Tämä aihe sisältää 3 vastaukset, 3 kirjoittajaa, ja siihen kirjoitti viimeksi 
Sonja T. 1 viikko sitten.
-
Viestit
-
Tähän päiväkirjaan saavat kirjoittaa kaikki. Kirjoittaminen ei vaadi rekisteröitymistä.
-
Hirvijärven kanttilamppuvolvo
”Sellaasia vanhoja kunnon peliä”, yrtin selostaa Alexille Jussin kaulan alta. ”Sellaasia piänempiä.”
”Lyttynaamaisia?”
”Tiätenki lyttynaamaasia.”
”Tarkotaksä… Näitä?” Alex kysyi ja käveli puhelin törröllään Tetriksen luota viereeni.Puhelimessa oli rekan kuva. Sellaisen kunnollisen rekan kuva, eikä sellaisen, jolla Alex ajoi. Aika pienen näköisen rekan. Volvon.
”Justihin tuallaasia.”
”Kanttilamppuvolvo”, Alex tokaisi ja taputti Jussia. ”Mähän sanoin että sä puhut kanttilamppuvolvoista.”
”Mitää kanttilamppuvolovoja nua oo kun…”Oskari tuli silloin parkkipaikan puolelta ja nyökkäsi meille mennessään. Alex ei kuitenkaan päästänyt häntä kulkemaan, vaan nyppäsi hänet hihasta viereensä niin kuin olisi pysäyttänyt irtokoiran juoksusta. Hän työnsi puhelimensa Oskarin nenän alle.
”Oskari, mikä tää on?”
”Rekka.”
”No vittu jee. Millanen?”
”No… Volvo?”
”Millanen Vo–”
”Jaa. Se on se öö toiniin kanttilamppuvolvo. Hirvijärven kant… Onko toi Akseli?”
”Mitä varte sullon Hirvijärven Akselin kuva?” kysyin ja katsoin uudestaan Alexin puhelimeen.
”Voi vittu mulla ole mitään Akselin kuvia kun Akselin kuorma-auton kuva. Toi on joku heijastus.”
”Toi on Akselin heijastus”, Oskari totesi ja alkoi sitten yhtäkkiä puhua hyvin kimeällä, puristetulla äänellä, keikutella päätään ja pyöritellä ranteitaan. ”Uuu olen Akseliii, katsokaa, itse asiassa tuohan on tuplapassiiviii, kyllä minä sen tiedän, olenhan Akseliii!”Räpytin muutaman kerran silmiä samaan tahtiin Alexin kanssa kun mietin, mitä siihen voisi sanoa. Hirvijärven rouva oli niin mukava. Ja hänen poikansa niin rasittava.
”Emmolis sua uskonu koulukiusaajaksi”, sanoin lopulta.
”Emmä mut — kyllä sä nyt tiedät millanen se on!”
”Aiva normaali soon.”Oskari hörähti. Alex siristi silmiään. Minä en osannut taaskaan kuin vahdata. Onneksi oli edes suu kiinni.
”Itse asiassa itsehän menen Akseli Hirvijärven kanssa kahville tänään, jos sitä vaikka tulis mun työnantaja”, Alex sanoi painokkaasti.
”Ethän!”
”Kyllä vain”, Alex ilmoitti ja marssi takaisin Tetriksen päätyyn suulia, mutta Oskari seurasi.
”Uuuu olen Akseliii ja haluan seurustella Aleksin kanssa sillä hän on vain pienempi versio minustaaah ja vähemmillä sivulauseillaaah! Katsellaanko yhdessä pilkkusääntöjäää? Pääset meille töihin jos saat kympin kokeestaaaa.”
”Oi ei, voi voi, olen Oskari ja olen huolissani siitä että Alexilla on muitakin tuttuja! En saa kengännauhoja kiinni ja paskannan kohta housuihini, oi voi, mitenhän tässä käy!”
”Uuu Alex puhu mulle rekoista ja indikatiiveistaah!”Vaihdon Jussin kanssa pitkän katseen. Itsepä olin valinnut olla tämän alan yrittäjä. Olisin voinut pitää vaikka ratsastuskoulua. Pikkutytöt sai käyttäytymään varmasti vain uhkaamalla laittaa ponit lukkojen taa. Noita kahta ei puolestaan saisi edes jäähylle. Hirvijärven pojista oli onneksi edes turha olla huolissaan. Alex ei varmasti olisi heistä yhdenkään kanssa vapaaehtoisesti samassa tilassa kovin kauaa, joten kukaan ei laahaisi heitä perässään tännekään arvostelemaan. Tuskin Alex päätyisi menemään Hirvijärvelle töihinkään kun kuuntelisi tarpeeksi kauan Akselia.
Taustalla Oskarin maukuminen aiheutti lopulta oikean riidan. Alex puristi Oskarin kaulukset nyrkkeihinsä, mutta nousi itse maasta ilmaan kun yritti ravistaa paljon itseään pidempää ja painavampaa sälliä. Oskari kuitenkin kumartui lopulta kiltisti ravisteltavaksi.
”Varo sit ettet kohtele Akselia tolleen siellä kahvilla”, hän varotti päästyään irti. ”Ettei silläkää plörähdä passiivirakenteet housuun pelosta.”
”Kiitos huolenpidosta paskanaama. Sun hevonen on tuollapäin. Hei hei.”
”Kerro sit miten teillä meni.”
”En todellakaan kerro ja me mennään vaan juttelemaan HIRVIJÄRVEN LIIKENTEEN AJOISTA VITTU!” Alex selvitti, mutta joutui huutamaan viimeiset sanat, koska Oskari oli mennyt jo.
”Kuka vittu jonkun Hirvijärven kans muuten kahvittelis?” hän kysyi vielä minulta.
”Emmä tiärä. Onhan ne omanlaasiansa mutta hyviä sälliä. Mitä sä eres Oskarin kaas niistä tappelet kun tootta samaa miältä?”
”Kun mä en jaksa kuunnella tota vitun vinkumista.”
Selevä.” -
Uusi vuosi, uusi katastrofi
Vaikka hevostallilla tai ylipäätään elämässä olisi kuinka tarkka, vaikka olisi kuinka varovainen, aina voi käydä huono säkä. Tänä vuonna oli käynyt surkea tuuri kaikista tarkimmalle tallinpitäjälle, ja aamulla olin herännyt puhelinsoittoon ihan liian aikaisin. Siellä oli ollut hyvin vakava, äärimmäisen rauhallinen Eetu. Sellaiselta, täydellisen asialliselta ja hallitulta Eetu kuulosti myös silloin, kun maailma paloi ympärillä. Tai oikeastaan varsinkin silloin.
”Millaanen olo sullon tänään? Onko kipuja?” Eetu oli kysynyt asiallisesti.
”Ei ihmeellisiä.”
”Hyvä. Tuusikko kuule kantamhan vettä? Aamulla räjähti tuallaanen vesiputki tualta ja koko talli on iliman. Mä tiärän jottet sä mitää monenkytä litran korveellisia voi viärä, mutta jos kerkiääsit hetkeksi vaikka tupahan laskemahan vettä niin me nosteltaas maitokärryyhin ja kannettaas enshätähän ennenku keksitähän mitä voimma teherä?Olin ollut selkeästi ainoa sellainen Eetun tuttu, joka oli riittävän lähellä perheenjäsentä tai työntekijää. Apuun oli ajettu minun lisäkseni nimittäin ainoastaan Oskari ja Camilla, ja koko touhusta ei tullut oikein mitään meidän voimillamme. Kun vesiputket toimivat, ei sitä tule ajatelleeksi, kuinka paljon Hopiavuoren hevostallin kokoinen paikka tarvitsee vettä ihan vain käynnistyäkseen. Hevoset juovat osan, mutta sitä menee moneen muuhunkin asiaan aina aamurehujen tekemisestä alkaen. Oskari jaksoi nostaa täydempiä sankoja kuin minä, mutta ei jatkuvasti ja kevyesti kahta kerrallaan niin kuin Eetu. Camillakin oli väkevä. Silti meidän lihaksillamme ja Hopiavuoren vessan ja saunan vesihanoilla ei yksinkertaisesti ehdittäisi saada talliin niin nopeasti vettä, että kaikki muutkin askareet pystyttäisiin hoitamaan. Samaan aikaan Eetu kielsi ehdottomasti soittamasta yhtään ketään apuun. En tietenkään totellut.
Käskin ensimmäisenä Milanin pakata Tellun ja tulla. Nelly voisi vahtia Telluakin ja Milan olisi kuitenkin väkevämpi kuin minä ja Oskari. Sitten soitin Eiralle, joka valitti, mutta lupasi lähteä kunhan meidän äiti lakkaisi pakottamasta hänen kurkustaan puuroa alas. Eiran spagettikäsistä ei olisi paljoa hyötyä, mutta hän voisi vaikka keksiä jotain pientä helpottamaan kaaosta. Olisin soittanut iskällekin, mutta Eetu ehti ennen sitä paikalle ja nyppäsi puhelimen kädestäni keittiönkaapin ylimmälle hyllylle, joka jo meidän lapsuudessamme toimi kiellettyjen tavaroiden takavarikkopisteenä. Milan saapui apulaisista ensimmäisenä, ja hänen perässään suoraan tupaan asteli Alex.
”Mitä te haluutte että mä teen?” Alex kysyi eniten Eetulta.
”Hä?” Eetu kysyi.
”Niin. Oskari soitti.” Eetu katsoi Oskaria rumasti. ”Kannanksmä noita sankoja tonne kärryyn? Oskari sä voisit mieluummin vetää tota kärryä.”
”Ei ei ei kun sinä meet vaikka kattomahan sitä hevoostas. Maksavia asiakkahia laiteta–”Alex teki sormillaan sitä suun aukomista matkivaa elettä ja tarttui kahteen vessan lattialla odottavaan sankoon jo kun Eetu vielä puhui. Sitten he molemmat kurkottuivat takakenossa katsomaan vessan ovesta ulos, sillä ulko-ovi kävi taas.
”Vesiputkiko meni?” Harri kysyi ja astui muiden tapaan kengät jalassa kurkistamaan vessaan, jossa täytin seuraavaa sankoa kovalla suhinalla.
”Joo mutta–” Eetu aloitti kättään huiskauttaen.
”Joo? Sonja, kannetaan me tuolta saunan puolelta noita sankoja.”
”Että te ny mitään rupia kantamahan.”
”Se olis hyvä. Milan on siellä”, nyökkäsin Harrille.
”Rupia nuata tai tuata ainakaa laittamahan töihin”, Eetu sihisi minulle Alexia kohti nyökäten ja yritti rynnätä vedestä liukkaalla lattialla tämän ohi. ”Luulevat pian jotta…”Silloin tuli oven paiskonnasta päätellen Eira sisään, ja pian hän olikin jo vessan kapealla ovella estämässä Eetun kulun yhtään minnekään.
”Miks te sankoja raahaatte?” Eira kysyi, ja silloin Eetun naama meni sellaiseksi katastrofinrauhalliseksi taas. Hän ei yrittänyt enää minnekään, vaan katsoi suoraan Eiraan.
”Laitamma hevooselle vettä kun tualta halakes putki”, Eetu sanoi.
”Joo mä huomaan, mut miks sangoilla?”
”Milläs?”
”Sulla on se valkonen jättitonkka. Viedään traktorilla.”
”Jäätyy.”
”Ei se jäädy heti. Sillä voittais aikaa vaikka se lopulta jäätyiskin. Laitetaan sinne muovipullo sisälle niin se rikkoo sitä jäätä aika kauan.”
”Vai muavipullo. Millähän me sen täytämmä kun ei maneesihinkaan mee vesi?” Ei me voira ajaa raktoria kuistin rappusia ylähä.Eira naksautti kieltään ja pyöräytti silmiään. Sitten hän pyörähti kynnyksellä ympäri, tömisti pitkän eteisen läpi, kolisutti jotain naulakolla ja taas paiskautui ovi auki ja kiinni. Eetu katsoi Alexia ja otti yhden sangon hänen kädestään ja toisen vapaan lattialta.
”Jatka vain nuaren täyttämistä”, hän sanoi minulle ja lähti. Alex poimi uuden sangon toisen menettämänsä tilalle, virnisti ja lähti perään.
Aikaa kului vielä monta sangollista ennen kuin Eira palasi. Hänellä oli tavallinen puutarhaletku ja punaiset posket. Hän työnsi letkua vähän liian leveään harmaaseen eristeputkeen, joka oli jo jonkin verran halkeillut. Suljin hanan, koska Eira hidasti liikennettä, mutta olin jo oppinut olemaan hätistelemättä häntä pois. Vaikka Eetun mielestä Eiran touhu oli pelkkää häsläystä, lopulta yleensä kävi ilmi, että yleensä hänellä leikkasi järki nopeammin kuin Eetulla.
Kun vihreän letkun pää saatiin näkyviin, Eira käski melko töykeästi Alexin liu’uttaa eristettä edes muutaman metrin verran eteenpäin letkua pitkin Hän astui vapaan letkun päälle ettei se liukuisi ja kaivoi taskustaan jotain sormuksen näköisiä metallihärpäkkeitä sekä koiransyömän näköisen ruuvimeisselin. Sormukset hän pujotti putken ympärille.
”Väistä”, Eira käski ja ryhtyi työntämään letkua suihkun hanan ympärille. ”Kumpi teistä kahesta ajaa? Oskari vai Camilla?”
”Mitä?”
”No traktoria tietenkin! Se on tossa noin portaitten edes. Menkää työntämään se letku sinne tonkkaan ja laittakaa sinne muovipullo sisälle. Mä en kerkee joka paikkaan. Pistäkää tuli siihen alle hetkeks tai se ensimmäinen liru jäätyy. Kattokaa ettei Eetu näe.”Seisoin tyhjänpanttina odottamassa ohjeita, mutta niitä ei tullut, joten istuin pytyn kannelle. Eiran sormet olivat siniset, mutta muuttuivat nopeasti punaisiksi kun hän ryhtyi kiristämään sormuksennäköisiä renkaita letkun ja hanan putken ympärille. Siinä ei mennyt kauaa. Sitten hän avasi vesihanan niin suurelle kuin sai sen väännettyä.
”Missä se Eetu on?” Eira kysyi minulta rasittuneen kuuloisesti niin kuin olisi meitä tenavia vahtiva äitiparka.
”Emmä tiedä.”
”No mee etsimään se. Mä en tiedä missä se toinen lehmän kokonen tonkka on niin se saa kattella sen.”
”Vanhoja ihmisiä laitetaan juoksemaan tääl–”
”Jos sä herätät mut tälläseen paskaan keskellä yötä, sä et sano mulle muuta kuin selvä sir!”
”Selvä, sir!”
”Jos molempiin tonkkiin tarvii oman traktorin niin hae naapurista joku laitos. Etkä aja ite sen täyden tonkan kanssa kun sä kaadat sen ja sitte me ei saada sitä ikinä penkasta ylös. Eetu ajaa tai Sonja. Ja mee nopeesti kun ei tota tonkkaa kannata täyteen pistää kun se jäätyy lopuks kumminkin sinne. Sitte sä saat tulla mun kaa sen jälkeen imemään toisen noista tyhjäks. Pistetään vaikka sinne pihaton pikkuhuoneeseen niin ei tarvi raahata näin kaukaa.”
”Sun pitäs olla kyllä talliyrittäjä.”
”Ei todellakaan! Mä en keksi mitään kauheempaa kun että joka päivä olis tällästä paskaa!”-
Ja sitten tuli taas Eira ja pelasti koko homman. Olen monta kertaa kirjoittanut olevani ihan puhdasverinen Eira-fani ja tämä ei ainakaan muuta sitä tilaa mihinkään.
Lisäksi sielua lämmittää se, että olen ainakin lukevinani jonkinlaisen pienen nyökkäyksen tuohon Salierin viimeisimpään, jossa olen pannut Eetun sanomaan, että maksavia asiakkahia ei pelotella. Tässä se sama toistuu, ihan termiä myöten. En tiedä, oliko se vahinko, mutta jos oli niin älä kerro, haluan muhia tässä tyytyväisyydessäni. (edit: ei se ollutkaan ihan sama termi, minulla oli ”oikeita asiakkahia”. Joka tapauksessa riittävän lähellä kuitenkin.)
Vähäsen lisälämpöä tuo vielä tuo pieni maininta Sonjasta tuolla lopussa, että joko Eetu ajaa tai sitten Sonja, jos tarvitaan toista traktoria. Kun ei haluta koneita jumiin lumipenkkoihin. Sonjahan on ihan pätevä traktorikuski, vaikkei se sitä erityisesti aina alleviivaa, mutta kyllä se nyt varmasti näiden vuosien aikana on Hopiavuoressa käynyt selväksi, kuvittelisi ainakin. Joten Eiralla on kova luotto Sonjaan tässä(kin) asiassa.
-
