Jukran Pujut
| Nimi | Jukran Pujut aka Juju |
| Rotu | Suomenhevonen |
| Sukupuoli | Ori |
| Säkäkorkeus | 161cm |
| Syntynyt, ikä | 11.10.-16, 9v |
| Rekisterinumero | VH17-018-0775 |
| Kasvattaja | Hanna Laakso (evm.) |
| Omistaja | Oresama VRL-02753, Erkinheimot |
| Painotuslaji | Yleispainotus |
| Koulutustaso | VaB, 110cm, CIC1, vaativa |
| Saavutukset | YLA2, SLA-II,
ERJ-II, KRJ-II, KERJ-II |
Jukran Pujut kuoli vanhuuteen 22.4.2019. Muistosivuille.
© Suomen Hippos / Eero Perttunen
Luonne
Jukran Pujut ostettiin Erkinheimoihin vuonna 2016 suoraan kasvattajalta. Varsasta koulutettiin Erkinheimon poikien harrasteluhevonen, ja se oli tarkoitus ruunata. Ori alkoi kuitenkin osoittaa niin huomattavia kilparatsun taipumuksia, että se kannatti pitää orina tulevaa jalostuskäyttöä ajatellen. Vunna 2017 Jujulla alettiin kisata koulua, esteitä ja kenttää - ja etenkin kenttäratsuna se oli ilmiömäinen! Ori oli niin tehokas ratsu, ettei kestänyt kauaa, että se alkoi olla valmis laatuarvosteluihin. Jalostukseen sitä käytettiin vuosina 2016 ja 2017.
"AAARGH JUJU!" -sotahuuto kaikuu Erkinheimojen pihassa vähän väliä. Ikinä huuto ei ole tuskaisen kuuloinen, koska Juju ei koskaan satuttaisi ketään, mutta aina karjunta kuulostaa rasittuneelta, raivoisalta ja hikiseltä.
"Mitä se TAAS teki?!" huutaa aina joku tallipihan toiselta puolelta huvittuneena, mutta ei koskaan pelästyneenä.
Vastaus voi olla mitä vain. Se karkasi taas naapuriin pelottelemaan sitä villakoiraa. Se on taas luomassa uimassa. Se näyttää laiduntavan likaista heinää valtatien vieressä täysin tyynenä. Se söi kurpitsalyhdyn Erkinheimon portinpielestä. Se pölli kamaa, eikä anna sitä takaisin!
Jujun kanssa yksikään päivä ei ole samanlainen. Hoidettaessakin se kehittelee pienessä päässään vaikka mitä, etenkin jos hoitaminen kestää kauan ja sillä on tylsää. Eikä se muuten epäröi toteuttaa päähänpistojaan! Joskus harjat lentelevät sangosta pitkin poikin, joskus pureskellaan riimu rikki. Satuloituna Juju on kerran jumiutunut päästään jalustinhihnaan, kun hoitaja jätti sen nanosekunniksi yksin kypärää hakiessaan. Jujun hoitaminen on haasteellista, vaikka ori ei pure eikä potki, eikä edes pullistele satulavyölle. Aina sen kanssa kuitenkin tapahtuu jotain sellaista, ettei uskoisi hevosen kanssa tapahtuvan.
Kouluratsuna meidän Juju on toden totta virkku poika. Se menee, tekee ja toimii sillä sekunnilla, kun käsky käy. Toisaalta jos käskyä ei kuulu, ori menee ja toimii omin päin. Se pystyy vääntäytymään suurin piirtein piaffeen ihan omin päin, jos ratsastaja istuksii sen selässä sen mielestä liian kauan komentamatta sitä kunnollisiin liikkeisiin. Tavallinen käynti on Jujulle vaikein askellaji, etenkin jos samalla ei suoriteta jotain mutkittelua tai muuta balettiliikkeiden sarjaa. Paikallaan pysyminen on sille lähes mahdotonta, ja se on kehittänytkin huonon tavan ravata paikallaan kyllästyttyään seisomaan.
"JUJU ISTU!" kaikuu usein estekentällä Erkinheimoissa. Kun Juju kuulee huudon, se päättää yleensä totella. Totellessaan se ei tietenkään istu, vaan pysähtyy. Tämä on varsin kätevää, koska joskus ori innostuu hyppäämisestä niin, että siltä katoavat täysin tavanomaiset jarrut. Silloin ei auta kuin huutaa, tai yrittää ohjata ori päin aitaa. Aidan läpi se ei mene. Juju on puomihulluudestaan huolimatta aika pätevä esteratsu, jos ratsastaja on tarpeeksi päättäväinen. Se hyppää vaikka minkälaisen esteen yli, yleensä vieläpä ihan hyvällä tyylillä.
Maastoon Jujulla voi lähteä vain rauhallinen ja rautahermoinen ratsastaja. Juju nimittäin hullaantuu milloin mistäkin: maastoesteistä, joita se rakastaa, pupusta, pusikosta, postilaatikosta, lätäköstä, lietteestä, liukkaista keleistä... Ratsastajan on hillittävä sitä vähän väliä. Turvallisella, aukealla paikalla Juju on kuitenkin hyvä laukkaaja ja varmajalkainen otus. Muiden hevosten seura rauhoittaa sitä tehokkaasti.
Viimeiseksi on kerrottava, että Juju ei osaa kävellä talutettavana. Se ei tule päälle eikä yritä karata, mutta se ravaa koko ajan, vaikka sitten paikallaan. Joistakin tämä näyttää hurjalta, mutta Jujun touhu on vaaratonta.
Suku
Hitsin Pimpulat
sh, 163cm, evm.
|
Ähäkutti
sh, 163cm, evm.
|
Känkkäränkkä
sh, 165cm, evm.
|
Suvililja
sh, 153cm, evm.
|
Muikkeli
sh, 159cm, evm.
|
Kuikkeli
sh, 151cm, evm.
|
Muija
sh, 163cm, evm.
|
Veijariina
sh, 154cm, evm.
|
Aika Veikkonen
sh, 151cm, evm.
|
Aika Velikulta
sh, 155cm, evm.
|
Sirpa-Leena
sh, 149cm, evm.
|
Jasmiina
sh, 156cm, evm.
|
Lumimies
sh, 153cm, evm.
|
Adalmiina
sh, 159cm, evm.
|
163 cm korkea Hitsin Pimpulat on meneväluonteinen raudikko ratsu, joka taitaa esteratsastuksen kadehdittavan hienosti. "Hippu" kilpailee esteitä 110-senttisillä radoilla ja on parhaillaan lopettelemassa menestyksekästä uraansa. Sillä on tällä hetkellä vain yksi varsa, mutta siitä suunnitellaan vielä jalostusoria.
Ähäkutti on 163 cm korkea punaraudikko suomenhevosori. Se on kilpaillut melko rauhalliseen tahtiin mutta hyvin vaikeissa luokissa kenttä- ja esteratsastusta. Kisaeläkkeelle päästyään ratsusta tuli suosittu siitosori. Sillä on kymmeniä varsoja, ja määrä lisääntyy joka vuosi. Luonteeltaan ratsu on virkeä ja veijarimainen.
Känkkäränkkä oli vilkasluonteinen vaativien kouluratojen mestari. Orissa oli pitelemistä, mutta hyvine ratsastajineen hevonen voitti monia vaB-tasoisia luokkia ylivoimaisesti. Sittemmin hevosesta tuli siitosori ja se sai astua yli kolmekymmentä tammaa. Känkkäränkkä oli 165cm korkea verrattaen kevytrakenteinen hevonen. Se kuoli vanhuuteen vuonna 2016.
Suvililja oli rautias 153 cm korkea raudikko. Se syntyi Nurmossa, vietti siellä koko elämänsä miltei poistumatta nykyisen Seinäjoen alueelta, ja menehtyi siellä vain 15-vuotiaana synnyttäessään kolmatta varsaansa. Suvililja oli kiltti tamma, joka ei koskaan kilpaillut huolimatta menestyneestä yleispainotteisesta suvustaan.
Muikkeli aloitti kilpauransa este- ja kenttäratsuna, mutta saavutti näissä lajeissa pian kaiken mahdollisen. Sillä oli vielä hyviä vuosia jäljellä, joten sen kanssa päätettiin harrastaa vielä kouluratsastustakin. Tämä kiltti 159 cm korkea ruunikko tamma pärjäsi hienosti myös kouluradoilla. Nykyään Muikkeli on kokonaan eläkkeellä ja sillä on kaksi varsaa.
Lihaksikas, 163 cm korkea rautias Kuikkeli oli kouluratsu, joka kilpaili tasaiseen ja rauhalliseen tahtiin kunnes sai laatuarvostelupalkinnon. Ori on myös kantakirjattu ja sillä on viisi varsaa. Luonteeltaan Kuikkeli oli melko rauhaton ja utelias.
Muija oli 163 cm korkea ruunikko harrastehevonen, jolla välillä kilpailtiin ja välillä maastoiltiin ahkerasti. Ratsuna se oli kiltti ja helppo, ja hoitohevosena ihana. Muikkelin suurimmat saavutukset ovat sen kaksi hienoa varsaa, ori ja tamma. Hevonen kuoli vanhuuteen vuonna 2015.
Luonteikas Veijariina on ammatiltaan siitostamma, ja sillä on tähän mennessä kuusi varsaa. Nuorempana tamma harrasti jonkin verran kouluratsastusta ja starttasi pari kertaa kenttäratsastusluokissakin. Harvoissa kisoissaan sillä meni hyvin, mutta silti se ei koskaan tehnyt suurempaa kilparatsun uraa omistajan kiinnostuksen puutteen vuoksi. Veijariina on 154 cm korkea kevytrakenteinen vaalea ruunikko.
Aika Veikkonen toimi pitkään siitosorina ja sai miltei sata varsaa. Merkittävälle osalle tämä 151 cm korkea ori periytti kevyen rakenteensa ja veijarimaisen luonteensa. Aika Veikkonen ei ole kilpaillut paljoa, mutta muutama voitto siltäkin löytyy etupäässä kouluratsastuksesta.
155 cm kokea liinaharjainen Aika Velikulta vaikutti Ylistarosta käsin koko Pohjanmaan hevoskantaan, sillä olihan se erittäin menestynyt kouluratsu ja maineensa vuoksi se sai kymmeniä varsoja. 30-vuotiaana menehtynyt "Vekku" oli luonteeltaan tosi kiltti ja ulkonäöltään läsipäisenä ja tuuheaharjaisena kuin sotaelokuvien suomenhevoset.
Sirpa-Leena oli rakenteeltaan kuin kuvaus siitä, miltä ratsulinjaisen suomenhevosen tulee näyttää, mutta säkäkorkeudeltaan vain 194 cm korkea, eli juuri ja juuri yli ponirajan. Tamma oli ammatiltaan siitoshevonen, ja se on sen neljän komean jälkeläisen perusteella palkittukin jalostuslaatuarvostelussa. Varsat perivät hyvän rakenteen ja suurin osa myös emänsä hyvin lempeän ja rauhallisen luonteen.
Jasmiina aloitti vaiheikkaan elämänsä harrasteratsuna, siirtyi sitten kilparatsuksi ja sai yhden varsan. Kilpaileminen ei enää kiinnostanut Jasmiinan omistajia, joten taas se vaihtoi kotia. Entisestä kouluratsusta tuli ratsastuskoulun opetushevonen, koska 156 cm korkea Jasmiina oli hyväkuntoinen ja kiltti. Rautias tamma vietti ratsastuskoulussa lopun elämäänsä.
Lumimies oli 153 cm korkea kimo ori, jolla ei kummempia tehty. Se ostettiin varsana kimppahevoseksi ja tarkoitus oli ruunata se ja sponsoroida se jonkin nuoren kouluratsastajan hevoseksi. Suunnitelmat jäivät kuitenkin ajan ja kiinnostuksen puutteen vuoksi, ja Lumimiehen ainoaksi saavutukseksi jäi yhden tamman astuminen vanhoilla päivillään. Ori oli luonteeltaan kiltti ja nöyrä.
Adalmiina oli 1.29-aikainen heikonpuoleinen ravihevonen, joka oli laukkaherkkä ja vähän säikky. Tamma oli raudikko ja 159 cm korkea. Vuonna 2006 tamma myytiin Hagertin talliin siitoshevoseksi, mutta ei sillä sielläkään tehty yhtä varsaa enempää, ja hevonen päätyi taas myyntiin. Adalmiina päätettiin lopettaa vuonna 2010, koska sille ei löytynyt enää uutta kotia.
Kilpailukalenteri
Päiväkirja ja valmennukset
Lokakuu 2017 - äiti-Katariina kertoo (Oresama)
"AAAAAAARGH JUJU!!" kaikui Erkinheimon pihassa kello puoli seitsemän, kun ensimmäiset pojat tulivat aamutallia tekemään. Tällä kertaa aineellinen vahinko jäi pieneksi: vain Erkinheimon vanhimman pojan varpaat sinertyivät, kun Juju ravasi koko painollaan niiden ylitse. Minä kuitenkin säikähdin huutoa niin, että ryntäsin sängystä pystyyn, kiskoin takin pyjamani päälle ja juoksin puutarhan poikki kurkkimaan haan ylitse tallipihaan, mitä siellä möykättiin. Näin vain Erkinheimon pojan manaamassa ja hieromassa varpaitaan Jujuun nojaten. Huomasin, että kerrankin ori pysyi ihan paikallaan ja näytti olevan pahoillaan. "ENKS MÄ OO KÄSKENY PITÄÄN TURVAKENKIÄ?" oli pakko huutaa. Sain vastaukseksi vain kaksi rumaa sanaa.
Menin takaisin nukkumaan. Heräsin uudelleen kymmeneltä. En suinkaan linnun laulamiseen tai muuhun ihanaan, vaan arvaatteko mihin? Oikein! "AAAAARGH! JUJU!"
Sillä kertaa tiesin, että tallissa oli muitakin kuin Erkinheimon Kaj-poika, joten en juossut paikalle. Pukeuduin rauhassa, laitoin kahvit tippumaan ja menin sitten tarkistamaan tilanteen. Juju seisoi tallipihassa yhtä tyynenä ja nolona kuin ennenkin. Päässään sillä oli riimu, jonka jatkona oli naru, jonka jatkona oli Kaj, joka seisoi omissa jarrutusjäljissään. Kauempana olivat koppakärryt, jotka nojasivat aisojensa vassa maata, ja silat ja rintaremmin repsottivat Jujun yllä.
"ENKS MÄ OO KÄSKENY LAITTAAN SEN KII KU VALJASTATTE?" kiekaisin haan ylitse, ja sain vastaukseksi nyrkin heristelyä ja sellaisen tosi ruman, varmasti ihan itse keksityn sanan, jota en ole ennen kuullutkaan.
Syyskuu 2017 - Juhani-poika kertoo (Oresama)
Tiedättekö Suomen kauniin syksyn? Lehdet ovat ypean värisiä puissa, ilma on kirpeä ja raikas, hevoset nauttivat viileästä ja metsästä saa puolukkaa? Niin, täydellisessä maailmassahan se menisi niin. Erkinheimon tilalla lehtiä ei näy, kun sataa kissankokoisia pisaroita vettä niin, ettei autossakaan pyyhkijöiden teho riitä pyyhkimään. Ilma ei ole kirpeä, vaan märkä ja rasittava, ja hevoset eivät todellakaan nauti, ei ainakaan Juju, joka on vielä viisi miljoonaa kertaa rasittavampi, kuin se oli kesällä. Tänäänkin se keksi ihan uuden tavan raivostuttaa minua, ja olen edelleen niin vihainen, että velipojat saavat hoitaa koko hevosen monta viikkoa tästä eteenpäin.
Ajattelin lähteä naapurin Nikkisen maneesiin ratsastamaan Jujulla, koska se toden totta tarvitsee liikuntaa, eikä minua huvita kastua ihan kaueasti. Ensin oli kaikkea perussählinkiä: ori ei antanut kiinni, ei olisi halunnut varusteita ja niin edelleen, mutta aika äkkiä raahasin satuloitua hevostani perässäni maneesille, pakotin sen sisään ja nousin sen selkään.
Ihmettelin, miksi se kulkee käynnissäkin nenä pitkällä kuin tryffelipossu. Oli pakko laskeutua takaisin alas ja tarkistaa, etteivät tallitytöt ole kääntäneet sen kuolaimia väärin päin suitsia puhdistaessaan, mutta oikein ne olivat. Kokeilin uudelleen. Edelleen Juju katsoi minua korviensa ylitse yläkautta silmiin. Laskeuduin taas alas ja ujutin käteni satulan alle. Mitä jos siellä on jotain? Kun olin maassa, Jujun kaula oli ihan rento ja tavallinen. Kun nousin taas ylös, pää kohosi korkeuksiin.
Laskeuduin ja nousin vielä kolmesti. Tarkistin ensimmäisellä kerralla jalat, toisella uudestaan selän ja kolmannella uudestaan kuolaimet, mutta aina vain pää nousi pystyyn. Jo nyt on kumma, tuumin, ja jalkauduin vielä kerran. Ajattelin, että otan sitten hevoselta varusteet pois. Jos se menisi hyvin ilman niitä, varusteissa oli vika. Ensin riisuin Jujulta satulan, sitten suitset...
Ja mitä sitten tapahtui! Hevoseni ravasi iloisesti ulottumattomiini ja hirnui röhönaurua mennessään. Kun yritin ottaa sitä harjasta kiinni, se hyppäsi aina pois, mutta pysytteli koko ajan sen verran lähellä, että melkein sain sen kiinni. Tuli hiki, alkoi ärsyttää. Yritin leperrellä sille, "tule pieni Juju, saat namia", ja ärkyäkin, "AARGH! JUJU!" mutta mikään ei auttanut. Kun katsoin kelloa, koko pelleilyssä oli kulunut jo puolitoista tuntia!
Raivoissani nostin satulan ja suitset maasta ja lähdin ovet paukkuen sateeseen. Jääköön sinne maneesiin mokoma hevonen vaikka viikoksi, tai karatkoon metsän siimekseen avoimesta ovesta, ei kiinnosta! Vein vain tavarat paikoilleen ja kävelin autolle mennäkseni kotiin.
Siellä Jujukin sitten seisoi, minun Fordini kuskinpuoleisella ovella ja odotti minua. Melkein näin sen hymyilevän huvittuneesti. "No tule sitten ja vähä äkkiä", tokaisin sille vihaisena. Se seurasi minua tyytyväisesti muhisten ja puhisten sateesta kuivaan talliin, vaikka en pitänyt siitä millään kiinni. Kun avasin sen karsinan oven ja osoitin vihaisesti etusormellani sille, että nyt olisi parasta kävellä sisään takka muuten, niin se luikahti saman tien säyseästi paikalleen. Sinne se jäi. Ei huvittanut alkaa harjata sellaista ääliötä.
Toukokuu 2017
Kouluvalmennus, valmentajana Miika Rossi (Oresama)
Juju oli touhukkaalla tuulella tänään, vaikka olikin verrattaen kuuma päivä. Siltä avaavat liikkeet, kuten pohkeenväistö, sujuivat ensialkuun niin vauhdikkaasti, että liikkeiden näyttävyys kärsi. Päätimme siis, että Oresama harjoittelisi ensin sulkevia liikkeitä, jotta ori vähän rauhoittuisi. Ratsun iloisuus ja energisyys näkyi niissäkin liikkeissä, mutta hallitummin, ja alkuvalmennus menikin sulkutaivutusten sun muiden osalta täydellisesti.
Kun Juju oli työtä tehdessään rentoutunut, palattiin lopuksi aikaa siihen, mistä aloitettiinkin: avaavien liikkeiden työstämiseen aloittaen aina pohkeenväistöstä ravissa. Koska Juju ei olisi malttanut mennä nätisti, Oresaman oli ratsastettava sitä erittäin painokkain avuin ja tehtävä runsaasti puolipidätteitä. Näin liikkeet saatiin tehtyä kunnialla, mutta ratsukko kokonaisuutena näytti edelleen rauhattomalta.
Sovimme, että kun seuraavan kauden kisat koittavat, Oresama panostaa lämmittelyyn joka kerta oikein erityisesti. Juju osaa kyllä liikkeet, ja vieläpä niin hyvin, ettei malttaisi tehdä niitä kunnolla. Oresaman tulee myös vaatia orilta asioita painokkaammin, koska ainakin tässä harjoituksissa se koki voivansa juosta Oresaman pohjeapujen ylitse halutessaan.
Huhtikuu 2017
Kouluvalmennus, valmentajana Miika Rossi (Oresama)
Juju osallistui tämän päivän kouluvalmennukseen melko reippaana poikana. Se kulki hyvin ja nosteli jalkojaan reippaasti. Muodossa on kuitenkin vielä paljon parantamisen varaa: nyt Juju puksutti hieman liian pitkänä. Ohjien tiukentaminen ei kuitenkaan liene vastaus tähän ongelmaan, vaan ehkä kannattaisi harjoittaa mielummin Jujun selkälihasten kuntoa. Jujun kaltaista raskaspäistä hevosta ei kukaan pitele, jos sen suun kiskoo tunnottomaksi.
Siirtymiset askellajista toiseen menivät ihan OK, samoin kuin pysähdykset. Ihan tasajaloin Junnu ei aina jäänyt, mutta ainakin se pysähtyi oikealle kohdalle ja lähti liikkeelle täsmällisesti. Siirtymisissä eniten vaikeuksia oli vasemman laukan nostamisessa hyvin ja oikeaan aikaan, mutta itsenäisellä harjoittelulla tämänkin saa paremmaksi.
Maaliskuu 2017 - isä-Joonas kertoo (Oresama)
Olimme tänään höntsäilemässä ratsujen kanssa raviradalla! Minä ajoin Röllillä ja Erkinheimon tallimestari Jujulla, ja ai kuinka meillä oli kivaa! Päästimme menemään pitkin rataa ravissa, ja vaikka Erkinheimon ravihevoset ovat tietenkin nopeampia kuin ratsut, eivät Rölli ja Juju mitään hitaita ollet. Korvat tötteröllä ja innosta pinkeinä ne tikuttivat eteenpäin kuin Singerin ompelukoneet, ja tottelivat hienosti käskyjä. Niiden lihakset pullistelivat, kun ne ottivat mittaa toisistaan, ja niiden ruumiit olivat hiessä. Juju oli aavistuksen nopeampi, mutta Rölli pysyi koko ajan ravissa, vaikka Juju karkasi muutaman kerran laukalle vieressä.
Kun olimme hulluutelleet tarpeeksi, ajelimme hitaassa ravissa metsän poikki kotiin. Röllin kärryillä oli turvallisen tuntuista istua, kun se ravasi Jujun perässä kiltisti. Tallimestari näytti onnelliselta Jujun kyydissä edellämme, ja Jujun korvat lerpattivat hieman väsymyksestä ja rentoutumisesta.
Tallipihassa vaihdoimme hevosia. Minä kuivasin ja harjasin Jujun, joka oli löysä kuin aavistuksen tyhjentynyt ilmapallo. Tallimestari hoiti Rölliä, joka olisi selvästi halunnut juosta vielä. Sovimme, että lähtisimme uudelleen raviradalle vielä kevään aikana, ja veimme hevoset hakaan. Juju pääsi tarhakaverinsa Kaukon luokse, ja Rölli parhaan ystävänsä Tanen vierelle.
Helmikuu 2017
Estevalmennus, valmentajana Miika Rossi (Oresama)
Tämän päivän valmennuksessa Oresama ja Juju ratsastivat edellisissä kilpailuissa vain kohtalaisesti suorittamansa 100-senttisen radan. Rata oli keskitasoinen, eli aivan varmasti alle Jujun tason. Alussa Juju kaahasi kamalasti, mutta Oresama sai sen hyppysiinsä radan loppupuolella. Lähestymiset tulee ottaa vähän rauhallisemmin ja antaa Junnulle kunnon puolipidäte ennen uutta käskyä. Ponnistuspaikka löytyi melkein joka kerta hyvin. Tiet olivat Jujulle sopivan vaikeita, ja sen mielenkiinto pysyi hyvin yllä. Hevosen ilme hypätessä oli niin iloinen, että tuomarina olisin antanut lisäpisteitä siitä!
Pienen keskustelusession jälkeen ratsukko yritti rataa uudelleen. Pelkät reilut puolipidätteet ja vauhdin laskeminen saivat aikaan sen, että suoritus näytti paljon rennommalta ja hallitummalta. Ohjeistin ratsukon harjoittelemaan lähestymisiä vielä itsenäisesti.
Tammikuu 2017
Kouluvalmennus, valmentajana Miika Rossi (Oresama)
Juju ei ollut tänään mitenkään liian reippaalla tuulella, joten suunnitellut taivutusharjoitukset käynnissä saivat odottaa sen virkistymistä, ja sen sijaan teimmekin alkuvalmennuksesta laukkakahdeksikkoa. Tavoitteena oli saada laukanvaihdot osumaan nätisti kahdeksikon keskelle, ja tämä tuotti aluksi ongelmia. Laukka vaihtui askeleen tai kaksi liian myöhään. Kehotin Oresamaa antamaan reippaammat puolipidätteet ja muutenkin tukemaan Jujua enemmän ohjilla, jottei se pääsisi karkaamaan ikään kuin ratsastajan edelle. Vielä muutama yritys, ja laukanvaihdot alkoivat osua kohdilleen melkein joka kerta.
Laukkaharjoituksen jälkeen Juju oli virkeä ja marssi reippaasti ja ryhdikkäästi käyntityöskentelyssämme. Oresamalla oli jonkin verran vaikeuksia asettaa sitä tarpeeksi sisään, mutta kankeanpuoleisella tuulella tänään ollakseen Juju liikkui ihan hyvin.
Lokakuu 2016 - Juhani-poika kertoo (Oresama)
Varsauutisia Suonenjoelta Hanna ja Kasper Laakson omistamalta suomenhevostilalta! Hieno periyttäjätamma Veijariina on varsonut orivarsan, jonka nimeksi on annettu Jukran Pujut. Koska varsa ei ollut toivotunlainen, eli tamma, sain ostaa sen halvalla heti sen synnyttyä. Tein ostopäätöksen Kajn kanssa kahden, edes varsaa näkemättä, vaikka tiedän, ettei se ole tavallista. Olen vain odottanut niin pitkään tällaisen hevosen syntymää ja mahdollisuutta saada se kotiin.
No millaista hevosta olemme sitten Kajn kanssa odottaneet? No ihan TAVALLISTA. Sellaisia ei virtuaalimaailmassa paljoa ole. On kilparatsua, siitoshevosta ja vaikka mitä, mutta harrasteratsua ei, ja sellaisen lupaavan harrasteratsun poikasen minä nyt ostin ihan omaksi. Koulutan orivarsan Kajn kanssa kahdestaan, vaikka isä on sitä mieltä, ettei meillä ole vielä tarpeeksi kokemusta, ja että olisi parempi ollut, jos olisimme ostaneet vaikka ravihevosen. Isän mielipiteillä ei kuitenkaan ole väliä.
Varsa saa olla rauhassa emänsä kanssa vielä jonkin aikaa, mutta sitten me menemme Kajn kanssa katsomaan omaa hevostamme ensimmäisen kerran.
Jälkikasvu
18.10.2016 o. Erkinheimon Varamies (e: Enkelinsiipi)
22.02.2017 o. Erkinheimon Juukelis Puukelis (e: Skitsahdus)
