Erkinheimot

Kuulumiset

Kesäkuu 2022
Kirjoittanut Kaj Erkinheimo (Oresama)
Kaj ja Vanamo, Juhani ja Samppa sekä Reima ja Pöyröö olivat kisamatkalla Lapissa ja kävivät juhannusmaastossa Valokylässä.
Jumaliste että pitää ihmisellä olla ääliöitä veljinä. Olemme olleet Reiman ja Juhanin kanssa kisareissulla kerrankin kolmestaan, ja ehdotin, että menisimme juhannustauolla vaikka johonkin kylpylään. Reima innostui, että jotain pitäisi tehdä, mutta Juhani rutisi, että ei mitään kylpylää. Ja sitten -- sitten ne ääliöt keksivät jonkin vihoviimeisen juhannusmaastoilun jumalan hylkäämissä sääskisissä ja kuppaisissa perämetsissä, ja eipä mitään kun sinne minutkin raahattiin. Onneksi sain edes valita hevosen ekana, niin että pääsin sääskien ruuaksi edes Vanamolla, joka on kivoin mukana olevista hevosista, ja parhaasta päästä muutenkin.
Kauheus alkoi sillä, että puin pitkät housut ja tungin pultutkin sukkiin, ettei tulisi punkkeja. Suihkutin itseni ja Vanamon viimeistä karvaa myöten Effolilla, vaikka ei se olekaan mitään tarpeeksi tehokasta ainetta Lapin ihmisiä syöville mutaatiosääskille. Vanamo vispasi häntää jo siinä vaiheessa, kun ne penteleet paukuttivat sitä vatsan alta. Meinasin pyörtää saman tien tallille ja nukkumaan, mutta Reima ja Juhani, ne aasit, eivät päästäneet, vaan oikein puhkuivat hekumallista juhannusintoa.
Ei siinä sitten auttanut kuin mennä. Kävelimme letkassa hyvän matkaa: niin kauan, että Vanamo alkoi ihan tuskastua ja pysähteli taukoamatta raapimaan naamaansa jalkoihinsa tai potkimaan mahansa alle. Sitten kyllästyin sääskiin. Niitä pääsi pakoon, kun alkoi ravata. Ravasimme letkan kärkeen ja ohi. Sitten ravasimme takaisinpäin, sitten taas eteenpäin, ja juoksentelimme koko matkan.
Kokko Jumalan kiitos loimotti ja käryytti niin älyttömästi, että sieltä kaikkosivat sääsket samalla kaikkien tervejärkisten ihmisten kanssa. Niin että minä ja Vanamo saimme edes hetken levähtää. Vaikka jouduimme me idioottiveljieni seurasta silti kärsimään, koska aina kun meinasin ratsastaa kiertelemään, niin eivätkös ne ääliöt seuranneet ratsuineen kuin olisin niiden ankkaemo.
Mutta juu. Jatkossa minä vietän Juhannuksen tiukasti sisätiloissa ja pidän huolta, että jokaisella vastuulleni osoitetulla Erkinheimon hevosella on visusti laidunaika.

Huhtikuu 2022
Kirjoittanut Ella Erkinheimo (Oresama)
Meiltä kysyttiin kerhossa, että mikä on meidän lempieläimemme, ja minä sanoin, että Vanamo. Kerhon täti kysyi, että mikä se sellainen Vanamo on, niin minä sitten sanoin, että Vanamo on hevonen, eikä mikä tahansa hevonen, vaan minun oma hoitohevoseni. Kerhon tytöt eivät uskoneet, että minulla on oma hoitohevonen, kun olen vasta viisi vuotta vanha, ja kuulemma näin pienillä ei voi olla hoitohevosia. Moni tytöistä oli pyytänyt äitiltään tai iskältään, että pääsisi ratsastustunneille johonkin ratsastuskouluun, niin äitit ja iskät olivat sanoneet, että eikä, kun ratsastus on isojen tyttöjen harrastus. Niinpä ne päättivät, että minä valehtelen ja olen keksinyt koko Vanamon. Kerhotäti kyllä uskoi, ja mutisi jotain että minun sukunimeni on Erkinheimo. Niin onkin, mutta miten se tähän liittyy?
Kun kerroin papalle tästä, pappa päätti, että kyllä tyttöjen pitää saada ratsastaa, ja painui puhelimeen. Seuraavalla kerhokerralla meitä odottikin sitten yllätys, vaikka minä kyllä tiesin siitä jo etukäteen!! Se yllätys oli Vanamo! Pappa toi sen kerhon pihaan ja vei tyttöjä sillä, ja kyllä pojatkin lopuksi uskalsivat mennä, kun tyttöjenkään ei käynyt kuinkaan. Minäkin menin jonoon, mutta pappa sanoi, että pois sieltä Ella, sinä saat ratsastaa kotona aina, nyt on muiden vuoro. Siitä tuli kyllä tosi paha mieli, koska minä olisin halunnut näyttää, miten hyvin osaan ratsastaa Vanamolla, mutta viimeisenä minä kuitenkin pääsin sitten ratsastamaan, niin ettei siinä kuinkaan lopulta käynyt.
Vanamo oli koko ajan tosi hienosti, vaikka ainahan se on hienosti. Me tehtiin yhden Sonjan kanssa sille kukkaseppele, mutta se kylläkin söi sen ennen kuin me saatiin se sen kaulaan. Pappa harmitteli sitä kovasti, mutta kun meitä nauratti, niin sitäkin alkoi naurattaa. Vanamokin tykkäsi niin kovasti, että se hörisi korvat hörössä. Sillä oli kivaa kun kaikki kerholaiset ja jopa kerhotäti taputtivat sitä, ja sitten iskä antoi kaikkien syöttää sille vähän tuoretta heinää. Sonja sai myös taluttaa Vanamoa vähäsen, koska Sonja on nyt minun paras kaverini. Pappa kyllä piti riimunarun päästä vähäsen kiinni, mutta en sanonut Sonjalle, että minä olen jo niin hyvä, että saan taluttaa ihan itse.
Sitten pappa pisti Vanamon takaisin kuljetusautoon ja minä aloin itkeä, kun minulle tuli sitä niin ikävä. Pappa nosti minut ilmaan ja kuiskasi, että olen ihan hassu tyttö, koska johan minut jo puolentoista tunnin päästä haetaan kotiin ja siitä tunnin päästä pappa hakee minut katsomaan hevosia niin kuin melkein joka päivä. Ei se kuitenkaan auttanut yhtään, koska olisin halunnut ottaa Vanamon kerhoon. Kerroin sen kerhotätille, mutta kerhotäti epäili, että Vanamo ei olisi tykännyt olla kerhossa, kun siellä pitää olla sisällä, niin että ehkä sen oli kuitenkin parempi mennä kotiin.
Mutta sitten kun kerho loppui niin minä menin kotiin syömään, ja sitten minä menin papan luo ja sain mennä syöttämään Vanamoa heinäpellon reunaan. Se oli paras kerhopäivä ikinä!

Kesäkuu 2021
Kirjoittanut Ella Erkinheimo (Oresama)
Minä olen Ella ja minä olen jo neljä, eli iso. Minusta tulee isona kilparatsastaja, ja kerta papalla on hevosia, niin minä olen niistä yhden, elikkä Vanamon ihan oikea hoitaja nytte. Ja sitä varten kun minusta tulee kilparatsastaja, niin iskä piti minulle valmennuksen Vanamolla. Iskä voi valmentaa sen takia, että arvatkaapa mitä: minun pappani on minun iskäni iskä!!
Mutta se valmennus oli kuitenkin aika huono. Iskä ei taida ihan tajuta hevosia. Minun siskoni Anna ratsasti yhdellä toisella hepalla ja Vanamo ei olisi halunnut mennä sen ohitse vaikka minä halusin. Iskä sitten alkoi hokea, että minun pitää "katsoa sinne, minne olen menossa". Se oli tosi ärsyttävää, koska minähän katsoin koko ajan! Minä katsoin Annan ohitse, kja kun Vanamo ei suostunut menemään sinne, niin sitten minä aloin katsoa talliin päin, koska sinne Vanamo alkoi ravata. Iskällä kesti noin neljämiljoonaa tuntia sanoa, ettei hän oikeasti tarkoittanut, että katso sinne, minne olet menossa, kun hän sanoi, että "katso sinne, minne olet menossa". Iskä tarkoitti, että katso sinne, minne haluaisit olla menossa.
No sitten kun minulle sanottiin ihan ihmisten kielellä kunnon ohje, niin kyllähän minä sitten katsoin, eikä edes mennyt kauhean kauaa, että Vanamo meni ravia Annan ohi. Minä sitten taputin sitä kovasti kaulalle, ja se tykkäsi kauheasti. Kun Vanamo tykkää, niin se venyttää kaulansa pitkäksi kuin kirahvilla, mutta alaspäin, ja hörisee samalla lailla kuin meidän kissa kehrää.
Sitten me tehtiin jotain typeriä volttijuttuja, koska iskä vissiin tykkää niistä, ja se oli tylsää, mutta sitten sain mennä jäähdyttelemään maastoon. Koska en saa mennä Vanamon kanssa maastoon ilman iskää tai pappaa, niin menin maastoon vain niin että ratsastin tallia ympäri. Vanamo ensin luuli, että me mentäisiin tallin takaa polkua pitkin pelloille, mutta kun minä vedin ohjasta ja sanoin sille että ei, niin se käveli sitten hienosti tallia ympäri. Minä siltin sitä melkein koko ajan, ja taas se tykkäsi kaula pitkänä. Paitsi silloin en silittänyt, kun yksi paarma pyrki naamalle, ja minä huidoin sitä, ja iskä karjui ettei hevosen selässä saa kirkua. Ihan niin kuin Vanamoa haittaisi. Ei haittaa. Koska se tykkää, kun minä huudan niin kovaa, ettei siihenkään tule paarmaa.
Valmennuksen jälkeen minä sanoin iskälle, etten enää ikinä mene sen valmennuksiin, ja sitten minä sanoin Vanamolle, että seuraavalla kerralla mennään kyllä papan kanssa, niin Vanamo ei joudu tekemään mitään tyhmiä volttijuttuja, ja me saadaan laukata. Me ollaan hyviä laukkaamaan Vanamon kanssa. Yhden kerran viime viikolla pappa antoi meidän laukata monta kertaa pitkät sivut, eikä me oltu liinassa, koska minä olen jo iso ja saan laukata pitkät sivut ilman liinaa.
Sen pituinen se.