Poikkeuksellisen kaunis hevonen

Måns ehti sitoa Taran kiinni -- tällä kertaa kokonaan varjoon, kun erikseen käskin -- ja sitten Svea jo vinkui auringon puolelta jotain, että tarvitsi muka apua. Siinä on sitten rasittava ihminen. Månsilla olisi ollut vielä monta hommaa Taran kanssa, mutta ei auttanut muu kuin nousta itse ja pilata manikyyrinsä. Onneksi ehdin käskeä edes nostamaan satulan telineeseensä valmiiksi. Olisipa jossain kunnollinen talli, jossa olisi ihan oikeaa täysihoitoa tarjolla...

"Kuka on enkeli?" kysyin Taralta, joka höristi heti korviaan. "Sinä oot enkeli", vastasin sille, kun se ei osannut itse, ja nostin satulan huolellisesti sen selkään. Tara on fiini: joka karvan piti osoittaa oikeaan suuntaan, tai muuten se kokisi, että sen satula hankaisi. Sitten olisi koko kilpailu pilalla.

Viveka nojasi kevyesti hevosrekan kylkeen ja rapsutteli Taraa, kun satuloin ja suitsin sen.
"Tara on kyllä poikkeuksellisen kaunis hevonen", hän huokaisi, koska juuri sellainen sydämellinen tyyppi Viveka on.

Eivät idiootit osaa ratsastaa

Birgitta tarttui Taran harjaan ja melkein tukisti tammaansa. Hän etsi katseellaan Månsia punttaamaan itsensä selkään, mutta eipä sitä poikaa koskaan näkynyt silloin kun häntä olisi tarvinnut. Vastentahtoisesti Birgitta ojensi siis hieman kuraisen saappaan verhoamaa jalkaansa Vivekalle samalla kun loi häneen alta kulmain anteeksipyytävän katseen. Piti nyt oikeiden ihmisten ratsastushansikkaita ryhtyä sitten likaamaan, kun tallipojat huitelivat ties missä riennoissa.

Taran satulassa Birgitta ajatteli hieman huvittuneena, miten hullua tämäkin touhu oli. Hän tunsi olevansa omalla paikallaan saman tien, kun laski päkiänsä jalustimille. Miten voi olla, että ainoa paikka, jossa hän oli kotonaan, oli monisatakiloisen eläimen selässä? Sellaisen eläimen vieläpä, joka voisi halutessaan tappaa hänet koska tahansa. Vaan ei Tara tappaisi, eikä haluaisi. Birgitta hipaisi pohkeillaan sen herkkiä kylkiä.

Kira Dalgård pesee Birgitan

Birgitan ratsastus oli rentoa, vaikka miljöö oli kuinka kummituksia täynnä. Niitä roikkui esteistä ja kentän tolpistakin, mutta niiden hienovaraisesti tuulessa liikahtelevat helmat eivät nuorta ratsastajaa ja hänen hevostaan haitanneet. Eikä niitä ehtinyt paljoa kesken suorituksen tuijottelemaankaan. Birgitta ohjasi Taraa selkeästi ja varmasti, ja Tara hyppäsi sirosti etujalat supussa vatsaa vasten esteen päällä, ja laskeutui yksi kavio edellä sirosti kuin balleriina, notkeasti kuin iso kissa. Viimeisen esteen jälkeen Birgitta iski nyrkkinsä ilmaan aivan täysin varmana voitostaan niin täydellisen ratsastuksen päälle --

-- kunnes huomasi, mitä kamalaa oli tapahtunut. Taakse oli jäänyt Malmilan Milja ja etelänmaan poikakin, mutta ensimmäisellä sijalla ei silti lukenut Birgitta Blomqvist - Centaurea. Voittaja oli se saamarin Dalgårdin Kira hevosellaan, josta kukaan ei ollut koskaan edes kuullut juuri mitään. Sitä paitsi voitto ei ollut edes ollut epäreilun täpärä, vaan Dalgårdin ja Birgitan välissä oli useampi sekunti!

Birgitan arkkivihollinen

Siellä hän taas oli sijoituslistoilla: se Kira Dalgård. Dalgård-paralla ei ollut aavistustakaan, että Birgitta oli julistanut sodan häntä vastaan Spooky Gameseissa tullessaan vasta kakkossiijalle Dalgårdin napatessa paremman ruusukkeen ja sijoituksen suoraan hänen ja Taran nenän alta. Silloin oli kilpailtu esteillä ja pikkukilpailuissa, vaan nyt oltiinkin Niagara Equestrian Festivaleilla, isoissa kilpailuissa ja kouluratsastuksen parissa.

"Mitä sä tuijotat sitä naista?" supisi Birgitan paras ystävä, Viveka, hevosensa Ninjan viereltä.
"Tuo on se lehmä-Dalgård", Birgitta mutisi vastaukseksi silmät viiruina.

Kuka tahansa toinen Solgården Slottista olisikin pöyristynyt Birgitan lehmä-lausuntoa, vaikkei olisikaan uskaltanut torua häntä. Moni olisi koettanut ehkä rauhoitellakin Birgittaa, vaan ei Viveka, joka ymmärsi olla useimmiten samaa mieltä Birgitan kanssa.