Atomipommipormestari
| Nimi | Atomipommipormestari aka Possu |
| Rotu | Suomenhevonen |
| Sukupuoli | Ori |
| Säkäkorkeus, väri | 161cm, vprt |
| Syntynyt, ikä | 03.08.-16, 10v |
| Rekisterinumero | VH18-018-0066 |
| Kasvattaja | Monica Petäjä (evm.), Suomi |
| Omistaja | Oresama VRL-02753, Erkinheimot |
| Painotuslaji | Yleispainotus |
| Koulutustaso | VaB, 110cm (CIC1) |
| Saavutukset | Fn, KTK-III, YLA2, SLA-II, ERJ-III,
KRJ-II, KERJ-II, VVJ-II |
Line © Tea, muu Oresama
Luonne
Synnyin nollavuotiaana paikassa nimeltä Petäjä. Siellä minulla oli äiti, jonka vierellä sain leikkiä kahden muun suomenhevosvarsan kanssa kokonaisen kesän. Ihmiset kutsuivat minua Artuksi. Vartuttuani en enää asunut äitini kanssa, vaikka näinkin sen melkein joka päivä. Vietin enemmän aikaa ihmisten kanssa, ja kiinnyin etenkin Monica-nimiseen tätiin, vaikka välillä hän tekikin minulle ikäviä asioita, kuten nosti selkääni kahisevia loimia ja kovia satuloita. Neljän vuoden ikäisenä muutin uuteen kotiin, jossa olen nyt. Minua alettiin kutsua Possuksi. Ihmisten mukaan nimi sopi minulle, koska opin muka porsastelemaan haassa ja ruuan kanssa. Ja mitä vielä - minähän hoidan kauneuttani päivittäisillä mutanaamioilla ja syön ruokani nopeasti ja tehokkaasti, niin kuin on hyvä tapa! Uudessa kodissani olen oppinut hyppäämään esteitä ja tekemään vaikka mitä piruetteja kentällä. Etenkin hyppimistä olen oppinut rakastamaan.
Kerronpa teille vielä omien ihmisteni luonnekuvauksen. Rakastan sitä, kun oma hoitaja harjaa minua. Yleensä hän harjaa juuri parhultaisesti: oikein kovaa harjalla painaen ja lihaksiani samalla hieroen. Silloin venytän niskani oikein pitkäksi ja vain nautin! Silloin tällöin hoitajani on kuitenkin huolimaton ja ihan toisissa ajatuksissa. Muistutan häntä aina luimistamalla korvani ja näykkäämällä. Yleensä se toimii: hän korskahtaa minulle jotain käsittämätöntä ihmisten kielellä ja alkaa harjata kunnolla.
Harjauksen jälkeen ihmiseni yleensä haluaa laittaa minulle suitset ja satulan. Melkein aina sallin sen tapahtua, koska kaikki ihmiseni ovat hyvin koulutettuja ja osaavat pukea minua hellästi. Kuolaimet eivät kuitenkaan ole lempiasiani. Välillä suljenkin suuni ja nostan pääni suitset nähdessäni, mutta silloin lemmikeilleni tulee ihmeellinen tarve työntää likaiset käpälänsä suuhuni. Silloin yököttää niin, että on pakko kuitenkin avata kita. Hyi vitsit! Olisipa heillä jotain tapoja.
Ulkoilutan ihmisiäni säännöllisesti. He kommunikoivat kanssani alkeellisella merkkikielellään, joka koostuu painon siirtelemisestä selässäni, heidän heikkojen jalkojensa heiveröisistä painalluksista ja ohjien erilaisista kiristyksistä. Yleensä menen sinne, minne lemmikkini haluavat, koska ovathan he niin pieniä ja söpöjä selässäni. Joskus heidän merkkikielensä on kuitenkin niin käsittämätöntä, etten alkuunkaan ymmärrä. Silloin yritän ensin parhaani, mutta alkaahan ketä tahansa pian kyllästyttää, jos ei toinen osaa viestiä kunnolla! Silloin yritän pärskiä, että lopeta jo ja puhu kunnolla! Jalkaakin poljen, jotta viesti menisi perille. Jos siellä ohjien toisessa päässä ei vieläkään uskota, menen keskelle kenttää seisomaan ja odotan, tulisiko jostain joku tulkkaamaan, mitä tässä olisi tarkoitus tehdä!
Melko usein saan hypätä esteitä huvittaakseni lemmikkejäni. Tykkään hypätä minkälaisia esteitä tahansa, mikä onkin ihmisistäni oikein hauskaa. He ovat iloisia saadessaan kyhätä erilaisia rakennelmia, joiden yli minä sitten menen. He sanovat minua rohkeaksi, kun hyppään muurin ylitse, ja taitavaksi, kun lennän monesta osasta koostuvan pitkän kyhäelmän yli. Yksinkertaiset rakkaat lemmikkiparkani! Heitä on niin helppo huvittaa.
Ainakin kahdesti viikossa vien ihmiseni metsään. Yleensä ravailen siellä melko reippaasti suojellakseni ihmistäni mahdollisilta pedoilta ja hyökkääjiltä. Välillä pysähdyn näyttämään heille jännittäviä asioita, kuten postilaatikoita. Koska he eivät puhu kauhean edistynyttä kieltä, osoittelen jänniä juttuja heille pysähtelemällä niiden luokse ja tuijottamalla niitä kiinteästi. Rakastan metsälenkkejä, vaikka välillä puiden välissä voi vaania vaara. Olenhan rohkea, ja yritän kouluttaa ihmisistänikin rohkeita viemällä heidät katsomaan, ettei metsässä ole ollenkaan vaarallista.
Kahdesta asiasta ihmisten ulkoilutuksesta en pidä. Toinen on raippa-niminen keppi, jonka tarkoitus on ilmeisesti tappaa paarmoja pepustani. Sillä kepillä ihmiset osuvat kuitenkin useammin minuun kuin paarmoihin. Yleensä annan koko jutun olla, koska onhan osuma aina vahinko. Joskus kuitenkin suututtaa tuollainen sohiminen niin kovasti, että kiihdytän vauhtiani oikein roimasti rentoutuakseni. Toinen, mitä inhoan, on kuumalla säällä ulkoilu. Kuka hullu silloin haluaa juosta ympyrää tai hypätä? Yritänkin rentouttaa ratsastajani seisomalla keskellä kenttää mahdollisimman vetelänä. Eikö joskus voitaisi ulkoilla ihan vaan paikallaan?
Joskus ihmiseni haluavat lähteä reissuun autolla ja minun omalla vaunullani. Yksinkertaiset ystäväni ovat kovin innoissaan ja jännittyneitä matkoista, vaikka ne ovat aina samanlaisia. Autolla ajetaan aina hetki aikaa eväitä syöden, ja sitten mennään hälinää täynnä olevaan tallipihaan, jossa moni hevonen ulkoiluttaa samaan aikaan ihmisiään. Kollegoitani tervehdittyäni koetan aina olla mahdollisimman rauhallinen, jotta lemmikkinikin rauhoittuisivat. Yleensä se ei toimi, joten vien heidät lenkille. Sen jälkeen he aina ovat täysin rauhoittuneita ja ripustavat suitsiini jonkinlaisen koristeen. Jostain syystä ihmiseni uhraavat minulle reissussa myös paljon porkkanoita, aivan kuin olisin hevosjumala enkä tavallinen Possu. En ymmärrä, mistä porkkanoiden tuhlaaminen johtuu, kun niistä kotona niin kitsastellaan. Eihän reissussa koskaan tapahdu mitään sellaista ihmeellistä, mitä täytyisi erikseen juhlia herkuilla.
Oudointa juuri minun ihmisissäni on heidän jalkafetissinsä. En tiedä, onko muidenkin hevosten omilla ihmisillä sellainen. He haluavat alvariinsa kaivaa jalanpohjiani piikillä ja tunnustelevat ihailevasti sääriäni. Vettäkin jaloilleni ruiskutellaan joka päivä, ja niihin kiedotaan kaiken maailman kääreitä ja palikoita. Välillä joku vieras tätikin tulee meille katsomaan kynsiäni ja laittamaan niihin rautapalkit, koska sellainen on ihmisteni mielestä ilmeisesti sairaan hienoa. Silmiäni pyöritellen annan aina kaiken tapahtua. Jos noin pieni asia tekee lemmikkini onnelliseksi, niin hipelöikööt jalkojani ja olkoot autuaita.
Suku
Koiranpommi
sh evm., 161cm
|
Räiskähdys
sh evm., 160cm
|
Räjähde
sh evm., 159cm
|
Yllätys
sh evm., 159cm
|
Koirankuonolainen
sh evm., 160cm
|
Nuusku
sh evm., 160cm
|
Väike
sh evm., 156cm
|
Riemu-Tarja
sh evm., 159cm
|
Riemu
sh evm., 156cm
|
Roisi
sh evm., 154cm
|
Jukuriina
sh evm., 159cm
|
Tarina
sh evm., 155cm
|
Ihmejuttu
sh evm., 161cm
|
Tainaron
sh evm., 156cm
|
Koiranpommi oli 161 cm korkea ruunikko harvakseltaan kilpaillut vaB-tasoinen kouluratsu. Ori oli luonteeltaan melko haastava, mutta se oli niin hyvärakenteinen ja taitava kaveri, että siitä tuli pienimuotoisesti siitosori. Ratsu astuikin kahdeksan tammaa ennen kuin menehtyi vanhuuteen. Varsoilleen ori periytti hyvän kouluratsun ominaisuuksia, kuten reipasta asennetta ja hyviä liikkeitä.
160 cm korkea tummanruunikko Räiskähdys oli luonteikas mutta näyttävä ori, joka menestyi näyttelyissä ja kantakirjattiin ykköspalkinnolla. Ori kilpaili jonkin verran myös kouluratsastusta heA-vaB -tasolla. Räiskähdyksellä on vain kaksi varsaa, joista molemmat ovat oreja ja perineet isänsä komeuden ja luonteen.
Koirankuonolainen oli etupäässä harraste- ja puskaratsu. Se kilpaili jonkin verran helpolla tasolla joka lajia lähinnä huvikseen, ja sai yhden varsankin. Estesukuisen tamman ainoasta jälkeläisestä tuli kuitenkin kouluratsu. Koirankuonolainen oli 160 cm korkea rautias.
Riemu-Tarja oli punarautias 159 cm korkea yleispainotteinen, osin ravisukuinen reipas ja kiltti tamma. Se kilpaili eniten koulu- ja esteratsastuksessa, mutta otti osaa silloin tällöin myös kenttäratsastuksen ja western trailin helppoihin luokkiin. Näyttelymenestystäkin Tarja sai, mutta jäi yhtä sertiä vaille muotovalioksi. Tammalla on kaksi jälkeläistä, joista toinen on tamma ja toinen ori.
160 cm korkea ruunikko suurimerkkinen Tarina oli ensin kilpahevonen ja eläkkeellä nuoren tytön ensihevonen. Kilpaurallaan se meni voitokkaasti esteitä, koulua ja kenttää, ja ennen eläkekotiin siirtymistään se sai yhden tammavarsan. Tarina oli kiltti ja energinen terve tamma aina 30-vuotiaaksi asti, jolloin se jouduttiin lopettamaan kipuilun ja siitä johtuvan äksyilyn vuoksi.
Riemu oli 156 cm korkea matalia esteitä ja helpohkoja koululuokkia menevä punarautias ori. Näyttelymenestystä tämä poika ei kerännyt, sillä se oli ravihevosmaisen pitkä rakenteeltaan, vaikka olikin ratsu. Riemulla oli kuitenkin hyvin kiltti ja yritteliäs luonne, joten se sai toimia ruunamaisesti koko perheen riemuna ja haliponina. Ratsu sai astua yhden tammankin vanhuutensa päivillä ennen kuin menehtyi 28-vuotiaana vanhuuden vaivoihin.
Näyttelymenestys
PKK 01.10.2017 Zen - HY (tuom. Pölhö)
PKK 11.11.2017 DS Valmennustalli - EO-sert (tuom. Lynn)
PKK 05.01.2018 Tunturin Talli - EO-sert (tuom. Odelie)
PKK 14.02.2018 Jinnilä - EO-sert (tuom. Odelie)
PKK 31.07.2019 Ranch O' Hara - EO-sert (tuom. aksu)
PKK 01.11.2019 Saariston hevosopisto - KTK-sert, LKV, BIS2 (tuom. Anne)
Kilpailukalenteri
Päiväkirja ja valmennukset
Heinäkuu 2018
Ihmisilläni on ollut ihana kuuma kesä. Olen tehnyt parhaani, jotta he voisivat nauttia siitä turvallisesti ja minun valvonnassani. Esimerkiksi isäntä on saanut tehdä monia hauskoja juttuja, kuten leikkiä lakanoilla. Isäntä laittaa ne aina pitkälle narulle ulos muiden kankaiden kanssa ja hypähtelee ja kurkottelee iloisesti sitä tehdessään. Yleensä ne laittaa emäntä, joka saa ne asettumaan naruille vain heittämällä, mutta onneksi isäntä on nyt saanut osansa huvista. Emäntä puolestaan on nauttinut juomalla kanssani aamukahvinsa melkein joka aamu, minun omassa haassani. Päivällä olen saatellut hänet matkoihinsa hirnahdellen. Hän on lähtenyt milloin traktorilla, milloin mönkijällä ja miloin maastoautolla tekemään jotain hommia.
Erkinheimon lapsenlapsia, Leenaa, Maijaa, Ellaa ja Elinaa, olen kuljetellut vuorotellen selässäni. Olen huolehtinut, että lapsilla on aina kypärä päässään. Sitten olen seissyt rauhassa aidan vieressä niin kauan, että yksi tai kaksi tyttöä on ehtinyt kiivetä selkääni. Kun he ovat olleet suurin piirtein tasapainossa, olen kävellyt varovaisesti pari kertaa suuren hakani ympäri tyttöjen hihkuessa selässäni. Sitten olen palannut takaisin portin tuntumaan ja vaihtanut uudet kyytiläiset selkääni.
Tottakai haluaisin olla laitumella, mutta tänä kesänä en vain ehdi. Jotkut meistä Erkinheimon hevosista jäävät aina talliin pitämään huolta ihmisistämme. Tällä kertaa on minun vuoroni jäädä. Eikä tämä tallissa asuminenkaan rankkaa ole, ja nyt on ollut niin lämmin kesä, että olen joka tapauksessa viettänyt yötkin ulkona.
Maaliskuu 2018
Estevalmennus, valmentajana Miika Rossi (Oresama)
Kun isäntä ja tarhakaverini Kiukku olivat palanneet Kiukun kisareissulta, kutsui isäntä heti meille sen pienen ihmisen, jonka nimi on Miika ja Valmentaja. Sillä on kaksi nimeä sen takia, että se tykkää silittää meitä hevosia silloin kun se on Miika, ja se tykkää huutaa kentällä silloin kun se on Valmentaja. Tänään se pystytti esteet ja oli Valmentaja.
Rata, jolla isäntää kuljetin, oli helppo. Hyppäsin vähän huolimattomasti, koska radalla ei ollut oikeastaan mitään tekemistä, ja luonnollisesti suoritus oli puhdas. Miika alkoi heti radan jälkeen huutaa isännälle ohjeitaan, ja sitten hän huusi "uudestaan", joka oli sellainen sana, jonka minäkin jo tunnistin. Sitä Miika hoki usein.
Kun hyppäsimme uudestaan, isäntä oli ärsyttävällä tuulella. Hän teki rivakat puolipidätteet ja vaati painokkaasti ohjallaan, että kuuntelisin. Oli jotenkin ärsyttävää hypätä helppoja esteitä tosissaan, joten kerran jopa pukitin, mitä en yleensä tee.
Hypättyämme isäntä taputti minua kaulalle ja molemmat miehet kuulostivat iloisilta. Annoin isännälle heti anteeksi, ja Miikallekin annoin anteeksi nuo typerät ohjeet. Ei iloisille ihmisille voi olla vihainen, kun ne ovat niin tosi suloisia.
Helmikuu 2018
Olen yksnäinen. En pidä yksin tarhailusta. Nyt kuitenkin olen kitunut jo jonkin aikaa hylättynä tarhassani, koska isäntäkään ei enää käy. Hän otti tarhakaverini Kiukun, pakkasi sen yhtenä aamuna traileriin kisakamppeiden kanssa ja katosi. Ei ole noita kahta sen jälkeen näkynyt.
Ajattelin lähettää pullopostia yksinäisyydessäni, jotta joku löytäisi minut. Minun pitäisi kuitenkin heittää pullo meren sijansta lumeen, koska täällä ei ole vettä. Ja minun pitäisi käyttää pullon sijasta heinää tai kiveä, koska minulla ei ole pulloa. Eli ei sekään idea ole hirveän hyvä.
Onneksi tiedän, että lopulta Kiukku aina palaa. Se on ennenkin kadonnut pitkäksi ajaksi kilpareissuilleen, ja välillä olen lähtenyt mukaan. Nyt minä kilpailen niin harvakseltaan, että reissaan kuitenkin kotoa käsin, ja Kiukku on niin aktiivinen, että se saa kiertää maailmaa.
Tammikuu 2018
Koluvalmennus, valmentajana Miika Rossi (Oresama)
Olen tosi hyvä, tiedän sen. Välillä minulllakin on huonoja päiviä, mutta tänään kaikki meni kyllä ihan nappiin. Olin taas "valmennuksessa", mikä tarkoittaa sitä, että Miika-niminen pieni ihminen tulee katsomaan, miten hienosti ulkoilutan omia ihmisiäni. Sovimme isäntäni kanssa, että näyttäisimme Miikalle hienoja voltteja ja taivutuksia: niiden menemisestä isäntä taitaa tykätä, kun haluaa tehdä niitä koko ajan.
Se Miika huuteli aina välillä ohjeita isännälle. Minulle se ei huutanut mitään ohjeita, mutta kai se oli taitava, sillä isäntää oli kivempi kantaa selässään loppu- kuin alkuvalmennuksesta. Isännälle on esimerkiksi tyypillistä istua ihan vähän sisäkentän puolella selässäni, ja tämä Miika puuttui siihen. Se oli mukavaa. Siitä sen sijaan en pitänyt, kun isäntä alkoi volteissa käyttää sisäpohjettaan. Yleensä isäntä ei ole niin tehnyt, eli olen siis saanut vain yksinkertaisesti ravata ympyrän ja jatkaa matkaa. Tällä kertaa minun piti kuitenkin taipua paljon enemmän. Toivottavasti isäntä unohtaa tämän opin pian.
Elokuu 2017
Rakas päiväkirja. Ajattelin tänään lähteä reissuun. Pyysin luottoystäviäni, Anttia ja Kaukoa naapurihaasta pitämään silmällä ihmisiäni, etteivät he esimerkiksi tapata itseään vahingossa, ja sitten lähdin reissun päälle. Kaikessa rauassa kävin syömässä naapuritilan ilmaisessa viljabuffetissa ja join vähän vettä ojasta päälle. Menin metsään lenkille, kerrankin ihan yksin ilman lemmikeitäni, ja se oli ihanaa! Mustikat olivat kypsiä ja parhultaisia, joten söin niitä. Kauaa en kuitenkaan saanut rauhastani nauttia, kun alkoi jumalaton älämölö.
Ihmiseni, jotka eivät ilmeisesti pärjää hetkeäkään ilman minua, vaikka Kauko ja Antti lupasivat katsoa niiden perään, pelmahtivat paikalle. Tietenkään he eivät käyttäytyneet sivistyneiden olentojen tavoin ja keränneet vaikka hiljaa mustikoita kanssani. He pulisivat, huiskuttelivat ja häiritsivät rauhaani niin, että yritin ravata heidän edellään saadakseni olla rauhassa. Kuitenkaan siitä metelistä ei tullut loppua millään. Ajattelin heidän rauhoittuvan, jos menen hetkeksi heidän luokseen hellimään heitä. He laittoivatkin saman tien riimun päähäni ja rentoutuivat, kun hörisin heille mahdollisimman pehmeästi ja rauhoittavasti.
Loppujen lopuksi päätin, että on paras lähteä kotiin heidän kanssaan. Eivät he siellä yksin pärjää kuitenkaan. Lähdin siis johdattamaan ihmislaumaa kotiin. Erkinheimon vanhinta poikaa pidin riimunaruni päässä, ettei hän eksyisi matkalla.
Heinäkuu 2017
Rakas päiväkirja - olen rakastunut! Olen tavannut elämäni naisen, ja sen naisen nimi on Soittakaa Paranoid, eli Noita. Se on sivistynyt, hieman tulinen tumma nainen, jonka kupeet kiiltävät auringossa ja lyhyt harja on tomerasti pystyssä. Kaviot sillä on terävät, ja korvat niin uskomattoman ilmeikkäät! Mikä nainen!
Kävin Noidan kanssa treffeillä. Ensin se oli vähän hermostunut, eikä olisi halunnut jutella mistään. Treffit olivat sokkotreffit, joten tottakai sitä jännitti, ja niin jännitti minuakin. Kerroin sille omistavani lukuisia lemmikeitä, harrastavani urheilua ja olevani muutenkin kaikin puolin tavallinen ja mukava. Silloin sekin rentoutui, koska meillä oli niin paljon yhteisiä kiinnostuksen kohteita. Se salli minun rapsutella harjamartoaan ja lepuuttaa päätäni selässään, ja meillä oli ihana iltapäivä.
Illastamme en voi kertoa, koska olenhan herrasmies ja kunnioitan Noidan yksityisyyttä ja varjelen alaikäisten lukijoideni herkkiä sieluja. Sen verran sanon, että toivottavasti meille syntyy pian yhteinen varsa. Haluan perustaa perheen juuri Noidan kaltaisen, huumaavan hyväntuoksuisen ja tulisen naisen kanssa! Olen jo sen ikäinen, että olen valmis sitoutumaan.
Jälkikasvu
03.08.2017 o. Erkinheimon Mainio (e: Soittakaa Paranoid)
11.03.2018 t. Erkinheimon Skylla (e: Akmeeli)
16.07.2019 o. Kielokummun Polttava (e: Palavarakkaus)
