Ekinheimon Droidiina
| Nimi | Erkinhimon Droidiina aka Dina |
| Rotu | Suomenhevonen |
| Sukupuoli | Tamma |
| Säkäkorkeus | 159cm |
| Syntynyt, ikä | 09.11.-16, 36v |
| Rekisterinumero | VH17-018-0272 |
| Kasvattaja | Erkinheimot & Kirsti Turenki (evm) |
| Omistaja | Oresama VRL-02753, Erkinheimot |
| Painotuslaji | Yleispainotus |
| Koulutustaso | ko HeA, re 110cm, CIC1, vaativa |
| Saavutukset | YLA2, SLA-II, ERJ-II, KRJ-II,
KERJ-II, VVJ-II |
© Cyanide
Dina kuoli vanhuuteen 30.4.2019. Muistosivuille.
Luonne
Dina oli kuulemma pakko saada Erkinheimoihin, koska sillä oli Erkinheimon poikien mukaan niin kamalan kiva nimi. Isännän ja emännän mielestä nimi oli ennemminkin kivan kamala, mutta koska Dina oli taitavan oloinen ja miellyttävänsukuinen tamma, se päätettiin ostaa hyvään hintaan Erkinheimoihin. Ajateltiin, että jos siitä ei kilpahevosta saada aikaan, ainakin siitä tulee hyvä siitoshevonen, sillä onhan sen isä itse kenttäratsu Elektrikko, ja koko emälinja on mielenkiintoisia, tervepäisiä eläimiä täynnä. Dina kuitenkin osoitti saman tien olevansa itsekin kyvykäs kilpuri, ja niin se sai tehdä pitkän kilparatsun uran. Nykyään jo eläkkeellä oleva tamma on Erkinheimojen rakas lemmikki ja oloneuvos.
Dina on aina ollut hieman diivailija. Tamma esimerkiksi pitää kyllä harjailusta, mutta ei alkuunkaan kovista otteista. Se ilmoittaa epämääräisillä piipityksillä ja kimeillä hirnahduksilla, jos joku harjaa liian kovaa, väärästä kohdasta, tai muuten vain tamman mielestä ihan väärin. Tarvittaessa se polkee jalkaa sanojaan painottaakseen, mutta koskaan se ei kuitenkaan käy hoitajansa kimppuun. Jos Dinaa harjaa hellin ottein, ei sillä ole mitään tarvetta valittaa yleensä. Toki silläkin on niitä päiviä, kun mikään ei ole hyvä: onhan se sentään nainen, joten välillä se tietenkin kokee, etteivät Erkinheimon pojat ymmärrä sen herkkää luonteenlaatua alkuunkaan.
Dina pukeutuu suitsiin ja satulaan yleensä ihan kiltisti. Se ei pullistele ja ottaa kuolaimetkin vastaan ystävällisesti itse. Joskus harvoin tamma kuitenkin päättää, että nyt satula ei kelpaa sille, ja silloin se saattaa luimia ja jopa potkia taaksepäin. Tällöin Erkinheimoissa tavataan jättää Dina satuloimatta ja vain höntsätä pellolla jotain: jos tamma on huonolla tuulella, ei treenistäkään tule mitään. Sitä paitsi Dina ei kovin usein kiukuttele!
Ratsastuksessa Dina pitää lämmitellä tosi hyvin. Muutoin se puksuttaa jäykkänä, tankeana pötkönä pitkin kenttää kuin juna, eikä tee mitään kunnolla. Kestää tosi kauan, että Dina alkaa taipua kyljistään ja kaulastaan, mutta kyllä pitkä lämmittely kannattaa! Vetreänä ja venyteltynä Dinalla on nimittäin ihana treenata kouluratsastusta! Tamma on silloin kuin lämmintä muovailuvahaa: menee juuri sellaiseen asentoon, kuin ratsastaja sitä muovaa, ja muutenkin tottelee, ja on herkkä kädelle ja pohkeelle. Dina myös osaa vaikka mitä. Välillä sitä joutuu patistamaan, jotta se muistaisi kulkea reippaasti, mutta muita huonoja puolia ei lämmitellyssä kouluratsu-Dinassa ole.
Taitava esteratsukin Dina on, vaikkakin erikoisesteet välillä vähän jännittävät sitä. Muuri nyt vielä menee kotona, mutta kisoissa se on epäilyttävä. Ellei ratsastaja aja hevosta päättäväisesti eteenpäin, saattaa urhea Dinamme kieltää muurilla. Läpinäkyvämmät esteet kuitenkin sujuvat aina hyvin: Dinalla on hyvä tekniikka ja se hyppää innokkaasti ja mielellään. Se ei kuitenkaan kuumu.
Dinan kanssa on tehty todella töitä maastossa. Aluksi se pelkäsi kaikkea, mutta nyt, pitkän harjoittelun jälkeen, se on ihan kiva maastohevonen yksin ja ryhmässä. Traktorit ja mopot saavat sen kuitenkin edelleen säikkymään. Maastoesteilläkin Dinaa hieman jännittää, koska esteet voivat olla vaikka minkä näköisiä, mutta päättäväinen ratsastaja saa hevosen kyllä hyppäämään. Paitsi jos on kurainen sää. Silloin Dina ei ainakaan likaa kavioitaan maastossa, vaan vaikka hyppii pystyyn ja pukittelee tunnin tallipihassa mielummin, kuin lähtee yhtään mihinkään.
Dina ei ole mikään laumasielu. Sille paras paikka on pienehkö tammalauma, mutta esimerkiksi laitumille Dina ei enää mene isossa laumassa. Jos kavereita on enemmän kuin kolme, Dinalle tulee omituinen tarve kiusata ja häiritä muita. Pienessä laumassa se ei sitä tee, eikä esimerkiksi maastolenkeillä, kun ratsastaja päättää toiminnasta. Varsojaankin Dina on tavannut puolustaa sekä ihmisiltä että hevosilta niin aggressiivisesti, ettei sitä voi pitää muiden tammojen kanssa yhteisessä varsahaassakaan, vaan sen on annettava hoitaa pienokaistaan yksin pari kuukautta ensin.
Suku
Elektrikko
sh evm., 160cm
|
Entinen Pertti
sh evm., 162cm
|
Onnimanni
sh evm., 162cm
|
Kahvikissa
sh evm., 160cm
|
Ritariperhonen
sh evm., 157cm
|
Kaarti-Kaapo
sh evm., 155cm
|
Neitoperhonen
sh evm, 159cm
|
Tähtipölyä
sh evm., 163cm
|
Avaruusfaija
sh evm., 162cm
|
Kuolemantähti
sh evm., 157cm
|
Ylläri
sh evm., 162cm
|
Saran Tuhkimo
sh evm., 162cm
|
Harmajainen
sh evm., 165cm
|
Soturiprinsessa
sh evm., 152cm
|
Ruunikko 160 cm korkea Elektriikko näyttää välillä jopa puoliverisille mallia, miten kenttäradat kuuluu suorittaa. Hämmästyttävän hyvin menestynyt ori on kilpaillut hieman myös maastoesteillä. Jo eläköitynyt "Esko" on haluttu nimi suomenhevosen kuin suomenhevosen sukutauluun iloisen luonteensa ja taitavuutensa vuoksi, mutta sitä käytetään jalostukseen vain erittäin harkiten. Orilla on tällä hetkellä vain kaksi varsaa.
Entinen Pertti oli 162 cm korkea punaruunikko. Se oli nuoruudessaan kova kilpailemaan esteitä, mutta menestys oli vaihtelevaa ailahtelevan luonteen vuoksi. Parhaimmillaan "Pertti" oli loistava, huonoimmillaan se ei viitsinyt kunnolla edes jalkojaan nostella saati hypätä. Ratsu ehti saada kaksi varsaa ennen kuin se lopetettiin selkäongelmien vuoksi jo 12-vuotiaana.
Onnimanni oli 162 cm korkea punaruunikko esteratsu. Luonteeltaan ori oli melko menevä ja haastava, mutta kilpailuissa se menestyi upeasti. Onnimannista tuli säästeliäästi käytetty jalostusori kilpauran jälkeen, ja sillä onkin 10 varsaa, joista kuusi on oreja.
Kahvikissa oli sysirautias, kilttiluonteinen siitostamma. Tämä kuuden varsan emä voitti joitain näyttelyitä ja kantakirjattiin, mutta ratsukisoissa sitä ei ikinä näkynyt sen hienosta, estepainotteisesta suvusta huolimatta. Kahvikissalla on viisi varsaa, joista jokainen on menestynyt ainakin jonkin verran estekisoissa.
Ritariperhonen oli 157 cm korkea ja väriltään tummanruunikko. Tamma vietti hiljaista kotielämää harrasteratsuna ja oli luonteeltaan mitä kiltein tätiratsu. Muutaman kerran ratsu sai kokeilla helppoja koulu- ja estekisoja omistajansa kanssa, ja sai se yhden varsankin. Huhuttiin, että Ritariperhosella olisi ollut kapasiteettia vaikka mihin, mutta sen omistajaa ei ahkera kilpailuttaminen kiinnostanut.
155 cm korkea Kaarti-Kaapo eli elämänsä pienessä pitäjässä Itä-Suomessa. Siellä se kilpaili kenttää ja esteitä pikkukisoissa, ja satunnaisesti kouluakin. Ori oli komea ja taitava, mutta sen kanssa ei tavoiteltu tähtiä suurkisoissa. Kiltti Kaapo sai kolme varsaa elämänsä aikana.
Neitoperhonen oli aikuisen harrastelijan ensimmäinen oma hevonen. Se oli yleispainotteinen, ja sen kanssa kokeiltiinkin vähän kaikkea aina kouluratsastuksesta western trailiin. Yhden varsankin kiltti tamma sai harrastuksen vuoksi. Neitoperhonen oli 159 cm korkea ruunikko.
Tähtipöly oli kaunis hopeanmusta suurimerkkinen tamma, joka hurmasi tuomarit este- ja koulukenttien lisäksi match show -tapahtumissa. Tämä 163 cm korkea sopusuhtainen kaunotar oli luonteeltaan välillä aikamoinen tuittupää, mutta koska sen omistaja oli samanlainen, sai Tähtipöly kerättyä kisoista arvonimiä ja palkintoja toisensa jälkeen. Vanhemmalla iällä ratsusta tuli siitostamma ja kolmen varsan emä.
Avaruusfaija on ilmeisesti nimetty Star Wars -elokuvien mukaan. Se oli 162 cm korkea hopeanmusta kevytrakenteinen menestyvä kenttäratsu. Kisoista eläköidyttyään tämä vauhdikas ori toimi jalostuskäytössä Pohjanmaalla. Sillä on kahdeksan varsaa.
Este- ja koulupainotteinen Kuolemantähti teki pitkän uran kilparatsuna ja menestyi upeasti. Eläköidyttyään ja laatuarvostelupalkinnot saatuaan tuittupäinen ori ryhtyi siitospuuhiin ja sai melkein kolmekymmentä varsaa erilaisista tammoista. Kuolemantähti oli 157 cm korkea mustanruunikko lihaksikas kaveri.
Hopeanmusta, uskomattoman kaunis Ylläri oli nuoresta asti näyttelymenestyjä, joka keräsi paljon kehuja ja palkintoja. Kantakirjauksen jälkeen siitä tuli siitostamma, ja se periyttikin värinsä kuudesta jälkeläisestään kahdelle. Ylläri oli kiltti ja virkeä tamma, jolla on koulupainotteinen suku. Itse se ei ikinä kilpaillut ratsukisoissa.
162 cm korkea raudikko Saran Tuhkimo oli kiltti ja nöyrä tamma. Ratsu menestyi keskinkertaisesti este- ja kenttäkisoissa. Se astutettiin elämänsä aikana kolmesti, mutta vain kaksi varsoista syntyi elävänä. Tuhkimo lopetettiin 27-vuotiaana vanhuuden vaivojen vuoksi.
165 cm korkea Harmajainen oli suuri ja komea raudikko. Se kilpaili omistajan jaksamisen ja kiinnostuksen mukaan kausittain este- ja kenttäratsastusta välillä voittaen ja välillä häviten. Orin kanssa ei tavoiteltukaan mitään kansainvälistä menestystä, vaikka se olisi melko taitava ollutkin. Menevä, sosiaalinen, rohkea Harmajainen sai kaksi varsaa ennen kuolemaansa.
Soturiprinsessa oli huonosta suvusta tuleva tamma, joka oli sinnikäs kilparatsu kenttäkisoissa. Sillä kilpaileminen oli lähinnä harrastelua, mutta pitkän ja yllättävän voitokkaan uran se teki. Yhden varsankin tamma sai välillä, jotta omistaja saisi uuden kilparatsun. Soturiprinsessa oli 152 cm korkea sysirautias kiltti tamma.
Kilpailukalenteri
Päiväkirja ja valmennukset
Syyskuu 2017
Olemme Dinan kanssa molemmat kamalassa räkätaudissa. Tammani on tavannut asian tiimoilta lääkärin, mutta minä en: ihmisen räkätautihan menee aina ohitse levolla, niistämisellä ja ulisemalla. Onneksi sama koskee tällä kertaa hevostakin. Sen tila ei ole vakava, vaan se vaatii vain lepoa.
Sinänsä lepo tuli kaikkein kamalimpaan mahdolliseen kohtaan. Dinalla olisi tässä kuussa SLA:n tilaisuus, mutta jos se on vielä silloinkin sairaana, joudun perumaan sen osallistumisen. En halua tartuttaa muita suomenhevosia samaan tautiin. Onneksi räkätauti on harvemmin niin sitkeä. Arvosteluhan tapahtuu vasta loppukuusta, ja nyt on vielä ihan alkukuu.
Dinan sairastelu johtuu kauheasta, märästä syksystä. Erkinheimon hevoset ovat rivin riivaamia, ja vain muutama onnekas (Dina mukaan lukien) on siltä säästynyt. Niistäkin suurin osa kuitenkin niiskuttaa. Sää on ollut vaihtelevaa. Ensin on lämmintä ja kosteaa, mikä aiheuttaa hevosille rivin, ja sitten tulee kylmää ja kuivaa, niin että hevosiin ja maahan jäänyt kosteus saa kaikki nuhaisiksi. Heinääkin on mennyt pilalle ihan järkyttävä määrä tänä syksynä, ja kun meillä oli apuna kausityöläisiä, melkein kävi vielä sekin onnettomuus, että Dinalle oltaisiin tarjottu homeista heinää. Onneksi Erkinheimon pojat ehtivät väliin ja vatsanväänteiltä ja mahdollisilta vakavammilta oireilta luojan kiitos vältyttiin.
Mitään erityisen hyvää sanomista minulla ei hevosten alkusyksystä olekaan. Olemme puuhanneet perusasioita: ratsastelleet paljon maastossa ja treenanneet. Yleensä kumpaankin puuhaan on joutunut ottaa sadetakin mukaan. Dina ei onneksi ole niin hienohelma, että kieltäytyisi töistä sateella, mutta ei sekään ole kaikesta kosteudesta nauttinut, eivätkä sen suoritukset ole olleet yhtä hyviä kuin kesällä.
Elokuu 2017
Kurja kesä on lopuillaan ja vielä kurjempi syksy alkaa pian. Yhtäkään lämmintä päivää emme ole saaneet, enkä ole nähnyt järkeä päästää hevosia pitkille laidunlomille. Sairastuisivathan ne siellä, vaikka Dinakin on periaatteessa ihan perusterve keski-ikäinen hevonen. Sairauksien sijaan sitä ovat riivanneet rastat. Kosteuden vuoksi sillä on ollut loimi useasti yllään iltaisin, ja vaikka sen loimi on hyvä ja kallis, se on hinkannut tamman niskajouhet piloille. Puolet kauniin punaisesta karvasta on pudonnut ja puolet ovat hirveän näköisellä rastapötkylällä. Tänään itse asiassa lähestyin Dinaa kera saksien: parempi sen on olla ilman ihanan väristä harjaansa kuin tuon näköisenä! Tallitytöt tulivat kuitenkin väliin ja halusivat vielä yrittää pelastaa Dinan kupariset jouhet. Suostuin sillä ehdolla, että saan saksia tammalle siilitukan viikon kuluttua, jos sen niskassa on pieninkään rasta.
Uusi satula sopii Dinalle muuten hyvin. Se ei hankaa, toisin kuin tuo loimenretale. Pitää suositella Seinäjoen Simhorze-kauppaa muillekin satulaa etsiville.
Heinäkuu 2017
Tiedän, ettei ihmistä saisi tuomita ulkonäön perusteella, mutta syyllistyin alkukuusta Dinan asioita hoitaessani sellaiseen silti. Menin Seinäjoen Simhorze-myymälään katselemaan satuloita. Myyjinä oli minua paljon nuorempia neitejä, jotka luonnollisine poninhäntineen ja pikkuruisine ruumiineen näyttivät ihan ratsastuskoulusta repäistyiltä. Sanoin, että tarvitsen hyvän uuden yleissatulan, ja tarvitsisin varmaankin satulansovitusta. Aika varattiin seuraavalle päivälle, ja niin Simhorzen satula-auto ajoi Erkinheimon pihaan. Ja kuka muukaan autosta astui ulos kuin Stella - sama poninhäntäinen, ratsastuskoululaismainen nainen, tyttö oikeastaan, ja sanoi että no niin, aletaanpa hommiin.
Ostin Simhorzesta satulan, koska Stella vakuutti, että saisin palauttaa sen, ellei se olisikaan Dinan selkään ja minun pyllyyni hyvä, vaikka sen sovituksen perusteella pitäisi olla täydellinen. Epäileväisenä sitten ratsastelin Dinalla uudella satulalla seuraavat päivät maastossa ja kentällä. Olin koko ajan huomaavinani, että tamma ontuu. Aina, kun laskeuduin alas ja kävelytin ja katselin, niin ei se mitään ontunut.
Satula vaikuttaa nyt ainakin oikein hyvältä ja olen häpeissäni siitä, etten luota kunnolla Stellan ja muun Simhorzen henkilökunnan ammattitaitoon, joka on kaikesta huolimatta ilmeisen rautainen. Jotenkin tuntuu siltä, että asiantuntevan satulakauppiaan tulisi olla paljon vanhempi ja kokeneempi, sellainen ahavoittunut setä tai täti, joka näyttää syntyneenkin karsinassa synnytyssalin sijaan.
Kesäkuu 2017
Dinalla on hieno yleissatula. Korjaan, Dinalla oli hieno yleissatula vielä eilen. Tänä aamunakin sillä oli sellainen, kun nostin sen tamman selkään. Dina luimi ja potki vatsaansa, kun aloin kiristää satulavyötä. En kuitenkaan ollut huolissani: tamma tekee sellaista aina välillä, kun kuvittelee voivansa isotella ja päättää, ettei satulointi ole tänään sen arvolle sopivaa. Luimistelu yleensä loppuu viimeistään silloin, kun varusteet ovat jo Dinan yllä ja se käsittää, ettei sillä ole muuta vaihtoehtoa kuin toimia ratsuna.
Tällä kertaa tamman kiukuttelu jatkui kuitenkin, vaikka satula oli jo hyvin sen yllä ja suitsien viimeinenkin solki kiinni. Dinan tempuista välittämättä päästin sen irti ja lähdin kirjaimellisesti kiskomaan sitä perässäni kentälle. Nousin selkään, tai siis yritin, koska rämähdin maahan rähmälleni jo kun ponnistin ylöspäin toinen jalka jalustimessa! Nousin ja ärähdin hevoselleni, joka toisella yrityksellä seisoi rumasti luimien paikallaan.
Kun pääsin satulaan, ehdin tuntea takapuolessani, että istuimeni tuntui oudon vinolta. Sen jälkeen koitui uusi yllätyspukki kohtalokseni ja putosin. Tässä vaiheessa älysin kuitenkin ottaa satulan pois Dinan selästä. Laskin sen maahan ja käänsin väärin päin levälleen, ja Dina oli saman tien taas rento ja tyytyväinen.
En tiedä, miten tämä on mahdollista, mutta Dinan satulasta on runko poikki. Siis ihan niin rikki, että satulan "luut" törröttävät ulos sisäpuolelta. Ei ihme, että Dinaa kiukutti: siihen varmasti sattui tosi kovasti! Lähemmässä tarkastelussa näinkin sen selässä nirhauman, ja myöhemmin huomasin myös saman puolen lihakset jäykiksi ja kipeiksi. Satula on siis vaivannut sitä pidemmän aikaa ennen kuin lopulta petti kokonaan.
Ei se auta. Melkein uusi yli parin tonnin satula lentää roskiin, kunhan ensin valitan siitä valmistajalle. Pakko on hankkia uusi jostain. Ensin Dina saa kuitenkin lepäillä kipeän selkänsä kanssa.
Huhtikuu 2017
Tänään Dinaa ei ole huvittanut mikään. Aamulla se ei olisi tullut edes hakaan, jos en olisi pakottanut. Se jökötti karsinassaan kuin tatti, eikä tullut ulos, vaikka riimusta kiskoin. Korvat luimussa ja selkä notkolla se sitten lopulta tuli, kun piiskalla uhkailin.
Ajattelin, että Dina rauhoittuisi, kun saisi hengailla hetken haassa tyttärensä Dodon kanssa syömässä ja rentoutumassa. Hain sen siis iltapäivällä sisään osallistuakseni Miika Rossin kouluvalmennukseen, ja tamma tulikin mielellään harjattavaksi. Kun yritin satuloida sitä, se kuitenkin yritti näykkiä korvat rumasti luimussa. Päätin, että antaisin olla tänään: Dina ei yleensä ole ilkeä, mutta silloin kun se on, treenaaminen on yhtä tyhjän kanssa. Tamma sai siis palata hakaan, ja osallistuin valmennukseen toisella ratsulla.
Illalla Dodo ja Dina haettiin talliin nukkumaan, vaan eipä olisi Dina taaskaan halunnut tulla. Taas se oli uhkailtava kävelemään. Karsinaan se jäi irvistellen ja luimien. Nyt pitäisi viedä iltarehuja sille ja muille tammoille, ja vähän hirvittää. Päivä on ollut niin tympeä ja kauhea, että mitähän Dina vielä keksii? Tuleekohan se oven läpi, kun vien sille ruokaa?
Maaliskuu 2017
Estevalmennus, valmentajana Miika Rossi (Oresama)
Dinan kanssa viimeisteltiin tänään tämä kolmen valmennuksen tehokurssimme testaamalla tamman taidot ja antamalla Oresamalle ohjeita tulevaisuuden harjoittelukertoja varten. Aloitimme lämmitellyn ratsukon kanssa siis hyppäämällä 80cm korkuista rataa, joka suunniteltiin jo päiviä sitten, jotta ratsastaja ehtisi opetella sen.
Dina oli hyvällä tuulella ja hyppäsi tehokkaasti ja liikkui taloudellisesti. Lähestymisissä on kuitenkin parantamisen varaa, vaikka ne ovat tehokurssimme aikana parantuneet huimasti. Oresama ratsastaa lähestymiset napakammin, mutta selkeästi miettii liikaa tekemisiään ja siksi Dina joutuu tekemään yhä itse päätöksiä muunmuassa tarkan ponnistuspaikan ja askeleen pituuden suhteen. Harjoittelua tulee siis jatkaa.
Samoin kannattaa kiinnittää huomiota siihen, ettei tamma laahustaisi pohkeen takana. Vaikka ratsu onkin reipas ja työteliäs, sekin laistaa mielellään töistä päästyään kerran pohkeen taakse. Lämmittelyaikaa kannattaa siis pidentää ja pitää huolta paitsi hevosen ja ratsastajan vetreytymisestä, myös siitä, että Dina liikkuu reippaasti ja ryhdikkäästi, kun harjoitus alkaa.
Erityisen kunniamaininnan annan ratsukolle yhteispelistä ja radan teiden valinnoista. Yhtenäinen ratsukko on paitsi kaunista katseltavaa, myös miellyttävä sekä ratsulle että ratsastajalle. Oresama ohjasi hevosta taloudellisesti läpi radan, vältellen turhaa mutkittelua, mutta antaen hevoselleen tarpeeksi aikaa suoristautua ennen seuraavaa estettä.
Helmikuu 2017
Estevalmennus, valmentajana Miika Rossi (Oresama)
Tuoreimmassa valmennuksessani Oresaman ja Dinan kanssa päivän sanoja olivat taloudellinen ratsastus ja sekä hevosen että ratsastajan yleiskunto. Oresama on pitänyt oivallista huolta ratsunsa yleiskunnosta, mutta jättänyt omansa vähälle huomiolle. Määräänkin Oresaman kestävyysharjoitteluun ennen minkäänlaista kisakautta.
Vaikka harjoiteltaessa tulee hevosen syke pitää hyvällä tasolla ja välillä vaatia siltä koviakin suorituksia, täytyy kilpailuiden olla niin kevyitä, kuin mahdollista. Mahdollisimman taloudellisesti ratsastaminen tekee ratsukon fyysisestä työstä mahdollisimman kevyttä. Kun radan tiet laukataan tai ravataan järkevää reittiä järkevässä nopeudessa, annetaan hevoselle aikaa suoristautua ennen hyppyä ja valitaan ponnistuspaikka oikein, vähennetään hevosen fyysistä rasitusta. Siinä on tällä ratsukolla vielä parantamisen varaa. Oresama valitsi aina suorimman tien esteelle, vaikka hevonen joutuisi hyppäämään vähän kummallisesti, ja Dina ryntäsi täyttä vauhtia silkasta ilosta, vaikka saikin varmasti lihaksensa maitohapoille moisesta hurjastelusta.
Kun pyysin Oresamaa jalkautumaan ja kävelemään radan vielä kerran läpi ennen uutta yritystä ja miettimään, miten hän saisi hevosensa hyppäämään suorassa, oikeasta kohtaa, mutta ottamaan mahdollisimman vähän turhia askeleita. Kun Oresama oli saanut ajatella rauhassa, ratsukko suoritti radan helpomman näköisesti, hitaammassa vauhdissa mutta nopeammalla ajalla.
Tammikuu 2017
Estevalmennus, valmentajana Miika Rossi (Oresama)
Koska Dina on minulle tuntematon ratsu ennestään, aloitimme perusasioista: mitä tamma osaa, missä kunnossa se on, ja miten hyvin ratsukko toimii yhdessä. Tämän kartoitettuamme siirryimme varsinaiseen työhön; työstämään lähestymisiä kahden 60cm korkean esteen miniradalla, koska lähestymisissä oli parannettavaa.
Aluksi Oresama käytännössä antoi Dinalle vapaat kädet. Tamma porhalsi estettä kohti, hyppäsi mistä sattuu ja Oresama lähti hyppyyn mukaan myöhässä, koska Dinan ponnistuspaikkaa ei voinut ennakoida. Pyysin antamaan tammalle puolipidätteen ja merkitsemään ponnistuspaikan kunnolla ja lähtemään saman tien mukaan hyppyyn. Sain aikaan vain Oresaman putoamisen, koska Dina ei ymmärtänyt hypätä käskystä, vaan kielsi esteen. Asetin esteen eteen maapuomin, jonka takaa olisi hevosen määrä ponnistaa. Puomi toimi ratsukolle yhteisenä merkkinä. Älykkäänä hevosena Dina oppi pian yhdistämään käskyn hyppäämiseen, eikä puomia parin hypyn jälkeen edes tarvitu enää.
Kun ratsastaja ja hevonen pääsivät yhteisymmärrykseen ponnistuspaikoista ja lähtivät hyppyyn mukaan samaan aikaan, työskentelimme lopputunnista Dinan ryntäämisen kanssa. Olisin halunnut, että lempeäkätinen ratsastaja Oresama tiukentaisi hieman ohjasotetta, mutta ratsastaja ei siihen suostunut: hän sanoi, että koska hevosen suu ei ole rautaa, sen ei tarvitse kestää rautaa. Pääsimme sopuun, kun vaihdoimme Dinalle kuolainten tilalle kokonaan kuolaimetomat suitset - ei siis hackamoretyyppisiä suitsia, vaan oikeasti kuolaimettomat. Oresama tiukensi otettaan ja Dina sai tarvitsemansa tuen, jolloin ryntäily loppui heti.
Joulukuu 2016
Dina ja aikuinen varsa Dodo ovat paitsi sukulaisia, myös bestiksiä, ja viettävät edelleen päivänsä samassa haassa. On upeaa seurata näin hyvää dynamiikkaa kahden tamman välillä! Ihan kahdestaan Dina ei ole pienokaisensa kanssa enää kuitenkaan saanut olla. Isossa haassa tarhailee nimittäin nykyään myös toinen tammakaksikko, bestikset Aavetyttö ja Enkelipallo. Nelistään hevosilla tuntuu olevan todella hauskaa, ja kesällä aion päästää ne ryhmänä laitumelle.
Tyttöjen lempipuuhaa haassa on ollut heppapallon heittely. Ostin niille sinisen heppapallon markkinoilta, ja etenkin Dina on sitä potkinut ja kanniskellut kuumeisesti. Hyvä ostos!
Marraskuu 2016
Dina on ollut maailman suloisin mamma kantavana! Sen äitihormonit ovat jyllänneet, joten se on hoitanut kaikkea ja kaikkia vimmatusti, aina vain enemmän sitä mukaa mitä vatsa on pyöristynyt. Hellyyttä ovat saaneet muiden hevosten lisäksi etenkin Erkinheimojen henkilökunta, tallikissat ja vierailijat, mutta jopa aidantolppia ja seiniä Dina on hellyyskohtauksissaan hivellyt. Kiukusta tai tukalasta olosta ei ole tammalla ollut tietoakaan, ja ai miten vauvamassu pukee sitä! Olen ottanut ainakin sata kuvaa siitä!
Pitkän odotuksen jälkeen syntyi tyttövauva Dodo. Hetken luulin, että Dodo oli sokea - sen silmä oli ihan kummallinen, vähän hämähäkin näköinen! Onneksi kyseessä oli kuitenkin herasilmä ja tosi, tosi kummallisen näköinen merkki.
Dina on hoitanut vauvaa hellästi ja ahkerasti. Se on päästänyt tutut ihmiset pienen lähelle, mutta puolustanut varsaa vieraampia vastaan niin aggressiivisesti, että se on joutunut muuttamaan varsoineen kauimmaisimpaan ja rauhallisimpaan hakaan päiviksi. Eläinlääkäri on käynyt pariin otteeseen tarkistuskäynnillä, ja sekä Dina että Dodo voivat hienosti!
Jälkikasvu
101116 t. Erkinheimon Hiiridroidi (i. Veljeni Rottamieli)
22.04.2017 o Erkinheimon Droidi (i. Rölli-Peikon Residenssi)
