Erkinheimot

Kuulumiset

Joulukuu 2024
Kirjoittanut Joonas Erkinheimo
Kyllä minä vain sanon, että Nipaan on mennyt tässä kuussa rahaa. Että sitä on palanut. Syykin on lisäksi sellainen, että elokuvahevosena Nipa voisi tienata uudella hienolla (kalliiksi käyvällä!!) taidollaan myntin jos toisenkin, jos käyttäisi voimiaan hyvään.
Ai että mitäkö se tekee? No se ontuu. Se ontuu tasan silloin, kun Reima kapuaa sen selkään, koska Reima tarkoittaa estetreenejä. Nipahan siis tykkää hypätä -- kuivalla säällä -- mutta kun nyt on loskaa ja roskaa ja sanonko mitä kaikkea niin että pihakenttä ihan litsahtelee. Reima on sitten tehnyt sen virheen, että on mennyt Nipalla pari kertaa ulkona, ja nyt hevonen ei sitten halua millään töihin.
Okei, mutta ensimmäisellä kerralla, kun en vielä tiennyt, mistä on kyse, meinasin saada sydänhalvauksen. Yksi tallin taitavimmista nuorista oreista oli ihan kolmijalkainen! Reima huusi apua sen vierellä, kun se, reppana, ei pystynyt edes kävelemään, kun takajalalle ei voinut varata oikeastaan yhtään! Sitten soitettiin heti lääkärille. Tehtiin koko joukko kalliita tutkimuksia. Mitään ei löytynyt, mutta illalla Nipa seisoi jo niin tukevasti, että aamulla sen uskalsi pakata autoon ja pitkälle matkalle kohti klinikkaa. Sielläkään se ei onneksi ontunut, mutta taas poltettiin rahaa ja tutkittiin tätä hyvin sairasta hevospoloista löytämättä mitään.
Säikähdin toisellakin kerralla, mutta kolmannella heräsivät epäilykset. Ontuminen alkoi joka ainoa kerta silloin, kun Reima ratsasti kentän portista sisään. Nipa ei ontunut Juhanin eikä Kajn kanssa kentällä, enkä minäkään tuntenut mitään outoa istuessani sen satulassa. Reima ratsasti tosi hyviä treenejä maneesissa ja pitkiä maastolenkkejäkin, ja molempien pitäisi olla mahdotonta, mikäli hevonen on täysin kolmijalkainen.
No joo. Voihan Nipalla aina olla jokin mysteerisairaus, joka oirii vain tietyssä maapallon ilmastollisessa kolkassa, eli meidän kentällä, ja silloinkin vain Reiman ollessa paikalla. Olemme kuitenkin päätyneet siihen selitykseen, että Nipa inhoaa edelleen rapaa, sillä olisi lahjoja elokuva-alalle ja minun kukkaroni on yli kymppitonnin keveämpi tämän vuoksi. Hieno homma. Ei taida Nipa saada montaa lahjaa Joulupukilta.

Marraskuu 2024
Kirjoittanut Kaj Erkinheimo
Iskä oli mokannut tänään työvuorolistat niin pahasti, että kun yksi tallityöntekijä jäi sairauslomalle, hänen oli soitettava minut hätiin, kun muutenkin mentiin alimiehityksillä. Reima ja Juhani huhkivat jo karsinoita iskän kanssa paikalle ilmestyessäni, joten iskä pisti minut kivempiin hommiin, kun tympeimmässä ei lisäkäsiä tarvittu. Viepä, Kaj, oritallin hevosia pihalle alta pois.
Niin minä vein, ja moni niistä oli vanhoja tuttuja, vaikka en enää sillä lailla olekaan mukana isän hevoshommissa. Yksi oli minulle ihan tuntematon, ja sen karsinan ovessa luki Nipa. Kiva nimi. Kuulosti pieneltä ja sievältä, vähän kipakalta ehkä. Nipa. Nipa-poika.
Nipa oli niitä heppoja, jotka tutkivat taskut ja kuuntelevat korvat hörössä kun höpisen niille omiani. Kun osa oreista oli lähdössä omin lupineen litomaan ja osa vaikutti muuten epävakailta, oli helppo tykästyä heti Nipaan, jolla ei ollut mikään kiire hakaan.
Päivällä jouduin tekemään sitä sun tätä hanttihommaa, mutta kun iltapäivä koitti ja liikuttaminen alkoi, hetken mielijohteesta sanoin vieväni Nipan sen tämänpäiväiselle maastolenkille. Reimahan siinä huokaili, että menee se käsihevosenakin, mutta Juhani huomautti, että maastoon ei ole menossa yhtäkään sellaista hevosta, jonka selästä sitä tohtisi taluttaa mukana. Niinpä pääsin.
Kun velipojat ja iskä huhkivat hiki hatussa kentällä ja maneesissa, minä siis vaeltelin maastossa Nipan kanssa. Se meni vanhasta muistista. Nipa haisteli kylmää tuulta pää pystyssä ja nyhti muutaman kerran ohimennen kuusenoksaa, ja minä mietin, miksiköhän luovuin aikoinaan hevosista kokonaan.

Kesäkuu 2024
Kirjoittanut Reima Erkinheimo (Oresama)
Tänään on toinen päivä kesäkuuta ja minulla ja Nipalla alkoivat tämän kuun koitokset Köningswaldessa. Sijoitus tuli: metrin korkuisilla esteillä olimme tällä kertaa viidensiä kolmestakymmenestä. Se on ihan kelpo sijoitus, mutta ei viitsi kauheasti juhlia. Kilpailut olivat pienet ja kanssakilpailijat tuttuja, niin että jännittämättä meni ja suoritus oli tasainen. Siksikään ei paljoa laseja nostella, että olemme täällä Köningswaldessa käytännössä koko kuukauden kilpailemassa ja valmistautumassa. Välillä teemme pari retkeä Ruuvallin tallille ja Yorca Warmbloodsin tiloihin. Ne ovat sellaisia irtokisoja toisin kuin Köningswalden tehokuukausi, mutta hyvää reissuharjoitusta. Nipalle tekee hyvää saada paaaaljon hyvää kokemusta kilpailuista niin, ettei kuitenkaan tarvi joka päivä silti reissata sinne sun tänne.
Samalla kun valmistaudun iltaisin seuraavan päivän kisoihin, minun hommani on rustata ensikuun kisailmoittautumisia. Suurimpaan osaan kisoista ilmoittaudutaan nykyään kuukautta aiemmin. Kilpailevia ratsukoita on vähän, joten ymmärtäähän sen: järjestäjä saa näin mahdollisuuden perua kilpailut ajoissa, jos käy huonosti osallistujien suhteen. Osallistujan kannalta se on hiukan huono juttu, koska aina voi käydä vaikka loukkaantuminen ennen kisaa ja sitten ovat osallistumisrahat mennyttä. Onneksi Nipan kanssa se huoli on paljon pienempi kuin monen muun hevosen kanssa, mutta ei tietenkään mikään ihan olematon. Nipa ei paljoa nimittäin riehu ja kohella yksinään. Nyt kun on jo oikeasti lämmin, se lähinnä lekottelee pitkän heinän viileydessä jossain varjossa, syö ja nauttii. Luulenpa, että se haaveilee laitumista. Erkinheimon kilpahevoset ovat laitumilla porrastetusti, eikä vielä ole Nipan vuoro!

Maaliskuu 2024
Kirjoittanut Juhani Erkinheimo (Oresama)
Tammikuun reissasin Nipan kanssa parilla viime aikoina tosi tutuksi käyneellä kisakentällä: Tigrishellirissä ja Myskedalissa. Se oli sellainen kevyt ja turvallinen alustus kilpahevosen elämään, kun itse pystyn olemaan ihan rauhallinen niin tutuissa paikoissa. Hyvä alku Nipalla sitten olikin ja ekat kouluratsastussijoitukset tienattiin. Ennen kaikkea Nipa ansaitsee kehuja rauhallisuudestaan! Vaikka se kotona osaa olla joskus nirppanokka ja näpäytellä, kisapaikalla se kyllä oli niin vieraskorea, että herätti ainoastaan positiivista huomiota.
Helmikuussa Nipa kilpaili esteitä Reiman kanssa, ja silloinkin sillä oli kevyt aloitus. Se jatkoi Tigrishellirin kisoissa, ja Reima sanoi, että kyllä siitä huomasi, että se tunsi jo paikan. Nipa oli kuulemma paljon rennompi alusta loppuun. Toisaalta sama rauhallisuus siirtyi myös Nipalle uusiin mutta Reimalle kovin tuttuihin talleihin, eli Haze Fieldille ja Syyn kartanolle. Joitain sijoituksia ratsukko sai, mutta sen tarkemmin en osaa kertoa, koska en ollut itse paikalla.
Tämä maaliskuu puolestaan on ollut taas minun ja Nipan ja kouluratojen kuukausi. Hevosen ekat kisat ovat aina niin jännittäviä, kun ei yhtään tiedä, miten se käyttäytyy ja toimii, mutta kun hevosensa tuntee, kilpailujen perässä reissaaminen on kivaa. Nyt pääsin Nipan kanssa siihen pisteeseen. Vietimme koko kuukauden Syyn kartanolla, joka on minulle melko vieras paikka, mutta Nipalle helmikuusta hyvin tuttu. Se oli siellä niin kuin kotonaan -- sekä hyvässä että pahassa. Se osasi toisaalta ottaa rennosti, mutta toisaalta taas sen kanssa joutui välillä keskustelemaan siitä, millaista on hyvä kilpahevosen käytös. No, eipä ainakaan kukaan enää erehtynyt luulemaan meidän Nipaa sellaiseksi arvokkaaksi ja hillityksi kilparatsuksi, jollainen se esitti olevansa vielä tammikuussa. Kisatuloksiin Nipan rentous ja rutiini kuitenkin vaikuttivat pelkästään positiivisesti, ja vaikka kisasimme vähän ja vain yhdessä paikassa, sijoituksia tuli hyvin.