Soittakaa Paranoid
| Nimi | Soittakaa Paranoid aka Noita |
| Rotu, väri | Suomenhevonen, musta |
| Sukupuoli | Tamma |
| Säkäkorkeus | 157cm |
| Syntynyt, ikä | 01.05.-17, 8v |
| Rekisterinumero | VH17-018-0942, #PKK2607 |
| Kasvattaja | Saija Kotka (evm.), Suomi |
| Omistaja | Oresama VRL-02753, Erkinheimot |
| Painotuslaji | Yleispainotus |
| Koulutustaso | VaB, 110cm, CIC1, vaativa |
| Saavutukset | Finest, KTK-III, YLA2, SLA-II,
ERJ-II, KRJ-II, KERJ-II, VVJ-II |
Line © Tea, väritys Oresama, tausta Dansku
Luonne
Olen usein kuvitellut, miten erikoinen Noita olisi, jos se olisi ihminen, koska se on niin erikoinen hevonen. Se ei tosiaankaan hengailisi missään laimeissa Erkinheimoissa, tai jos se pakotettaisiin, se korkeintaan polttaisi tupakkaa salaa parkkipaikan kulmalla nahkatakissaan ja piikkitukassaan ja huutelisi rumia kun komentaisin sitä välillä sisälle viettämään perheaikaa. Se olisi oman tiensä kulkija, ja salaa se harrastaisi matematiikkaa, sanataidetta ja olisi huikea maalari. Sellainenhan Noita on: sillä on aika uhkaava ulkokuori ja aluksi rujot käytöstavat, mutta oikeasti se on tosi älykäs (välillä viiltävän) ja suorastaan kadehdittavan luova.
Erkinheimojen ulkopuolisille Noita näyttäytyy lähinnä kilparatsuna, mikä on onni, sillä kisoissa se on parhaimmillaan. Kouluradalla se on hillitty valkoisine satulahuopineen, vaikka varsinkin kausien väleissä treenatessa otetaan sen kanssa kovasti kotona yhteen ratsastuksellisissa asioissa. Noidalla on suuri ego, ja se varmasti jyrää koollaan ja voimallaan, ellei usko ratsastajansa ihan oikeasti olevan tilanteen herra. Noidan saa kuitenkin uskomaan reippain avuin: tamma ei pidä heiveröisistä ohjausyrityksistä. Kylkien potkimisesta se kuitenkin raivostuu niin tulisesti, että pukittelee kovakouraisen kiusantekijänsä alas. Kuitenkin kun yhteisymmärrys ratsastajan ja hevosen välille syntyy treenattaessa, näyttäytyy Noita sen jälkeen orimaisen reippaana ja ryhdikkäänä mahtavana kouluratsuna. Joskus sitä on sanottu lehtijutussakin oriksi, kun tamma harvemmin on näin voimakas ja tiivis paketti.
Estekilpailuissakin Noidasta näkyy ulospäin vain kourallinen sen parhaita ominaisuuksia. Yleisö ja tuomarit näkevät täsmälliset hypyt, voimakkaat ponnistukset ja ketterät tiet esteeltä toiselle. Kotona taas välillä tanner tömisee, kun Noita ja ratsastaja ottavat yhteen, ja välillä ratsastaja päätyy pyllylleen maan kamaralle. Esteillä niksi on ohjata Noitaa etenkin ohjasavuilla huomattavasti hellemmin kuin sileällä. Kun tammalle esittää pikemminkin ehdotuksia kuin komentoja, se päätyy yleensä tottelemaan. Noita ei tarvitse esteillä mitään voimakasta ratsastajan tukea, vaan ennemminkin tilaa suorittaa rauhassa.
Noita on yllättäen aika ujo hevonen maastossa. Sillä saattaa olla huono näkö, koska se arastelee etenkin pimeää, ja auton ajovaloista se on suorastaan kauhuissaan, koska ilmeisesti ne sokaisevat sen pitkäksi aikaa. Niin ei ole käynyt yhtä eikä kahta kertaa, että tamma on heittänyt ratsastajansa selästään ja paennut kotiin talliin. Sitkeä jatkuva maastoilu on kuitenkin rauhoittanut sitä merkittävästi, ja porukassa maastoillessaan se on jo täysin rauhallinen. Silti se pelkää ajovalojen ja pimeän lisäksi erityisesti joutsenia, joitain tiettyjä postilaatikkoja Oijoonmäentiellä, Rävholman pihan koristetuulimyllyä sekä sitä ääntä, joka kuuluu sen omista kavioista purupohjaisella polulla. Noidalla on silti kilpailtu maastoesteitä menestyksekkäästi: maastoesteillä radat ovat selkeitä ja valoisia ja muistuttavat kovasti toisiaan. Siksi Noita ei jännitä liikaa maastoestekisoissa.
Noidalla on myös kärrytelty, ja se osaa valjakkoajoa aika hyvin. Koulu- ja tarkkuuskokeet ovat sen suosikkeja: niissä se pärjää parhaiten. Kestävyyskokeessakin se menestyisi, jos yrittäisi kunnolla, mutta sen asenne on pielessä, koska se ei pidä kestävyyskokeista.
Vaikka Noita harrastaa paljon liikuntaa, vielä enemmän sen kanssa puuhaillaan harjauspuomilla. Olisi joskus ihana puunata se kiiltävän mustaksi ja mahtavaksi, mutta kun ei. Sillä on niin lyhyt pinna, ettei edes sen harjan letittäminen kisoihin onnistu. Noita hyörii ja heiluu ja huokii, ja lopuksi päädyn aina karjaisemaan sille niin kovaa ja niin monesti, että naapuri soittaa eläinsuojeluun kun epäilee minun pian lyövän sitä. Neljännen eläinsuojeluvirkailijan visiitin jälkeen lopetin letittämisyritykset ja nypin harjan lyhyeksi. Olkoon! Rasittavaa on myös suojitus samaisen raivostuttavan heilumisen vuoksi. Sen sijaan tavallisen harjauksen ja kavioiden puhdistamisen ajan Noita seisoskelee paikoillaan kiltisti. Varusteisiinsakin se pukeutuu mielellään, niin kuin aikuisen hevosen kuuluukin. Joskus kun olen lähdössä ajoon, se on kuitenkin sitä mieltä, ettei häntäremmiä laiteta. Silloin se yrittää näykkiä niin tosissaan, että hammasta tulee varmasti, ellei ole varovainen.
Suku
Poikabändin Söpöläinen
sh, 160cm, evm.
|
Väärinkäsitys
sh, 160cm, evm.
|
Veikeä
sh, 162cm, evm.
|
Skandaali
sh, 155cm, evm.
|
Rokkirouva
sh, 158cm, evm.
|
Musikantti
sh, 161cm, evm.
|
Riehurouva
sh, 154cm, evm.
|
Romaaniklassikko
sh, 154cm, evm.
|
Muisto
sh, 158cm, evm.
|
Karviainen
sh, 159cm, evm.
|
Unelmoija
sh, 156cm, evm.
|
Rosita
sh, 151cm, evm.
|
Holger
sph, 149cm, evm.
|
Raisa
sh, 153cm, evm.
|
Poikabändin Söpöläinen eli Poika on suosittu jalostusori, jolla onkin lähes sata jälkeläistä ja määrä kasvaa koko ajan. Suosiota orille on tuonut sen hyvä, pyöreä ratsumainen rakenne, jota se periyttää, sekä hienot kouluratsun liikkeet, jotka ovat tuoneet tälle reippaalle ratsulle monia voittoja ja sijoituksia koulukisoista. Poika on 160-senttinen punaruunikko, jolla on iso läsi ja etujaloissa pitkät sukat.
Väärinkäsitys oli 160cm korkea luonteikas ori, joka menestyi hyvin koulu- ja esteratsastuksessa. Tämä lihaksikas hevonen oli väriltään vaalea punaruunikko. Jälkeläisiä sillä oli neljä, joista kaikista tuli keskivertoa parempia kouluratsuja, ja joista puolet menestyi estekisoissakin. Väärinkäsitys lopetettiin, kun se loukkasi jalkansa 18 vuoden iässä.
Rokkirouva oli mustanruunikko tamma, ja luonteeltaan kiltti ja nöyrä. 154 cm korkea tamma kilpaili jonkin verran kouluratsastuksessa, ja sai se kilpailuistaan jonkin verran sijoituksiaankin. Tamma on kantakirjattu kakkospalkinnolla, ja sillä on kolme varsaa.
154-senttinen musta läsipäinen Romaaniklassikko oli näyttävä ilmestys, ja se menestyikin näyttelyissä koko ikänsä. Sen varsinainen ammatti oli kuitenkin kenttäratsu, ja CIC1-tasolla se olikin varsinainen mestari. Tammalle oltaisiin toivottu monia jälkeläisiä, mutta se ei koskaan tullut kantavaksi. Sen munasoluja kuitenkin istutettiin toisiin tammoihin, ja tällä tavalla se sai kaksi tammavarsaa.
Muisto oli varsinainen monitaituri kilpahevonen. Se kilpaili kenttää, koulua ja esteitä, ja vanhoilla päivillään kokeili valjakkoajoakin. Kolmesta ensimmäisestä lajistaan se sai laatuarvostelupalkintoja. 158 cm korkea kiltti, omalla moottorillaan käyvä ruunikko ori sai elämänsä aikana kahdeksan varsaa. Se menehtyi vanhuuteen 30-vuotiaana.
Rosita oli vallaton musta tamma. Se voitti useita näyttelyitä, tuli muotovalioksi ja pääsi kantakirjaan ykköspalkinnolle. Ratsukisoissa se ei kuitenkaan koskaan käynyt, vaikka sillä kuulemma oli hyppypäätä kotioloissa. Kaksi varsaa Rosita sai, orin ja tamman. Ratsu oli 151 cm korkea.
Näyttelymenestys
PKK 25.11.2017 Virmavesi - HY (tuom. Anne)
PKK 20.02.2018 Saariston Hevosopisto - EO-sert (tuom. aksu)
PKK 25.08.2018 PKK - EO-sert (tuom. Arnika)
PKK 29.08.2018 Saariston hevosopisto - EO-sert (tuom. Lynn)
PKK 31.10.2018 Seppele - EO-sert (tuom. Elisa)
PKK 31.07.2019 Ranch O' Hara - EO-sert, LKV (tuom. aksu)
PKK 11.8.2019 DS Valmennustalli - EO-sert (tuom. Lynn)
Kilpailukalenteri
Päiväkirja ja valmennukset
Tammikuu 2019
Western trail-valmennus, valmentajana Miika Rossi (Oresama)
"Riimunhelistelyä!" tuomitsin heti, kun Miika Rossi sanoi että nyt mennään kentälle ja tehdään maastakäsin-harjoituksia, mutta western trailin tapaan.
"Riimunhelistelyä! Siitä ei ole mitään hyötyä!"
Miika Rossi yritti perustella hevosen itseluottamuksen vahvistamisella, rohkeuden kasvattamisella, rentouttamisella, aivotyöskentelyn hyödyillä, sillä että se oli kivaa, ja ties millä muulla. "Se lasketaan valmennukseksi laatiksissa", hän sanoi lopulta, ja ai kuinka äkkiä olinkaan mukana!
Miika Rossi kehui miten hienosti Noita ylitti sillan, ja miten se uskalsi mennä kaiken maailman tuulessa heiluvien muovipussien ja muiden osien ohitse ja kosketella niitä. Minua tympi. En ymmärtänyt miksei se olisi mennyt, kun kerran käskettiin. Sitten havahduin siihen, että eivät kaikkien hevoset varmaan menisi. Sitä perustellaan kai sillä, että toiset ovat luonnostaan rohkeampia kuin toiset, mutta siihen minä en usko. Siis tottakai hevosillakin on luonne-eroja, mutta väitän että silloissa ja muussa pelottavassa kyse on vain ja ainoastaan harjoittelusta. Toiset tarvivat enemmän harjoittelua kuin toiset, mutta kyllä jokainen hevonen lopulta ylittää rauhallisesti teeskennellyn trail-sillan.
En kokenut saaneeni mitään irti tällaisesta riimunhelistelyvalmennuksesta. Tuollaisia juttuja meillä tehdään hevosten kanssa varsoina. Miksi vaivautua enää sen jälkeen toistamaan kunnolla opittua uudelleen?
Marraskuu 2018
Valjakkoajovalmennus Skyllalle ja Noidalle, valmentajana Oresama
Eipä ole meidän Noita ennen osannut suhtautua kestävyyskokeeseen valmentaviin tehtäviin näin avoimesti ja kauniisti, eipä tosiaan. Luotettava Skyllani on todella ollut sille hyvää seuraa: tammat tarhailevatkin nykyään yhdessä, ja kun ajan niillä, Noita on kuin eri hevonen. Tänäänkin niiden valmentaminen oli helppoa kuin hengittäminen: sen kun ajoi. Ne tekivät virheitä, tietenkin, sillä ovathan ne eläviä olentoja eivätkä robotteja. Varsinkin Skyllalla oli vaikeuksia, sillä valmennus todella oli sen taitojen ylärajoilla. Kämmäily ei kuitenkaan millään tavalla johtunut yrityksen puutteesta, ja se tässä illassa olikin ihanaa! Vaikka välillä meni väärin, edes Noita ei jäänyt muhimaan epäonnistumisessaan, vaan yritti uudelleen. Voi kun kaikki hevoset ja ihmiset jaksaisivat olla aina niin positiivisia!
Taas valmennuksen lopuksi toivoin, että Skylla olisi hieman taitavampi ja joustavampi. Voi miten hienosti nämä kaksi menisivätkään kilpaluissa yhdessä! Mutta ne ovat niin eritasoisia...
Lokakuu 2018
Valjakkoajovalmennus Skyllalle ja Noidalle, valmentajana Oresama
Noita ja Skylla eivät ole ennen menneet yhdessä parivaljakkona, vaikka kummallekin parivaljakkona toimiminen on muiden hevosten kanssa ennestään tuttua. Olin aluksi vähän epäileväinen tämän yhdistelmän suhteen: molemmat tammat ovat hyvin vireitä ja nopeita, mutta Noidalla on välillä asennevamma ja se on suorastaan ilkeä, ja Skylla puolestaan on aina joskus häslä ja ihan aina taitamaton. Siksi lähdimme liikkeelle aika pienestä ja varovaisesta: helppoja raviharjoituksia, isoja raviympyröitä ja sen sellaista. Mutta se oli tytöille niin helppoa, että siirryimme asteittain vaikeampiin tehtäviin melko nopeasti.
Vaikka tämä kerta oli vasta totuttelua yhteisen kärryn vetämiseen enkä vaatinut tammoilta hirveästi, on minun sanottava, ettei kumpikaan ole tainnut vielä ikinä mennä yhtä hyvin yksin tai kenenkään toisen hevosen kanssa! Luotettava Skyllani tulee heti toimeen kaikkien kanssa, siis myös Noidan, joten yhteinen sävel löytyi heti. Noita taitavampana puolestaan sparrasi Skyllaa juuri oikealla tavalla jotta se sillä lailla autettuna osasikin enemmän kuin yksin tai toisen heikompitasoisen hevosen kanssa. Kaiken kaikkiaan näitä kahta oli upeaa ajaa, ja aion kyllä laittaa ne uudelleenkin yhdessä saman kärryn eteen.
Heinäkuu 2018
Noidasta uutisoidaan eri tavalla kuin sen noh, aisaparista, Kiukku-orista, joka kilpailee samaan tahtiin. Ero on samanlainen kuin nais- ja miesurheilijoilla, ja se on aika hassua.
Kun Noidasta kirjoitetaan lehteen tai nettijuttuun, sen ulkonäköä kommentoidaan aina. Siitä käytetään sellaisia sanoja kuin kaunis, sulokas ja viehkeä. Yhtä hyvin sitä voisi kuitenkin sanoa ryhdikkääksi, lihaksikkaaksi ja raamikkaaksi, mutta ne ovat maskuliinisia sanoja. Oreja, kuten Kiukkua, ei juurikaan kuvailla, kuin korkeintaan värinsä puolesta.
Noidasta kertovissa lehtijutuissa sivutaan lähes aina sen olemista ja käytöstä kotona. Sen kerrotaan olevan yllättävän arka maastossa, ja toimittajat aina kuvailevat sen käytöstä kun he silittävät sitä tutustuessaan siihen. Oreja ei niin kuvailla. Korkeintaan esimerkiksi Kiukun on kerrottu sivulaiseessa olevan sivutoiminen maastoratsu.
Kaikkein oudoin ero Noidan ja orien lehtijuttujen välisissä eroissa on se, ettei Noidan jutuissa ikinä ole pääosassa se, miten loistava kilparatsu se on. Ruunat ja orit yleensä ovat niitä, jotka voittavat kisoja, mutta meidän Noita painii ihan samassa sarjassa niiden kanssa. Vaikka jutun aiheena teoriassa olisi "Noidan sadas voitto", lehtijuttu käsittelee kilpauran vain parill lauseella. Kaiken huippu oli tässä kuussa ilmestynyt juttu, jonka piti olla ikään kuin aukeaman kokoinen esittely meidän kunnan kuuluisimmasta tammasta. Siinä kerrottiin pitkät pätkät esim. Noidan varsasuunnitelmista, jotka eivät ole edes ajankohtaisia vielä, ja kuvailtiin sen edellisiä varsoja, jotka ovat vielä nuoria eivätkä saavuttaneet mitään sen kummempaa. Siinä esiteltiin Noidan kauneusrutiinit (se miten sitä ei jakseta letittää) ja puhuttiin taas siitä, miten musta ja kaunis se on. Mutta kuvitelkaa - koko jutussa ei mainittu sitä, että Noita voittaa ja pärjää koko ajan orien kanssa - ennen kuin viimeisessä lauseessa. Se kuului näin. "Noita myös kilpailee este- ja kouluratsastuksessa." Siihen oli lyhennetty Noidan menestyksekäs ura, jota se jatkaa edelleen muuten myös kenttäratsastuksessa ja valjakkoajossa.
Lokakuu 2017
Valjakkoajovalmennus, omistajan kirjoittama
Olen ajatellut kokeilla parivaljakkoa Lempin ja Noidan kanssa, ja tänään meillä oli ihan ensimmäiset harjoitussulkeiset tästä asiasta. Tavoitteeni oli ihan vain saada tammat ymmärtämään, mistä on kysymys parivaljakossa, kumpaakin kun on ajettu vain yksitellen.
Aluksi Noidalla oli kauheita vaikeuksia olla juoksematta kilpaa Lempin kanssa, ja välillä meno oli aika hurjaa. Ajelin vain edestakaisin suoraa pätkää ravissa, ja käännyin käynnissä. Meni ainakin kaksikymmentä minuuttia, että tammat edes ravasivat hienosti vierekkäin. Sitten aloimme tehdä käännöksetkin ravissa ja siinä vaiheessa sain ohjaksiini sellaisen tuntuman, että Lempihän on varsinainen luonnonlahjakkuus tässä lajissa! Se meni niin kuin olisi ravaillut parivaljakossa aina!
Loppuvalmennus sitten mutkiteltiin erilaisia reittejä isolla kentällä, jotta Noitakin saataisiin ymmärtämään kääntymiset kunnolla. Lopetin onnistumiseen ja molemmille tammoille jäi hyvä mieli, ja niin minullekin. Tätä on pakko kokeilla mahdollisimman pian uudestaan!
Syyskuu 2017
Noidan nettisivuilla ei ole ollut kuvia ennen tätä, mutta tänään sain otettua siitä edes yhden otoksen. Kävimme nimittäin Kylmänkorven laavulla kävelemässä porukalla, minä Noidalla ja pojat Simpukankerääjällä ja Mölliinalla. Kun pysähdyimme noin tunniksi laavulle huilaamaan ja päästimme hevoset vapaiksi syöpöttelemään, sain Noidasta hienon kuvan kännykkäkameralla, ja nyt se on sen kuvagalleriassa.
Maastossa oli kiva tehdä pitkästä aikaa piiiiitkä vaellus, sellaiseen kun ei enää nykyään ole aikaa ihan joka viikonloppu. Hevoset kävelivät kaulat pitkinä kaikessa rauhassa, Noita tietenkin etumaisena. Lehdet alkavat jo hieman kellertää, vaikka maisema ei vielä syksyinen ollutkaan, eikä sääkään ollut kolea ja inhottava. Laavulle meneminen kesti yli kaksi tuntia, mutta takaisin tulimme noin tunnissa, koska ravailimme aika paljon.
Lenkin jälkeen harjasin ja hoidin Noidan oikein pitkän kaavan mukaan. Vaikka se välillä onkin aika krätyinen ämmä, nyt se käyttäytyi oikein hienosti ja oli ihanan rentoutuneen oloinen. Tyytyväisenä se löntysteli vielä hakaansa syömään illaksi, kun olin valmis sen kanssa.
Kesäkuu 2017
1.6. oli kisat Fiktiossa, joten aamuviideltä aloin letittää Noidan harjaa. Se e ollut ollenkaan paikoillaan, joten yritin komentaa sitä ja jatkaa vain. Sen heiluminen ei kuitenkaan loppunut, vaan yltyi niin kauheaksi, että se pilasi kampauksen kerta toisensa jälkeen. Varttia vaille kuusi olin jo niin vihainen, että karjaisin sille kirosanalitannian keuhkojeni pohjasta, ja kuutelin kun kaiku vastasi -KELE! -KELE! -KELE! -KELE!
Menimme lopuksi Fiktiossa tukka auki ja voitimme. 2.6. kello kahdeksan aamulla pihaani kuitenkin täräytti joku uudella Saabilla ja sanoi olevansa eläinsuojelusta. Meillä kuulemma karjutaan hevoselle ja hakataan sitä. Tiesin heti, että joku oli tehnyt ilmoituksen Noidasta, mikä olikin oikein: olin huutanut tosi lujaa. Näytin kuitenkin hevoset ja kerroin, että kyse ei ollut hakkaamisesta, vaan letittämisestä. Virkailijaa nauratti.
5.-6. päivä kisattiin Tuiskulassa tukka auki, mutta 7. päivä yritin taas letittää Noitaa Delicateen. Se hyöri ja pyöri taas. Yritin sitoa sen tiukemmalle ja jopa pitää vapaana. Yritin letittää karsinassa, harjauspuomilla ja käytävällä, mutta ei. Kello viideltä aloitin, ja hermoni petti lopullisesti jo kahtakymmentä vailla kuusi. -TANA! -TANA! -TANA! -TANA! kaikui Erkinheimon mailla. Ulvoin hetken ääneen kurjuuttani ja potkin kiviä parkkipaikalla ennen kuin hermoni kesti hakea Noidan, jolla oli yhä tukka auki, ja viedä sen traileriin.
8.-9. päivä kisattiin tukka auki, ja 10.6. sama eläinsuojeluviranomainen oli meidän pihassamme, joskin nyt rauhallisempana kuin viimeksi. Kuulemma olin ehkä taas kiroillut, lyönyt hevosta ja sen jälkeen hevonen oli ulvonut haassaan. Näytin taas hevosen ja selitin, että minä se olin ulvonut parkkipaikalla, että en löisi hevosta, vaikka kyllä oli tehnyt mieli. Valvoja lähti taas tyytyväisenä.
Eläinsuojelu kävi meillä vielä kaksi kertaa loppukuusta. Viimeisellä kerralla valvoja ehdotti, että en enää letittäisi Noidan harjaa, koska se huolestutti naapureita. Lupasin heti olla letittämättä. Ei ollut aikomuskaan. Hermo ei kestäisi. Valvojan lähdettyä hain saman tien metallikamman satulahuoneesta ja menin nyppimään hakaan Noidan harjan lyhyeksi. Se seisoi raivostuttavan kärsivällisesti ja patsasmaisesti paikoillaan ihan kuin ärsyttääkseen minua. Ihan kuin se olisi halunnut näyttää, miten kauniisti se osasi seistä harjan käsittelemisen aikana.
Toukokuu 2017
Pienet kaviot rahisuttivat soraa, kun Noita riuhtaisi riimunarusta ja hyppäsi tallia ympäröivälle sorakaistaleelle. Minulla oli käsissäni pitkä riimunaru, joten annoin narun luistaa löysemmälle enkä kiinnittänyt varsaan sen kummempaa huomiota. Sen kylki paiskautui vasten Erkinheimon tallin ulkoseinää ja se kiljahti, mutta ei vetänyt enää narusta. Haukottelin suurieleisesti, painauduin nojaamaan tuota samaa seinää ja odotin tammavarsan kiukuttelun loppumista.
Kun olin aikani nojaillut seinää ja Noita oli puuskuttanut hermostuneesti takanani allaan rahisevaa soraa etukavioillaan paiskoen, se käveli vierelleni säyseänä kuin lammas. Kehuin ja taputin sitä niin kuin se ei olisi koskaan kiukutellutkaan, sillä lopulta se oli päättänyt toimia oikein. Se oli suloinen, ja varmasti siitä tulisi hyvätapainen ja ihmisrakas, kunhan olisin sen kanssa kärsivällinen.
Jälkikasvu
020517 o. Erkinheimon Isähahmo (i: Jatsin Taika-Aika)
030817 o. Erkinheimon Mainio (i: Atomipommipormestari)
