt mun tyttöystävän kanssa erotaan, niin mitä tuolle piskille käy: miten mä voin luopua siitä ja antaa sen sille, tai miten mä voin pitää sen ja selviytyä siitä yksin. Ja vaikka kaikki sujui hyvin, samoja ajatuksia pyörittelin kun meille tuli toinen koira. Sillä on aggressiivinen tausta ja se on kodinvaihtaja. Apua, mitä jos mä en onnistu sen kanssa? Mitä jos mä teen siitä vielä vihaisemman? Miksi mä nyt tämän menin ottamaan kun pentujakin on? Mitä jos me NYT erotaan niin miten pärjään kahden piskin kanssa tai ilman niitä? No. Hyviä uutisia. Me todella erottiin kymmenen vuoden yhdessäolon jälkeen, ja pärjään hyvin mun kahden koiran kanssa, jotka molemmat haluaa olla mun lähellä eikä ole yhtään aggressiivisia. 😀 Ja taas tulen murehtimaan, kun otan uuden koiran joskus.

      Samastun myös täysillä tuohon kohtaan, jossa Tiitus vertaa varsaansa Skottiin ja Jussiin, jotka on herran tähden aikuisia ja luonteeltaankin molemmat lähtökohtaisesti helpomman oloisia! Voi miten mä olenkin mun koirien käytöstä ja koulutusta verrannutkaan muihin, ja voi miten mä vertaan nyt vielä enemmän kun mun nuorimmainen on näyttelykoira! Se on siirtymässä aikuisten kehiin, ja mulla on kauheat paineet saada se käyttäytymään yhtä hienosti kuin ne vipaa sertiä vaille muotovaliot, jotka meillä on vastassa nyt! Ja samalla mä tiedän, ettei siltä voi sellaista vaatia, ja ettei se oikeesti ole mikään hirviö. Mutta kun on kaikkia paremmin käyttäytyviä Jusseja ja Skotteja koko ajan siinä nenän alla joka näyttelyssä, niin välillä mäkin mietin, etten osaa kouluttaa koiraa, ja että se on mun vika jos se hyppää/haukahtaa/istuu/leikkii kun sen pitäisi seistä. 😀 Välillä toivon että joku mua parempi kouluttaisi sen — mutta kompromissina mulla on mua parempia kouluttamassa mua. Ne sanoo, että näin hoidetaan turkkikoiran turkki, näin trimmataan, näin laitetaan näitä aineita tähän, näin pidät sitä remmiä kun laitat sen koiran pöydälle. 😀 Kyllä Tiituskin saa sellaista apua jo ihan omalta väeltä, kunhan saa toivottavasti lopulta puhuttua murheistaan. Toivottavasti saa. 😀

    • #3074

      Sebastian
      Osallistuja

      Niin syvällinen ja samaistuttava tarina Tiituksen ajatuksista! Mä sain vasta äskettäin itselleni kesyhiirivauvan, ja ite pohdin ihan samoja juttuja tällä hetkellä. Vaikka seurustelen sen kanssa joka päivä, tarjoan ruokaa, puhelen niin silti raukka vaikuttaa olevan hädissään aina, kun avaan terran kannen aikeissa ottaa sen syliin. Ja aina huoneeseen mennessä se juoksee takaisin piiloon mökkiinsä. Joskus mietin, että oliskohan pitänyt vaan ottaa muutama naarashiiri yhden uroksen sijaan, naaraat kun tuppaa olemaan energisempiä ja rohkeampia. Mutta koitan ajatella, että kyllä se luottamus syntyy sitten ajallaan, jos annan vaan aikaa. Joskus tulee ylämäkiä, joskus alamäkiä. Ikävä puoli lemmikinomistuksessa. Todella toivon, ettei Tiitus vielä luovuttaisi Been suhteen, ne kun on niin suloisia yhdessä!

  • #3072

    Sebastian
    Osallistuja

    Laidunfiiliksiä

    Silmäni ovat kiinni. Kehoni rentoutuu aina vähän kerrallaan. Vaiennan ajatukseni kerta kerran jälkeen, kun ne yrittävät väkisin avata suutaan. Haluan, että on täysin hiljaista. Niin hiljaista, että kuulen hevosten nyhtävän ruohoa laitumen maalta. Niin hiljaista, että kuulen niiden hengityksen. Vihdoin pääkoppani tajuaa olla täysin hiljaa. Antaudun kuuloaistilleni, heittäydyn sen jalkoihin, annan sille kaiken huomioni. Täydellistä.

    Kuulen sen. Kuulen vaimean tömähdyksen kavion iskeytyessä maahan. Hevonen vaihtaa paikkaa paremman ruohomättään toivossa. Ruoho havisee hiljaa askelten tahdissa. Hevonen hörähtää tyytyväisenä. Kuuluu rasahdus, kun uusi ruohotuppo revitään juuriltaan. Voimakas kesätuuli pyyhkäisee kasvoja. Uusi rasahdus, tällä kertaa kauempaa. Ja kolmas. Se jatkuu tasaisena kuin helminauha. Heinäsirkan kaukainen sirinä kantautuu korviin aivan laitumen rajalta. Ilmaa halkoo kimeä hirnahdus, maa tömisee. Joku hevosista laukkaa. Sen korskahdus kuuluu lähempää. Sitten uusi hirnahdus. Se kuuluu vielä lähempää. Turpakarvat kutittavat ihoa. En avaa silmiäni. Pehmeä turpa koskettaa käsivarttani, ensin varovasti tutkien ja sitten voimakkaammin, töytäisten. Hörähdys. Korskahdus. Ruoho narahtaa kavion alla. Töminää. Hevosen pieraisu. Töminä vaimenee, kunnes en enää kuule sitä. Jäljelle jää ainoastaan kesäruohon tuoksu, ehkä myös laimeasti se pierun haju. Avaan silmäni ja annan niiden nähdä kirkkaansinisen, pilvettömän taivaan yläpuolellani. Annan niiden katsoa pientä varsaa, jonka turpa viistää maata. Sen harja heiluu vienosti tuulessa, pörröttää sitä. Varsan pää nousee ylös ja se katsoo minua. Katsoo suoraan silmiin. Katsoo sieluun. Näkee lävitseni. Tietää aikeeni. En liiku. Se ei liiku. Tuijotamme aina vain.

    • #3112

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Sulla oli tässä hyvän aikaa sellainen rasittuneen rentoutusta hakeva tunnelma, kuinka sitä yrittää vähän jopa väkisin rentoutua, vaikka kaiken maailman ajatukset piinaavat. Se toimi hyvin, mutta se sai mut odottamaan, että koko teksti olisi samaa sävyä. Hepan pieru rikkoi sen. Tykkään kontrasteista ja tunnelman särkemisestä, kunhan se tehdään tahallaan. Tämän kanssa olin kuitenkin kahden vaiheilla. Ihan niin kuin tunnelman särkeminen olisi vahinko, vaikka eihän noin taitava kirjoittaja laita heppaa vahingossa pieremään… No. Jotenkin väänsin aivoni sille vaihteelle, että sitä ei koskaan tapahtunut! Tunnelma jatkui taas samanlaisena kuin alussa — joo se pieru oli vahinko — mutta ei! Se palasi, se leijui takaisin yhtä tunkkaisena kuin oikea pieru. Nooh. Tulipa kuvattua pierua ainakin jotenkin tosi pierumaisesti kerronnan keinoin! Pointsit siitä. :DD Silti olisin joko jättänyt tämän pierutta, tai käyttänyt pierua sellaisena asennonvaihdoskohtana, jossa tyyli ja tunnelma vaihtuvat melko päinvastaisiksi. En siis ole mikään pierurasisti, mutta niin kuin tästä kommentistakin näkee, se vei tässä kontekstissa aivan liikaa mun huomiotani! Ehkä joku muu kokee sen ennemminkin realistisena yksityiskohtana. Hevoset nyt pieree.

    • #3118

      Nelly
      Valvoja

      Tulin kommentoimaan kommenttia.

      PIERURASISTI 😂😂😂😂😂😂😂 paras!

  • #3075

    Nelly
    Valvoja

    Laidunfiiliksiä

    Cozmina on ottanut kesäloman liian vakavasti. Hevonen vain syö ja syö niin paljon, että satulan vyö ei mene kiinni ilman pientä pakottamista. Kun vihdoin saa vyön kiinni ja laiskan tamman ulos tallista, se ei jaksa kuunnella apuja. Se menee kuin laiva, tallustaa eteenpäin vain koska on pakko, ei auta väistöissä, polkee kuin paikallaan ja ravaa pitkänä. Aivan kuin olisi Flidailla ratsastanut! – Ei pahalla Noa, Flidai on hieno hevonen mutta vaadin kouluratsulta enemmän.

    Ja nyt se kehtaa katsella tuolla lailla paikallaan seisten laitumen reunalta. Melkein kuulen sen hihittelyn ja hekottelun. ”Hahhah, enpäs joutunutkaan töihin, hehheh, voitinpas sinut senkin typerä ihminen”, niin se siellä hirnahtelee. Katso nyt tuota ilmettäkin, se vain seisoo ja katselee tänne. En varmasti jaksa mennä lähemmäs. Olkoot vapaalla tänään. Ai jaha! Näitkö! Näitkö tuon? Se ihan varmasti näytti kieltä! Katso nyt, keinuttelee peppuaan kuin mitään ei olisi tapahtunut. On siinä mulla diiva.


    Mh-lonet
    Marjahillan linet, Oma väritys pienellä Eetun isin avulla

    • Tätä vastausta muokkasi 1 kuukausi, 1 viikko sitten  Nelly.
    • Tätä vastausta muokkasi 1 kuukausi, 1 viikko sitten  Nelly.
    • #3079

      Tiitus
      Valvoja

      Hahaha, olipas hauska tarina ja vielä hauskempi kuva! On se hyvä, että tuollaiset hienot kouluratsutkin osaa vetää kunnolla lonkkaa.

    • #3111

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Heeeei eihän se nyt paha vielä ole, jos hevonen menee niin kuin Flida! Sehän ravaakin ihan eteenpäin, eikä suoraan ylöspäin. 😀 Riittäisi varmaan mulle. Mutta kai se on tavallaan hyväkin, jos laidunaika lähenee loppuaan… Jos hevoset laiduntaisivat vielä kuukauden, kai ne liikkuisivat ennemminkin niin kuin Skotti… 🙂

      Valkoinen ja musta ovat musta kuvissa vaikeimmat värit, olipa kyse sitten hevosesta tai muusta. Esim. ruskeaa väritettäessä valtaosa sävyistä on kuitenkin eri ruskeita, vaikka on mulla siellä kaikkea muutakin. Mutta kun valkoisessa ja mustassa ei ole tippaakaan valkoista tai mustaa, ja jotenkin taiteilijan on valehdeltava katsojalle! Mä itse väritän kimon nykyään niin, että en yritä saada siitä valkoista hevosta, vaan hyvin hyvin hyvin vaalean senvärisen hevosen kuin se oli ennen kimoutumistaan. Sillä tavalla saa varjoihin enemmän lämpöä ja uskaltaa käyttää niitä värejä ronskimmin. Mä koin tämän ahaa-elämyksen joskus kauan sitten, kun väritin Abrahamin siinä vaiheessa, kun se oli vasta kimoutumassa. Sen värityksen tasolla en enää kehuskele, mutta sen myötä jokin mun aivoissa naksahti kohdilleen kimojen suhteen! Eli älä pelkää tummempia ja lämpöisempiäkään sävyjä: olet menossa ihan oikeaan suuntaan.

  • #3206

    Eetu Hopiavuori
    Ylläpitäjä

    Viimeinen laitumen lisätehtävä: Paluu arkeen

    Sunnuntaina 28.7. klo 20:30 on aika palata normaaliin arkeen, vaikka laidunkesä onkin ollut hevosten mielestä ihana! Laitumelta alkaa olla vihreä jo vähissä. On siis lähdettävä joukolla hakemaan hevosia laitumelta. Laitumet tyhjennetään numerojärjestyksessä ykkösestä kolmoseen, joten jos sinulla on hevosia useammassa paikassa, ehdit hakemaan kaikki kyllä. Ellet pääse itse paikalle, huolehdi joku hakemaan hevosesi puolestasi.

    Viimeinen lisätehtävä koskee sunnuntaipäivää kokonaisuudessaan laiduntavien hevosten näkökulmasta. Merkin saadaksesi voit kertoa laitumelta hausta, viimeisestä laidunpäivästä, tai vaikka koostaa lempparilaidunhetkesi samaan tuotokseen. Tuotoksen tulisi siis liittyä löyhästi lähtöfiiliksiin ja mieluiten johonkin tai joihinkin laiduntaviin hevosiin. Lisätehtävä ei ole pakollinen, ja sen saa suorittaa riippumatta siitä onko suorittanut aikaisempia laiduntehtäviä vai ei.

    Tästä tehtävästä saa kunniamerkin julkaisemalla tuotoksensa viimeistään 4.8.. Tähän myös päättyy Hopiavuoren ihkaensimmäinen laidunkesä. Kiitos kaikista hienoista tuotoksista. Voidaan varmasti heittää ilmoille uskalias arvaus siitä, että teidän ansioistanne Hopiavuoren laidun on ollut ainakin tämän kesän, ellei jopa vielä paljon pidemmänkin ajan aktiivisin virtuaalinen laidun.

  • #3241

    Matilda
    Osallistuja

    Paluu arkeen

    SOS. Safka on lopussa. Vaikka miten turpa maassa viistäen koitin löytää meheviä ruohotupsuja, ei niitä enää löytyny. Hölkkäsin äsken laitumen toiseen päähän ja siellä oli sama juttu. Flidaakin tais ärsyttää, että ruoka oli lopussa, kun se niin tuohtuneena pärski tossa mennessään. Väkisinki mun päähän hiipi ajatus, että me kuollaan kaikki. Näännytään tänne porottavan auringon alle. Mitä Matildaki sanois, kun se tulis aamulla laitumelle ja musta ois jäljellä vaan pelkkä luuranko! Kun oikeen tosta varjosta peilaa, niin mun mielestä oon jo aika paljo laihtunu täs viidentoista minuutin nälkiintymisen aikana. Ehkä jos nousis oikeen etevästi takajaloilleen, niin vois yltää noihin koivunoksiin. Toinen vaihtoehto tietty ois karata. Me voitais Typyn kanssa pistää sähköpaimen matalaks ja reitti ois sillä selvä. Ollaan me semmonen tehotiimi kuiteski etten epäilis hetkeäkään.

    Hei. Mitä noi kaikki kaksjalkaset tuolta nyt marssii tännepäin? Matildaki on siellä. Mä sille kyllä raportoin ekaks, että me ei selvitä enää täällä. Matildan taskuissa on aina jotain ihania herkkuja. Melkeen haistan kuivattujen leipien tuoksun tänne saakka. Sitten kuulin Eetulta, että kesäloma olis nyt ohi ja me päästäisiin takas talliin. Mikä onni ja autuus!

    ”Voi jehna Kerttu on kyllä niin lihonnut”, Matilda ensitöikseen kommentoi.
    Että mitäkä. Lihava ja mä ei kyllä sovita samaan lauseeseen. Jos mä oon lihava, niin entäs Flida sitte? Okei, sillä on vissii jotain varsatouhuja, mutta silti. Ja luulisi nyt Matilda sen verran hevostaan ymmärtävän, että tässä ollaan ihan hätää kärsimässä. Nälänhätää!
    ”Laihdutuskuuri alkaa heti huomenna”, Matilda kertoi Eetulle, joka nyökytteli vähän liioitellun pontevasti.

    Jos tolle uhkailulinjalle lähdetään, niin mä jään sitte tänne. Jos kaikki muut menee takas talliin, niin sittehä ruoka riittää aivan hyvin. Ruoho ehtii kasvaa toiselle puolelle laidunta sillä aikaa ku mä ruokailen toisella puolella. Ja en tuu muutes enää ikinä takas.

    Kuulin kyllä sivukorvalla, että karsinoihin ois jaettu valmiiks jo iltapöperöt. Punnitsin sit hetken vielä mun suunnitelmaa ja tulin siihe tulokseen, että kai sitä vois talliin mennä. Siel ei ainaskaa oo hyttysii.

    • #3243

      Noa
      Osallistuja

      Ei vitsi, tää oli ihan mainio! 😀
      Kivan erilainen näkökulma ja hauska kerrontatapa, ihan ekan lauseen aikana mä hetken mietin että nyt on Matildan kertojaääni erilainen kun yleensä, mutta sepä selvisi äkkiä että miksi!

      Mukavasti piristit tällä mun muuten kurjaa iltaa, kiitos siitä! 🙂

    • #3248

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Voi Kerttu! 😀 Onhan se nyt aika eläinrääkkäystä, kun pidetään pientä hevosparkaa nälässä koko kesä laitumella, jolla ei kasva karvaakaan ruohoa! Ja lihoneeksi vielä luullaan, vaikka ihan tosissaan nälkää on kärsitty koko kesä, tai ainakin viisi minuuttia. Onneksi pääsee jo talliin. 😀

      Tykkään eniten siitä, miten Kerttu on vähän hölmö — tai siis hevosittain varmaan ihan tosi looginen tyyppi. Sen äänestä kuulee läpi tekstin, millainen lapsi se vielä on, vaikka alkaakin isojen tyttöjen hommiin jo oppimaan. Varmaan me kaikki ihmislapsetkin ollaan joskus lähdetty vaikka mummolaan ja päätetty, että me ei tulla ikinä takaisin, kun ollaan koettu muka niin suuria vääryyksiä kotona! Mä ainakin olen lähtenyt muutaman kerran niin, etten tule ikinä takaisin… 😀 Ei ne elämän realiteetit näköjään sen enempää hevoslapsen päässä paina kuin ihmisenkään.

      Hevosen näkökulmasta kirjoitetuissa teksteissä on yleensä aika paljon ongelmia. Me ei tiedetä, miten hevoset oikeasti maailman näkee, ja ainoa malli eläinten päänsisäisille jutuille on faabeleista. Varmaan siksi eläinten näkökulmasta kirjoitettaessa jutuista tulee helposti aika lapsellisia. Tässä se tietty lapsellisuus on kuitenkin niin tosi hyvässä suhteessa hevosen nuoreen ikään ja lapsellisuuteen muutenkin, että voisin ihan uskoa, että näin Kerttu maailman näkee! Toinen ongelma, jota tässä ei ollut, mutta joka yleensä näkyy, on liika päänsisäisyys. Kun eläinten näkökulmasta yritetään kertoa vähemmän lapsellisesti, jää miljöö- ja tapahtumakuvaus yleensä ihan minimiin. Tuntuu, että asioita tapahtuu kirjoittajan pään sisällä, mutta ne jäävät sinne. Lopulta teksti on kirjoitettu kuin kertoja olisi kuurosokea, ja kuvaa ainoastaan sisäistä maailmaa. Sen ansakuopan vältit hienosti, ja vaikka Kerttu paljon suunnitteli ja uhosikin, tässä on myös tapahtumia ja ulkoisia ärsykkeitä.

  • #3339

    Noa
    Osallistuja

    Ehdinpäs 😀

    Paluu arkeen

    Kesän lähestyessä loppuaan on melkein masentavaa nähdä miten luonto alkaa vaipua takaisin horrokseensa, joka kestää lähes ikuisuuden. Ruoho on auringon polttamana rusehtavaa ja karheaa, josta se tuskin enää palautuu. Jotkut puut ovat ryhtyneet jo tiputtamaan ja kellastuttamaan lehtiään. Ehkä ne varautuvat aikaisin talven tuloon, tai kenties talvi on jo niin lähellä. Kaikista helpoimmin sen huomaa kuitenkin pimeistä illoista. Ihan yhtäkkiä ei olekaan enää niin valoisaa että näkee tuvan keittiön ikkunasta katsoessaan metsän reunalle ongelmitta, vaan nyt pitää laittaa ulkovalot päälle terassille ja tallin seinälle. Mielikistäkin sen näkee, kun se ei halua enää mennä pihalle yöllä itsekseen. Ihan epäreilua että vuoden paras aika kestää vain silmänräpäyksen verran. Vaikka toisaalta, jos talvikin kestäisi lyhyemmän ajan, eikä piinaavaa puolta vuotta ehkä siitäkin pitäisi enemmän.

    Kesän aikana on tapahtunut paljon ja samalla ei mitään. Oli juhannusmökkiä Jessen ja äidin kanssa, Nellyn kanssa tähtien katselua terassilla, Hellon kanssa korttipelaamista, Matildan kanssa maastoilua mukana Flida ja Kerttu kärryineen. Helin opin olevan opettaja, ja luulen päässeeni vähän korkeammalle Eiran listassa ihmisistä joista hän pitää. Sebastian oli hetken iso osa Hopiavuoren elämää, ja Outin ansiosta Jussin varusteet, ja Jussi itse, kimmeltävät kuin vasta ostetut. Pitää häneltä kysyä joskus vinkki tai kaksi, että saan Flidan varusteet yhtä hienoiksi.

    On tullut loikoiltua rennosti auringossa kuin kehräävä kissa ja paahdettua paikasta toiseen kamera kaulalla ravihevosen lailla, oli sitten armottomat kolmenkymmenen asteen helteet tai vaakatasossa piiskaava sade. Vaan eipä ole töitä silti ollut riittämiin, mihin minun olisi kai pitänyt Otsonmäelle muuttaessani varautua. Eihän minulla koskaan ole ollut paljoa rahaa saatika ylimääräistä sellaista, mutta nyt vielä vähemmän kuin koskaan ennen. Kolmen lemmikin omistaminen, vuokralla asuminen sekä auton ylläpitäminen vievät kaiken, ja nyt olen siinä pisteessä ettei vuokraan ole enää varaa. Ainahan minä sen olen ajallaan maksanut, maksimissaan päivän tai kaksi myöhässä. Eetu on niin reilu ettei hän sano asiasta mitään, johtuu ehkä siitä että asumme saman katon alla. Jottei hänen tarvitsisi siitä mitään sanoakaan minun pitää jostain kaapia tarpeeksi rahaa, ja pian.

    Karistin raha-asiat hetkeksi mielestäni siirtyessäni laitumen puolelle Flidan punainen riimunnaru käsissä. Sekin alkoi olla jo aika kulunut, olin sen saanut Flidan edellistä kodista jo valmiiksi käytettynä.. Tuntui ihmeen hyvältä kutsua Flidaa ja tietää että pian se majailisi taas ihan lähellä, vaikka eihän laitumellekaan pitkä matka ollut. Suurin osa vihreästä oli jo kaluttu niin lyhyeksi ettei edes itsepintaisin hevonen olisi siitä saanut mitään nyhdettyä irti, ja öisin oli ajoittain jo hyvinkin viileää. Niillä oli varmasti jotain tekemistä siihen miten ilahtuneen oloisena Flida lähti laitumen toisesta päästä ravaamaan luokseni. Enemmän sitä olisi voinut kyllä hyllymisenä kuvailla, niin valtavaksi tamman maha oli paisunut. Se liikkui jo ihan selvästi puolelta toiselle, eikä näyttänyt yhtään luonnolliselta saatika mukavalta. Silti, Flidaa se ei tuntunut haittaavan kun täplikäs tamma kulki korvat hörössä, ja hörisikin vielä painaessaan turpansa syliini. Taskussani olevia herkkuja se hamuili, mutta käytin tilaisuuden hyväkseni ja halasin sen päätä ihan hetken verran ennenkuin se sai haluamansa. Olin onnekas ettei se juossut karkuun samalla tavalla kuin pari muuta Hopiavuoren hevosta, vaan saatoin kiinnittää riimunnarun rauhassa ja lähteä kohti tallia hyvillä mielin.

    Flidaa tuskin haittaa paluu arkeen, sillä onhan sillä pian tiedossa kunnon mammaloma, eikä sen elämä muutenkaan järin rankkaa ole. Voisinpa itsekin jatkaa samaan malliin aina vaan; elää hetkessä ja jättää huolet huomiseen. Mutta eihän se ole mahdollista, nyt varsinkin kun Flidalle on tulossa vauva. Heti huomenna ryhdyn käymään läpi mahdollisia työpaikkoja, ja kysyn Eetulta voiko vuokran eräpäivää siirtää vaikka viikolla.

    • #3340

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Tämä on tunnelmaltaan taas niitä ihania tarinoita, joihin onnistut mut imeyttämään mukaan ihan täysillä jo ensimmäisestä virkkeestä asti. Tämän tarinan suhteen osaan kuitenkin kommentoida asiaa vähän rakentavammin kuin yleensä, kun totean vain, että ihana tunnelma. 😀 Tässä tunnelman luominen lähtee kahdesta isommasta jutusta muiden pienempien ohella.

      Ensimmäinen ja tärkein on se, ettei valoa ole ilman pimeyttä: onnea ei ole ilman murhetta. Oikeassa elämässäkin onni latistuu, jos koko ajan on vain ihan onnellista ilman nousuja ja laskuja. Fiktiossa on vielä helpompaa saavuttaa se latistumisen lakipiste. On tärkeää, että kauniiden kesäpäivien yllä häilyy pilviäkin. Suurimmat ahdistuksenaiheet tässä ovat kesän loppuminen ja rahojen loppuminen, ja molemmat taitavat vieläpä olla aika tuttuja melkein kaikille ainakin jossain vaiheessa elämää siis! Se, että tuot Noan huolia esiin, ei tosiaankaan latista onnea, vaan antaa siihen sen aidon oikean elämän onnen vivahteen: sen tiedon, että onni ei kestä ikuisesti, ja se on vaarasa. Silti onnistut olemaan vesittämättä tunnelmaa… …mistä päästäänkin toiseen isoon asiaan, jolla luot tunnelmaa.

      Noan persoona on toinen tunnelman luoja. Hän on seesteinen ja rento, eikä aavistele liiemmin pahaa. Jos olisin itse hänen tilanteessaan, olisin repinyt hiukseni jo kuukausia sitten. Olisinko lie ajautunut edes hänen tilanteeseensa, siis kolmen lemmikin omistajaksi (joista yksi syö melkein kirjaimellisesti rahaa) jos en olisi suhteellisen varma tulevaisuudestani? Tuskin! Mutta olenkin negatiivinen ihminen, joka aavistelee koko ajan pahinta! Jos joku minunlaiseni olisi tämän tarinan kertoja, tämä ei olisi kaunis ja herkkä muistelu ihanasta kesästä, joka on haikeasti lopussa. Tämä olisi kauhukuva siitä, kuinka rahat loppuvat, hevoset kuolevat, mä kuolen, kaikki kuolee ja apua. 😀 Jo varhain löysit Noan äänen ja olet pitänyt siitä niin tosi hyvin kiinni!

      Tunnelma nousee myös pikkuseikoista, ja yhden sellaisen erityisen hienon haluan nostaa esiin. Käytät tässä silmiinpistävän paljon vertauksia (juossut kuin ravihevonen, kuin kehräävä kissa, kiiltävät kuin uudet…), mutta teet sen niin järjestelmällisesti, että käyttämäsi toisto on kaunis tehokeino. Se on aivan selvästi tarkoituksellista, ja silloin just hyvä juttu. Lisäksi olet onnistunut jokaisessa vertauksessasi niin hyvin, että en kakistele yhdenkään suhteen vastaan. 😀

      Kaikesta tästä hienosta mun suosikkijuttu on kuitenkin Noan pikakelaus muista porukoista. Se on yhtä hyvin kirjoitettu kuin kaikki muukin, vaikka onkin kooste. Lyhyesti on vaikea sanoa hyvin, mutta nyt se onnistui! Se on kuitenkin mun suosikki ensisijaisesti siksi, että Noa kertoo niin kiltisti muista, todetessaankin. Jopa Eirasta…. 😀 Toki mä ilkeistäkin hahmoista pidän, siis fiktiossa, mutta voi vitsi mä taas ajattelen, että voisinpa olla niin kuin Noa ja ajatella muista melkein aina kiltisti.

      Mä odotan virtuaaliheppasyksyltä varmaan eniten sitä, että miten varsat kasvaa: siis Kerttu, Bee ja Typy, mutta yhtä lailla myös se, joka kasvaa Flidan vattassa!

Aiheeseen ‘Laitumet 2019’ ei voi kirjoittaa uusia vastauksia.