Erkinheimot
Antisosiaalinen Aamupersoona "Sussu"
suomenhevonen, tamma, 153cm, rtkmo
14.09.-23, 8v
VH24-018-0001
kasv. Esme Pääskynen, evm.
om. Oresama VRL-02753, Erkinheimot
yleispainotus: VaB / 110cm / CIC1 / noviisi
KRJ: 41 - ERJ: 41 - KERJ: 40 - VVJ: 40
KRJ
ERJ
KERJ
VVJ
Sussu on vähän sellainen -- säpäkkä. Se on periaatteessa kiltti ja ratsunakin osaava, mutta kun jokin ei miellytä sitä, se valitettavasti näkyy ja kuuluu. Onneksi Sussun kanssa touhuaminen ei kuitenkaan ole vaarallista, vaan protestit ovat hallittuja, niin kuin suomenhevoselle kuuluukin. Esimeriksi eläinlääkäri on Sussun inhokki, ja häntä se tervehtiikin korvat luimussa ja niin rumalla ilmeellä kuin ikinä, mutta ei kuitenkaan pure tai muuten käy käsiksi. Onneksi Sussun suosioon pystyy kiipeämään ensivaikutelmasta huolimatta! Meidän kengittäjäämme se inhosi ensimmäiset kaksi vuotta Erkinheimoissa, mutta herkkujen ja rapsujen avulla on suostunut ystävystymään. Nykyään kengittäjä sanoo, että Sussu on ookoo kengitettävä: ei mikään unelma, mutta ei kyllä erityisen raskaskaan.
Koulukentillä Sussu toimii parhaiten, jos saa kevyet avut ja selkeät tehtävät yksi kerrallaan. Sillä on kykyjä meidän Juhanin, rauhallisen ratsastajan, kanssa vaativaan B:hen, jota se on kisannutkin, ja joissain asioiss tietenkin yli. Juhani sanoo, että kun tehtävä vaihtuu, Sussu pitää nollata kunnolla selkeällä puolipidätteellä ja hallitulla siirtymällä asiasta toiseen. Juhani tuntuu ymmärtävän Sussua: kun nimittäin toinen poikani, Reima, ratsastaa Sussulla, he eivät saa räpiköityä edes helpon C:n ohjelmaa läpi joko suuttumatta toisiinsa tai saamatta hylkyä vaikkapa radalta poistumisen vuoksi. Reima on hätäisempi ratsastaja, ja Sussusta näkee, ettei sen hermo kestä sellaista. Sen häntä alkaa veivata hyvin nopeasti. Pahimmillaan Sussu kieltäytyy liikkumasta, ja kun Reima on silti joskus yrittänyt pakottaa, se on pukitellut poikani alas ja painunut kentän reunalle syömään ruohoa kaikessa rauhassa. Juhani sanoo, että Sussu on samanlainen valjakossa kuin koulussa: selkeästi ohjaten ihana ja taitava.
Esteilläkin Sussu on sellainen tuumaaja. Juhani ei yleensä hyppää, mutta Sussulla hänen täytyy, koska Reiman kanssa siitä ei tule mitään. Juhani sanoo, että Sussulle pitää ikään kuin ehdottaa, ei käskeä, niin se menee parhaiten. Riittää, kun Sussun ohjaa oikealle tielle kohti estettä ja sitten hellästi ilmoittaa ponnistuspaikan. Sussu hyppää kyllä hienosti. Aluksi Juhanilla oli ongelmia, kun Sussu kielsi jatkuvasti esteillä, mutta ne on selätetty. Juhani sanoo, että ongelmat johtuivat Juhanin liian raskaasta ja painostavasta ratsastustyylistä siihen aikaan.
Maastossa Sussu ei ole kenenkään suosikki. Se ei pelkää turhia, mutta se on vähän liian hienoa neitiä. Se ei halua osua kuraan, ei veteen, eikä herra siunaa varsinkaan märkiin kuusenoksiin. Pojat sanovat kaikki, että on rasittavaa ratsastaa, kun Sussu väistelee kaikkea. Kuulemma on kuin ratsastaisi pomppupallolla. Maastoilu yksin ja ryhmässä kuitenkin onnistuu, ja maastoesteistä Sussu tykkää -- kuivalla säällä.
| i. Vihalintukarkki vkko, 157cm, evm. |
ii. Vihalintupeli rn, 159cm |
iii. Vihalintu mrn, 164cm |
| iie. Helmi Epeliina trn, 151cm | ||
| ie. Lennon Karamelli vkko, 155cm |
iei. Karun Lento mkmo, 157cm | |
| iee. Kermakaramelli vkko, 153cm | ||
| e. Aamuaurinko rtkmo, 149cm, evm. |
ei. Huokaus vrt, 150cm |
eii. Amin Venko rt, 150cm |
| eie. Polskaus vprt, 149cm | ||
| ee. Kodon Aamu rnkmo, 146cm |
eei. Herra Saraste mrnkmo, 152cm | |
| eee. Kodon Hurmaava m, 145cm |
Isän puolen sukuSussun isä oli yleispainotteinen kilpahevonen. |
Emän puolen sukuSussun emä oli neljän lajin kilparatsu. |
|
Vihalintukarkki sai Angry Birds -teemaisen nimensä isälinjansa mukaan, mutta sittemmin nimi osoittautui enteeksi. Tällä kenttää, esteitä ja koulua menestyksekkäästi kilpailleella orilla oli salaa suloisen pehmeä karkkiluonne, mutta tuntemattomille ihmisille sen piti esittää machoa ja kiukkuista. Koska sen luonteen ajateltiin olevan haastava, se ei ollut koskaan kovin suosittu siitosori, vaikka olikin menestynyt kilpailuissaan CIC1-tasolla hienosti. Vihalintukarkki sai vain kolme varsaa, joista yksi on ori ja kaksi tammaa. Jälkeläisistä vain yksi -- Antisosiaalinen Aamupersoona -- peri isänsä luonteen kovan osuuden. Vihalintukarkki oli 157 cm korkea voikko. Ruunikko 159-senttinen Vihalintupeli oli kaikkea, mitä yleispainotteiselta kilpahevoselta voi toivoa: rohkea, vireä, mukava käsiteltävä. Vihalintupeli kilpaili eniten metrin esteillä, mutta suoritti myös vaativan B:n koululuokkia ja CIC1-kenttäratsastusluokkia voitokkaasti. Sen ura loppui sen ollessa viidentoista, kun sen selkä alkoi oiria viimeiseksi jääneen kauden jälkeen. Vihalintupelistä tuli siitosori, jolle ehti syntyä yhdeksän varsaa. Varsoista viisi oli oreja, ja niistä tuli kilparatsuja isänsä tapaan. Tammat päätyivät harrasteratsuiksi.
|
Aamuaurinko oli rautiaankimo 149 senttiä korkea tamma. Se teki pitkän ja voitokkaan uran yleisratsuna kisaten neljää lajia: koulua, esteitä, kenttää ja valjakkoa. Sen vahvuudet olivat selvästi kouluratsastuksessa ja valjakkoajossa, mutta ei tämä estänyt sitä hyppäämästä metriä. Se vain tarvitsi enemmän harjoitusta hypyissä. Välillä Aamuaurinko piti välivuoden kilpailuistaan ja sai ainoan varsansa, joka on tamma. Sen ura päättyi vasta 18-vuotiaana. Huokaus oli tavallisen suomenhevosen näköinen: se, joka tulee mieleen, kun sanoo suomenhevonen. Se oli vaaleanrautias 150 cm korkea ori, joka kilpaili neljässä lajissa mutta ilman suurempia tavoitteita. Lähialueen pikkukisoissa se menestyi hyvin, mutta samaa ei voisi ennustaa suurkisoista, joihin Huokausta ei koskaan viety. Se oli tasaisen kiltti ori, ja vanhoilla päivillään se sai astua kaksi lähialueen tammaa ja tuotti yllättäen itseään parempia jälkeläisiä. |
Kesäkuu 2024
Kirjoittanut Juhani Erkinheimo (Oresama)
Sussu pääsi tänään laitumelle, ja ai että sitä oli jotenkin kivaa taas päästä viemään. Taivas toki repesi niskaan heti, kun kävelin perheen ja Erkinheimon tallin henkilökunnan kanssa tammoja taluttaen. Minä vein Sussua ihan etumaisena pitkässä jonossamme, kun se oli niin hyvällä ja rauhallisella tuulella kerrankin. Yleensähän se ei ole, kun se on niin sellainen apina aina joskus. Iskä tuli heti perässä Supin kanssa, koska sehän on Sussun tarhakaveri, ja muut siellä kauempana sitten seurailivat meitä hyvässä järjestyksessä.
Meillä varsinainen laitumelle laskeminen tapahtuu aina saman kaavan mukaan. Ensin talutin Sussun sisään ja yritin pitääkin sen rauhallisena, ettei se keksisi mitään idioottimaista. Vaikka laitumellelasku on hieno ja iloinen tapahtuma, siinä on vaarana jäädä hevosten jalkoihin, jos ne innostuvat liikaa tai liian nopeasti. Ensimmäisenä on vaikein tulla laitumelle: Sussuhan tiesi heti, mistä tässä on kyse, ja rupesi pärskimään niin että hirvitti, että mitähän tästä taas kerran tulee, kun se on niin semmoinen kakara. Siinä minä sitten odottelin, juttelin sille ja pidin sivusilmällä lukua siitä, että koska kaikki olivat paikalla seisottamassa hevosia turvavälein paikoillaan. Supi siinä vieressä söi ja iskä virnisteli, kun jouduin pitelemään Sussua ihan tosissani.
Sitten iskä huusi, että valmistautukaa. Se oli merkki irrotella vaivihkaa riimun soljet auki, vaikka ne olivat edelleen hevosten päissä kiinni. Sitten tuli käsky: irti. Silloin vedin Sussun riimun pois sen päästä niin kuin aina, joka ainoana keväänä jonkun hevosen päästä, joka on minulle laitumellelaskuun määrätty. Sitten ei tarvinnut enää kuin katsoa, ettei jää jalkoihin, kun Sussu laukkaa miljoonaa tiehensä. Iskän pitelemänä ollut Supi jäi vain syömään, vanha ja viisas kun on, mutta joka ainoa muu tamma painoi häntä korkealla pöpelikköön tekemään perinteistä laitumellelaskun kunniakierrosta täyttä laukkaa ja kauniina kuin mikä.
Vaikka satoi ihan jäätävää vettä, katselimme hevosiamme hyvän aikaa, kun olimme päässeet aidan toiselle puolelle turvallisesti. Eivät ne koskaan valitettavasti kauaa juoksennelleet, vaikka sitä olisi halunnut seurata pidempään. Ihan pian ne rauhoittuivat kaikki. Sussu ravasi takaisin ja liittyi Supin seuraan niin kuin olisi sen varsa eikä sen tarhakaveri. Se laski kimoutuvan turpansa maahan ihan Supin pään viereen ja ryhtyi syömään. Sade ei sitä haitannut, ja sen häntä heilahteli ihan mahdottoman laiskasti.
Taas kerran ajattelin, että voi kun olisi aina kesä. Voi kun hevoset saisivat aina olla tuolla tavalla yötä päivää ulkona. Sussu aina vähän lihoo laitumella, mutta muuten sillä menee aina niin tosi ihanasti siellä. Se on paljon kiltimpi ja rennompi kuin minään muuna aikana, kun sitä käy katsomassa laitumella tai hakee ihan ratsastettavaksi tallipihan puolelle välillä. Ei hevosta ole tehtykään tallissa seisoskelemaan pitkiä öitään, vaan tuollaiseen vapaaseen olemiseen ja yhdessä syömiseen se on tehty. Harmi, ettei talous anna periksi pitää mitään villihevosten ranchia täällä. Hevosten on kilpailtava, ja sitä varten niiden on treenattava. Siksi Sussukin yleensä joutuu viettämään yönsä tympeässä tallissa. Mutta nyt on kesä: nyt on se aika, kun se saa olla edes pienen hetken niin vapaa kuin kesyhevonen ikinä voi olla!
Toukokuu 2024
Kirjoittanut Juhani Erkinheimo (Oresama)
Olen vähän pudonnut nuorisolaisten kulttuurin kärryiltä jo parikymmentä vuotta sitten. Lähestyn siis neljääkymmentä. Sen olen kuitenkin kuullut, että nuorisolaiset sanovat "veli mä vannon!" ja se on kai jonkin sortin intertekstuaalinen viittaus. Se joka tapauksessa sopii tähän päivään ja tämän päivän päiväkirjamerkintään.
Nimittäin veli mä vannon: Sussu käveli kahdella jalalla, tai oikeastaan juoksi, varmaan parikymmentä metriä, eikä se ollut kivaa. Se säikähti jotain, kun olin metsässä sen kanssa tarkoituksenani muka rauhoittua, rentoutua ja rauhoittaa hevonenkin. Mitään äkkinäistä ääntä ei kuulunut, eikä mitään näkynyt, mutta yhtäkkiä Sussu ponnahti takajaloilleen. Samaan aikaan se yritti sännätä eteenpäin ja karkuun, joten tuloksena se meni niin kuin keuliva mopo eteenpäin. (Veli mä vannon.) Kukaan ei nähnyt, eikä kukaan usko nyt enää, miten pitkälle se meni sillä lailla, mutta tasan en liioittele. Se aloitti nimittäin ainakin muutaman metrin metsän puolelta ja ehti juosta sillä tavalla metsästä pois ja pihaton viertä kaksi tolpanväliä ja aloittaa kolmatta. Ihan oikeasti.
No sellaisessa takajalkajuoksussa ei ole sinänsä vaikeaa pysyä kyydissä, koska Sussu ei ehtinyt poukkoilemaan samalla. Taisin vetää vahingossa ohjia, mutta kun aivot toimivat, otin satulasta kiinni ja katsoin, jäädäänkö henkiin. Siinä samassa Sussu sitten jo pysähtyikin. Se hyväkäs heilautti kerran häntäänsä, huokaisi ja yritti ruveta syömään kevään ihan ekoja esiin pistäviä nysäheiniä tien penkereeltä. Kai se tajusi itsekin heti, että se säikähti jotain olematonta. Harvoin se onneksi säikkyy, mutta ei se kertonut, mitä se oikein meinasi, kun kysyin siltä.
No mutta säikähdin kunnolla. Silti pääsimme hienosti kotiin, eikä mitään uusia episodeja ilmennyt. Sussu vaikutti itse tosi tyytyväiseltä itseensä. Ainoa juttu, joka harmittaa, on se, ettei ollut videokameraa. En harrasta edes kypäräkameroita, vaikka näköjään pitäisi. Vitsit miten olisi ollut hienoa saada se ihmeellinen keulinta videolle...
Huhtikuu 2024
Kirjoittanut Reima Erkinheimo (Oresama)
Tässä kuussa Sussu on ottanut vähän rennommin, ja tietenkin sitten Juhani myös. Juhani, joka yleensä kisaa vain koulua, ei ole kisannut Sussulla sitä ollenkaan tässä kuussa. Isän ihmeellisen idioottimaisen päätöksen myötä on kuitenkin tapahtunut jotain ennennäkemätöntä: Juhani kilpailee esteillä. Sussun kanssa. Ja minä en. Mutta Juhani kyllä. Mitä se on olevinaan?
No ei ole Juhani minun veroiseni esteratsastaja. Sussun sijoitussaldo on sori vaan aika säälittävä esteillä. Juhani kuitenkin jokelteli koko kuun jotain, että kisaa nyt varovasti, koska uskoo Sussuun (ihmeellinen käänteinen johtopäätös) ja aikoo ilmoittaa sen ERJ-cuppiin (ihan niin kuin Juhani siellä pärjäisi, vaikka Sussu pärjäisikin). Revin tietysti Juhanille naamaa tästä koko kuun, koska kuulostihan se ihan vammaiselta. ERJ-Cupin päivä kuitenkin koitti lopulta, ja niin lähdin Sussun ja Juhanin mukaan katsomaan. Parkkeerasin oikein eturiviin aitaa vasten, että saisin nauraa lähietäisyydeltä.
Mutta voi veljet. Isoveli on oppinut jossain ratsastamaan. Sussu on välillä sellainen tuittupää, mutta kun sitä katsoi sieltä isosta katsomosta, se näytti ihan kilpailevalta suomenhevoselta muiden kaltaistensa joukossa, eikä erottunut ainakaan negatiivisella tavalla. Se oli kuin oikea kilpahevonen! Hyppäsi hallitusti kuin mikä, niin kuin olisi ihan aina yhtä fiksu. Juhania ei varmaan kukaan katsonut, mutta kun vilkaisin, niin asialliselta sekin näytti.
Juhani ja Sussu sijoittuivat kolmansiksi. Sitä sijaa ei tosiaankaan hävitty, vaan voitettiin, sillä osallistujia oli satakaksikymmentäkolme. Miettikää. Kiisin varikolle vastaan. Juhani oli valmistautunut ihan konkreettisesti hieromaan ruusukettaan naamaani. Sen näki ilmeestä. Suunnitelma jäi toteuttamatta, kun ilmoitin, että kun tänä iltana juotaisiin muka skumpat eli lähdettäisiin oikeasti kittaamaan kaljaa, minä tarjoaisin. Oli se sen verran hienoa ratsastusta kuitenkin, että sai Sussun pärjäämään näin hienossa seurassa. Minua Sussu ei kyllä samalla tavalla usko edes pikkukisoissa, vaikka minä olen meistä se esteratsastaja. Meitä on olemassa, jotta Juhanin kaltaisilla kouluratsastajilla olisi jotain idoleita.
virtuaalitalli / virtuaalihevonen
Ulkoasu © Hapero
Tausta © Designed by Freepik
Kaikki muu ellei toisin mainita © Oresama