Disneyland After Dark
|
Nimi |
Disneyland After Dark |
|
Syntymäpäivä |
21.02.-17 |
|
Ikä, ikääntyminen |
19v (oma) |
|
Rekisterinumero |
VH18-104-0007 |
|
Rotu |
Shirenhevonen |
|
Sukupuoli |
Ori |
|
Säkäkorkeus |
190cm |
|
Kasvattaja |
Silvia Dale, evm. |
|
Omistaja |
Oresama VRL-02753 |
|
Asuintalli |
Zurück |
Painotus |
Yleispainotus |
|
Koulutustaso |
HeB, 90cm |
Saavutukset |
Ei vielä |
Kuvagalleria
Line © Nana, muu Oresama
Luonnekuvaus
Disney löytyi muropaketista. Oikeasti siis sen kuva oli mainoslehdykässä, jonka sain joskus isosta hevostapahtumasta hevosenruokanäytteen kylkeen teipattuna. Siinä esiteltiin jalostusoriita joltain ulkomaiselta tallilta, ja samaisen lehdykän viimeisellä sivulla oli pari kuvaa myytävistä varsoista. Varsat olivat Red Queen - ja tietenkin Disney.
En ole niin suuruudenhullu, että soittelisin hevosesta kauas ulkomaille. Eräs ystäväni sen sijaan on, ja kun hän haaveili taas kerran omasta shirenhevosesta (vuoden hevostapahtuman jälkeen) käskin hänet googlettamaan Disneyn kasvattajan hevosen nimen perusteella. Muistin jo silloin ulkoa Disneyn nimen (koska kukapa ei muistaisi) vaikka kasvattaja oli unohtunut.
Kului vielä yksi virtuaalivuosi ja Disney törrötti minun pihassani. Sillä ja ystävälläni oli ihana kesä yhdessä, ja ihan yhtä ihana syksy oli alkamassa, mutta ystäväni vanhin lapsi sairastui vakavaan krooniseen sairauteen. Se vei äidin voimat ja pakotti hänet myymään Disneyn. Lupasin pitää Disneystä huolta koko sen elämän ajan.
Disney osallistuu. Disney on mielellään juuri sinun paras ystävä. Sen harrastus on olla osa Zurückin arkea, mieluiten kaikkein isoin osa. Se haluaa tehdä kaiken yhdessä, mieluiten ihan kaikkien kanssa samaan aikaan. Se tekee siitä maailman lutuisimman pusiponin: se rakastaa, kun sen kaulassa roikutaan, nenänpieliä suudelmoidaan ja kun sitä hinkataan harjalla. Sen suosikkiviihdettä on törröttää isona ja mahtavana keskellä metelöivää lapsijoukkoa, joka opettelee harjaamaan heppaa ihan itse. Sitä ei haittaa edes sieraimeen työntyvä kakarankinnas tai silmänympärystää väkivaltaisesti porstaava pikkuipana.
Disneyn mielialaa kohottaa myös satulointi, vaikka se ei olekaan orin kanssa helppoa. Disney on nimittäin pohjattoman kiinnostunut joka päivä ihan samoina pysyvistä varusteistaan. Niin satula kuin valjaatkin kiihottavat sen mielenkiintoa niin, että sen on asettauduttava välttämättä ihan mutkalle, jotta se näkisi tämän satumaisen tapahtuman nimeltään varustus. Disneyn ylähuuli alkaa hamuilla tyhjää jo kun se näkee kuolaimet killumassa seinällä roikkuvissa suitsissa, eikä suitsien tarvitse edes olla sen. Kuolaimet ovat sille kuin palkkio: vihdoin se saa hypistellä jotain suussaan, kun sitä on koko valjastuksen ajan kielletty koskemasta kaikkiin remmeihin.
Disney on valjakkoheppa, joskin puoliveristä kehnompi sellainen. Se ei ole hirveän nopea, eikä kyllä ketteräkään, ei edes shirenhevoseksi. Noviisiluokat se kuitenkin suorittaa hienosti, vaikka vähänkään vaikeammissa luokissa sen menoa voi sanoa ainoastaan räpiköinniksi. Ori yrittää aina vastata kyllä apuihin kiltisti - se vain on niin iso, kömpelö ja kaikin puolin norsumainen, ettei mahdu kipittelemään sujuvasti samassa tilassa kuin shetlanninponit. Varsinkin tarkkuuskoe on Disneyn kanssa vaikeaa, mutta onneksi ori pitää sitä edes mielenkiintoisena.
Uskokaa tai älkää, mutta Disney on kelpo ratsu. Sen sinivalasmainen olemus ei taivu GP-kouluradoille, mutta älyä sillä olisi sinne asti, ja tottelevainen ja yritteliäskin ori on. Sen vuoksi sillä pystyy kilpailemaan ihan sen fyysisten ominaisuuksien asettamilla ylärajoilla. Disneya ei haittaa, vaikka se joutuisi puurtamaan hiessään uiden päästäkseen samaan tulokseen ponien kanssa. Sen mielestä työnteko on hauskaa, eikä se ymmärrä itse häviääkö se vai voittaako se kisoissa.
Disney myös hyppää. Tai no... Ainakin se ylittää esteitä. Se kai kuvittelee olevansa jonkinlainen kenttäpuoliverinen ja menee ammattimaisesti ja kiltisti kuin mikäkin. Se kuitenkin on shetlanninponin tasolla paksuutensa ja tankeutensa vuoksi. Silti Disney hyppii paljon: kaikkien mielestä sillä on hauska hypätä, se kun on kiltti ja aina hallittavissa.
Jos kukkienhaistelussa voisi kilpailla, Disney olisi olympiavoittaja joka kerta. Se rakastaa maastoilua ja lepattelee mielellään kiinnostavaa asiaa tutkimasta seuraavan luokse. Se on täysin maasto- ja liikennevarma. Nopea laukkapätkäkaveri se ei kuitenkaan ole, vaan sen vauhti hyytyy heti, kun se huomaa jotain kiinnostavampaa syrjemmällä. Maastossa Disneyn kanssa mentäessä vaarallisinta ovat ruusupuskat. Disney mielellään syö niiden kukkia, ja ne ovat lievästi myrkyllisiä. Niitä syötyään Disney on ikään kuin humalassa hetken, ja sen jälkeen sille tulee paha olo - eikä hevonen osaa edes oksentaa.
Disneyn paras kaveri on Pomppupallo-Pete. Pete on vaaleanpunainen kumipallo, jota ei saa antaa Disneylle hakaan heti ruuan jälkeen. Ori nimittäin leikkii pallollaan niin riehakkaasti, että ruuvaa suolensa solmuun, jos ryhtyy leikkimään heti ruuan jälkeen. Pete tulee myös poistaa haasta hieman ennen sisälle menemistä. Jos se on vielä paikalla, kun hevosia haetaan sisälle, Disney ei halua missään tapauksessa antaa kiinni. Onneksi Pete on helppo hakea pois: Disney ei ole mustasukkainen siitä, sillä ihmiset ovat aina leikkineet Petellä sen kanssa.
Sukutaulu
Mickey
192cm, evm.
|
Theodor
192cm, evm
|
Trubadur
194cm, evm
|
Theba
189cm, evm
|
Carnivalia
189cm, evm
|
Carnivalism
188cm, evm
|
Syrena
189cm evm
|
Dark Side Queen
180cm, evm
|
Cortex Strikes Back
185cm, evm
|
Poor Periwinkle
184cm, evm
|
Insta-Famous
188cm, evm
|
Snow Queen
174cm, evm
|
Caruso
180cm, evm
|
Elsa
173cm, evm
|
Sukuselvitys
i. Mickey on kookas musta ori, joka on säväyttänyt kaikki käsittelijänsä lempeydellään. Onneksi ori on lempeä, muutoin ei tämänkokoisen hevosen kanssa voisikaan toimia. Brittiläistä perinteistä työhevosta osaa arvostaa kun sen kanssa on tehnyt töitä. Kokoisekseen hyvin näppäräliikkeinen ori on hurmannut myös näyttelytuomarit. Jalostuksessa niin ratsuna kuin työhevosenakin kilpaillut ori on ollut tähän mennessä hyvin maltillisesti, sillä suvussa on useampia himoittuja siitosoreja. 14-vuotiaalla Mickeylla on toki vielä elinvuosia (ja jalostusuraa) vielä edessään.
ii. Theodor – ylväs ja arvovaltainen. Juuri sitä on tämä tummanruunikko työhevonen. Ylvään tyynesti ori katsoo kaikkia ja kaikkea ympärillään, ja sitä ei koskaan tunnu hetkauttavan mikään. Ori on kilpaillut menestyksekkäästi Britannian maaperällä työajossa, jonka lisäksi sitä on käytetty Oikeissa Töissä perinnetilalla, johon se syntyikin. Luonteensa ja käytettävyytensä ansiosta Theodor on ollut haluttu siitosori, joka näkyy myös sen jälkeläissaldossa, 21 varsan verran. Nykyisin 19-vuotias herrasmies viettää eläkettä laiduntamalla kotitilallaan.
iii. Trubadur on niin ikään iso, ylväs ori, joka ei viitsi tehdä turhaa numeroa mistään. Theodorin tavoin oikeissa töissä käytetty ori kävi myös kilpailuissa, joissa sen kanssa sijoituttiin ihan mukavasti. Lihaksikas ruunikko kävi nuorempana myös näyttelyissä, joista lähti mukaan useampia arvomainintoja. Jalostuksessa käytettiin ensisijaisesti työtammoille mutta jonkin verran myös ratsuhuntereissa sekä muissa risteytyksissä, minkä vuoksi jälkeläismäärä kipusi 17 varsaan. Trubadur lopetettiin ampumalla omalle laitumelleen 22-vuotiaana.
iie. Theba oli aikansa parhaimpia työtammoja, joilla tehtiin myös oikeita töitä kilpailujen lisäksi. Useampia mestaruuksia napsinut tamma ei ollut rakenteeltaan ihan sieltä parhaimmasta päästä mutta silti tamma astutettiin laadukkailla oreilla neljästi. Ruunikonkimo Theba oli luonteeltaan hyvin luottavainen ja hellyydenkipeä tapaus. Tamma lopetettiin Trubadurin tapaan omalle laitumelleen ampumalla toistuvan kaviopaiseen vuoksi 18-vuotiaana.
ie. Carnivalia oli pitkäharjainen musta tamma, jolla oli iso päämerkki ja korkeat, toispuoleiset sukat. Shireksi varsin kevytrunkoinen tamma on näyttänyt kykynsä niin ratsain kuin valjakkoajossakin. Rauhallinen ja harkitsevainen Carnivalia on astutettu kolmesti, joista jokainen varsa osoittautui oriksi. Varsat myytiin kaikki eripuolille Britanniaa, tammavarsa olisi saanut jäädä kotiin. Jättiläinen nukutettiin ikiuneen sydäntulehduksen vuoksi vain 17-vuotiaana.
iei. Carnivalism oli komea ja korkea musta jätti, työhevoseksi jopa hieman liiankin reaktiivinen. Reaktiivisuutensa vuoksi Carnivalismilla ei pystynyt peltotöitä tekemään ja ori myytiin muuhun käyttöön. Parin omistajan vaihdoksen jälkeen valkopäisen orin uraksi vakiintui valjakkoajo, jossa se noviisi tasolla pärjäsi varsin uskottavasti. Jalostuksessa Carnivalismia käytetty kuin parille omalle tammalle, sillä sen luonteenlaadun pelättiin periytyvän jälkipolville. Pitkän ja vaiherikkaan elämänsä ori päätti omalla laitumellaan luonnollisesti 20-vuotiaana.
iee. Syrena, jolla oli isot mustat merkit, vietti nuoruutensa vähän hunningolla ja muutoinkin tamma on kehittynyt varsin hitaasti. Melkein voisi väittää, että heikkorunkoinen tamma oli luonteeltaan kuitenkin lempeä ja työteliäs, joten sen kanssa pääsi kokeilemaan niin ratsastusta kuin ajamistakin. Suvullisesti arvokasta tammaa ajateltiin ensisijaisesti siitokseen, joten se astutettiin ensimmäisen kerran vain viisivuotiaana ja viidennen kerran 13-vuotiaana. 14-vuotiaana tamman kunto romahti äkillisesti ja tamma lopetettiin ennen suurempia kärsimyksiä.
e. Dark Side Queenissa ei ole mitään pimeää tai pelottavaa. Lempeän rehellinen ja luotettava tamma on toiminut koko ikänsä ratsuna eri-ikäisille nuorille ja vähän vanhemmillekin harrastelijoille. 10-vuotiaalla tammalla on takanaan kaksi varsomista ja kolmatta oria sille on nyt viime aikoina koitettu katsella sillä silmällä. Erityisesti kouluratsastuksen saloihin mieltynyt tamma on kenties sirojen welshien seassa huvittava näky, mutta ei tämä musta läsipää tunnu siitä olevan moksiskaan.
ei. Cortex Strikes Back on niin ikään uudenajan hevonen, joka ei maatilantöitä ole koskaan tehnyt eikä varmaan niistä suoriutuisi. Vaikka tämäkin musta jättiläinen on luonteeltaan tyyni ja lempeä, ei se koskaan ole innostunut valjastuksesta samalla tavoin kuin satuloinnista. Ratsunominaisuuksia on kohtuullisesti ja ne on hyvin periytynyt orin kuudelle varsalle. Vasta 15-vuotias ori viettää edelleen melko aktiivista ratsun elämää eikä ole pois suljettu, että se siittäisi vielä muutaman varsan.
eii. Poor Periwinkle oli komea ruunikko muhkeine jouhineen ja vuohiskarvoineen. Vaikka ori jäi odotettua pienemmäksi niin se ei menoa eikä jalostuskysyntää ole haitannut. Aikansa helmi, sillä orin nuoruusvuosina ei ratsuna toimivat shiret olleet kovinkaan yleisiä saatikka sitten menestyneitä. Rakenne oli sekin kohdallaan, joten puhtaassa shirejalostuksessa oria käytettiin 15 tammalle ja sen lisäksi risteytysjalostuksessa kymmenelle tammalle lisää. Näistä varsoista tuli kaikista vähintään keskinkertaisia ratsuja mutta monet pääsivät näyttämään kyntensä myös valjakossa. Ori on vasta jouduttu lopettamaan vanhuuden tuomien vaivojen vuoksi 22-vuotiaana.
eie. Insta-Famous oli isokokoinen musta tamma, jolla olisi voinut olla pitkä kisaura edessä, ellei sen 8-vuotiaana kohdannut onnettomuus olisi rikkonut jalkoja. Arvostetun kasvattajan arvostetuista hevosista polveutunut tamma kuntoutettiin ja siirrettiin siitokseen. Rikkinäisten jalkojensa vuoksi tamma jouduttiin lopettamaan vain 12-vuotiaana, mutta sitä ennen sen varsoi kaksi varsaa hyvistä ja laadukkaista oreista.
ee. Snow Queen on mustankimo tamma, jonka kimoutumista osattiin odottaa emätamman perusteella. Upean pitkän harjansa kanssa tamma näyttää melkein satuhevoselta, sillä sen katse on lempeä ja ystävällinen. Ratsuna pienehkö tamma on ollut varsinainen yllättäjä, sillä sen kanssa on sujunut niin koulu kuin esteetkin. Ei tietenkään millään GP-tasolla mutta kuitenkin. Lisäksi tämä lempeäluontoinen tamma on oppinut jopa spanish walkia ja pari muutakin hienompaa koululiikettä. Kapasiteetikas tamma on varsonut kolmesti hyvistä oreista ja sen kaikki jälkeläiset ovat olleet menestyksekkäitä ratsuja omalla tasollaan. 14-vuotias Snow Queen viettää nykyään lähinnä oloneuvoksen elämää, sillä iäkkäämmän puoleinen omistaja ei raaski myydä rakasta hevostaan eteenpäin. Tammaa käy kuitenkin liikuttamassa rauhalliseen tahtiin nuori opiskelija, jottei lihaksisto ihan surkastu.
eei. Caruso on myös uudemman linjan hevonen, joka ei ole läheskään niin massiivinen kuin voisi äkkiseltään odottaa. Omalla tasollaan hyvin menestynyt musta koulu ori viettää ansaittuja eläkepäiviään rauhallisesti laiduntaen 22-vuoden iässä. Nuorempana oria on käytetty 12 tammalle, joten ihan heti tämä ei varmaan suvuista tule katoamaan. Vaikka ori onkin uudempaa linjaa, on se saanut hyviä arvioita rakenteestaan useammalta eri tuomarilta – myös niiltä, joiden on tiedetty pitävän enemmän perinteisistä työhevostyyppisistä tapauksista.
eee. Elsa, suloinen pieni Elsa. Ruunikonkimo tamma oli lempeä, herttainen, ystävällinen, huomaavainen ja mitä vastaavia adjektiiveja voitkaan keksiä. Tummanruskeat nappisilmät saivat paatuneimmankin hevosmiehen antaman sille pari ylimääräistä rapsutusta työrupeaman päätteeksi. Vaikka tamma ei ollut mikään erityisen hyvä ratsu niin valjakkoajossa sen kanssa menestyttiin kohtuullisen hyvin. Sen lisäksi tamma ihastutti useilla markkinoilla ja muissa alantapahtumissa. 19-vuotiaana Elsa lopetettiin vakavan ähkyn seurauksena. Elsa astutettiin ensimmäisen kerran vain viisivuotiaana, toisen kerran sitten yhdeksänvuotiaana ja kolmannen, ja viimeisen, varsansa tamma sai 12-vuotiaana.
© Jenna (VRL-03515)
Kilpailut
Kisakalenteriin merkitään vain sijoitukset.
Päiväkirja ja valmennukset
Tammikuu 2019
Valjakkoajovalmennus Disneylle ja Aureliukselle
No ei kyllä ole hienompaa tunnetta kuin ajella shirenhevosella. Paitsi se, kun saa ajaa kahdella samaan aikaan, ja kun kaksikko vieläpä toimii yhdessä ja on yhtä näyttävä kuin Aurelius ja Disney! Vedimme kunnolliset, hikoiluttavat, ravissa suoritettavat treenit heti, kun pakkaset vähän lauhtuivat ja ravailu oli täten edes mahdollista. Ja pojilla oli niin ilo ajaa, vaikka olen valjastanut ne vain kerran aiemmin saman kärryn eteen!
Aureliuksella on kuitenkin kehittämistä käännöksissä silloin kun se jää ulkokaarteeseen. Se ei ymmärrä itsestään nopeuttaa tahtiaan, vaan sitä täytyy rasittavasti ja taukoamattomasti usuttaa juoksemaan kunnolla. Disney yrittää hidastaa ja odottaa sitä, ja sen kulku todellakin häiriintyy Aureliuksen vuoksi. Toisin päin ei ole ongelmaa! Ulkokaarteessa Disney nimittäin pidentää askeltaan ihan omin päin ja Aurelius ottaa sen olemassaolon huomioon hidastamalla aivan aavistuksen. Aureliuksen heikkous ulkokaarteessa on hämärä homma: se on mennyt mm. Abrahamin kanssa ihan hyvin valjakossa ennen kuin kokeilin sitä ja Disneya!
Joulukuu 2018
Valjakkoajovalmennus Disneylle ja Aureliukselle
Tänään kokoilin vähän uutta valjakkoa meidän jättiläisistä. Disney ja Aurelius ovat molemmat aikamoisia konkareita valjakkoajossa niin yksilöinä kuin parivaljakossakin. Koska ne eivät ole kuitenkaan aiemmin menneet yhdessä, teimme kaikkea hyvin helppoa. Esimerkiksi ihan alkuun lähdimme ravailemaan hiekkateille kohti Katinhännän jäistä uimapaikkaa. Ihan vain suoraa tietä. Hevoset (ja ihmiset) ovat siitä jänniä, että ne alkavat toimia paremmin yhdessä ihan vain saadessaan liikutella suuria lihaksiaan samaan tahtiin. Siis käveleminen, ravailu ja ihmisten tapauksessa tanssiminen parantavat jo kaverusten kemioita!
Kun olimme käyneet Katinhännällä, kokeilimme vähän koulukokeen alkeita kentälläkin. Pari oli vielä epätasainen ja toisiinsa tottumaton, mutta siihen nähden niillä sujui hyvin. Disney oli kauhean huomaavainen Aureliusta kohtaan, mutta Aureliuksen oli muka näytettävä luimistelemalla Disneylle, kuka täällä määrää. Se ei kuitenkaan Disneya liiaksi ahdistanut, ja muutaman ruman katseen jälkeen kaverukset ravailivat kauniisti ja pehmeästi.
Aion laittaa pojat saman kärryn eteen uudemmankin kerran vielä joskus!
Elokuu 2018
Päätimme mennä runtum Falkenstein, Falkenstein-vuoren ympäri, Martinus, Argus ja minä. Siis ihan kolmin: ei hevosia, ei edes koiria. Ajattelimme juoruta kuin akat, sillä sellaista emme voineet tehdä julkisesti tallilla. Ottaisimme mukaan vesipullot ja rahaa siltä varalta, että päättäisimme koukata Inzellin keskustan kautta jätskiostoksille.
Niin me lähdimme. Ehdimme vaihtaa perheidemme ja yhteisten ystäviemme juorut, ei kun siis kuulumiset. Sitten siristin silmiäni katsoessani kauas. Siellä oli jokin iso ja musta, mutta jo kymmenen vuotta vanhoilla silmälasellani en nähnyt laakson toiseen päähän kunnolla. Muutkaan pojat eivät nähneet.
Normaali ihminen ei olisi varmaan huolestunut tuosta näystä. Olisimme ajatelleet, että se oli jonkun iso koira. Inzell on kuitenkin hirveän pieni paikka, ja tunnen henkilökohtaisesti paitsi kaikki sen asukkaat, myös kaikki heidän lemmikkinsä, ja alueen isoin koira oli keskustan toisella puolella asuva rottweiler. Tuo koira oli isompi.
"Se on susi", Argus sihahti. Ehdin jo säikähtää: vuorilta tosiaankin laskeutui usein nälkiintyneitä susia. Sitten ymmärsin, ettei susi ole noin iso ja musta, ja sanoin tämän ääneen.
"Karhu", Martinus kuiskasi silmät selällään. Aloimme heti perääntyä. Ilmeisesti askeleemme rahahtelivat sen verran hiekkatiellä, että tuo karhu näki meidät. Pian se jo lähti meitä kohti, kaikilla neljällä tassullaan juosten. En ollut ennen nähnyt karhua, ja pelkäsin kuolevani.
Pian aloin kuitenkin nauraa ihan hervottomasti. Istuin maahan ja hohotin. Olin pelännyt niin paljon, että jalkani olivat ihan hervottomat. Martinus katsoi minua kuin hullua. Argus sen sijaan katsoi karhua, ja alkoi itsekin nauraa.
Ei tuo hahmo ollut mikään karhu. Sillä oli kaviot ja valkoiset karvatupsut jaloissaan, ja se oli lähtiessämme hirnunut kaihoisasti peräämme ja halunnut mukaan. Tämän karhun nimi oli Disney, eikä kukaan ollut tajunnut taaskaan laittaa sitä aitaukseen, kun se yleensä käyskenteli vapaana. Tottakai se oli lähtenyt etsimään meitä.
Disney oli innoissaan löydettyään meidät, ja se pökki meitä päällään niin voimakkaasti, että melkein sattui. Meillä ei ollut mitään millä sitoa se kiinni. Se olisi varmaan seurannut meitä kotiin, mutta irtonainen hevonen, oli kuinka kiltti tahansa, saattoi pelottaa joitakuita. Paremman puutteessa riisuin repun selästäni ja pujotin toisen olkahihnan Disneyn kaulaan. Toisesta talutin sitä näön vuoksi: se olisi seurannut ilmankin, ja jos se olisi päättänyt lähteä, ei yksi reppu olisi sitä pidellyt.
Heinäkuu
Valjakkoajovalmennus Disneylle ja Abrahamille
Poissa olivat edelliskuun ongelmat. Minulla, Disneylla ja Abrahamilla oli jo monta sijoitusta plakkarissa ja pojat olivat kilpailleet melkein kaikki valjakkokisansa parivaljakossa keskenään. Ne olivat tottuneet työskentelemään yhdessä, ja minä olin harjaantunut niiden ohjaamisessa. Paras ystäväni, tallityöntekijäni ja groomini Argus ei kuitenkaan ollut harjaantunut missään muussa kuin kaljan juomisessa ja laiskottelussa. Ei hän työajalla juonut, mutta ilmeisesti sää oli liian kuuma työntekoon. Nytkin hän melkein makasi selkäni takana kärryssä auttamisen sijaan, ja oli siis kokonaan kuollutta painoa.
Arguksen surkea läsnäolo ei kuitenkaan haitannut minua ja poikiani. Nyt oli jo melkein keskiyö ja kuumuutta oli enää vain 27 astetta päivällisen 34 sijaan, ja poikani ravasivat sinnikkäästi kotikutoista kestävyyskoettani pellolla. Työmyyräni Disney oli niin ahkera, että inspiroi laiskempaa Abrahamiakin, ja siksi molemmat olivat helppoja ohjastettavia. Maa oli hitusen epätasainen ja kärry hypähti välillä rämähtäessään kuoppaan. Onneksi siinä oli hyvät jouset, niin että ääntäkään ei kuulunut, paitsi Arguksen kirosana hänen limsansa hypähtäessä pullosta hänen rinnuksilleen kuopan kohdalla.
Lopetin kestävyysajomme onnistumiseen. Hevoseni toimivat kuin pienet enkeliponit, mutta alkoivat olla jo vartin ajon jälkeen ihan lopussa. Oli niin kuuma, että annoin niiden ravata suoraan tallille. Samalla kehuin ja ylistin niitä, ja Argus ryysti limpparia ja sanoi näkevänsä tähtiä taivaalla.
Kesäkuu 2018
Valjakkoajovalmennus Disneylle ja Abrahamille
"Hyvä herra, osuitte jälleen kartioon", Argus huomautti selkäni takaa kärryltä, kun yritin hikisenä saada Abrahamia ja Disneya ravaamaan hienosti tahdissa ja kääntymään samaan aikaan vasemmalle. Kirosin, ja Argus sanoi heti: "mutta sir - käytöstavat!"
Yritin pujotella kartioiden välistä ja ilmaista samalla Argukselle, etten jaksanut leikkiä nyt herrasväkeä. Oli ihan liian kuuma päivä. Ilahduin, kun käännös oikealle sujui hienosti, mutta ärsytti taas hevosten nihkeä meno vasemmalle. Koko kärry hidastui ja ritisi niin pahasti, että mietin jo, oliko joku ääliö pessyt rasvan pyöränlaakereista ja koko hökötys hajoaisi.
Komensin Arguksen poistumaan kärryistä ja katsomaan hevosia kauempaa, kun pujottelin vielä kerran. Hevoset ravasivat oikealle toimien kuin ihmisen mieli, ja taas epätahdissa vasemmalle. Miksi olinkaan lupautunut kilpailemaan vanhalla Disneylla ja Abrahamilla vielä valjakkoakin? Ekat kisat olivat ihan kohta ja sekä tarkkuus- että koulukoe menisivät varmasti mönkään!
"NO?" karjaisin Argukselle.
Argus mumisi jotain vastaukseksi.
"TUU LÄHEMMÄS SANOMAAN!" huusin epäystävällisesti ja ravuutin Abrahamia ja Disneya kohti. Oli niin hiki, että ärsytti.
"Niin että Abrahamin pitäis vaan mennä reippaammin vasemmalle käännyttäessä. Se ei nosta yhtään kierroksia. Disney joutuu vetämään sekä sitä että kärryjä.
Kirosin ja ravasimme taas ratamme alkuun. Kaivoin samalla piiskaa selkäni takaa kärrystä: olin paiskannut senkin pois harmistuksissani. Kun yritimme viimeisen kerran uudelleen, taputtelin piiskalla Abrahamin peppua mahdollisimman hellästi, ja jo se auttoi. Ei pujottelumme vieläkään mitään sulokasta ollut, mutta ei sentään tuntunut siltä, että kärry hajoaisi pian. Minun tuli hirveä ikävä shetlanninponivaljakoita, kun yritin nähdä shirenhevosten isojen peppujen takaa, lyttäisinkö vielä muutaman kartion pujotellessani.
Toukokuu 2018
"Teidän on lopetettava, sir Reinuld", Argus tokaisi minulle 15.9. Erkinheimojen vuokrakarsinassa, kun harjasimme Disneya valmiiksi yöpuulle.
"En ymmärrä teitä, lord Arguld", vastasin niin ylhäisesti kuin osasin selvitellessäni Disneyn harjaa.
"Te olette liian kunnianhimoinen, sir. Ratsunne kolhiintuu, ja jos suotte anteeksi, maineenne myös", Argus sanoi ja onnistui pitämään nokkansa pystyssä ja äänensa koppavana, vaikka harjasi samaan aikaan Disneyn kaulaa.
"älkää hupsutelko, lord Arguld!"
Repesimme nauramaan samaan aikaan. Näimme kyllä, miten Erkinheimot tuijottelivat meitä, outoja saksalaisia: kai luulivat meidän olevan tosissamme. Tai no, Argus vähän olikin.
"Mä meinaan lopettaa. Ollaan täällä vielä tämän kuun loppuun asti ja kisataan viimeisen kerran. Sitten mä lupaan, että mä lopetan", sanoin Argukselle tosissani. Hän hymyili ja halasi Disneya leperrellen orille sen tulevista eläkepäivistä, ja kertoen sille miten hieno siitosori siitä vielä kerran tulisi. Disney ei välittänyt Arguksen lääppimisestä, sillä olihan se jo nälkäinen ja väsynyt. Yritin puhdistaa sen kaviot mahdollisimman nopeasti, jotta se pääsisi nukkumaan.
Viimeistelimme Disneyn yhdessä kiskomalla sille sukkahousunsääret jalkoihin. Niksipirkkamies Argus oli senkin konstin keksinyt. Kilpailuissa tuli olla aina edustuskunnossa, ja vain shirenhevosen omistajat tiesivät, kuinka kauan tämän edustuskunnon saavuttaminen vaati, mikäki hevosen jaloissa oli noin kilometrin mittainen villava, kaiken purun ja roskan keräävä karva.
Niin me jätimme Disneyn syömään iltaheiniään ja nukkumaan, ja ajoimme itse autolla vuokraamaamme huoneistoon Seinäjoki-nimiseen lähikaupunkiin. Matkalla haaveilin jo siitä, kuinka Disney saisi joskus vielä varsan. Silloin saisin taas ratsastaa shirenhevosella kilpaa poneja vastaan.
Maaliskuu 2018 (3)
Tarinakisan tarina: ERJ:n kisat Mörkövaarassa
Tehtävänanto: Radalla on erikoiseste, joka saa ennen radalle menoa jalkasi tutisemaan ja jännityksen kohoamaan taivaaseen. Minkälainen este oli? Kuinka siitä lopulta hevosesi kanssa selviydyitte?
Olen tyypiltäni jokin lämminverinen. Minussa on paljon virtaa ja räjähtävää nopeutta, ja luonnekin on välillä kaikessa rauhattomuudessaan haastava. Olen kylmänarka, vaikka rakastan talviurheilua, pitkäjalkainen ja kevytrakenteinen. Ja pelkään kaikkea. Jännitän etukäteen, kauhistun, säikähdän, murehdin ja vatvon. Niin kuin tänään.
Meidän radallamme oli koristeellinen muuri. Ahdistuin heti sen nähtyäni: Disney ei varmana menisi tuosta yli, kun ei näe sen läpi. Emme me ole mitään muureja harjoitelleet kotonakaan! Se varmaan saisi tosi pahan kokemuksen näin heti kisauransa alkutaipaleella, ja se siitä sitten. Kaikki olisi ohi. Minuakin jännitti niin, että putoaisin selästä jo ennen muuria. Tästä me emme ikinä selviytyisi.
Onneksi uskollinen sotaratsuni Disney on tyypiltään erittäin vahvasti kylmäverinen. Se on raskas ja iso, sellainen tasainen puurtaja, ja ehtii älykkäässä mielessään analysoida kaiken vaarattomaksi. Se ei koskaan innostu liikaa, eikä ikinä pelkää. Minun olisi pitänyt muistaa, että voin aina luottaa Disneyyn, silloinkin kun minua pelottaa.
Disney nimittäin hyppäsi ensimmäiset esteet minun tuijottaessani sen luotettavien korvien välistä eteenpäin. Sen hengitys oli urheilusuorituksenkin keskellä rauhallista, ja tunsin pohkeissani sen jättikokoisen sydämen raskaat lyönnit. Kun lähestyimme muuria, Disneyn askel pysyi tasaisena, vaikka minä kurtistuin sen selässä kauhusta kasaan kuin rusina. Ennen estettä puristin silmätkin kiinni, jotta putoaminen sattuisi vähemmän. Nousin lentoon, irtosin satulasta, puristin ohjia kuin pelastusrengasta - ja tunsin miten mätkähdin takaisin satulaan Disneyn laskeutuessa muurin jälkeen takaisin maahan kevyesti ja viehkeästi kuin pilvenpiirtäjä.
Ratsastin helpotuksesta velttona radan loppuun. Onneksi Disney totteli kauniisti ohjaustani, joka taisi koostua vain heiveröisistä ohjannykäisyistä. Radan jälkeen päätin roikkua terapeuttisesti Disneyn kaulassa pitäen sitä kuristusotteessa jota kutsun halaukseksi sen sijaan että murehtisin seuraavaksi sijoitustani.
Maaliskuu 2018 (2)
Tarinakisan tarina: ERJ:n kisat Mörkövaarassa
Tehtävänanto: äitisi on saapunut katsomaan suoritustasi ja kannustaa sinua katsomossa kovaan ääneen. Mitä tuumit? Vajoatko maan alle myötähäpeästä vai auttaako kannustus sinua parempaan suoritukseen?
Meidän äitee tuli tänään katsomaan minua ja Disneytä kilpailuissa. Viimeksi otin sen mukaan hevosjuttuihin parikymmentä vuotta sitten, kun minulla ei ollut ajokorttia ja tarvitsin kyydityksiä ratsastustunneille. Jo silloin äitee pelkäsi hevosia kuollakseen, mutta toisaalta piti liinaharjaisia pieniä suomenhevosia söpöinä. Isot ja mustat hevoset olivat kaikkein pelottavimpia. Sellaiset kuin Disney, joka on tosi iso ja tosi musta.
Meillä oli onneksi säännöt sovittuna. äiti ei saanut sanoa Disneya kertaakaan hirviöksi, lohikäärmeeksi, sotanorsuksi tai paholaiseksi, varsinkaan muiden kuullen. Ratsastuskoulun emäntien kanssa ei saanut mennä kaljalle ennen kuin auttoi minua lastaamaan Disneyn. Hevosenkakka, politiikka ja susihavainnot olivat kiellettyjä puheenaiheita. Se tulisi muistaa, ettei aikuisia terveitä hevosia ruokita tuttipullolla. Disneylle ei saisi juottaa kahvia, eikä sille tarvinnyt tälläkään kertaa ostaa jäätelötuuttia, koska se on hevonen.
Tärkein sääntö kuitenkin oli, ettei minua saanut häpäistä millään tavalla. Sen äiti kuitenkin teki. Hän huusi kannustushuutoja katsomosta lähes taukoamatta, ja ne olivat toinen toistaan kauheampia. Tässä muutama niistä monista karjaisuista, mitä äiti ehti päästää lyhyen radan aikana.
"MIKä LOIKKA!" (Radalla oli 60-senttisiä esteitä, Disney hyppää 90cm ratana.)
"Hyvä Oresama! Hyvin uskallat mennä siellä!
"Varo ettet putoa! Seuraavaksi menet kyllä matalempia esteitä!"
"Just noin! Vedä niistä ohjaksista! Nosta se heppa esteen yli!"
"HYVä! SUN HIUKSET ON TOSI HYVIN!" "NYT POTKIMISAPUJA! POTKI LUJAA SITä!"
"Loppusuora! Vedä ohjaksista niin se kiihtyy! HYVä HYVä!" (äidin mielestä kaikki nappulat hevosessa ovat kaasu, koska hevonen voi pillastua mistä vain, ja pillastuneena mennään lujaa.)
"JES! Sä OLIT KYLLä NOPEIN! HYVIN MENI!" (Kaksimiljoonaa virhepistettä tuli, mutta joo, nopeita oltiin!)
Sanomattakin on selvää, ettei äiti enää tule vähään aikaan mihinkään hevosjuttuihin mukaan, ja loput tästäkin kisasta hän saa seurailla kahvion puolelta.
Maaliskuu 2018
Tarinakisan tarina: KRJ:n kisat Mörkövaarassa
Tehtävänanto: Juuri ennen suoritustasi tapaat pahimman vihollisesi, joka toivottaa sinulle epäonnea radalle. Mitä tuumit? Tuovatko sanat sinulle enemmän motivaatio onnistumiseen vai lannistutko niistä täysin?
Olin nähnyt hänet jo kaukaa - tunnistaisinhan hänet vieläkin missä vain. Hän näytti noidalta, vaikka olin ennen pitänyt häntä hyvin kauniina. Olin puristanut Disneyn riimunarua kouristuksenomaisesti hänet huomattuani, mutta nuhdellut heti sen jälkeen itseäni. Siitähän on jo kymmenen vuotta aikaa! Ei tuo ihminen enää tunnistaisi minua, eikä ainakaan uskaltaisi tulla lähelleni jos tunnistaisi. Unohdin koko ihmisen ja ryhdyin valmistelemaan shirenhevostani, joka jälleen kerran kilpailisi pikkuponeja vastaan luokassaan.
Disney kyllä erottui joukosta kaksimetrisenä ja muutenkin valaankokoisena. Tajusin sen kuullessani tutun äänen, joka nosti niskakarvani pystyyn. Kyllähän kaikki huomasivat minut niin kauan kuin riipuin Disneyn pääpuolessa.
"Kiva nähdä suakin pitkästä aikaa", hän aloitti keskustelun silmät sirrillään ja myrkyllisellä äänellä, joka kertoi, ettei tosiaankaan ollut kiva nähdä.
"Anteeksi?" kysyin muka ihan pihalla.
"Oikein kuule tosi paljo onnea tonne radalle", hän vielä sihahti niin ilkeällä äänellä, että lumikin alkoi sulaa säikähdyksestä ja idioottikin ymmärsi, ettei tuo suinkaan ollut onnentoivotus.
"Joo kiitos - tunnenko mä sut jotenkin?" kysyin edelleen kummastuneen näköisenä. Teki mieli hakata itseään selkään onnitteluksi, kun olin keksinyt niin nopeasti juuri oikean tavan vastata.
"öö - joo! Mä oon Saara!"
"Saara... Saara... Joo sori, en mä yhtään muista sua. Mutta kiitos!"
Kun muutamaa hetkeä myöhemmin ravasin Disneyn kanssa kentällä, ori askelsi kuin lusitano, vaikka oli norsumaisempi, tonnin painavampi, pölkkyjalkaisempi ja muutenkin kaikin puolin paksumpi ja kömpelömpi. Disney vain tunsi minun vahingoniloni. En voinut olla ajattelematta, miten Saaraa mahtoi ottaa pannuun, ja sekös minun katkeraa mieltäni lämmitti. Toivottavasti hänkin osallistui pikkuponeineen tähän luokkaan, koska juuri hänelle olisi ihanaa niinsanotusti esitellä kilpatakkini selkäpuolta.
Helmikuu 2018 - kelkankorjausta
"Höm... Totanoin, anteeksi mutta sun niskassa on shirenhevonen. En voi olla sanomatta..." Argus yskäisi yhtäkkiä kesken moottorikelkan korjaamispuuhiemme.
"Joo. Disney haluaa vaan osallistua. älä siitä välitä. Anna tähtipää", vastasin Argukselle ja ojensin käteni taaksepäin ottamaan vastaan ruuvimeisseliä. Osuin kuitenkin taas kerran Disneyn sääreen Arguksen käden sijaan ja nousin hermostuneena seisomaan.
Se oli jo noin kahdeksassadaskuudeskymmenestoinen kerta kun se oli tiellä pelkästään siinä sessiossa! Eikä se oikeastaan ollut noin kahdeksassadaskuudeskymmenestoinen kerta, vaan tarkalleen kahdeksassadaskuudeskymmenestoinen! Olin laskenut! Työnsin Disneya rinnasta kauemmas kunnes se oli peruuttanut hölmistyneen näköisenä autoni luokse asti. Sitten palasin Arguksen ja moottorikelkan pariin, otin tuskanhikisenä pipon pois päästäni ja aloin ruuvata.
"Eikse, tota, karkaa?" Argus kysyi hetken kuluttua ja vilkaisi hevostani.
"No näyttääkse karkaavan?" kysyin Argukselta ja painoin moottorikelkan muovikatteen paikalleen.
"No ei oikeastaan", Argus hymähti.
Asetuin kelkan päälle ja starttasin. Moottori käynnistyi heti, joskin korviahuumaavasti ulisten. Argus säikähti, hätkähti ja nauroi. Vilkaisin Disneya. Se tuijotti minua auton viereltä reagoimatta mitenkään ja odotti, että huomioni kiinnittyisi taas muualle. Silloin olisi sen tilaisuus hiipiä taas taakseni ärsyttämään.
"Nyt saat Argus valita. Lähdet nyt joko viemään tämän kelkan Frillenseelle nyt heti tai menet tonne ja pidät Disneya kiinni ettei se lähde mun perään kun mä meen. Naapurit ei tykkää kun se laukkaa moottorikelkkareitillä. Enkä kyllä mäkään... Vaikka aina välillä se laukkaa kun se unohtuu multa irti."
Heinäkuu 2017 - Frillensee
"Eihän toi tule mukaan?" Argus kysyi huolestuneena sulloen toisella kädellä liian isoa pyyhettä liian pieneen reppuun ja osoittaen toisella kädellä Disneya.
"Mitä sä horiset?" kysyin oikein kiusallani, "miks tulis? AI NIIN, siksi että mä haluan ja se tykkää tulla. Tottakai se tulee!"
"Mutta kun se on niin rasittava matkalla ja perilläkin", Argus ulahti kypäräänsä hikiseen päähänsä painaen.
"Miten niin muka?"
Kun olimme ratsastaneet hetken matkaa kohti Inzellin keskustaa ja kääntymäisillämmi Frillenseelle vievälle pian poluksi kapenevalle hiekkatielle, muistin tasan tarkkaan, miten niin. Arguksen Ruki-niminen hannover oli jo eläkkeellä, mutta ravasi silti edessämme kevyen näköisesti ihan kuin sillä olisi ollut jouset kavioissaan. Disney sen sijaan jytisi allani eteenpäin hitaasti mutta mahtavasti kuin maanjäristys, ja hikoili ja huohotti samalla ihan kohtuuttoman paljon, niin kuin minäkin. Silti kannustin sitä aina vain maitohappoisilla jaloillani, sillä en todellakaan voinut myöntää Argukselle, ettei Disney ehkä ollutkaan paras hevonen uimaretkeä ajatellen.
Argus ja Ruki hidastivat reippaaseen, marssitahtiseen käyntiin vasta kun kylkeäni pisti ja Disneyn suu vaahtosi. Ruki ei ollut edes hikinen, ja Argus puhua pälpätti iloisesti. Tie alkoi nousta koko ajan jyrkemmin, ja pian polku oli niin ohut, että siinä olisi ollut mahdotonta kääntyä tai kävellä rinnatusten.
"Odota, odota, odota! Mä en jaksa enää!" henkäisin ja pysäytin Disneyn, joka jämähti kiitollisena niille sijoilleen.
Arguksen virnuillessa ärsyttävästi laskeuduin Disneyn selästä. Vasta kun olin istunut jonkin aikaa polulla puhaltaen ja päätäni polviini nojaten, jaksoin nousta ja lähteä taluttaen kuljettamaan itseäni ja hevostani Frillenseelle. Argus ratsasti marssitahtia edellä ja pysähteli huomiotaherättävän kauas odottamaan meitä aina etumatkaa saatuaan. Päätin, etten enää koskaan kiipeilisi Frillenseelle minkään muun hevosen kuin sporttisen puoliverisen kanssa.
Varsat
000000 Varsa (e:Emä)
Esittely.
ulkosun ja kuvan ©
Eveliina K 2007 kuvien & tekstien © Oresama, ellei toisin mainita. Tämä on virtuaalihevonen.
