Erkinheimot

  Kollektiivinen Hulluus

Kolli lopetettiin 9.10.2018 jalkavikojen vuoksi. Muistosivulle.

  Nimi   Kollektiivinen Hulluus aka Kolli
  Rotu   Suomenhevonen
  Sukupuoli   Ori
  Säkäkorkeus   154cm
  Syntynyt, ikä   27.01.-15, 26v
  Rekisterinumero   VH16-018-1245
  Kasvattaja   Karoliina Lasma (evm.), Suomi
  Omistaja   Oresama VRL-02753, Erkinheimot
  Painotuslaji   Yleispainotus
  Koulutustaso   HeB, 90cm, helppo, vaativa
  Saavutukset   YLA2, SLA-II, ERJ-II, KRJ-II, KERJ-II,
  VVJ-II




© Suomen Hippos / Pirje Fager-Pintilä

Luonne

Kun Kolli ostettiin Erkinheimoihin, säikähti koko tallin väki, millainen laiskiainen kilpahevosten joukkoon onkaan vahingossa otettu. Ei Kollin hieno ja sporttinen suku tai orin komea ryhti tarkoittanutkaan, että ostettu hevonen oli etevä ja työteliäs kilparatsun alku. Kollihan muistutti ihan yläasteikäistä komeaa poikaa. Se oli jo nuorena uskomattoman komea, mutta tuntui tietävän sen raivostuttavan hyvin itsekin. Kolli-raasu kuvitteli, että vain nätti naama riittää, ja kameralle poseerattuaan voi taas palata porsastelemaan ja mässäilemään hakaan. Kolli sai kuitenkin tuta pian nahoissaan, että sellainen peli ei Erkinheimoissa vetele!

Hoitamisesta Kolli tykkää! Se venyy ihan pitkäksi ja rennoksi suittaessa, erityisesti kumisualla hierottaessa. Hellä hoito saa orin niin hyvin ekstaasiin, että se ei malta palata millään takaisin arkitodellisuuteen. Pojan saakin suitsittua ja satuloitua tosi helposti sen pyöriskellessä onnelassaan, vaikka ori muutoin onkin kiukkuinen satuloitava. Se ei haluaisi töihin, ja töitähän satula edustaa. Hyvin harjattuna ja rentona se ei kuitenkaan jaksa välittää.

Kolli on periaatteessa kouluratsu, tai ainakin papereissa se joskus oli. Ei se kuitenkaan vaikeita harjoituksia tai luokkia rämmi kunnialla läpi, vaikka älliä sillä kyllä olisi. Parhaina päivinä orin ratsastus on kuin hangessa rämpimistä. Se on mahdollista ja näyttääkin vielä melko reippaalta, vaan tuntuu kuitenkin kovalta työltä. Huonoina päivinä poika taas on niin laiska, että hyytyy kisakentälle tai harjoituksiin kesken yksinkertaisen ravisuoran. Jos se olisi sarjakuvahevonen, se muuttuisi tällöin ratsastajansa alla ensin kovin pehmeäksi, sitten hyytelöksi, ja lopulta pelkäksi vedeksi.
Esteitäkin Kolli hyppää. Tai pikemminkin menee harjoituksiin ja kilpailuihin, mutta ei varsinaisesti hyppää. Ratsastajan on tehtävä lujasti töitä, jotta Kolli kapuaisi 90-senttisen esteen yli. Harmittavinta on, että se varmasti osaisi paremmin, mutta se ei viitsi. Toisaalta taas eipähän Kolli-poika ainakaan pode kisastressiä! On kai vaikea stressaantua mistään hulinasta, jos käy niin hitaalla, että sydänkin lyö suurin piirtein kerran vuodessa.
Luulisi, ettei Kollissa ole mitään hyvää, vaan on siinä. Se on nimittäin maailman rohkein maastoratsu. Se on niin patalaiska, ettei varmasti jaksa säikkyä kerta kaikkiaan mitään. Maastossakaan poju ei kuitenkaan virkisty yhtään, niin kuin jotkut laiskat hevoset, eikä sen kanssa kukaan jaksa yrittää reipasta ravilenkkiä. Sen sijaan pitkillä vaelluksilla Kolli tarpoo käyntiä muiden mukana täysin itseohjautuvasti antaen ratsastajansa rentoutua.

Vaikka Kolli elää suurin piirtein koomassa, on senkin elämässä vauhdikkaita hetkiä. Nimittäin silloin, kun ruoka tulee. Jos hakaan heitetään heinää, Kolli säntää varaamaan parhaan kasan ja kolme sitä lähinnä olevaa niin liukkaasti, ettei samaksi hevoseksi uskoisi. Tallissa ollessaan Kolli taas käyttää pohjatonta vatsaansa hämmentävän tarkkana kellona. Täsmälleen puoli tuntia ennen ruokintaa se alkaa aina riehua karsinassaan siihen malliin, että joku päivä se tulee vielä ovesta läpi ja kävelee itse hakemaan muonansa. Herkkupaloja Kollille ei voi antaa yhtään, koska se sisäänhengittää porkkanansa sellaisella voimalla, että on ennen kädestä ruokittaessa meinannut tukehtua. Lisäksi se saattaa haukata namin mukana sormen tai pari, tai koko kämmenen.

Suku

Yökyöpeli
sh, 156cm, evm.
Pikku-Rolle
sh, 157cm, evm.
Sadanpäällikkö
sh, 157cm, evm.
Arkadian Ulla
sh, 156cm, evm.
Virkku
sh, 154cm, evm.
Kohmettunut Jännäri
sh, 153cm, evm.
Pipsa
sh, 156cm, evm.
Yhteiset Harhat
sh, 153cm, evm.
Pelkkä Peilikuva
sh, 150cm, evm.
Hillan Aatos
sh, 152cm, evm.
Linssilude
sph, 147cm, evm.
Lohtuponi
sh, 155cm, evm.
Lottovoitto
sph, 145cm, evm.
Erkinheimon Ystävä
sh, 161cm, evm.

156 cm korkea musta Yökyöpeli on Lasse Laakson kasvattama kouluratsu, jolla ovat kilpailleet maineikkaat ratsastajat, mm. Silja Huita ja Nea Kankare. Yökyöpeli on kokeillut kouluratsastuksen ohella myös kenttä- ja esteratsastusta. Ori on luonteeltaan rauhallinen ja mukava. Sillä on astutettu tähän mennessä neljätoista tammaa.

Pikku-Rolle oli 157 cm korkea kevytrakenteinen yleisratsu. Se taisi niin koulu- kuin esteratsastuksen, ja ehtipä ori kokeilemaan lännenratsastuksen lajeista ainakin western trailia. Mustanruunikkona, läsipäisenä ja hellyyttävänluonteisena "Rolle" oli myös suosittu siitosori aikoinaan. Se astui kaikentasoisia tammoja ja sai kymmeniä varsoja.
Sadanpäällikkö on melko tuntemattomaksi jäänyt suomenhevosori. Ratsulla kilpailtiin hieman esteratsastusta, mutta vain pienissä kilpailuissa. Kilttiluonteinen, ruunikko, 157 cm korkea "Santtu" olikin ennemmin harraste- kuin kilparatsu. Hevonen sai vain yhden jälkeläisen elinaikanaan.
156 cm korkea musta Arkadian Ulla sai nimensä Pekka Töpöhännän mukaan ailahtelevan luonteensa ja kauneutensa ansiosta. "Ulla" oli taitava este- ja kenttäratsu sille päälle sattuessaan. Tamma ei kuitenkaan monia kilpailuita nähnyt epävarman suoriutumisensa takia: se saattoi yhtä hyvin riehua kuin villihevonen kuin kilpailla ammattimaisesti. Kauniilla tammalla teetettiin kolme varsaa mahdollisimman kilteistä oreista. Arkadian Ulla lopetettiin 28-vuotiaana vanhuuden vaivojen vuoksi.

Ravisukuisesta, 154 cm korkeasta ruunikosta Virkusta yritettiin ravihevosta, mutta ei siitä mitään tullut. Virkku ei halunnut juosta, vaan se tahtoi hoivata hellästi muita luontokappaleita, etenkin varsoja. Virkku pääsikin viettämään muutaman vuoden ihmisvarsojen keskellä ratsastuskoulussa, ja se oli kaikkien suosikki. Suomenhevoskasvattaja Lasse Laakso osti 9-vuotiaan Virkun tyttärelleen ratsuksi ja teetti sillä sen ainoan varsan.
Komea ruunikko Kohmettunut Jännäri oli taitava juoksija. Tämä 153-senttinen lihaskimppu päästeli kevyesti ohi suurempien ja kevyemmän tyyppisten hevosten moukaroiden itsensä vauhtiin silkalla lihasvoimalla. "Jänskän" ennätykseksi jäi 1.22,0, ja sen suosikkeja olivat keskipitkät matkat. Tulinen ori sai kahdeksantoista varsaa mahdollisimman kevytrakenteisten tammojen kanssa.
156 cm korkea Pipsa oli niin viehkeä ja kevyt, ettei sitä suomenhevoseksi ensisilmäyksellä uskonut. Tämä ruunikko, kiltti neiti oli kuin olikin ravisukuinen suomenhevonen ja kilpaili itsekin nuorena jonkin verran lyhyillä ja keskipitkillä matkoilla. Hyvin nuorella iällä Pipsa kuitenkin jäi siitoseläkkeelle. Se ehti hoitaa elämänsä aikana neljä suloista varsaa, jotka kaikki perivät emänsä värin ja kiltin luonteen.

Lasman Karoliinan omistama ja kilpailema suomenhevostamma Yhteiset Harhat on menestynyt painotuslajinsa, esteratsastuksen, ohella myös kouluratsastuksessa melko hienosti. "Hanna"-tamma on 153-senttinen voikko kaunotar, jolla on luonne kohdillaan ja reipas asenne ratsastusta kohtaan. Tamma on saanut vasta yhden varsan.

Pelkkä Peilikuva oli 150 cm korkea jonkin verran esteillä ja kentässä kilpaillut komea voikko ori. "Pelle" saavutti suurimman kilpailumenestyksensä kuitenkin ihan toisenlaisilla kentillä: näyttelyissä. Orille sateli arvonimiä sen suomenhevosmaisuuden ja hyvän käytöksen vuoksi - ja niin sateli astutuspyyntöjäkin. Orilla on tällä hetkellä yli kaksisataa varsaa, mutta määrä varmasti nousee, kunhan ratsun kaikki pakasteet käytetään.
Hillan Aatos on historian miltei kokonaan unohtama suomenhevosori. Sen kilpailuista ei ole olemassa tietoja, mutta sen omistajan vanha päiväkirja kertoo sen olleen näyttelymenestyjä. Valokuvista katsottuna tämän väitteen voi uskoa todeksi. Varsoja orilla on useampia kuin kaksikymmentä, mutta tarkka määrä ei ole tiedossa. Omistajan päiväkirjan mukaan oria kutsuttiin Aatokseksi ja se oli luonteeltaan melko vaativa. Rekisteripaperin mukaan Aatos on syntynyt vuonna 1961 ja sen säkäkorkeus oli 152 cm.
Vain 147 cm korkea Linssilude oli rautias harrastetamma. Se toimitti lähinnä maastoratsun virkaa, kiltti ja rauhallinen kun oli, mutta sai se kaksi varsaakin elämänsä aikana. "Lilli" lopetettiin 22-vuotiaana jalkaongelmien vuoksi.

155 cm korkea punarautias Lohtuponi oli kiltti ja korkealle koulutettu kouluratsu. Se meni niin notkeasti, ettei suomenhevoseksi heti uskoisi, ja päihitti parhaat oriitkin koulukentillä. Lohtuponin varsat olivat haluttuja suomenhevosmarkkinoilla, mutta varsoja tamma ehti saada vain kaksi ennen tapaturmaista kuolemaansa.
145 cm korkea Lottovoitto oli ahkerasti kilpaillut yleisratsu. Se ei mennyt mitään ratsastuksen lajia kovin vaativalla tasolla, mutta sen osaamisen kirjo oli laaja: este-, koulu- ja kenttäratsastuksen ohella Lottovoitto kilpaili myös western trailia, suunnistusratsastusta, matkaratsastusta ja kiersi kaiken maailman poniagilitykisoissa. Ori oli luonteeltaan herttainen, mutta ei saavuttanut suositun jalostushevosen asemaa. Lottovoitolla on vain kaksi varsaa.
161 cm korkea Erkinheimon Ystävä oli ikivanha Erkinheimon kasvatti 1980-luvulta. Tamma kilpaili esteratsastuksessa ja kouluratsastuksessa saavuttaen molemmista hyvät laatuarvostelupalkinnot. "Ystävä" sai kaksi varsaa, joista toinen myytiin Erkinheimojen ulkopuolelle. Tamma oli luonteeltaan hyvin menevä, mutta pohjimmiltaan kiltti.

Kilpailukalenteri

Päivämäärä Järjestäjä Luokka Sijoitus
05.02.-15 Erkinheimot ERJ/90cm 4/24
07.02.-15 Erkinheimot ERJ/90cm 4/24
11.02.-15 Erkinheimot ERJ/90cm 1/18
15.02.-15 Mörkövaara ERJ/90cm 2/30
16.02.-15 Mörkövaara ERJ/90cm 4/30
16.02.-15 Mörkövaara ERJ/90cm 2/30
23.02.-15 KK Bailador ERJ/80cm 4/30
24.02.-15 Mörkövaara ERJ/90cm 2/30
26.02.-15 KK Bailador ERJ/80cm 3/30
27.02.-15 KK Bailador ERJ/80cm 4/30
28.02.-15 KK Bailador ERJ/80cm 5/30
01.03.-15 Mörkövaara ERJ/90cm 1/30
08.03.-15 Mörkövaara ERJ/90cm 4/30
08.03.-15 Skyline Sporthorses ERJ/80cm 4/50
09.03.-15 Skyline Sporthorses ERJ/80cm 2/50
10.03.-15 Mörkövaara ERJ/90cm 1/30
19.04.-15 Fiktio KRJ/HeB 5/37
22.04.-15 Fiktio KRJ/HeB 3/31
24.04.-15 Fiktio KRJ/HeB 1/31
26.04.-15 Erkinheimot KRJ/HeB 5/50
28.04.-15 Erkinheimot KRJ/HeB 3/50
01.05.-15 Erkinheimot KRJ/HeB 4/50
01.05.-15 Erkinheimot KRJ/HeB 4/50
01.05.-15 Fiktio KRJ/HeB 2/30
02.05.-15 Mörkövaara ERJ/90cm 4/30
02.05.-15 Fiktio KRJ/HeB 2/30
03.05.-15 Erkinheimot KRJ/HeB 2/50
04.05.-15 Fiktio KRJ/HeB 5/30
04.05.-15 Wuki KRJ/HeB 3/60
05.05.-15 Wuki KRJ/HeB 7/60
05.05.-15 Lebenslang KRJ/HeB 2/30
06.05.-15 Mörkövaara ERJ/90cm 2/30
07.05.-15 Mörkövaara ERJ/90cm 2/30
07.05.-15 Fiktio KRJ/HeB 5/30
08.05.-15 Lebenslang KRJ/HeB 3/30
09.05.-15 Lebenslang KRJ/HeB 5/30
09.05.-15 Mörkövaara ERJ/90cm 1/30
16.06.-15 Runoratsut KRJ/HeB 5/30
17.06.-15 Runoratsut KRJ/HeB 1/30
18.06.-15 Runoratsut KRJ/HeB 5/30
19.06.-15 Runoratsut KRJ/HeB 1/30
10.09.-15 Erkinheimot ERJ/90cm 3/16
11.09.-15 Erkinheimot ERJ/90cm 3/16
11.09.-15 Erkinheimot ERJ/90cm 4/16
17.09.-15 Erkinheimot ERJ/90cm 3/16
11.10.-15 Kuuralehto ERJ/90cm 5/40
11.10.-15 Mörkövaara ERJ/90cm 4/30
12.10.-15 Mörkövaara ERJ/90cm 3/30
15.10.-15 Mörkövaara ERJ/90cm 5/30
15.10.-15 Kuuralehto ERJ/90cm 4/40
17.10.-15 Kuuralehto ERJ/90cm 5/40
17.10.-15 Mörkövaara ERJ/90cm 4/30
18.10.-15 Mörkövaara ERJ/90cm 2/30
24.10.-15 Mörkövaara ERJ/90cm 1/30
25.10.-15 Mörkövaara ERJ/90cm 5/30
28.10.-15 Mörkövaara ERJ/90cm 1/30
01.11.-15 Mörkövaara ERJ/90cm 5/30
02.11.-15 Mörkövaara ERJ/90cm 4/30
05.11.-15 Mörkövaara ERJ/90cm 5/30
19.11.-15 Susiraja KRJ/HeB 2/30
24.11.-15 Susiraja KRJ/HeB 4/30
25.11.-15 Susiraja KRJ/HeB 5/30
25.11.-15 Susiraja KRJ/HeB 1/30
30.11.-17 Erkinheimot VVJ/Vaativa yhdistetty 1/7
02.12.-15 Fiktio KRJ/HeC 3/40
03.12.-15 Fiktio KRJ/HeC 2/40
03.12.-15 Fiktio KRJ/HeB 3/40
06.12.-15 Fiktio KRJ/HeB 6/40
22.12.-15 Viisikko ERJ/80cm 3/30
24.12.-15 Viisikko ERJ/80cm 5/30
25.12.-15 Viisikko ERJ/80cm 4/30
27.12.-15 Viisikko ERJ/80cm 2/30
27.12.-15 Viisikko ERJ/80cm 4/30
28.12.-15 Viisikko ERJ/80cm 2/30
28.12.-15 Huvitutti ERJ/80cm 6/40
29.12.-15 Viisikko ERJ/80cm 4/30
31.12.-15 Viisikko KRJ/HeB 1/30
01.01.-16 Härdelli KRJ/HeB 6/40
03.01.-16 Viisikko KRJ/HeB 3/30
05.01.-16 Viisikko KRJ/HeB 5/30
15.01.-16 Hervannan Oriasema KRJ/HeB 3/30
16.01.-16 Hervannan Oriasema KRJ/HeB 3/30
20.01.-16 Hervannan Oriasema KRJ/HeB 3/30
20.06.-16 Petäjävaara KRJ/HeB 4/30
21.06.-16 Turha KRJ/HeB 5/30
22.06.-16 Turha KRJ/HeB 1/30
23.06.-16 Turha KRJ/HeB 3/30
23.06.-16 Kultahuisku KERJ/Helppo 1/30
28.06.-16 Marcius KERJ/Helppo 1/35
29.06.-16 Marcius KERJ/Helppo 1/35
30.06.-16 Kultahuisku KERJ/Helppo 5/30
13.07.-16 Huvitutti KERJ/Helppo 5/30
14.07.-16 Huvitutti KERJ/Helppo 4/30
15.07.-16 Huvitutti KERJ/Helppo 5/30
17.07.-16 Huvitutti KERJ/Helppo 1/30
23.07.-16 Huvitutti KERJ/Helppo 2/30
29.07.-16 Huvitutti KERJ/Helppo 3/30
05.08.-16 Tuiskula KERJ/Helppo 2/30
08.08.-16 Turmeltaja KERJ/Helppo 4/30
09.08.-16 Tuiskula KERJ/Helppo 1/30
10.08.-16 Tuiskula KERJ/Helppo 5/30
10.08.-16 Turmeltaja KERJ/Helppo 5/30
17.08.-16 Huvitutti KERJ/Helppo 1/40
22.08.-16 Huvitutti KERJ/Helppo 6/40
22.08.-16 Oakhill KERJ/Helppo 2/30
24.08.-16 Huvitutti KERJ/Helppo 2/40
17.10.-16 Pirunkorpi KERJ/Helppo 2/40
19.10.-16 Pirunkorpi KERJ/Helppo 2/40
01.11.-16 Vähäpelto KERJ/Helppo 2/30
01.11.-16 Hengenvaara KERJ/Helppo 3/30
01.11.-16 Metsovaara KERJ/Helppo 2/26
02.11.-16 Wyrda KERJ/Helppo 1/30
03.11.-16 Zurück KERJ/Helppo 4/30
03.11.-16 Wyrda KERJ/Helppo 1/30
04.11.-16 Pirunkorpi KERJ/Helppo 5/40
04.11.-16 Zurück KERJ/Helppo 2/30
05.11.-16 Zurück KERJ/Helppo 4/30
05.11.-16 Wyrda KERJ/Helppo 2/30
06.11.-16 Metsovaara KERJ/Helppo 5/26
06.11.-16 Hortensia KERJ/Helppo 4/30
06.11.-16 Vähäpelto KERJ/Helppo 5/30
07.11.-16 Vähäpelto KERJ/Helppo 5/30
07.11.-16 Metsovaara KERJ/Helppo 1/26
08.11.-16 Hortensia KERJ/Helppo 2/30
10.11.-16 Hortensia KERJ/Helppo 2/30
11.11.-16 Hortensia KERJ/Helppo 1/30
11.11.-16 Hortensia KERJ/Helppo 1/30
11.11.-16 Vähäpelto KERJ/Helppo 4/30
12.11.-16 Hengenvaara KERJ/Helppo 3/30
13.11.-16 Vähäpelto KERJ/Helppo 1/30
13.11.-16 Hortensia KERJ/Helppo 3/30
14.11.-16 Mörkövaara KERJ/Helppo 1/40
16.11.-16 Mörkövaara KERJ/Helppo 2/40
17.11.-16 Hortensia KERJ/Helppo 4/30
17.11.-16 Vähäpelto KERJ/Helppo 3/30
20.11.-16 Hortensia KERJ/Helppo 2/30
21.11.-16 Vähäpelto KERJ/Helppo 4/30
21.11.-16 Vähäpelto KERJ/Helppo 3/30
22.11.-16 Ros Cirein KERJ/Helppo 2/25
23.11.-16 Vähäpelto KERJ/Helppo 1/30
23.11.-16 Hortensia KERJ/Helppo 1/30
24.11.-16 Hortensia KERJ/Helppo 4/30
24.11.-16 Ros Cirein KERJ/Helppo 3/25
27.11.-16 Ros Cirein KERJ/Helppo 5/25
28.11.-16 Hortensia KERJ/Helppo 4/30
29.11.-16 Hortensia KERJ/Helppo 2/30
30.11.-16 Ros Cirein KERJ/Helppo 1/25
23.11.-17 Erkinheimot VVJ/Vaativa tarkkuus 2/6
11.02.-18 Erkinheimot VVJ/Vaativa koulu 4/27
12.02.-18 Erkinheimot VVJ/Vaativa tarkkuus 4/27
20.02.-18 Teilikorpi VVJ/Vaativa koulu 2/40
08.03.-18 Erkinheimot VVJ/Vaativa koulu 3/11
09.03.-18 Erkinheimot VVJ/Vaativa koulu 2/11
11.03.-18 Erkinheimot VVJ/Vaativa koulu 2/11
12.03.-18 Erkinheimot VVJ/Vaativa koulu 3/11
15.03.-18 Breandan VVJ/Vaativa yhdistetty 4/26
16.03.-18 Erkinheimot VVJ/Vaativa koulu 1/20
18.03.-18 Breandan VVJ/Vaativa yhdistetty 2/26
10.03.-18 Breandan VVJ/Vaativa yhdistetty 2/26
19.03.-18 Erkinheimot VVJ/Vaativa koulu 2/20
07.04.-18 Prime Sporthorses VVJ/Vaativa kestävyys 1/17
08.04.-18 Prime Sporthorses VVJ/Vaativa kestävyys 2/17
09.04.-18 Prime Sporthorses VVJ/Vaativa kestävyys 1/17
11.04.-18 Hengenvaara VVJ/Vaativa tarkkuus 2/50
12.04.-18 Hengenvaara VVJ/Vaativa tarkkuus 4/50
16.04.-18 Hengenvaara VVJ/Vaativa tarkkuus 5/50
20.04.-18 Hengenvaara VVJ/Vaativa tarkkuus 1/50
23.04.-18 Erkinheimot VVJ/Vaativa tarkkuus 2/24
23.04.-18 Mörkövaara VVJ/Vaativa tarkkuus 2/30
25.04.-18 Erkinheimot VVJ/Vaativa tarkkuus 2/24
25.04.-18 Erkinheimot VVJ/Vaativa tarkkuus 4/24
26.04.-18 Mörkövaara VVJ/Vaativa tarkkuus 4/30
28.04.-18 Erkinheimot VVJ/Vaativa tarkkuus 1/24
30.04.-18 Mörkövaara VVJ/Vaativa tarkkuus 3/30
12.05.-18 Erkinheimot VVJ/Vaativa tarkkuus 1/24
13.05.-18 Erkinheimot VVJ/Vaativa tarkkuus 4/24
13.05.-18 Erkinheimot VVJ/Vaativa tarkkuus 3/24
15.05.-18 Erkinheimot VVJ/Vaativa tarkkuus 2/24
15.05.-18 Erkinheimot VVJ/Vaativa tarkkuus 4/24
17.05.-18 Erkinheimot VVJ/Vaativa tarkkuus 4/24
17.05.-18 Erkinheimot VVJ/Vaativa tarkkuus 2/24
18.05.-18 Erkinheimot VVJ/Vaativa tarkkuus 2/24
20.05.-18 Erkinheimot VVJ/Vaativa tarkkuus 2/24
22.05.-18 Erkinheimot VVJ/Vaativa tarkkuus 4/24
27.05.-18 Erkinheimot VVJ/Vaativa tarkkuus 2/24
29.05.-18 Erkinheimot VVJ/Vaativa tarkkuus 4/24

Päiväkirja ja valmennukset

Heinäkuu 2016
Tältä siis maistuu eläkeponin elämä, taitaa Kolli tuumata tuolla laitumella. Sen kesäloma alkoi vasta tämän kuun alussa, mutta tämä kesäloma ei olekaan lyhyt: se kestää koko Kollin loppuelämän lukuunottamatta satunnaista vetelehtimistä maastossa ja kentällä. Ja mitäpä hevonen mielummin tekisi kuin eläisi villinä ja vapaana suuren haan tarjoamissa rajoissa, söisi kun on nälkä ja joisi kun on jano?
Minulla uuteen tilanteeseen on enemmän totuttelemista kuin Kollilla. On eriskummallinen ajatus, että tämä oli nyt tässä. Kaikki on tehty ja nyt on aika odottaa laatuarvosteluun pääsemistä. Olen niin tottunut Kollin iloiseen naamaan kilpatallissa, että joudun keräämään itseäni aina hetken aamulla, kun Kollin vanhasta karsinasta minua katsookin uusi nuori ori. Ei muutos ole minusta epämiellyttävä, eihän se Kollistakaan ole, mutta uusi tilanne vaatii totuttelua.

Kesäkuu 2016
Kun viimeisetkin muista Erkinheimon suomenhevosista laukkasivat kesälaitumille, pakkasin minä Kollin mukaani ja lähdin viimeiseksi yhteiseksi kuukaudeksemme kilpakenttiä katselemaan. Kouluratsastusspurtti otettiin, ja vihoviimeinen sellainen. Hyvin pakkasi mennä! Kolli oli oikein poikkeuksellisen energinen koko kuukauden kisoissa, vaikka normaalisti siihen saa välillä miltei potkia vauhtia. Keräsin orin ruusukkeita ja pokaaleja jätesäkkiin, kun ne eivät enää apukuskin paikalle autoon pinoon mahtuneet.
25.6. tultiin lopulta kotiin Erkinheimoihin. Kolli puhisi kuin suurikin machomies kotipihaan tullessaan, ja oikein hirnui kurkkuäänellä tervehdyksen kavereille. Sitä harmitti, kun kukaan ei vastannut: kaikki muut olivat laitumilla. Yleensä se ei edes vaivaudu tervehtimään, ja nyt kerrankin kun se täräyttää oikein fanfaarin, ei kukaan ole kuulemassa! Minä kyllä kuulin, ja korvat soivat vieläkin. Olin nimittäin ihan Kollin vieressä ääniaaltojen tiellä.

Toukokuu 2016
Kouluvalmennus, Oresama ja Kolli, valmentajana Miika Rossi (Oresama)
Tässä valmennuksessa tehtiin viimeinen tsekkaus ennen Kollin ja Oresaman viimeistä yhteistä kilpakautta. Minä keksin päästäni kouluradan, joka on hieman vaativampi kuin Kollin yleensä menemät, ja Oresaman ja Kollin tehtävä oli suorittaa se. He eivät kuitenkaan olleet harjoitelleet etukäteen, koska pidin radan omana tietonani ja huusin vain ohjeita liike toisensa jälkeen.
Tässä valmennuksessa suoritetun radan perusteella kaikki on valmista kilpakauteen. Oresaman suurin ongelma on luovuttaminen liian nopeasti, jos Kolli ei heti toimi täydellisesti. Kollin suurin ongelma puolestaan on muistaa kantaa painoaan myös takajaloillaan. Kaikki liikkeet sujuvat hyvin, ja jos Oresama muistuttelee Kollia takajalkojen käytöstä, radat myös näyttävät paljon paremmilta kuin tänään. Ratsukko pärjää varmasti tulevalla lyhyellä kaudellaan!

Huhtikuu 2016
Kouluvalmennus, Oresama ja Kolli, valmentajana Miika Rossi (Oresama)
Tässä valmennuksessa työskenneltiin ravissa. Kollin ja Oresaman oli suoritettava erilaisia raviharjoituksia, kuten ylittää maapuomeja, mennä pohkeenväistöä ja ratsastaa ympyröitä. Tehtävät olivat helppoja, mutta vaadin ratsukolta täydellisiä suorituksia.
Pohkeenväistö oli ratsukolle helppoa ravissa. Maapuomeilla keskityttiin ratsastajan istuntaan ja hevosen takajalkoihin. Istunnassa ei ole suurempia moitteita, ehkä Oresama voisi vain ratsastaa hieman aktiivisemmin istunnallaan. Kolli saisi siitä lisää virtaa. Kollin takajalat puolestaan tapaavat laahata, ja niihin on syytä kiinnittää huomiota vielä ennen kilpakautta harjoiteltaessa. Ympyrät, kiemuraradat sun muut olivat melko hyviä, ja Oresama saa parannettua niitä käyttämällä jämäkämpiä pohjeapuja.
Ennen seuraavaa tapaamista Oresaman ja Kollin kannattaa vaikka kuvata harjoitteluaan. Silloin ratsastaja näkee oikein konkreettisesti, miten hänen hevosensa takajalat liikkuvat. Silloin ongelmaan pääsee pureutumaan helpommin.

Maaliskuu 2016
Kolli jäi loppukuusta jumiin, kun oli menossa varkaisiin rehuhuoneeseen. Se oli ilmeisesti katsellut, kuinka sen tarhakaveri Junnu on muutaman kerran kerran luikahtanut sisään ja ahminut itselleen kaviokuumeen ja ähkyn, ja nyt Kolli ahneena possuna yritti tehdä saman perässä. Kannatipa taas, Kolli-poika! Ori mahtui puoliksi sisään, mutta jäi vatsan kohdalta kiinni, eikä ihme. Onhan se paljon rosvo-Junnua massiivisempi mies! Siinä me sitten olimme, koko Erkinheimon väki, ja yritimme pelastaa mahakasta urootamme ovenkarmista.
Kolli oli jumissa ainakin kaksikymmentä minuuttia. Loppujen lopuksi se irtosi niin, että Erkinheimon pojat kaatoivat sen juuttuneisiin kylkiin kylmää saippuavettä. Sitä Kolli vähän hätkähti, ja saippuan liukastamana pääsi hätkähtämään suoraan irti vankilastaan. Onneksi jumiin kuitenkin jäi juuri tämä poni eikä joku muu ori! Kovin moni muu Erkinheimon hevosista ei olisi nimittäin suhtautunut jumiutumiseen yhtä tyynesti kuin tämä poika!
Kollille ei jäänyt traumoja eikä se saanut vammoja. Se pestiin puhtaaksi saippuavedestä ja vietiin ulos tarhailemaan.

Helmikuu 2016
Ilma on litilosko, suurella osalla Erkiheimon hevosista on rivi, ja Kolli aloitti muutaman kuukauden loman. Loman jälkeen on suunnitteilla valmennuskausi ja sen jälkeen vielä yksi lyhyt kilpakausi kesällä tai syksyllä.
Ansaittua lomaansa Kolli on viettänyt mahdollisimman paljon ulkona huonosta säästä huolimatta. Olen yrittänyt kuitenkin pitää sen vuohiskuopat mahdollisimman kuivina ja puhtaina, ja tietenkin epäonnistunut surkeasti. Erkinheimon haat ovat sen verran isoja, että niissä on sateellakin mukavan kuivia ja kiinteitä kohtia. Sen sijaan että Kolli menisi niille relaamaan ja syöpöttelemään niin kuin kaikki normaalit hevoset, se seisoo kaikkein upottavimmassa lillukkakohdassa ja näyttää ärtyneeltä. Se on löytänyt haasta ihan oikeasti sellaisen kohdan, jossa se pystyy uppoamaan melkein polviin asti mutavelliin. Lisäksi Kolli piehtaroi kaikessa ällöttävässä, minkä löytää. Myös loimi päällä.

Tammikuu 2016
On ollut ihan OK kilpakausi tämä Kollin toka kausi, ja nyt sitä pikkuhiljaa lopetellaan. Minulta on kyselty, palaako Kolli vielä kilparadoille, ja vastaan aina, että osittain. Sen ei ole tarkoitus enää mennä estekisoihin, hyppääminen kun ei sitä ole koskaan tarpeeksi kiinnostanut. Koulukentille se sen sijaan palaa lyhyesti vielä tämän vuoden aikana, mikäli kaikki sujuu niin kuin nyt suunnittelen. Haluaisin Kollin kilpailevan vielä yhden kauden kesällä, mutta jos Erkinheimoissa on varsakiireitä sun muuta, siirtyy kisakausi syksyyn. Joka tapauksessa Kollin pitäisi näillä näkymin eläköityä hyvissä ajoin ennen ensi joulua.
Mutta nyt loppuvalta kisakaudelta on orini saanut paljon hienoja palkintoja. Yksi palkinto on kuitenkin ylitse muiden: Kolli sai nimittäin ihkaensimmäistä kertaa oikeaa fanipostia! Vaaleansiniseen kirjekuoreen oli Kollia fanittava 10-vuotias tyttö laittanut hienon, glitterillä kirjoitetun kirjeen ja itse askartelemansa upean ruusukkeen! Tämä Kollinn kaikkein spesiaalein ruusuke, jonka eteen on selkeästi nähty paljon vaivaa, pääsi oikein kunniapaikalle, Kollin karsinan oveen kaikkien muiden ruusukkeiden yläpuolelle. Ruusukkeessa on numero 1 ja siinä lukee Kollin nimi.

Joulukuu 2015
Taukoa ei olla kisoista pidetty edes niin kauaa, että oltaisiin ehditty kunnolla henkeä vetää. En ole käynyt kotona Erkinheimoissa kuukauteen, eikä ole Kollikaan. Olemme asuneet vähän siellä sun täällä: vuokralla aina mahdollisimman lähellä seuraavia suuria kilpailuita. Koulua on menty koko kuukausi, samoin kuin esteitäkin, ja aikataulu on ollut todella tiukka. Tammikuussa pitäisi helpottaa sen verran, että ehditään kotona piipahtaa. Helmikuussahan minulla ja Kollilla alkaa pieni loma kisoista. Vielä pitäisi kuitenkin jaksaa painaa täysillä. Kollia ei niin kova tahti haittaa, kunhan se saa illalla ruokaa eteensä ja syödä hiljaisuudessa, mutta minä alan olemaan aivan lopussa. En jaksaisi odottaa, että saisin Kollin omaan talliin, pääsisin omaan suihkuun ja omaan sänkyyn nukkumaan...

Marraskuu 2015
Pari kuukautta melko leppoisaa kilpailutahtia on takana ja kolmas on menossa. Vielä ei tunnu missään, joten buukkasin ensikuun sitten ihan täyteen. Me näytämme Kollin kanssa, mistä meidät on tehty!
Talvi on ollut tähän asti sateinen ja kurja. Kolli ei tarkene ulkosalla ilman lointa, vaikka ei ole kauhean kylmäkään. Viima kuitenkin on niin pureva ja ilma kostea, ettei suomenhevonenkaan pysty ilman apulämpöjä ulkona värjöttelemään. Loimen kanssa muut suokkiorit viihtyvät haassa vallan hienosti, mutta Kolli on päättänyt, ettei hänen arvolleen sovi parhainkaan loimi. Hevosenretale ryhtyy oitis piehtaroimaan loimi yllään saadakseen tuon inhottavan kankaan pois yltään. Orin uusi tukeva loimi ei lähde irti eikä mene solmuun piehtaroinnista, mutta pikkuhiljaa alkaa ottaa pattiin pestä yhtä ja samaa lointa melkein joka päivä.

Lokakuu 2015
Sain hullun idean: lähden uimaan, ja luonnonvesiin, vaikka plusasteita oli huimat viisi. Otin Kollin pitämään seuraa. Sen kanssa on niin kiva olla maastossa! Sitä paitsi sen selkä on ihanan lämmin. Voisimme ratsastaa järvelle ihan rauhassa ja uinnin jälkeen Kolli voisi kantaa huopaan käärityn sinisen ruumiini takaisin talliin lämpiämään. Mahtava idea!
Alkumatka meni suunnitelmien mukaan ja kivaa oli. En ottanut satulaakaan matkaan. Kollihan ei vapaaehtoisesti ota ainoatakaan raviaskelta, ja sen käynti on tasaista. Säikkyäkään se ei raukka osaa. Istuin siis turvallisesti sen paljaassa selässä järvenrantaan asti. Päästin heppani irti odottelemaan. Tiesin, että se vain hiippailisi lähimmälle ruohomättäälle ahtamaan vatsaansa mahdollisimman paljon sisältöä mahdollisimman nopeasti.
Kylmäähän se vesi oli, kyllä minä sen tiesin. Sinnikkäästi pulahdin silti, uin muutaman vedon ja nousin äkkiä pukemaan uudelleen päälleni. Vaan rannallapa Kolli käyskenteli minua vastaan ja tyynen rauhallisesti solahti veteen, josta juuri nousin. Se kahlasi niin syvälle, että vesi ulottui sen vatsaan asti, ja kellahti sitten makuulleen niin, että vain pää jäi nipin napin pinnalle. Ensimmäinen ajatukseni oli, että hevonen on niin outo, että päätti tehdä itsemurhan.
Ajattelin, että kyllä se Kolli sieltä tulee, ja puin. Paikoillaan se kuitenkin makasi, kun olin valmis jo. Ei auttanut huutelu, ei kiroilu, joten minun oli riisuttava uudelleen ja kahlattava koivunoksasta tehty piiska kädessäni typerää hevostani hakemaan.
Kollia sai kiskoa harjasta hyvän tovin ennen kuin se nousi. Se ei pelännyt piiskaanikaan, eikä sillä oikeasti voinut veden läpi lyödä. Kun sain Kollin neljälle jalalle, työnsin siihen koko matkan rantaan asti takapäästä vauhtia, kun se käveli niin mahdottoman hitaasti!
Selvisimme me lopulta kotiin, enkä kärsinyt ollenkaan hypotermiasta Kollin kanssa pelleiltyäni. Tallimestari vain tuumasi, että Kollin lempinimi on vaihdettava pikimmiten, kissat kun eivät vesiseikkailuihin yleensä ota osaa.

Syyskuu 2015
Estevalmennus, Oresama ja Kolli, valmentajana Miika Rossi (Oresama)
Kolli ei ollut yhtä laiskalla päällä kuin viime kuussa tavatessamme. Sen meno oli kuitenkin yhä tankeaa, vaikka radalla oli vain alle metrin esteitä, ja vaikka rata ei ollut edes kovin vaativa. Yllättävää kyllä, muurin hyppääminen sai Kollin piristymään jonkin verran. Ilmeisesti muuri jännittää sitä yhä hieman ja pelko saa orin hyppäämään energisemmin.
Kollin laiskuutta ja löysyyttä yritettiin tällä kertaa korjata pakottamalla, kun viime kerralla suostuttelu ei täysin toiminut. Oresama ajoi oria ronskisti eteenpäin, eikä esteellä antanut sen vetäytyä tavanomaiseen hyytelömäiseen olomuotoonsa, jolla se saa yleensä laistettua hyppäämisestä. Kunnolla pohjeapuja, rivakasti painoapuja ja erittäin ryhdikkäät ohjasavut. Kolli koko ajan hereillä!
Pakottamalla Kolli hyppäsi kyllä oikein hyvin ja näytti suorastaan viihtyvän hypätessään oikein kauniisti helppoa rataansa. Harjoituksen jälkeen Oresama kuitenkin valitti olevansa ihan puhki. Kuulemma Kollia jaksaisi ehkä pakottaa tällä tavoin kilpailuiden ajan, mutta ei koko ajan harjoitellessa.
Ehdotin, että Oresama ja Kolli aloittaisivat kunnonkohotuskuurin. Ehkä Kolli piristyisi, jos se olisi teräskunnossa ja hyppääminen olisi sille superhelppoa.

Elokuu 2016
Estevalmennus, Oresama ja Kolli, valmentajana Miika Rossi (Oresama)
Alkuvalmennuksesta Kolli valui kentällä kuin löysä räkä ja suostui hädin tuskin ristikoita hyppäämään. Oresama suostutteli sitä energisellä ratsastustyylillä, iloisella asenteella ja täsmällisillä puolipidätteillä. Tämä sai Kollin kääntämään korvansa eteenpäin ja kiinnostumaan harjoituksista, mutta vieläkään se ei jaksanut keskittyä kunnolla. Saimme Kollin hyppäämään kunnolla vain niin, että ponnistuspaikan merkiksi laitettiin maahan puomi hieman liian kauas. Joutuessaan tekemään ylimääräistä työtä esteen ylittääkseen Kolli hyppäsi paljon paremmin.
Aloin epäillä, että hevosella on vain tylsää. Korotin siis esteitä yli metrin korkuiseksi, vaikka Kolli ei oikeastaan hyppää edes metriä. Jos se kiinnostuisi, kun työ olisi tarpeeksi vaativaa? Ori laukkasikin innokkaampana esteelle - mutta kieltäytyi hyppäämästä. Sama toistui uudelleen ja totesimme, ettei Kollin itsetunto riitä korkeampiin esteisiin, vaikka taidot kyllä riittäisivät.
Oresaman kannattaa tutkituttaa Kolli eläinlääkärillä perusteellisesti. Ehkä siinä on jotain vikaa.

Jälkikasvu

010515 o. Erkinheimon Ylpeys (e: Äipän Anarkisti)
150716 t. Erkinheimon Enkelipallo (e: Enkelinsiipi)



Kaiken materiaalin © Oresama/Erkinheimot, ellei toisin mainita.
Otsikkokuvien © Jokeri. ja CH.
Virtuaalihevonen - a SIM game horse.
Kopiointi kielletty!