Erkinheimot

Kuulumiset

Tammikuu 2019
Kirjoittanut Joonas (Oresama)
Vaikka on talvi, lunta on meillä Pohjanmaalla aika vähänlaisesti. Pitäisi kai asua jossain Lapissa, jotta oikeasti voisi ajella reellä joskus. Mutta kyllä sitä aina keinot keksitään, kun kaikki lapsenlapset pelmahtavat kerralla yökylään!
Päätin lähteä tyttöjen kanssa ajelemaan kärryllä, koska ei reellä voinut oikein mennä. Valjastin siis Jamin - länget ja kaikki - ja köytin kiinni isoihin heinäkärryihin. Leena ja Elina, pätevät kuusivuotiaani epäilivät, että tokkopa hevonen jaksaa noin isoja kärryjä vetää. Maija, joka on terävä suustaan ja päästään, tuhahti että tottahan se jaksaa, kun pappakin jaksoi äsken vetää ne pihan poikki. Ella on vasta nelivuotias, ja hänestä oli vain hauska ajatus päästä kärryttelemään.
Niin me lähdimme, Erkinheimon heinäkärryllä. Se on oikeastaan vain iso ja painava lava, jossa on pyörät. Koska laitojakaan ei ole, pidin Ellaa sylissäni ja komensin Leenan, Elinan ja Maijan istumaan takanani mahdollisimman keskellä kärryä. Se oli tuttua heille: he käyttäytyivät aina kauniisti kärrytellessämme. Myös Jami oli tapansa mukaan kiltti, joskin niin laiska, että annoin lopulta tyttöjenkin pidellä ohjia ihan Ellaa myöden. Se taisi olla jokaisen mielestä retken paras osuus: oma vuoro ajaa.

Joulukuu 2018
Kirjoittanut Joonas (Oresama)
Kun on yrittäjä, sairaslomasta ei makseta, ja niin hommia tehdään vaikka olisi pää kuinka kainalossa. Varsinkin jos sattuu olemaan hevosalan yrittäjä, koska kipeänäkin sitä on vastuussa monen elävän olennon hengestä ja hyvinvoinnista. Mutta kovassa kuumeessa sitä yrittää silti päästä helpolla.
Jamikin oli tänään enemmän tai vähemmän heitteillä. Se pyöri muiden mukana kävelytyskoneessa saadakseen liikuntaa, ja kun se oli valmis, vaihdoin sen tilalle toisen hevosen ja vein sen loppupäiväksi hakaan. Tänään ei ollut mitään ruoka-aikojakaan: sen kun soitin pojille, että tulevat ajamaan traktorilla heinää joka hakaan niin paljon ettei se pariin päivään loppuisi. Onneksi Juhani ehti ihan parin tunnin varoajalla auttamaan vanhaa isää ja hevoset saivat ruokaa. Vaikka Jami kyllä alkoikin heti ahnehtimaan, kun kuvitteli että kaikki on syötävä kerralla. Noh, kunhan se ei saa kaviokuumetta, kaikki on hyvin. Eihän se parissa päivässä liho.
Mutta nyt minun on aika mennä takaisin lepäämään. On meinaan ihan hirveä olo.

Marraskuu 2018
Kirjoittanut Leena 6v (Oresama)
Minä ja Maija tultiin eilen mumman ja paapan luo yökylään. Yleensä me saadaan aina ratsastaa heti aamusta kun me herätään, ja minä olisinkin halunnut ratsastaa Jamilla. Mutta meidän eno, Reima tuli aamulla, haki Jamin haasta ja sanoi, ettei se nyt valitettavasti käy. Hän halusi ratsastaa sillä hevosella, eikä edes se auttanut kun minä sanoin että minä varasin sen jo. Jos olisin kertonut paapalle, olisin varmaan saanutkin sen, mutta Reima sanoi, että tänään on Reiman synttärit. Se täytti 26 vuotta, eli se on melkein jo eläkkeellä. Niin siksi minä annoin sen mennä tänään Jamilla.
Mutta sain minä auttaa harjaamisessa. Jami on hirveän kiltti kun sitä harjaa, ja jos joku vahtii, niin minä osaan harjata sen ihan itse. Se aina tapaa nuuskia taskujani, ja välillä minä annan sille sokeria. Mutta sinä päivänä en antanut, koska en ollut päässyt millään salaa mumman sokeriastialle. Kun pahoittelin tätä sille, Reima kuiskasi, että voisin hakea hevoselle leivänpalan rehuhuoneesta, jos olisin ihan hiljaa, ja kuulemma leipä olisi hevosen mielestä jopa parempaa kuin sokeri. Ja minä hain, eikä me kerrottu kenellekään!

Lokakuu 2018
Kirjoittanut Kaj (Oresama)
Sen minä vain sanon, että eläkeläishevonen on turha hevonen: kuollutta painoa. Mutta onneksi, onneksi Jami ei vielä ole vanha, ja onneksi se on jo todistanut olevansa sellainen periyttäjä että siitä tulee vielä siitosori eikä eläkeläistä ikinä!
Jalostuksen tavoitteena on lyhyesti sanottuna se, että seuraava sukupolvi olisi edellistä parempi. Jamilla on tuo Jekku-varsa, ja sen kanssa isäni on nyt onnistunut mielestäni ihan täydellisesti tuossa tavoitteessa. Jamihan on aina ollut kiva heppa, mutta ai kuinka paljon mukavampi Jekusta onkaan kasvanut nyt kun siitä on tullut aikuinen! Samoin Jami on aina ollut perushyvä ratsu, joka tekee mitä vaaditaan, kunhan tarpeeksi vain vaatii, mutta Jekku on ihan ilmiömäinen. Muiden mielestä se saattaa olla vähän tympeä, kun se ei oikein ajattele itse, mutta minusta sellainen on toivottava ominaisuus hevoselle. Se nuori tekee juuri mitä käsketään, koska sillä ei ole mielipiteitä lainkaan!
Niin, minullahan ei ole omaa hevosta, ja olen vain töissä täällä, mutta jos joskus hankin oman varsan, sen isä on kyllä sitten Jami. Toivottavasti siitä varsasta tulee sitten mahdollisimman paljon edellisen kaltainen. Ja jos se olisi vielä tamma - ai että, minustakin tulisi heti suomenhevoskasvattaja! Kyllä Jami vain on hyvä siitosori ja hevonen!

Syyskuu 2018
Valjakkoajovalmennus Jamille ja Jekulle, kirj. Joonas (Oresama)
Kyllähän minunkin sitten piti valjastaa kaksi hienoa hevostani, isä ja poika, Jami ja Jekku, parivaljakoksi jotta näkisin mistä se Reima on niin vaahdonnut. Kuulemma orit toimisivat täydellisesti yhdessä pienellä hienosäädöllä. Vähän epäilin sitä, koska tuota meidän Jekkua, niin hieno kuin se onkin, ei ole järjellä pilattu!
Mutta kun me sitten ravailimme rauhallisesti ympyrää, suomenponini menivät oikein kauniisti. Jekku hieman laahasi etenkin ulkopuolelle joutuessaan, mutta kun sitä hieman muisti aina välillä painostaa, se kiri hienosti. Jekkuhan on vanha valjakkoajokonkari, joten se täytti kyllä hyvin odotukseni mallikkaasta suorituksesta. Sillä on aina niin kovin ihana ajaa, ja sillä on niin pitkä pinna ettei se hermostunut Jekun satunnaisesta haahuilustakaan.
Ajelin pojilla neljäkymmentäviisi minuuttia ja olin tyytyväinen. Reima oli kyllä vähän ylimainostanut niiden kykyjä, mutta sellainen poikani oli. Olin kyllä ihan samaa mieltä siitä, että pojat olivat pätevä perusvaljakko, ja niillä olisi ihan mukava mennä vaikka kisoihin asti. Vähän tavoitteellista treeniä niin niistä tulisi kyllä vaikka kuinka vaativien luokkien valjakko.

Heinäkuu 2018
Valjakkoajovalmennus Jamille ja Jekulle (kirj. Oresama)
Koko kuukausi oli ollut niin tulikuuma, että tiesin herätä aamuyöllä kolmen maissa talliin, jotta saisin Jamin ja Jekun valjaisiin ja kärryjen eteen jo ennen viittä. Silloinkin lämpöä oli jo yli parikymmentä astetta, mutta ajattelin, että pojat kestäisivät kyllä puolen tunnin tehotreenin.
Harjoittelimme tarkkuutta. Se taitaa olla Jamin vahvinta aluetta. Jamihan on pojista aina se, joka määrää tahdin, ja Jekku, noh, vajaaälyisenä menee kiltisti mukana. Siksi Jekku pystyy huikeisiin suorituksiin, kunhan Jami vain on mukana. Halusin harjoitella nimen omaan tarkkuutta siksi, että se on minun heikkouteni parivaljakossa.
Koska meillä ei ole oikeaa rataa, pujottelimme pellolla kartioita hyväksemme käyttäen. Jamin suoritus oli vahva: se oli tasainen ja rauhallinen, niin kuin sen tapoihin kuuluu. Jekku laahasi hieman, mutta omin avuin en saisi tätä vikaa korjattua. Eikä varmaan enää kannattaisikaan: kaavailin poikien parivaljakkotouhun lopettelemista pikkuhiljaa.
Lopetimme harjoituksen, kun lämpömittari näytti kahtakymmentäseitsemää plusastetta ja molemmat pojat olivat vielä hyväkuntoisen oloisia. Sain kärrytellä kumppanukset tallipihaan, päästää ne siihen ihan vapaaksi ja suihkuttaa niitä puutarhaletkulla, ja ai kuinka ne nauttivat!

Maaliskuu 2018
Tarinakisat Mörkövaarassa!
Tehtävänanto: Kesken suorituksen hevosesi villiintyy täysin. Mitä tapahtuu? Saatko nopeasti hevosesi takaisin ruotuun vai johtaako pelleily hylkyyn asti?
Jami oli kisapaikalla ihan kummallinen. Se käveli jo traileristaankin ulos kuin olisi päässyt aluksestaan vieraalle planeetalle eikä tuntisi siellä asuvien antennipäisten violettien muukalaisten tapoja. Kun laitoin sille varusteet, se tuijotti kauempana olevaa valurautapatakoristetta sen näköisenä kuin sieltä nousisi keväällä Lordi Voldemort, eikä ihan vain kukkia. Ravistin vähän sen ohjia saadakseni sen huomion ja se käyttäytyi kuin olisin keittänyt koiranpentuja elävältä sen edessä. Nousin kuitenkin sen selkään, ja ratsastin sillä lämmittelyksi hieman sivukentällä, josta se ilmeisesti odotti maailmanlopun alkavan näillä näppäimillä.
Kun ratsastin kentälle, Jamin akel oli kauhusta lennokas, mutta näytti varmaan hyvältä. Toivoin, että se pysyisi pöksyissään vielä muutaman minuutin ja tervehdin tuomaria. Sivuaskelista ja silmien pyörittelystä päätellen Jami kuvitteli minun heiluttavan käteni sijasta miekkaa, jolla aikoisin ihan kohta kaivaa orin sydämen ulos ja syödä sen ripoteltuani ensin vähän suolaa päälle. Yritin hengittää oikein syvään ja ohjata Jamia hyvin rauhallisesti ja päättäväisesti.
Pikkuhiljaa se rentoutuikin, vaikka tuijottikin pientä yleisöä kuin satapäistä susilaumaa. Suoritus alkoi sujua ihan hyvin, mutta sitten joku aivasti. Ihan pienen, asiallisen aivastuksen, jota en olisi edes kuullut, ellen olisi Jamin takia itsekin kuunnellut jo kaikkea korvat pitkällään.
Jami oli heti ihan varma, että nyt ääntelee itse Darth Vader, ja meidän Jami pelkää muutenkin valomiekkoja ja muuta sellaista, kiitos viime vuoden vapun pelleilyn. Tottakai se otti kaviot alleen, kun oli muutenkin niin hermoheikko. Se olisi juossut varmaan suoraan autotielle, enkä olisi voinut sille mitään, mutta luojan kiitos se pelottava rautapata osui sen reitille. Koska Jami ei pidä sen enempää taikasauvoista ja muista semmoisista ulokkeista kuin valomiekoistakaan, se kääntyi kannoillaan. Minä putosin pehmeästi lumihankeen ja joku täti sai Jamin kiinni.
Tietenkin meidät hylättiin, mutta voitto sekin oli, että sain Jamin yhtenä kappaleena takaisin kotiin.

Helmkuu 2018
Saimme käyttää ilmaiseksi erään naapurin maneesia Jamin kanssa tässä eräänä päivänä. Tottahan sellainen tilaisuus on käytettävä: harvalla on kotonaan niin hienoa maneesia. Yleensä niin hyvin toimivat ainoastaan ratsastuskoulujen maneesit, koska ne on tehty kestämään jokapäiväistä rankkaa käyttöä.
Aluksi Jami arasteli maneesia, se kun ei ole montaa kertaa mennyt sisällä. Sitten se suostui ravaamaan oikeaan kierrokseen ja rentoutui nopeasti. Ajattelin, että nyt mennään kerrankin oikein perusteellinen läpiratsastus ja koulutreeni, ja käänsin hevoseni ympäri ravatakseni myös toiseen kierrokseen rentoa lämmittelyravia.
Toisella pitkällä suoralla ravi loppui. Jami nousi puolittain takajaloilleen, pakitti niiden varassa pää pystyssä muutaman askeleen ja jäi kaula ylöspäin törröttäen kauhuissaan seisomaan. Se vapisi ja minä pelkäsin, että se nousisi pystyyn ja kaatuisi päälleni jos edes liikahtaisin. Ykskaks se kääntyi kannoillaan ja säntäsi karkuun ja minä putosin, mutta onneksi pehmeästi.
Jami pelkäsi maneesin peiliä. Se ei ole ikinä ennen nähnyt mitään vastaavaa. En uskaltanut mennä orin luo ottamaan sitä kiinni, koska se oli ensin niin kauhean peloissaan ja sitten raivoissaan. Kun se pääsi pelkonsa yli, se laukkasi korvat luimussa ja hampaat ojossa peilikuvaansa kohden jalustimet kylkiään hakaten. Sitten se pysähtyi, ja noh... Aika moni on varmaan nähnyt, miten koira toimii kokovartalopeilin kanssa? Jami oli samanlainen: jumaliste se ajatteli, joku on tuonut vieraan orhin hänen ääreensä, ja se vielä kehtaa laukata tuolla tavalla kohti korvat luimussa ja hampaat ojossa, ja jäädä sitten tuolla tavalla puhkumaan ja pelottelemaan näyttäen kaikin tavoin uhkaavalta! Jami ei kyllä varmana olisi oreista se, joka ensimmäisenä luovuttaisi!
En olisi varmaan saanut Jamia pois peilin edestä, vaikka olisin uskaltanutkin mennä noiden kahden vihaisen hevosen väliin - siis Jamin ja sen peilikuvan. Onneksi Jami kuitenkin kuuli, miten maneesin ulkopuolella käynnistyi moottorisaha. Se ei varsinaisesti pelkää moottorisahan ääntä, mutta yhdistää sen puiden kaatumiseen, minkä katselemisesta sille näyttää tulevan jotenkin paha olo. Jami siis jätti tuon uhittelevan peilin sillä hetkellä ja juoksi luokseni, jotta pääsisi talliin turvaan puilta. Sinne emme tietenkään menneet, vaan jäimme totuttelemaan ensin peiliin ja menemään sitä koulutreeniä, kun kerrankin saimme ratsastaa kunnollisissa tiloissa.

Tammikuu 2018
Valjakkoajovalmennus Iskälle ja Jamille kirj. Reima (Oresama)
Tänään ei mennyt tuo meidän ajelu kyllä ihan putkeen. Olin lähdössä ihan kaksistaan Iskän kanssa harjoittelemaan tarkkuuskoetta seuraavaa yhdistettyä kilpailuamme varten, ja sitten jonkin aivopierun vuoksi otin Jaminkin mukaan. Ajattelin, että pojille tekee hyvää harjoitella vähän parivaljakkoa, vaikka ne eivät ikinä tule yhdessä kilpailemaankaan. Että vaihtelu virkistää. No, virkistystä Jami olisi totta tosiaan kaivannut: se pilasi koko harjoituksen. Se oli niin laiska, että tuntui kuin Iskä olisi vetänyt sitäkin eteenpäin kärrynsä lisäksi. Eikä siinä käynyt niin päin, että Iskän reippaus olisi jotenkin piristänyt Jamia, vaan se meni ihan toisin päin. Jamin flegmaattisuus sai nopeasti Iskänkin hyytymään.
Sitten kun pojat sille päälle sattuivat, ne eivät enää totelleet ohjausta. Kyllä ne lönköttivät laiskaa possunravia sinnepäin minne niitä ohjasin, mutta eivät välittäneet edes nostella jalkojaan kunnolla. Päätin jättää leikin siihen. Seuraavalla kerralla olen viisaampi enkä yritä saada Iskästä ja Jamista enää uudelleen parivaljakkoa.

Joulukuu 2017
Kouluvalmennus, valmentajana Miika Rossi (Oresama)
"Se on ihan hyvä jo! Nyt vaan suurenna sitä ympyrää väistöillä!" huusin Erkinheimon Kajlle, ja se taisi olla ensimmäinen kerta urallani kun olisin vaatinut hevoselta vähemmän kuin ratsastaja Jami oli vielä kuitenkin nuori ori, ja se yritti ihan selvästi parhaansa raviharjoituksissa. Se vain oli vielä kovin taitamaton, mutta se kehittyi nopeasti.
"Se ei oo niin hyvä että sillä voittais!" Kaj vastasi minulle. "Sun työ on nyt keksiä millä mä saan sen polkemaan paremmin alleen!"
Voi Kaj. Jos Jami kilpailisi omanikäisiään vastaan, se voittaisi ihan koko ajan. Mutta kun Kaj vertasi sitä kouluratojen konkarioreihin heti pienestä pitäen.
"Selvä! Istupa vielä paremmin, ja sitten pidä sen moottori käynnissä pohkeilla nyt tosi tarkasti kun otat paljon rivakamman ohjastuntuman ja sitten teet pidätteitä etupäälle! Vaikka mun mielestä on edelleen naurettavaa vaatia pieneltä vauvalta tämmöstä!"
Lopputunnista minun oli tunnustettava, että Kaj oli ihan oikeassa Jamista. Se oli selkeästi ikäisiään taitavmpi ja kypsempi. Siltä saattoi vaatia enemmän. Kunhan sitä ei nyt vain rikottaisi liian rankalla aikataululla.