90's Bentley
Nimi |
90's Bentley, "Benny" |
Syntymäpäivä |
04.12 2011 (10v) |
Rekisterinumero |
VH17-006-0195 |
Rotu |
Englantilainen täysiverinen |
Väri |
Musta |
Sukupuoli |
Ori |
Säkäkorkeus |
172cm |
Maahantuoja, ex-om |
Nikki VRL-14085, Senja VRL-14635 |
Omistaja |
Oresama VRL-02753, Zurück |
Painotus |
Yleispainotus |
Koulutustaso |
VaB, 130cm, CIC3 |
Saavutukset |
Ei vielä |
© Ivan Kido
Luonne
Bennyn varsa-aika on hämärän peitossa, ja jotain hämäräperäistä silloin tapahtuikin. Nikkin maahantuodessa orin Stratocasteriin, oli hevonen nimittäin jo valmiiksi sekaisin. Se oli vaaraksi paitsi muille hevosille ja tallin henkilökunnalle, myös itselleen. Se oli koulutettu hyppäämään 130-senttisiä esteitä, mutta kukaan ei uskaltanut kokeilla. Koska Bennystä ei ollut kilparatsuksi, se myytiin, ja se päätyi lyhyeksi ajaksi kiertoon.
Senja osti Bennyn yrittääkseen tehdä siitä kilpahevosta vielä kerran. Oriin ei kuitenkaan oppi uponut, vaan se opetteli ainoastaan lisää huonoja tallitapoja. Senja teetti Bennyllä varsan, jotta saisi pienokaisesta sitten haluamansa ratsun. Niin kävikin: varsa oli paljon mukavampi, joten Benny oli taas turha.
Bennylle soitettiin teurasauto, jonka piti hakea ori 2.8.2018. Orin lopettaminen katsottiin armeliaimmaksi, koska ihan tavallinenkin käsittely raastoi sen hermoja ja oli vaarallista ihmisille. 30.7.2018 minä kuitenkin astuin kuvaan. Halusin vielä yhden mahdollisuuden Bennylle. Lupasin, että en laittaisi sitä enää ikinä kiertoon, vaan lopettaisin sen jos epäonnistuisin, ja niin ori tuli meille nimellisellä hinnalla. Samana päivänä alkoi sen terapointi ja hoivaaminen.
Nyt tuntuu kuin Benny olisi ollut meillä aina, ja kauan se on ollutkin. Riehuvasta hirviöstä on jäljellä vain muistoja ja muutama arpi niin Bennyn kuin minunkin nahassani. Bennystä on tullut virtuaalivuosien vieriessä elämäni hevonen. Se on ehdottoman luotettava ja viisas, ja se rakastaa halimista ja pusuttelua.
Bennyn musta pää työntyy karsinasta esiin, kun sen luo kävelee. Se hörähtää tervehdykseksi ja nauttii hoitajansa silityksistä. Kun se talutetaan harjauspuomille riimunaru löysällä, se kävelee rauhallisesti mukana. Vaikka tuuli paukauttaa tallin oven kiinni sen selän takana ja muutama muu hevonen hirnuu säikähtänenä, se vain hätkähtää ja ottaa kaksi raviaskelta ennen kuin rauhoittuu.
Harjauspuomilla Benny tykkää olla. Se tietää saavansa aina kunnon harjauksen. Hoitaja vuodattaa sille samalla ilonsa ja surunsa ja se kuuntelee myötätuntoisena. Välillä se saattaa kerjätä herkkuja sinnikkäästikin ja haluaisi työntää turpansa hoitaan taskuihin. Sen päätä on työnnettävä pois tieltä useasti, mutta koskaan sen hoitaja ei suutu sille. Onneksi: ainoat asiat, mitä Benny pelkää, ovat huuto ja käsillä huitominen.
Hoitajan on helppo myös satuloida Benny. Ori poimii kuolaimet nykyään mielellään, koska niissä ei ole mitään pelättävää. Kukaan ei enää kisko Bennyä paniikissa ohjista pysäyttääkseen sen. Satulakaan ei sitä hätkäytä, eikä se pullistele satulavyölle. Tätä nykyä satula tarkoittaa Bennylle, että jotain hauskaa on tapahtumassa.
Benny on innoissaan, kun ratsastaja nousee sen selkään. Siksi se ei malta olla ihan paikoillaan ja sitä joutuu komentamaan. Joskus ori lähtee omin päin käyntiin, vaikka jalustinhihnat ovat vielä säätämättä ja kuski vinossa selässä. Ori on kuitenkin helppo pysäyttää vaikka ääniavuilla.
Benny on juorujen mukaan ollut aina taitava hyppääjä, ja vieläkin se menee mielellään esteitä. Varsinkin ensimmäisissä hypyissä se saattaa herkästi innostua liikaa. Se pukittaa silkasta ilosta ja kiihdyttää omin päin kovempaan vauhtiin. Silti sen kanssa on muistettava pysyä rauhallisena ja helläkätisenä. Jos Bennyä kiskoo ohjista paniikissa, se menee ihan lukkoon ja rynnistää pitkin seiniä. Onneksi ori tietää, että se rauhoitellaan lempeästi ohjaamalla se volteille ja antamalla sen rentoutua. Muutaman hypyn jälkeen se on paljon rauhallisempi kaveri, jolla on hyvä tekniikka. Se on korkeuteensa nähden myös ketterä, vaikka ei pärjääkään pienille puoliverisille. Omalla tasollaan se kuitenkin voittaa ihan oikeita kilpailuita tasaiseen tahtiin. Lapsille ja toistaitoisille Benny ei kuitenkaan sovi, koska heitä suuren hevosen vauhti ja voima voivat pelottaa. Bennyn selässä ei parane pelätä. Toimiakseen hyvin Bennyn täytyy aina tuntea, että sen ratsastaja on rauhallinen ja hänellä on kaikki langat hyvin käsissään.
Benny haluaa mielellään tehdä työtä myös sileällä. Se on perustason koulhevonen, mutta varmaan kokonsa vuoksi puoliverisiä kömpelömpi. Sen liikkeet eivät riitä vaikeisiin luokiin, eikä sen pää kestä jatkuvia epäonnistumisia. Helpommista tehtävistä Benny kuitenkin pitää, kun saa kokea onnistuvansa.
Benny tuntee ristiriitaisia tunteita, kun ratsastaja ohjaa sen kentän sijasta maastopolulle. Vaikka reitit ovat tuttuja, se on alkumatkasta hermostunut. Sitä vastaan tulee koirakko, ja kun koira haukahtaa, Benny hyppää metrin ja alkaa vapista. Onneksi ratsastaja tuntee sen tavat ja tietää, miten se rauhoittuu. Sille pitää antaa ohjaa ja antaa sen kävellä rauhallisesti eteenpäin ja katsella ympärilleen. Kehuminenkin auttaa. Joskus Benny on kuitenkin niin peloissaan, ettei se uskalla liikkua. Silloin ratsastaja laskeutuu heti sen selästä ja taluttaa sitä hetken. Kukaan ei halua, että Benny ehtii miettiä liikaa ja luulee parhaan ratkaisun olevan kotiin säntääminen.
Puolen tunnin arkailun jälkeen Benny lämpenee maastoilulle. Silloin se on rohkea. Rohkea ei tarkoita hevosta, joka ei pelkää mitään, vaan sellaista Bennyn kaltaista, joka uskaltaa tehdä asioita, vaikka välillä pelottaa. Benny nimittäin säpsähtelee välillä oikeita ja keksittyjä vaaroja, mutta alkujännityksen lauettua se suostuu aina menemään pelottavan asian lähelle huomatakseen, ettei se olekaan vaarallinen. Niin Bennyn sapelihammastiikerit muuttuvat aroniapensaiksi ja epäilyttävät punaiset avaruusalukset postilaatikoiksi. Eikä Bennyn tarvitse paeta, koska se on rohkea!
Suku
Apple King
xx 174cm, evm.
|
Neige (evm.)
|
Charro (evm.)
|
Silver Stepper (evm.)
|
Astral (evm.)
|
Astro (evm.)
|
Bumble (evm.)
|
Balian
xx 165cm, evm.
|
Captain Nemo (evm.)
|
Nimbus (evm.)
|
Aries (evm.)
|
Titania (evm.)
|
Titan (evm.)
|
Blanchette (evm.)
|
Sukuselvitys tulee.
Sijoitukset
16.08.2018 - KRJ - Koistila - Vaativa B - 1/40
16.08.2018 - KRJ - Koistila - Vaativa B - 4/40
17.08.2018 - KRJ - Koistila - Vaativa B - 3/40
19.08.2018 - KRJ - Koistila - Vaativa B - 6/40
20.08.2018 - KRJ - Koistila - Vaativa B - 3/40
21.08.2018 - KRJ - Koistila - Vaativa B - 5/40
13.09.2018 - KRJ - Duan Stables - Helppo A - 5/40
14.09.2018 - KRJ - Duan Stables - Helppo A - 2/40
14.09.2018 - KRJ - Duan Stables - Helppo A - 3/40
15.09.2018 - KRJ - Duan Stables - Helppo A - 1/40
16.09.2018 - KRJ - Duan Stables - Helppo A - 3/40
16.09.2018 - KRJ - Duan Stables - Helppo A - 5/40
17.09.2018 - KRJ - Duan Stables - Helppo A - 2/40
20.09.2018 - KRJ - Duan Stables - Helppo A - 1/40
23.09.2018 - KRJ - Duan Stables - Helppo A - 5/40
23.09.2018 - KRJ - Duan Stables - Helppo A - 6/40
22.09.2018 - KRJ - Humlegård - Vaativa B - 3/30
23.09.2018 - KRJ - Humlegård - Vaativa B - 1/30
23.09.2018 - KRJ - Humlegård - Vaativa B - 3/30
24.10.2018 - KRJ - Supernatural - Vaativa B - 1/40
01.01.2019 - KRJ - Tiiron ratsutalli - Vaativa B - 4/30
01.02.2019 - KRJ - Hornanhovi - Vaativa B - 4/30
01.02.2019 - KRJ - Huvitus - Vaativa B - 3/30
03.02.2019 - KRJ - Hornanhovi - Vaativa B - 5/30
03.02.2019 - KRJ - Hornanhovi - Vaativa B - 4/30
05.02.2019 - KRJ - Huvitus - Vaativa B - 1/30
06.02.2019 - KRJ - Huvitus - Vaativa B - 4/30
07.02.2019 - KRJ - Hornanhovi - Vaativa B - 5/30
07.02.2019 - KRJ - Hornanhovi - Vaativa B - 4/30
07.02.2019 - KRJ - Hornanhovi - Vaativa B - 3/30
07.02.2019 - KRJ - Hornanhovi - Vaativa B - 4/30
08.02.2019 - KRJ - Huvitus - Vaativa B - 1/30
10.02.2019 - KRJ - Huvitus - Vaativa B - 1/30
11.02.2019 - KRJ - Hornanhovi - Vaativa B - 1/30
12.02.2019 - KRJ - Huvitus - Vaativa B - 4/30
13.02.2019 - KRJ - Huvitus - Vaativa B - 5/30
15.02.2019 - KRJ - Hornanhovi - Vaativa B - 3/30
16.02.2019 - KRJ - Hornanhovi - Vaativa B - 4/30
19.02.2019 - KRJ - Hornanhovi - Vaativa B - 2/30
20.02.2019 - KRJ - Huvitus - Vaativa B - 4/30
23.02.2019 - KRJ - Huvitus - Vaativa B - 4/30
24.02.2019 - KRJ - Huvitus - Vaativa B - 1/30
12.11.2019 - ERJ - Hiivurin suomenhevoset - 130cm - 1/29
13.11.2019 - ERJ - Hiivurin suomenhevoset - 130cm - 1/29
24.11.2019 - ERJ - Hiivurin suomenhevoset - 130cm - 4/29
27.11.2019 - ERJ - Hiivurin suomenhevoset - 130cm - 4/29
06.02.2020 - ERJ - Zurück - 130cm - 1/53
09.02.2020 - ERJ - Zurück - 130cm - 7/53
11.02.2020 - ERJ - Zurück - 130cm - 7/53
12.02.2020 - ERJ - Zurück - 130cm - 2/53
12.02.2020 - ERJ - Hiivurin suomenhevoset - 130cm - 3/50
17.02.2020 - ERJ - Hiivurin suomenhevoset - 130cm - 3/50
25.02.2020 - ERJ - Zurück - 130cm - 4/53
29.02.2020 - ERJ - Zurück - 130cm - 6/53
30.02.2020 - ERJ - Zurück - 130cm - 1/53
04.03.2020 - ERJ - Cloudfield - 130cm - 3/36
04.03.2020 - ERJ - Cloudfield - 130cm - 5/36
05.03.2020 - ERJ - Cloudfield - 130cm - 1/36
07.03.2020 - ERJ - Cloudfield - 130cm - 6/36
08.06.2020 - ERJ - Kannelniemi - 130cm - 6/40
10.06.2020 - ERJ - Koemans Trakehners - 130cm - 2/40
14.06.2020 - ERJ - Kannelniemi - 130cm - 4/40
18.06.2020 - ERJ - Kannelniemi - 130cm - 6/40
24.06.2020 - ERJ - Kannelniemi - 130cm - 3/40
27.06.2020 - ERJ - Koemans Trakehners - 130cm - 2/40
27.06.2020 - ERJ - Kannelniemi - 130cm - 4/40
29.06.2020 - ERJ - Kannelniemi - 130cm - 1/40
02.07.2020 - ERJ - Yorca WBs - 130cm - 1/57
07.07.2020 - ERJ - Yorca WBs - 130cm - 7/57
07.07.2020 - ERJ - Prime Sporthorses - 130cm - 1/37
08.07.2020 - ERJ - KK Bailador - 130cm - 2/16
09.07.2020 - ERJ - KK Bailador - 130cm - 2/16
10.07.2020 - ERJ - Prime Sporthorses - 130cm - 3/37
11.07.2020 - ERJ - Erkinheimot - 130cm - 4/24
11.07.2020 - ERJ - Erkinheimot - 130cm - 1/24
12.07.2020 - ERJ - Prime Sporthorses - 130cm - 6/37
15.07.2020 - ERJ - Erkinheimot - 130cm - 2/24
15.07.2020 - ERJ - KK Bailador - 130cm - 4/16
18.07.2020 - ERJ - Yorca WBs - 130cm - 5/57
19.07.2020 - ERJ - KK Bailador - 130cm - 1/16
20.07.2020 - ERJ - Erkinheimot - 130cm - 4/24
22.07.2020 - ERJ - Erkinheimot - 130cm - 2/24
13.09.2018 - KERJ - Sardonic Sporthorses - CIC3 - 4/40
15.09.2018 - KERJ - Sardonic Sporthorses - CIC3 - 4/40
20.09.2018 - KERJ - Sardonic Sporthorses - CIC3 - 2/40
21.09.2018 - KERJ - Priton Budjonnys - CIC3 - 3/28
22.09.2018 - KERJ - Priton Budjonnys - CIC3 - 5/28
23.09.2018 - KERJ - Priton Budjonnys - CIC3 - 2/28
24.09.2018 - KERJ - Priton Budjonnys - CIC3 - 1/28
26.09.2018 - KERJ - Sardonic Sporthorses - CIC3 - 2/40
28.09.2018 - KERJ - Priton Budjonnys - CIC3 - 3/28
30.09.2018 - KERJ - Priton Budjonnys - CIC3 - 2/28
01.10.2019 - KERJ - Mörkövaara - CIC3 - 5/30
07.10.2019 - KERJ - Mörkövaara - CIC3 - 4/30
15.10.2019 - KERJ - Mörkövaara - CIC3 - 4/30
21.10.2019 - KERJ - Mörkövaara - CIC3 - 5/30
30.10.2019 - KERJ - Mörkövaara - CIC3 - 5/30
01.11.2019 - KERJ - Aeston Sporthorses - CIC3 - 3/17
04.11.2019 - KERJ - Aeston Sporthorses - CIC3 - 4/17
08.11.2019 - KERJ - Aeston Sporthorses - CIC3 - 1/17
11.12.2019 - KERJ - Safiiritiikerin KK - CIC3 - 1/23
12.12.2019 - KERJ - Safiiritiikerin KK - CIC3 - 1/23
13.12.2019 - KERJ - Safiiritiikerin KK - CIC3 - 3/23
11.01.2020 - KERJ - Safiiritiikerin KK - CIC3 - 1/11
12.01.2020 - KERJ - Safiiritiikerin KK - CIC3 - 3/11
16.01.2020 - KERJ - Safiiritiikerin KK - CIC3 - 1/11
18.01.2020 - KERJ - Safiiritiikerin KK - CIC3 - 1/11
05.04.2020 - KERJ - Mörkövaara - CIC3 - 2/23
05.04.2020 - KERJ - Cloudfield - CIC3 - 3/29
07.04.2020 - KERJ - Cloudfield - CIC3 - 1/29
10.04.2020 - KERJ - Mörkövaara - CIC3 - 3/23
23.04.2020 - KERJ - Mörkövaara - CIC3 - 3/23
29.04.2020 - KERJ - Mörkövaara - CIC3 - 3/23
12.05.2020 - KERJ - Aamun tila - CIC3 - 4/42
23.07.2020 - KERJ - Ruskavaara - CIC3 - 1/18
27.07.2020 - KERJ - KK Bailador - CIC3 - 1/15
09.08.2020 - KERJ - Lallybroch - CIC3 - 1/24
23.08.2020 - KERJ - KK Lupin - CIC3 - 1/31
11.10.2020 - KERJ - Chersey - CIC3 - 3/27
14.10.2020 - KERJ - KK Lupin - CIC3 - 1/29
17.10.2020 - KERJ - Chersey - CIC3 - 5/27
22.10.2020 - KERJ - KK Lupin - CIC3 - 5/29
Päiväkirja
Lokakuu 2020
En voinut uskoa, että se oli nyt sitten siinä. Rutistin pienen hevoseni harjaa maatessani pitkin pituuttani komeimmissa kisavermeissäni sen päällä ja pyyhkiessäni kyynelistä ja räkäistä naamaani sen niskaan. Olin koko aamun nieleskellyt itkua, iso mies, koska tiesin tämän olevan minun ja pikku Bennyni viimeinen yhteinen kilpailukokemus. Olin kilpaillut monella hevosella aiemmin, mutta Benny, minun Bennyni, oli aina ollut erityinen. Sehän oli villihevonen, jolle langetettiin monta kuolemantuomiota, ja minä ainoana olin uskonut siihen alusta asti.
Valmentajamme Miika Rossi taputteli ratsastussaapastani vierellämme ja kehotti minua laskeutumaan alas, etteivät ihmiset katsoisi niin pitkään. Hän sihisi, että ihmiset pian luulevat minun itkevän pettymystäni viidenteen sijaan niin kuin pikkulapset. En kuitenkaan välittänyt sen paremmin Miika Rossista kuin sijoituksestammekaan. Olisi ollut ihanaa päättää ura voittoon, mutta ei tämäkään sijoitus huono ollut. Sitä paitsi olimme me jo oman osamme voitoista saaneetkin. Suurin voitto oli aina ollut se, miten Bennyni seisoi hieman harajaloin paikoillaan mitä tahansa sen selässä puuhasinkaan. Nytkin, kun yskin ja ulvoin sen harjaan.
Lopulta oli kuitenkin oikeasti laskeuduttava alas. Niistin Miika Rossin tarjoamaan, kahvin kanssa aiemmin tulleeseen servettiin, jossa oli Kisakeskus Lupinin logo. Sitten nielaisin oikein kunnolla ja ryhdyin laittamaan Bennyä matkustuskuntoon. Aina kun silmiini meinasi nousta uudelleen vesi väkisin, ajattelin, miten monta uudenlaista seikkailua meillä olisikin vielä edessämme.
Tammikuu 2019
Suurin piirtein viides kouluratsastusvalmennus Oresamalle ja Bennylle. Valmentajana Miika Rossi (Oresama)
Pitkälle se poni on tullut ja nopeasti. Aloitin Bennyn tiimissä joulun aikoihin ja viikoittain töitä tekemällä orin edistyminen on ollut huikean nopeaa. Tässä on selkeästi älykäs hevonen. Aluksi se säpsähti, jos ohja kosketti sen kaulaa, ja se saattoi nousta takajaloilleen, jos pohjeavut olivat sen mielestä hieman liian ronskit. Jos en olisi itse nähnyt muutosta, en uskoisi hevosta samaksi.
Katselin isällisellä ylpeydellä, miten Benny omistajineen ravasi peräänannossa täydellisen voltin ohjeideni mukaan. Se oli täsmällisesti asetettu ja suoristui helpon näköisesti jatkamaan raviaan uralla. Kulmaan ratsastaminen onnistui hienosti, vaikka vielä kuukausi sitten ori oli suorastaan kammonnut kulmaan menemistä. Se näytti kuuntelevan ratsastajaansa hyvin.
Tiesin, ettei menestys ollut tullut ilmaiseksi, eikä edistys ollut tapahtunut pelkästään minun valmennusteni ansiosta. Ymmärsin myös, ettei Benny koskaan suorittaisi oikeasti vaativia luokkia: se oli kovin vanha aloittamaan uraansa, eikä se ollut missään lajissa, kouluratsastuksessakaan huippujen huippu. Sen sijaan se suoritti tasaisen hyvin kaikissa lajeissa: erinomainen kenttäratsu siis. Olin ylpeä paitsi siitä, myös työstäni sen hyväksi.
"Selvä, sitte laukassa!" kajautin kentälle, kun ratsukko oli suorittanut määräämäni tehtävät. Tänään sanoisin, tänään kertoisin sen: Benny on valmis kilpailemaan!
Marraskuu 2018
Ensimmäinen kouluratsastusvalmennus Oresamalle ja Bennylle. Valmentajana Elle DuLaud (Oresama)
Toivoton hevonen. Kaikkea se isäntä mukanaan raahasikin. Tästä Bentleystä näki saman tien, että sille oikea paikka olisi ollut teurastamo, mikäli sitä ei siis ollut jo lääkitty pilalle, koska olihan se aina sairastelevaa täysiveristen sukua. Harmitti, että isäntä tahtoi käyttää minun kallista aikaani toivottomien tapausten valmennusleikkeihin, mutta sama kai se oli, vaikka olisin valmentanut häntä ratsastamaan keppihevosella. Saman rahan minä sain. Sitä paitsi saatoin samalla suunnitella tulevia oikeita valmennuksia, tämän Bentleyn ainoa tavoite kun oli kävellä suoraan pillastumatta.
Kuten arvata saattaa, valmennus oli tylsä. Tavoitteet saavutettiin. Harjoittelimme ihan kiemurauraa käynnissä kartiot apunamme ja muutamia munanmuotoisiksi jääneitä voltteja. Analysoin kiltisti hevosta isännälle, vaikka tiesin sen olevan turhaa. Kerroin, että tämä typerä Bentley, jota tietenkin Bennyksi isännän edessä kutsuin, on äärimmäisen herkkä pohkeelle, eikä se näin säpsyllä ja huonosti koulutetulla hevosella ole millään lailla hyvä asia. Samoin se on herkkä ohjalle ja sen hampaat kannattaakin tarkistuttaa kunnolla, kun se vetää niin herkästi päänsä ylös ja kieltäytyy ottamasta ohjasapuja ollenkaan. Annoin muodon vuoksi kotiläksyksi taivutuksia kulmiin ratsastamisen muodossa, vaikka tuskin ne tältä hevoselta ikinä onnistuvatkaan.
Olin onnellinen, kun valmennuksen jälkeen isäntä totesi pyytävänsä seuraavaksi apua Miika Rossilta, siltä metrinmittaiselta pojalta, ellen minä siis loukkaannu. Kiitollisena sanoin, että en millään muotoa loukkaannu.
Syyskuu 2018
"No niin, Benny..." aloitin hiljaisella äänellä, kun levitin riimua Bennyn edessä jotta se sujauttaisi sinne päänsä itse. En kuitenkaan jatkanut lausetta yhtään pidemmälle, koska minua jännitti niin kauheasti. Kaikki mitä meidän piti tehdä, oli mennä omalle tutulle tallipihalle - mutta kun siellä seisoi ranskalainen hienostomummeli, Elle DuLaud, ja naputteli terävällä piiskallaan kiiltävän ratsastussaappaansa kylkeä. Madame DuLaudin sana ratkaisisi sen, saisiko Benny siirtyä eskarista oikealle ala-asteelle, eli siis varovaisesta ratsastukseen uudelleentotutuksesta oikeisiin valmennuksiin. Aikaisemmin Madame oli hylännyt Bennyn kaksi kertaa: viimekuun lopussa ja tämän kuun alussa.
Benny ei pitänyt jännityksestäni. Se luimisti korvansa ja kuopaisi, kun yritin sille naksuttelemalla saada sen seuraamaan itseäni tallikäytävälle ja ulos. En kuitenkaan kiristänyt riimunarua, vaan suoristin ryhtini ja käänsin hevoselle selkäni. Hengitin muutaman kerran syvään. Kun rauhoittuneena pyysin Bennyä uudelleen mukaani, se päätti tulla.
Benny siristeli silmiään astuessaan ulos hämärästä tallista. Madame DuLaudin kulmainrypistys näkyi selkeästi tallin oville saakka, ja olin jo jännittymäisilläni uudestaan. Katsoin kuitenkin pienen hetken Bennyä ja päätin olla rohkea, niin kuin sekin oli ollut.
Benny käveli perässäni pää ylpeästi pystyssä ja hieman hermostuneena. Sen riimunaru pysyi kuitenkin ihan löysänä. En enää vilkaissutkaan oriin, mutta kuulin sen askeleista miten hermostunut se oli. Kävellessämme tallipihan ympäri se kuitenkin rentoutui ja laski päänsä. Ei se pelännyt minua: se pelkäsi madame DuLaudia, koska minäkin pelkäsin häntä.
Sillä kertaa madame kuitenkin hymyili. Tiesin heti siitä, että pääsisimme harjoittelemaan hänen johdollaan. En kuunnellut, mitä hänellä oli mahdollisesti sanottavanaan, vaan tuuletin kovaäänisesti kädet ilmassa, käännyin Bennyn puoleen, hypin sitä kohti ja halasin tiukasti.
Arvatkaa, mitä villihevoseni Benny silloin teki? Se tuhahti yllättyneenä, mutta ei saanut kohtausta. Se seisoi ihan rauhassa paikallaan, otti vain kaksi askelta taaksepäin!
Elokuu 2018
Benny marssi Ollin luokse pää pystyssä. Orit olivat tutustuneet toisiinsa viereisistä tarhoista jo muutaman päivän, ja nyt niiden oli aika tavata kasvokkain. Sen luulisi menevän hyvin: Olli oli vanha kaikki laumaansa hyväksyvä johtajaori ja Benny vielä melko nuori ja tulokas. Luulisi, että rauhallinen Olli ottaisi sen siipiensä suojaan ja opettaisi sen tavoille, sillä noilla kahdella taisi olla melko samantyyppinen menneisyys.
Benny ei kuitenkaan tuntunut suojeliaa kaipaavan. Se uhitteli Ollille, joka yritti olla välittämättä, koska luotti omaan arvovaltaansa. Benny sai riehua, uhkailla ja irvistellä kauan Ollin edessä ja jopa töniä vanhaa hevosta. Lopulta Ollin päässä kuitenkin naksahti ja se syöksyi Bennyn kimppuun kaikella voimallaan niin, että kauhistuin. En kuitenkaan voinut millään mennä kahden painivan hevosen väliin vaarantamatta henkeäni. Oli siis vain odotettava ja katseltava.
Olli voitti Bennyn helposti kärsimättä vahinkoa. Bennyssä sen sijaan oli useita pieniä haavoja vanhan orin kavioista ja hampaista. Olli ajoi voitetun Bennyn tiehensä, ison haan kauimmaiseen nurkkaan, ja tuijotti sitä koko ajan. Benny rukka yritti vaivaantuneena etsiytyä suojaan Ollin katseelta, mutta Olli ei päästänyt tulokasta silmistään.
Tilanne oli Bennylle kurja koko päivän. Olli tuijotti, ja Benny pakoili. En kuitenkaan hakenut sitä pois ja pelastanut sitä: itse se oli soppansa keittänyt, eikä se ollut enää fyysisessä vaarassa. Nyt se saisi oppia olemaan nöyrä muita hevosia kohtaan.
Olli ei kuitenkaan ollut kohtuuton. Benny laski päänsä matalalle ja alkoi tehdä leuoillaan pureskeluliikettä: osoitti siis olevansa nöyrä ja vaaraton. Ei kestänyt edes puolta tuntia syömisliikkeiden aloittamisesta ennen kuin Olli lopetti Bennyn painostamisen ja päästi nuoren orin luokseen. Sitten vanha herra alkoi hoivata ja sukia nuorempaa, ja Benny nautti ylähuuli roikkuen Ollin hellyydestä.
Heinäkuu 2018
"Lopeta! Et sä ole mikään Monty Roberts kakkonen!" Martinus rääkäisi aidalta niin yllättäen ja kovalla äänellä, että hevonen säikähti. Musta ori pukitti rajusti ja lähti sitten hirnuen pakoon. Kauaksi se ei kuitenkaan pyöröaitauksessa pötkinyt, vaan jäi silmiään pyöritellen ja pystyyn hyppien uhittelemaan mahdollisimman kauas Martinuksesta ja keskikentällä seisovasta meikäläisestä.
"En niin olekaan mikään Monty Roberts kakkonen. Mä olen Monty Roberts ykkönen, ja se on herra Roberts sinulle. Painu töihisi", vastasin lempeällä ja rauhallisella äänellä, niin kuin olisin auttanut lasta läksyjen teossa. Mieleni teki huutaa ja vouhkata niin kuin Martinus, mutta en halunnut pelotella Bennyä yhtään enempää. Se oli jo kärsinyt stressaavasta matkasta ja joutunut heti minun kynsiini aitaukseen, eikä se ollut muutenkaan ihan tasapainoinen. Kun tietäisin, mitä sille oli tehty...
Lapsena olin unelmoinut villihevosista, varmaan kaikki ovat. Uskoin silloin tosissani, että voisin puhua hevosille ja saada villit oritkin rakastamaan työntekoa. Olisin tosiaan niin kuin Monty Roberts. Nyt kun olin aikuinen, käsitin miten paljon tämä samainen Roberts oli harjoitellut ennen kuin oli tullut mestariksi. Vaikka olin tallinpitäjä ja ammattilainen itsekin, Bennynkin kaltainen tuhma heppa hermostutti minua. Silti halusin terapoida sen terveeksi, ja kysyisin apua vaikka maailman kaikilta asiantuntijoilta jotta löytäisin sille kouluttajan.
Kun Benny oli verrytellyt pitkän matkan rasittamat lihaksensa juoksemalla, se antoi mielellään kiinni. Minut oli ohjeistettu taluttamaan sitä naru turvan ympärillä jottei se karkaisi, mutta sen sijaan päästin riimunarun mahdollisimman pitkäksi ja löysäksi. Jos ori riehuisi itsensä vapaaksi, ei se kauas pääsisi: kaikki portit olivat kiinni päivisin karkailevien hevosten varalta. Benny ei kuitenkaan edes yrittänyt riehua, vaan seurasi minua kiltisti, joskin epävarmasti ja mahdollisimman kaukana. Olin tehnyt ensimmäisen asian oikein sen kanssa taluttaessani sitä hakaan.
Jälkeläiset
20.04.2018 o 90s Miracle (e: Zanar Sendezva)
ulkosun ja kuvan ©
Eveliina K 2007 muun © Oresama, ellei toisin mainita.
Kyseesä on virtuaalihevonen.