Erkinheimot

Kuulumiset

Joulukuu 2024
Kirjoittanut Joonas Erkinheimo
Eilen tuli Jymyn joulukuusi talliin, ja sitä vahdattiin sitten niin kovasti että alkoi vähän kokenuttakin hevosmiestä hirvittää. Jymyhän on siis nähnyt joulukuusen jokaisena elämänsä jouluna, eikä se ole koskaan ollut ongelma. Lisäksi se on aina samanlainen: pikkuinen kuusi, jossa on leipiä ja omenia. Tänä jouluna se nyt sattuu sitten olemaan aivan hirveän pelottava, ja vain Jymy tietää syyn tälle päähänpistolle.
Joulukuusi tuli, kun herra Jymy Santeri Erkinheimo sijaitsi ihan turvassa omassa haassaan kaukana tuosta yhtäkkiä pelottavasta kapineesta. Illan koittaessa Jymy joutui kuitenkin kohtaamaan vihollisensa. Minä sitä talutin, eivätkä pojat Luojan kiitos, ja en ensin edes tajunnut, että mitä varten se pysähtyi kaviot melkein kipinää lyöden keskelle tallikäytävää. No sitä kuustahan se tujotti takakenossa hyvän aikaa. Lopulta minun piti hypätä pois alta ja päästää irti, kun se hullu kävi vastustajansa päälle ja ryhtyi nyrkittämään, ei kun siis kavioitsemaan. Sain minä sen irti kuusesta, mutta tiedättekös, kun kuusessa on neulasia. Niillä se pentele puri takaisin heiveröistä Jymy-raasua. Lopulta pukarit oli kuitenkin eroteltu toisistaan. Jymy meni eristysselliinsä luomaan häijyjä katseita kuuseen kalteriensa takaa. Kuusi jäi nurkkaansa rusikoidun näköisenä.
Luulisi, että tilanne olisi rauhoittunut aamulla, eikös vain? Harva hevonen jaksaa pelätä ja vihata pikkuruista kuusta, jota on saanut vahdata kokonaisen yön ihan rauhassa. Oi voi kuulkaa, kun Jymy ei olekaan kuin kuka tahansa hevonen. Sen suonissa virtaa nurmolainen idioottiveri. Se pystyy pelätä ja vihata kuollutta puuta vaikka koko joulun, jos on tarvis! Vaan nurmolainen se olen minäkin syntyjäni, ja tasan en siirrä tuota peijoonin kuusta yhtään mihinkään ennen kuin loppiainen koittaa.

Marraskuu 2024
Kirjoittanut Joonas Erkinheimo
Jymy siis tosiaan hakee palloa. Ja se hakee palloa sillä lailla kuin joku maaninen sakemanni hakee sitä: se ei lopettaisi koskaan, jos ei olisi pakko, ja kun pallo lopulta otetaan pois, alkaa hirveä protestointi ja mölinä. Ehkä se johtuu Jymyn nurmolaisverestä. Siellähän sitä pesäpalloa jaksetaan pelata, ja ollaan tuollaisia uppiniskaisia joka asiassa.
No joo, mutta ensilumi on siis satanut (ihan sairaan hirveä määrä kerralla) ja alkanut sulaa. On mahtava keli tehdä lumipalloja ja kiusata niillä hevosiaan! Vietin varmaan tunnin Jymyn haassa nakkelemassa palloja sille haettaviksi, ja se oli ihan hermona, kun ei tietenkään voinut löytää niitä hangesta. Se mölysi niin kuin olisi iskenyt varpaansa johonkin ja toi lopulta aina irtolunta takaisinpäin minulle, ja siitä päästiin sitten aloittamaan koko nautinnollisen turhauttava hevosenkiusaamisprosessi taas kerran alusta. Ai että oli muuten mukavaa! Ainakin ensimmäisen tunnin ajan...
Jymy nimittäin aika harvoin suuttuu, mutta kun se suuttuu, se menee nollasta sataan. No tänään se suuttui. Sille tuli niistä pirun palloista ihan kohtuuttoman paha mieli, vaikka aina lensi uusia ja vaikka se aina juoksi niiden perään korvat tötteröllä. Yhden kerran se laukkasi takaisinpäinkin tosi lujaa ja korvat ihan luimussa, ja ajattelin, että nyt tuo käy kyllä päälle. Nyt lähti henki. Aitojen ulkopuolelle ei ollut aikaa paeta, joten otin tilaa ja kajautin keuhkojeni pohjasta asti sormi uhkaavasti ojossa, että "HEI KUULE!"
Jymy pysähtyi aika lähelle, mutta ei koskenut minuun. Se avasi kitansa ja huusi -- siis ei edes hirnunut, vaan huusi suoraa huutoa -- nokka tosi lähellä minun naamaani. Nakkasin sitä löysällä lumipallolla otsaan. Siitä se tokeni. Sille jäi kaikesta kuitenkin tosi hyvä mieli, kun annoin sille sen elämänsä lumipesun, ja siitä se hullu tykkää.

Lokakuu 2024
Kirjoittanut Joonas Erkinheimo
En tiedä edes mistä aloittaisin tämän kerran kertomukseni! Varmaan alusta, vaikka tekisi mieli aloittaa kohokohdasta. No Jymy, niin kuin kaikki nurmolaiset, rakastaa peltoja, maanviljelyä, rapaa, multaa ja kaikkea muutakin maa-aiheista ainesta ja asiaa. Se piehtaroi paljon, mutta ei se haittaa. Kun rapa kuivaa, se on helppo harjata pois piikkisualla ja sitten pölyharjalla. Nyt Jymy, nurmolainen maa-ainesekspertti, oli kuitenkin löytänyt ihan uudenlaista sitkeää rapaa pyörittäväksi. Se oli turvan kärjestä takavuohisiinsa asti ihan liimamaisessa ja pahanhajuisessa - en edes tiedä missä. Rapaa se ei ihan ollut, ja sitä paitsi se vihersi.
Sittenpä Jymy pääsi pesulle, eivätkä nurmolaiset isännät peseydy useinkaan siitä syystä, että ne inhoavat kastumista ja varsinkin shampoota. Jymykin inhoaa, ja varsinkin tällaisena viileänä vuodenaikana itsekin nurmolaislähtöisenä ymmärrän sitä kyllä. Se tuli talliin mielellään, mutta kun sen matka veikin pesupaikalle eikä karsinaan, tarvittiin sekä Reima että Juhani työntämään sitä pyllystä ja minut kiskomaan päästä, että se käveli. Sitten kun sen kasteli, niin ei siinä mitään: ei tarvinnut panna hanttiin, kun oli märkä jo.
No se pesuhomma ei ollut se tarinan kohokohta, vaan seuraava asia. Vaimo. Vaimo tuli nimittäin talliin ja oli sitä mieltä, että Jymyn on kylmä. Meillä on sellainen periaate (vaimolla on), että vaimo on aina oikeassa ja kaikki on minun syytäni. Jos vaimo on joskus väärässä, se on varsinkin minun syytäni. Erehtymätön rouva Katariina Erkinheimo kertoi, että Jymyn on tosi kovaa kylmä. Se pitää -- kyllä vain -- se pitää föönata. Hiusföönillä. Siis hiustenkuivaajalla. Puhaltaa kuivaksi. Hevonen.
Näin toimittiin. Jymy rakasti hiustenkuivaajaa, se hullu! Katariina jutteli sille mukavia ja kuivatti sitä jonkin aikaa, mutta kyllästyi sitten. Minun piti irrottaa valittava Reima hommistaan jumaliste föönaamaan isoa hevosta tallikäytävälle kauhealla metelillä. Kesti ihan tosi kauan, että Jymy oli kuiva, ja kun se oli kuiva, se oli myös ihan todella, todella, siis todella pörröinen! Ahaha, niiden naurujen vuoksi pelkästään kannatti kyllä föönata suuri ja iso hevonen. Kyllä se Katariina vain tietää parhaiten.