Erkinheimot

Kuulumiset

Marraskuu 2020
Kirjoittanut Joonas Erkinheimo (Oresama)
Taidan olla tulossa vanhaksi, tai sitten täällä meilläpäin on lisätty jotain hanaveteen. Nimittäin niin nopeasti vauvat kasvavat aikuisiksi! Jamikin mielestäni juuri tuli ja nyt se jo on lopettamaisillaan kilparatsun uransa. Vielä kolme VVJ:n alaista sijoitusta puuttuu. Muista kolmesta lajista sillä on jo täydet neljäkymmentä kerättynä.
Onneksi kilpauran loppuminen ei tarkoita, että tekeminen loppuisi. Jami saadaan puunata vielä monta kertaa edustuskuntoon. Sitä ei kuitenkaan tehdä enää kilpailuita varten, vaan laatiksia varten. Ne ovat vielä jännittävämpiä tilaisuuksia! Laatisten papereista selviää, mikä se Jami on miehiään kilparatsuna. Ovatko sen ura, persoona ja ulkonäkö kokonaisuudessaan sellaiset kuin jalostushevosella kuuluu olla.
Olen kasvattanut onneksi hevosia jo vuosikymmenet. Tunnen hyvän hevosen kun sen näen. Jamin ainoa heikko kohta onkin sen suku. Isä ja varsinkaan emä eivät ole samanlaisia kilpahevosia kuin Jami itse. Muilta osin Jami on todistanut jo minulle olevansa jalostushevosen arvonimen arvoinen. Se on komea, menestynyt poika, joka on periyttänyt kokoa, näköä ja kykyä jo yhdelle varsalleenkin. En ole huolissani, vaikka tässä kuussa onkin Jamin ensimmäinen näytön paikka. Vähän silti jännittää.

Lokakuu 2020
Kirjoittanut Joonas Erkinheimo (Oresama)
Saatan olla naurettava tai höynähtänyt, mutta kuunnelkaa minua loppuun asti ennen kuin tuomitsette! älkää edes hörähtäkö vielä, kun sanon odottavani lumen tuloa, jotta Jami pääsisi rekihevoseksi.
Katariina nauroi, kun puhuin tästä ääneen. Hänestä maalaisromanttisia heppa-ajeluita on turha edes ajatella. Ja jos ajatellaan, silloinkin reen eteen tulisi kuvitella liinaharjainen vanhan ajan suokki, eikä suinkaan mitään punertavaa Jamia. Katariina saa olla vapaasti sitä mieltä ja niin saatte tekin, mutta minusta hörähtely on jo ylimitoitettua pilkantekoa.
Kuvitelkaahan nyt! Jamin suloinen kyömy naama. Silmälapulliset suitset siinä. Kulkusia otsapannassa ja valjaissa. Oikein oikeat lyhdyt oikeine kynttilöineen Erkinheimon suuren punaisen reen etureunoissa niin kuin vanhan ajan ajovalot. Voi kuulkaa, sen jouluisempaa, sen talvisempaa kuvaa ei ole olemassakaan!
Katariina nauroi, että mihinkäs minä sitten ajelisin, joulukirkkoonko. No en. Joulukirkkoon on kamala ajaa: kokeilin kymmenisen vuotta sitten, eikä hevosta käytännössä saa kirkon ajaksi mihinkään. Jouduin ajaa silloin kotiin saman tien ja tulla autolla poikia ja Katariinaa hakemaan. Ei, minä ajaisin kuulkaa kuusimetsälle! Olisi joulukuu, olisi aika hakea kuusi metsästä. Jamin kanssa ajaisin sinne, oikein kauas ja nautiskellen, kaataisin kuusen, toisin sen kotiin. Kun kaataisin kuusta, Jami odottaisi polulla ihan liikkumatta, koska niin hyvä hevonen se on. Niin minä tekisin.
Tulisipa se talvi jo pian.

Huhtikuu 2020
Kirjoittanut Joonas Erkinheimo (Oresama)
Pohjanmaalla jylläsi takatalvi, kun Jami, kahdeksanvuotiaaksi vasta kääntynyt kilpailematon mutta komea ja vakuuttava, kyömypäinen hevonen haettiin kotiin. Ja kotonaan Jami oli heti, ihan alusta asti. Se vietti ensimmäisen päivän yksin haassaan, turhia hötkyilemättä, ja piehtaroi nautinnollisesti lumisateessa, hangella, joka samaan aikaan suli sen alta kuin uutta satoi sen päälle. Jo silloin ihastuin siihen ja tiesin, että tämä se nyt on: tämä on yksi elämäni hevosista.
Normaalisti otan uusien tulokkaiden kanssa rauhallisesti. Aina tutustutaan. Katsotaan, mitä tästä on tulossa. Meidän Ellulle tuli kuitenkin kiima hetken kuluttua Jamin saapumisesta, ja minä ajattelin, että mitä sitä suotta odottelemaan ensivuoteen. Minä tiesin jo pitäväni tästä hevosesta joka tapauksessa, ja varsa olisi jäävä kotiin. Ei se niin vaarallista olisi, vaikka Jami osoittautuisikin huonoksi kilpahevoseksi myöhemmin. Olihan Ellu jo laatuarvosteluihin valmis, oli ollut jo kauan, ja itsehän minä varsan kouluttaisin. Mitähän mahtoi Jami tuumata, kun heti tulon päälle melkein morsianta tyrkytettiin? Ainakin tyytyväiseltä se vaikutti. Miehet.
Jamilla on nyt oma paikka tallissa, haassa ja sydämessäni. En ole ilmoitellut sitä vielä kilpailuihin, mutta eiköhän meidän kautemme jo tässä kuussa ala. Ori on kuitenkin jo kahdeksan ja siitä on pidetty hyvää huolta. On jo korkea aika aloittaa. Nyt seuraava homma onkin ratkaista, kenet pojistani päästän sillä kilpailemaan: rauhallisen Kajn, järkevän Juhanin, vai Reiman, joka on vielä nuori ja vauhdikas?