Erkinheimot

Kuulumiset

Joulukuu 2021
Poikaani Juhania väsyttää ratsastaa meidän pikku Kurrella kouluratsastuskilpailuissa enää. Kurre puolestaan on saanut tässä kuussa laatuarvosteluun vaadittavat 40 sijoitusta täyteen. Päätimme näiden seikkojen nojalla, että turhaa sitä Juhania on sitten kilpakentillä enää rääkätä, kun kerran näin on. Kurrehan nyt olisi vielä mennyt vaikka missä kisoissa, sillä niin erinomainen pikkuinen poika se on, mutta kun minä en tuon selkäni puolesta voi sillä ratsastaa, niin näin on.
Tämä sopimus tuntui vähän lattealta lopulta Kurren uralle. Olisin aina ajatellut, että koska se on minun vauvoistani varmasti kaikkien aikojen suosikki... ...siis jos ei omia poikiani, Reimaa, Juhania ja Kajta, lasketa, tietenkin... ...niin koska se on suosikkini, sen viimeiset kilpailut olisivat olleet vähän juhlallisemmat. Sen ura olisi voinut huipentua vaikka Cup-voittoon. Niin ei kuitenkaan käynyt, mutta varmaan sekin on vielä edessä. Juhanihan jatkaa Kurren kanssa toki vielä ainakin esteillä ja kenttäratsastuksessa, niin etteivät nuoren orin taidot mihinkään hukkaan valu, ja cup-voittokin on vielä mahdollinen.
Kurre ja Juhani palasivat siis lyhyeltä kisareissultaan kotiin, ja nyt Kurrella alkaa hetken loma. Alkuvuonna sillä ei edes treenata, koska niin rankkaa sillä, reppanalla, on nyt koko alkutalven ollut. Sen sijaan saan sen ihan itselleni hetkeksi aikaa, kun Juhani treenaa Kurren loman aikana muilla hevosilla. Ja ai vitsin vitsit, millaisia kaikkia suunnitelmia minulla onkaan Kurren loman varalle meidän osaksemme!
Huomenna Kurre ihan vain lepää, mutta ylihuomenna aion mennä sen kanssa pikkureellä kylille! Siitä on aikaa, kun olen päässyt kunnon hevosella rekiajelulle. Vain Kurre on niin hyvä ja luotettava, että sen kanssa tohtii yksin liikenteen sekaan. (Juhani väittää muuten Kurrea säpsyksi, ja saa väittääkin, sillä hän on väärässä.) Ajelemme kirkonkylälle sen nelisen kilometriä, joka sinne on matkaa, ja ostamme kuumat glögit toritapahtumasta. Ajelutamme lapsia hetken aikaa torilla ja palaamme sitten kaikessa rauhassa kotiin. Ai jehna, miten ihanaa! Sitten muina päivinä menemme tietenkin pitkille maastolenkeille, laukkaamme oman pellon reunaa oikein kunnon lumilaukassa ja muuta sellaista, mitä ei arkena ehdi tehdä. Tietenkin myös syömme hyvin lomalla: minä joulukinkkua ja minun pikku Kurreni punaisia ja meheviä jouluomenoita.

Kesäkuu 2021
Kirjoittanut Joonas Erkinheimo (Oresama)
"Siinä on komia hevoonen!" huikkasi naapurin Ahti puutarhansa reunasta, jossa oli trimmeröimässä heiniä ojanvierustoista, kun ratsastin Kurrella ohitse.
"Kiitos! Mustakin tämä on komia", hymyilin Ahtille. "Voikko sammuttaa rimmerin kun me meemmä ohi?"
"Toki! Ottaako se vettä? Mulla on sankoo. Tuu ny näyttämähän tänne sitä. Mullon lapsenlapset tuala pihas ja ne haluaas varmahan kattoa."
Pysäytin Kurren Ahtin tienpäähän, mutta hän viittoi meitä pihaan saakka. Kehotin hevosen epäröiden siististi hoidetulle pihalle. Se eteni varovaisesti, koska en ollut itsekään ihan varma tekemisistäni. Ahti kulki tarkasti leikatulle pihanurmelleen ja viittoi edelleen. Pudistin päätäni, mutta hän viittilöi tarmokkaammin. Huokaisin ja annoin Kurrelle rohkaisevia pohjeappuja. Menköön sitten nurmikolle. Ahti-parka ei tainnut tietää, millaista jälkeä suuret kaviot tekivät hennolle pihanurmikolle...
Ahtilla oli kolme autoa parkissa pihassa. Murheeni nurmikosta unohtuivat, kun ohitimme Kurren kanssa yhden niin läheltä, että varpaani melkein hipaisivat sen sivupeiliä. En voinut olla tuntematta ylpeyttä. Ei joka hevonen uskaltanut mennä vieraaseen, leluja ja istutuksia täynnä olevaan puutarhaan toinen kylki autoa ja toinen tuijarivistöä hipoen. Ylpeyteni vain lisääntyi, kun kikattava ja hihkuva tyttölauma ympäröi Kurren ja minut Ahtin kutsusta ja hevoseni reagoi siihen vain nostamalla päätään.
"Mikä sen nimi on?"
"Onkse tyttö vai poika?"
"Saaks sillä ratsastaa joskus?
"Onks sillä hoitaja?"
"Onks sillä varsaa?"
"Saanks mä antaa sille tän vaahtokarkin?"
Tytöt olivat samanlaisia tomeria lapsia kuin omat lapsenlapseni. Vastailin kärsivällisesti hevosen selästä kysymykseen toisensa perään. Kurre seisoskeli tasajaloin tyttöjen keskellä ja minä muistuttelin heitä siitä, ettei hepan taakse saa mennä. Heidän silitystavoistaan näki, etteivät he olleet tavanneet hevosia usein, mutta edes se ei haitannut Kurrea. Taputin hevostani kaulalle monesti. Se oli tavannut ainoastaan minun lapsenlapseni, jotka tunsivat hevoset, vaikka olivatkin melko äänekkäitä. En olisi uskonut, että se selviytyisi vieraasta suuresta laumastakin niin hyvin.
"Nyt me annetaan Joonaksen ja Kurren mennä!" Ahti ilmoitti noin puoli tuntia myöhemmin tarjottuaan Kurrelle kolmannen kerran vesisankoa, josta se ei tahtonut juoda.
Lapsilauma hevoseni ympärillä tiivistyi, kun jokainen halusi vielä pussata Kurrea turpaan, otsaan tai nenänpieleen. Melkein liikutuin katsellessani, miten hevonen hamuili pussailevia tytönnaamoja huulillaan. Ahti katseli hevosta kauempaa hymyillen. Kurrella täytyi olla lempeät silmät.
Meidän oli ollut tarkoitus suunnata kevyelle maastolenkille, joten pihasta poistuttuani suuntasin oikealle. Vaikka Ahtin luona oli vierähtänyt aikaa, kyllä me vielä lyhyimmän lenkin ehtisimme ravata. Emännällä oli ruoka tulilla, ja jos siitä myöhästyisin, hän tahtoisi taatusti pääni seinälleen laattaan upotettuna.