Honkahärkä Kurre
suomenhevonen, ori, 152cm, hrn
11.01.-20, 8v
VH21-018-0791
kasv. Oresama, Erkinheimot
om. Oresama VRL-02753, Erkinheimot
yleispainotus: VaB / 110cm / CIC1 / vaativa
YLA3, SLA-II, ERJ-II,
KRJ-II, KERJ-II, VVJ-II
Line © Marjahilla; muokattu. Isompi kuva.
KRJ: 40 - ERJ: 40 - KERJ: 42 - VVJ: 41
KRJ
ERJ
KERJ
VVJ
Kurre on sellainen nautiskelija, sellainen isin poika. Isäntä Joonas sille aina höpisee omiaan aidan yli tai heidän pitkien hoitohetkiensä aikana, ja Kurre vastaa matalalla, melkein kehräämistä muistuttavalla hörinällä. On se muidenkin kuin Joonaksen kanssa kiltti hoitoheppa, mutta ei se samalla tavalla kehrää ja juttele takaisin. Erkinheimon pojilta on toki tullut kehuja siitä, miten vaivaton satuloitava Kurre on paitsi kotona, myös kisapaikoilla, eikä oria ole eläinlääkäri sen paremmin kuin kengittäjäkään koskaan moittinut hankalaksi.
Harmi juttu on, että meidän isäntämme, Joonas, ei ratsasta itse kilpaa eikä treenaa hevosillaan, vaan sen tekevät Erkinheimon pojat, eli Kurren tapauksessa Juhani. Tuntuu nimittäin siltä, että Kurre luottaa täysin vain Joonakseen, ja on hieman varuillaan jopa oman tutun Juhaninsa kanssa. Se on onneksi nöyrä ratsu ja yrittää aina parhaansa, mutta tuntuu vaativan kouluratsastustreenissäkin jatkuvasti Juhanilta vakuutteluja siitä, että se tekee oikein. Kurre yrittää arvata epäselvät avutkin, mutta jos ratsastaja ei toimi täsmällisesti, sen liike kärsii, kun se alkaa empiä hiljaa itsekseen. Yleensä Juhani on onneksi tosi rauhallinen, varma ja selkeä ratsastaja, joten hän saa Kurren venytettyä vaativan B:n ratoihin. Juhani on kyllä itsekin sitä mieltä, että jos Joonas ratsastaisi, Kurre sijoittuisi aina. Juhanin kanssa se on vähän fifty-fifty, onko kisapaikan tunnelma liikaa latistamaan Kurren itsetuntoa vai ei.
Myös esteillä Kurre on sellainen sinnikäs yrittäjä ja taitava hyppääjä, joka tarvitsee paljon ohjeita ja tukea. Ori ei tee itsenäisiä päätöksiä, mikä tekee siitä toisaalta helposti hallittavan, mutta toisaalta sama seikka on varsinkin uusintaradoilla sen kompastuskivi. Kun muut hevoset etsivät myös itsenäisesti parasta tietä seuraavalle esteelle samalla kun kuuntelevat ohjeita, Kurre on täysin ratsastajansa varassa. Pidätteleviä apuja ei paljoakaan radalla tarvitse, mutta joka esteellä Kurrea on vähän tsempattava: joo joo, oikeaan suuntaan olet menossa.
Onneksi Kurren rakas Joonas käy sentään maastossa hevosellaan. Siellä Kurre onkin Joonaksen kanssa rohkea ja rento ratsu, joka selviytyy vaikka mistä pahoistakin paikoista. Toisaalta pojat, esimerkiksi Juhani, eivät sano samaa. Heidän mukaansa Kurre on ahdistava kyttääjä. Se ei ole kuulemma ikinä saanut vielä kohtausta, mutta tuijottelee inhottavasti pusikoihin mennessään ihan niin kuin aikoisi ampaista pakoon seuraavan tuulenvireen heilutellessa vähän oksia.
i. Pirunrakki rn, 155cm, evm. |
ii. Maurihinen trn, 157cm |
iii.oooo trn, 157cm |
iie. ttt rn, 150cm | ||
ie. Musa rn, 150cm |
iei. oooooooooo hrt, 149cm | |
iee. tttttt hrt, 149cm | ||
e. Ilmatar hm, 151cm, evm. |
ei. Ukkonen hm, 153cm |
eii. ooooooo rn, 163cm |
eie. tttt rt, 157cm | ||
ee. Kurun Saara hrt, 149cm |
eei. ooooo rn, 148cm | |
eee. t rt, 157cm |
Isän puolen sukuPirunrakki tarkoittaa sutta. Kun Rampe syntyi, isäntä sanoi, että tämä 155-senttinen ruunikko oli yhtä pirullinen kuin alueen sudet, jotka veivät koiria ja hevosia pihasta. Oli totta, että Rampella oli luonnetta. Sen koulutus oli vaikeaa. Toisaalta kun siitä saatiin viimein ratsu, sen energia ja päättäväisyys suuntautuivat ratsastukseen riehumisen sijaan. Silloin Rampesta tuli niin hyvä CIC1-tasoinen kenttäratsu, että sen nimi on yhä haluttu suomenhevosten lähisuvussa, vaativasta luonteesta viis. Se saikin parikymmentä varsaa ennen menehtymistään. Sivulajeinaan Rampe meni esteitä ja matkaratsastusta. |
Emän puolen suku151-senttisellä hopeanmustalla Ilmattarella ei ollut objektiivisesti tarkastellen paljoa annettavaa suomenhevosjalostuksessa. Se oli keskinkertainen harrasteratsu, ihan kivan luonteinen, ei mikään erityisen taitava. Rakenteesta sen tunnisti suomenhevoseksi. Ilmeisesti Ilmatar astutettiin peräti kolme kertaa vain siksi, että sen toivottiin periyttävän hopeageeniä. Vain yksi varsoista oli kuitenkin hopea. |
Maurihinen eli "Mauri" oli 157-senttinen tummanruunikko yleisratsu. Sen nimi tarkoittaa karhua, ja Mauri taisi saada sellaisen nimen, koska oli erityisesti varsana pyöreä kuin mikä. Oriksi kasvettuaan hevonen jäi kyllä vankkarakenteiseksi, mutta sopusuhtaisemmaksi kuin pienenä. Se kilpaili huippukunnossa ollessaan CIC1-tasoista kenttää ja 110-senttisiä esteitä satunnaisilla koulu- ja valjakkokisoilla höystettynä, mutta suurin osa sen kilpakausista mentiin helpommissa luokissa. Luonteeltaan Mauria sanottiin hyvin rauhalliseksi ja kärsivälliseksi oriksi. Maurilla on neljä varsaa, jotka kaikki ovat oreja. |
Hopeanmusta 153-senttinen Ukkonen oli vaikuttava ilmestys ja jo ihan värinsä takia haluttu jalostusori. Ukko ottikin tammoja vastaan jo nuoresta alkaen, ja sen lopullisen varsamäärän arvellaan olevan sadan varsan tienoolla. Ukolla on ollut merkittävä vaikutus hopeanmustan värin lisääntymiseen evm-suomenhevosilla. Värin lisäksi Ukkosella ei ollut näyttöjä, joiden perusteella sitä voitaisiin pitää jalostuksellisena helmenä. Se oli luonteeltaan aika räiskyvä, kilpaili vain pari kertaa heikolla menestyksellä estekisoissa, eikä sen sukukaan ole hopeageenin lisäksi mitenkään suomenhevoselle erityinen. |
Kesäkuu 2021
Kirjoittanut Joonas Erkinheimo (Oresama)
"Siinä on komia hevoonen!" huikkasi naapurin Ahti puutarhansa reunasta, jossa oli trimmeröimässä heiniä ojanvierustoista, kun ratsastin Kurrella ohitse.
"Kiitos! Mustakin tämä on komia", hymyilin Ahtille. "Voikko sammuttaa rimmerin kun me meemmä ohi?"
"Toki! Ottaako se vettä? Mulla on sankoo. Tuu ny näyttämähän tänne sitä. Mullon lapsenlapset tuala pihas ja ne haluaas varmahan kattoa."
Pysäytin Kurren Ahtin tienpäähän, mutta hän viittoi meitä pihaan saakka. Kehotin hevosen epäröiden siististi hoidetulle pihalle. Se eteni varovaisesti, koska en ollut itsekään ihan varma tekemisistäni. Ahti kulki tarkasti leikatulle pihanurmelleen ja viittoi edelleen. Pudistin päätäni, mutta hän viittilöi tarmokkaammin. Huokaisin ja annoin Kurrelle rohkaisevia pohjeappuja. Menköön sitten nurmikolle. Ahti-parka ei tainnut tietää, millaista jälkeä suuret kaviot tekivät hennolle pihanurmikolle...
Ahtilla oli kolme autoa parkissa pihassa. Murheeni nurmikosta unohtuivat, kun ohitimme Kurren kanssa yhden niin läheltä, että varpaani melkein hipaisivat sen sivupeiliä. En voinut olla tuntematta ylpeyttä. Ei joka hevonen uskaltanut mennä vieraaseen, leluja ja istutuksia täynnä olevaan puutarhaan toinen kylki autoa ja toinen tuijarivistöä hipoen. Ylpeyteni vain lisääntyi, kun kikattava ja hihkuva tyttölauma ympäröi Kurren ja minut Ahtin kutsusta ja hevoseni reagoi siihen vain nostamalla päätään.
"Mikä sen nimi on?"
"Onkse tyttö vai poika?"
"Saaks sillä ratsastaa joskus?
"Onks sillä hoitaja?"
"Onks sillä varsaa?"
"Saanks mä antaa sille tän vaahtokarkin?"
Tytöt olivat samanlaisia tomeria lapsia kuin omat lapsenlapseni. Vastailin kärsivällisesti hevosen selästä kysymykseen toisensa perään. Kurre seisoskeli tasajaloin tyttöjen keskellä ja minä muistuttelin heitä siitä, ettei hepan taakse saa mennä. Heidän silitystavoistaan näki, etteivät he olleet tavanneet hevosia usein, mutta edes se ei haitannut Kurrea. Taputin hevostani kaulalle monesti. Se oli tavannut ainoastaan minun lapsenlapseni, jotka tunsivat hevoset, vaikka olivatkin melko äänekkäitä. En olisi uskonut, että se selviytyisi vieraasta suuresta laumastakin niin hyvin.
"Nyt me annetaan Joonaksen ja Kurren mennä!" Ahti ilmoitti noin puoli tuntia myöhemmin tarjottuaan Kurrelle kolmannen kerran vesisankoa, josta se ei tahtonut juoda.
Lapsilauma hevoseni ympärillä tiivistyi, kun jokainen halusi vielä pussata Kurrea turpaan, otsaan tai nenänpieleen. Melkein liikutuin katsellessani, miten hevonen hamuili pussailevia tytönnaamoja huulillaan. Ahti katseli hevosta kauempaa hymyillen. Kurrella täytyi olla lempeät silmät.
Meidän oli ollut tarkoitus suunnata kevyelle maastolenkille, joten pihasta poistuttuani suuntasin oikealle. Vaikka Ahtin luona oli vierähtänyt aikaa, kyllä me vielä lyhyimmän lenkin ehtisimme ravata. Emännällä oli ruoka tulilla, ja jos siitä myöhästyisin, hän tahtoisi taatusti pääni seinälleen laattaan upotettuna.
virtuaalitalli / virtuaalihevonen
Ulkoasu © Hapero
Tausta © Designed by Freepik
Kaikki muu ellei toisin mainita © Oresama