Erkinheimot

Kuulumiset

Joulukuu 2019
Kirj. Joonas Erkinheimo (Oresama)
Kun hevonen jää kisaeläkkeelle, eikä ole enää jalostuskäytössäkään, kyllähän sitä aina välillä miettii, että mitäs nyt. Skyllakin on melkein vuoden ollut jo tekemättä mitään erityistä, siis julkisuudessa. Kotona se on tehnyt paljonkin erityistä. Se on esimerkiksi opettanut meidän pienen Elinamme hyppäämään viimeinkin myös muita esteitä kuin maahan kaivettuja ristikoita. Hyppääminen on ollut Elinan hartain toive jo kauan, mutta eihän pikkulasta voi minkä tahansa hevosen selkään istuttaa.
Ajan tappamiseksi Skyllalla on kokeiltu oikein näyttelyitä tässä syksyn mittaan. En tiedä mikä minun silmiäni vaivaa, kun minusta se on varsin komea tamma ja söpökin vielä, mutta tuomarit ovat järjestään eri mieltä. Skylla arvostellaan usein Hyväksi. Kahdesti se on saanut Sertin. Uskon, että sen näyttelyurakin jää kuitenkin kahden sertin varaan. Alkaahan se olla jo vanha. Mitä sitä suotta työnsä tehnyttä, helposti yli 150 kertaa sijoittunutta vanhaa tammaa enää kiusaamaan, kun ei se tässä hommassa pärjääkään?
Tammikuussa Skylla menee ainakin YLAan. Katsotaan, mitä sen jälkeen.

Marraskuu 2019
Valjakkoajovalmennus: Reima (Oresama) ajaa Skyllalla ja Matroonalla
Skyllahan on jo meidän eläkeläismammamme, mutta ai miten paljon vanhan hevosen opeista onkaan hyötyä nuorelle ja hurjalle tammalle! Matroona on nimittäin vasta neljän ja otti tänään ensiaskeleensa parivaljakossa. Mitään huimia liikkeitä ei siis tehty, vaan Skyllan rooli oli rauhoittaa pikkuista ja Matroonan homma puolestaan oli oppia ihan vain kulkemaan parivaljakosssa.
Ja ai kuinka molemmista tammoista sai olla ylpeä! Matroona tempoi tietenkin alussa vähän väärään suuntaan, mutta Skylla oli niin kuin se ei olisi huomannut koko temppuilua. Kunhan ravasi hitaasti eteenpäin. Matroona ottikin siitä mallia ihan kymmenen minuuttia simppailtuaan.
Annoin hevosten ravata pitkiä suoria metsäteitä rinnakkain. Päästelimme varmasti viitisen kilometriä hyvin ja rauhallisesti ennen kuin päätin, että on aika palata. Skyllalle sellaisella pikku risteysalueella kääntyminen ei olisi temppu eikä mikään, mutta Matroonalle se oli kauhistus! Kun se löi jarrut pohjaan ulkokaarteella, kaduin etten ollut ottanut ketään mukaani kärryille. Silloin oltaisiin taluttajaa tarvittu!
Onneksi olin valinnut hiljaisen tien tietenkin tarkoituksella. Saatoin löysätä ohjat ja antaa hevosten rentoutua siinä paikassa. Kun Skylla laski päänsä ja haukotteli oikein maittavasti, Matroonakin lopetti peruutusyrityksensä. Hetken seisottuaan se suostui matelemaan käännpöksen loppuun. Skyllan vierellä rauhallinen ravi kotiin sujui taas hienosti.

Kesäkuu 2019 - Laitumelle taas!
Kirjoittanut Katariina Erkinheimo (Oresama)
Vaaleaharjaisissa hevosissa on sitä jotain. Liinaharjainen tai hopea tumma rautias on kaikista komein hevonen, mutta kyllä heti sen jälkeen tulee punarautias. Niin kuin Skylla.
Kesällä Erkinheimoissa on rauhallisempaa, kun melkein kaikki hevoset ovat laitumilla. Saatoin siis nojailla porttia hetken verran ja katsella laiduntavaa Skyllaa keskipäivän paisteessa. Oli niin kirkasta, että kamera ei sitä hetkeä yrityksistäni huolimatta vanginnut. En pysty edes kuvailemaan sitä tarpeeksi hyvin. Se oli tosi suomalainen hetki koivuineen ja punarautiaine, puhdasta vihreää heinää syövine Skyllineen. Tammaa ja luontoa katsellessani minusta tuntui kuin saisin kunnolla henkeä pitkästä aikaa. Ei tallillakaan mitään pölyistä ja kauheaa ole, mutta se hetki näytti kuin puhdasta maaseutua mainostavalta postikortilta.
Tykkään hoitaa kotia, mutta kyllä jotenkin harmitti lähteä laitumelta lopuksi pyykinpesuun. Parin tunnin kuluttua olin kuitenkin taas tyytyväinen. Narulle levittämäni valkoiset lakanat jatkoivat laitumen tunnelmaa mukavasti.

Helmikuu 2019 - viimeiset kilpailut
Kirj. Reima (Oresama)
Oli se aika tunne. Rullailla valjakkoajokisojen viimeisen kokeen jälkeen maaliin Hornanhovissa ja tietää, että onnistuimme taas. Se ei ollut paras suorituksemme, mutta ihan riittävän hyvä. Sillä sai jonkinlaisen sijoituksen, ja sijoitukseen oli hyvä päättää Skyllan kilpaura. Olimme muuten kakkosia. Voitto olisi ollut tietenkin komeampi, mutta ei sillä ole niin väliä.
Vielä samana iltana juhlittiin Skyllan kisaeläkettä. äiti oli tehnyt taukotupaan kakun kaikille, ja Nallemunkkejakin oli. Jaksoin nauraa ja syödä niitä jonkin aikaa. Sitten sanoin muulle henkilökunnalle tarvitsevani happea.
Skylla oli haassaan, vaikka oli aika kirpeä ilta. Raahustin sen luokse toppatakki niskassani ja suitset sen alla, jotta kuolaimet olisivat lämpöiset. Skylla antoi suitsia itsensä haassa, vaikka sen emä, Akmeeli, yrittikin uteliaana osallistua myöhäisillan toimenpiteeseen. Vain Skylla pääsi kuitenkin haasta ulos minun mukanani.
Ohjasin Skyllan ratsastuskentän valkoiseksi maalatun aidan viereen. Kiipesin aidalle ja ähersin itseni vaivalloisesti, paksu toppatakki liikkeitäni rajoittaen vanhan ja tutuksi käyneen kilpahevoseni selkään. Skylla olisi halunnut jäädä mieluiten emänsä kanssa hakaan, mutta lähti kuitenkin kävelemään pimeän metsän suuntaan peltojen lomasta, kun niin pyysin. Tungin kaulahuivia kypäräni leukahihnan alle tuulen takia ja mietin, että tässäkö tämä oli. Erkinheimon nuorimpana poikana olin kilpaillut alusta loppuun monta suomenhevosta, mutta Skyllasta en haluaisi luopua.

Marraskuu 2018
Valjakkoajovalmennus Skyllalle ja Noidalle, valmentajana Oresama
Eipä ole meidän Noita ennen osannut suhtautua kestävyyskokeeseen valmentaviin tehtäviin näin avoimesti ja kauniisti, eipä tosiaan. Luotettava Skyllani on todella ollut sille hyvää seuraa: tammat tarhailevatkin nykyään yhdessä, ja kun ajan niillä, Noita on kuin eri hevonen. Tänäänkin niiden valmentaminen oli helppoa kuin hengittäminen: sen kun ajoi. Ne tekivät virheitä, tietenkin, sillä ovathan ne eläviä olentoja eivätkä robotteja. Varsinkin Skyllalla oli vaikeuksia, sillä valmennus todella oli sen taitojen ylärajoilla. Kämmäily ei kuitenkaan millään tavalla johtunut yrityksen puutteesta, ja se tässä illassa olikin ihanaa! Vaikka välillä meni väärin, edes Noita ei jäänyt muhimaan epäonnistumisessaan, vaan yritti uudelleen. Voi kun kaikki hevoset ja ihmiset jaksaisivat olla aina niin positiivisia!
Taas valmennuksen lopuksi toivoin, että Skylla olisi hieman taitavampi ja joustavampi. Voi miten hienosti nämä kaksi menisivätkään kilpaluissa yhdessä! Mutta ne ovat niin eritasoisia...

Lokakuu 2018
Valjakkoajovalmennus Skyllalle ja Noidalle, valmentajana Oresama
Noita ja Skylla eivät ole ennen menneet yhdessä parivaljakkona, vaikka kummallekin parivaljakkona toimiminen on muiden hevosten kanssa ennestään tuttua. Olin aluksi vähän epäileväinen tämän yhdistelmän suhteen: molemmat tammat ovat hyvin vireitä ja nopeita, mutta Noidalla on välillä asennevamma ja se on suorastaan ilkeä, ja Skylla puolestaan on aina joskus häslä ja ihan aina taitamaton. Siksi lähdimme liikkeelle aika pienestä ja varovaisesta: helppoja raviharjoituksia, isoja raviympyröitä ja sen sellaista. Mutta se oli tytöille niin helppoa, että siirryimme asteittain vaikeampiin tehtäviin melko nopeasti.
Vaikka tämä kerta oli vasta totuttelua yhteisen kärryn vetämiseen enkä vaatinut tammoilta hirveästi, on minun sanottava, ettei kumpikaan ole tainnut vielä ikinä mennä yhtä hyvin yksin tai kenenkään toisen hevosen kanssa! Luotettava Skyllani tulee heti toimeen kaikkien kanssa, siis myös Noidan, joten yhteinen sävel löytyi heti. Noita taitavampana puolestaan sparrasi Skyllaa juuri oikealla tavalla jotta se sillä lailla autettuna osasikin enemmän kuin yksin tai toisen heikompitasoisen hevosen kanssa. Kaiken kaikkiaan näitä kahta oli upeaa ajaa, ja aion kyllä laittaa ne uudelleenkin yhdessä saman kärryn eteen.

Syyskuu 2018
Estevalmennus, valmentajana Miika Rossi (Oresama)
Kiiltävä hevonen laukkasi kohti metrin korkuista estettä tasaisin askelin. Sen korvat olivat pystyssä ja sen silmistä näki, miten innoissaan se oli. Vähän ennen estettä se lyhensi askeltaan sovittaakseen ponnistuksensa oikeaan kohtaan. Sen ponnistus oli voimakas ja sillä tavalla tasainen, että hevosen kyydissä oli varmasti mukava istua. Viimeisenä maasta irtosi vasen takajalka, ja sitten pronssinvärinen ratsu suorittikin jo pyöreän, hallitun hyppynsä. Se otti painonsa vastaan oikealla etujalallaan, pää pystyssä. Yhden ainoan askeleen jälkeen se oli taas suoristanut itsensä ja jatkoi lihakset pullistellen kohti seuraavaa estettä. Se ponnisti kauniisti, hyppäsi upeasti, laskeutui hyvin ja - alkoi ontua.
"Mitä nyt!" sen ratsastaja, Oresama ulvaisi kuin haavoitettu koira ja laskeutui hevosensa selästä niin kovalla voimalla, että jalustin jäikin kiinni jalkaan ja ratsastaja menetti tasapainonsa pudoten pyllylleen maahan. Hän ravisteli jalustimen nopeasti irti jalastaan ja syöksyi tutkimaan hevosensa oikeaa etujalkaa.
Tiesin, että valmennus oli siinä: ainahan se oli, ainahan Skyllalle kävi jotain. Annoin siis samalla kommenttini turhautuneelle Oresamalle. Sanoin, että suoritus oli kaunista katseltavaa, mutta itse ehkä ajaisin Skyllaa enemmän eteenpäin ponnistukseen asti, koska sen askelten mittailu oli nähdäkseni pientä epäröintiä, eikä suinkaan laskelmointia. Keskittyisin myös ohjastuntuman parempaan säilyttämiseen hypyn jälkeen. Erityisen hyvää ratsukon suorituksessa oli ollut riemun lisäksi suoritusvarmuus. Noista kahdesta näki, että tätä oli harjoiteltu paljon ennenkin.
"NO KAI NYT!" Oresama sanoi vihaisena, "ei meillä ole kuin 40 estesijoitusta takana. Olis se aika ihme, jos ei olisi suoritusvarmuutta."
Oresama oli niin myrkyllinen hevosensa loukkaannuttua, että päätin lähteä ja lähettää kommentit uudelleen sähköpostitse.

Kesäkuu 2018
Sydämeni hakkasi, kun avasin soljen ja kiskaisin. Minua jännitti ihan niin kuin olisin itse ollut hevosen asemassa. Kesätaivaan värinen ihanan vaaleansininen riimu putosi Skyllan päästä roikkumaan ihan erisävyisen, nyrkissäni puristaman riimunarun jatkoksi heinikkoon, ja hevoseni oli vapaa. Tuuli navakasti, mutta vaikka olisi ollut ihan tyyntä, olisi Skyllan punasävyinen harja hulmunnut, koska niin nopeasti se kiihdytti laukkaan pää pystyssä ja häntä lippuna perässään. Sen askellus oli niin riemukasta ja ryhti niin hyvää, että minun olisi pitänyt iloita sen vapaudesta, mutta ajattelin vain, kuinka saisin sen menemään yhtä kauniisti kilpailuissa, kun se palaisi laitumelta.
Skylla rauhoittui raviin jo ennen kuin ehdin pois laitumelta. Se ravasi rauhallista tahtia muiden hevosten kanssa kohti metsää, ja näytti selkeästi neuvottelevan niiden kanssa arvojärjestyksestä samalla. Se katosi pian puiden varjoihin, mutta hetken odoteltuani ilmestyi taas näkyviin, yhä joukon keskivaiheilla rennosti ravaten. Tammojen päät olivat jo laskeutuneet.
Tammat ravasivat säänsuojakatoksensa eteen, ja kuin yhteisestä sopimuksesta ne pysähtyivät sulavasti. Skylla laski muiden kanssa samaan aikaan päänsä ja alkoi syädä. Tiesin, että se tulisi nauttimaan kuukauden lomastaan!