Tämä aihe sisältää 6 vastaukset, 2 kirjoittajaa, ja siihen kirjoitti viimeksi 
Harri 3 päivää, 19 tuntia sitten.
-
Viestit
-
Salierin toinen päiväkirja, kun ekalla alkaa olla mittaa jo turhankin paljon.
Salierin sivut
Salierin vanha päiväkirja-
Tätä aihetta muokkasi 6 kuukautta, 1 viikko sitten Harri. Syy: Linkit
-
Tätä aihetta muokkasi 6 kuukautta, 1 viikko sitten
-
Pikku Cupin tuotos. Luokka 2, heA: Harri Aittosalo – For Salieri
Pakomatka
Sonja pakkasi meidän molempien hevoset traileriin ja minut ja tavarat autoon, ja lähti. Sanoi, että nyt kuulemma riitti hänelle tämä kyräily, kahnaus ja riidanhaasto.No, emme me Kangasalaa pidemmälle menneet ja sinnekin vain muutamaksi päiväksi. Aikataulut eivät olleet taipuneet siihen, että Simo olisi tullut Hopiavuoreen ennen Pikku Cupin ekaa osakilpailua, mutta myöhemmin syksyllä siihen olisi kuulemma useampiakin mahdollisuuksia. Me lähdimme Simolle nyt kaksin sitten, valmentautumaan ja ennen kaikkea pakoon Hopiavuoren ilmapiiriä. Jos vuori ei tule Muhammedin luo, on Muhammedin on mentävä vuoren luo, vai miten se nyt oli.
Kun matkalla puhuimme Simosta ja Simon valmennuksesta, Sonja ilmoitti, että aikoo todellakin pyytää myös Oskaria mukaan. Alex saa sanoa siihen ihan mitä haluaa. Oskari voi sitten tulla tai olla tulematta, miten parhaaksi näkee. Simo toivottavasti olisi tarpeeksi suuri ja mahtava auktoriteetti, että Alex ja Oskari mahtuisivat samalle kentälle tappamatta toisiaan. Minusta Sonja oli tässä asiassa aika optimisti, sillä raippoja oli jo kuulemma heiluteltu ja Nelly uhkasi piilottaa talon teräaseet lukkojen taakse. Toivon kovasti, että Nelly laski vain leikkiä.
Mutta viis minä Alexista, Oskarista ja puukoista. Jännitti nimittäin ihan sutena muutenkin, sillä kuten Sonja asian ilmaisi, Simo oli iso nimi ja kovan tason valmentaja. Ja lisäksi hän tunsi Salierin, kun oli valmentanutkin sitä Anssin kanssa muutaman vuoden. Nyt minun piti sitten mennä Salierin kanssa Simon silmien alle ratsastamaan! Simo on viimeksi nähnyt ruunan kilpailevan vaativassa A:ssa sen tason ratsastajan kanssa. Minä kilpailisin helppoa A:ta ja nipin napin sitäkin.
Mikä vielä pahempaa, siellä saattaisi olla Anssi.
En minä Sonjasta ollut mustasukkainen. Tämä asia oli käyty läpi ja olin muutenkin aikuistunut sitten viime näkemän. Mutta kun Anssi oli ratsastanut Salieria, tunsi ja tiesi sen, näki jo otsaluullaan kaiken sen, mitä minä en osannut.
Jos näistä asetelmista ei tunne itseään toistaitoiseksi tunariksi, niin mistä sitten?
Ja tietenkin oli aina mahdollisuus, että Anssi oli mustasukkainen, paitsi Salierista, myös Sonjasta. Tämä Kangasalle lähteminen alkoi tuntua pahalta virheeltä.
Onneksi minulla oli Sonja tukena. Sonja tiesi, mihin Simon tallilla traileri ajetaan. Sonja tiesi, missä oli vierastalli. Sonjalla oli tieto siitäkin, mitkä karsinat oli varattu meille ja mihin varusteet piti viedä, jos halusi jättää ne tallille. Minä sain rauhassa olla tyhmä ja avuton. Sonja varmasti panisi Anssinkin aisoihin, jos tarve tuli.
Talutin Salierin karsinaansa ja purkasin sen kuljetusvarusteista. Oletin, etten vaikuttanut yhtään tyhmältä ja avuttomalta siinä. Salieri oli ihan ikioma itsensä, se seuraili vieraan tallin asioita pää pystyssä, muttei vauhkona. Kyllä me Salierin kanssa pärjäisimme ja mitä sitten, jos en osannut vielä? Sen takia täällä oltiin opettelemassa!
-
Joojoo! Harri on pikkasen parempi ihminen kuin mä. :DD Olisin ihan hermona siitä, että Anssi on siellä. Ja olisin ennen kaikkea mustasukkainen. Se voisi olla parempi ratsastaja kuin mä ja Harri, ja se voisi nähdä Salierista mitä haluaisi, mutta koko reissu muuttuisi silti performanssiksi, jossa näyttäisin, että ihan kaikessa muussa olisin parempi kuin yksi Anssi. Sitten Sonja jo mut jättäisikin, koska se ei pidä näin jumalattoman lapsellisista yksilöistä ja siitä, että se saisi koko matkan ajan hävetä silmät päästään. Tietäisin sen, eikä se muuttaisi yhtään tippaa mun toimiani!
Harrin tästä tekstistä näkee sen, että hän ihan oikeasti pystyy jättämään menneet jutut taakseen. Sonja on hänen tukensa ja turvansa aina siitä lähtien, että tietää, miten vieraalla tallilla asiat toimivat. Lisäksi Harrin ei tarvitse miettiä, miten yhden Anssin saa aisoihin, koska Sonja ensinnäkin saa, ja toisekseen Sonja myöskin tarvittaessa laittaa.
-
-
Tuotos Trick Or Treat Festivaliin. Lk 1 He A, Harri Aittosalo – For Salieri
Kreivi Dracula
Kiusaus oli suuri, suuri!Että oikein pukuesteluokka. Saisi irrotella vähän, pukeutua vaikka kauhuteemaan, sillä sehän Halloweenin teema oli, ainakin rapakon takana. Kreivi Dracula, viimeinen viikatemies eli kuolema, paholainen, zombie, jokin muu hirviö, vaihtoehtoja olisi noin miljoona. Salierin mustaan turkkiin voisi maalata luurangon, niin se olisi täydellinen hevonen mihin tahansa hirveään. Olin nähnyt sellaisia, joten kai jokin taho myi tällaiseen käyttöön sopivia värejä. Ja nykyisellä verkkokauppojen aikakaudella ei todennäköisesti haittaisi, vaikka niitä saisi vain Yhdysvalloista tai Kanadasta.
Niin ja Aaveelle voisi maalata mustan luurangon, sikäli kuin se tarvitsi edes mitään erikoistehosteita! Harmi ettei ole parikisaa, sillä me voisimme olla musta ja valkoinen kuolema. Toinen vie taivaaseen, toinen helvettiin. Tietysti voisimme olla myös enkeli ja paholainen, mutta Aaveesta ei kyllä saa enkelimäistä mitenkään. Itse asiassa, muutahan ei edes tarvittaisi kuin Sonjalle valkoinen lakana ja aaveratsukko olisi valmis.
Mutta sitten oli tuo hyppääminen. En ollut hypännyt Salierilla noin korkeita enkä koskaan kilpaillut esteluokissa. Suomessa siis. Kanadassa kyllä, mutta se oli vähän eri asia siellä. Niin että pitäisikö vain pysytellä siinä tutussa ja turvallisessa kouluratsastuksessa? Tarjolla olisi taas se helppo A, joka oli sujunut hyvin tässä syksyllä jo ja oli muutenkin meille sopiva luokka. Että pitäisikö sitä vain olla tylsä ja järkevä aikuinen…
“Joko sä ilmoittauduit sinne Englantiin?” kysyi Sonja.
“En mä vielä. Mietin tossa sitä luokkaa vähän.”Sonja hätkähti.
“Mitä ihmeen miettimistä siinä on?”
“No ei paljo mitää, mut jäin vähä kelaamaan tota vikaa luokkaa, pukuesteratsastusta. Sais kehitellä jonkun naamiaisasun, mut se on vähän turhan korkea luokka noin kylmiltään. Luulisin ainakin.”Sonja tuli katsomaan oikein niitä luokkia, kun ei hän ollut kiinnittänyt huomiota esteluokkiin lainkaan.
“Katsos joo, siellä on tuommoinenkin. Se olisi hauska, mutta kun en mä esteistä välitä. Ja aika paljon tuo 90 senttiä on sullekin.”
“Nii. Siellä Kanadassa vaan tuo Halloween oli iso juttu ja siellä toisella tallilla järkättiin Halloween-tapahtuma, jossa oli kans tollanen pukukilpailu. Se oli tosi hauska, siellä oli hienoja naamiaisasuja. Mut jos mä panen sen ilmoittautumisen menemään tuohon helppoon A:han, niin ei tule houkutuksia nyt sitten…”(329 sanaa)
-
Etukäteen Harri ei olisi ollut mun ensimmäinen arvaus siitä, kuka tallin hahmoista innostuisi pukuesteluokasta niin, että oikein suunnittelisi sitä ja haaveilisi siitä. Toisaalta heti kun tämän luin, hyväksyin ajatuksen helposti. Harri on ennenkin osoittanut, että osaa myös tehdä lapsellisia juttuja, niin kuin kaikki hauskat aikuiset.
Sinänsä epistä, ettet piirrä, mutta keksit kaikkia visuaalisesti järkyttävän hienoja ideoita. Niin kuin Sonjan ja Eiran puvut, Harrin ideatkin tekisi heti mieli kuvittaa sellaisella rennolla vesiväriotteella. 😀 Mitä siitä, vaikka Sonjan osallistuminen pukuesteille Aaveella Harrin ja Salierin mukana olisikin ihan pelkkää mielikuvitusta: voisihan se olla vaikka uni tai vaihtoehtoinen todellisuus. Nyt en kuitenkaan voi sanoa odotaodota mä piirrän, kun ollaan tässä vaiheessa työvuotta. Toivon silti, että tulisi koeviikolle pitkä valvonta ja voisin olla valvovinani koetta eli maalata… 😀
-
-
Tällainen meininki
Salieri muistutti taas kauheata karvapalloa. Toisaalta Typyyn ja Skottiin verrattuna se oli miltei naku, mutta sitten taas kun vertasi Aaveeseen, niin… Ilmeisesti Sonjan loimitusmetodit kuitenkin toimivat, koska Aave oli aina tosi mielellään lähdössä ulos, oli kyseessä sitten ratsastus tai ihan vain tarhailu. Vaikka sillä oli kerrosta toisensa päällä, niin korvat hörössä mentiin eikä vastusteltu yhtään. Voi kunpa itselläkin olisi sama fiilis tästä talviulkoilusta! Aina kun pakkanen putosi alle viidentoista asteen, tuli vastustamaton halu jäädä nojailemaan takankylkeen.Kuin kaikuna ajatuksilleni Alex tupsahti tallinovista sisään ja puuskahtii ääneen: ”Helvetti, että tonne jäätyy.”
”Älä kirva”, kuului tuttu ääni jostain karsinasta kauempaa.
”Kiroanpas, ihan just niin paljon ku mä haluan. Hevoset ei opi ja Juffe osaa kaikki jo valmiiksi.”
”Täällon muitakin ihimisiä. Oikeita asiakkahia. Ne kohta luuloo, jotta tämmönen meininki täällön jatkuvasti.”
”Aa, mä olen oikea asiakas myös, maksan sulle ihan joka kuukausi, että Tetris pysyy kauroissa ja bee, täällä ei oo kuin Sonja ja Harri, ja nekin tietää jo kaikki kirosanat. Ja sitä paitsi sun olis pitänyt kuulla millaisen litanian Sonja päästi, kun se toissapäivänä jätti sormensa kaapinoven väliin. Että sillä ainakaan ei oo mitään varaa sanoo mitään. Niin ja cee, ne tietää senkin, että täällä on tämmöinen meininki ihan jatkuvasti. Tai ainakin niin kauan kuin nää pakkaset jatkuu.”Eetu mutisi jotakin karsinassaan, mutta kukaan ei kuullut mitä. Alex oli jo menossa taas eikä ollut yhtään kiinnostunut Eetun mutinasta. Minua hymyilytti ja näin, että Sonjankin naamalla oli pieni virne. Kyllä, me tunsimme ja tiesimme, millainen meininki täällä oli. Hopiavuoressa oli tosi paljon kotoisampaa kuin Korpirannalla oli ollut. Siellä ei tällaista sananvaihtoa olisi kuultu. Kyllä sielläkin tietysti hevostaan piti, mutta Hopiavuori oli vähän niin kuin sellainen koti.
”Oottako ny tosisnanne, jotta maastohon lährette?” kysyi Eetu tullessaan karsinasta talikon kanssa. ”Mä voisin käyrä sanoon Oskarille, jotta tekin ootta tulossa maneesihin, kyllä sinne pitää mahtua.”
”Ei tartte, kyllä me sinne maastoon ollaan menossa”, Sonja sanoi. ”Voi tietysti olla, ettei tehdä pitkää lenkkiä, mutta katotaan miten tarkenee.”
”Yhyren sortin hulluja tootta kans”, Eetu puisteli päätään. ”Mutta menkä ny sitte. Jossei muuta, niin on siälä ulukona ainakin kovasti nättiä.”
”Joo ja tänään ei tuule, ni se ei ehkä ole ihan nii paha ku vois”, sanoin.Eetu myönteli ja lähti taas, minne nyt lähtikin, seuraaviin tallinpidollisiin tehtäviinsä.
-
Huolimatta siitä, että tämä on Salierin päiväkirjassa, tämä on vähän tämmöistä oman päänsisustan kaivelua.
Entä jos ei kelpaa?
Satuloin Salieria ja toivoin, ettei kukaan tulisi tarjoutumaan maastoseuraksi. Eihän siinä muuten mitään, oli kiva ratsastaa porukalla, mutta nykyään ei. Kaikki halusivat tietää Sonjasta, että mitä hänelle kuului, miten viihtyi Tammisaaressa ja mitenkäs Aave jakseli. Se oli toki ihan luonnollista enkä minä ollut niin huomionkipeä, että olisin halunnut loistaa nyt kun Sonja oli pois, mutta silti.Mutta ei. Ensin minut yhytti Eira, jolla oli lupa ratsastaa Inkalla maastossa, mutta vain jos oli joku toinen ratsukko mukana. Joten voisiko hän millään lähteä mukaan, pliis… Sitten oli Janna ja Paahtis, tällä kertaa Elliä ja Rasmusta ei näkynyt tallilla. Ja lopulta mukaan olivat lähdössä vielä Oskari ja Alexkin hevosineen. Aloin epäillä tätä joksikin salaliitoksi: älkää antako Harrin maastoilla yksin, se kuitenkin hirttäytyy johonkin kuusenoksaan.
No, en kyllä ollut hirttäytymässä. Tietysti sitä vähän oli yksinäistä Orionissa. Siis kotona. Piti vieläkin erikseen opetella sanomaan sitä kodiksi. Axa oli Otavassa ja se oli alkanut sairastella. Alkoihan sillä olla ikää. Tallilla oli parempi olla, mutta kun Sonjan nimi mainittiin joka käänteessä eikä aina olisi jaksanut.
Sonjalla meni hyvin. Norling oli hulppea talli, uusi valmentaja oli hyvä ja olihan se hänen vuokraamansa talo tosi hieno. Niin ja seuraakin Sonja oli jo löytänyt, tällä kertaa ihan luvan perästä. Tämä järjestely alkoi tuntua pahalta virheeltä. Tai ei se virhe ollut, se oli ainoa keino selvitä tästä. Enkä minä mustasukkainen ollut, en ainakaan tunnistanut semmoista, mutta pelotti. Pelotti se, etten kelpaakaan, että Sonja löytää paremman. Fiksumman, rikkaamman, paremman ratsastajan, mitä näitä nyt oli. Jonkun oman tasoisensa. Tiesin, että pitäisi puhua tästä Sonjan kanssa, mutta kun ei minulla ollut yhtään ratkaisuehdotusta enkä halunnut halunnut kasata näitä murheita Sonjan niskaan.
Niin että kun Janna halusi tietää Sonjan viimeisimmät käänteet, minun piti ihan vartavasten kiinnittää huomiota siihen, että hymyilin ja kuulostin tosi iloiselta. Ei irronnut nimittäin itsestään!
Muuten maastolenkki oli kyllä ihan kiva. Aamupäivän saderintama oli jättänyt joka paikan märäksi, mutta metsäpolkujen jää murtui jo kavioiden alla lupaavasti. Pikkulinnut tirskuttivat puissa, että kevättä oli tosiaan ilmassa. Hevoset olivat lopulta mahaansa myöten mudassa ja suuliin muodostui pesujono. Kuivasin karsinassa Salieria ja vaivihkaa halasin sitä vähän. Sille ainakin kelpasin.
