Erkinheimot

Kuulumiset

Joulukuu 2020
Kouluvalmennus
Kirjoittanut Juhani Erkinheimo (Oresama)
Tämän päivän koulutreeneissä laitoin puomeja ristin muotoon maneesin pohjalle. Lämmittelyn jälkeen tarkoitus oli hioa vähän Artun askelpituutta ja etenkin keskiravia ensin niiden puomien avulla ja sitten ilman. Aloitimme melko vaatimattomasti. Arttu, jonka erikoisalaa on taipuminen ja kauniisti asettuminen, ravasi ympyrää puomien ylitse. Minun tehtäväni oli säädellä sen askelta niin, että askeleet jakautuisivat tasan puomien väleihin ja yksikään puomi ei kolahtaisi. Sekös olisi ollut helppo homma ilman peiliä, mutta kun tuo meidän maneesin peili on otettu alas Reiman ja Kajn potkittua siihen jalkapalloa niin, että se oli kuin impressionistinen taideteos. Yritä nyt siinä ilman peiliä sitten mennä. Kyllä muuten kolisivat puomit. Lopulta löytyi rytmi, niin että pystyin alkaa pienentämään ja suurentamaan ympyrää ja samalla lyhentämään ja pidentämään askelta. Ajatukseni oli, että tempo pysyisi mahdollisimman samana ja askelmäärätkin, mutta vauhti kiihtyisi tietenkin keskemmällä ympyrän pienentyessä.
Siitä jatkettiin kahdeksikolle. Toinen puoli oli puomia niin kuin ympyrälläkin, toinen puoli ilman. Keskityin niin vimmatusti laskemaan askelia, että taivutukset menivät monella kierroksella ihan miten sattuu. Kyllä pitäisi tämän ikäisen osata jo kahdeksikkoa ratsastaa tällä kokemuksella, varsinkin kun alla on tallin herkin hevonen, mutta ei vain. Arttu yritti tottakai parhaansa. Kun rentouduin itse, kyllä se alkoi sujumaan. Sitten piti kuitenkin jo vaihtaa tehtävää ensimmäisen onnistumisen jälkeen, ettei Artulla pala käpy. Se ei nimittäin tykkää tehdä samaa asiaa kauaa.
Lopuksi ohjelmassa oli ravaamista molempiin kierroksiin ja ravivoltit sivujen keskellä. Ajatus oli, että lyhyellä sivulla mentäisiin lyhyttä askelta tosi tiukassa muodossa ja pitkällä sivulla sitten hidastettaisiin tempoa ja pidennettäisiin askelta reilusti samalla. Onneksi olin säästänyt tämän jutun viimeiseksi. Se oli nimittäin kahdeksikkoa noin triljoona kertaa helpompi harjoitus tällä hevosella. Oli ihanaa onnistua kunnolla alusta asti.
Treenin jälkeen Arttu auttoi minua laittamaan puomit pois. Työnjako oli sellainen, että minä nostelin puomit telineeseen ja Arttu kulki perässä huohottamassa, että mentäisiin jo hakaan. On se vain ihana tunne, kun saa tehdä yhteistyötä näin avuliaan ja taitavan orhin kanssa.

Heinäkuu 2020
Kirjoittanut Joonas Erkinheimo (Oresama)
Juuh. Ei siinä. En oikein tiedä mitä sanoa Artun kisoista. Touko-, kesä- ja tämä heinäkuu siinä meni, kun oli ukkelilla este- ja koulusijoitukset täyteen kerättynä. Aika huima tahti, sanoisin. Jotenkin tunnen omituisen onttoa ylpeyttä. Minun poikanihan Artulla ovat ratsastaneet: Juhani koulua ja Kaj esteitä, välillä Reimakin on tuurannut. Olen ylpeä pojista. Arttu on minun hevoseni, ja siinä mielessä olen siitäkin ylpeä. Itse olen sen kouluttanut, ja tämähän kertoo, että hyvää työtä olen tehnyt. Pojat ovat sillä valmentautuneet, ja varsinkin Juhani nähnyt hirvittävästi vaivaa, joten siitäkin on oltava ylpeä. Samalla on kuitenkin outoa, etten voi tuntea kasvattajan ylpeyttä. Erkinheimoissa on loppujen lopuksi aika vähän muiden kasvattamia suvullisia hevosia. Artun vanhemmat eivät ole minun ansiotani, eivätkä sen perityt hienot ominaisuudet ole minun kasvatus- tai ajatustyöni tulosta. En minä nyt kovin nokitteleva mies ole, mutta silti olisi kivempaa ottaa kaikki kunnia ihan vain itselleen, ja nyt ei voi. Jaan sen paitsi poikien, myös Kuuralehdon kanssa.
Oli Arttu oma varsa tai ei, suurimman osan aikaa se ei ole vieraan kasvatti, vaan ihan meidän oma pikku Arttu. Se on erilainen kuin oman linjan hevoset: herkempi ja kevyempi. Siinä mielessä se täydentää hyvin jalostustyötämme. Pojat ovat kuitenkin valittaneet, että Artulla ratsastaminen on niin tosi erilaista, että siitä on kamalasti vaivaa. En yhtään usko sellaisiin valituksiin. Arttu on selkeästi erilainen kuin omat varsat, mutta se tekee pojille vain ja ainoastaan hyvää. On hyvä ratsastaa mahdollisimman erilaisilla hevosilla. Sitä paitsi onhan se selvä asia, että Artun erilaisuus on ollut vain hyvä juttu. Ehkä se on juuri sen vuoksi kerännyt ennätysnopeasti kahden lajin sijoitukset!
Syksyä kohti mennään nyt kenttäratsastuksen ja valjakkoajon merkeissä. Reima ei ilmeisesti ainakaan ole väsynyt Artun erilaisuuteen, sillä hän kiirehti minun puheilleni ennen isoveljiään kuullessaan kenttäkisakauden alkavan orilla. Kuulemma hänen on pakko saada kilpailla Artulla, tai hän kuolee. Poika taitaa olla päässyt ruusukkeiden makuun. Samalla tavalla salakähmäisesti Juhani on lähestynyt minua valjakkoajokisojen suhteen. Artulla on pojat vientiä!
Mutta nyt ennen syksyn kisoja Arttu lähtee laitumelle viettämään minilomaansa. Lämpimät kuukaudet kuulemma jatkuvat pitkälle syksyyn, mutta ei Arttua voi kauaa seisottaa. Mitä siitäkin tulisi, että se keräisi liikaa energiaa? Se ei nytkään ole mikään pystyynkuollein tapaus. Se tulisi varmaan aidasta läpi.

Huhtikuu 2020
Kirjoittanut Katariina Erkinheimo (Oresama)
Vitsit tuota Arttua. Pojat tykkäävät siitä ihan valtavasti, kun sillä pääsee lujaa. Varsinkin Reima. Ja Reimalle ei tosiaankaan tekisi hyvää mennä hevosella, jolla pääsee liian lujaa. Pelkään, että jotain sattuu, sillä vaikka Reima on kahdenkymmenenseitsemän, hän on minun pieni poikani, josta olen aina huolissani. Samalla, kun sydän tykyttäen katselen Artun ja Reiman villiä estehyppelyä kentällä, minua kuitenkin hymyilyttää. Reimalla näyttää olevan niin tosi kivaa, eikä Arttukaan moiti yhtään tippaa. Kai minun pitäisi luottaa siihen, että se pysyy Reimalla hallinnassa, mutta välillä, kun pieni poikani tuiskahtaa tantereeseen sen selästä kesken laukan, kyllä ottaa sydänalasta. Itse en Artun selkään tohtisi enkä tahtoisikaan, mutta onpahan noita muita halukkaita. Mieheni Joonaksenkin silmät ihan kiiltävät innostuksesta, kun hän suunnittelee Artun ensimmäistä kisakautta meillä.