Match Show 28.11.2019

Etusivu Foorumit Tapahtumat Match Show 28.11.2019

Tämä aihe sisältää 9 vastaukset, 7 kirjoittajaa, ja siihen kirjoitti viimeksi  Heli Lindqvist 4 vuotta, 4 kuukautta sitten.

  • Julkaisija
    Viestit
  • #4046

    Eetu Hopiavuori
    Ylläpitäjä

    Osana Lännenratsastuksen Teemaviikkoa Hopiavuoressa järjestetään Match Show. Sen sanotaan olevan avoin lännenratsuille ja kunnialännenratsuille, mutta tosiasiassa tämä tarkoittaa kaikkia hevosia.

    Luokat tuomaroi Hopiavuoren ulkopuolinen, puolueeton tuomari. Eri luokille pyritään löytämään eri tuomarit. Tuomarit tuomaroivat oman subjektiivisen mielipiteensä mukaisesti.

    Kaikki osallistuneet palkitaan Hopiavuoren kunniamerkillä, joka toimii tallin valuuttana ja pääsylippuna suljettuihin tapahtumiin. Lisäksi punaisten ja sinisten voittajat saavat myös Hopiavuoren uniikit ruusukkeet. Hopiavuoren ruusukkeet on suunnitellut ja toteuttanut Jesse.

    Osallistuminen

    Hevonen voi olla piirretty tai valokuvallinen. Se tarvitsee kuitenkin kuvan osallistuakseen. Kuvan ei tarvitse olla rakennekuva. Varsaluokkiin voi osallistua vain hevosen iän mukaisella varsakuvalla. Piirroskuvan ei tarvitse olla tätä tapahtumaa varten piirretty, vaan se voi olla ollut käytössä hevosella aiemminkin. Yksi osallistuja saa tuoda enintään viisi hevosta yhteen luokkaan. Jos mahdollista, hevosten parit pyritään järjestämään niin, etteivät yhden omistajan kaksi hevosta kilpailisi keskenään.

    Osallistu Match Show’hun vastaamalla tähän viestiin. Osallistu mukaan seuraavassa muodossa:
    Luokka x
    Esittäjän etunimi ja mielellään sukunimi – Hevosen virallinen nimi http://hevosenosoite

    Luokat
    0. Voittajakehät (tuom. Bella) TT
    1. Varsaluokka piirretyille ja valokuvallisille (tuom. Alexiina C.) TT
    2. Piirretyt hevosorit (tuom. Piritta Kuisma) TT
    3. Piirretyt hevostammat (tuom. Helinä Siipola) TT
    4. Piirretyt ponit (tuom. Ava P.) TT
    5. Valokuvalliset hevoset, orit ja tammat

    Osallistujat
    0a. Sinisten sijoittuneet
    SIN1 Vilhelmina Allén – Pikkupellon Cottonsaur
    Suloinen poni kauniilla värityksellä, kuvassa upea tunnelma!
    Ruusuke

    SIN2 Eino Hopealinna – Hopealinnan Riivinrauta
    Kaunis hevonen, hieman erikoisempi väritys. Upea kuva kokonaisuudessaan!
    Ruusuke

    SIN3 Dewn Center – Nieves
    Erikoinen väritys ja kaunis tamma. Plussaa ihanasta kuvagalleriasta!
    Ruusuke

    0b. Punaisten sijoittuneet
    PUN1 Camilla Vanhaniemi – Clausholms Bulbasaur
    Raamikas ruuna, jolla hieno väritys. Hauska, monipuolinen kuvagalleria, joka kattaa monta elämänvaihetta!
    Ruusuke

    PUN2 Noa Metsärinne – Flidais Vecno
    Hyvä rotuleima ja kaunis tamma! Erittäin monipuolinen ja upea kuvagalleria!
    Ruusuke

    PUN3 Hilda Vuolasmaa – Kallan Begrime
    Kaunis, raamikas varsa. Upea väritys ja ihanat silmät!
    Ruusuke

    Kaikki hevoset — niin sijoittuneet kuin muutkin — saavat lisäksi palkinnoksi kunniamerkin ja Hopiavuoressa tätä tapausta varten tehtyjä banaaninmakuisia heppanameja. Käsin kirjoitetussa etiketissä lukee Salierin Erikoiset.

    1. Varsaluokka piirretyille ja valokuvallisille (orit 0–3v, tammat 0–4v)
    Hilda Vuolasmaa – Kallan Begrime PUN
    Eino Hopealinna – Hopealinnan Riivinrauta SIN

    Tuomarin kommentti:
    Mikä kaunis varsa, Kallan Begrime! Hassunhauska väritys ja sinisilmät olivat tänään punaisen arvoiset. Hopealinnan Riivinrauta sai tuomarilta kehuja hyvästä sukupuolileimasta ja herttaisesta olemuksesta.

    Hello Ilves – Saariston Tuonentyttö SIN
    Saga Isberg – Dārin Bagheera ox PUN

    Tuomarin kommentti:
    Elegantti Dārin Bagheera ox oli kehässä tänään erityisen edukseen. Sielukas tamma. Saariston Tuonentyttö saa tuomarilta kunniaa sympaattisuudesta.

    2. Piirretyt hevosorit
    Sonja Tähdistö – For Salieri PUN
    Aava Punavuori – Give Me A Million Reasons SIN, kunniamaininta: Värikarkki!

    Tuomarin kommentti:
    Tasaväkinen pari, sillä molemmat ovat rodunomaisia ja esiintyvät miellyttävästi. Jokin Salierin eloisassa, tarkkaavaisessa katseessa kääntää vaakakupin sen puoleen. Miloun seurassa kyllä viihtyisi pitkään: vaikkapa letittelemässä ihanan pitkää harjaa ja rapsuttelemassa!

    Benjamin O’Hara – Bono O’Hara SIN
    Eetu Hopiavuori – Forceful PUN

    Tuomarin kommentti:
    Kääk. Aivan superherttaisia kumpainenkin, ja nyt ehkä vain monipuolisen, heppaelämän eri puolia esittelevän kuvagallerian mitalla kirii herrasmiesmäinen Jussi edelle – tätä jäisi ihastelemaan pidemmäksikin aikaa. Bonon miellyttävä ilme ja hauska väri jäävät kuitenkin taatusti myös mieleen.

    3. Piirretyt hevostammat
    Charlotte Center – Sowi’ngwa SIN
    Noa Metsärinne – Flidais Vecno PUN

    Tuomarin kommentti:
    Oli vaikeaa valita voittajaa tästä parista. Toinen hevonen on niin kiiltävä ja realistinen, toisen kuvat taas kertovat tarinaa. Tällä kertaa tarinallisuus voitti.

    Dewn Center – Nieves SIN
    Heli Lindqvist – Blågård Indisk Lotus PUN

    Tuomarin kommentti:
    Rautias on kokonaisuutena voittaja. Molempien hevosten kaikista kuvista pidin suloisuuden ja tarinan takia eniten siitä Nievesin kuvasta, jossa vauvaa näytetään hevoselle.

    4. Piirretyt ponit
    Vilhelmina Allén – Pikkupellon Cottonsaur SIN
    Camilla Vanhaniemi – Clausholms Bulbasaur PUN

    Sanni Jokela – Tigerlily PUN
    Riitta Suentaival – Faythe CRE SIN

    5. Valokuvalliset hevoset, orit ja tammat
    Peruttu

  • #4065

    Lynn

    Luokka 1
    Hilda Vuolasmaa – Kallan Begrime http://lauantaimaalari.net/pv/begrime

    Luokka 4
    Vilhelmina Allén – Pikkupellon Cottonsaur http://lauantaimaalari.net/poni

    Vai olisiko jälkimmäisen paikka ollut iän puolesta varsaluokassa, kun täyttää neljä vasta vuodenvaihteessa? Siinä tapauksessa tullaan vaan ekan parivaljakon voimin 🙂

  • #4066

    Sonja T.
    Valvoja

    Jos ruunat ovat tervetulleita oriluokkaan, niin tässä olisi yksi:

    Luokka 2
    Sonja Tähdistö – For Salieri https://forsalieri.blogspot.com/p/for-salieri.html

  • #4067

    Eetu Hopiavuori
    Ylläpitäjä

    Sanoisin, että linja on se, että kaikki säännöt taipuvat ja kaikki pääsevät mukaan. 😀

  • #4068

    Aava Punavuori

    Luokka 2
    Aava Punavuori – Give Me A Million Reasons https://piirrostahdet.blogspot.com/p/give-me-million-reasons.html

  • #4069

    02207

    Luokka 3
    Charlotte Center – Sowi’ngwa http://owr.epizy.com/otawa.php
    Dewn Center – Nieves http://owr.epizy.com/honey.php

  • #4131

    Noa
    Ylläpitäjä

    Better late than never am I right?

    Luokka 1
    Eino Hopealinna – Hopealinnan Riivinrauta https://varjoaika.weebly.com/riivio.html

    Luokka 2
    Benjamin O’Hara – Bono O’Hara https://ranch-ohara.weebly.com/bono.html

    Luokka 1 (piti eka osallistua 3 luokkaan että sais siihenkin väkee, mutta tajusin että iältään menee kanssa ykköseen. Jos haluut niin löytyy multa oikeesti aikuinen tamma jonka voin siihen ilmoittaa tän sijaan!)
    Saga Isberg – Dārin Bagheera ox https://varjoaika.weebly.com/hera.html

    Niin ja tottakai Noakin tulee näyttämään vauvamahaista Flidaa mikäli näin monen hahmon voimin saa osallistua 😀

    Luokka 3
    Noa Metsärinne – Flidais Vecno
    https://varjoaika.weebly.com/flidais.html

  • #4132

    Camilla
    Valvoja

    Saako Camilla osallistua Pasin kaa, kun omaa heppaa ei oo?

    Luokka 4
    Camilla – Clausholms Bulbasaur
    https://kristallijumala.net/hopiavuori/hevoset/pasi/

    • Tätä vastausta muokkasi 4 vuotta, 4 kuukautta sitten  Camilla.
  • #4137

    Sanni Jokela
    Osallistuja

    Heei me kans!

    Luokka 4
    Sanni Jokela – Tigerlily http://10595.arkku.net/tigerlily

  • #4138

    Heli Lindqvist
    Osallistuja

    Näyttelyt?? Heli on niiiiiin mukana!

    Luokka 3
    Heli Lindqvist – Blågård Indisk Lotus http://pihlajaponi.suntuubi.com/

Aiheeseen ‘Match Show 28.11.2019’ ei voi kirjoittaa uusia vastauksia.