Tammikuun 2025 KRJ-Cupin tuotokset

Tänne on kerätty vuoden 2025 tammikuun KRJ-cupin tuotosluokan tuotokset. Tammikuun KRJ-cupissa sijoituksista käytiin erittäin tiukkaa taistelua.

Tarinaluokan tuomarina toimi Oresama VRL-02753.
Linkki kutsusivulle.

Otterley Wilson (VRL-12757) - 6th Horizon Wolf VH24-011-0285 (Grand Prix)

"Jääkauden paluu? Meteorologi varoittaa: 'Pahin on vielä edessä!'" otsikot huutavat viikko ennen vuoden ensimmäistä KRJ-cupin osakilpailua. Koko Suomen ylle näyttää laskeutuvan uhkaava sininen verho - tai oranssina huutavat ajokelivaroitukset. Erityisesti Tervajoen suunnalle, jota Otterley on nyt oppinut pitämään silmällä jouduttuaan ensin opiskelemaan Suomen kartalta, missä kyseinen kylä sijaitsee. Komia Dressaget jäivät välistä edellisvuoden kisakalenterista, joten vierailu Yorca Warmbloodsin kuulemma yllättävän hyvällä kisapaikalla on ensimmäinen laatuaan.

"Hirmupakkanen vyöryy – auto ei käynnisty, nenä jäätyy!" Tuomionpäivä lähestyy. On tarpeeksi stressaavaa luotsata normaaliolosuhteissa tallin lauma kilpailuista toiseen, eikä sääennusteiden povaama lisähaaste tunnu ollenkaan houkuttelevalta. Otterley ei muuta teekään kuin varmiestele, että mukaan on pakattu toppaloimet, toppatakit, toppahousut, toppahanskat, toppapipot ja jos autoille saisi jotain toppaa niin nekin. Yhtäkkkään jäätynyttä rekkaa tai hyytynyttä nenää ei haluta hidastamaan matkantekoa.

"Pakkasukko vauhdissa: Näin suojaudut kylmältä kurittajalta", lukee kilpailutiedotteessa, jota jaetaan kilpailupaikalla niin yleisölle, toimitsijoille kuin kilpailijoillekin. Hevosista huolehditaan erinomaisesti ja lämmittävä taukojumppaa näyttää trendaavan tallialueella. Buffetin kuuma kaakao käy kaupaksi ennätyshyvin. Toppatakeissaan vaappuva kilpailuväki muistuttaa hurmaavasti pingviinilaumaa.

"Tässä ne nähdään: kouluratsastuksen kuningasliikkeet – osaisitko sinä?" voisi kuuluttaja hyvin julistaa, kun Grand Prix luokka lopulta pitkän odottelun jälkeen alkaa. Radalla nähdään kovatasoisia ratsukoita, jotka ovat uskaltautuneet uhmaamaan arktisia olosuheita. Harry on hevonen, jonka suoritusvarmuuteen Otterley luottaa. Se ei hyydy edes silloin, kun elohopea tuntuu jäätyvän mittariin. Harry näyttää upealta saapuesssaan radalle. Kimo ori tuntui sopivan täydellisesti päivän teemaan.

"Liikaa energiaa? Passage näyttää helpolta, mutta näin helposti se voi mennä pieleen."
"Oletko aina arvioinut piaffin väärin? Katso huipputuomarin vinkit"
"Grand Prix -huumaa: Laukanvaihdot joka askeleella – taituruutta vai sekasortoa?"
"Kuka hallitsee piruettien pyörteet? Katso ratsukot, jotka saavat tuomareiden päät pyörälle."

Otterley ja Harry tekevät rutiinisuorituksen, josta löytyi sekä kehuttavaa että kritisoitavaa. Harry on vahvoilla laukkaohjemassa, mutta raviosuudet jättävät toivomisen varaa. Otterley syyttää siitä kylmän kangistamaa selkäänsä, joka tekee istunnasta jähmeän.

"Jäätävän taitava ratsukko valloittaa Yorca Warmbloodsin – näin kylmyys ei estä voittoputkea!" julkaistaan myöhemmin erään cup-osakilpailuluokan voittajan haastattelu sanomalehden verkkojulkaisussa. Otterley lukee sen autossa matkalla kotiin. Ulkona keväinen aurinko paistaaa ja hanki kimmeltää niin kuin vain kunnon pakkassäällä voi.

Tässä tarinassa pakkasteema näkyy joka käänteessä! Erityisen onnistuneita kohtia ovat kekseliäät suorat lainaukset sekä se, miten ratsastajan kylmästä kangistuneen selän avulla pakkanen on tuotu ratsastukseen asti. äikänope ilahtuu bonuksena myös siitä, miten tarinan alussa on oikealla tavalla esitetty sitaatti sitaatissa.

Dorian Pryce (VRL-14365) - Doveryat VH24-001-0074 (VaA)

Blow, blow, thou winter wind

Voi mitä kaunista kuvailua! Tämä tarina voisi olla vaikkapa katkelma romanttisesta romaanista. Jokainen aisti saa jotain osakseen. Tämän tarinan myötä lukija tuntee imeytyvänsä itse tapahtumapaikalle. Kilpailu ykk¨ssijasta oli erittän tiukka.

Liisa Hallamaa (VRL-12757) - Grand Appledore VH24-031-0331 (Vaativa B)

KRJ-cupin vuoden enismmäinen osakilpailu tammikuun viimeisenä päivänä järjestettiin Yorca Warmbloodsin keskellä ei mitään. Pomon kanssa olimme päättäneet, että olisi aika ilmoittaa Doris Vaativa B luokkaan ja jättää helpot luokat pikkuhiljaa taakse. Oli siis luvassa tärkeä päivä ja tärkeä etappi, joka asettaisi tavoitteet koko vuodelle. Vaikka Doris olikin kehittynyt, oli tamma silti edelleen mahdoton kakara. Ainakin tärkeisssä kilpailuissa. Ja ainakin kun kohdalle sattui pakkaspäivä, joka kiritti sen kierrokset aivan omille lukemilleen.

Vaikka päivä oli kirpeä, ei verryttelyissä todellakaan tarvinnut palella. Doris oli nimittäin päättänyt hoitaa lämmittelyt tyylillä. Tai siis omalla tyylillään. Tamman jalat viuhtoivat kuin hiihtoladulla, ja sen häntä pyöri siihen tyyliin, että olisin voinut vuokrata sen näppäräksi lumilingoksi. Jollain tasolla se oli tyypillistä Doristaa, joten yritinkin lähinnä pitää yllä arvokasta ilmettäni ja kaikin puolin ammattimaista olemustani ja huokua sellaista auraa, että tilanne oli hallussa. Doriksen meno muistutti kuitenkin enemmän umpihangessa loikkivaa kettua kuin kouluratsun eleetöntä eleganssia. Yritin vakuutella itselleni, että kaikkihan varmaan ymmärtävät, että tämä on vain lämmittelyä. Sivusilmällä huomasin kuitenkin pomon jokseenkin pettyneen ilmeen kentän laidalta. Olisi tehnyt mieli tiuskaista, että itsepä olet hevosesi ostanut... Omasta mielestäni ansaitsin ennemmin palkankorotuksen kuin hyytävän katseen.

Kun vihdoin astelimme Doriksen kanssa radalle, jäinen ilma pisteli poskiani, sormiani, ja ennen kaikkea hermojani. Kaiken kohtuuden nimissä alkuverryttelyn hikoilu olisi saanut luvan lämmittää kisailmastoa edes asteen verran. Alkutervehdys sujui kuitenkin yllättävän hyvin. Ehdin hetken nauttia ajatuksesta, että tuomarit olivat varmasti jo vaikuttuneita. Mutta sitten kaikki lähti luisumaan kuin kelkka jääkourussa (ja sillä vauhdilla, että olympialaisissakin olisi voitu kolkutella mitalisijoja). Doris viipotti ja minä ainakin henkisesti vikisin ja yritin ujuttaa sekaan puolipidätteitä, painonsiirtoja ja muita hienovaraisia vihjeitä siitä, mihin suuntaan ja missä askellajissa milloinkin mentiin. Onneksi Doris oli lahjakas.

"Sehän meni hienosti" pomo kommentoi ja peitteli hikisen Doriksen kiireesti kunnon villteihin ja vällyihin. Tamman sieraimista tuprahteli höyryhattaroita. Tulkitsin pomon äänensävyn kaikkea muuta kuin lämpimäksi, kunnes sain tuomarin pöytäkirjan nähtäväkseni. Ainoa järkevä selitys oli, että joko a) kaikki rakastivat Dorista b) olin onnistunut hymyilemään vakuuttavasti koko radan läpi tai c) tuomarinkopin ikkunat olivat huurtuneet niin umpeen, että tuomari oli nakutellut numerot lomakkeelle arvontakoneen kautta. Jos minulta kysyttiin, niin veikkasin viimeisintä.

Tuomari arvostaa tässä tarinassa oikein erityisesti toisen kappaleen kekseliäitä (ja teemaan sopivasti talvisia) vertauksia Doriksen esitellessä energiatasojaan lämmittelyssä. Erityisesti se kohta luo mielikuvan persoonallisesta hevosesta ja saa tuotoksen jäämään mieleen!

Joosua Kuoppala (VRL-10337) - Marttiini VH20-018-0803 VaB

Pakkaslumi narskui ruunikon orin askelten alla Martin askeltaessa metsätiellä omaan tahtiinsa. Mukava lämpö huokui villaviltin lävitse, sillä en ollut päättänyt laittaa tälle maastolenkille satulaa ollenkaan.

Tämä talvi oli ollut treenillisesti huomattavasti helpompi, koska säät olivat pysyneet suurimmaksi osaksi niin leutoina jottei mitään sen suurempia treenitaukoja ollut tarvinnut ottaa. Tokihan silti muutama kirpakampikin pakkaspäivä oli mahtunut matkaan, mutta Martti oli onneksi sen verran järkevä suomiherra, että ruunikon kanssa ei ollut tullut mitään isoja ongelmia.

Tokihan mä olin salaa välillä toivonut, jotta kovemmat pakkaset olisivat jatkuneet, vaikka muutamankin päivän, jotta arjella olisi ollut mahdollisuus hidastua. Eihän jokainen päivä välttämättä ollut kovinkaan vauhdikas, mutta tiedostaessani ajan rajallisuuden, joinain hetkinä vain toivoi, että ajan voisi pysäyttää ja tietyistä hetkistä voisi nauttia paljon pidempään. Siihen pakkaspäivät olisivat olleet todella oivallisia. Sellaisina päivinä olisi voinut vain juuri heittää viltin Martin selkään ja lähteä kävelemään maastoon.

Kovemmilla pakkasilla mä en kokenut oikeaksi pyytää Marttia treenaamaan kunnolla, sillä mä halusin kunnioittaa kaikkea sitä, mitä ruunikko ori oli mulle tarjonnut. Uusi vuosi toisi eteen uuden kisakauden ja vaikka mä tiesin, että se olisi samalla yksi kisakausi vähemmän, mä aioin silti nauttia jokaisesta päivästä. Pakkasesta huolimatta.

Tarinasta näkee, miten ratsastaja välittää hevosestaan. Tällaisen kilparatsastajan menestystä on helppo toivoa! Alun kuvaus on erityisen tunnelmallinen, ja siinä käytetään hienosti useita aisteja!

Marc di Bianchi (VRL-10337) - Sinevan Charlemagne VH23-031-0034 HeB

Pakkaset eivät olleet onneksi haitanneet Leon treenejä kohti uutta kisavuotta. Tokihan nuori ori ollut ajoittain vähän freesimpi, varsinkin kun pakkanen oli naksutellut maneesien rakenteita. Kokemukseni oli onneksi valmistanut minua tällaiseenkin menoon, vaikka kotona talvet eivät olleetkaan näin kylmiä. Oikeastaan ne päivät, joita ihmiset täällä sanoivat lämpimiksi, olivat sellaisia, jotka olivat pääasiallisia lämpöjä kotona.

Edellistalven pakkasiin verrattuna tällainen huomattavasti lämpimämpi talvi oli paljon mukavampi. Vuoden takaiset -30 asteen pakkaset eivät todellakaan olleet helpottaneet Leon ratsutuksessa joten nyt kun pakkaset olivat pysyneet pääasiassa -10 asteen paikkeilla, nuorta oria oli huomattavasti helpompi viedä eteenpäin. Toki pakkaset toivat oman haasteensa Leon opetuksessa mikä oli varsinkin alkuun aiheuttanut muutamia tilanteita ja pariin kertaan pakkaspöllöissään Leo olikin onnistunut tiputtamaan minut selästään.

Vaikka me molemmat olikin totuttu Leon kanssa Suomen pakkasiin, niin kyllähän sitä toivoisi että nämä säät olisivat ohitse.

Olen tämän ratsastajan kanssa samaa mieltä pakkasesta ja viime aikojen talvista! Tämä tarina on virkistävä lyhyt kurkistus hahmon ajatuksiin. Tästä tarinasta näkee, että ratsastaja ei ole viettänyt koko elämänsä talvia Suomen pakkasissa.