Aurelia
|
Nimi |
Aurelia |
|
Syntymäpäivä |
05.03.-18 |
|
Ikä, ikääntyminen |
8v (oma) |
|
Rekisterinumero |
VH18-104-0008 |
|
Rotu |
Shirenhevonen |
|
Sukupuoli |
Tamma |
|
Säkäkorkeus |
195cm |
|
Kasvattaja |
Oresama VRL-02753, Zurück |
|
Omistaja |
Oresama VRL-02753 |
|
Asuintalli |
Zurück |
Painotus |
Yleispainotus |
|
Koulutustaso |
HeB, 90cm, harraste, noviisi |
Saavutukset |
Ei vielä |
Kuvagalleria
Line © Twist-Again /dA, muu Oresama
Luonnekuvaus
Aurelia on rakas ja ihana ja vaikka mitä, mutta parhaalla tahdollakaan ei voi väittää, että se olisi minkäänlainen älykkö. Ajattelu ei vain ole yksi Aurelian monista vahvuuksista, vaan se on kaikin puolin melko avuton höppänä. Toisaalta juuri tämä seikka tekee siitä ihan mahtavan harrastemopon.
Mitä tapahtuu, jos Aurelialla hyppelee maahankaivettuja esteitä ja joku päästää räksyttävän pomerianiankoiransa juoksemaan sen perään vahingossa ihan irtonaisena? No ei mitään. Aurelialla ei ole kapasiteettia käsitellä samaan aikaan kahta asiaa, ja hyppääminen on tällaiselle möhkäleelle vaikeaa. Jos koira tulee suoraan kavion alle, Aurelia hyppää päälle. Muutoin se jatkaa vaivalloista, joskin kovin yritteliästä menoaan ja ponnistaa ahkerasti jysähtäviin, mataliin hyppyihinsä. Edes koiran räksytys ei saa sitä kieltämään esteillä, vaan ennemmin se lähtee mahdottomaan yritykseen ja rikkoo koko hässäkän.
Entäpä jos se sama koira säntää Aurelian jalkoihin kesken kouluratsastustreenin tai -kisan? Sitten tapahtuu asioita, sillä vaikka Aurelia ei ihan samoihin GP-luokkiin puokkien kansa ylläkään, on helppo B sen verran helppo homma, ettei se vie sen koko kapasiteettia. Jos maata pitkin mentäessä räksyttävä koira säntäisi Aurelian luokse, se pysähtyisi, vaikka ratsastaja antaisi muita ohjeita. Sitten se kääntyisi katsomaan tulijaa pää matalalla, halusi ratsastaja tätä tai ei. Jos koira jatkaisi huutamistaan ja tulisi Aurelian iholle, se ei voisi mielestään tehdä enää muuta kuin seistä neljä jalkaa tiukasti maassa ja odottaa hölmistyneenä apua.
Aurelian tapa pysähtyä ja odottaa hädän tullen onkin toisaalta tosi ärsyttävää ja toisaalta oiva apu maastossa. Tuleeko kauhea lauma mopoilijoita vastaan? Ei hätää, Aurelia voi tönöttää tien sivussa. Yrittääkö yksi moponuori tahallaan pelästyttää hevosen kaasuttamalla ja uhkaamalla tulla päälle? Ei hätää: Aurelia voi tönöttää sen edessä, ja taatusti kaksimetrinen hevonen pelottaa moponuorta enemmän kuin yksi pieni mopo Aureliaa. Aurelian kanssa ei tarvitse kantaa mitään huolta puskissa tööttäilevistä fasaaneista, vaan ennemminkin siitä, että perhoset kaahaavat täysillä ohitse kesken kiitolaukan.
Sukutaulu
Aurelius
186cm
YLA2, ERJ-III, KRJ-II, KERJ-II, VVJ-III
|
Tritonius
190cm, evm.
|
Triton
190cm, evm
|
Maxima
188cm, evm
|
Aurelina
182cm, evm
|
Aurel
185cm, evm
|
Quinlan
179cm, evm
|
Calamity Trigger
198cm
YLA2, ERJ-I, KRJ-III, KERJ-II, VVJ-II
|
King's Game
199cm, evm
|
King Maker
199cm, evm
|
Vivid Dream
197cm, evm
|
Worth More Than Gold
197cm, evm
|
Money Maker
197cm, evm
|
Golden Touch
194cm, evm
|
Sukuselvitys
Tulossa
Kilpailut
Kisakalenteriin merkitään vain sijoitukset.
Päiväkirja ja valmennukset
Joulukuu 2018
Aurelian RMP
Huh. Rate My Ponyn ensiarvostelu on minusta erinomaista harjoitusta hevoselle ja
varsinkin minulle. Jännitän kaikkia laatuarvosteluita ihan sietämättömän paljon, ja RMP:ssa saa aina testattua, miten hevonen sitten oikeisiin laatuarvosteluihin todennäköisesti reagoi. Ja Aurelia, prinsessani, ei oikeastaan edes reagoinut! Se käveli korvat pystyssä ja oli kohteliaan mutta ei liiallisen kiinnostunut tuomareista ja ympäristöstään. Ei ole ihme, että se sai huippupisteet käytöksestään ja rohkeudestaan!
Kehut koskivat lähinnä Aurelian kuuliaisuutta ja sen ravia, jota olenkin sen kanssa harjoitellut paljon. Rakennekin oli hyvä. Suurin osa Aurelian saamista pisteistä oli keskitasoa. Emänsä ja isänsä tapaan se sai tästä leikkilaatuarvostelusta kolme tähteä ja hienon violetin bannerin. Kannatti mennä arvosteltavaksi. Nyt minulla on luottavaisempi mieli osallistua Aurelian kanssa sitten oikeisiin laatiksiin, kun voin olla aika varma, että se käyttäytyy upeasti niissäkin!
Heinäkuu 2018
Valjakkoajovalmennus Aurelialle ja Pepsulle, kirj. Oresama
Aurelian ja Pepsun valjakkoajo-opetusta jatkettiin tänään. Sain vakiovalmentajaltamme Miika Rossilta ihan sairaan hyvän neuvon: aja suoraan. Kun haluat hevosten laumautuvan, laita ne ravaamaan kyljikkäin. Kun haluat hevosistasi parivaljakon, aja suoraan. Aja vain suoraan.
Minä tein täsmälleen niin. Ponieni heikkoa kohtaa - tarkkuusajoa - ei tässä valmennuksessa tullut treenattua, kun ravasimme vain ikuisuuden pituisia hiekkateitä vuorten välistä pujotellen yli tunnin verran. Sellainen pitkä, rauhallinen ravaaminen oli kuitenkin hevosilleni erinomaista kuntotreeniä, ja siinä samalla ne todella oppivat tekemään töitä yhdessä. Miikan neuvo oli niin mahtava, että kun lopulta päästin tammat yhdessä shettisystäviensä kanssa hakaan, ne hoitivat toisiaan kuin äiti ja tytär. Niistä oli tullut valjakko - ja bestikset.
Kesäkuu 2018
Valjakkoajovalmennus Aurelialle ja Pepsulle, kirj. Oresama
Ai vitsit kuinka tänään oli hieno ajelu! Valjastin nimittäin Aurelian ja Pepsun, kaksi jättiläistäni, parivaljakoksi, ja sitä valjakkoa olikin sitten mahtava ajaa! Ja kyllä - meillä on mittatilauskärryt poneilleni.
Molemmat tammat pitävät kärryttelystä, ja vaikka ne ovatkin välillä aikamoisen tahmeita ratsuja, niin kärryjen edessä ne jaksavat kyllä ravata. Tämä oli niiden ensimmäinen kerta yhdessä, ja aluksi oli tahdissa hakemista ennen kuin yhteinen sävel löytyi. Aurelia meinasi jopa saada yleensä niin kovin ystävällisen Pepsun hampaista! Kun tammani ymmärsivät jutun juonen, ne ravasivat jo harmonisesti vierekkäin niin kuin olisivat tehneet aina töitä yhdessä.
Luulen, että tarkkuusluokissa emme ikinä pääse loistamaan, mutta muuten voisin vaikka kilpailla Aurelialla ja Pepsulla parivaljakkona mutaman treenin jälkeen. Ne toimivat hienosti yhdessä - ja ovat ainakin minun mielestäni sairaan kauniita katsella keskenään!
Toukokuu 2018 - Aurelia hyppää (estevalmennus, kirj. omistaja)
Hiki valui kypäräni alta kaulalleni jo ennen kuin olimme Aurelian kanssa aloittaneet harjoitteluamme, mutta silti olin lujasti päättänyt, että tänään ratsastettaisiin ja kunnolla. Joutuisin viilentämään Aurelian pesemällä jälkikäteen, mutta hypättävä meidän oli. Lämmittelyravien jälkeen nostin siis päättäväisesti laukan, ja Aurelia suostui komentooni näyrästi. Sen laukka oli rauhallista ja jysähtävää, niin kuin shirenhevoselle on tyypillistä, ja se lähestyi estettä komentoni mukaisesti suoraan ja epäräimättä.
Vaikka este oli vain 50 cm korkea, hyppy oli huikea. Aurelian elopaino oli niin uskomaton, että sen lennättäminen todellakin vaati lihaksia. Koinkin Aurelian norsumaisen ponnistuksen paljon pelottavampana kuin puoliveristen gasellimaiset, 160 cm korkeat kepeät loikat. Tunsinkin luisuvani satulassa liian taakse ja tukeutuvani hädissäni liikaa ohjiin. Vaikka olin jo kauan harjoitellut Aurelian kanssa, mokasin edelleen samalla tavalla jopa kilpailuissa, ja se suututti minua ihan hirveästi. Tällä kertaa annoin epäonnistumiseni kuitenkin liukua mielestäni saman tien, etten saisi Aureliaakin ahdistumaan. Alastulo menikin meiltä hienosti.
Seuraavalla esteellä olin yhä takakenoinen, ja oikeastaan jonkin verran kaikilla. Aurelian meno on kuitenkin samanlaista kuin junalla johtuen niistä hirveistä voimista, joilla se pakottaa itsensä lentämään. Sitä ei yksi takakenoinen matkustaja hetkauta mihinkään suuntaan. Tiesin asentoni kuitenkin säästävän meiltä aikaratsastuksessa muutaman sekunnin, jos saisin sen korjattua. Se olisi erittäin tärkeää, koska nopeus ei ikinä tule olemaan Aurelian vahvuus, ja tarvitsemme kelloa vastaan kaiken avun, jonka vain voimme saada.
Huhtikuu 2018 - Aurelia kilpakaudella
"Kyllä se pystyy siihen", olin ilmoittanut, kun Argus, paras ystäväni ja paras tallityäntekijäni, oli huomauttanut, että Aureliaa oli kamalaa toivottaa tervetulleeksi uuteen kotitalliinsa, meille, laittamalla se heti suorittamaan kymmenittäin kisoja. "Se on sitkeä. Se on varmasti lujempi kuin yksikään puoliverinen", olin kehunut ja taputtanut uuden nuoren tammani kaulaa ylpeänä niin kuin olisin itse sen isä, eikä suinkaan meidän tallin Aurelius.
Ratsastaessani ulos kentältä suomalaisella Märkävaaran tallilla helpon B:n radan jälkeen, tuo kuukauden takainen hetki palasi yhtäkkiä mieleeni. Tiesin jo ennalta, että olimme ainakin viiden parhaan joukossa, ja meillä oli mahdollisuus voittoon. Taputin Aurelian kaulaa ja ylistin sitä, koska olihan se ylistyksensä ansainnut. Se oli kilpaillut sitkeästi koko kuukauden, eikä se ollut pettänyt odotuksiani. Välillä olimme tietenkin epäonnistuneet, mutta Aurelia oli voittanut tai sijoittunut kuitenkin (äskeinen suorituksemme mukaanlukien) noin neljäkymmentä kertaa ainoastaan tässä kuussa, meillä asuessaan. Se oli huikea saavutus. Sitä paitsi tammani ei näyttänyt merkkiäkään väsymisestä: se oli oma rauhallinen, mutta täysin tyytyväinen ja stressitän itsensä.
Matkamme varrella olin onnistunut myäs tutustumaan Aureliaan. Varikkoalueella liu'uin pois sen selästä ja aloin hieroa sen korvia. Nyt kun tunsin sen, tiesin sen pitävän siitä. Tammani ilahtui myäs siitä, kun puristin kämmenilläni sen poskia ja annoin sille ison pusun sieraimen pieleen. Ehtisin vielä syättää sille porkkanan ja kävelyttää sitä ennen kuin menisimme hakemaan palkinnon.
Maaliskuu 2018 (2) - Aurelia syntymäkodissaan: ensiriimu (kirj. omistaja)
Aurelia kasvoi nopeasti ja ihan liian pian oli aika ostaa sille vauvariimu. Sitä se pitäisi opettaa käyttämään pikimmiten. Menin siis tietenkin Seinäjoen virtuaaliseen Hööksiin ja ostin sieltä vaaleanpunaisen kevyen nylon-riimun, koska pitihän prinsessalla olla tyttövau - eikun - vallan värit yllään. Meidän kotipihasta matka Seinäjoelle kestää talvirajoituksilla noin tunnin ja minun autoni on bensasyöppö. Riimulle tuli siis hintaa 12 euroa, joka luki hintalapussa, plus 12 euroa bensoina ja melkein kaksi tuntia minun aikaani. Silti tuo riimu ei mahtunut Aurelian päähän mitenkään päin, kun lopuksi tulin tallille. Jokainen varmaan uskoo, miten paljon ärsytti lähteä vaihtamaan sitä seuraavana päivänä. Aurelian koossa ei sitä paitsi ollut vaaleanpunaisia riimuja, tai edes punaisia. Sen päähän menevät riimut edustivat kaikki räikeitä mustan ja tummansinisen sävyjä. Aurelian vauvariimuksi valikoitui siis musta riimu, johon ostin lohdutukseksi edes vaaleanpunaisen pörröpehmukkeen nokan päälle.
Seuraavana iltana olimme uudelleen sovituspuuhissa. Aurelia arasteli riimua ja suorastaan pelkäsi vaaleanpunaista pörröpehmuketta. Koko hökötys saatiin kuitenkin sen päähän ratsastuskentällä namien avulla Minin haukotellessa meidän vierellämme.
Aurelia vietti kymmenen minuuttia riimu päässään ensimmäisellä kerralla. Se nosteli ja ravisteli päätään, aristeli aluksi riimun metalliosia ja kyllästyi sitten. Otin riimun pois, kun varsa alkoi touhuta muuta ja unohti koko asian. Kun varsa ravasi emänsä perässä vapaana tallipihassa hakaan, ajattelin että täytyisi tilata netistä sille vähän söpömpiä varusteita. Täytyihän maailmassa nyt olla tavallisia riimuja vaaleanpunaisina, kun kerran ei vielä edes mitään x-full -kokoa tarvittu! Ja jos ei olisi, ompelisin sille vaikka itse sellaisia.
Aurelia ja Mini jäivät hakaan. Mini alkoi syödä, mikä oli sen lempipuuhaa, ja Aurelia teki liukupysähdyksiä leikkiessään lumikökkänöillä. Se näytti suloiselta, ja olisin kauheasti halunnut pitää sen. Olisi jo korkea aika päästää ihmisiä katsomaan sitä, jotta se löytäisi kodin hyvissä ajoin.
Maaliskuu 2018 - Aurelia syntymäkodissaan (kirj. omistaja)
Ymmärsin kyllä, ettei Aurelia jäisi minulle. Tiesin sen jo kun astutin Minin: joko tammasta tai varsasta täytyisi luopua, kun varsa olisi luovutusikäinen. Todennäköisesti se olisi varsa, joka lähtisi, koska onhan Mini minun prinsessani ja balleriinani. Vaikka ihailin Aureliaa ja haaveilin siitä jo ennen sen syntymää, varoin tarkasti, etten kiintyisi siihen liikaa. Halusin kuitenkin nähdä sen kasvun ja kehityksen kaikki vaiheet, koska kuinka usein sitä pääsee huolehtimaan vastasyntyneestä varsasta?
Se oli erityisen hauska ja eloisa aamupäivä, kun vein Aurelian ensimmäistä kertaa ulos. Niin pieniä ei vielä sidota kiinni ja talutella, joten varsa juoksi Minin ja minun ympärillä, kun talutin Miniä. Emätamma piti tarkasti silmällä varsaansa, mutta antoi sen hypellä. Tallipihan pakkautunut, moneen kertaan tallottu lumi kiinnosti Aureliaa ihan hirveästi ja se tömisteli jättimäisillä pikkujaloillaan niin, että sai isoja lumiknöllejä halkeamaan irti. Sitten se nousi tästä hämmentyneenä takajaloilleen etujalkojaan ilmassa sätkytellen, teki samanlaisen loikan kuin pukitteleva marsu ja laukkasi pieni häntä pystyssä edellemme.
Tarhaan se ei kuitenkaan olisi millään uskaltanut mennä. Mini käveli portista tyynesti ja huhuili Aurelian perään. Varsa sinkoili portilla edestakaisin niin hädissään, että minun oli peruutettava alta pois, ettei se rusikoinut minua paniikissaan. Lopulta Mini huokaisi, käveli muutaman askeleen portille ja kutsui Aureliaa matalalla äänellä venyttäen kaulansa oikein pitkäksi. Silloin Aurelia pysähtyi hetkeksi, rauhoittui ja hiipi pitkät jalat vapisten portista sisään. Mini olisi pyöräyttänyt silmiään, jos hevoset osaisivat tehdä niin.
Koska Aurelia meni Minin kanssa ulos joka ainoa päivä ja kulki aina portista, se tottui nopeasti ajatukseen - ja minuun. Aluksi se vierasti kauheasti ajatusta siitä, että jäin aidalle istumaan ja Miniä rapsuttelemaan. Kun päiviä kului, istuskeluni alkoi olla sille se ja sama. Sittemmin se alkoi kiinnostua minusta, eikä mennyt kahtakaan viikkoa, kun se tuli töykkimään pois Minin päätä, jota pidin sylissäni. Se halusi osansa rapsutuksista. Siinä vaiheessa lopetin aidalla roikkumisen ja seisoin ihan kahdella jalalla maassa. Halusin päästä tarvittaessa nopeasti pois, jos varsa innostuisi liikaa tai sen touhut alkaisivat ottaa Miniä kupoliin.
Niin siinä sitten lopuksi kävi. Painiessani Aurelian kanssa haassa eräänä iltapäivänä pukkasin sitä kerran oikein kunnolla ja se juoksi monta askelta sivuittain kuin rapu, jotta saisi tasapainonsa takaisin. Silloin hinkkasin nenääni karvaiseen lapaseeni ja tiesin, että olin jo rakastunut hevoseen. Olisi aika laittaa se jo myyntiin, jotta en voisi perua suunnitelmiani sen tullessa tarpeeksi vanhaksi vieroitettavaksi. Katselin sitä hetken haikeana, mutta en kauaa, koska se laukkasi samaan aikaan minua päin ja odotti, että ottaisin siitä niskalenkin. Melkein näin, miten Mini pyöritteli taas silmiään kauempana muhkea heinätuppo suussaan.
Varsat
15.10.2024 o. Yaxley (i: Grindelwald)
ulkosun ja kuvan ©
Eveliina K 2007 kuvien & tekstien © Oresama, ellei toisin mainita. Tämä on virtuaalihevonen.
