otsikkokuva
Etusivu
Esittely
Hevoset
Kasvatus
E-mail

Yorcan hevonen


Nimi: Horror Movie Host RR VH17-031-0166 Omistaja: Oresama VRL-02753
Sukupuoli: Ori Kasvattaja: Oresama VRL-02753, Yorca
Rotu: Suomenpuoliverinen Painotus: Yleispainotus
Säkäkorkeus: 172cm Koulutustaso: VaA, 140cm, CIC4
Syntynyt: 24.09.-15 (nyt 29v) Meriitit: YLA2, ERJ-I, KRJ-I, KERJ-I



Linet © Urilium/dA, muu Oresama


>Hessu menehtyi vanhuuteen 11.11.2020. Muistosivulle.


Hessu tuli maailmaan syksyisenä iltapäivänä, ja se oli odotettu ja suunniteltu varsa. Samana päivänä oli tallin ulko-osia maalattu valkoisella, ja omistaja luuli tallikissan ehtineen jo kävellä pikku-Hessun naamalla maalitassuilla, kun orilla oli niin erikoinen valkoinen merkki nenänpielessään. Hessun tassunjälki ei kuitenkaan pesemällä tai kulumalla lähtenyt, vaan kuuluu hevosen väritykseen. Ehkä tassunjälki kuvastaa sitä, että Hessun toteemieläin onkin kissa eikä hevonen: se on viihtynyt poikkeuksellisen hyvin tallikissojen kanssa ihan varsasta asti!

Hessu on isän poika: se on välillä rasittava vempula, ja saa silti kaiken saman tien anteeksi. Useimmiten poika on kuitenkin enkelimäisempi elkeiltään. Esimerkiksi satulointi, suitsinta tai harjaaminen ei tuota sen kanssa ongelmia juuri koskaan. Pesusta se ei kuitenkaan pidä, ei edes jalkojen suihkuttelusta, ja antaa tämän kyllä näkyä ja kuulua. äänekkäät lapset tai eläinlääkärikään eivät kuulu Hessun lempivieraisiin, minkä ori näyttää jalkaa polkemalla ja pärskimällä. Seppää ratsu tervehtii kuitenkin kaikella mahdollisella rakkaudella. Se tietää, että Yorcan sepällä on taskuissaan nameja, joita saa syödä paljon hyvin käyttäytyessään!

Ratsuna Hessu on herkkä hevonen. Kouluradalla on ihan kivaa, kun ori miltei lukee ajatuksia. Hessulla on pehmeä askel ja herkät kyljet, ja taivutukset ovat sille helppoja. Isän kultapoika kulkee luonnostaan hyvässä ryhdissä ja tykkää hakeutua kuolaimelle ja peräänantoon.
Esteilläkin herkkyys on yleensä hyväksi. Hessu nappaa helposti vihjeet seuraavasta tehtävästä ja esteestä, ja tottelee mielellään ja energisesti. Heikompi ratsastaja kuitenkin hölskyy selässä sen verran, että Herkkä-Hessua alkaa ottaa pannuun. Silloin se riehaantuu, ja pahimmassa tapauksessa alkaa pukkilaukka pitkin poikin kenttää niin, että esteet lentelevät. Rauhallisesti elehtivä ratsastaja saa kuitenkin Hessun aina esittelemään parhaita puoliaan, kisoissakin.
Maastoratsuna Hessu on välillä tosi ärsyttävä huimapää tai hermoheikko. On päiviä, jolloin se pelkää muka ihan kaikkea. Pelottaviin asioihin Hessu sitten suhtautuu juoksemalla miljoonaa karkuun. Tämän pojan äkkiliikkeissä ja kiihdyttelyissä ei istu itse Erkkikään, ja aina välillä paraskin ratsastaja pirahtaa hervottomana Hessun satulasta.
Maastoesteille keskittyminen jostain syystä antaa Hessulle rohkeutta. Se varmaan keskittyy hyppäämiseen niin, että pääsee virtaukseen, eikä ehdi töllistellä mahdollisia uhkia liikahtelevien heinänkorsien seasta. Vaikka Hassu-Hessu ei ole mukavin maastolompottelukaveri, on se ehdottomasti Yorcan kivoin maastoestemestari.

Hessu on sillä tavalla hassu ja hömppä, että sillä on jokin jännä yhteinen katuslangi Yorcan tallikissojen kanssa. Kaikki kissat, yhteensä seitsemän, kerääntyvät hyvin usein kokoustamaan jotain yhdessä Hessun kanssa orin karsinaan tai hakaan. Kissa-Hessu osaa kohdella kissoja tarpeeksi varovaisesti, jotta ne paitsi selviytyvät elossa sen kanssa, myös haluavat palata sen luokse kerran lähdettyään.



Kiro FIN
fwb, 175cm
YLA2, ERJ-II, KRJ-II, KERJ-II
Dream Police
fwb, 174cm, evm.
Le Freak
fwb, 175cm, evm.
Die For Nothing
fwb, 173cm, evm.
No Rain
fwb, 174cm, evm.
Snow Scene
fwb, 170cm, evm.
Proud Mary
fwb, 176cm, evm.
Gautse
fwb, 165cm
YLA3, ERJ-III, KERJ-III, KRJ-II
So Systematic
fwb, 166cm, evm.
So Solo
fwb, 169cm, evm.
Heavy Metal Lady
fwb, 160cm, evm
Trics FIN
fwb, 166cm, evm.
Eephant Bones
fwb, 162cm, evm.
Miss Murder
fwb, 172cm, evm

Kiro FIN on 175 cm korkea vuonna 2000 syntynyt mustanruunikko suomalainen puoliverinen. Sen kasvatti Elisa Hahto-Rintamäki (evm.), mutta vuodesta 2011 se on ollut Yorcan omistuksessa. Vuonna 2012 Kiro aloitti kilpailunsa 130-senttisillä rataesteillä ja menestyi huikeasti. Hieman myöhemmin huomattiin, että ori onkin parhaimmillaan kouluratsuna, ja se siirtyi kilpailemaan GP-tason kouluratsastusluokissa. Kenttäratsastustakin Kiro on kokeillut pienimuotoisesti. Nyt ori on jo kisaeläkkeellä ja sillä on yksi varsa.

b>Dream Police on 174-senttinen suomalainen puoliverinen. Tämä ruunikko ori on kilpaillut säästeliäästi mutta menestyksekkäästi koulua, esteitä ja kenttää halliten suvereenisti joka lajin. Kilpauransa jälkeen hevosesta tuli siitosori, ja sillä onkin jo neljätoista varsaa.
175cm korkea Le Freak on haastava ja energinen, mutta hyvin taitava kenttäpainotteinen ratsu. Ori on saavuttanut kaiken, mitä kenttäratsu voi, ja vanhuutensa ratoksi se kilpaili jonkin verran esteilläkin. Le Freakia on käytetty jalostukseen melko säästeliäästi vaativan luonteen vuoksi, ja sillä on vain kolme varsaa.
Die For Nothing on 173cm korkea ykköspalkinnolla kantakirjattu musta suomenpuoliveritamma. Tämä näyttelymenestyjä oli luonteeltaan kiltti ja miellyttämishaluinen. Se kilpaili jonkin verran kouluratsastusta vaA-tasolla. Die For Nothing menehtyi 15-vuotiaana synnyttäessään kolmatta varsaansa.

No Rain teki pitkän uran koulu- ja esteratsuna. Tamma oli luonteeltaan kiltti mutta vireä ratsu. Se sai elämänsä aikana kaksi varsaa, joista molemmista tuli kilparatsua. No Rain oli 174cm korkea sopusuhtainen ja kaunis musta läsipää.
Koulupainotteinen, hyvin menestynyt Snow Scene oli kaunis punarautias ori, jolla oli luonne kohdillaan. Ratsu näyttäytyi kouluradoilla arvokilpailuissa asti koko Suomea edustamassa. Eläköitymisen jälkeen Snow Scene sai kymmenen varsaa. Se lopetettiin vasta 32-vuotiaana vakavien hammasongelmien vuoksi.
Proud Mary oli 176 cm korkea mustanruunikko lihaksikas jättiläistamma. Sillä oli kokoa ja näköä, mutta ei liikkeitä huipputason kouluratsuksi, vaikka sen suku antoi olettaa sen pärjäävän. Kilttiä ja kultaista tammaa päätettiin kuitenkin käyttää jalostukseen hyvän suvun vuoksi, ja oriksi sille valittiin mahdollisimman kevytrakenteisia ratsuja. Proud Marylla on kolme varsaa.

Gautse on Helena Leskisen kenttäratsastustallilla syntynyt 165 cm korkea ruunikko suomenpuoliveritamma. Se muutti Yorcaan kenttäratsuksi, ja menestyikin oivallisesti alusta asti. Gautse oli kenttäradoilta eläköityessään kuitenkin vasta kahdeksanvuotias, eli hevonen parhaassa iässä, joten sillä päätettiin kokeilla esteitä ja kouluakin. Maltillisen tasoisissa luokissa (vaA ja 120cm) Gautse menestyikin hienosti kummassakin lajissa. Nykyään Gautsea käytetään siitostammana.

166 cm korkea ruunikko So Systematic on luonteeltaan järkähtämätön ja harkitseva herrasmiesori. Vaikka sen jähmeä luonne ei ole ideaalinen esteratsastukseen, menestyy se päälajinsa, koulun, ohella melko hyvin kenttäratsastuksessakin. So Systematic ei ole vielä lopettanut kilpauraansa ja siirtynyt jalostusoriiksi, mutta sillä on jo yksi tammavarsa.
So Solo oli 169 cm korkea ryhdikäs ruunikko. Se teki pitkän ja melko menestyneen uran kenttä- ja kouluratsastuksen parissa. Sittemmin siitä tuli siitosori ja melkein kymmenen varsan isä. Tämän kiltin orin taru päättyi 22-vuotiaana sen sairastuttua tuntemattomaan influenssaan.
Heavy Metal Lady oli kipakka 160 cm korkea ratsu. Tamma oli periaatteessa kenttäpainotteinen kilparatsu, mutta harrasteli siinä sivussa kaikkea aina hevosagilitystä esteratsastukseen ja valjakkoajoon. Se oli tyypillinen ainoa hevonen, joka näki ja koki kaiken. Tamma sai elämänsä aikana kaksi varsaa.

Tricks FIN oli velmu, kevytrakenteinen 160 cm korkea kenttä- ja estepainotteinen hevonen. Pienenä ja ketteränä tamma oli varma voittaja kilpailuissaan, kunhan ratsastajan pää vain pysyi kylmänä. Tricksille tehtiin sen elämän aikana yksi varsakin, mutta koska kantoaikana sillä oli vakavia komplikaatioita, päätettiin jalostustouhut jättää siihen. Tamma kuoli sydäninfarktin vuoksi vuonna 2017.
Elephant Bones oli samannimisen kappaleen mukaan nimetty 166 cm korkea kilpa- ja jalostusori. Se kilpaili muutamia luokkia joka lajissa keskitasolla lähinnä markkinointimielessä ja keskittyi jalostuspuuhiin aktiivisemmin. Tällä kiltillä raudikolla onkin lähes kuusikymmentä varsaa, jotka vaikuttavat suurimmaksi osaksi Uudenmaan ja Pohjanmaan alueilla. Elephant Bones kuoli vanhuuteen hieman ennen kuin olisi täyttänyt 30 vuotta.
172 cm korkea ruunikko Miss Murder oli varsinainen kenttätykki. Se kilpaili jo nuorena niin paljon ja menestyksekkäästi, että sai kaikki mahdolliset palkinnot ja arvonimet. Tämänkään jälkeen tämä itä-Suomalainen tamma ei lopettanut, vaan teki pitkän kenttäratsun uran. Kilpailutauollaan tamma ehti saada vain yhden jälkeläisen.



Kisakalenteriin merkitään vain sijoitukset.

Päivämäärä Järjestäjä Luokka Sijoitus
29.11.-15 Filmur ERJ/140cm 1/30
04.12.-15 Filmur ERJ/140cm 2/30
06.12.-15 Filmur ERJ/140cm 1/30
09.12.-15 Filmur ERJ/140cm 5/30
11.12.-15 Filmur ERJ/140cm 5/30
11.12.-15 Filmur ERJ/140cm 1/30
13.12.-15 Filmur ERJ/140cm 2/30
15.12.-15 Filmur ERJ/140cm 1/30
15.12.-15 Filmur ERJ/140cm 2/30
20.12.-15 Filmur ERJ/140cm 4/30
30.06.-16 Kuuralehto ERJ/140cm, ERJ-Cup 11/170
14.10.-16 Pirunkorpi KRJ/VaB 7/60
25.10.-16 Pirunkorpi KRJ/VaB 5/60
30.10.-16 Orange Wood Ranch KRJ/VaA, tarinaluokka 2/14, tarina
01.11.-16 Metsovaara ERJ/130cm 2/23
02.11.-16 Mörkövaara KRJ/VaB 4/40
02.11.-16 Mörkövaara KRJ/VaB 5/40
07.11.-16 Mörkövaara KRJ/VaB 6/40
09.11.-16 Metsovaara ERJ/130cm 2/23
10.11.-16 Metsovaara ERJ/130cm 3/23
10.11.-16 Mörkövaara KRJ/VaB 6/40
12.11.-16 Ros Cirein KRJ/VaB 4/40
12.11.-16 Ros Cirein KRJ/VaB 6/40
13.11.-16 Ros Cirein KRJ/VaB 6/40
13.11.-16 Metsovaara ERJ/130cm 4/23
16.11.-16 Metsovaara ERJ/130cm 3/23
19.11.-16 Ros Cirein KRJ/VaB 2/40
30.11.-16 Marksman Sporthorses ERJ/140cm 1/23
05.12.-16 Moonrise KRJ/VaA 3/13
06.12.-16 Moonrise KRJ/VaA 2/13
07.12.-16 Moonrise KRJ/VaA 3/13
14.12.-16 Metsovaara ERJ/140cm 3/22
18.12.-16 Metsovaara ERJ/140cm 2/22
13.02.-17 Kelokorpi KRJ/VaB 2/50
14.02.-17 Kelokorpi KRJ/VaB 5/50
15.02.-17 Kelokorpi KRJ/VaB 5/50
16.02.-17 Kelokorpi KRJ/VaB 2/50
19.02.-17 Kelokorpi KRJ/VaB 3/50
02.03.-17 Yorca WBs KERJ/CIC4 1/5
03.03.-17 Yorca WBs KERJ/CIC4 2/5
03.03.-17 Pirunkorpi KRJ/VaB 6/40
04.03.-17 Pirunkorpi KRJ/VaB 2/40
04.03.-17 Royal Gear ERJ/140cm 1/40
05.03.-17 Pirunkorpi KRJ/VaB 3/40
05.03.-17 Pirunkorpi KRJ/VaB 3/30
05.03.-17 Silverlode ERJ/140cm 1/50
06.03.-17 Silverlode ERJ/140cm 7/50
06.03.-17 Yorca WBs KERJ/CIC4 1/5
07.03.-17 Yorca WBs KERJ/CIC4 1/5
07.03.-17 Pirunkorpi KRJ/VaB 2/30
08.03.-17 Yorca WBs KERJ/CIC4 1/13
09.03.-17 Yorca WBs KERJ/CIC4 2/5
09.03.-17 Pirunkorpi KRJ/VaB 2/40
09.03.-17 Priton KRJ/VaA 5/62
09.03.-17 Romilly ERJ/140cm 3/27
10.03.-17 Romilly ERJ/140cm 3/27
10.03.-17 Pirunkorpi KRJ/VaB 4/30
10.03.-17 Silverlode ERJ/140cm 1/50
10.03.-17 Yorca WBs KERJ/CIC4 3/13
12.03.-17 Teilikorpi KRJ/VaB 3/50
12.03.-17 Teilikorpi KRJ/VaB 3/50
13.03.-17 Teilikorpi KRJ/VaB 3/50
13.03.-17 Yorca WBs KERJ/CIC4 1/5
14.03.-17 Teilikorpi KRJ/VaB 4/50
15.03.-17 Romilly ERJ/140cm 4/27
17.03.-17 Romilly ERJ/140cm 1/27
17.03.-17 Pirunkorpi KRJ/VaB 6/40
18.03.-17 Pirunkorpi KRJ/VaB 5/30
18.03.-17 Yorca WBs KERJ/CIC4 1/5
19.03.-17 Pirunkorpi KRJ/VaB 2/30
20.03.-17 Pirunkorpi KRJ/VaB 2/30
20.03.-17 Pirunkorpi KRJ/VaB 1/40
20.03.-17 Yorca WBs KERJ/CIC4 2/5
21.03.-17 Yorca WBs KERJ/CIC4 2/5
22.03.-17 Yorca WBs KERJ/CIC4 2/5
23.03.-17 Yorca WBs KERJ/CIC4 1/5
24.03.-17 Pirunkorpi KRJ/VaB 3/30
28.03.-17 Yorca WBs KERJ/CIC4 1/5
29.03.-17 Pirunkorpi KRJ/VaB 5/30
30.03.-17 Yorca WBs KERJ/CIC4 1/5
19.04.-17 Elm Ponies ERJ/140cm 2/30
22.04.-17 Elm Ponies ERJ/140cm 1/30
27.04.-17 Elm Ponies ERJ/140cm 3/30
28.04.-17 Elm Ponies ERJ/140cm 5/30
01.05.-17 Kärmeniemi ERJ/120cm 2/37
02.05.-17 Kärmeniemi ERJ/120cm 4/37
02.05.-17 Kärmeniemi ERJ/120cm 4/37
09.05.-17 Elm Ponies ERJ/140cm 3/30
12.05.-17 Järnby KRJ/VaA 3/20
13.05.-17 Elm Ponies ERJ/140cm 5/30
15.05.-17 Silver Hoof ERJ/140cm 4/22
17.05.-17 Silver Hoof ERJ/140cm 2/22
18.05.-17 Zurück KERJ/CIC4 4/26
19.05.-17 Zurück KERJ/CIC4 5/26
20.05.-17 Zurück KERJ/CIC4 5/26
21.05.-17 Chermia ERJ/140cm 4/24
22.05.-17 Chermia ERJ/140cm 1/24
28.05.-17 Zurück KERJ/CIC4 1/26
31.05.-17 Ventos ERJ/140cm, ERJ-Cup 3/74
31.05.-17 Ventos ERJ/140cm, ERJ-Cup, tarinakisa 1/3, tarina
02.06.-17 Simora KRJ/VaA, tarinakisa 3/3, tarina
03.06.-17 Sugar&Spice Shetlands KRJ/VaA 5/30
04.06.-17 Sugar&Spice Shetlands KRJ/VaA 5/30
05.06.-17 Sugar&Spice Shetlands KRJ/VaA 3/30
06.06.-17 Sugar&Spice Shetlands KRJ/VaA 4/30
07.06.-17 Sugar&Spice Shetlands KRJ/VaA 3/30
09.06.-17 Sugar&Spice Shetlands KRJ/VaA 3/30
09.06.-17 Sugar&Spice Shetlands KRJ/VaA 2/30
10.06.-17 Sugar&Spice Shetlands KRJ/VaA 2/30
31.07.-17 Harmony KERJ/CIC4 4/24
12.08.-17 Zurück KERJ/CIC4 1/23
19.08.-17 Zurück KERJ/CIC4 1/23
20.08.-17 Zurück KERJ/CIC4 1/23
22.08.-17 Ros Cireink KERJ/CIC4 3/12
25.08.-17 Zurück KERJ/CIC4 2/23
01.09.-17 Yorca WBs KERJ/CIC4 3/25
09.09.-17 Zurück KERJ/CIC4 1/28
13.09.-17 Zurück KERJ/CIC4 3/28
14.09.-17 Zurück KERJ/CIC4 5/28
14.09.-17 Yorca WBs KERJ/CIC4 4/25
16.09.-17 Zurück KERJ/CIC4 5/28
18.09.-17 Yorca WBs KERJ/CIC4 2/25
22.09.-17 Zurück KERJ/CIC4 5/28
23.09.-17 Yorca WBs KERJ/CIC4 1/25
25.09.-17 Yorca WBs KERJ/CIC4 3/25
26.09.-17 Yorca WBs KERJ/CIC4 5/25
26.09.-17 Zurück KERJ/CIC4 1/28
29.09.-17 Zurück KERJ/CIC4 1/28
30.09.-17 Yorca WBs KERJ/CIC4 4/25
22.10.-17 Puzzle Rebellion KERJ/CIC4 5/30
23.10.-17 Puzzle Rebellion KERJ/CIC4 4/30



Tammikuu 2020
Olisiko aika hakea viimeiset laatuarvostelupalkinnot kotiin, Arvo-Hessu?
Meidän pojasta on nyt tullut Eläke-Hessu, ja valitettavasti se on alannut sitä myöten lihoa. Se on jo 29-vuotias, eivätkä sen polvet enää kestä ratsastusta. Talutteluun ja muuhun jumppaamiseen ei ole tarpeeksi aikaa, vanha hevonen ei kiinnosta ketään hevosenhoitajaa, ja kaikki on muutenkin enemmän tai vähemmän kurjaa. Hessu nauttii haassa köllöttämisestä ja syömisestä täysin rinnoin, kun ei se enää niin liikkua jaksaisi, mutta ylimääräiset kilot eivät tee hyvää sen nivelille. Vaikka hevosen lopun lähenemistä on aina vaikea myöntää (ja Hupsu-Hessun suhteen oikein erityisen vaikea), nyt on kohdattava se tosiasia, ettei tällä orhilla ole ikuisesti elon päiviä enää jäljellä. Se kuitenkin tykkää esiintymisestä, joten se voisi vielä vallan hyvin pyörähtää KERJ-laatiksessa ensi kuussa ja vaikka YLA:ssa tässä kuussa, jos sen terveys kestää. Ne voisivat olla sen viimeiset suuret kisareissut. Tai ainakin se saisi itse kuvitella niin: eihän laatuarvosteluissa enää kilpailla, vaan esitellään jo saavutettuja tuloksia. Sekä ulkomuotoa: plösö-Hessun tapauksessa jo hieman pulskaa sellaista. Katsotaan, saadaanko vanhan herran harjaan vielä sen Pikku-Hessun aikaiset suloiset sykeeröt, vai joko on jouhi liian haurasta.

Tammikuu 2019
Valjakkoajovalmennus Hiki-Hessulle ja Sakulle

Valmentajana Inkeri Kuusama (Oresama)
Inkeri Kuusama on lempeä täti, joka istahti Hessun ja Sakun kärryille keveästi kuin viisikymppinen, vaikka olikin jo kahdeksissakymmenissä. "Aja", hän tokaisi ja osoitti Tervajoen puolen harjoitusraviradan keskellä sijaitsevalla kentällä suurpiirteisesti eteenpäin. No minäpä ajoin: hölmö-Hessu vintturassa ja pää kenossa, Saku sulokkaasti vierellä ravaten. Pojat eivät olisi osanneet varmaan edes kääntyä omin nokkineen, tai siis ei ainakaan Hessu, mutta kun aita tuli vastaan, Saku käänsi Hessunkin. Ei se nyt niin hullu ole, että juoksisi aidasta läpi, vaikka Monsieur Hessu saattaisi ollakin.
Inkerin neuvoilla en saanut Hessua suoristumaan, vaikka niitä satelikin. Lopulta hän tarttui itse ohjaksiin, maiskutti Sakun kovempaan vauhtiin ja läiskäisi kerran Hituri-Hessua ohjalla takapuoleen, kun se ei halunnut totella. Kappas kummaa, kunka suora poika Höntsä-Hessusta heti tuli, kun ohjaksissa oli asiantunteva kuski.
Hetken ajettuaan Kuusaman Inkeri ojensi ohjat taas minulle ja tokaisi, että joskus hevosia joutuu hieman suostuttelemaan ensin. No suostuteltu Hessu olikin paljon mukavampi kuin tavallinen: sain sen jopa pujottelemaan kömpelösti Kuusaman rakentamalla pujotteluradalla.
Inkeri Kuusama totesi valmennuksen päätteeksi ääneen sen, mitä minäkin ajattelin. Näistä kahdesta ei taida ikinä mitään valjakkohevosia tulla, paitsi ehkä Sakusta. Mutta että treeni teki varmasti hyvvää varsinkin Hessun kouluratsastukselle. Ja ainakin Hessu oli hiessä niin kuin kunnon treenin päälle kuuluukin.

Marraskuu 2018
Valjakkoajovalmennus Hölmö-Hessulle ja Sakulle

Valmentajana Le Oresama omassa persoonassaan
Nyt tuli vastaan sellainen tarjous, jota ei voi ohittaa! Ponivaljakolla huikeasti menestynyt Inkeri Kuusama tarjosi Tervajoella yksityisiä kahden kerran mittaisia valjakkoajovalmennuksia vasta-alkajille parivaljakossa. Osallistumisen ehtona oli, että hevoset on ennalta totutettu toimimaan yhdessä valjakossa, mutta mitään muuta ei tarvitse osata kuin suoraan meneminen ja rauhallisena pysyminen. No minäpä nohevana poikana soitin heti Kuusaman tädille, että me, me, me!! Itse asiassa soitin ennen kuin ehdin edes ajatella Hessun ja Sakun opettamista valjakkoon. Onhan meillä jokainen hevonen ajolle opetettu, mutta... No Kuusamalle tietenkin vakuuttelin, että tottahan ne osaavat samaan suuntaan kulkea ja suunnilleen samaan aikaankin.
Soiton jälkeen seuraava homma oli saada tehtyä valeestani totta. Valjastinkin pojat kärryjen eteen ja suuri tavoitteemme oli ihan vain kävellä pihatietä pillastumatta, kiertää kentät ja pysähtyä sitten pihaan tappamatta itseämme tai muita. Uskomatonta kyllä me onnistuimme, ja se on kokonaan Sakun ansiota. Tollo-Hessuni nimittäin kulki poikittain ja pää vinossa, vaikka mitä tein. Olin yksin kärryillä ja kerran koetin jopa päästää Sakun ohjista irti ja suorastaan vetää Hessun pään suoraan. No joo: sen jälkeen se menikin huikeat viisi askelta oikein päin. Positiivista oli kuitenkin se, että selviydyimme koko kolmensadan metrin kierroksen täysin vaurioitta ja henkilö- tai aineellisia vahinkoja aiheuttamatta.
Lisäsin siis tavoitteita. Sama lenkki ravissa. Poikani ravasivat eri tahtiin, mutta onneksi Saku toimi suunnannäyttäjänä Tomppeli-Hessulleni. Taas kierros vailla vaurioita! Eiköhän tämä ole sopiva taso Inkeri Kuusaman valmennukseen?

Helmikuu 2017
Voi Hessu minkä taas keksi! Selkäänsä sietäisi! Ihan normaalisti vein Hessun ulos 13. päivä, ja tallin ikkunasta karsinoita siivotessani seurasin, kuinka se mutusti aamuheiniään. Seuraavan kerran kun vilkaisin, oli haka tyhjä, portti romuna ja polle tiessään. Heinätkin olivat jääneet puoliksi syömättä! Olin varma, että Pelkuri-Hessu oli säikähtänyt jotain ja seisoskelisi jossain piilossa, vaan eipä näkynyt tai kuulunut koko otusta, vaikka kuinka huusin. Hetken kuluttua tuli Yorcan tallimestari juosten ja huusi, että oli nähnyt äsken toimiston ikkunasta, kuinka villi ja vapaa Hessu paineli pelkkä riimu päässään, ihan yksinään ponnekasta ravia päätien vieressä. Ai että kun tuli kiire lähteä perään autolla!
Etsimme ja etsimme, ajelimme ja pysähtelimme, huusimme ja odotimme. Ei Hessua missään. Olin tosi huolissani, mutta helpotuin, kun puhelimeni pirisi. Sieltä soitteli Eerika, naapuritilan omistaja ja kysyi, onkohan se mahdollisesti minun hevoseni, joka kulkee hänen tallipihassaan vapaana eikä anna kiinni. No Hessuunhan Eerikan kuvailu sopi, joten huristimme ottamaan hummaa kiinni!
Hessu oli Cindy-nimisen shetlanninponin haan edessä tekemässä tuttavuutta. Se kurkotteli portin ylitse ylähuuli väpättäen ja selvästi hyvin mielissään uudesta ystävästään. Cindy ei ollut yhtä aktiivinen tuttavuuden tekemisessä, mutta hämmentävän vähän sitä häiritsi, vaikka vieras ori pällisteli sen haan edessä. Vähän sekin kyllä keimaili: taisi olla poni hieman rakastunut! Onneksi Hessu kuitenkin vain tuijotteli ponitammaa ja antoi suhteen olla platonisella tasolla: Hessuhan olisi voinut keksiä vaikka minkälaisen sirkuksen! Ja entä jos kaksikko olisi päättänyt saattaa yhdessä maailmaan uuden hevoslapsen? Mitä siitäkin olisi tullut - shetlanninponi, jolla on puoliverisen jalat vai?
Hessu ei olisi antanut meillekään kiinni, mutta saimme sen ajettua aika nopeasti nurkkaan. Siellä se luovutti ja laski päänsä, jotta sain sille riimunarun. Tallimestari lähti autolla kotiin, ja minä kävelytin karkulaistani. Hitsin Hessu! Aina se keksii jotain vajaamielistä!

Tammikuu 2017
Herkku-Hessu aloitti sitten vuotensa murtautumalla viime yönä rehuvarastoon ahmimaan. Onneksi kauralaari on niin painava, ettei se saanut sitä vieriteltyä ulottuvilleen. Kuivat leivät poikakulta oli kuitenkin ahtanut napaansa, ja paljon muuta hyväskää maistellut purkeista. Aamulla löytyi Holmu-Hessu sitten nolon näköisenä rehuhuoneesta: se oli kävellyt sujuvasti sisään, vaan ei ollut osannut peruuttaa ulos. Kahden pojan voimin me sen ohjasimme pois. Ihme, ettei se ollut hätääntynyt ja rikkonut paikkoja!
Koko päivän piti jonkun vahtia, ettei Herkku-Hessu saanut aiheutettua itselleen ähkyä. Terve se kuitenkin tuntui olevan, joten huomenna taas jatkuu normaali arki. Tai siis niin normaali, kuin Hassu-Hessun kanssa on mahdollista!

Joulukuu 2016
Jouluna iskän Hassu-Hessu muuttui Hymyhessuksi. Se sai jouluateriakseen oikein kirpeitä omenoita, ja lahjaksikin uuden pehmeän fleeceloimen kuivatuksiaan varten. Loimeaan ori ei edes nähnyt, koska se ulkoili koko päivän pikkupakkasilla talvikarvansa suojassa. Omenat kuitenkin maistuivat, ja Hessun huumaava hymy tallentui videokameralle. Oli Hassu-Hessu vain veikeän näköinen irvistellessään omenien kirpeyttä!
Joulun jälkeen Hessun loma jatkuu vielä jonkin aikaa, mutta kisakentillehän tässä on pian palattava itse kunkin. Oletettavasti keväällä alkava kausi on Hessun viimeinen este- ja kouluratsastuksen parissa. Ori kuitenkin jatkaa kenttäratsuna, mikäli sille löytyy sopiva ratsastaja.



Päivämäärä Sukupuoli Varsa Emä Omistaja
29.07.-17 Tamma Toxic Fox RR Wannabe Coca-Cola RR Oresama/Yorca WBs
31.07.-17 Ori Royal Rumble RR Royal Tiger RR Oresama/Yorca WBs




Ulkoasun copyright misery. 2011 / otsikon kuvat Benny De Ruiter Stables
Tämä on virtuaalihevonen