Erkinheimot

Kuulumiset

Heinäkuu 2024
Kirjoittanut Joonas Erkinheimo (Oresama)
Aimohan on ollut jo vuosia kisojen puolesta valmis menemään laatuarvosteluihin. Se on kuitenkin omalla tavallaan niin keskiverto suomenhevonen (väriltään, tasoltaan ja tuloksiltaan), ettei sillä reppanalla ole ollut jälkeläisnäyttöjä, joita voisi siellä tuomareille sitten esitellä. Tammanomistajat eivät ole kiinnostuneet siitä, eikä omassakaan tallissa ole ollut sopivia tammoja Aimolla astutettavaksi, niin että perillisen palaakaan ei ole kuin yksi pikkuinen. Tämä kuitenkin on muuttumassa. Erkinheimoihin on viimein ostettu kasvamaan tamma, josta on jonain päivänä Aimolle morsioksi ja jälkeläisen tekijäksi. Jes!
No vaimoni Katariina heittäytyi tästä ajatuksesta sitten ihan hulluksi. Tai no, ei nyt ihan hulluksi: kohtuullisen hulluksi ennemminkin. Hänestä Aimo on nimittäin surullinen, kun enää nykyään se ei saa omistaa mitään uutta ja hienoa, niin kuin esimerkiksi uusia satuloita ja suitsia niin kuin nuorena. Mitä eläkeläishevonen sellaisilla? Katariinan mukaan Aimo ansaitsee kuitenkin jotain pientä niin kuin esipalkinnoksi laatuarvosteluun menon johdosta. Mutta mitä? Sanoin, että satulaa ei todellakaan osteta. Aimon vuosia vanhat ovat vielä hyviä, eikä niiden tarvi niin naarmuttomiakaan olla enää, kun niillä mennään vain kotona. Harjojakin on ihan tarpeeksi, ja haassa Aimolla on kaikki, mitä se tarvii: juoma-astiana ammeen kokoinen saavi, heinää hitaassa verkossa ja oma rakas sininen heppapallo.
Katariina mietti hetken ja keksi sitten, mitä Aimolta kuulemma puuttuu. Siellä laatuarvosteluissa Aimo esitellään suitsien lisäksi riimulla eräässä arvioinnissa. Kuulemma Aimon kaltainen veteraani ei voi mennä sinne vanhassa hirveässä nylon-riimussaan kaikkien naurettavaksi. Yritin sanoa, että onhan meillä tuolla sille kaikkien yhteinen ruskea nahkariimu, jolla aika suuri osa meidän hevosista on ennenkin esitetty, mutta ei mennyt emännälle läpi mikään käsky olla ostamatta riimua. Narunkin hän osti.
Nämä tavarat maksoivat OddPixelissä yhteensä 125 virtuaalista euroa. Olihan se kallis paukku sellaiseen asiaan, jota emme oikeasti tarvitse, mutta se teki Katariinan (ja hänen mukaansa myös tietenkin Aimon) onnelliseksi. Itsekin olin tyytyväinen, kun ajattelin, että nytpä on muillekin ruskeille hevosille sitten musta riimu, jolla viedä laatiksiin, mutta mitäpä vielä. Kun riimu tuli postissa, näin, että Katariina oli kaiverruttanut sen. Komialla kaunokirjoituksella poskilaatassa luki, että Erkinheimon Aimo Komia. No niin. Eipä ole nyt sitten nahkariimua kaikkien käyttöön, mutta onpa hieno nahkariimu edes tuon vanhan pikku höpönassun käyttöön. Niin ja Aimonkin tietysti.

Kesäkuu 2024
Kirjoittanut Katariina Erkinheimo (Oresama)
Tänään oli se ihana päivä, kun hevoset päästettiin laitumille, ja minä olin tänä vuonna se, joka päästi Aimon. Isäntä Joonas oli sitä mieltä taas kerran, että Aimo on miesten hevonen ja hänen tai jonkun pojista olisi päästettävä se. En jaksanut käydä samaa keskustelua tänäkin vuonna lempioristani, ja niin päädyimme kompromissiin. Kompromissi meni niin, että minä päästän Aimon laitumelle tänä vuonna, ja Joonas tukkii nokkansa tai nukkuu koko loppukesän sohvalla ja tukkii silti nokkansa: valinta on vapaa. Joonas päätti, että pelkkä nokan tukkiminen riittää, ja niin minä talutin Aimon kaatosateessa ulos. Edellä meni Reima Suen kanssa ja minun ja Aimon perässä tuli Juhani Nipan kanssa. Aimon tarhakaverit olivat siis ihan lähellä koko kävelymatkan, ja tarkasti Aimo vanhimpana niitä pitikin silmällä!
Kuten sanoin, tänä kesänä ei ollut ihanaa perinteikästä auringonpaistetta ja lämpöä kun hevoset päästettiin laukkaamaan vapauteen, vaan oli ihan jäätäviä rankkasateita. Suihku saatiin niskaan kun käveltiin, mutta sei ei Aimoa haitannut, ei alkuunkaan! Mikään ei voinut pilata sen mahtavaa päivää, kun se tiesi tarkasti ja täsmälleen, mihin se oli menossa. Se on ollut meillä jo niin monen monituista vuotta, kaikki parhaat vuotensa, ja nyt eläkepäivänsä, että kyllä se tietää.
Kun päästin Aimon irti, ikä ei painanut sen askelta. Se nosti päänsä ja häntänsä komeasti pystyyn niin kuin olisi vielä nuori ori, ja paineli korskuen nuorempiensa perässä niille teilleen. Se ei paljoa meitä ihmisiä enää vilkuillut häivyttyään, mutta sehän on vain hyvä merkki. Se tarkoittaa, että hevonen uskaltaa mennä ja viihtyy laumassaan.
Vaikka toinen jäätävän hirveä sadekuuro kasteli meitä jo hevosten laukatessa pois, emme malttaneet vielä lähteä. Siirryin miehineni ja poikineni pois suurelta vihreältä laitumelta ja katselimme hevosia yhdessä ruumiit kylmästä täristen. Siellä ne rauhoittuivat harmaan taivaan alla, painoivat päänsä pitkään heinään ja söivät. Oli ihanaa nähdä ne taas niin vapaina ja onnellisina!
Nyt on ilta. Hevoset voivat hyvin, varsinkin Aimo. Kävin aiemmin tarkastamassa, ja niin kävi Joonaskin niitä katsomassa, kun meinasi, ettei saa muuten nukuttua. Aiomme mennä vielä saunaan, vaikka kello on jo ihan tosi paljon. Tuli niin kamala hyty siellä laitumellelaskussa, että se ei kyllä anna yhtään periksi ilman kunnon löylyjä pihasaunassa. Huomenna ei ole yhtään sen parempi päivä laitumella. Tänne on luvattu toistuvia ukkoskuuroja. Onneksi on edes lämpimämpi sää kuin tänään!

Toukokuu 2020
Kirjoittanut Joonas Erkinheimo (Oresama)
Nyt oli aika päivittää Aimon satula. Vanha on ihan hirveän näköinen, vaikka onkin ollut erinomainen käyttää. Satulan osto on niin iso prosessi, että viimeiseen astihan sitä lykätään, jos vain millään voi, ja nyt piti kyllä jo aivan ehdottomasti ja pakosta uusia, ettei pääse vanha oikeasti hajoamaan kulumisen lisäksi.
No etsintä alkoi koluamalla lähimmät kivijalkaliikkeet, joista sai estesatuloita kotiin sovitukseen. Harva se päivä Aimolla oli selässään lakana ja sen päällä uudenkarhea satula, mutta mikään ei sopinut. Oli huonosti istuvia satuloita, aivan erilaisiin selkiin tarkoitettuja kuin Aimon luiska selkä. Ne pari, jotka sopivat Aimon selkään hienosti, eivät sopineetkaan minun pyllyyni. Toisessa tunnuin istuvan ihmeellisessä takakenossa, vaikka miten menin, ja toisella kun teki koehypyn, niin muuten vain tuntui tosi huonolta ja vieraalta. Tallityttöjä kyllä nauratti, kun laukkasin ja hyppäsin koehyppyni lakana hulmuten. Onneksi Aimo ei pelkää sellaisiakaan kotkotuksia.
Seuraavaksi soitin satulabussille. Sitä pitää sellainen kiertelevä satulakauppias, joka välittää uudenveroisia tai lähes uudenveroisia käytettyjä satuloita. Hänellä on paljon suurempi valikoima kuin kivijalkakaupoilla koskaan voisi olla. Aimolle puetettiin taas puhdas lakana estämään satuloiden likaantuminen ja karvoittuminen ja muu tuhriintuminen. Sitten koetettiin yhtä. Kahta. Viittä. Kahtakymmentä. Taas oli yksi sopiva, mutta se ei tukenut minua tarpeeksi. Tuntui jotenkin tosi nololta päästää satulabussi lähtemään pois ostamatta mitään, mutta mitäpä minä satuloilla, jotka eivät sovi luiskaselkäiselle oudolle pikku suokilleni?
Sitten ryhdyin etsimään satulaa sieltä viimeisestä jumalan hylkäämästä paikasta, josta satulaa on kaikkein vaikein, ärsyttävin, kallein, inhottavin ja kammottavin etsiä. Internetissä. Vaihtoehtojahan siellä on miljoona, mutta tilailepa niitä nyt sitten kotiin sovitettavaksi. Aina pitää maksaa postikulut, jotka ovat muuten satulan painoiselle esineelle tähtitieteelliset, kun todennäköisesti satula ei kuitenkaan sovi. Sitten on vielä se huolellinen pakettien purkaminen ja uudelleen pakkaaminen ja kaupan päälle ässässä sijaitsevasta Postista niiden kotiin raahaaminen ja sinne takaisin vielä samana päivänä kuskaaminen. On kaikkea vaivaa, kurjuutta ja hirveyttä.
Aikani, eli noin sata vuotta selailttuani, soitin Kreivittären varusteliikkeen numeroon, koska sivuston ostoskori ei jostain syystä toiminut. Emäntä itse vastasi puhelimeen -- ja voi veljet! Hänellä on erittäin pitkä kokemus satulakauppiaana. Hän osasi kysyä Aimosta sellaisia kysymyksiä, että hän osasi saman tien suositella kahta eri estesatulaa. Ne päätettiin laittaa minulle kokeiluun ja lähettää. Uskokaa tai älkää, mutta ihme tapahtui! Toinen niistä on sopiva!! Se on täydellinen Aimolle! Se on myös ihan jees minun pyllylleni. Oi tätä autuutta! Satulan etsimisen kuolettava projekti on viimein ohi! Satula ei ollut edes kallis. Maksoin tonnin, enkä joutunut maksamaan edes takaisin lähetettävän satulan postikuluja päälle. Nyt on hyvä mieli ja Aimonkin luiska selkä kiittää!