Erkinheimot

Kuulumiset

Syyskuu 2018
Kouluvalmennus, kirjoittanut Reima (Oresama)
"Vielä mä sut kesytän", uhkasin Hempalle. Ravasimme raskaasti ja jysähtelevästi ympäri kenttää tehden voltin joka sivun keskellä. Vaikka sää oli viileä, olimme molemmat hiessä. Olimme toki tehneet töitä jo ainakin 20 minuuttia, mutta emme olleet edistyneet vielä ollenkaan. Olin silti hyvin päättäväinen: minähän saisin Hempan taipumaan ja menemään kauniita voltteja.
Hemppa hakeutui mielellään niinsanotusti pohkeen ja ohjan väliin sen verran kuin se isona möhkäleenä osasi. Siis suoralla mentäessä. Kun käänsin sen voltille, sen takapää luiskahti omituisen pitkäksi ja ravi alkoi olla oikein erityisen laiskaa. Kun kannustin sitä reippaasti pohkeillani, se painoi päänsä ja halusi ohjaa. Kun myötäsin, se ravasi notkoselkäistä possunravia.
Yritin suurentaa ympyröitäni. Houkuttelin Hempan ohjalle ja ratsastin ulkopohkeella sen pyllyn pysymään ympyrällä. Käytin sisäohjaa ikään kuin nyppien kevyesti suoranaisen asettamisen sijaan, ja Hemppa taipui keinotekoisesti ja epävarmasti, mutta silti selkeästi. Sen muoto ei ollut mitenkään kaunis, mutta me onnistuimme.
Teimme vielä kolme muuta samanlaista keinotekoista mutta periaatteessa onnistunutta volttia: kentän jokaiselle sivulle. Siihen lopetimme valmennuksen, jotta Hempalle jäisi hyvä muisto, ja jotta minä en läkähtyisi sen selkään.

Elokuu 2018 - Hemppa ratsuna
Kirjoittanut Reima (Oresama)
Hemppa on oppinut jo vaikka mitä, ja onhan se jo aikuinenkin. Olen totuttanut sen satulaan ja suitsiin hyvin hitaasti ja rauhallisesti, ja se hyväksyi ratsastajan heti. Hempan ensimmäisenä oppimat avut olivat pysäyttäviä ja pidättäviä, sitten vauhtia lisääviä, ja kääntymiset se hoksasi ihan itse. Velä Hempalla ei voi tehdä mitään kauhean vaativaa, mutta se hyppääkin jo matalia esteitä. Tyyli ei kuitenkaan ole kaunis.
Hempan kouluttaminen ratsuksi on ollut minusta vaikeaa. Se ei ole Hempan syy, vaan johtuu siitä, etten ole aiemmin tavannut ketään Hempan kaltaista. Olen ratsastanut ainoastaan suomenhevosilla aikuisikäni, ja niiden perusteella on tosi vaikeaa arvioida, millainen Hempan tavoitekoulutustaso voisi olla. Shirenhevonen ei kai osaa hypätä metriäkään, vaikka sille kasvaisi pienet siivet selkään?
Isä vihaa edelleen sitä, ettei Hemppa ole suomenhevonen. Hevosen persoonaa hän ei kuitenkaan vihaa, sillä isänkin on pakko myöntää, ettei Hemppaa parempaa olekaan. Olen itse asiassa yllättänyt isän huokaamasta muutaman kerran Hempalle: "olisitpa suomenhevonen, olisit hyvä siitosori jonain päivänä." Isä ei tajua, ettei Hempan tarvitse olla suomenhevonen ollakseen hyvä siitosori, eikä hyvä siitosori ollakseen täydellinen hevonen.
Mutta Hemppa onkin minun lemmikkini, eikä kenenkään muun.

Heinäkuu 2018 - Reiman ja Hempan kurinpalautus
Kirjoittanut Katariina (Oresama)
Nuorin poikani Reima liikkuu enää harvoin ilman uutta omaa hevostaan, Hemppaa. Vaikka Reima on jo aikuinen, eikä asu enää meillä kotona, minun oli puututtava hänen ja Hempan menoon tällä viikolla.
Reima alkoi aika nopeasti pitää Hemppaa vapaana tallipihassa. Siitä ei koitunut harmia, sillä Hemppa on tosi rauhallinen hevonen, eikä se ole kiinnostunut tammoistakaan. Lapsenlapseni ovat kuitenkin pieniä, ja pitäisi Reiman niiden setänä osata vähän ajatella sitäkin, että Hemppakin saattaa säikähtää ja tehdä heille vahinkoa. Se ei häntä kuitenkaan huolettanut, vaan Hemppa pysyi vapaana. Kun Reima teki töitä tallissa, esimerkiksi siivosi karsinoita, Hemppa seisoi käytävällä vahdissa ja tukki kaikki kulkureitit. Kun Reima sekoitteli rehuja, Hemppa tukki oviaukon kurkistellessaan sisään. Satuloita siivottaessa Hemppa toimi ilmeisesti Reiman satulanpitotelineenä, ja näinpä minä kerran kuinka Reima käytti Hemppaa ponnahduslautana uimapaikalla. Kun Reima lähti ratsastamaan, Hemppa seurasi mukana ja minä pelkäsin sen karkaavan ja aiheuttavan hämminkiä. Se oli hyvä asia, että Reima alkoi jäädä yöksi meille yhä useammin, mutta harmikseni hän nukkui tallissa, kerällä Hemppansa jalkojen juuressa. Pelkäsin, että Hemppa talloo hänet. Kun huomautin tästä, Hemppa katosi tallista kahtena iltana Reiman mukana. Pian kävi Reiman rivitalon muiden asukkaiden valituksista ilmi, että hulttiopoikani oli ratsastanut illalla Hempalla kotiin ja antanut sen seistä yön takapihallaan ja pitää päätään takapihan oven kautta olohuoneessa.
Silloin puutuin tilanteeseen ankarasti. Sanoin, että Hempan kanssa pelleilyn on loputtava. Jos se aikoi asua Erkinheimoissa, se olisi vapaana ainoastaan haassa. Se nukkuisi yöt joko haassa tai karsinassaan. Kukaan ihminen ei nukkuisi karsinoissa ilman erillistä, kirjallista, kolmella kaavakkeella minulta anottua lupaa. Jos Reima ja Hemppa eivät voisi sitoutua näihin sääntöihin, jäljelle jäisi kaksi vaihtoehtoa: Reima myisi Hempan tai etsisi sille muualta vapaamielisemmän tallipaikan.
Lopputulema on nyt se, että Hemppa on edelleen irti. Se seuraa Reimaa aina vain maastossa, ja Reiman ratsastaessa kentällä se seisoo kentän ulko- tai sisäpuolella ja tuijottaa. Yöt se kuitenkin viettää turvallisesti karsinassaan tai haassa ilman ihmisiä, ja se on kiinni aina ellei Reima itse ole pitämässä sitä silmällä.

Kesäkuu 2018 - Hemppa saapuu
Kirjoittanut Joonas (Oresama)
Päätäni alkoi heti särkeä, kun näin Hempan. Nuorin poikani Reima talutti varsan ylpeänä kuljetusautosta. Reiman naama hehkui ihan kuin hän itse olisi ollut hevoslapsen isä ja hyvin ylpeä tuosta pojastaan. Hevosvarsa oli epäröivän oloinen. Niin, varsahan se oli, vaikkakin jo jonkin aikaa sitten vieroitettu. Varsa, vaikka sen kaviot olivat suuremmat kuin meidän aikuisten siitosorien. Varsa, vaikka se oli jo nyt korkeampi kuin yksikään suomenhevosratsuni. Läpsäytin itseäni avokämmenellä otsaan ja käänsin selkäni tuolle kammottavalle näylle. En enää ikinä päästäisi Reimaa omin päin hevoskaupoille. Mitä ihmettä me tuolla kuvatuksella tekisimme?
"No? Iskä? Paanks mä tän alatarhaan?" Reima huusi minulle niin iloisena, että sellaista riemastunutta ääntä ei ole Erkinheimoissa vuosiin kuulunutkaan, vaikka olemme kyllä tyytyväisiä elämäämme.
Nieleskelin hetken ja käännyin uudelleen kohti typerää poikaani, joka piteli uutta hevostaan. "Joo, laita sinne vaan", vastasin alistuneena. Näin Reiman katseesta, miten hän palvoi jo maata hevosensa kavioiden alla. Tuo kuvatus oli tullut jäädäkseen.
Pudistelin päätäni katsellessani hevosen ja sen ylpeän omistajan menoa. Toivoin, ettei tuo varsa olisi ikinä tullut Erkinheimoihin, tai että se olisi suomenhevonen niin kuin kaikki kunnon hevoset. Toisaalta toivoin myös, että Reima olisi aina noin onnellinen ja juttelisi kaikille uusille hevosille yhtä tyytyväisesti kuin nyt varsalle muka esitellessään sille paikkoja.