Tatti

Etusivu Foorumit Päiväkirjat Tatti

Tämä aihe sisältää 8 vastaukset, 3 kirjoittajaa, ja siihen kirjoitti viimeksi  Eetu Hopiavuori 5 kuukautta, 2 viikkoa sitten.

  • Julkaisija
    Viestit
  • #4607

    Fedora
    Osallistuja

    Statuetka Ionnaja, “TATTI”
    oikealta kutsumanimeltään Sasha
    Terskinhevostamma, 6-vuotias

    “Huimapään paras kaveri, turvallisuuspäällikön painajainen.” Menevä ja peloton ratsu, hoidettaessa oikea hienohelma. Ei perusta uusista ihmisistä, hyvä kun tykkää edes tutuista.

  • #4608

    Fedora
    Osallistuja

    SASHA – 22. tammikuuta 2020

    Oli ihan hullu, suorastaan käsittämätön ajatus, että mulla oli nyt ihan oma hevonen. Ei tietenkään virallisesti, mutta noin käytännössä. Valentina oli lähtenyt perlinon akhal teke-orin kanssa Helsinkiin elämään jonkun hienon yksityistallin parrasvaloissa, ja Hopiavuoreen oli jäänyt mun pikkuserkkuni aiempi otus, terskinhevostamma Statuetka. Se oli nirppanokkainen, ärsyttävä ja kuriton hevonen, mutta luoja, että mä rakastin sitä.

    Yrjönvihreä Fiatin romu yski ja köhi, kun mä herättelin sitä henkiin yhdeksältä aamulla. Sillä meni hetki lämmetä tarpeeksi, ennen kuin pääsin ajelemaan kohti Hopiavuorta Bob Dylania soittavan radion säestämänä. Taivas näytti melko synkältä ja arvelin saattavani ehkä jopa kastua päivän aikana, mutta tänään sekään ei haitannut. Hopiavuori oli hieman tuttu ja Sasha sitäkin tutumpi, olinhan käynyt useamman kerran hoitamassa Sashaa kun Valentina ei ehtinyt, mutta tästä alkaisi ihan uusi luku tamman kanssa! Aikoisin kouluttaa siitä järkevän, peräti käsiteltävän hevosen nyt, kun Valentina ei ollut pilaamassa sitä, ja siitä tulisi epätäydellisen täydellinen ratsu. Huimapäisyytensä Sasha saisi kyllä pitää enemmän kuin mielellään, ei tässä vielä tarvittu mitään mummomopoa.

    Rintakehä tuntui täydeltä ja lämpimältä, kun vihdoin seisoin kullanhohtoisen tamman karsinan edessä. Hymy ulottui korvasta korvaan, ja olin aamulla lähtenyt niin kiireellä kotoa, etten ollut edes meikannut. Päällekin oli tullut vedettyä muutaman päivän vanhat vaatteet, musta bändipaita ja laivastonsiniset farkut. Hiuksetkin olivat sotkuisessa nutturassa – siis oikeasti sotkuisessa, hiussuortuvia sojotti sinne ja tänne! -, mutta tänään ei nyt ollut aikaa sellaiselle.
    “Sasha”, mä hymyilin. Raudikko luimisti ja hörisi vaativasti. Kaverit olivat jo lähteneet ulos ja nyt Sasha joutui kyhjöttämään yksinään puolityhjässä tallissa. Ruokakin oli taatusti ollut korkeintaan siedettävää. Sasha ei selkeästi ollut yhtään niin innoissaan, kuin mä olin, mutta tästä alkaisi kaunis matka, siitä olin varma.

    Sashan korvat osoittivat taaksepäin vielä siinäkin vaiheessa, kun laitoin sille riimun päähän ja kiinnitin sen karsinansa ulkopuolelle. Karsina saisi pysyä omana tilana ja lepopaikkana, mikä oli varmasti tarpeen tamman kanssa nyt, kun sen arki yhtäkkiä mullistuisi. Varustehuoneessa odottanut vaaleanpunainen harjapakki samanvärisen harjasetin kanssa seisoi nyt Sashan vieressä lattialla, ja noukin sieltä herttaisen värisen kumisuan. En aikonut ratsastaa Sashaa tänään, vaikka kovasti olisikin tehnyt mieli. En ollut ollut selässä kuin muutaman kerran, joten päätin jättää seuraavan kerran päivälle, jolloin en olisi ollut jo valmiiksi pää pilvissä. Ai että, Valentina oli kyllä sekaisin päästäessään tällaisen kultakimpaleen käsistään.

    Tamma rentoutui vähä vähältä, kun harjasin ja hieroin sitä kumisualla suurin, pyörivin liikkein. Sashaa harjattaessa tarvittiin kyllä käsivoimia ihan jo vaan hipsuttelun välttämiseksi; Se vihasi hipsuttelua ja kutittelua niin saamaristi. Suuret korvatkin kääntyivät hiljalleen eteenpäin, ja hevonen vaikutti kaikesta huolimatta melkeinpä nautiskelevan käsittelystä. Vaikka se sellainen nirppis olikin. Haaveilu loppui lyhyeen, kun jouduin puremaan huultani ollakseni kiroamatta ääneen; En missään nimessä halunnut häiritä vihdoin rentoutuvaa Sashaa, mutta se oli juuri litistänyt vasemman jalan varpaani. Se oli suhteellisen pieni hevonen, mutta kyllä se painoi ihan kiitettävästi siitä huolimatta. Huulta purren vedin liiskatut varpaani Sashan jalan alta ja hampaiden läpi ilmaa imien jatkoin tamman harjaamista, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Varpaiden murskaamisesta puhuttaisiin kyllä, mutta ei tänään.

    • #4609

      Nelly
      Valvoja

      Tosi hieno saapumistarina!

      Fedora selvästi ymmärtää hevosista paljon, ja samaan aikaan välittää todella suurella sydämellä. Kivoja yksityiskohtia ehdottomasti oli karsinan rauhoittuminen ja Sashan suuret korvat. Karsina on aina tietysti hyvä rauhoittaa ja se kertoo paljon siitä, miten Fedora näkee hevosensa. Samaan aikaan näkyy tosi hyvin Fedoran innostus, vaikka jalat pysyy maassa. Mä en ite osaa olla samaan aikaan innostunut ja jalat maassa, niin oli kiva lukea että niin voi ihan oikeasti olla 😀

      Tervetuloa joukkoon! Toivottavasti molemmilla menee hyvin kotiutuminen 🙂 !

    • #4611

      Fedora
      Osallistuja

      Kiitos paljon, Nelly!! ♥

    • #4627

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Tervetuloa vielä kerran.

      Sinulla näyttää olevan kirjoittajana jo kokemusta tarinankerronnasta, mutta ei tietenkään vielä Hopiavuoren menosta. 😀 Avauksesi onkin, niin kuin Nellykin sanoi, vahva. Arvostan aina yksityiskohtia tekstissä, kun ne tuodaan esiin luonnollisella tavalla, niin kuin vaikka tässä Fedoran rahatilanne. Siitä voi päätellä jotain jo auton perusteella. Ujutat mukaan kovasti vihjeitä myös Fedoran luonteesta ja mieltymyksistä — siis sekä hevosten että muun suhteen.

      Seuraavana alkaakin hurja työmaa! Miten saat miljöön heräämään henkiin ja kerrottua Hopiavuoren tunnelmasta, jatkuvasta kuhinasta ja vilinästä, kun konteksti ja muut hahmot ovat meille kaikki kaikessa? Tämän vuoren valloittaminen on onneksi mahdollista, ja huhuillaan että kiipeämisen jälkeen onkin vaikeuksista ja rankasta uuden opettelusta huolimatta tyytyväinen olo. Onneksi olet jo pitkällä: olet selkeästi kirjoittanut ennenkin.

  • #4981

    Fedora
    Osallistuja

    HÄRKÄÄ SARVISTA – 25. tammikuuta 2020 (18.03 2020)

    Vedä henkeä nenän kautta neljän sekunnin alan, pidä seitsemän sekuntia, ja hengitä suun kautta ulos kahdeksan sekuntia. Toista. Huu. Olin päättänyt, että tänään oli aika tarttua härkää sarvista ja kiivetä Sashan selkään, ja siitä hyvästä olin hereillä jo ennen herätyskelloani. Nyt sitä sitten seistiinkin jo levottoman hevosen vieressä jakkaralla, valmiina kiipeämään selkään. Olo oli ollut turvallinen vielä puoliunessa, kun olin silmät kiinni sovitellut avainta Fiatin virtalukkoon ja entisen poikaystävän asentamassa mukitelineessä oli odottanut termosmukillinen lämmintä kahvia, mutta nyt polviakin meinasi tutisuttaa. Olin totta kai ollut aiemminkin Sashan selässä, ei tässä sinänsä mitään uutta ollut, mutta tamma oli saanut olla ja tutustua uuteen talliin, joten sillä oli pakkautunutta energiaa ja se todennäköisesti oli kerennyt unohtaa, miten ratsuna toimittiin. Lisäksi Valentina ei ollut ollut pitkiin aikoihin voimalla pakottamassa ja kurittamassa Sashaa ratsuksi, joten se oli varmasti hyvää vauhtia palautumassa tehdasasetuksiinsa, joista sen kanssa oli tarkoitus sitten lähteä työskentelemään oikeaa ratsua kohti.

    Asetin jalkani jalustimeen, otin satulasta tukea, ja ponnistin selkään. Satulan nahkapäällys ja muoto tuntuivat tutuilta ja turvallisilta; Toivottivat minut tervetulleeksi kotiin. Hermostukseni selkeästi vaikutti Sashaankin, joten yritin hillitä itseäni. Painoin tamman kullanvärisiä kylkiä hellästi ja se lähti kävelemään eteenpäin Hopiavuoren kentällä. Olin yrittänyt olla aikaisin tallilla välttääkseni ruuhka-aikaa, mutta harmikseni paikalla oli jo väkeä. Ei sillä, etten olisi pitänyt muista tallilaisista – en ollut juurikaan tehnyt tutustumiskierroksia, mutta toisinaan käytävillä vastaantulleet vaikuttivat mukavilta -, ihmismäärä vain hermostutti minua tänään entisestään. Toivottavasti kovin moni ei kiinnittänyt huomiota minuun tai ratsastukseeni.

    Sashan askellus oli varsin menevää ensimmäisestä askeleesta lähtien, joskin jäykkyyttä oli aluksi läsnä. Se oli hidas vetreytymään varmasti osittain tauostakin, mutta suureksi osaksi omaa hermoistuneisuuttani, joka tarttui tammaan kuin flunssa. Toistin taas hengitysharjoituksiani ja yritin poistaa häiriötekijät mielestäni. Vähitellen muun tallin kuhina hiljeni ja maailmankuvaan mahtui vain minä ja Sasha. Huomasin rentoutuneeni vasta, kun sama efekti näkyi ratsussani. Sen askellus oli kevyempää ja sulavampaa, se kääntyi pehmeämmin ja sen korvat heiluivat vähemmän; Pää kumminkin pysyi korkealla ilmassa. Ei se mitään, oikeastaan pidin ratsuistani pää taivaissa, ja nyt satulakin tuntui istuvan elävän lihasmassan eikä kiven päällä. Annoin herkkäkylkiselle tammalle hieman pohkeita, ja se hypähti vauhdikkaaseen raviin, jota yritin hieman hillitä, tuloksetta; Sasha ei selkeästi välittänyt temponsa säätelystä. Joko se ravasi niin kovaa kuin pääsi, tai ei ollenkaan. Ajoin tammaa taas pohkeilla eteenpäin, ja annoin sen mennä valitsemaansa tahtia, sovittaen omaa kevennystäni siihen. Tänään ei vielä ruvettaisi hienosäätämään, nyt oli tarkoitus vain opetella pysymään selässä, jos Sashalla olisi siihen muuta sanottavaa.

    Peloistani huolimatta Sasha suoriutui ratsastuksesta hyvin. Laukkaa en tänään vielä lähtenyt kokeilemaan, mutta tamma näytti yhä hallitsevan ihan perusjutut – käännökset, ympyrät ja taivutukset – käynnissä sekä ravissa. Muutaman peruutusaskeleenkin olin saanut neuvoteltua aikaan. Edellisestä ratsastuskerrasta oli kerennyt vierähtämään jo hetki, ja se kyllä tuntui, kun laskeuduin Sashan satulasta. Jalat tuntuivat keitetyltä spagetilta, kun talutin Sashan talliin. Tamma kävi hieman kierroksilla päästyään liikkumaan pitkästä aikaa, joten varasin sen poislaittoon reilusti aikaa. Otin siltä varusteet pois, harjasin sen huolellisesti läpi ja syötinpä hevoselle porkkanankin kiitokseksi. Sasha oli enää vain energinen saadessaan riimun päähänsä, ja se lähtikin kuin tykin suusta, kun irroitin riimunnarun. ”Oot sä kyllä ihan tatti”, hymisin itsekseni.

    // Tän kirjoittamisessa meni ihan liian kauan, mutta kyllä mä tästä vielä aktivoidun. Vähän puskee writer’s blockia.

    • #5114

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Semmosta ratsastusta. 😀 Fedoran ratsastustyylillä Tatin kanssa päästään varmaan vielä pitkälle.

  • #5410

    Fedora
    Osallistuja

    // Laitetaan tänne viralliseen päivikseenkin, sori spämmi.

    RUSKA SVARTIN KOULUVALMENNUS – 10. huhtikuuta 2020 (12.04 2020)

    Reitalla oli Hopiavuoressa ylläpidossa puokkitamma, joten sitä mä olin välillä nähnyt tallilla, mutta Ruskan mä olin nähnyt vain kerran vilaukselta. Nyt pirpana sitten piti oikeaa valmennusta Hopiavuoressa, ja Reitaa vaikutti vähän pelottavan, että tulisiko valmennukseen ketään; Eetu oli siis välillä ratsastajia nähdessään vinkannut, että jos joku ihan prinsessan mieliksi osallistuisi. Mun hieman tatti hevoseni oli vähitellen ruvennut kulkemaan oikeinpäin ihan perusjutuissa, joten reippaana tyttönä kävin totta kai ilmoittamassa sen valmennukseen. Valmennuksiin piti osallistua ihan virallisilla post it -lappusilla ja oikealla nimellä. Eetu oli varoittanut Sashaa tuodessani, että kylällä osattiin katsoa venäläisiä hieman nenänvartta pitkin, mutta ensinnäkin mulla oli tarpeeksi venäläistä temperamenttia ollakseni lähinnä iloinen, jos joku ei tykännyt musta, ja toiseksi mä en uskonut, että Hopiavuoressa mitään ahdasmielistä menoa katseltaisiin; Siispä osallistuin ihan virallisesti koko nimellä valmennukseen, Venäjällä kun esittäydyttiin patronyymillä korkea-arvoisemmille. Se taas teki sukunimestä vähemmän tärkeän, mutta Suomessa sukunimellä oli korkeampaa arvoa, joten post it -lapulle ilmestyi komeilemaan koko nimi. Fedora Sergejevna Orlova.

    Jännitys ei tullut mulle mitenkään yllätyksenä, vaikka kyseessä olikin lapsen pitämä valmennus. Ensinnäkin mulla oli edelleen kesken muihin tallilaisiin tutustuminen, niin tällaisella puoliaivoisella ratsulla osallistuminen aiheutti vähän hermonmurenemista. Entä jos se tekisi jotain hassua, mitä ne muut siitä ajattelisivat? Mä olin hyvä käsittelemään vihapalautetta, mutta nolostuminen olikin sitten ihan eri asia. Siihen päälle vielä pieni huoli siitä, että mitä jos Sashalla naksahtaisi aivoissa ja se säikäyttäisi kiltimpien hevosten kanssa puuhailevan Ruskan? Mä ajoin Seinäjoelle asti juomaan kupin teetä, jotta mä rauhoittuisin, enkä tartuttaisi mielialaani Sashaan; Sittenhän se vasta hulluja keksisikin!

    Hermot olivat edelleen hieman kireällä, kun mä palasin Hopiavuoreen ja suuntasin samantien hakemaan Sashaa ulkoa talliin. Mä kiinnitin sen käytävälle ja hain harjapakin sen luokse; Pakki piti kuitenkin sijoittaa tarpeeksi kauas hevosesta, koska muuten se tatti polkee koko roskan jalkoihinsa. Vielä ei ollut niin hyvää pakkia tullut vastaan, että se olisi sashankestävä. Tamma seisoi kuitenkin yllättävän hyvin paikoillaan tänään, eikä diskotanssinut suuntaan ja toiseen, kuten tavanomaisesti. Jalatkin pysyivät otteessa hyvin; Varustaessa me vähän neuvoteltiin takasuojien laitosta, mutta niin herkkähipiäisen hevosen kanssa ei kyllä kannattanut odottaa, että homma menisi koskaan alusta loppuun asti nappiin. Heitin vielä kypärän päähän ja lähdin taluttamaan tammaa kohti maneesia, jossa valmennus oli tarkoitus pitää; Paikalla olikin jo kaksi muuta ratsukkoa verryttelemässä, ja kolmas liittyi piakkoin seuraan.

    Nimenhuuto. Ilmeisesti valmentaja Svart ei voinut vaan laskea meitä, vaan piti olla ihan virallinen nimenhuuto. Mä en tule ikinä ymmärtämään, miten Ruska osasi lausua Chaiksi kutsutun kaverin nimen niin hyvin. Olin kyllä törmännyt omaan osaani vaikeita nimiä, mutta aivan eri kulttuurista ja kielestä tuleva nimi aiheutti harmaita hiuksia mullekin. Outi, ja Marshall, jonka kanssa olin päässyt vaihtamaan juttua venäjäksi verryttelyn aikana. Iskän apua tarvittiinkin sitten taas mun nimeni kohdalla, mikä oli ihan odotettavissa. Patronyymi tuotti vähän päänvaivaa, mutta selvisi pirpana siitäkin. ”Orlov!” tuli niin tomerasti, että melkein en meinannut kehdata korjata. Hyvin Ruska kuitenkin mun nimestäni suoriutui, mä tunnen aikuisia ihmisiä joilla menee huonommin. Tytön kikatus nostatti väkisinkin hymyn huulille.

    Valmennus alkoi käynnillä, mutta Ruska kyllästyi nopeasti ja pyhitti pitkät sivut kevyelle raville. Sasha kulki korvat hörössä eteenpäin ja meinasi mennä vähän turhankin kovaa, kunnes edellä menevän peppu oli vähän liian lähellä; Siinä vaiheessa tamma löi korvat niskaan ja rupesi melkein menemään takaperin. Pohkeilla se lähti taas eteenpäin, mutta muisti pitää turvavälin tällä kertaa. Ihme tatti. Sashalla oli kuitenkin hyvätempoinen ravi, jossa oli helppo keventää, ja tasainen tempo sen kun vain parani jokaisella ratsastuskerralla. Valentina oli kyllä pilannut hyvän hevosen varsin perusteellisesti ratsastuksellaan, ja hetken ajan pohdin, että mitähän sen kalliille tekelle kuului. Ajatukseni keskeytti uusi tehtävä; Lävistäjä piti tulla suorassa, ja Ruska oli totta kai vahtimassa. Vähän meinasi naurattaa, kun Ruska sitten seisoi siinä hieman kumarrellen, ja vahti ratsastajien suoritusta. Muistipa se muakin oikaista, että tärkeästä asiasta oli kyse eikä siinä auttanut naureskeleminen.

    Onneksi mulla on vähän kokemusta ala-asteikäisistä lapsista työn kautta, koska muuten mulla olisi taatusti pettänyt pokka; Seuraava tehtävä oli ravivoltit, mutta Ruskaa huolestutti, että mua pelotti ohuen hevoseni selässä tehdä voltteja niin kovassa vauhdissa, ja antoi luvan tehdä ne käynnissä. Vähän mä hykersin itsekseni, toivottavasti Ruska ei nähnyt. Ei se ainakaan mitään sanonut, ja Chaikin oli joutunut jäähylle; Outi joutuikin sinne sitten seuraavaksi tyhmästä kysymyksestään ilmeisesti. Siinä vaiheessa meinasi mullakin mennä melkein pupu pöksyyn, kun puolet ryhmästä oli jo käynyt jäähyllä. Sashan hermot ei sellaista kyllä kestäisi. Pitääkin harjoitella sitä, laitoin mielessäni ylös.

    Pirpana antoi vielä hyviä ohjeita ”pikkuisen” hevoseni kanssa ja kertoi, että ratsasti itsekin muita pienemmällä ponilla, joka kuitenkin korvasi nopeudella. Oli siinä huimat vartti mennyt valmennuksessa, kun Ruska sitten kyllästyi, ja oli valmis lähtemään. Mä vilkutin Ruskan perään, mutta sillä taisi olla niin kiire omiin juttuihinsa, ettei se kerennyt huomata saatika moikata enää takaisin. Outi kyseli, oliko jollakulla mielenkiintoa lähteä mukaan maastoon, joten ilmoittauduin Sashan kanssa vapaaehtoiseksi. Vartti oli aivan liian vähän, kun tamma oli saanut seistä tattina sateessa koko eilisen ja pitää vapaapäivää, joka tarkoitti energiapommia tänään. Valmennus kun oli vasta saanut Sashan hereille, ja sen piti päästä tekemään jotain, ennen kuin se tulisi aivan mökkihöperöksi. Maastoon kävi siis tie.

    • Tätä vastausta muokkasi 5 kuukautta, 2 viikkoa sitten  Fedora.
    • #5458

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Voooi, kyllä sitä Hopiavuorenkin paljasjalkaisissa otsonmäkeläisissä on yhtä jos toista vihaa ja epäreiluutta, myös ”hyvissä tyypeissä”. Eiran suoranainen rasismi johtuu tietämättömyydestä ja opetetuista ennakkoluuloista, niin kuin Hellonkin. Eira vaan inhoaa vähän avoimemmin, kun taas Hello ihan tiedostamattaankin suhtautuu automaattisen epäileväisesti venäläisiin. Ulkomailla oleva Inari on samanlainen kuin Hello, mutta maneesia vuokraava Milan ei pidä venäläisiä oikeastaan edes oikeina ihmisinä. Jokaisella on syynsä, vaikka kenenkään syy ei olekaan hyvä tai toiminta oikein. Näkyypä jaettu venäläisviha Eetussakin, joka varmistaa automaattisesti aksentin haistettuaan, ettei kyseessä ole kukaan Otsonmäen vääristä venäläisistä. Suoraan syrjintään onkin varmaan helpompi suhtautua kuin siihen, miten koko Otsonmäki on olevinaan ihan kohtelias, mutta ei anna töitä, ei sano hei, ei hankkiudu puheväleihin, poistuu pöydästä nopeasti niin kuin siihen tulisi spitaalinen…

      Fedoran ajatukset Ruskasta, joka nyt on aika tärkeilevä natiainen tällä hetkellä, on musta liikuttavan lempeitä. Lapset on sellaisia, että ne tuntuu haistavan aika nopeasti, tykkääkö joku niistä vai ei. Ehkä sekin oli Ruskan tapa osoittaa jotain sympatiaa ja arvostusta kiltille tätille, kun hän meinasi, ettei Fedoran ole pakko mennä voltteja niin ohkaisella hevosella. Joku olisi voinut loukkaantua tästä, ja vähän hahmoihin tutustuakseni laitoinkin Ruskan tokaisemaan hyödyttömiä, ärsyttäviä ja tahattoman loukkaavia kommentteja. Sanotaan, että miehestä tietää kaiken sen perusteella, miten se kohtelee eläimiä ja pikkulapsia, mutta niin taitaa tietää naisestakin. 😀 Koiranpotkijat voi olla virtuaalisesti ihan mielenkiintoisia hahmoja, mutta Fedora olisi tällä hetkellä oikeassakin elämässä just mun suosiossa. En etukäteen tullut olettaneeksi, että sillä olisi näinkin lempeä puoli.

      Ruska Svart on muuten sellainen pesusienimäinen olento, joka omaksuu luonnostaan kaikkia mahdollisia vieraita kieliä, joita sen isä ei tosiaankaan puhu. Nämä ”taikakielet”, joita isi ei osaa, huvittavat sitä ihan hirveästi. Joten odottakaapa vain Marshallin kanssa, kun Ruskalle valkenee, että maailmassa on vieläkin sille uusi taikakieli. Silloin on valitettavasti taattua, että Fedorallakin on puolimetrinen peräkulkemi.

Aiheeseen ‘Tatti’ ei voi kirjoittaa uusia vastauksia.