Tatti

Etusivu Foorumit Päiväkirjat Tatti

Tämä aihe sisältää 6 vastaukset, 3 kirjoittajaa, ja siihen kirjoitti viimeksi  Eetu Hopiavuori 3 päivää, 16 tuntia sitten.

  • Julkaisija
    Viestit
  • #4607 Vastaus

    Fedora
    Osallistuja

    Statuetka Ionnaja, “TATTI”
    oikealta kutsumanimeltään Sasha
    Terskinhevostamma, 6-vuotias

    “Huimapään paras kaveri, turvallisuuspäällikön painajainen.” Menevä ja peloton ratsu, hoidettaessa oikea hienohelma. Ei perusta uusista ihmisistä, hyvä kun tykkää edes tutuista.

  • #4608 Vastaus

    Fedora
    Osallistuja

    SASHA – 22. tammikuuta 2020

    Oli ihan hullu, suorastaan käsittämätön ajatus, että mulla oli nyt ihan oma hevonen. Ei tietenkään virallisesti, mutta noin käytännössä. Valentina oli lähtenyt perlinon akhal teke-orin kanssa Helsinkiin elämään jonkun hienon yksityistallin parrasvaloissa, ja Hopiavuoreen oli jäänyt mun pikkuserkkuni aiempi otus, terskinhevostamma Statuetka. Se oli nirppanokkainen, ärsyttävä ja kuriton hevonen, mutta luoja, että mä rakastin sitä.

    Yrjönvihreä Fiatin romu yski ja köhi, kun mä herättelin sitä henkiin yhdeksältä aamulla. Sillä meni hetki lämmetä tarpeeksi, ennen kuin pääsin ajelemaan kohti Hopiavuorta Bob Dylania soittavan radion säestämänä. Taivas näytti melko synkältä ja arvelin saattavani ehkä jopa kastua päivän aikana, mutta tänään sekään ei haitannut. Hopiavuori oli hieman tuttu ja Sasha sitäkin tutumpi, olinhan käynyt useamman kerran hoitamassa Sashaa kun Valentina ei ehtinyt, mutta tästä alkaisi ihan uusi luku tamman kanssa! Aikoisin kouluttaa siitä järkevän, peräti käsiteltävän hevosen nyt, kun Valentina ei ollut pilaamassa sitä, ja siitä tulisi epätäydellisen täydellinen ratsu. Huimapäisyytensä Sasha saisi kyllä pitää enemmän kuin mielellään, ei tässä vielä tarvittu mitään mummomopoa.

    Rintakehä tuntui täydeltä ja lämpimältä, kun vihdoin seisoin kullanhohtoisen tamman karsinan edessä. Hymy ulottui korvasta korvaan, ja olin aamulla lähtenyt niin kiireellä kotoa, etten ollut edes meikannut. Päällekin oli tullut vedettyä muutaman päivän vanhat vaatteet, musta bändipaita ja laivastonsiniset farkut. Hiuksetkin olivat sotkuisessa nutturassa – siis oikeasti sotkuisessa, hiussuortuvia sojotti sinne ja tänne! -, mutta tänään ei nyt ollut aikaa sellaiselle.
    “Sasha”, mä hymyilin. Raudikko luimisti ja hörisi vaativasti. Kaverit olivat jo lähteneet ulos ja nyt Sasha joutui kyhjöttämään yksinään puolityhjässä tallissa. Ruokakin oli taatusti ollut korkeintaan siedettävää. Sasha ei selkeästi ollut yhtään niin innoissaan, kuin mä olin, mutta tästä alkaisi kaunis matka, siitä olin varma.

    Sashan korvat osoittivat taaksepäin vielä siinäkin vaiheessa, kun laitoin sille riimun päähän ja kiinnitin sen karsinansa ulkopuolelle. Karsina saisi pysyä omana tilana ja lepopaikkana, mikä oli varmasti tarpeen tamman kanssa nyt, kun sen arki yhtäkkiä mullistuisi. Varustehuoneessa odottanut vaaleanpunainen harjapakki samanvärisen harjasetin kanssa seisoi nyt Sashan vieressä lattialla, ja noukin sieltä herttaisen värisen kumisuan. En aikonut ratsastaa Sashaa tänään, vaikka kovasti olisikin tehnyt mieli. En ollut ollut selässä kuin muutaman kerran, joten päätin jättää seuraavan kerran päivälle, jolloin en olisi ollut jo valmiiksi pää pilvissä. Ai että, Valentina oli kyllä sekaisin päästäessään tällaisen kultakimpaleen käsistään.

    Tamma rentoutui vähä vähältä, kun harjasin ja hieroin sitä kumisualla suurin, pyörivin liikkein. Sashaa harjattaessa tarvittiin kyllä käsivoimia ihan jo vaan hipsuttelun välttämiseksi; Se vihasi hipsuttelua ja kutittelua niin saamaristi. Suuret korvatkin kääntyivät hiljalleen eteenpäin, ja hevonen vaikutti kaikesta huolimatta melkeinpä nautiskelevan käsittelystä. Vaikka se sellainen nirppis olikin. Haaveilu loppui lyhyeen, kun jouduin puremaan huultani ollakseni kiroamatta ääneen; En missään nimessä halunnut häiritä vihdoin rentoutuvaa Sashaa, mutta se oli juuri litistänyt vasemman jalan varpaani. Se oli suhteellisen pieni hevonen, mutta kyllä se painoi ihan kiitettävästi siitä huolimatta. Huulta purren vedin liiskatut varpaani Sashan jalan alta ja hampaiden läpi ilmaa imien jatkoin tamman harjaamista, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Varpaiden murskaamisesta puhuttaisiin kyllä, mutta ei tänään.

    • #4609 Vastaus

      Nelly
      Valvoja

      Tosi hieno saapumistarina!

      Fedora selvästi ymmärtää hevosista paljon, ja samaan aikaan välittää todella suurella sydämellä. Kivoja yksityiskohtia ehdottomasti oli karsinan rauhoittuminen ja Sashan suuret korvat. Karsina on aina tietysti hyvä rauhoittaa ja se kertoo paljon siitä, miten Fedora näkee hevosensa. Samaan aikaan näkyy tosi hyvin Fedoran innostus, vaikka jalat pysyy maassa. Mä en ite osaa olla samaan aikaan innostunut ja jalat maassa, niin oli kiva lukea että niin voi ihan oikeasti olla 😀

      Tervetuloa joukkoon! Toivottavasti molemmilla menee hyvin kotiutuminen 🙂 !

    • #4611 Vastaus

      Fedora
      Osallistuja

      Kiitos paljon, Nelly!! ♥

    • #4627 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Tervetuloa vielä kerran.

      Sinulla näyttää olevan kirjoittajana jo kokemusta tarinankerronnasta, mutta ei tietenkään vielä Hopiavuoren menosta. 😀 Avauksesi onkin, niin kuin Nellykin sanoi, vahva. Arvostan aina yksityiskohtia tekstissä, kun ne tuodaan esiin luonnollisella tavalla, niin kuin vaikka tässä Fedoran rahatilanne. Siitä voi päätellä jotain jo auton perusteella. Ujutat mukaan kovasti vihjeitä myös Fedoran luonteesta ja mieltymyksistä — siis sekä hevosten että muun suhteen.

      Seuraavana alkaakin hurja työmaa! Miten saat miljöön heräämään henkiin ja kerrottua Hopiavuoren tunnelmasta, jatkuvasta kuhinasta ja vilinästä, kun konteksti ja muut hahmot ovat meille kaikki kaikessa? Tämän vuoren valloittaminen on onneksi mahdollista, ja huhuillaan että kiipeämisen jälkeen onkin vaikeuksista ja rankasta uuden opettelusta huolimatta tyytyväinen olo. Onneksi olet jo pitkällä: olet selkeästi kirjoittanut ennenkin.

  • #4981 Vastaus

    Fedora
    Osallistuja

    HÄRKÄÄ SARVISTA – 25. tammikuuta 2020 (18.03 2020)

    Vedä henkeä nenän kautta neljän sekunnin alan, pidä seitsemän sekuntia, ja hengitä suun kautta ulos kahdeksan sekuntia. Toista. Huu. Olin päättänyt, että tänään oli aika tarttua härkää sarvista ja kiivetä Sashan selkään, ja siitä hyvästä olin hereillä jo ennen herätyskelloani. Nyt sitä sitten seistiinkin jo levottoman hevosen vieressä jakkaralla, valmiina kiipeämään selkään. Olo oli ollut turvallinen vielä puoliunessa, kun olin silmät kiinni sovitellut avainta Fiatin virtalukkoon ja entisen poikaystävän asentamassa mukitelineessä oli odottanut termosmukillinen lämmintä kahvia, mutta nyt polviakin meinasi tutisuttaa. Olin totta kai ollut aiemminkin Sashan selässä, ei tässä sinänsä mitään uutta ollut, mutta tamma oli saanut olla ja tutustua uuteen talliin, joten sillä oli pakkautunutta energiaa ja se todennäköisesti oli kerennyt unohtaa, miten ratsuna toimittiin. Lisäksi Valentina ei ollut ollut pitkiin aikoihin voimalla pakottamassa ja kurittamassa Sashaa ratsuksi, joten se oli varmasti hyvää vauhtia palautumassa tehdasasetuksiinsa, joista sen kanssa oli tarkoitus sitten lähteä työskentelemään oikeaa ratsua kohti.

    Asetin jalkani jalustimeen, otin satulasta tukea, ja ponnistin selkään. Satulan nahkapäällys ja muoto tuntuivat tutuilta ja turvallisilta; Toivottivat minut tervetulleeksi kotiin. Hermostukseni selkeästi vaikutti Sashaankin, joten yritin hillitä itseäni. Painoin tamman kullanvärisiä kylkiä hellästi ja se lähti kävelemään eteenpäin Hopiavuoren kentällä. Olin yrittänyt olla aikaisin tallilla välttääkseni ruuhka-aikaa, mutta harmikseni paikalla oli jo väkeä. Ei sillä, etten olisi pitänyt muista tallilaisista – en ollut juurikaan tehnyt tutustumiskierroksia, mutta toisinaan käytävillä vastaantulleet vaikuttivat mukavilta -, ihmismäärä vain hermostutti minua tänään entisestään. Toivottavasti kovin moni ei kiinnittänyt huomiota minuun tai ratsastukseeni.

    Sashan askellus oli varsin menevää ensimmäisestä askeleesta lähtien, joskin jäykkyyttä oli aluksi läsnä. Se oli hidas vetreytymään varmasti osittain tauostakin, mutta suureksi osaksi omaa hermoistuneisuuttani, joka tarttui tammaan kuin flunssa. Toistin taas hengitysharjoituksiani ja yritin poistaa häiriötekijät mielestäni. Vähitellen muun tallin kuhina hiljeni ja maailmankuvaan mahtui vain minä ja Sasha. Huomasin rentoutuneeni vasta, kun sama efekti näkyi ratsussani. Sen askellus oli kevyempää ja sulavampaa, se kääntyi pehmeämmin ja sen korvat heiluivat vähemmän; Pää kumminkin pysyi korkealla ilmassa. Ei se mitään, oikeastaan pidin ratsuistani pää taivaissa, ja nyt satulakin tuntui istuvan elävän lihasmassan eikä kiven päällä. Annoin herkkäkylkiselle tammalle hieman pohkeita, ja se hypähti vauhdikkaaseen raviin, jota yritin hieman hillitä, tuloksetta; Sasha ei selkeästi välittänyt temponsa säätelystä. Joko se ravasi niin kovaa kuin pääsi, tai ei ollenkaan. Ajoin tammaa taas pohkeilla eteenpäin, ja annoin sen mennä valitsemaansa tahtia, sovittaen omaa kevennystäni siihen. Tänään ei vielä ruvettaisi hienosäätämään, nyt oli tarkoitus vain opetella pysymään selässä, jos Sashalla olisi siihen muuta sanottavaa.

    Peloistani huolimatta Sasha suoriutui ratsastuksesta hyvin. Laukkaa en tänään vielä lähtenyt kokeilemaan, mutta tamma näytti yhä hallitsevan ihan perusjutut – käännökset, ympyrät ja taivutukset – käynnissä sekä ravissa. Muutaman peruutusaskeleenkin olin saanut neuvoteltua aikaan. Edellisestä ratsastuskerrasta oli kerennyt vierähtämään jo hetki, ja se kyllä tuntui, kun laskeuduin Sashan satulasta. Jalat tuntuivat keitetyltä spagetilta, kun talutin Sashan talliin. Tamma kävi hieman kierroksilla päästyään liikkumaan pitkästä aikaa, joten varasin sen poislaittoon reilusti aikaa. Otin siltä varusteet pois, harjasin sen huolellisesti läpi ja syötinpä hevoselle porkkanankin kiitokseksi. Sasha oli enää vain energinen saadessaan riimun päähänsä, ja se lähtikin kuin tykin suusta, kun irroitin riimunnarun. ”Oot sä kyllä ihan tatti”, hymisin itsekseni.

    // Tän kirjoittamisessa meni ihan liian kauan, mutta kyllä mä tästä vielä aktivoidun. Vähän puskee writer’s blockia.

    • #5114 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Semmosta ratsastusta. 😀 Fedoran ratsastustyylillä Tatin kanssa päästään varmaan vielä pitkälle.

Vastaa aiheeseen: Tatti
Tietosi: