Erkinheimot

Kuulumiset

Maaliskuu 2025
Kirjoittanut Juhani Erkinheimo (Oresama)
Hyvää kansallista virtuaalisen matkaratsastuksen päivää!
Okei, sellaista ei ole olemassakaan kuin kansallinen virtuaalisen matkaratsastuksen päivä. Tänään on oikeasti se päivä, kun Fluke ylitti sadan pisteen rajapyykin virtuaalisen Matkaratsastuksen alaisissa kilpailuissa. Sillä on nyt yhteensä 101 pistettä matkaratsastuksesta. Tämähän tarkoittaa puolestaan sitä, että kun arvon herra iskä ehtisi (lue: jaksaisi), Flukelle saisi hakea VMRJ:n alaisen ensimmäisen arvonimen, Novice Endurance Championin. Siitä saa sellaisen hienon plakaatin kotiin ja kaikkea, jollaisia ei muista laatuarvosteluista saakaan.
Fluke on tykännyt tosi paljon matkaratsastuksesta. Se on pidetty sellaisena rentona hommana, että ei ole väliä, tuleeko voittoja vai tappioita. Ennen kaikkea se on otettu maastoilun kannalta. Fluke onkin päässyt tutustumaan ihan uusiin maastoihin ympäri kyliä! Matkaratsastuksessa on sekin kiva puoli, että vaikka ratsastajana olisi joku ääliö, esimerkiksi muuan nimeltä mainitsematon Reima, ratsukolle ei silti todennäköisesti käy mitään kamalaa. Kilpailijoita vahditaan niin, ettei kukaan pääse menemään hukkaan, ei edes sen Reiman kanssa. Aika nopeasti joku alkaisi etsiä Flukea ja ratsastajaa, ellei sitä näkyisi. Sen takia vieraissakin maastoissa on hyvä ja turvallinen mieli mennä, ja maailmansa laajentaminen on turvallisempaa kuin hevosen kanssa yleensä.

Helmikuu 2025
Kirjoittanut Reima Erkinheimo (Oresama)
Minkä Juhani Erkinheimo tekee hyvin, sen Reima Erkinheimo tekee aina paremmin. Ettäs tiedätte. Juhani sai jonkun minkä lie olemattoman kansainvälisen esteratsastuksen voiton viime kuussa jostain vauvojen kisasta Ranskasta vauvojen metrin korkuisesta luokasta. Minä ilmoittauduin Flukella sitä varten ihan oikeiden kunnon miesten estekisoihin: Sunset Tides Equestrian Festivalille ja sielläkään en mihinkään tyttöjen metriin, vaan miesten metrikymmeneen niin kuin kuuluu. Eniten ärsytti, että Juhani ei provosoitunut siitä, eikä edes uhoamisestani, vaan toi kahvia ennen suoritusta, kysyi onko kaikki hyvin, taputteli Flukea, muistutti rohkaisemaan sitä tarpeeksi ja muuta sellaista ihan sairaan ärsyttävää. Isoveli irtosi meistä vasta vähän ennen kuin oli minun vuoroni mennä sisään, ja ilmoitti kannustavansa meitä täydestä sydämestään parhaalta paikalta katsomosta ihan erikoisesteen vierestä (se apinanaama).
110 cm korkea Sunny Sensation -luokka sisälsi veikeän näköisiä erikoisesteitä, joiden aurinkoja ja aaltoja moni heppa olisi voinu pelätä, vaan ei Fluke. Kun sitä rohkaisee ja ratsastaa rauhassa, se ei säiky mitään vanerinpaloja. Sinänsä esteet oli sitä paitsi sijoiteltu tosi kivasti: pari tiukkaa käännöstä piti tehdä voittaakseen aikaa, koska Fluke on aika hidas, mutta muuten oli tilaa mennä. Sitä paitsi Fluke on tosi ketterä, vaikka onkin poneja jähmeämpi ja hitaampi.
Teimme hyvän tavanomaisen suorituksen! Voittoon ei kuitenkaan ollut mitään mahdollisuuksia. Joku saamarin hollantilainen oli päättänyt tulla jättiläismäisellä, soukalla puoliverisellä viemään ihmisten palkinnot ja ottamaan monen sekunnin kaulan minuun ja Flukeen. Diskata saisi sellaiset, jotka menevät ponien ja suokkien luokissa sellaisilla rohjakkeilla. No ei oikeasti. Mutta vähäsen silti oikeasti.
No okei, kakkosruusukettakin oli mukava pidellä. Juhani vain pilasi kaiken, kun tuli siihen taas Flukea taputtelemaan ja jeesustelemaan ärsyttävän vilpittömänä, että hienosti meni. Kai minä sen nyt itse tiedän!

Tammikuu 2025
Kirjoittanut Juhani Erkinheimo (Oresama)
Pitäähän sitä nyt jonkun, hitsi vie, käydä edustamassa Suomea ja suomenhevosia ulkomaillakin joskus! Tässä kuussa minä ja Fluke hoidimme homman kotiin Laverdiere Manorin estekisoissa 100 cm luokassa. Tulimme kolmansiksi, ja oli muuten hienoa ratsastaa sellaisten suomalaisten nimien kanssa kilpaa, joita olen vuosia ihaillut ja joista olen ottanut kilpakentillä mittaa. Niistä ulkomaalaisista viis: luokassa oli Stjärndahlin Salma Bonniellaan ja Malmilan Milja! Oli siellä rupusakkiakin Suomesta: pikkuveljeni Reima nimittäin, mutta muuten oli hieno suomalaisedustus.
Flukea ujostutti jostain syystä oikein erityisen paljon kisapaikalla. Se olisi tahtonut olla selkäni takana piilossa jo kun harjasin sitä, mutta paha on ison suomenhevosmöhkäleen minun taakseni piiloutua, sillä siihen verrattuna olen melko pikkuinen ja ohkainen riuku. Yrityksen puutteesta ei kyllä Fluken epäonnistuminen piiloutumisessa johtunut, vaan se reppana tuuppi käsivarteni ihan mustelmille kun halusi niin kovasti haleja. Yritin sitä siinä rauhoitella puuhastelemalla, vaikka ei se paljoa auttanut. Lämmittelyssä se onneksi tasaantui edes vähän.
Ei ollut niistä lähtökohdista kauhean luottavainen olo ratsastaa kilpakentälle ja ravata sen ympäri vielä kerran esteitä mittaillen. Fluke ei vaikuttanut säikyltä, mutta liikkui niin kuin häntä koipien välissä. Alkoi jo huolettaa, että sen selkä on kipeytynyt, mutta ajattelin tunnustella edes ensimmäisen hypyn, että onko näin vai ei.
Vielä mitä! Fluke leiskautti ensimmäisen esteen ylitse ja pärskähti sitten häntä heilahtaen niin kuin olisi vaihtanut pienempää vaihdetta silmään nostaakseen kierroksia oikein kunnolla. Kokeilin painaa kaasua pohkeilla, ja niin se ampaisi seuraavalle esteelle. Ujous taisi pudota sen selästä ensimmäisessä ponnistuksessa. Ei ollut niin minkäänlaisia ongelmia, ei ainakaan pidättyneisyyden kanssa, kun laukkasimme hallitusti kentällä. Tuntui tosi kivalta! Fluke oli joustava, kuunteli nätisti, mutta kävi korkeilla kierroksilla kun jännitys tai mikä lie ahdistus purkautui.
Se oli kolmas sija. Harmikseni totesin olevani ainoa suomalainen palkinnoilla siinä luokassa. No, olinpa edes minä - vaikka Stjärndahlille olisinkin sitä palkintoa etukäteen povannut. En tiedä, onko tämän hetken suomalaisista aktiiviratsastajista kenelläkään ollut pidempää yhteistä uraa kuin Stjärndahlilla ja Bonniella: ei minulla ja Flukella vielä ainakaan ole!

Kesäkuu 2024
Kirjoittanut Joonas Erkinheimo (Oresama)
Voi jeskamandeera, millainen pikku prinsessa meille syntyi alkukuussa! Olen nähnyt jo satoja varsoja täällä Erkinheimoissa, mutta tämä pikkuinen on spesiaali. Vaikka kaikki on jo nähty, sydän ihan sulaa, kun tätä pientä katsoo.
Pienellä tyttölapsella ei ole vielä omaa nimeä, joten se on nyt Baby, niin kuin kaikki Erkinheimon vauvat ovat kunnes saavat nimensä. Paljon muuta sillä on: harmaat tutisevat pitkät kintut ainakin, ja voi veljet, niin pehmeät korvat, että ei se taida hevonen ollakaan, vaan pehmoinen pikku alpakkavauva. Sen korvia tuleekin kosketeltua, koska pieni tyttö tuntuu tykkäävän siitä.
Kun päivän hommat on tehty ja Pepsi haettu sisään tuoreen pikku Babynsa kanssa, en malttaisi millään lähteä tupaan ja omiin iltapuuhiini. Tapaan jäädä katselemaan uutta hopeista vauvaa. Se on minusta täydellinen. Se on oikein erityisen ihana illalla, kun sitä alkaa väsyttää. Se tuhisee ja sitten se käy lopulta makuulleen emänsä taakse seinää vasten. Siellä sen pikkuiset ruskeat silmät painuvat lopulta kiinni, ja minä jään katselemaan sitä vielä hetkeksi.
Niinpä. Ai että, voi jeskamandeera, voi veljet millainen hevoslapsi meille onkaan syntynyt tänä kesänä!