Erkinheimot

Nimi voi olla enne, mutta Jymystä kuitenkin tuli sellainen, jollaisina muut kuin nurmolaiset pitävät nurmolaisia. Se on nurmolaisten tapaan vähän liian kiivas, erinomaisen rehellinen ja hitusen takapajuisen oloinen. Ajattelu ja järjenkäyttö eivät kuulu sen moniin vahvuuksiin, mutta kova työn tekeminen ja omien ihmistensä edestä rehkiminen kuuluvat. Oli Nurmosta ja nurmolaisista sitten mitä mieltä tahansa, on jokaisen myönnettävä, että nurmolaishevonen on paljon arvokkaampi kuin painonsa verran kultaa.

Jymy on niin leppoisa ratsu, ettei ihan ensialkuun uskoisi sen suorittavan suomenhevoseksi erinomaisen kovalla tasolla. Kun Erkinheimon pikkutytöt, Joonaksen lapsenlapset, ravaavat sillä kentällä innosta kirkuen, ei sitä heti oriksi ajattelisi. Pienten tyttöjen käsissä Jymy ei paljoa turhaa nytkähtele. Se ravaa tanner tömisten eteenpäin kunnes se ihan tosissaan pakotetaan kääntymään. Se on pienille tytöille oikein sopivaa ratsastusta. Erkinheimon vanhimmat pojat, eli tyttöjen isä Juhani ja hänen veljensä Kaj, kuorivat Jymystä kuitenkin tyttöjen alkulämmittelyiden jälkeen kouluratsun. Heidän mukaansa Jymyä saa ratsastaa ensimmäisen vartin niin kuin norsua, jotta se taas herää tähän päivään. Kun sen huomion ja mielenkiinnon on saanut suunnattua ratsastajaan ja tekemiseen, alkaa tapahtua. Aina vain Jymy vaatii melko ronskeja otteita paino- ja pohjeapujen suhteen moneen muuhun hevoseen verrattuna, mutta kunhan se käsittää, mitä siltä pyydetään, se kyllä suorittaa. Kovin pitkään jatkuvat epäselvät (lue: liian hienovaraiset) avut saavat sen kuitenkin hermostumaan niin, että se roiskii hännällään ja ryhtyy lopulta pukittelemaan.

Erkinheimon nuorin poika Reima pitää Jymyä isoveljiensä ja veljentyttäriensä tapaan kelpo ratsuna. Hän ei kuitenkaan kuvaile sitä laiskaksi tai norsumaiseksi, vaan tykinkuulaksi, sillä hän ratsastaa ennen kaikkea esteitä. Hänen mukaansa Jymy on junamainen. Kun sen saa raiteille ja vauhdin oikeansorttiseksi, ei tarvitse kuin matkustaa. Ennen estettä juna muuttuu tykinkuulaksi ja lentää korkeidenkin esteiden ylitse hirvittävällä voimalla, vaikka näin paksu hevonen harvemmin niin korkeita pääsee. Jymy varoo itse automaattisesti etujalkojaan ja on muutenkin huoleton hyppykaveri, mutta sillä ei tunnu olevan ollenkaan luovaa ajattelua. Jos este on vaikkapa erityisen pitkä, se hyppää sen ihan samalla tavalla kuin lankkupystyn, ellei sitä erikseen ohjaa lähemmäs ja hillitse ponnahtamasta suoraan vertikaalisesti ylöspäin. Reima sanoo, että varsinkin maastoesteillä ja erikoisesteillä pitää olla tosi hereillä, mutta että Jymy hyppää kyllä aina homman kotiin, jos saa yksityiskohtaiset ohjeet.

Valjakkoakin Jymyllä on ajettu, ja homma toimii siinä samanhenkisesti kuin koulutreeneissä ja -kisoissa. Suoraa mennään, mitään ei väistellä ja itse ei järkeä käytetä. Alkujähmeyksien jälkeen tehdään just eikä melkein niin kuin käsketään vailla luovaa ajattelua tai ongelmanratkaisutaitoa. Osa Erkinheimoista pitää Jymyä samojen ominaisuuksien perusteella ihanana ohjastettavana kuin osa aivan hirveänä.

Hoitohevosena Jymy kuitenkin on joka ainoan Erkinheimon mielestä täydellinen. Pojat arvostavat, kun se seisoo paikoillaan ja kaikki käy. Harjaus sujuu tosi ripeästi niin kisoissa kuin kotonakin, kun on kiire. Pikkutytöt ovat puolestaan lumoutuneita siitä, että kerrankin on melko pitkäharjainen hevonen, jota saa kammata, eikä isin edes tarvitse vahtia, kun heppa vain seisoa tönöttää ja venyttelee itseään nautinnollisesti aurinkoisina päivinä.