Erkinheimon Huliganismi
Erkinheimon Huliganismi menehtyi rauhallisesti vanhuuteen keskipäivän aikoihin 9.10.2017. Hulilla on muistosivu tämän sivun katoamisen varalta.
| Nimi | Erkinheimon Huliganismi aka Huli |
| Rotu | Suomenhevonen |
| Sukupuoli | Ori |
| Säkäkorkeus | 156cm |
| Syntynyt, ikä | 01.01.-12 30v |
| Rekisterinumero | VH15-018-0544 |
| Kasvattaja | Oresama, Erkinheimot |
| Omistaja | Oresama VRL-02753, Erkinheimot |
| Painotuslaji | Yleispainotus |
| Koulutustaso | HeC, 110cm, tutustumislka, noviisi |
| Saavutukset | ERJ-II, KRJ-II, SLA-I, YLA2, KERJ-III,
VVJ-I |
© Suomen Hippos / Pirje Fager-Pintilä
Luonne
Huli oli varsana ja etenkin uhmaiässä ihan mahdoton ori. Välillä se sai hurjia hepuleita ja välillä taas mökötti paikallaan, kun olisi pitänyt oppia uutta. Ajattelin, että se on kipeä, tai ehkä etenemme liian nopeasti sen kanssa. Suunnittelin ruunaavani pojan ja kouluttavani siitä kelpo harrasteratsun jollekulle lempeälle hevosihmiselle. Aikuistuttuaan Huli kuitenkin osoitti olevansa taitava ja varma hyppääjä ja nauttivansa kouluratsastuksestakin, kunhan liikkeet pidetään tarpeeksi helppoina. Mukavana yleispollena sai Huli jäädä meille kotiin Erkinheimoihin.
Huli on rauhaton sielu ja pitkästyy helposti. Pitkästyneen hevosen hoitaminen taas ei ole mukavaa. Huli nimittäin saattaa lausua ihan sanallisia, korviavihlovia protesteja tai vaikka kieltäytyä nostamasta jalkaansa kavion puhdistusta varten, jos hoitaminen sen mielestä kestää liian kauan. Kaiken lisäksi Huliin toimii paremmin sen huomion kiinnittäminen muualle ja salaa hoitaminen, kuin äkkipikainen pakottaminen. Erkinheimojen isäntä ei jaksakaan hoitaa Hulia ollenkaan, kun ori on muka niin mahdoton. Sen sijaan emäntä jaksaa, ja hänen lempeällä, suostuttelevalla tyylillään Huli onkin aika vaivaton harjattava, satuloitava ja suitsittava.
Eläinlääkäriä Huli pelkää, ja se johtuu ihan siitä, ettei ori haluaisi päästää vieraita heti kovin lähelle. Erkinheimojen luottoeläinlääkäri osaa kuitenkin suhtautua Huliin, ja lempeästi orille hetken höpöttäen hän aina sujahtaa orin suosioon vieraillessaan tallilla.
Kengitys puolestaan ei ole Hulille mikään ihmeellinen juttu. Seppähän on tuttu, ja kengittäminen tarkoittaa, että Huli saa pitää yhtä jalkaa ylhäällä ja syödä ylimääräisen lastin heinää aikansa kuluksi. Se sopii Hulille hyvin!
Kuten sanottu, Huli on ratsuna vaihteleva. Sen kanssa on etsimällä etsittävä jokin yhteinen epävireinen sävel. Ellei sellaista löydy, ori on arvaamaton ratsu lajissa kuin lajissa. Se saattaa kiihdytellä, tehdä äkkipysäyksiä, vain seistä ylläpitämässä passiivista vastarintaa tai olla pillastuvinaan milloin mistäkin syystä.
Kun Hulin temput oppii ja todistaa sille, että tämä ratsastaja ei pienestä säiky, Huli muuntautuu ketterästi päteväksi esteratsuksi. Se on eteenpäinpyrkivä menijä, taitava hyppääjä, mutta ikävä kyllä myös herkkä kieltämään esteellä. Hulista näkee, että se ponnistaisi vielä paljon nykyistä koulutustasoaan korkeammalle, mutta näin epävarman hevosen koulutus pidemmälle ei kannata. Hulin hyppääjänlahjojen toivotaan olevan periytyvä ominaisuus.
Huli pitää kouluratsastuksesta. Ikävä kyllä se ei osaa sitä. Jos siltä vaatii liian vakeita asioita, se heittäytyy tehtäväänsä hurmiossa, mutta muutaman kerran epäonnistuttuaan se ravaa miljoonaa karkuun kentältä turhautuneena. Jos orin tehtävät pitää helpohkoina ja antaa sen epäonnistua vain satunnaisesti, se jaksaisi harjoitella vaikka kuinka kauan. Kauneinta liikettä Huli ei saa aikaan, mutta ainakin se on koko maailman kouluratsuista iloisin!
Vaikka Huli menee kotona koulua suurin piirtein helppoa A:ta, sen koulutustasoksi on ilmoitetu helppo C. Tämä on tehty siksi, että kisapaikalla orin huomio kiinnittyy milloin mihinkin, eikä se vain yksinkertaisesti mene radalla yhtä hyvin kuin kotona. Vähän helpomman radan se suorittaa vahingossa oikein.
Esteratsastuksessa ori on niin oman vauhtinsa pyörteissä, ettei ehdi tuijotella yleisöön tai kahvilakojuun. Sen hyppy kulkee kisoissa todellisuudessa hieman paremmin, kuin kotona. Ehkä se johtuu tavallista keskittyneemmästä ratsastajasta, mutta Huli ei kiellä kisoissa niin usein, kuin kotona.
Suku
Erkinhemon Tuteemihevari
sh, 156cm
SLA-I, YLA2, ERJ-II,
KRJ-II, KERJ-III, VVJ-II
|
Ristirosvo
sh, 157cm, evm
|
Halmeen Pius
sh, 159cm, evm
|
Jukran Pujut
sh, 155cm, evm
|
Syksyn Surusilmä
sh, 154cm, evm.
|
Hermo-Heikki
sh, 155cm, evm.
|
Syksyn Sirpale
sh, 156cm, evm.
|
Kukka Nimeltään Tähti
sh, 151cm
SLA-II, YLA2, ERJ-III,
KRJ-III, KERJ-III, VVJ-II
|
Kiikeri
sh, 150cm, evm.
|
Kiikun-Kaakun
sph, 145cm, evm.
|
Pantteriina
sh, 156cm, evm.
|
Härmän Hermiina
sh, 153cm, evm,
|
Loordi Voldijotain
shm 150cm, evm,
|
Pippuriina
sh, 156cm, evm.
|
Erkinheimon Toteemihevari on Erkinheimojen ja Hietasten yhdessä kasvattama ori, jonka omistaa nykyään Erkinheimot. Ori on 156cm korkea komea rautias. Se on kunnostautunut koulu- este- ja matkaratsastuksessa menestyen kaikissa lajeissa tosi hienosti. "Totti" on luonteeltaan rauhallinen, hieman jäyhä ori, jota on helppo rakastaa.
157cm korkea Ristirosvo oli hieno ja lihaksikas musta ori, joka valitettavasti jouduttiin lopettamaan jo kymmenenvuotiaana. Ori oli 110cm hyppäävä, hyvin menestyvä esteratsu. Se liukastui eräissä syksyisissä suurkisoissa ja mursi takajalkansa. Ratsu oli hyvänluonteinenkin. Siitä olisi varmasti tullut kisauran jälkeen suosittu siitosori, mutta koska sen elämä jäi lyhyeksi, se ehti astua vain kolme tammaa.
Halmeen Pius periytti varsoilleen lihaksikasta, hyvärakenteista olemustaan. Ori oli musta, 159cm korkea jättiläinen, ja luonteeltaan yllättävän lempeä. Pius kilpaili silloin tällöin esteratsastuksessa, mutta koska se ei valmentautunut vakavissaan, sen menestys oli vain keskinkertaista. Näyttelyissä komea ori kuitenkin menestyi ja saavutti maineen, jonka turvin toimi siitosorina.
Jukran Pujut ostettiin ratsastuskoululle sen ollessa viisivuotias. Koulu kuitenkin huomasi nopeasti, että Jukran Pujut oli liian älykäs ja osaava opetushevoseksi, joten se päätettiin myydä. Tamman osti nuori kilparatsastaja, joka valmentautui ahkerasti. Seitsenvuotiaana Jukran Pujut oli jo keskinkertaisesti menestyvä esteratsu, ja mitä vanhemmaksi se tuli, sitä paremmin sen kilpailut sujuivat. Tämä 155cm korkea tummanpunarautias sai myös yhden varsan elämänsä aikana.
Voikko Syksyn Surusilmä oli tammaksi melko loistava kilpahevonen. Se kisasi kenttäratsastuksen ohella 110cm korkeilla esteradoilla, koulua heB-tasolla ja 90-senttisiä maastoesteitä. Tämä 154cm korkea tamma oli luonteeltaankin oikein mukava ja rauhallinen.
Hermo-Heikki oli voikko ja 155cm korkea. Se toimi kuusivuotiaaksi asti esteradoilla, mutta kun huomattiin, miten paljon se nautti kouluratsastuksesta, sen painotuslajia vaihdettiin. Vasta, kun Heikki oli 11-vuotias, se löysi tiensä kenttäkisoihin. Kenttäpuolella tämän säyseän orin ura jäi vain yhden kauden pituiseksi ennen kuin ratsu siirtyi eläkkeelle, mutta ura oli lyhyydestään huolimatta voittoisa. Monitaiturina oria pidettiin, ja syytä olikin. Moni halusi astuttaa sillä tammansa, mutta Heikin omistaja suostui vain neljään astutukseen.
Syksyn Sirpale oli raudikko 165cm korkea yleispainotteinen, kiltti kilparatsu. Se ei ollut huippujen huippu missään lajissa, mutta sijoittuneiden joukossa kuitenkin usein, ihan kisoissa lajista riippumatta. Sirpaleella oli myös hyvä ratsutyypin rakenne, ja tamma oli perusterve. Siksi sitä kannatti käyttää jalostukseen jonkin verran. Kisatauoillaan tamma synnyttikin kaksi varsaa.
Kukka Nimeltään Tähti on kauniin vaaleanrautias piirtopäinen tamma. Sen kanssa on tehty koulutuskokeiluja positiivisesti vahvistamalla, ja aikuisena tammalla onkin jotain koiramaisia harrastuksia, niin kuin irtohypytys koira-agilityn tapaan. Tämä 151cm korkea kaunotas on nuoruutensa päivinä kilpaillut menestyksekkäästi koulu- ja esteratsastuskisoissa. Uransa jälkeen ratsusta on tullut säästeliäästi käytetty siitostamma.
Kiikeri on 150cm korkea vaalea punarautias ori, jolla on suuri läsi ja herasilmä. Orista ei ollut näyttelymenestyjäksi, vaikka kiltin käytöksen ja hienon värin turvin näyttelyuraa yritettiinkin luoda. Tuomareista moni oli yhtä mieltä siitä, että Kiikeri, vaikka hyvärakenteinen olikin, oli liian tammamainen päästäkseen huippupisteille. Orin omistaja unohtikin pian näyttelytouhut ja ryhtyi kilpailemaan Kiikerillä kenttäratsastusta menestyen ihan mukavasti. Rahkeita olisi ollut melko pitkälle, mutta Kiikerillä kilpailtiin vain huvin vuoksi niissä kisoissa, jotka satuttiin järjestämään sen kotitallin lähellä. Vanhoilla päivillään ori kokeili myös metrin rataesteitä ja joitain helppoja koululuokkia sijoittuen joka kerta.
Sukuselvitys Kiikerin emästä ja isästä tulossa.
Härmän Hermiina valittiin tammamaisen Kiikerin puolisoksi, koska se oli menestynyt kilpahevonen este-, koulu- ja kenttäkisoissa, mutta liian lihaksikas ja ronski tamma näyttelyihin. Kun kumppaniksi valittiin kevyitä oreja, tuli tästä 153cm korkeasta rautiaasta tähtipäästä menestynyt myös siitostamman ammatissa. Jälkeläiset olivat Hermiinaa sopusuhtaisempia ja yhtä taitavia kilparatsuja kuin emänsä. Hermiinan kuudesta varsasta neljä onkin huippuratsuja ja kaksi kilpailee harrastetasolla. Hermiina oli luonteeltaan kiltti mutta vauhdikas tamma.
Sukuselvitys Härmän Hermiinan emästä ja isästä tulossa.
Kilpailukalenteri
Päiväkirja ja valmennukset
Heinäkuu 2016
Tässä merkinnässä kerron kahdesta asiasta, mutta aloitetaan mielestäni tärkeämmästä: olen maailman huonoin hevosenomistaja. Olen aina kuvitellut, että Huli ei kunnioita minua kouluratsastuksessa ja on tahallaan niin kuin paviaani. Olen itkenyt sen kanssa monet treenit ja vihannut sillä kilpailemista. Mielessäni on käynyt pari kertaa, että sen suu on kipeä ja se temppuilee siksi, ja olen kokeillut sen kanssa omppukuolainta. Omppukuolain onkin aluksi auttanut, mutta parin päivän kuluttua Huli on mennyt entistäkin hullummaksi aina ja sille on ollut pakko lisätä rautaa suuhun. Eläinlääkäri on tutkinut Hulin ja todennut terveeksi, ja niin edelleen. Heinäkuun ensimmäisenä päivänä kokeilin kuitenkin antaa hevoskuiskaajana itseään mainostavan naisen katsoa Hulia: eihän minulla ole mitään menetettävääkään. Hän sanoi orin suun olevan kuin olevankin kipeä ja kehotti kokeilemaan kokonaan kuolaimettomia suitsia. Ei siis hackamoreja, vaan kokonaan kuolaimettomia.
Kun suitsin Hulin tällaisilla suitsilla, minua pelotti nousta selkään. Millä minä sitä pitelisin ilman kuolainta? Huli kuitenkin otti vain yhden luvattoman ravipyrähdyksen, pysähtyi käskystä, venytteli kaulaansa - ja lähti menemään käskyjeni mukaan kiltisti kuin pikku enkeli! Se jopa taivutti kaulansa kaarelle ja höristi korvansa! Miksi olen niin huono ihminen, etten ole aikaisemmin kokeillut kuolaimettomia suitsia? Koko kuukauden ratsastaminen on ollut ihanampaa kuin koskaan!
Toinen asia, josta haluan kertoa, on että toivon Hulin pääsevän tämän kuun SLA-tilaisuuteen. Jännittää!!
Toukokuu 2016
Voi veikkoset, miten paljon kouluratsastusta olemme tässä kuussa harjoitelleet, ja ensi kuussa projektimme vain jatkuu. Sain ajan Miika Rossin valmennukseen Hulin kanssa!!
Mutta joka tapauksessa, helpon C:n meneminen hädin tuskin hyväksyttävästi polttaa todella hermojani. Huli osaa aivan varmasti ainakin helpon A:n asiat, ellei enemmänkin, mutta minä en saa sitä tottelemaan. Maastakäsin ja hypätessä se on oikein pätevä heppa ja kunnioittaa minua, mutta jostain syystä kouluratsastus on varsinkin viimeaikoina mennyt ihan päin prinkkalaa. Maastossakin ollaan käyty välillä aivan järkyttävän raskaita lenkkejä ennen treeniä energian purkamiseksi, mutta sekään ei ole auttanut. Olen jopa harkinnut, että joku muu kilpailisi Hulilla sen viimeiset kilparatsun vuodet, mutta en voi antaa periksi. Ylpeyteni ja kunnianhimoni ei kestä luovuttamista! Vaikka Huli pääsisi sitä helppoa A:ta jonkun muun kanssa, olen päättänyt junnata sillä C-tasoisissa luokissa sitä hemmetin ravia tasan niin kauan, että voitan sen kanssa jotain. Mitä tahansa! Vaikka harjoituskisat!
Huhtikuu 2016
Noniin, nyt se on tapahtunut, minun hevoseni on tehnyt murhan. Ihan oikeasti, ja vieläpä niin naurettavalla tavalla, että räkättäisin, ellei kuolema olisi niin surullinen, että rääkyisin. Hulin uhri ei kuitenkaan ole kukaan Erkinheimon henkilökunnasta, vaan Sulevi, meidän kukkomme.
Sulevi eli aina kanojen kanssa, mutta se tykkäsi karkailla jatkuvasti ties mistä rakosista. Yleensä sen kukkokiekuuhun minä aina heräsin, ja Sulevin herätystä seurasi Hulin korviahuumaava hirnunta, jolla se vaati ruokaa. Eräänä lauantaina ei kuitenkaan Sulevin hälytysääni herättänyt minua, vaan ylimaallinen hirnunta suoraan ikkunani alta, missä Sulevi yleensä tapasi huutaa.
Kun menin katsomaan, Sulevi makasi hengettömänä maassa. Huli, joka oli viettänyt yön haassa kostoksi, kun ei ollut antanut kiinni, oli karannut yön aikana. Aamulla se oli tullut ilmeisesti ruokaa etsimään puutarhasta, ja huutanut kukkoni ylle sellaisen ääniaallon, että Sulevi-parka oli saanut sydänkohtauksen siihen paikkaan. Olihan Sulevi toki vanha jo, mutta olisi sillä vielä tämä kesä ainakin ollut aikaa.
Sulevin hautajaisia vietettiin samana iltana. Hulia ei kutsuttu.
Maaliskuu 2016
Huli on käyttäytynyt kuin apina jo pidemmän aikaa, joten aloitin sen kanssa uudenlaisen energianpurkukuurin. Koko kuukauden, viitenä päivänä viikossa, olemme lähteneet Hulin kanssa joka aamu raskaalle juoksulenkille. Huli on saanut vetää koppakärryjä ja minä olen istunut kyydissä. Kärryn perässä on taas laahannut aina paino, yleensä autonrengas, ja painosta huolimatta matka on joka kerta taittunut nopeasti.
Niinä kahtena päivänä viikossa, kun en ole ottanut Hulista kaikkea irti, ei se ole lepoa kuitenkaan saanut. Silloin olemme lähteneet samaan aikaan samoilla kärryillä pitkälle, mutta rauhalliselle hölkkälenkille ilman rengaspainoa. Näistä lenkeistä se on nauttinut, mutta enemmän se on tykännyt juosta täysillä. Sitä ei väsytä yhtään, vaikka se hikoaa ja puuskuttaa. Sillä on uskomaton kunto ja se tykkää juosta niin kovasti, että vetää vertoja varmasti monelle Erkinheimon ravisuokillekin!
Toivon, että tämä päätön juokseminen auttaa ja Hulista tulee vähän kivempi käsitellä.
Marraskuu 2015
Välikatosta alkoi alkukuusta kuulumaan ihme rapinaa juuri Hulin karsinan päältä. Pelkäsin, että siellä olisi rottia ja ne levittäisivät jotain tauteja hevosiin ruuan kautta. Vainoharhani kuitenkin pahenivat koko ajan tästä. Mitä jos rotat pissivät kaikki rakenteet mädiksi ja Huli saa jonkun bronkiitin tai jotain? Mitä jos ne jyrsivät rakenteet ja katto romahtaa Hulin päälle? Mitä jos ne tulevat alas ja purevat poniini vesikauhun? Mitä jos ne käyvät joukolla orin päälle ja teurastavat sen? Lopulta en enää voinut nukkua ja minun oli siirrettävä pikku Hulini nukkumaan yönsä tammatalliin. Siitäkös poika innostui ja ryhtyi riehumaan: niin paljon hehkeitä misuja, joita voi salaa öisin koettaa liehitellä! Huli alkoi huudella leidien perään siihen malliin, että ei sitä voinut tammatallissakaan pitää rauhaa häiritsemässä. Päätin siis avata katon sen karsinan päältä ja siirtää orin siksi aikaa pihatolle möllöttämään.
Yhtä yötä kauempaa ei joutunut Huli pihatolla värjöttelemään sydäntalvella. Kun katto avattiin, kävi heti selväksi, ettei siellä ollut rottia. Sinne oli muuttanut kissaperhe. Laiha mustavalkoinen emo sähisi siellä silmät kiiluen ja turkki takussa kera seitsemän poikasen, joista kuusi oli vielä elossa.
Emo poikasineen muutti tallikämppään muutamaksi tunniksi lämmittelemään. Eläinsuojelun edustajat hakivat kaikki katit huostaansa ja Huli sai muuttaa omaan karsinaansa. Lupasin adoptoida yhden poikasen ja emon, ellei niille löytyisi muuta kotia poikasten tullessa luovutusikäisiksi.
Lokakuu 2015
Vaikka Huli on välillä hirveä päsmäröijä ja painajaismaisesti käyttäytyvä hevosten antikristus, on se silti komean näköinen, ei siitä mihinkään pääse! Sitä paitsi se käyttäytyy ihan mukavasti vetäessään raskaita kärryjä. Näiden ominaisuuksien takia se oli hääparia kyyditsemässä tässä kuussa. Minä toimin kuskina ja Erkinheimon Mikael oli mukana auttamassa hääparia kärryn kyytiin.
Joutuisasti matka taittui kirkosta juhlapaikalle Hulin nopean käynnin tahtiin. Jotkut ottivat kuvia, eivätkä kaikki kuvaajat olleet edes häävieraita, vaan tavallisia ohikulkijoita. Sulhasta hevoskyyti jännitti, mutta morsian nauroi iloisesti. Mikael ajoi juhlapaikalle trailerin kanssa kiertotietä ja oli ottamassa meitä vastaan. Hän auttoi nuorenparin alas ja vieraiden saavuttua ja siirryttyä sisätiloihin myös paimensi kanssani Hulin traileriin.
Minusta tällaiset tapaukset ovat ihanaa vaihtelua ainaisessa arjessa!
Syyskuu 2015
Huli syö rahaa. Ja aivan sairaasti. Ja ihan tahallaan. Eikä se kaki rahaa, vaan vain syö sitä. Ostin sille tässä kuussa nimittäin uuden fleeceloimen talven varalle, oikein komean turkoosin, ja kunnollisen estesatulan sen nolon vanhan rakkineen tilalle, joka meillä oli käytössä. Eräänä päivänä oli niin kauhea viima ja Huli ratsastuksen jälkeen hikinen, että laitoin sille uuden loimen. Se oli syönyt siitä ison palan vartin sisällä siitä, kun laskin sen tarhaan. Ei, se ei ollut repinyt loimea minnekään, eikä vain pilpunnut sitä hampaillaan. Se oli niellyt palan. Eläinlääkärikeikkahan siitä tuli, kun suolitukosta pelättiin, mutta eläinlääkäri tuumasi palan tulevan kyllä itsestään ulos. Tässä vaiheessa vielä nauratti, vaikka loimi oli kallis, samoin kuin lääkärin lausuntokin.
Uuden satulansa kun se ruoja piehtaroi murusiksi, ei naurattanut enää yhtään. Ehdin samana iltana naputella Toriin myynti-ilmoituksen Hulista. Viisisataa euroa, nopein hakija etusijalla! Lepyttyäni unohdin ilmoituksen nettiin melkein viikoksi, mutta en saanut ainoatakaan yhteydenottoa ratsusta. Ihme on, kun hyväsukuinen poni ei puoli-ilmaiseksi kelpaa! Onkohan Hulin maine jo kiirinyt sen edelle?
Maaliskuu 2015
Sain aikaiseksi lähteä Hulin kanssa uudelleen naapurin maneesille irtohyppäämään. Tai siis Huli tietenkin hyppäsi ja minä vain ohjasin kentän keskeltä. Viimeksi viime vuoden puolella ori tosiaan kävi hyppäämässä ja silloin sillä oli niin hauskaa, että se olisi nauranut, jos olisi osannut. Tällä kertaa otin kameran mukaan ja hämärästä valaistuksesta huolimatta sain pojasta upeita kuvia! Se rakastaa hypätä irti niin paljon, että ei sitä tarvitse edes ohjata esteille, vaan vain päästää irti. Hankalin homma irtohypytyksessä on saada Huli kiinni harjoituksen jälkeen: se haluaisi vain jatkaa ja jatkaa, vaikka ei enää oikeastaan edes jaksaisi.
Kun sain Hulin kiinni ja tuli lähdön aika, se seurasi minua taas kiltisti naapurin maneesista Erkinheimoihin. Se hämmästytti minua. Huli on hankala hevonen ja innostuessaan sillä vauhtia piisaa. Mikä ihme siinä on, että irtohypytys näyttää paitsi saavan sen hullaantumaan, myös rauhoittavan sitä tehokkaasti?
Kun keskustelin irtohypytyksestä minun ja Hulin valmentajan, Miika Rossin kanssa, se sanoi, että Huli varmasti vain tykkää siitä kovasti. Ihmisellekin tulee rento olo harrastusten jälkeen, ja niin hevosillekin. Rossi neuvoi, että voisin käyttää irtohypytyspäiviä säännöllisesti energianpurkuna ja korvata niillä vaikka treenin. Huli selkeästi sai liikuntaa hypätessään ja oli pari päivää harjoituksen jälkeen aina kuin enkeli.
Helmikuu 2015
Esittelin tuossa taannoin Hulin kilpailukalenteria ylpeänä joukolle kolleegoita; siis suomenhevoskasvattajia ja niillä aktiivisesti kilpailevia henkilöitä. Sanoin, että kohta on myös kaikki KRJ-sijoitukset kasassa laatiksiin, kun ERJ-sijoitukset ovat jo valmiina plakkarissa. Ensin kasvattajat katsoivat nyökytellen listaani ja sitten yksi sanoi:
"Mutta nää kaikki on vaan helposta C:stä!"
Kotona ratsastaessani kouluharjoitusta Hulilla samana iltana, mietin, miksi minulle tuli kommentista niin paha mieli. Hulihan on vahva hyppääjä ja näin oikukkaaksi hevoseksi tosi taitava myös koulussa. Ja kyllä se enemmän osasi, kuin helpon C:n, sillä vain on vaikeaa kilpailla, kun se tekee radalla kaikkea muuta. Eikö minulle riitä, että itse tunnen Hulini? Pitääkö minun muka todistella muille jotain? Miksi?
Nostin Hulilla laukan, ja yritin koota hevosen nätisti. Tiesin, että Huli pystyy siihen, ja niin tiesi ratsunikin. Kun se kahden askeleen jälkeen kyllästyi ja yritti huimalla pukkisarjalla pudottaa minut selästään, huusin turhautuneena kirosanoja kovaan ääneen. Huli pysähtyi ja heilutteli viattomasti korviaan.
Vaikka sekunti sitten olin ollut raivoissani Hulille, kumarruin nauraen halaamaan sen paksua itsepäistä niskaa. Ei Hulista tulisi koskaan täydellistä muiden silmissä, mutta mitä väliä? Jo ensimmäiset askeleensa ottaessaan pikkuvarsana se oli täydellinen minun silmissäni. Joka päivä olen sitä rakastanut ja tulen rakastamaan, vaikka se aiheuttaa minulle enemmän harmia kuin kaikki muut hevoset yhteensä.
Tammikuu 2015
Eräänä päivänä maastossa
Tunnin olimme jo kävelleet. Minä menin tietenkin Hulilla, koska kukaan muu ei halunnut sillä ikinä mennä, ja Mikael Erkinheimon Krokotiilinkyyneleellä eli Krokolla. Kroko teputti nätisti edellämme ja katseli tyynesti ympärilleen. Mikael oli nuori ja tyylikäs. Huli sen sijaan tempoi jatkuvasti päästäkseen upottamaan hampaansa Krokon takamukseen, ja minä olin hikinen ja tunsin itseni hyvin raihnaaksi. Siitä lenkistä todella oli rentoutuminen kaukana.
Vaikka menimme kävelyvauhtia, Huli ravasi melkein paikallaan, koska halusi kävellä ensimmäisenä. Tiesin, että jos päästäisin sen Krokon eteen, se kulkisi rauhallisesti ja ylpeästi, mutta en ollut valmis antamaan periksi. Hiki valui ratsastuskypäräni alta kun taistelin toista tuntia Hulin kanssa siitä, kumman tahtiin kuljimme, hevosen vai ratsastajan.
"Mitä mä teen tän kanssa?" puuskutin viheltelevälle Mikaelille.
"Etit sille hyvän, rauhallisen ja viisaan tamman ja kisaat vielä hetken. Kun varsa syntyy, annat meidän poikien kouluttaa siitä sulle ratsun ja rupeat kisaamaan sillä. Huli jää eläkkeelle ja jos joku törppö siitä varsan haluaa, pyydät pientä varsamaksua että se maksaa elämisensä."
Mikaelin vastaus tuli niin ulkoa opetellun kuuloisesti, että tiesin heti poikien puhuneen Hulista keskenään useaan otteeseen. Heillä oli suunnitelma valmiina. Minulla ei minkäänlaista. Mutta kieltämättä poikien suunnitelma oli hyvä. Olin tehnyt Hulin kanssa paljon ja olin alusta asti myöntänyt, etten oikeastaan pärjää sen kanssa. Valmentajan tuella olin kilpaillut orilla niin, että moni luuli sen olevan ruusukehai ja unelmahevonen. Erkinheimot tiesivät kuitenkin totuuden: Huli on kamala hevonen, jota minä kierosti rakastan.
Päätin harkita Mikaelin ja poikien suunnitelmaa. Ja itse asiassa edellämme teputtava Kroko olisi Hulille sopiva tamma: maailman järkevin ja miellyttävin olento! Ehkä kesällä sitten...
Joulukuu 2014
Minun ja Hulin elämä on vähän erilaista, kuin kisakentiltä katsottuna. Toki Huli on hevonen siinä missä muutkin ja sillä on samansuuntainen viikkorutiini kuin muillakin, mutta vietän sen kanssa enemmän aikaa kuin muiden kanssa. Aluksi se ei suinkaan johtunut samasta syystä kuin nyt: rakkaudesta. Aluksi Hulin kanssa vain oli pakko olla, koska sen kouluttaminen ja käsitteleminen on aina ollut haastavaa. Kun vain olin Hulini seurassa, aloin pitää siitä paljon. Kun se muutaman kerran oli suurin piirtein yrittänyt tappaa minut, olin peruuttamattomasti rakastunut siihen.
Erkinheimojen isäntä on sanonut siitä lähtien, kun Huli on täyttänyt kolme, että ori pitäisi ampua mahdollisimman pian. Hän pelkää tosissaan, että meidän Huli vielä joku kerta juoksee tahallaan ihmisen yli ja tapaa. Mutta minä tiedän, että vaikka Hulissa on moni asia pielessä, murhaaja se ei ole. Kyllä, olen ollut kuolla sen kanssa, mutta en koskaan siksi, että ori olisi käynyt minun päälleni. Vaara on johtunut siitä, että olen esimerkiksi pudonnut sen selästä niskoilleni. Ja vaikka olisin pyörtyneenä kentällä laukkaavan Hulin kanssa, se ei koskaan juoksisi ylitseni ja tappaisi minua. Vaikka se on vaikea, se ei ole hullu.
Sitä paitsi Hulissa on myös sellaisia puolia, ettei kukaan uskoisi, ellei olisi nähnyt. Nimittäin silloin, kun Hulista löytää ne nappulat, joita painelemalla sen saa toimimaan, se on mukava pikku ratsu. Ihaninta minusta on se, että kun ori luulee ettei kukaan katsele, se painaa välillä otsansa rintaani vasten ja hörisee silmät kiinni, kun hieron sen korvia ja rapsutan niskaa.
Marraskuu 2014
Irtohypytin Hulia naapurin maneesissa verryttelyksi eräänä inhottavana, viimaisena keskiviikkoaamuna. En ole koskaan ennen tehnyt sitä aikaisemmin tämän hevosen kanssa. Ei ole vain tullut tehtyä. Ori kuitenkin ymmärsi nopeasti, mitä siltä halusin, ja vihille päästyään rakasti harjoitusta. Itse asiassa se hullaantui esteiden hyppimisestä niin, että ei halunnut lopettaa. Olin hidastanut sen jo kahdesti käyntiin tyynnyttelevästi puhellen ja piiskalla osoitellen, ja vielä kolmannenkin kerran se nosti laukan uudelleen ja hyppäsi omin päin kolme estettä peräjälkeen. Sen korvat sojottivat pystyssä kuin pienet antennit ja silloin tällöin se pukitti riemusta.
Kun lopulta sain Hulin kiinni ja riimunarun jatkoksi, se otti sivuaskelia ja veivasi häntäänsä niin kuin olisi ollut suurikin orhi. Pörhistelystään huolimatta Huli käveli tapojensa vastaisesti nätisti perässäni takaisin omaan pihaan, ja minua nauratti kamalasti. Ori oli komea, kun sillä oli hauskaa, ja nyt se oli suorastaan riemuissaan! Päätin, että pitää kokeilla joskus uudelleen, ja ottaa sillä kertaa kamera mukaan.
Jälkikasvu
040315 o. Erkinheimon Muskettianubis (e: Erkinheimon Krokotiilinkyynel)
