Simpukankerääjä
| Nimi |
Simpukankerääjä aka Kerttu |
| Rotu |
Suomenhevonen |
| Sukupuoli |
Tamma |
| Säkäkorkeus, väri |
149cm, ruunivoikko |
| Syntynyt, ikä |
06.08.-16, 30v |
| Rekisterinumero |
VH17-018-1940 |
| Kasvattaja |
Ilmari Lundberg, evm. |
| Omistaja |
Oresama VRL-02753, Erkinheimot |
| Painotuslaji |
Yleispainotus |
| Koulutustaso |
VaB, 110cm, CIC1, vaativa |
| Saavutukset |
YLA2, SLA-II, ERJ-III, KRJ-III,
KERJ-II, VVJ-II |
© Cherie, CC BY-NC 2.0 & VRL-04373
Kerttu menehtyi vanhuuteen 14.2.2021. Muistosivulle.
Luonne
Kerttu on tuliainen Rovaniemen-reissulta. Alun perin sieltä ei pitänyt ostaa hevosta ollenkaan, vaan mennä vain elämysmatkalle ja Joulupukkia katsomaan. Kertun emä sattui kuitenkin vetämään erästä turistirekeä, ja tamma oli niin kaunis ja sporttinen, että pakkojan sitä oli kuskille kehaista. Asia johti toiseen ja samana iltana Erkinheimot olivat jo katselemassa Kerttua, tuon kauniin tamman varsaa, ja mukaanhan se oli saatava. Kerttu onkin ollut aivan yhtä nätti ja ihana kuin emänsä, ja Erkinheimot ovat kahta mieltä siitä, onko tamman rauhallisuus jumalaisen ihanaa, vai äärettömän raivostuttavaa.
Kerttu on mietiskelijä. Se viihtyy kauan paikoillaan ympäristöään tarkastellen ja hoitajansa huomiosta nauttien. Välillä se kääntyy oman ihmisensä puoleen kesken harjauksen ja hörisee lempeästi hänen käsivarttaan rapsutuksien ja namien toivossa töykkien. Jos hoitajalla on kiire ja hän kieltää Kerttua kerjäämästä, tamma ei loukkaannu, vaan keskittyy vaikka lintujen katseluun. Jopa kisapaikan vilskeessä Kerttu ottaa kuolaimensa kuin huomaamattaan niitä tarjoavalta kädeltä, eikä tunnu tuntevan mitään, kun satulavyötä kiristetään. Tamman oma hoitaja tapaa vielä ihan viimeiseksi ennen Kertun kentälle taluttamista pussata tammaa poskelle. Kerttu hätkähtää sitä joka kerta ja kääntyy hoitajansa puoleen hölmistyneenä.
On paljolti ratsastajan temperamentista kiinni, pitääkö hän Kerttua hyvänä vai huonona ratsuna. Tamma on nimittäin hitaasti lämpiävä ihmettelijä, jonka peräänantoon saamiseen kuluu nihkeimpinä päivinä jopa kokonainen tunti, puhumattakaan siitä, että sen saisi vaikka taipumaan tai menemään muutenkaan hienosti koulutreeneissä. Toisaalta kun Kerttu kerran lämpiää, se taipuu kuin muovailuvaha ja kulkee ajatuksen voimalla. Sinnikäs, pitkäjänteinen ratsastaja rakastaa Kerttua, kun taas helposti kyllästyvä inhoaa. Samanlainen tamma oli jo koulutuksessa. Sillä kesti ikuisuus oppia uusi asia, mutta kun se lopulta sen tajusi, se teki sen oikein kauniisti siitä eteenpäin.
Esteilläkin Kerttu on hidas ja hassu hevonen ennen kuin se on lämminnyt. Silloin se saattaa unohtaa, mitä se on tekemässä, ja tuijotella niin poissaolevana ympärilleen, että se miltei unohtaa hypätä. Jalkoihinsakin se on sotkeutunut useasti. Lämmettyään Kerttu on kuitenkin varma, joskin melko hidas hyppääjä, jolla on hieno tekniikka ja erinomainen tasapaino. Myös maastoesteillä Kerttu on mitä varmajalkaisin ja tasaisin ratsu.
Sunnuntaimaastoilijatkin jakautuvat kahteen jengiin Kertun suhteen. Osa Erinheimoista rakastaa rauhallisia kävely- ja ravilenkkejä tamman kanssa, se kun ei koskaan tee mitään yllättävää tai vaarallista. Toinen puoli Erkinheimoista taas kiehuu kiukusta Kertun laukatessa etanavauhtia, kun pitäisi päästä aika reippaasti paikasta toiseen ja muitakin hevosia pitäisi ulkoiluttaa.
Kerttu taitaa myös ajon, ja valjakossa se on sekä yksin että parin kanssa oma hidas itsensä. Yksilönä sen alkukankeus ei haittaa, mutta parivaljakossa se tarvitsee hyvin pitkämielisen parin.
Tarhakaverina Kerttu on maailman helpoin: sille käy kaveriksi ihan kuka tahansa. Se ei säntää yliystävällisenä tutustumaan ja osoittamaan rakkauttaan, eikä vihamielisesti myöskään varaa kaikkia heiniä. Vihaisimmatkaan tammat ja ruunat eivät tunnu pitävän Kerttua uhkana ja joko ystävystyvät sen kanssa tai jättävät sen rauhaan. Edes varsojen jatkuva riekkuminen ei saa Kerttua ärsyyntymään, ei edes pahimpaan paarma-aikaan.
Suku
Metsämies
sh, 149cm, evm.
|
Epäonnistus
sh, 152cm, evm
|
Epämääräistys
sh, 150cm, evm
|
Onneli
sh, 155cm, evm
|
Talvipäivä
sph, 147cm, evm.
|
Taivallus
sh, 150cm, evm.
|
Päivi
sh, 151cm, evm.
|
Helmi
sph, 147cm, evm.
|
Jalomus
sph, 146cm, evm.
|
Erimus
sph, 146cm, evm.
|
Arvaus
sh, 149cm, evm.
|
Väike
sh, 149cm, evm,
|
Pikku-Ukko
shm 150cm, evm,
|
Säihke
sh, 155cm, evm.
|
149 cm korkea Metsämies on pienikokoinen mutta vankkarakenteinen siitosori, jolla on tällä hetkellä seitsemän varsaa. "Mikko" on kilpaillut helpoissa luokissa esteitä, koulua ja hieman kenttäratsastustakin, sekä kokeillut valjakkoajoa. Kiltin, suomenhevosmaisen reippaan ja rohkean luonteensa vuoksi raudikko on ollut hyvä yleishevonen lajin harrasteluun, mutta ei ole voittanut hirvittävästi luokkia.
Epäonnistus on 152 cm korkea raudikko, jolla on yksi varsa. Kiltti, laiskanpuoleinen ori vietti elämänsä harrasteratsuna, eikä sillä ole merkittäviä kilpailusaavutuksia. Jonkin verran ratsu on kokeillut este- ja koulukisoja, mutta ei kilpaillut mitenkään vakavissaan.
Epämääräistys oli säästeliäässä kilpailukäytössä ravurina, mutta vaikka se starttasi vähän, se oli nopea ja juoksi melkein aina totosijoille. Tämän 150 cm korkean ruunikon ennätykseksi jäi 1.22,9ke, mutta sen tarkka voittosumma ei ole enää tiedossa. Raisuluonteisesta "Epusta" tuli sittemmin siitosori, mutta se astui vain kotipitäjänsä tammoja, koska se ei ollut laajasti tunnettu julkkishevonen.
Onneli oli tavallinen siitostamma. Se oli rautias ja 155 cm korkea ja hyväsukuinen. Se saikin neljä varsaa alueen hienoimmasta orista, Epämääräistyksestä. Kaikille se periytti omaa lauhkeaa luonnettaan ja pronssisen rautiaan värityksensä. Valitettavasti Onnelin varsoista ei kuitenkaan tullut juoksijoita.
147 cm korkea Talvipäivä oli voikko suomenhevostamma, joka ehti toimia elämänsä aikana aika monessa ammatissa. Se oli hetken kilpahevonen ja meni helppoa B:ta ja muutamia valjakkoajoluokkia. Sitten siitä tuli tätikuljetin ja rohkeana ja reipaskulkuisena se maastoili ahkerasti. Ratsastuskouluhevosena se toimi viitisen vuotta, mutta koska se alkoi muuttua koulussa kiltistä tammasta vihaiseksi, se myytiin viimeiseen kotiinsa harraste- ja siitostammaksi. Siellä Talvipäivä vietti loppuelämänsä saaden kaksi varsaa ja toimien rakkaana lemmikkinä.
Taivallus eli "Taisto" oli liinaharjainen rautias, joka toimi hienon sukunsa turvin siitoshevosena, vaikka sillä oli hurja luonne eikä mainittavia omia saavutuksia kantakirjan kakkospalkinnon lisäksi. Taisto kilpaili jonkin verran esteitä ja kouluratsastusta, mutta niin pienissä kisoissa ja helpoissa luokissa, ettei sen taidoista voi oikein antaa luotettavaa arviota, vaikka se hienon yleispainotteisen suvun vesa onkin. Taisto lopetettiin 19-vuotiaana huonojen hampaiden vuoksi.
Päivi oli 151 cm korkea ruunikko, joka rakasti pieniä 8- ja 12-vuotiaita omistajiaan. Se oli ensihevonen, ja siihen sen rauhallinen luonne oli täydellinen. Sen pienet omistajat pääsivät kokeilemaan hevoskasvattajankin arkea, kun isäntä päätti teettää tammalla yhden varsan. Päivi ei ole koskaan kilpaillut oikeissa kilpailuissa tai näyttelyissä, mutta ratsastuskoulun leirikisoissa lainalla ollessaan se on voittanut tosi monta helppoa ö:tä ja maahankaivettujen ristikkoesteiden luokkaa, koska kuka tahansa uskalsi ratsastaa sillä.
Ruunivoikko Helmi oli 147 m korkea luonteikas ja erittäin sporttinen kenttä- ja estepainotteinen kilpatamma. Helmi meni eikä meinannut, ja voitti mennen tullen isommat hevoset sekä orit. Tamman ainoa huono puoli olikin se, että se oli kovin heikosti tiinehtyvä. Sitkeistä yrityksistä huolimatta Helmi sai vain yhden ainokaisen tammavarsan, joka on Simpukankerääjä.
Jalomus oli KTK-I -pakittu menestynyt kenttäori, joka sai vanhoilla päivillään laatuarvostelupalkinnot kenttäratsastuksesta ja jälkeläisistään. Se periyttikin jälkeläisilleen paitsi paljon ruunivoikkoa väriään, myös sporttisuuttaan ja reippauttaan. Ori oli 146 cm korkea.
146-senttinen Erimus kokeili monia ratsastuksen lajeja menestyen ihan hyvin. Oman lajinsa, kenttäratsastuksen, se löysi kymmenenvuotiaana ja siitä alkoi sen todellinen voittokulku, joka päättyi vasta 18-vuotiaana pieneen loukkaantumiseen radalla. Sen jälkeen ori oli siitoskäytössä noin neljänkymmenen varsan ajan ennen kuin jäi kokonaan eläkkeelle.
Arvaus oli kevytrakenteinen 149 cm korkea voikko. Se ei kilpaillut, vaan eli harraste- ja siitoshevosen elämää Kyröskoskella. Arvaus oli rauhallinen tamma, joka sai neljä varsaa ja kantakirjattiin kakkospalkinnolla.
149 cm korkea Väike oli rakenteeltaan pitkänomainen, ja osin ravisukuinenhan se onkin. Väike itse ei kuitenkaan juossut kilpaa, vaan meni harrastuksenaan helpon B:n kouluratsastuskisoja menestyen ihan kohtalaisesti. Väike oli luonteeltaan melko raisu, mutta myös työteliäs, jos sen motivoi kunnolla tekemään tehtäviään. Tamma sai yhden varsan, mutta kun sillä yritettiin tehdä toista, sekä emä että varsa valitettavasti menehtyivät jonkinlaiseen raskausmyrkytykseen tiineyden loppuvaiheessa.
Pikku-Ukko oli menestyneiden ravihevosten kaunis voikko jälkeläinen, mutta sillä ei ollut juoksupäätä ollenkaan. Sen omistaja astutti sillä kaksi tammaa parempien juoksijoiden toivossa, ruunasi sitten Ukon ja möi sen. Uusi omistaja koulutti siitä hyvän, kiltin yleisratsun ja teki voittoa myymällä sen ratsastuskouluun. Siellä Ukko viihtyi erinomaisesti, ja rauhallisena ja kilttinä 150 cm korkeana söpöliininä se oli sekä aikuis- että lapsiratsastajien suosiossa.
155 cm korkea ruunivoikko Säihke on melko tuntemattomasta suvusta polveutuva tamma, jonka toivottiin periyttävän väriään ja hyvää, työteliästä luonnettaan. Se toimi siitostammana kauan ja sai kuusi varsaa. Sitten se siirtyi eläkkeelle ja vietti rauhallista eloaan pihatolla kunnes menehtyi vanhuuteen.
Kilpailukalenteri
Päiväkirja ja valmennukset
Heinäkuu 2018
On kuumaa ja kauheaa. Ennen tätä päivää ei ole satanut kertaakaan koko kesänä, ja tämä yhdistettynä Kertun ja kumppaneiden koviin kavioihin ja pohjattomiin mahoihin on johtanut siihen, että pikkulaitumella ei varmaan ikinä enää kasva ainoatakaan ruohonkortta. Tammat ovat syöneet antaumuksella, mutta nyt, heinäkuun puolivälissä, oli niiden loman aika jo päättyä, ja ne haettiin sateen alta takaisin talliin.
Kerttua ei haitannut siirtyä sisälle. Erkinheimon talli on erinomaisesti ilmastoitu, ja jo pelkästään se sai meidän Kertun hyvälle tuulelle. Kun sen nokan eteen laskettiin vielä iltapalaa, oli sisälle pääseminen tamman mielestä erinomainen juonenkäänne tässä maallisessa vaelluksessa. Kerttu söi korvat hörössä ja iloisesti muhisten.
Kun hevosten iltapala oli lopuillaan ja myrsky ja sade kauheimmillaan, katkesivat sähköt koko Erkinheimon tilalta. Valoisana iltana sitä ei olisi huomannut, ellei olisi ollut niin kuuma. Ilmastoinnin hurina lakkasi, eikä kestänyt kuin kaksikymmentä minuuttia ja tallissa oli tukahduttavan kuuma. Jopa Kerttu, joka on yleensä rauhallinen kuin mikä, takoi kaviollaan karsinansa ovea ja suorastaan kerjäsi ulos. Siellä ei olisi yhtään sen viileämpää, mutta ainakin siellä kävi tuulenvire!
Ei siinä auttanut muu kuin hälyyttää kaikki paikallaolevat Erkinheimot, naapurit ja työntekijät paikalle. Hevoset päästettiin ensimmäisinä ulos, ja sen jälkeen lehmät. Koska uusia varsoja oli vielä paljon myymättä ja muutenkin osa hevosista oli palannut ennen aikojaan laitumilta, oli kauhea tilanpuute. Väliaikaisia aitauksia viriteltiin rauhallisimmille hevosille, kuten Kertulle, jopa Erkinheimon lastenlasten hyppynaruista ja maahan pystyyn isketyistä lapioista. Sade kasteli kaiken, ja ukkonen jyrisi, mutta Kerttu oli hyppynarutarhassaan vain kiitollinen siitä, että pääsi kuumasta tallista ulos.
Kun rankkasade hellitti, palautuivat sähkötkin. Sisälle tarkoitetut hevoset ja lehmät oli palautettu paikoilleen ennen puoltayötä.
Kesäkuu 2018
Kouluvalmennus, valmentajana Miika Rossi (Oresama)
Kertun ravi oli ehkä hidasta, mutta tunsin, kuinka hyvin se liikkui. Kun istuin oikein syvälle satulaan ja hengittelin rauhassa, saatoin nostaa katseeni eteenpäin ja meistä tuli kentauri. Sellaista ratsastusta kokee harvoin, ja silloin kun homma sujuu, on siitä otettava kaikki irti. Miika Rossin pyytämä kahdeksikko taivutuksineen ei tuottanut meille mitään ongelmia, vaikka yleensä se on sekä minun että Kertun mielestä ihan hirveän vaikea tehtävä.
Kun Miika Rossi pyysi meitä nostamaan laukan samalla kahdeksikolla ja tekemään laukanvaihtoja, taivutuksia ja temmonvaihteluita kaikkia samaan aikaan, flow-tilaamme tuli pieni särö. Laukanvaihdot eivät osuneet kohdilleen, ja jotenkin hermostuin siitä, mikä sai Kertun keskittymisen herpaantumaan. Onneksi Miika Rossi huusi heti, että sillä ei olisi mitään merkitystä, osuisiko laukanvaihto oikeaan kohtaan, kun laukka oli muuten epäkerttumaisen näyttävää ja hallittua. Hetken kuluttua pystyin rentoutumaan ja laukanvaihdotkin osuivat varmaan tosi hyvin kohdilleen, kun en enää miettinyt niitä liikaa.
Kun harjasin Kerttua valmennuksen jälkeen, olimme Miika Rossin kanssa tosi tyytyväisiä. Hän kehotti treenaamaan Kertun takapäätä vielä vähän, jotta tamma jaksaisi työskennellä vielä hieman paremmin takajaloillaan. Minulle Rossi suositteli ensi tilassa parempia ratsastushousuja ja yleistä kuntotreeniä ihan lenkillä ja salilla. Miikan lähdettyä oli ihan hirveän hyvä fiilis, ja halasin Kerttua, pientä filosofiani. Olin ihan varma, että jos vielä kilpailisimme yhdessä, kaikki menisi ihan nappiin. Ja vaikka emme kilpailisikaan enää, lähiaikoina olisi luvassa hirveän mukavaa ja vaivatonta ratsastelua!
Toukokuu 2018
Estevalmennus, valmentajana Miika Rossi (Oresama)
"Mutta me ollaan hypätty joskus 110-senttisiä ratoja", Oresama rutisi Kertun selässä taas yhden pieleen menneen hypyn jälkeen. Lähestyminen oli ollut vähän sinnepäin, hyppy kömpelö ja alastulo rysähtävä. Syynä oli ainakin suurimmaksi osaksi ratsastaja, joka ei viitsinyt keskittyä niin kuin silloin ennen, kun kilpaili tosissaan.
"Niin? Susta voi tulla surkea, vaikka et olisi aina ollut surkea", sanoin törkeästi ja ilmeettömästi.
"Joo, mutta eikö kisatulokset kelpaa näytöksi laatiksissa?" Oresama kysyi täysin piikistäni välittämättä.
Tämä oltiin käyty läpi niin monta kertaa, etten vastannut mitään muuta kuin ärjäisin, että nyt ryhtiä siihen ratsastukseen, kisanäyttö on eri asia kuin ratsastusnäyttö, ja nyt olisi hyvä hypätä tuo 90-senttinen este taikka palkinnot jäävät varmana saamatta. Lisäksi sanoin muita uhkauksia, jotta viesti menisi perille. Oresaman pitäisi nyt käyttää napakampia apuja. Ja viedä Kerttu esteelle eikä lopettaa kesken. Sanoin hänelle senkin.
90-senttinen este ylittyi ihan hyvin, joskin suoritus oli kaukana Kertun huipputasosta. Se oli kuitenkin varmistus sille, että tamma osasi vielä hypätä. Komensin Oresaman alas Kertun selästä ja kävelyttämään loppukäynnit, koska ei hänestä enää muuhunkaan ollut. Joku muu saisi kyllä tehdä Kertun ratsastusnäytöt...
Huhtikuu 2018
Nostin Kertun selkään silat ja kiinnitin mahavyön. Laitoin rintaremmin roikkumaan sen kaulalle ja sen jälkeen ripustin sen yhteistyöhaluiseen päähän päävehkeet. Kiinnitin häntäremmin vielä ennen kuin vedin kärryt tamman perään. Sen korvat värähtivät, kun laskin aisat ja pukkasin ne silojen silmukoihin. Ajaminen ei ollut Kertulle ihan jokapäiväistä. Silti se odotti kärsivällisesti kunnes olin kiinnittänyt kärryt tukevasti siloihin ja kieputtanut pitkän rintaremmin aisojen ympärille.
Ravasimme rauhallisesti Erkinheimon ravihevosten hiittisuorana toimivalle purupäällysteiselle yksityistielle, jonka varrella tarhammekin suurilta osin ovat. Annoin Kertun hölkätä aivan purusuoran toiseen päähän ja käänsin sen isolla liikenneympyrämäisellä kääntöpaikalla, josta Erkinheimon maastopolut haarautuivat mikä minnekin suuntaan. Sitten usutin tamman ravaamaan niin lujaa kuin se kintuistaan pääsi, ja vielä sitäkin lujempaa. Kun se nosti laukan, hidastin sen takaisin raviin, ja se juoksi hölmistyneenä mutta selkeästi ilahtuneena. Radan päässä jarrutin ja tein käännöksen ahtaalla levikkeellä hyvin varovaisesti.
Kun juoksimme takaisinpäin, Kerttu sai jutun juonesta kiinni. Sen korvat liimautuivat niskaan, ja se antoi mennä. Vaikka se on aika laiska hevonen, juoksemisesta se tykkäsi. Se ei olisi halunnut hidastaa enää kääntöpaikalla, mutta minun oli pakotettava se takaisin hölkkävauhtiin. Siitä se oli helppo ohjata maastopoluista toisiksileveimmälle: sille, jota mieluiten ajoin, jos halusin ajaa maastossa.
Joulukuu 2017
Estevalmennus, valmentajana Miika Rossi (Oresama)
Tässä valmennuksessa harjoiteltiin muuria. Se oli naamioitu Kerttua varten kolmella helpolla, vain 60-senttisellä esteellä, jotta Kerttu itse ei ehtisi liikaa jännittää ennen hyppyä. Oresama sai laittaa tamman heti töihin. Komensin vaatimaan siltä rauhallisia lähestymisiä, tehokkaita ponnistuksia ja viimeisteltyä laskeutumista. Oresaman itsensä tulisi nyt keskittyä kuhunkin esteeseen yksitellen, eikä siirtää katsettaan ja ajatuksiaan seuraavaan esteeseen kesken ilmalennon.
Kerttu hyppäsi radan, eli siis naamioidun muurin tehokkaasti, mutta tosi korkealta. Sitä siis jännitti ja se jätti siksi liikaa ilmavaraa. Oresama sai hypätä vielä monta kertaa, ja joka kerta naputin vielä ratsastuksesta jotain: enemmän jalkaa, rauhallisempi vienti esteelle, katse eteenpäin, ja niin edelleen. Kolmannella kerralla Kerttu alkoi vähän luottaa itseensä muurilla, ja viidennellä kerralla suoritus meni ihan nappiin. Siihen oli hyvä lopettaa.
Ehdotin, että Oresama harjoittelisi maastoesteitä. Se olisi Kertulle ihanaa vaihtelua ja opettaisi sitä suhtautumaan järkevästi erikoisesteisiin myös kentällä.
Marraskuu 2017
No niin. Kertun viimeiset estekisat ovat ensikuussa Mörkövaarassa. Vuodenvaihteen jälkeen kisaammekin vain kenttää, ja kun siitä päästään, niin valjakkoajoa, jota Kerttu ei ole vielä montaa kertaa päässyt edes harjoittelemaan! Koska kouluratsastus on jo kisattu ja esteiden aikakin pian ohitse (pidän nätä kahta englantilaisen tyylin jonkinlaisina peruslajeina), tekisi mieli kirjoittaa tähän räkäinen ja kyyneleinen nostalgiapläjäys siitä, miten Kerttu tuli minulle Lapista pulleana ja osaamattomana, ja miten minä tein siitä ratsun. Sellaisia on kuitenkin kirjoitettu niin paljon, että jätetään väliin: olemmehan me eläneet sen ajan jo yhdessä, ja te olette päässeet kurkistelemaan menneisyyteen päiväkirjan kautta.
Suunnataan katse tulevaisuuteen ja lisätään Kerttu laatuarvistelulistoille. Siitä ei ole varmuutta, minä vuonna se tilaisuuteen pääsee, koska jonossa on monta supervanhaa Erkinheimoa ennen sitä. Ei meillä kuitenkaan kiire ole. Kerttu on nuori ja ihana, ja täydellinen ilman palkintojakin. Kaikkihan sen nyt tietää!
Maaliskuu 2017
Kouluvalmennus, valmentajana Miika Rossi (Oresama)
Tänään laitoin Oresaman ja Kertun tekemään taivutuksia. Huomasin saman tien, että Kerttu ei taivu vasemmalle yhtä paljon kuin oikealle, eikä se oikeallekaan taivu tarpeeksi. Tämä ei ole ihmeellinen uutinen Kertun taustan huomioon ottaen: eihän tammalla ole kukaan koskaan ratsastanut tavoitteellisesti peruskoulutuksen jälkeen. Teimme siis taivutusharjoituksia lähinnä ravissa pitääksemme Kertun koko ajan lämpimänä, mutta aina välillä myös käynnissä, jotta Kertulla olisi mahdollisuus tarkkaan työskentelyyn. Oresama ei turhautunut hevoseen kertaakaan, vaikka edistys oli ensimmäisen puoli tuntia tuskin huomattavaa: sanoi vieläpä pitävänsä Kertusta ja tekevänsä siitä vielä ratsun!
Puolen tunnin kuluttua alkoi tapahtua. Kerttu tuntui vasta silloin ymmärtävän, mistä on kyse, ja se ihan kuin kokeilunomaisesti venytti vasenta kylkeään taipuen oikealle kuin piipunkrassi. Minä hurrasin, ja Oresama kehui pientä tammaa vuolaasti. Silloin Kertun aivot naksahtivat: ei tässä tämän kummempaa haluttu! Tamma alkoi toimia oikein hienosti. Lihaskunto ja kehonhallinta sillä eivät loppuvalmennuksestakaan riittäneet edes hienon, pyöreän voltin tekemiseen, mutta sen menossa oli sentään yritystä. Se tiesi, mitä siltä halutaan, ja yritti parhaansa mukaan vastata pyyntöön. Sehän on tärkeintä!
Jälkikasvu
06.08.2017 o. Erkinheimon Ronkeli Rinkeli (i: Kapteeni Kiukku)
