Erkinheimon Isähahmo
| Nimi | Erkinheimon Isähahmo aka Iskä, Ismo |
| Rotu | Suomenhevonen |
| Sukupuoli | Ori |
| Säkäkorkeus | 158cm |
| Syntynyt, ikä | 02.05.-17 31v |
| Rekisterinumero | VH17-018-1433 |
| Kasvattaja | Oresama VRL-02753, Erkinheimot |
| Omistaja | Oresama VRL-02753, Erkinheimot |
| Painotuslaji | Yleispainotus |
| Koulutustaso | VaB, 110cm, CIC1, vaativa |
| Saavutukset | YLA1, SLA-I, ERJ-I, KRJ-II, KERJ-I,
VVJ-I |
© Cherie, Cherie, CC BY-NC 2.0
Isähahmo kuoli vanhuuteen 1.4.2021. Muistosivulle.
Luonne
Isähahmon rekisterinimi oli selvä jo ennen orin syntymää - saman tien se päätettiin, kun sen emän ultrassa selvisi varsan olevan potra poika. Mikään muu orin elossa ei olekaan ollut selvää, vaan emäntä ja isäntä ovat alusta asti tapelleet kaikesta. Emäntä halusi sanoa Isähahmoa Ismoksi ja tehdä siitä oivan kouluratsun. Isännän mielestä Isähahmoa kutsuttaisiin Iskäksi ja siitä tulisi erinomainen hyppääjä. Emännän mielestä ainakaan nimi Iskä ei ollut kauhean hyvä idea: "mitä siitä sitten tulee, kun sitä pitää puhutella? Huudetaan, että Iskä, tuuppa tänne? Että Iskä, nosta laukka? Hyvä poika Iskä?"
Loppujen lopuksi Isähahmo jakoi Erkinheimot kahteen leikkisästi toisiaan härnäävään leiriin, Ismoihin ja Iskiin.
Iskä (tai Ismo, riippuen kumpaan leiriin kuulut) on yleensä ihan lötköpötkö, kun sitä harjailee. Orin asenne on, että kaikki käy - paitsi ei tietenkään silloin, kun paikalla on vieraita hevosia, etenkin tammoja. Silloin on vähän kuovittava jalalla ja pärskähdeltävä, ehkä tanssahdeltavakin. Silloin kun Iskää tuuppaa kaulalle, se lopettaa koikkelehtimisensa ja painaa vähän nolona päänsä. Sitten se taas muistaa seistä kiltisti aloillaan, ja harjailu voi jatkua.
Iskä pukeutuu varusteisiinsa mielellään. Sillä on kuitenkin tapana leikkiä kuolaimella kielellään. Tämä estetään kotioloissa yleensä ravimiehiltä tutulla kielisiteellä, jos on tarkoitus hypätä, ja kisoissa ja sileällä mentäessä kielentilallisella kuolaimella, joka ei niin kovin Iskää tunnu häiritsevän (eikä aina pidättelevänkään..).
Iskä on kouluratsuna hyvä ja energinen, joskin aina harjoituksen alussa sen pää roikkuu raskaasti ja se tuntuu laahaavan etujalkojaan. Reippaat, sykettä nostavat raviharjoitukset kannattaa sijoittaa treenin alkuun, tai hoitaa lämmittely reippaasti, niin Iskän jalka alkaa nousta heti vetreämmin. Kun ori virkistyy, se on helppo ja kevyt ratsu, joka hakeutuu mielellään peräänantoon. Laukkatyöskentely on ehdottomasti sen vahvuus.
Esteillä Iskä hyppää vähän ronskisti. Sen mielestä ei ole niin justiinsa, ponnistaako se ihan siitä mistä ratsastaja määrää, koska jättiloikillaan se hyppää varmasti esteen yli, ponnisti se kuinka huonosti tahansa. Iskä ei kiellä, ei edes mahdottomissa hypyissä, eikä sen itsetunto kolahda, vaikka takakavio kolahtaisikin välillä puomiin. Välillä orilta ovat vähän jarrut hukassa hyppyharjoituksissa ja -kisoissa, ja tämän voi ehkäistä pitämällä sen vauhdin koko ajan kohtuullisena.
Koulu- ja estekonkarin lisäksi Iskä on varsinainen erämies. Sellaista korpea ei olekaan, ettei se sinne uskaltaisi astua. Se ponkii eteenpäin kauheimmissakin maastoissa, eivätkä sen jalat petä. Koska meidän Iskä on maailman rohkein mies, ei sellaista asiaa, joka sen saisi säikähtämään, ole vielä keksittykään. Ellei siis lasketa Välikyläntiellä asuvaa chihuahuaa. Sen lähelle Iskä ei mene, eikä edes kävele sen pihan ohitse, jos koira on irti.
Iskä tulee hienosti toimeen kaikenlaisten hevosten kanssa tarhassa. Yksin se ei kuitenkaan pysy langoissa, vaan itsenäisesti tarhailemisen on tapahduttava lankku- tai putkiaidoissa. Niissäkään Iskää ei pidetä yksin, jos ei ole ihan pakko, koska se selvästi stressaantuu vietettyään koko päivän omassa seurassaan. Edes se ei auta, vaikka naapuritarhassa olisi joku.
Suku
Jatsin Taika-Aika
sh, 161cm
YLA2, SLA-II, ERJ-I, KRJ-II, KERJ-II, VVJ-II
|
Taikavoima
sh, 161cm, evm.
|
Sirkama
sh, 160cm, evm.
|
Tukkataika
sh, 160cm, evm.
|
Jatsi
sh, 158cm, evm.
|
Mahti-Tahti
sh, 160cm, evm.
|
Aika Himmeli
sh, 156cm, evm.
|
Fn Soittakaa Paranoid
sh, 157cm
KTK-III, YLA2, SLA-II, ERJ-II, KRJ-II, KERJ-II, VVJ-II
|
Poikabändin Söpöläinen
sh, 160cm, evm.
|
Väärinkäsitys
sh, 160cm, evm.
|
Rokkirouva
sh, 158cm, evm.
|
Romaaniklassikko
sh, 154cm, evm.
|
Muisto
sh, 158cm, evm.
|
Rosita
sh, 151cm, evm.
|
161 cm korkea Taikavoima on viettänyt viimeisimmät 15 vuotta ratsastuskoulun tuntihevosena, ja ruuna rakastaa työtään! Se on keskitason ratsastajan unelmahevonen hyvän luonteensa ja osaavuutensa vuoksi. "Voitto" ei ole koskaan kilpaillut isoissa kisoissa, mutta tuntiratsastajat ovat välillä vuokranneet sitä pieniin este- ja koulukisoihin, ja niissä ruuna on yrittänyt kunniakkaasti parastaan. Rautiaalla Voitolla on yksi varsa muistona villeistä harrastehevospäivistään oriajaltaan.
Sirkama oli 161 cm korkea rautias suurimerkkinen komistus. Se vietti rauhallisen harrasteratsun elämän kilpaillen satunnaisesti pikkukisoissa koulua ja esteitä. Kaksi varsaakin kiltti Sirkama sai, ja periytti molemmille näköä ja ihanaa luonnettaan. Sirkama jouduttiin lopettamaan 27-vuotiaana vanhuuden vaivojen vuoksi.
Tukkataika kiersi elämänsä aikana monesta kodista toiseen, mutta silti sen tarina ei ole traaginen. Tamma sai kiltin luonteensa vuoksi olla monen tytön ensimmäinen oma hevonen. Valitettavasti kukaan ei ollut kouluttanut sitä koskaan taitavaksi oikein missään lajissa, joten 160-senttinen voikko tamma joutui aina muuttamaan pois uuden, taitavamman hevosen alta. Uudessa paikassa se oli kuitenkin haluttu kaveri. "Taika" sai yhden varsankin nuorena tammana.
Jatsi on 158 cm korkea voikko tamma, joka viettää eläkepäiviään Valkeakoskella. Ennen eläköitymistään hevonen toimi omistajansa ensimmäisenä omana harrastehevosena ja kilpaili aktiivisesti kaikessa mahdollisessa, mutta heikolla menestyksellä ja helpohkoissa luokissa. Varsinkin esteille Jatsilla olisi kuitenkin ollut kapasiteettia, ja sen herkkä kiltti luonne olisi sopinut vaikka oikealle kilpahevoselle. Jatsi sai harrastuksen vuoksi yhden varsankin, mutta mikään siitostamma se ei ollut.
Mahti-Taika sai nuorena kolme varsaa, ja sitten se ruunattiin, jotta sen luonteesta saatiin kiltimpi. Ruunauksen jälkeen "Matti" pystyi keskittymään ratsun hommiin niin paljon paremmin kuin ennen, että siitä tuli keskitasoinen kenttäratsu. Pitkän kilpauran jälkeen tämä 160 cm korkea raudikko eläköityi maastoilukaveriksi ja tätihevoseksi kotitilalleen Kemiin.
Aika-Himmeli oli 156 cm korkea siro ruunikko suomenhevostamma. Se kilpaili jonkin verran esteitä elämänsä aikana, mutta oli suurimmaksi osaksi tavallinen maastoiluhevonen. "Himppa" sai kaksi varsaakin elämänsä aikana. Kiltin tamman elo päättyi 31-vuotiaana oman karsinan rauhassa.
Poikabändin Söpöläinen eli Poika on suosittu jalostusori, jolla onkin lähes sata jälkeläistä ja määrä kasvaa koko ajan. Suosiota orille on tuonut sen hyvä, pyöreä ratsumainen rakenne, jota se periyttää, sekä hienot kouluratsun liikkeet, jotka ovat tuoneet tälle reippaalle ratsulle monia voittoja ja sijoituksia koulukisoista. Poika on 160-senttinen punaruunikko, jolla on iso läsi ja etujaloissa pitkät sukat.
Väärinkäsitys oli 160cm korkea luonteikas ori, joka menestyi hyvin koulu- ja esteratsastuksessa. Tämä lihaksikas hevonen oli väriltään vaalea punaruunikko. Jälkeläisiä sillä oli neljä, joista kaikista tuli keskivertoa parempia kouluratsuja, ja joista puolet menestyi estekisoissakin. Väärinkäsitys lopetettiin, kun se loukkasi jalkansa 18 vuoden iässä.
Rokkirouva oli mustanruunikko tamma, ja luonteeltaan kiltti ja nöyrä. 154 cm korkea tamma kilpaili jonkin verran kouluratsastuksessa, ja sai se kilpailuistaan jonkin verran sijoituksiaankin. Tamma on kantakirjattu kakkospalkinnolla, ja sillä on kolme varsaa.
154-senttinen musta läsipäinen Romaaniklassikko oli näyttävä ilmestys, ja se menestyikin näyttelyissä koko ikänsä. Sen varsinainen ammatti oli kuitenkin kenttäratsu, ja CIC1-tasolla se olikin varsinainen mestari. Tammalle oltaisiin toivottu monia jälkeläisiä, mutta se ei koskaan tullut kantavaksi. Sen munasoluja kuitenkin istutettiin toisiin tammoihin, ja tällä tavalla se sai kaksi tammavarsaa.
Muisto oli varsinainen monitaituri kilpahevonen. Se kilpaili kenttää, koulua ja esteitä, ja vanhoilla päivillään kokeili valjakkoajoakin. Kolmesta ensimmäisestä lajistaan se sai laatuarvostelupalkintoja. 158 cm korkea kiltti, omalla moottorillaan käyvä ruunikko ori sai elämänsä aikana kahdeksan varsaa. Se menehtyi vanhuuteen 30-vuotiaana.
Rosita oli vallaton musta tamma. Se voitti useita näyttelyitä, tuli muotovalioksi ja pääsi kantakirjaan ykköspalkinnolle. Ratsukisoissa se ei kuitenkaan koskaan käynyt, vaikka sillä kuulemma oli hyppypäätä kotioloissa. Kaksi varsaa Rosita sai, orin ja tamman. Ratsu oli 151 cm korkea.
Kilpailukalenteri
Päiväkirja ja valmennukset
Tammikuu 2019
Valjakkoajovalmennus Iskälle ja Pönölle kirj. Reima (Oresama)
Pönö on ollut aika epävarma ajettava. Se ei luota minuun, kärryihin, eikä oikein omiin kykyihinsäkään. Ajattelin, että paras lääke sellaiseen olisi harjoittelu parivaljakkona jonkin kokeneemman kilpahevosen kanssa, ja mikäs olisikaan parempi valinta kuin reipas ja osaava vanhus, Iskä! Niin minä valjastin pojat parivaljakoksi ja laitoin ne ravaamaan rinnakkain, ja kas kuinka Pönön luottamus kasvoi joka askeleella!
Puoli tuntia vain ravailtiin edestakaisin helppoja tehtäviä. Oli kaiken maailman kiemuroita ja pujottelua ilman minkäänlaisia tötteröitä tai muuta sellaista. Sen aikana Pönö hiffasi miten ajaminen oikeastaan toimii, ja minulla oli käsissäni ihan valmis valjakkoheppa!
Seuraavat puoli tuntia harjoiteltiin ihan tosissaan niin kuin Iskäkin olisi vielä menossa koulukokeeseen. Papparainen jaksoi hienosti vauhdissa mukana. Sitä ei tosiaankaan ikä vielä paina! Ja Pönöllä oli niin hyvä ja luottavainen olo, ettei valmennuksen lopulla olisi uskonut sen olleen tunti sitten vielä epävarma ja tutiseva reppana. Uskon, että Iskän ansiosta Pönöllä alkaa sujua myös yksilövaljakossa!
Joulukuu 2018
Kirjoittanut Reima (Oresama)
"Vuosi vaihtuu, Jeppe laihtuu, mut kaura senku Iskälle maistuu", lauloi muuan Joonas Erkinheimo, minun isäni ja Erkinheimon tilan valtias. Kun kurkistin satulahuoneen ovenraosta äänen suuntaan, näin pienen tanssiesityksenkin. Isä lauloi Iskälle ja Jeppe-kissalle, joka istui Iskän karsinan kalterien välissä kehräämässä, niin kuin sillä välillä oli tapana.
"Ei lauleta taas hevosille", sanoin isälleni muka vihaisesti ja raahasin satulan telineeseen, jollainen oli asennettu melkein jokaisen karsinan oven ulkopuolelle.
"Ja Reima sen kun jaksaa ratsastella eläkeläishevosilla, vaikka olisi oikeitakin töitä", isä huomautti nauraen. Tiesin, että hän oli oikeasti sitä mieltä, että eläkeläishevosilla ratsastaminen oli oikeaa työtä, ja että eläkeläisistä tuli huolehtia hyvin, jopa paremmin kuin muista. Ne kaikki, myös Iskä, olivat jo antaneet Erkinheimoille koko elämänsä ja tehneet paljon töitä. Olin ravistelevinani isää käsipuolesta, ja hän lähti muka kättään pidellen laulamaan seuraavalle hevoselle.
Vaikka Iskä on aika laiska hevonen, etenkin nyt vanhemmiten, se tuntui aivan ilahtuvan yllättävästä ratsastusretkestä, kun hain sen kesken päivän haastaan. Se oli nopeasti suittu ja varustettu, mutta unohduin taas palmikoimaan hetkeksi sen harjaa. Iskällähän on komein heviletti koko Erkinheimoissa: paksu, hyväkuntoinen, ja ai minkä värinen!
"REIMA! KYPäRä!" isäni huusi vielä tallin ovelta ravatessani jo poispäin ihan niin kuin olisin kuusivuotias enkä kaksikymmentäkuusivuotias. Taputin paksun nahkakintaan verhoamalla kädelläni kypärää, joka oli kuin olikin päässäni, ja keventelin samalla tieheni. Hevoseni askel oli keveä ja reipas, vaikka ratsu olikin jo ikääntyvä. Sen urhean hevosen kanssa oli ihanaa lähteä tämän vuoden viimeiseen seikkailuun.
Syyskuu 2018
Kirjoittanut Reima (Oresama)
Update! Kesällä sytin Iskää siitä kun hän ei auttanut minua Hannusen Maijan kanssa. No tuossa alkukuusta se onneksi auttoi. Ajelin sillä koppakärryillä huvin vuoksi. Ajattelin mennä vaikka Yliskylään ja takaisin, ja puolimatkassa sinnepäin sattui jotain ihan sairaan hienoa! Nimittäin Hannusen Maija käveli samaan suuntaan musiikkia kuunnellen, ja Iskä sitten hirnui juuri sopivan kovaa jotta hän kääntyi katsomaan ja jäi odottamaan meitä. Hyvä Iskä! Sitten minä pyysin häntä ajelulle ja kaikki oli hienoa. Iskä käveli asvaltilla ja peitti hiljaiset hetket kavionkopseella niin kuin kunnon siipimiehen kuuluukin, ja hiekkateillä se ravasi tasaisesti ja kiltisti. Jes!
Ei kulunut kauhean montaa päivää ennen kuin Maija oli onkinut jostain numeroni ja kysyi WhatsAppilla, lähdetäänkö uudestaan ajelemaan sillä minun hienolla hevosellani. Hei Maijan mielestä Iskä on hieno hevonen! Ja niin me menimme, monta kertaa.
Nyt minulla on naisystävä. Hyvin tehty, Iskä!
Kesäkuu 2018
Kirjoittanut Reima (Oresama)
Voi vitsit. Tiedäthän sen Hannusen Maijan? No tottahan sinä sen tiedät, koska kaikkienhan tässä kunnassa hänet täytyy tietää! Sinä ja minähän olimme lukiossa usein samoilla kursseilla hänen kanssaan! Ja sitten hän lähti opiskelemaan - ja tuli tänään Erkinheimon tallille juttelemaan isäni kanssa ties mistä. Ja se Maija, se on ihan yhtä upea vielä näin melkein kymmenen vuotta myöhemminkin! Ja minä en tosiaankaan ollut upea silloin, vaan suin tätä Iskää, tätä kelvotonta hevosta keskellä pihaa. Pidin riimunarusta kiinni toisella kädellä ja toisella ihan nopeasti vain huiskin harjalla isoimmat liat pois. Olin katsokaas ajatellut, että ihan nopeasti vain vien hevoset hakaan ja lähden rannalle, ja sitten olin unohtanut kokonaan harjata ja tarkistaa Iskän. Ja sitten se Maija tuli! Ja Iskä oli siinä riimunarun jatkona! Silmät puoliummessa! Ja minä suoraan sängystä päin tukka pystyssä!
Voi vitsit kun olisin voinut esittää olevani erinomainen hevosmies! Olisipa Iskä riehunut kuin nuori ori, ja sitten olisinpa saanut sen rauhoittumaan ihan tuosta vain niin kuin hevoskuiskaaja. Iskä olisi ollut musta ja kiiltävä ja hurja, ja minä olisin edes harjannut hiukseni ja pukenut päälleni jotain siistimpää. Vitsin Iskä! Mistä sen tietää vaikka me olisimme Maijan kanssa nyt naimisissa, jos Iskä olisi viitsinyt edes vähän auttaa! Edes vähän se olisi voinut nostella päätään ja tömistellä jalkojaan!
Tammikuu 2018
Valjakkoajovalmennus Iskälle ja Jamille kirj. Reima (Oresama)
Tänään ei mennyt tuo meidän ajelu kyllä ihan putkeen. Olin lähdössä ihan kaksistaan Iskän kanssa harjoittelemaan tarkkuuskoetta seuraavaa yhdistettyä kilpailuamme varten, ja sitten jonkin aivopierun vuoksi otin Jaminkin mukaan. Ajattelin, että pojille tekee hyvää harjoitella vähän parivaljakkoa, vaikka ne eivät ikinä tule yhdessä kilpailemaankaan. Että vaihtelu virkistää. No, virkistystä Jami olisi totta tosiaan kaivannut: se pilasi koko harjoituksen. Se oli niin laiska, että tuntui kuin Iskä olisi vetänyt sitäkin eteenpäin kärrynsä lisäksi. Eikä siinä käynyt niin päin, että Iskän reippaus olisi jotenkin piristänyt Jamia, vaan se meni ihan toisin päin. Jamin flegmaattisuus sai nopeasti Iskänkin hyytymään.
Sitten kun pojat sille päälle sattuivat, ne eivät enää totelleet ohjausta. Kyllä ne lönköttivät laiskaa possunravia sinnepäin minne niitä ohjasin, mutta eivät välittäneet edes nostella jalkojaan kunnolla. Päätin jättää leikin siihen. Seuraavalla kerralla olen viisaampi enkä yritä saada Iskästä ja Jamista enää uudelleen parivaljakkoa.
Marraskuu 2017
Kirjoittanut Reima (Oresama)
"Iskäääh..." valitin puoliääneen Vuornan pihassa, kun kunnianarvoisa hevoseni tavoitteli rasittavasti kilpatakkini hihaa kuolaiseen kitaansa. "Vielä sun pitäisi jaksaa esittää ihan hetki normaalia, jooko? Kaikkien ei tarvi tietää että sä oot tommonen."
Ne olivat minun ja Iskän viimeiset esteet yhdessä. Siihen ei liittynyt mitään haikeita fiiliksiä, koska ei hevoseni minnekään katoaisi: kunhan siirtyisi kisaeläkkeelle. Se olisi samanlainen torvelo huomennakin, mutta sillä kertaa kototallilla. Ja joka päivä. Sitä paitsi kun kaipasimme seikkailuja, olihan meillä vielä vaikka mitä edessämme. Laatuarvosteluja. Mistä sen tietää, vaikka innostuisin virtuaalisista kantakirjoistakin, tai jostain muista arvontapalkinnoista?
Oli hienoa ratsastaa viimeisen kerran kilpakentille. Katsomo oli tyhjänpuoleinen, niin kuin aina sellaisissa tavallisissa pikkukisoissa, mutta isä, äiti, molemmat veljeni, heidän vaimonsa ja lapsensa olivat tulleet, koska olivathan kisat lähellä, ja vietimmehän syntymäpäiviäni, jotka olivat oikeasti parin päivän kuluttua. Hymyilin heille, ja Iskä röhkäisi unohtaessaan esittää kilpahevosta tavanomaisen porsaan sijaan. Taputin silti sen kaulaa ennen kuin nostin laukan.
"No niin Iskä", kuiskasin sille, "nämä on pikkuesteitä meille. Mennään ja näytetään tytöille ja poneille mallia!"
Heinäkuu 2017
Maastoestevalmennus
Kirjoittanut Miika Rossi (Oresama)
"Miksköhän se hyppää nyt niinku tiikeri, vaikka kentällä se meni pikemminkin niinku kolmijalkanen puuhevonen?" ihmettelin itsekseni. Iskä oli kokemukseni mukaan yleensä hieno ja ripeä heppa hyppäämään, ja siltä este kuin este tuntui sujuvan vaikeuksitta. Sillä kertaa se ei kuitenkaan muka saanut hypättyä yhtään kentällä, vaikka Reima oli kuinka koettanut ajaa sitä eteenpäin. Se oli ikään kuin pysähtynyt aina ponnistaessaan, ja puomit olivat kolisseet. Reima oli ehdottanut että siirtyisimme maastoesteille, ja vaikka olin epäillyt hänen suunnitelmaansa, niin kappas vain, Iskä hyppäsi notkeasti ja sulavasti.
"Sillä oli vaan kuuma", Reima vastasi minulle, vaikka kysymys ei ollut oikeastaan osoitettu hänelle. "Se halus tänne varjoon."
"Jaaha. Joka tapauksessa aja se vaan lähemmäs niitä esteitä ennen hyppyä. Jos sinne Reima jää puoli askelta tilaa, niin siihen mahtuu kyllä askel."
Reima ei ollut paras Erkinheimo hyppäämään, mutta varmasti nykyään innokkain. Keskittyminen ei ollut hänen vahvuutensa, ja niinpä ratsastuksen hienosäätämisen kanssa oli vähän niin ja näin. Kilpailijana hän kuitenkin korvasi sellaiset pikkuseikat asenteellaan. Tuomaritkin huomasivat, miten hauskaa Reimalla oli, ja siitähän ratsastuksessa on kyse enemmän kuin hyppytekniikasta. Hyvin noilla menisi kisoissa.
Kesäkuu 2017
Kirjoittanut Reima (Oresama)
Laidunaika! Laidunaika! Tänään Kiukku, Iskä ja Pönö kirmasivat kolmeen pekkaan laitumelle, ja ai kun siellä näkyi ryhdikästä laukkaa ja korkeita häntiä! Saman tien alettiin arvojärjestystä selvitellä. Kiukku uhkaili korvat luimussa kavereitaan, Pönö meni edellä kauhistuneen näköisenä ja Iskä laukkasi Kiukkua päin haastamaan riitaa. Se oli sitä mieltä, että häntähän ei komennella, taikka muuten! Loppujen lopuksi mitään kauhean dramaattista ei käynyt. Iskä näytti Kiukulle hampaitaan ja näykki ilmaa. Kiukku lähestyi Iskää hitaasti, oikein julma katse silmissään. Se kuopaisi kerran maata ja irvisti pirullisen näköisesti ja Iskä peruutti saman tien kauemmas. Arvojärjestys oli sillä selvä: Kiukku on tämän kesän kunkku, Iskä haluaisi viedä sen kruunun, muttei uskalla, ja Pönö on niin vähäpätöinen, ettei kumpikaan isoista pojista ota edes sitä vakavasti. Pönöä tämä ei kuitenkaan näy haittaavan: se alkoi syödä tyytyväisenä sillä aikaa kun paksukalloisemmat orit päättivät johtajuusasioista.
Kun kävin illemmalla uudelleen moikkaamassa rakkaita poikiani, laitumella hännät huiskivat ja kolme komeaa urhoani söivät heinää vierekkäin. Pönö oli keskimmäisenä ja pää muiden häntäpuolta kohti, ja Kiukku ja Iskä näyttivät ihan sen isoveljiltä tai henkivartijoilta. Kun huusin poikia, ne tulivat minua moikkaamaan aidalle, Kiukku etunenässä saadakseen ensimmäisenä mahdollisia nameja. Mitään en kuitenkaan antanut, vaan jätin vain poikalapseni viettämään ensimmäistä yötään ulkona.
Toukokuu 2017
Maastoestevalmennus
Kirjoittanut Miika Rossi (Oresama)
"Opeta mut hyppäämään", Reima nurisi minulta eräänä kertana, kun pidin estevalmennusta hänen isoveljelleen Kajlle.
"Selvä - millanen hevonen sulla on mielessä?" kysyin Reimalta, koska valinnanvaraa kyllä riitti.
"Toi", Reima tokaisi ja osoitti kentän vieressä tarhailevaa Iskää, ja se näytti vielä niin kovin vauvamaiselta. Jes. Nuori ori. Niitähän on niin mukava aina opettaa. Etenkin 25-vuotiaiden liian lujaa ajavien pikkupoikien ratsuina. Kuuluuhan sarkasmini sinne taakse asti? Joka tapauksessa heti seuraavana päivänä kokosin pieniä vauvaoreille ja pikkupojille sopivia esteitä Reimaa ja sitä pientä Iskää varten.
Ratsukon ensimmäinen valmennus oli lähinnä esteisiin tutustumista ja sitä, että orivarsalle luotaisiin positiivinen kokemus hyppäämisestä. Reima oli loputtoman kärsivällinen varsaa kohtaan, mutta taas erittäin kärsimätön mitä tuli ohjasotteen hienosäätämiseen, käskyyni keskittyä pitämään jalat paikallaan. "Pikkuseikkoja", Reima vain tuhahti ja ravasi ohjia pitelevät kädet levällään. "Pikkuseikkoja."
Minusta valmennus oli onnistunut. Iskä hyppäsi muutaman esteen eikä sitä rasitettu liikaa. Se onnistui joka hypyssään ja tuntui pitävän hypyistä. Kunhan ori kasvaa vielä, pääsemme varmasti kunnolla töihin!
Jälkikasvu
06.08.2017 o. Erkinheimon Esi-Isä (e: Erkinheimon Enkelipallo)
