Erkinheimot

  Erkinheimon Varamies

  Nimi   Erkinheimon Varamies aka Mikko
  Rotu   Suomenhevonen
  Sukupuoli   Ori
  Säkäkorkeus   156cm
  Syntynyt, ikä   18.10.-16 8v
  Rekisterinumero  
  Kasvattaja   Oresama VRL-02753, Erkinheimot
  Omistaja   Oresama VRL-02753, Erkinheimot
  Painotuslaji   Yleispainotus
  Koulutustaso   ko HeB, re 110cm, CIC1
  Saavutukset   Ei vielä



© Suomen Hippos / Pirje Fager-Pintilä

Luonne

Mikko on kuin partiopoika: reipas, hyväkäytöksinen, terve ja valmis aina uuteen seikkailuun. Sen kanssa on helppo tehdä oikeastaan mitä vain. Harjaaminen sujuu yhtä nopeasti ja tuskattomasti kuin esimerkiksi lastauskin. Eläinlääkärillä ja kengittäjällä Mikko osaa olla niin kauniisti, että sitä luullaan aina vanhaksi ruunanrupukaksi.

Ratsuna Mikko on reipas ja käy omalla moottorillaan. Se ei kuitenkaan kuumu liikaa, joten esimerkiksi hyppääminen on sen kanssa hauskaa ja helppoa. Mikko antaa anteeksi ratsastajan pienet virheet, joten se on näyttävine liikkeineen aikamoinen kouluratsukin. Maastossa rohkea Mikko viihtyisi vaikka koko päivän, ja usein se metsään ja liikenteeseen pääseekin, sillä onhan se täysin maastovarma!

Suku

Jukran Pujut
sh, 161cm
ERJ-II
Hitsin Pimpulat
sh, 163cm, evm.
Ähäkutti
sh, 163cm, evm.
Muikkeli
sh, 159cm, evm.
Veijariina
sh, 154cm, evm.
Aika Veikkonen
sh, 151cm, evm.
Jasmiina
sh, 156cm, evm.
Enkelinsiipi
sh, 154cm
YLA2, SLA-II, ERJ-II, KRJ-II, KERJ-II
Siipisupi
sh, 160cm, evm.
Supisupi
sh, 162cm, evm.
Siipeilijä
sh, 157cm, evm.
Kanervan Ylisöpö
sh, 150cm, evm.
Kanervan Taavi
sh, 150cm, evm.
Kanervan Lempeä
sh, 152cm, evm.

Jukran Pujut ostettiin Erkinheimoihin alun perin perheen nuorimpien poikien harrastehummaksi, ja se oli tarkoitus ruunata. Tämä 161 cm korkea herrasmies oli kuitenkin niin mahdottoman taitava yleisratsu lajiin kuin lajiin, että olisi ollut tuhlausta pitää se poissa kilpakentilltä. Vuonna 2017 Juukelis Puukelis alkoi kilpailla menestyksekkäästi koulua, esteitä ja kenttää. Myöhemmin ratsusta on tulossa siitosori.

163 cm korkea Hitsin Pimpulat on meneväluonteinen raudikko ratsu, joka taitaa esteratsastuksen kadehdittavan hienosti. "Hippu" kilpailee esteitä 110-senttisillä radoilla ja on parhaillaan lopettelemassa menestyksekästä uraansa. Sillä on tällä hetkellä vain yksi varsa, mutta siitä suunnitellaan vielä jalostusoria.
Ähäkutti on 163 cm korkea punaraudikko suomenhevosori. Se on kilpaillut melko rauhalliseen tahtiin mutta hyvin vaikeissa luokissa kenttä- ja esteratsastusta. Kisaeläkkeelle päästyään ratsusta tuli suosittu siitosori. Sillä on kymmeniä varsoja, ja määrä lisääntyy joka vuosi. Luonteeltaan ratsu on virkeä ja veijarimainen.
Muikkeli aloitti kilpauransa este- ja kenttäratsuna, mutta saavutti näissä lajeissa pian kaiken mahdollisen. Sillä oli vielä hyviä vuosia jäljellä, joten sen kanssa päätettiin harrastaa vielä kouluratsastustakin. Tämä kiltti 159 cm korkea ruunikko tamma pärjäsi hienosti myös kouluradoilla. Nykyään Muikkeli on kokonaan eläkkeellä ja sillä on kaksi varsaa.

Luonteikas Veijariina on ammatiltaan siitostamma, ja sillä on tähän mennessä kuusi varsaa. Nuorempana tamma harrasti jonkin verran kouluratsastusta ja starttasi pari kertaa kenttäratsastusluokissakin. Harvoissa kisoissaan sillä meni hyvin, mutta silti se ei koskaan tehnyt suurempaa kilparatsun uraa omistajan kiinnostuksen puutteen vuoksi. Veijariina on 154 cm korkea kevytrakenteinen vaalea ruunikko.
Aika Veikkonen toimi pitkään siitosorina ja sai miltei sata varsaa. Merkittävälle osalle tämä 151 cm korkea ori periytti kevyen rakenteensa ja veijarimaisen luonteensa. Aika Veikkonen ei ole kilpaillut paljoa, mutta muutama voitto siltäkin löytyy etupäässä kouluratsastuksesta.
Jasmiina aloitti vaiheikkaan elämänsä harrasteratsuna, siirtyi sitten kilparatsuksi ja sai yhden varsan. Kilpaileminen ei enää kiinnostanut Jasmiinan omistajia, joten taas se vaihtoi kotia. Entisestä kouluratsusta tuli ratsastuskoulun opetushevonen, koska 156 cm korkea Jasmiina oli hyväkuntoinen ja kiltti. Rautias tamma vietti ratsastuskoulussa lopun elämäänsä.

Enkelinsiipi on kiltti, 154 cm korkea suomenhevostamma. Se muutti Erkinheimoihin kasvattajaltaan Hanna Kollilta tympääntyneenä ja tylsistyneenä, mutta saadessaan vaikeampia tehtäviä tuli "Sipestä" Erkinheimojen luottoratsu. Tämä yleispainotteinen tamma on kilpaillut lähinnä koulu- ja esteratsastusta, mutta rauhalliseen tahtiin myös kenttäratsastusta. Enkelinsiipi on säästeliäästi käytössä jalostukseen.

Siipisupi oli 160 cm korkea punarautias vaA-tasoinen kouluratsu. Se oli painotuslajissaan hyvin menestynyt ja laatuarvostelupalkittu. Luonteeltaan "Sulo" oli kuitenkin hyvin vaativa tapaus, vaikka osaavalla ratsastajalla siltä luonnistuikin ihan mikä tahansa. Komea ulkomuoto ja kisamenestys takasivat orin suosion jalostuksessa, joten niin sen omistaja, Harri Keski-Mäenpää soi orinsa astua kymmenittäin tammoja. Sulo eli siitosorina aina 30-vuotiaaksi saakka, kunnes kuoli vanhuuteen yön aikana omassa karsinassaan.
162 cm korkea Supisupi oli menevä ja reipas ruunikko yleisratsu. Sen vahvinta aluetta oli kouluratsastus, mutta hyvin se suoriutui myös esteillä ja kentässä. Pitkän kilpauran jälkeen tästä virkeästä orista tuli siitosori. Sen kymmenestä varsasta menestyneimmät ovat SM-voittaja tamma Supiini ja kouluratsu Siipisupi.
Siipeilijä oli kauniin punaruunikko näyttelymenestyjä, joka keräsi kehuja ja palkintoja missä esiintyikin. Tamma kilpaili säästeliäästi myös koulu- ja esteratsastuksessa, mutta eläköityi jo varhain siitostammaksi. Siipeilijällä on kolme hienoa orivarsaa. Luonteeltaan tamma oli melko vauhdikas, ja se periyttikin tätä ominaisuutta varsoilleen.

Aleksi Kanervan kasvattama ja Hanna Kollin omistama ja kilpailuttama yleisratsu Kanervan Ylisöpö on 150-senttinen tummanrautias hurmuritamma. Tällä hevosella ovat kohdillaan niin ratsuntaidot kuin luonnekin. KIltti "Söpö" on menestynyt hyvin kenttäratsastuksen saralla ja myöhemmin siitostammana. Tällä hetkellä hevosella on kaksi varsaa.
150-senttinen ruunikko Kanervan Taavi on Aleksi Kanervan kasvatti. Ori on toiminut jo nuoresta jalostushevosena hyvän sukunsa, komeutensa ja kiltin luonteensa turvin. "Taavi" on kilpaillut jonkin verran este- ja kenttäratsastusta ja ollut elämänsä terve ja hyvinvoiva, sopusuhtainen hevonen.
Kanervan Lempeä on säkäkorkeudeltaan 152-senttinen rautias kilparatsu. Vaikka "Lempi" osaa esteratsastuksen ohella kouluratsastusta vaB-tasolle asti, on sillä kilpailtu vain esteitä omistaja-kasvattaja Aleksi Kanervan kiinnostuksen suuntautumisen mukaisesti. Tamma on nimensä mukaisesti kiltti ja hyvätapainen ratsu. Nykyään se on jo kokonaan eläkkeellä, mutta ehti ennen eläköitymistään saada kaksi hienoa varsaa, orin ja tamman.

Kilpailukalenteri

Päivämäärä Järjestäjä Luokka Sijoitus
01.11.-16 Metsovaara KRJ/HeB 2/50
02.11.-16 Vähäpelto ERJ/100cm 1/30
03.11.-16 Vähäpelto ERJ/100cm 4/30
03.11.-16 Metsovaara ERJ/110cm 4/40
04.11.-16 Metsovaara ERJ/110cm 1/40
07.11.-16 Metsovaara ERJ/110cm 4/40
08.11.-16 Metsovaara KRJ/HeB 3/50
10.11.-16 Fiktio KRJ/HeB 2/40
11.11.-16 Metsovaara ERJ/110cm 6/40
14.11.-16 Metsovaara KRJ/HeB 6/50
16.11.-16 Metsovaara KRJ/HeB 1/50
16.11.-16 Metsovaara KRJ/HeB 3/50
20.11.-16 Metsovaara ERJ/110cm 2/40
12.12.-16 Ventos KRJ/HeB 2/40
14.12.-16 Ventos KRJ/HeB 2/40
14.12.-16 Metsovaara ERJ/110cm 4/30
18.12.-16 Metsovaara ERJ/110cm 4/30
19.12.-16 Metsovaara ERJ/110cm 2/30
18.02.-17 Zelos ERJ/110cm 1/40
20.02.-17 Zelos ERJ/110cm 1/40
25.02.-17 Verner KRJ/HeB 3/30
27.02.-17 Verner KRJ/HeB 1/30
01.03.-17 Verner KRJ/HeB 2/30
01.03.-17 Pirunkorpi ERJ/110cm 1/40
02.03.-17 Daelwyn KRJ/HeB 2/40
04.03.-17 Zurück KERJ/Helppo 5/49
05.03.-17 Pirunkorpi KRJ/HeB 4/40
06.03.-17 Pirunkorpi KRJ/HeB 5/40
06.03.-17 Pirunkorpi ERJ/110cm 3/40
07.03.-17 Zurück KERJ/Helppo 1/49
08.03.-17 Pirunkorpi ERJ/110cm 1/40
09.03.-17 Pirunkorpi ERJ/110cm 6/40
12.03.-17 Pirunkorpi KRJ/HeB 1/40
13.03.-17 Pirunkorpi KRJ/HeB 2/40
14.03.-17 Zurück KERJ/Helppo 5/49
15.03.-17 Zurück KERJ/Helppo 7/49
15.03.-17 Teilikorpi ERJ/110cm 2/40
19.03.-17 Teilikorpi KRJ/HeB 6/40
19.03.-17 Teilikorpi KRJ/HeB 4/40
19.03.-17 Zurück KERJ/Helppo 1/49
12.03.-17 Fiktio KRJ/HeC 4/40
15.03.-17 Fiktio KRJ/HeC 3/40
16.03.-17 Fiktio KRJ/HeC 4/40
18.03.-17 Fiktio KRJ/HeC 6/40
22.03.-17 Fiktio KRJ/HeB 6/40
23.03.-17 Fiktio KRJ/HeB 3/40
30.03.-17 Fiktio KRJ/HeB 5/40
02.04.-17 Mörkövaara ERJ/100cm 3/30
05.04.-17 Mörkövaara ERJ/100cm 1/30
07.04.-17 Mörkövaara ERJ/100cm 4/30
23.04.-17 Zurück KERJ/Helppo 2/30
25.04.-17 Zurück KERJ/Helppo 5/30
29.04.-17 Zurück KERJ/Helppo 2/30
08.05.-17 Zurück KERJ/Helppo 1/30
10.05.-17 Zurück KERJ/Helppo 1/30
18.05.-17 Zurück KERJ/Helppo 5/30
03.05.-17 Kärmeniemi KERJ/Helppo 2/42
13.05.-17 Iowa KERJ/Helppo 3/30
19.05.-17 Mörkövaara KERJ/Helppo 1/30
16.06.-17 Ros Cirein KERJ/Helppo 5/30
17.07.-17 Mörkövaara KERJ/Helppo 3/30
12.07.-17 Ros Cirein KERJ/Harraste 4/17
14.07.-17 Ros Cirein KERJ/Harraste 1/17
16.07.-17 Ros Cirein KERJ/Harraste 2/17
18.07.-17 Mörkövaara KERJ/Helppo 1/30
19.07.-17 Ros Cirein KERJ/Harraste 2/17
26.07.-17 Ros Cirein KERJ/Harraste 3/17

Päiväkirja ja valmennukset

Helmikuu 2017
txt

Jälkikasvu

000000 o/t. Erkinheimon Nimi (i: )



Kaiken materiaalin © Oresama/Erkinheimot, ellei toisin mainita.
Otsikkokuvien © Jokeri. ja CH.
Virtuaalihevonen - a SIM game horse.
Kopiointi kielletty!