Erkinheimot

Saapaskulkuri on 163 cm korkea ruunikko ori. Sen ykköslajeja ovat kenttä- ja esteratsastus, mikä sopii sen virkeälle ja menevälle luonteelle erinomaisesti. Keskittymistä ja tiettyä pikkutarkkuutta eri tavalla vaativa kouluratsastus ei Kulkuria kiinnosta yhtä paljoa ja se onkin jäänyt suorittamaan helppoja luokkia. Kulkurilla on kolme orivarsaa ja yksi tammavarsa, joista kaksi kilpahevoseksi päätynyttä suorittavat kuitenkin koulua yhtä varmasti kuin esteitäkin.
Voikko Piimäharja eli Pimu on 159 cm korkea mahdottoman kiltti ja hellyyttävä, hellyydenkipeä tamma. Nuoruudessaan se kilpaili muutamia luokkia koulua ja esteitä, ja vaikka pari sijoitusta tulikin, se jätti uransa nopeasti kesken. Sitä hieman hirvitti kisapaikan hälinä. Näyttelyissä se kävi sen verran, että pääsi muotovalioksi, ja sen jälkeen se eli harrastehevosen elämää rakastamiensa perheen lasten ympäröimänä. Kaksi varsaa Pimulla tehtiin ajan myötä, mutta kummastakaan ei ollut kotiin jääjäksi, sillä ne olivat oreja. Tällä hetkellä Pimu on edelleen rakastettu perheenjäsen Vaasan rannikolla.

Tummanpunarautias ja kevys 155 cm korkea Sukkanauhakäärme on tulinen luonteeltaan ja sporttinen mieleltään. Suomenhevosen rajoissa ei ole estettä, jota se ei ylittäisi, kun sille päälle sattuu. Kotona se menee oikeassa mielentilassa 120-senttisiä, mutta kilpailuissa sen maksimitasona on pidetty 100 cm esteitä, koska kisoissa muuttuvia elementtejä on niin paljon. Kouluun Namun hermo ei ole koskaan riittänyt, ja rämmittyään pari kertaa sijoitukselle helpossa B:ssä se keskittyi vain esteratsastukseen. Namun kisaura jatkuu edelleen Seinäjoelta käsin, eikä sillä aiota tehdä Sampan lisäksi muita varsoja.

Härmän Haisulilla ei ole järin mairitteleva nimi. Se on peruja sen varsa-ajoilta, kun sen emäntä sanoi sitä hellitellen Haisuliksi. Sittemmin varsasta kasvoi äärimmäisen komea ja tasapainoinen 158-senttinen tummanpunarautias ori, jota nimi ei pukenut enää ollenkaan. Haisuli se jo kuitenkin oli, ja Haisulina se kilpaili neljää lajia ja saavutti näyttelyistä kaikki arvonimet, joita suomenhevosori voi saavuttaa. Palkittuna ja juhlittuna sitä käytettiin vanhoilla päivillään myös jalostukseen ahkerasti. Härmän Haisulin epäsopiva nimi ikuistuikin yhteensä yhdeksäntoista varsan sukutauluun -- ja näistä yhdeksästä neljä on vieläpä jo jatkanut sukuaan!
Hopeanrautias Sukkanauhahurmaaja on Sukkanauhasurmaajan ainoa tammavarsa ja siten jo sukunsa takia arvokas siitostamma. Tällä 151-senttisellä tammalla yritettiin astutusta aika nuoresta asti, mutta ensimmäisillä kerroilla se jäi tyhjäksi. Muutaman varsan Hurma loi, mutta kaksi elävää varsaa se onnistui tekemään ennen kuin päätettiin, ettei kiviseksi osoittautunut siitostamman elämä näytä olevankaan sitä varten. Kumpikaan varsoista ei valitettavasti ollut edes hopea, vaikka hopeita toivottiin. Hurma myytiin kiltin ja kärsivällisen luonteensa vuoksi ratsastuskouluun, jossa se rakasti olla lasten kanssa ihan eläkeikäänsä asti. Eläkkeelle se pääsi rauhallisempaan kotiin ratsastuskoulun naapurustoon.

Hämyn Lintuhämähäkkiä haluttiin käyttää jalostukseen jo nuorelta iältä lähtien, sillä sitä pidettiin erityisen komeana, pyöreänmuotoisena ja kilttinä nallekarhuorina. Myöhemmin näyttely- ja kantakirjatuomaritkin totesivat sen sekä muotovalion arvonimen että kantakirjan ykköspalkinnon arvoiseksi. Lintuhämähäkki kilpaili myös neljää lajia, mutta niin harvakseltaan, ettei ehtinyt kerätä elämänsä aikana riittävästi sijoituksia laatuarvosteluihin, vaikka kykyjä olisikin ollut. Sen suosikkilaji tuntui olevan kenttäratsastus, jossa se pärjäsi CIC1-tasolla hyvin. Lintuhämähäkki lopetettiin vanhuuden vaivojen vuoksi jo vuonna 2003, mutta sillä on melko paljon tätä nuorempia varsoja, sillä siltä otettiin runsaasti pakasteita. Tällä hetkellä Lintuhämähäkillä on yli 30 varsaa, ja määrä saattaa kasvaa vielä muutamia vuosia. Lintuhämähäkki oli 153 cm korkea punaruunikko.

Pääkallonopsajalka oli palkittu näyttelyhevonen ja kunnostautunut erityisesti este- ja kenttäratsastuksessa. Se periytti hyvää rakennetta ja hyppyihin vaadittavaa menevyyttä kaikille yhdeksälle varsalleenkin, jotka olivat kaikki oreja. Nopsan suurin kilpailusaavutus lienee kenttäratsastuksen cup-voitto CIC1-tasolla. Nopsa oli kovin kiltti 157 cm korkea raudikko.
Punarautias Hämyisä oli suurimmaksi osaksi tätihevonen. Oman tätinsä kanssa se osallistui luotettavana mutta melko matalalle tasolle koulutettuna ratsuna kisoihin vähän siellä sun täällä, lajissa kuin lajissa. Valmennuksen puutteen vuoksi se ei ihmeellisesti pärjännyt, mutta sillä ja sen tädillä oli hauskaa. Kun emännän tuli aika hankkia omia lapsia, Hämyisä muutti mammalomalle liisinkiin sekin ja sai kaksi omaa varsaa. Sittemmin emäntä ja Hämyisä jatkoivat taas yhdessä ihan siihen asti, kunnes 151-senttinen Hämyisä jouduttiin lopettamaan tuntemattomaksi jääneen keuhkosairauden oireiden vuoksi 19-vuotiaana.

Vaaleanpunarautias Koijonpolun Hulda oli vain nippa nappa hevoskokoinen 148 sentin säkäkorkeudellaan, mutta sisua sillä oli. Se oli esteratsu, ja se itse koki, ettei mikään este ole sille liian suuri, liian pelottava tai liian vaikeassa kulmassa. Se hyppäsi mitä tahansa -- ainakin yritti. Valitettavasti pikkutamman ponnistusvoima riitti nippa nappa metriin ratana ratsastaja selässä. Vaikka Huldan olisi ajanut kaksimetriselle esteelle, se olisi silti yrittänyt, ja irtohypytyksessä se ylittikin kerran yksittäisen 120-senttisen esteen. Juhlittuna kisahevosena eläköidyttyään sai Hulda kaksi varsaakin: sekä orin että tamman.

Vieteri oli 150 cm korkea vaaleanrautias ori, jota pidettiin kokoonsa nähden aivan valtavan hyvänä hyppääjänä. Sen lisäksi että se suoritti metrin radat virheettömästi, se myös teki niin tiukkoja kurveja ja pystyi hyppäämään niin mahdottomista kulmista, että välillä sitä pidettiin voittamattomana. Sittemmin ori loukkaantui kilpailuissa ja vetäytyi siitoseläkkeelle. Sillä ehdittiin astuttaa kuitenkin vain kuusi tammaa yhden kauden aikana ennen kuin päätettiin, että loukkaantunut jalka vaivaa sen elämää liikaa ja saa sen vihaiseksi, vaikka se muuten oli hienosti käsiteltävissä. Vieteri lopetettiin vain 9-vuotiaana.
Vaaleanpunarautiaalla 145 cm korkealla suomenpienhevosella Koijonpolun Kekrillä oli hyvä koulusuku, ja sen turvin sen siitostamman ura oli jo turvattu. Kiltti Kekri teki neljä varsaa ennen kuin se myytiin kantavana uuteen kotiinsa. Viidennen varsan saatuaan sille koitti vapaus olla oma persoonansa. Vanhakin koira, tai hevonen, oppii uusia temppuja, päätti Kekrin uusi emäntä ja harrasteli tammallaan kouluratsastusta. Kekrin omat taidot huomattiin vasta silloin. Koska ura alkoi vasta myöhään ja nuoruusiän kehityskaudet olivat jo ohitse, Kekri kilpaili vain helpoissa luokissa, mutta palkittiin se silti laatuarvosteluissa. Kekri eli 28-vuotiaaksi arvokkaaksi vanhukseksi loppuelämän kodissaan.