Erkinheimot
Hiirimorsian "Iiris"
suomenhevonen, tamma, 150cm, tprn
02.01.-24, 8v
VH24-018-0323
kasv. Emisa Alanen, evm.
om. Oresama VRL-02753, Erkinheimot
yleispainotus: VaB / 110cm / CIC1 / vaativa
© AK
KRJ: 40 - ERJ: 40 - KERJ: 40 - VVJ: 33
KRJ
ERJ
KERJ
VVJ
Aluksi Erkinheimoissa luultiin, että Iiris on kovin tuulella käyvä. Se oli välillä niin kiukkuinen hoitoheppa ja ratsu, ettei toista olekaan. Ajan myötä Iiristä alettiin ymmärtämään paremmin. Se ei ole tuulella käyvä tai kiukkuinen. Se on hevonen, jonka turvallisuuden tunteen luo se, että sillä on tarkat oheet, joiden mukaan toimia. Kun se tietää, mitä siltä halutaan, se toteuttaa ihmistensä toiveet tosi motivoituneesti ja mielellään.
Esimerkiksi hoitohevosena Iiris on kiltti, kunhan se tietää, mitä tapahtuu. Kotona tämä on helppoa: no niin, nyt ollaan suulissa, joten nyt harjataan, satuloidaan, loimitetaan tai jotain sellaista, ja Iiriksen tulee olla paikallaan. No niin, nyt pyydetään nostamaan jalkaa, joten Iiriksen tulee nostaa jalka. Kisoissa tämä on vaikeampaa. Paikka on aina erilainen. Mistä Iiris voi tietää, mitä tuleman pitää? Ellei hoitaja näytä sille selkeästi, että nyt seisot siinä ja harjataan, sen häntä alkaa huiskia ja jalat paiskautua maahan. Jos sille kerrotaan, mitä on meneillään, se saattaa jopa torkahtaa. Yksin sitä ei voi vieraassa paikassa kuitenkaan jättää kuin kuljetuskoppiin, sillä sillä on taipumus hätääntyä heti.
Kouluratsastus, kisoissa ja kotona, sopii tarkan ratsastajan kanssa Iirikselle erinomaisesti. Sehän on laji, jossa ratsastaja kertoo pikkutarkasti, mitä Iiriksen tulee tehdä! Ihan Iiriksen juttu! Tamma suorittaakin aina iloisesti ja täydellä teholla säässä kuin säässä. Toisaalta Iiris ei sovellu lasten tai aloittelijoiden ratsuksi. Jotain helppoa sillä voi mennä, mutta jos ratsastaja on epätarkka ja osaamaton, Iirikseltä menee hermo. Parhaassa tapauksessa se menee lakkoon ja siirtyy keskelle kenttää luimistelemaan. Pahimmassa tapauksessa on edessä pukkisarja ja laukkaa ympäri kenttää. Sellaista ei aloitteleva ratsastaja tai ihmistaimi halua kokea.
Esteillä Iirikselle riittää, että se tietää vauhdin ja suunnan. Se on ymmärtänyt, mitä siltä estekentällä odotetaan ja se osaa toimia. Esteratsuna Iiris menisi paremmin heikomman ratsastajan kanssa kuin koulussa, mutta koska tamma halutaan pitää tyytyväisenä nyt kun sitä ymmärretään, sillä ratsastavat vain kokeneet ratsastajat. Iiris on tavattoman rohkea hyppääjä!
Maastossa Iiris ei ole huolissaan, ellei ratsastaja ole huolissaan. Se on hyvä maastoesteratsu ja varmajalkainen kaveri. Autot, vesialueet tai eläimet eivät ole sille ongelma. Iirikselle ongelman tuottaa vain ratsastaja, joka syystä tai toisesta hätääntyy. Jos eksytään niin että ratsastaja hermostuu, Iiris on välittömästi raivoissaan ja ryhtyy temppuilemaan. Jos ratsastaja jää päjöttämään tienposkeen ja Iiris ei saa ohjeita, taas suututaan. Kun nämä metkut tiedetään ja osataan välttää, Iiriksen kanssa on kuitenkin kivaa maastossa.
| i. Hiiriheikki prn, 153cm, evm. |
ii. Hoopo-Heikki rn, 156cm |
iii. Hassu-Heikki rn, 1158cm |
| iie. Härmän Jannica tprn, 151cm | ||
| ie. Hiiru trt, 151cm |
iei. Harmaja trt, 154cm | |
| iee. Lepotuuli vprt, 149cm | ||
| e. Jeon Morsian rn, 143cm, evm. |
ei. Sulho vrtkmo, 143cm |
eii. Oiva Soiva rtkmo, 150cm |
| eie. Ilves-Emma mrn, 142cm | ||
| ee. Jeon Ehtoo tprn, 145cm |
eei. Saagan Ehtooaika trn, 149cm | |
| eee. Jeon Annikki m, 143cm |
Isän puolen sukuIiriksen isä oli yleispainotteinen kilpahevonen. |
Emän puolen sukuIiriksen emä oli luonteikas tammanpänikkä. |
|
Punaruunikko Hiiriheikki oli hyvä yleispainotteinen suomenhevonen ja sittemmin suosittu jalostusori. Hiiriheikin hyvyys ei ollut niinkään siinä, että se olisi ollut tähti jossain tietyssä lajissa, vaan ennemminkin siinä, että se kykeni tekemään tasaisen hyvää suoritusta monessa asiassa. Kuten monet virtuaalimaailman laatissuokit, sekin kilpaili sijoitukset nopeasti täyteen neljässä lajissa ja meni sitten laatiksiin. Virtuaalimaailmassa, jossa hevosen on tyypillistä saada vain yksi jälkeläinen, Hiiriheikki oli poikkeuksellisen suosittu: sillä on peräti kolme kilpailevaa varsaa. Hiiriheikki oli luonteeltaan kiltti ja avoin, ja säkäkorkeudeltaan 153 cm korkea sopusuhtainen ukkeli. 156-senttinen ruunikko suokki: kuulostaako tylsältä? Hoopo-Heikki vaikuttaa paperilla tylsän näköiseltä, mutta rakenteeltaan se oli ratsusuokin ideaali. Ei ole ihme, että Hoopo-Heikki oli näyttelyiden kuningas ja kantakirjan ykkönen. Se kilpaili myös koulu-, este- ja kenttäratsastusta melko maltillisilla tasoilla, mutta pääsi laatiksiin asti. Neljälle jälkeläiselleen Hoopo-Heikki periytti tylsää väriään, upeaa rakennettaan ja hellyyttävän rehellistä ja ihanaa luonnettaan. |
Jeon Morsian oli vain 143 cm korkea ruunikko tammanpänikkä, mutta ruutia siinä olisi ollut jakaa muutamalle paljon isommallekin. Morren meno esteillä, olivat ne sitten kentällä tai maastossa, oli rivakkaa ja rohkeaa. Sen hyppytyylikin oli erinomainen. Sen turvin se pärjäsi myös kenttäratsastuksessa, vaikka koulukokeessa se jäikin huolellisempien hevosten jalkoihin. Morre teki lyhyen ja tehokkaan uran ja sai sen jälkeen kaksi varsaa. Toinen niistä peri Morren periksiantamattoman luonteen, mutta menestyneempi Hiiriheikki on säyseämpi kuin emänsä. Vaaleanrautias ja sittemmin kimoutunut Sulho oli komea ja kiltti koulusukuinen ori, jolta ei valitettavasti kouluratsastus taittunut vaativissa luokissa. Sulholla oli itsetunto-ongelmia, joiden takia sen treenikaudet jäivät löysiksi. Sen hyvän suvun ja hellän luonteen vuoksi sillä koetettiin astuttaa pari tammaa. Varsoista tuli isäänsä parempia ratsuja, mutta Sulhosta itsestään tuli ruunauksen jälkeen maailman rakastetuin lemmikki ja harrasteratsu. Sulho oli 143 cm korkea pikku söpöliini. Sulhon luonnetta tasapainottamaan valittiin Jeon Ehtoo, 145-senttinen tummanpunaruunikko tamma, joka oli luonteeltaan rohkea mutta ystävällinen. Ehtoo oli periaatteessa kenttä- ja estepainotteinen, mutta kilpaili vain säästeliäästi saavuttaen hieman menestystäkin. Sulhon varsa jäi Ehtoon ainoaksi. |
Tammikuu 2025
Kirjoittanut Joonas Erkinheimo (Oresama)
Iiriksellä on tänään synttärit! Se juhlii synttäreitään melko vaatimattomaan erkinheimolaiseen tapaan, mutta meistäpä tuntuu, että sellaisesta juhlinnasta Erkinheimon hevoset juuri pitävätkin.
Synttäriaamu alkoi niin, että Iiris sai ensimmäisen lahjansa: oikein kunnon porkkananpaloja aamuheiniin piilotettuna. Se söi ensin väkirehut, niin kuin aina, mutta ilahtui oikein silminnähden kun löysikin nameja heinän seasta sen jälkeen. Jes: Erkinheimon tavallinen synttäriaamun yllätys toimi!
Juhlintaa jatkettiin maastoillen, koska se on Iiriksen mielestä kivaa. Reima kävi tekemässä alkulämmittelyt omissa metsissä lähinnä käynnissä ja takaisinpäin tullessa leppoisassa ravissa. Iiris oli kuulemma tosi hyvällä päällä, vaikka pari kertaa hvupuista oli kuulemma tuiskahtanut yllättäen lunta ratsukon niskaan. Reima ei ollut ihan niin hyvällä päällä, koska hänellä oli sulanutta lunta takin niskat täynnä, mutta eipä nyt olekaan Reiman synttärit.
Maastolämmittelyn jälkeen Iiris sai hypätä, vaikka olisi ollut tavallisesti sen koulunvääntöpäivä. Sille koulu on ihan ookoo, mutta koska se suorastaan rakastaa hyppäämistä, niin synttärien kunniaksi vaihdoimme päivät päikseen. Iiris tuskin ymmärtää viikonpäivistä yhtään mitään, joten tämä ei liennyt sille
mikään suurempi yllätys: se ehkä elää niin, että joskus hypätään ja toisina päivinä taas ei hypätä. Ilon aihe kentällä odottavat esteet sille selvästi olivat! Maastosta palatessaan se nimittäin kiihdytti korvat tötteröllä pihaan ja sai Reiman kiroilemaan synttärikirosanat. Estehyppelykin sujui oikein kivasti.
Seuraava synttäriyllätys oli taas ruokaa: tällä kertaa omenoita. Ne Iiris haistoi heti ja osasi etsiä minun taskuistani. Sitten tamma sai olla aika pitkän aikaa haassa ja syödä iltaruuatkin ennen kuin se sai viimeisen lahjansa. Tällä kertaa Iiriksen varsinainen synttärilahja on ihan uusi pehmoinen Varustevaunusta ostettu satulahuopa, joka sopii Iiriksen violetinvärisiin tavaroihin tosi hienosti!
Joulukuu 2025
Kirjoittanut Katariina Erkinheimo (Oresama)
En vain voinut vastustaa, en millään voinut vastustaa! Kun tallissa on kymmeniä hevosia ja hevoset ovat elämäntavan ja elämän suurimman rakkauden ohella elinkeino, kaikki niiden tavarat ovat aika lailla yhteisiä. Ei meillä mitään värikoodauksia, omia harjalaatikoita tai edes omia loimia hevosilla ole - hyvä kun on omat satulat sentään! Ei sellaisessa ole järkeä. Kateellisena usein katsonkin muiden, pienempien tallien hevosten Instagram-kelpoisia varustekaappeja ja harjalaatikoita ja kuolaan...
Mutta nyt! Nyt!! Nyt on Erkinheimoissa hevonen, jolla on värikoodaus. Kävin nimittäin Varustevaunussa hakemassa lisää kaviokoukkuja yhteiseen käyttöön ja näin ihan Iiriksen värisen ihanan, ylellisen harjalaatikon! Se ei maksanut kuin viisikymmentäviisi euroa, joten tietenkin otin sen. Ja sen vieressä oli, aijjestas, ihan samanvärinen harjasetti, eikä sekään kallis! Otin senkin! Jos Joonas kysyy, niin harjasetti tuli kaupan päälle: ei aviomiehen tarvitse kaikkea tietää!
Joo, tyhmä ostoshan tämä oli. Ei Iiris kuitenkaan ikuisesti saa violetinvärisiä tavaroitaan pitää. Loppujen lopuksi tavarat kuitenkin katoavat vähän kerrallaan yhteisen omaisuuden sekaan, eikä kukaan enää muista, että Iiriksen väri oli violetti. Ei kuitenkaan murehdita sitä nyt. Pidetään Iiriksen tavarat tallessa niin kauan kun ne pysyvät, niin että minullakin on kotona edes yksi hevonen, jolla on Instagram-kelpoinen varustekaappi. Riimuhan Iiriksellä jo sopii violettiin väriteemaan (silloin kun se ei ole vahingossa Moonan päässä ja Iiriksellä Moonan riimu). Vielä kun saisi satulahuovan edes. Violettia lointa en uskalla edes haaveilla, koska Iiriksellä on ihan kaikin puolin hyvä ja sopiva tummansininen loimi. Ei tässä sentään tuhlailemaan saa alkaa.
virtuaalitalli / virtuaalihevonen
Ulkoasu © Hapero
Tausta © Designed by Freepik
Kaikki muu ellei toisin mainita © Oresama