Erkinheimot

Erkinheimon Helluunen

hevosen kuva

Erkinheimon Helluunen "Luna"

suomenhevonen, tamma, 162cm
14.03.-20, 8v
VH21-018-0338

kasv. Oresama, Erkinheimot
om. Oresama VRL-02753, Erkinheimot
yleispainotus: HeA / 100cm / helppo / vaativa


YLA2



© Elisan vapaat, lisenssi

KRJ: 17 - ERJ: 50 - KERJ: 0 - VVJ: 0

Katso sijoitukset klikkaamalla

KRJ

14.04.2021 - KRJ - Teilikorpi - HeA - 4/40
17.04.2021 - KRJ - Moana - HeA - 6/40
17.04.2021 - KRJ - Moana - HeA - 2/40
29.04.2021 - KRJ - Teilikorpi - HeA - 2/40
30.04.2021 - KRJ - Teilikorpi - HeA - 6/40
04.05.2021 - KRJ - Korpihovi - HeA - 1/40
08.05.2021 - KRJ - Korpihovi - HeA - 5/40
09.05.2021 - KRJ - Korpihovi - HeA - 2/40
12.05.2021 - KRJ - Korpihovi - HeA - 2/40
20.05.2021 - KRJ - Korpihovi - HeA - 6/40
11.12.2021 - KRJ - Valokylän - HeA - 5/30
11.12.2021 - KRJ - Valokylän - HeA - 3/30
15.12.2021 - KRJ - Valokylän - HeA - 3/30
18.12.2021 - KRJ - Valokylän - HeA - 3/30
18.12.2021 - KRJ - Valokylän - HeA - 3/30
23.12.2021 - KRJ - Valokylän - HeA - 3/30
27.12.2021 - KRJ - Valokylän - HeA - 2/30

ERJ

03.01.2021 - ERJ - Liljegard - 90cm - 6/40
12.01.2021 - ERJ - Liljegard - 90cm - 4/40
03.03.2021 - ERJ - Kaihovaara - 100cm - 4/40
04.03.2021 - ERJ - Kaihovaara - 100cm - 1/40
06.03.2021 - ERJ - Hiivurin - 100cm - 7/60
08.03.2021 - ERJ - Kaihovaara - 100cm - 5/40
10.03.2021 - ERJ - Hiivurin - 100cm - 3/60
10.03.2021 - ERJ - Hiivurin - 100cm - 7/60
11.03.2021 - ERJ - Hiivurin - 100cm - 7/60
12.03.2021 - ERJ - Kaihovaara - 100cm - 6/40
15.03.2021 - ERJ - Kaihovaara - 100cm - 2/40
16.03.2021 - ERJ - Hiivurin - 100cm - 2/60
21.03.2021 - ERJ - Hiivurin - 100cm - 7/60
22.03.2021 - ERJ - Hiivurin - 100cm - 2/60
22.03.2021 - ERJ - Syyn kartano - 100cm - 2/40
23.03.2021 - ERJ - Hiivurin - 100cm - 3/60
24.03.2021 - ERJ - Hiivurin - 100cm - 4/60
25.03.2021 - ERJ - Syyn kartano - 100cm - 4/40
26.03.2021 - ERJ - Hiivurin - 100cm - 6/60
30.03.2021 - ERJ - Hiivurin - 100cm - 6/60
01.04.2021 - ERJ - Syyn kartano - 100cm - 4/40
03.04.2021 - ERJ - KK Lupin - 100cm - 5/50
08.04.2021 - ERJ - Syyn kartano - 100cm - 4/40
10.04.2021 - ERJ - KK Lupin - 100cm - 6/50
13.04.2021 - ERJ - KK Lupin - 100cm - 5/50
14.04.2021 - ERJ - KK Lupin - 100cm - 1/50
15.04.2021 - ERJ - KK Lupin - 100cm - 2/50
21.04.2021 - ERJ - Hornanhovi - 100cm - 2/30
23.04.2021 - ERJ - KK Lupin - 100cm - 4/50
27.04.2021 - ERJ - KK Lupin - 100cm - 4/50
29.04.2021 - ERJ - KK Lupin - 100cm - 6/50
29.04.2021 - ERJ - Hornanhovi - 100cm - 3/30
29.04.2021 - ERJ - Hornanhovi - 100cm - 4/30
30.04.2021 - ERJ - Hornanhovi - 100cm - 1/30
04.05.2021 - ERJ - Hornanhovi - 100cm - 2/30
09.05.2021 - ERJ - Korpihovi - 100cm - 6/40
14.05.2021 - ERJ - Korpihovi - 100cm - 4/40
15.05.2021 - ERJ - Korpihovi - 100cm - 4/40
16.05.2021 - ERJ - Korpihovi - 100cm - 1/40
19.05.2021 - ERJ - Korpihovi - 100cm - 5/40
09.08.2021 - ERJ - Liljegard - 100cm - 5/40
11.08.2021 - ERJ - Liljegard - 100cm - 2/40
11.08.2021 - ERJ - Elixir - 100cm - 6/40
12.08.2021 - ERJ - Liljegard - 100cm - 2/40
12.08.2021 - ERJ - Liljegard - 100cm - 5/40
14.08.2021 - ERJ - Liljegard - 100cm - 4/40
15.08.2021 - ERJ - Liljegard - 100cm - 4/40
26.08.2021 - ERJ - Liljegard - 100cm - 6/40
28.08.2021 - ERJ - Liljegard - 100cm - 3/40
29.08.2021 - ERJ - Liljegard - 100cm - 4/40

KERJ

12.12.2020 - KERJ - Holmberg - CIC1 - 5/40

VVJ

01.12.-20 - VVJ - Yorca WBs - Noviisi kestävyys - 6/100

Luna oli niin söpö ja herttainen varsa! Se tykkäsi halia ja pusia, ja sen takia sille annettiin nimeksikin Helluunen, joka tarkoittaa pohojanmaan murtehella söpöä tai ihanaa. Sitten Lunasta tulikin voimakastahtoinen teini, joka ei harrastanut enää julkista pussailua hoitajansa tai ylipäätään yhtään kenenkään kanssa. Mietittiin jo, tuliko nimestä jonkin sortin kamala käänteinen ennustus, ja olisiko se jopa mahdollista vaihtaa, kun se ei enää kuvannut tammaa yhtään tippaa. Nimen vaihtaminen ei ollut mahdollista, mutta kun Luna kasvoi, todettiin, ettei se ollut myöskään tarpeellista. Kun tammasta tuli aikuinen, teini-iän kiukunpuuskat olivat taakse jäänyttä elämää ja auvoinen arki palasi. Nykyään Luna on pussailija, rapsuttelija: hellä vauva, niin kuin Erkinheimon emäntä Katariina sanoo. Ratsuna se ei ole ehkä Erkinheimon parhaimmistoa, mutta se on kannattanut silti pitää jalostuksessa mukana keskitason suorittamisen, mahtavan luonteen ja terveen rakenteen vuoksi.

Luna on siis hellä hevonen, mutta ei sellainen uneksija kuin hellät hevoset yleensä. Hoitaessakaan se ei nuoku tylsistyneenä, vaan kuuntelee tarkasti hoitajansa liikettä tai juttelua. Se on helppo hoidokki, ja koska se on hereillä, esimerkiksi kengittäminen on Erkinheimon sepän mukaan tosi helppoa ja kevyttä. Hoitajilta Luna saa kiitosta siitä, miten sillä on toisaalta pitkä pinna kaiken maailman letitys- ja klippausoperaatioiden aikana, mutta miten se on toisaalta taas nopeasti ja helposti satuloitavissa kiireisenä päivänä ilman että se laittaa ripeitä otteita ollenkaan pahakseen.

Ratsuna Luna on varma ja tasainen helpon A:n tasoinen suorittaja. Se ei taivu sen ihmeempiin eikä sen kapasiteetti tai oppimiskyky tunnu riittävän kummempiin liikkeestä puhumattakaan, mutta omalla tasollaan sillä on mukava mennä. Tamma on työteliäs ja mukautuvainen, eikä säpsähdä isojakaan muutoksia. Erkinheimon pojat tapaavatkin treenata koulua maastossa ja valmistautua ainoastaan kisoihin kentällä, koska Lunalle sellainen järjestely sopii hyvin.
Esteillä Luna on virkeä, kokoisekseen tammaksi melko ketterä ja tavattoman tarkka hyppääjä. Sen huono puoli on se, miten sillä on kaikkien treenivuosienkin jälkeen tapana rynnistää hallitsemattomasti esteelle, ellei sitä pidä koko ajan hallinnassa. Jos estekisoissa ratsastetaan aikaa, Luna ei ole paras suorittaja sellaiseen. Se pääsisi lujaa, mutta ryntäisi silloin esteelle herkemmin ja kieltäisi. Sen kanssa on otettava rauhallisemmin kuin monen muun tamman kanssa.
Luna tykkää myös maastoilla. Se ei ihmeemmin pelkää tai kyttää pusikoita, mutta ei kai mitään hevosta voi sanoa täysin maastovarmaksi. Kun fasaani toitottaa lähtöfanfaarinsa läheltä, kyllä meidän Lunakin hypähtää. Samoin raivoisasti haukkuvat koirat ovat sen mielestä pelottavia: jopa ne naapurin Sulon koirat, jotka Luna näkee melkein joka päivä, ja jotka eivät sitä haassa pelota ollenkaan.

i. Pöyröö
hrt, 163cm
YLA2

ii. Pöllöö
hrt, 165cm

iii. Pössöö
rt, 166cm
iie. Repotiina
hrn, 163cm
ie. Maire
rt, 151cm

iei. Se Toinen Mustikka
rn, 155cm
iee. Irma
trt, 149cm
e. Karhumuori
prt, 160cm

ei. Kontio
prn, 152cm

eii. Otso
m, 157cm
eie. Ilmatar
prn, 150cm
ee. Tonttumuori
prt, 159cm

eei. Joulunpoika
prn, 162cm
eee. Amma-Muori
prt, 154cm

Isän puolen suku

Isä on Erkinheimon oma tuontiori.

Emän puolen suku

Emä on evm-sukuinen tamma.

Avaa sukuselvitys klikkaamalla

Hopeanrautias 165 cm korkea Pöllöö oli yleispainotteinen neljän lajin ratsu, joka kunnostautui erityisesti kenttäratsastuksessa. Kenttäkisoissa sen menestys oli tasaista ja hyvää CIC1-luokissa koko sen pitkän uran ajan. Pöllöö olikin luonteeltaan peloton ja innokas suorittaja ja muodoltaan sporttinen ja suorituskykyinen suuresta säkäkorkeudestaan huolimatta. Kun Pöllöö alkoi saada meriittiä, se ehti astua viitisentoista tammaa ennen kuin sen huhuttiin periyttävän jälkeläisilleen autoimmuunisairautta. Vaikka huhu todettiin myöhemmin perättömäksi, Pöllöön jälkeläismäärä jäi kovin pieneksi sen meriitteihin nähden. Pöllöö lopetettiin 20-vuotiaana nivelrikosta kipuilevien etujalkojen vuoksi.
Pössöö oli 166-senttinen rautias neljän lajin suomenhevonen ja säästeliäästi käytetty siitosori, niin kuin nykyään on virtuaalimaailmassa muodikasta. Pössöö sai kuitenkin huomiota tavallista laatisoria enemmän, ja seikkailikin tarinoissa tuhansien sanojen verran. Se oli kaiken kokenut, kissanristiäisiään rakastava reipas ja ulospäinsuuntautunut ori. Sen tarinoiden kuvituksista näkee paitsi Pössöön kasvamisen varsasta oriksi, myös sen omistajan kehittymisen sekä hevosihmisenä että piirtäjänä. Pössöön ikääntymistä rukattiin monikertoihin, jotta se saataisiin pysymään eläkeläisenä muiden mukana: niin rakas se oli. Lopulta, kun Pössöö oli jo 33-vuotias, se menehtyi vanhuuteen kahden varsan isänä ja neljän lajin laatispalkintojen kantajana.
163-senttinen hopeanruunikko Repotiina oli kenttä- ja esteratsu. Se rakasti hyppäämistä ja pärjäsi helposti pienemmille ja ketterämmille hevosille jopa 120-senttisillä rataesteillä. Kouluratsastus oli kuitenkin sekä sen että emännän inhokki, joten Tiina joutui kilpailemaan kenttää melko helpoissa luokissa. Tiinan ura oli pitkä ja keskeytyksetön, ellei lasketa parin vuoden äitiys- ja treenauslomaa, kun se sai ainoan orivarsansa. Vielä vanhempanakin virkeä ja menevä Tiina lopetettiin 20-vuotiaana, kun etujaloissa alkoi olla niin paljon ongelmia.

Maire oli 151 cm korkea hyväsukuinen raudikko. Vahvan yleispainotteisen sukunsa turvin Mairesta tuli siitostamma, joka ei itse kilpaillut kovin paljoa. Tämä kuuden varsan emä kävi kääntymässä vain näyttelyissä kantakirjaan pääsemiseen asti, sekä muutamissa koulukisoissa keskinkertaisella menestyksellä. Maire oli kiltti, hyvin kevytrakenteinen suomenhevonen. Se lopetettiin 27-vuotiaana vanhuuden vaivojen vuoksi.
Muistatteko irl-hevoset Mustikan ja Silti Mustikan? Se Toinen Mustikka -orinkin nimeksi haluttiin antaa Mustikka, mutta se oli jo käytössä. Virtuaalimaailmassa pätevät samat nimisäännöt kuin oikeassakin maailmassa nimen uniikkiuden osalta, ja niin orista tuli vimmastuneen omistajan keysmashin tuloksena Se Toinen Mustikka. Mustikkana se kuitenkin tunnettiin kotona ja myös kuulutettaessa sitä koulu- ja valjakkoajoradoille. Se oli nöyrä ja mukava hevonen, joka kilpaili paljon ja tuntui nauttivan vaihtelevasta kisaelämästä. Järjestelmällinen treenaus ei niinkään ollut virkeän Mustikan mieleen ja se turhautui vain enemmän mitä vanhemmaksi tuli. 14-vuotiaana Mustikka päätettiinkin vapauttaa kisoista siitosorin hommiin. Se sai kuusi varsaa, joista tuli kaikkea harrasteratsusta kilpahevosiksi.
149-senttinen tummanrautias Irma näytti laitumella seistessään ihan tavalliselta pikkuiselta tammalta, mutta satula tai silat selässään se oli kaikkea muuta. Irma hyppäsi kuin ori, ja koska se oli hyvin kevyt ja siro rakenteeltaan, se oli isompia suomenhevosia ketterämpi. Kouluratsastuksessa se oikoi jalkojaan kuin olisi lämminverinen, ja oli tuomarista kiinni, palkittiinko sitä ilmavasta menosta vai rokotettiinko suomenhevoselle epätyypillisen näköisistä liikeradoista. Ilma nousi kilpahevosten tähtien joukkoon niin kuin raketti, mutta omistaja halusi vetää sen myös nopeasti pois kentiltä ja teettää sillä toivottavasti yhtä hyviä varsoja. Irmalle oli kuitenkin vaikeaa löytää hyviä oreja, sillä sen sirouden ja liikkeiden takia sen juoruttiin olevan tosiasiassa jonkinlainen risteytys. Vaikka huhu todistettiin valheelliseksi, asiasta puhuminen jatkui. Irma astutettiin kuitenkin neljästi mahdollisimman hyvillä oreilla, jotka suostuivat ottamaan sen vastaan. Irma kuoli 29-vuotiaana, ja vasta neljä kokonaista vuotta sen kuoleman jälkeen sen hyvyys ja puhdasrotuisuus tunnustettiin hevospiireissä yleisesti. Se teki Irmasta äärimmäisen halutun nimen sukutauluihin -- ja aiemman karttamisen vuoksi äärimmäisen vaikean saada niihin enää.

152 cm korkealla punaruunikolla Kontiolla on kaksi varsaa ja kantakirjapalkinto. Ne ovat orin suurimmat saavutukset. Ei ole selvää, johtuuko kilpamenestyksen puute taitojen puutteesta vai ei, sillä Kontio, vaikka onkin hyvän suvun vesa, toimi harrasteratsuna, eikä sen emäntää kiinnostanut kilpailla. Kontio oli joka tapauksessa luonteeltaan räiskyvä, mutta samalla suurisydäminen. Vaikka sen sanotaan ottaneen yhteen omistajansa kanssa useasti, koskaan kumpikaan ei vahingoittunut ja aina maastoistakin palattiin yhdessä kaikki ruumiinosat tallella ja paikoillaan. Kontio on nyt 25-vuotias ja elää Kristiinankaupungissa terveenä, eikä ikä kuulemma näy siinä ollenkaan.
Mustaa 157-senttistä Otsoa pidettiin komeana orina, ja onhan se ryhdikäs ja ratsumaisen neliskanttinen. Se on kantakirjattu kakkospalkintona ja se oli pidetty myös itsenäisen, rauhallisen ja ymmärtäväisen luonteensa vuoksi. Otso olikin nuoresta asti suosittu siitosori ja sillä on kolmattakymmentä varsaa. Jalostushommien ohella se kilpaili neljää lajia kausittain ja onnistui keräämään laatiksiin vaadittavat sijoitukset juuri ennen eläkeikäänsä.
150cm korkea Ilmatar oli punaruunikko hyväsukuinen kenttä- ja esteratsu. Se oli luonteeltaan kovin menevä ja välillä suorastaan vaikeasti käsiteltävissä, mutta hypätä se osasi ja liikettä siitä löytyi. Ilmattaren jalostuskäyttö aloitettiin varovaisesti sen välillä haastavan luonteen takia: ensimmäisen varsan annettiin kasvaa kauan ennen kuin seuraavasta astutuksesta sovittiin. Ilmattaren varsoista tuli kuitenkin emäänsä tasaisempia, mutta odottelun vuoksi niitä ehti harmittavasti syntyä vain kaksi.

Tonttumuori oli kärryhevonen, jolla tavattiin ajella maastoissa ja liikenteessä sen hyvän luonteen turvin. Se kyydisti Kristiinankaupungin kesävieraita ja tienasi markkinoilla kaurojaan lasten talutusratsuna. Puskamopona Tonttumuori ei montaa kertaa kilpaillut: silloin vain, kun kotitallilla järjestettiin jotain pientä. Tällä 159 cm korkealla punarautiaalla on yksi tammavarsa, joka sillä teetettiin harrastuksen vuoksi samalla tallilla asuneen Kontion kanssa.
Joulunpoika syntyi jouluaattona ja sai siitä nimensä. Tämä 162-senttinen punaruunikko kasvoi sittemmin valjakkopainotteiseksi oriksi, joka kilpaili rauhallisesti myös koulussa, sekä emäntänsä lasten kanssa äärimmäisen satunnaisesti muissa lajeissa. Valjakkoajossa Pojalla oli lahjoja ja omistaja oli hyvä valmentaja sille. Ei mennyt montaa kautta ennen kuin Pojalla oli kaikki palkinnot plakkarissa. Oria kyseltiin lähikunnista siitoskäyttöön, ja omistaja lupasikin sen muutamalle tammalle, mutta ei sen enempää. Kilpatouhujen jäätyä Pojasta tuli tavallinen harrasteheppa, joka rauhallisena tyyppinä nautti pitkistä vaelluksista ja raukeista rapsutuksista.
Punarautias Amma-Muori oli 154 senttiä korkea harrastetamma. Se teki valtavan elämäntyön ja sai paljon aikaan: se opetti kaksitoista ihmislasta ratsastamaan, ajamaan ja hoitamaan heppaa, sekä yhdestä nuorestaparista oikeita kunnollisia hevosenomistajia. Amma opetti perhekoiran toisensa jälkeen pennusta asti kunnioittamaan hevosia, ja kesäisin se vahti laitumella muiden varsoja, ja kerran omaansakin. Harmi, että Amman urotöistä ei ole jäänyt muuta mustaa valkoiselle kuin emännän päiväkirja, sillä epävirallisesta opettajantyöstä ei saa palkintoja kuten kisoista saisi.

Jälkikasvu

Kuulumiset

Elokuu 2022
Kirjoittanut Katariina Erkinheimo (Oresama)
Oli kuulkaa viimeisen päälle sateinen lauantai! Kokoedellisen yön satoi niin, että katto vain paukkasi. Herkimmät hevoset piti lähteä viemään ulos, kun niitä pelotti sisällä, kun sade kuulosti oudolta. Lunaa ei tietenkään pelottanut, vaan se nukkui karsinassaan, kun muutamaa muuta tammaa hain isännän kanssa. Aamullakin oltiin niin kovin unisia ja höristiin lempeästi, kun olin aamutallissa apuna ja kaadoin ruokaa Lunan kuppiin. Sitten pääsikin jo ulos sateeseen.
Säätiedotuksen mukaan sadetta jatkuisi koko päivä, mutta ilma kirkastui jonkin verran puolenpäivän tienoolla. Ajattelin, että nyt äkkiä maastoon jollain kivalla hepalla, ja kukas nyt olisi kivempi heppa kuin Luna? Mamma oli litisevän märkä haassaan, ja tiesin, että jos nyt kuivattelemaan ryhdytään, niin takuulla menee hyvä sää ohitse ja taas tulee vettä niskaan. Siksi nostin tamman selkään vain satulahuovan, etten itse takapuolestani niin kovin kastuisi, ja kiinnitin sen paikoilleen jättämällä sen etureunasta terapiavyön alle. Sitten mentiin!
Ja ai että miten olikin mukavaa! Ilma oli raikas ja pölytön. Puista pisaroi vielä vettä, mutta ei niin, että metsässä kastuisi kunnolla. Sitä paitsi olihan minulla takki, ja Lunaa ei haitannut kastua vielä vähän lisää. Kaikessa rauhassa sitä käveltiin ihan kahdestaan Kapianmäen harjalle ja katseltiin sitten maisemasta, miten oli syksy jo tulossa. Luna hengitteli rauhassa tuuletonta syysilmaa, ja jossain tuoksui omenoilta.
Sitten taivas repesi. Pisarat olivat varmasti pienten kissanpoikasten kokoisia. Vesi valui kypärää myöten niskaan ja takin alle. Vaikka takki oli kuinka vedenpitävä, olin hetkessä märkä. Ravasimme vinhasti takaisinpäin. Vaikka oma olo oli nihkeä ja inhottava, en voinut olla huomaamatta, miten Luna nautti! Se pudisteli päätään, otti pitkää askelta korvat tiukassa hörössä ja olisi tahtonut nostaa laukan, mutta minä en enää tässä iässä tohdi laukata yksin maastossa. Luna on onneksi sellainen huomaavainen tapaus, ja nätisti se pysyi ravissa, vaikka menohaluja oli kuinka.
Aika nopeasti me tallille saavuimme, vaikka menomatka olikin kestänyt paljon kauemmin. Pihassa katsoin, ettei Lunan kavioissa ole mitään kummempaa, eikä onneksi ollutkaan. Irrotin vain terapiavyön soljet ja puristin sen sekä satulahuovan kainalooni ennen kuin päästin Lunan takaisin hakaan. Siellä se hyppi hetken sateesta iloiten, ravisteli itseään ja köllähti sitten oikein nautinnollisesti rapakkoon piehtaroimaan.

Joulukuu 2021
Kirjoittanut Juhani Erkinheimo (Oresama)
Kerrankin aikatauluni oli sen verran löyhä, että pääsin Valokylän tallille mukaan katselemaan, kuinka vanhempi veljeni Kaj ratsasti Lunalla koulukisoissa. Se oli hienoa nähtävää ja sijoituksia satoi, joten pelkästään kouluratojen suorittamisesta ja kisojen huumasta riittäisi loputtomasti kerrottavaa. Päälimmäisenä mielessäni oli kuitenkin ihan toisenlaisia ajatuksia.
Kun Kaj ratsasti Lunalla ja minä olin katsomossa, tunsin olevani aivan uskomattoman väärässä paikassa. Tunsin koko ajan, että tuo tuolla on minun hevoseni. Minun pitäisi ratsastaa Lunalla ja Kajn pitäisi olla tässä. Tiedän, että se johtuu siitä, että minä ratsastin Lunalla esteitä niin kauan ja yhteiset kisamme loppuivat ihan tuossa taannoin syksyllä, kun Luna eläköityi. Yhteisten kisojemme loppuminen oli minulle kova paikka, mutta vielä jollain tavalla kamalampaa oli katsoa, miten onnellinen Luna oli Kajn kanssa koulukentällä. Ihan yhtä onnellinen, kuin minun kanssani esteradoilla. Se ei tarvinnut ja kaivannut minua samalla tavalla kuin minä sitä. Sehän rakasti kaikkia ihmisiä. Minäkin rakastan montaa hevosta, mutta en ketään niin kuin Lunaa.
Vietin Valokylässä viikon veljeni ja Lunan kanssa. Autoin lastaamaan sen autoon viimeisten kisojen jälkeen illalla. Ihan niin kuin omilla kisareissuillamme, avasin vielä trailerin etuoven ja astuin sisään, kun kaikki oli jo valmista. Minulla oli aina ollut tapana rapsutella hetki Lunan otsaa ennen lähtöä ja suukotella sen suupieliä. Tein niin nytkin. Luna vastasi pehmeällä hörinällä. Ei kai se ollut minulta pois, jos Luna rakasti montaa.

Elokuu 2021
Kirjoittanut Juhani Erkinheimo (Oresama)
Voi kuulkaa. En tiedä, miten nyt oikein olisin. Päätimme juuri isän kanssa yhteisymmärryksessä, että hänen Luna-tammansa, jolla minä olen kilpaillut esteitä, jää siitä hommasta kokonaan eläkkeelle.
Yleensä oman kilparatsun eläköityminen on hieman haikeaa, mutta samalla tosi ihanaa ja juhlan paikka. Se tarkoittaa, että sen elämäntyö on tehty: se on ollut hyvä tyttö tai hyvä poika, ja itse ratsastajana olen saanut kulkea sen kanssa tämän upean matkan alusta loppuun. Se tarkoittaa myös sitä, että uudet haasteet ovat edessä. Erkinheimon kaltaisessa tallissa on aina kasvamassa uusi varsa, edessä uuden nuoren hevosen koulutus ja uudet kisakokemukset. Kun hevonen eläköityy, olo on ennen kaikkea iloinen, ylpeä ja innokas. Mutta ei nyt.
Luna on ollut minusta ihan varsasta asti Erkinheimon hevostallin historian mukavin hevonen. Se on ollut pienestä pitäen kiltti ja ymmärtäväinen, ja vaikka hevosten kanssa sattuu ja tapahtuu, Lunan kanssa en ole koskaan, en ikinä, pelännyt mitään. Se oli minun ja veljieni koulutuskokeilu, mutta kun se kasvoi, siitä tuli minun paras ystäväni, josta en haluaisi milloinkaan erota, en edes kilpakenttämielessä. Siksi kai Lunalla onkin 50 ERJ:n alaista sijoitusta, kun yleensä lopetamme hevosten kilpailemisen 40 sijoitukseen, jolloin ne ovat laatuarvostelukelpoisia. En vain halunnut päästää Lunasta irti.
Vaikka tiedän, ettei Luna minnekään katoa, silti kyyneliä nousi väkisin silmiini, kun menin isän kanssa tehdyn päätöksen jälkeen sille vielä hyvät yöt rapsuttelemaan. Suukottelin sen unista samettiturpaa ja se hörisi, niin kuin joka yö. Oltiin sitten missä tahansa kaukana kisoissa, sillä tavalla minä sille hyvät yöt olin sanonut jo ihan sen syntymästä asti: rapsuttanut sen leukaa, suukottanut sen nenänpieliä ja hengittänyt syvään sen tuoksua. Se puolestaan oli hörissyt, painanut silmiään kiinni luottavaisena ja irrottauduttuamme vielä nyökyttänyt hyvästiksi. Niin se teki tänäkin iltana, eikä aavistanut, että meidän elämissämme tapahtuisi nyt suuri muutos. Minä en näkisi sitä enää joka päivä. Pitkät kisareissut tulisivat seuraavallakin kaudella, ja olisin jossain matkoilla. Mukanani olisi ihan toinen hevonen. Luna puolestaan olisi kotona. Ja kun minä menisin kotiin, Luna olisi todennäköisesti Reiman mukana jossain kenttäkisoissa.
Onneksi meillä on vielä tämä syksy, kun kesäkausi hiljenee ja puolittainen kisakausi alkaa.

virtuaalitalli / virtuaalihevonen

Ulkoasu © Hapero
Tausta © Designed by Freepik
Kaikki muu ellei toisin mainita © Oresama