Erkinheimot

Kuulumiset

Heinäkuu 2019
Kisamatkat sun muut ovat aina aivan järkyttäviä minusta. Pitää pakata kaksi edellistä päivää, tehdä kaiken maailman listoja ja tarkistella niitä, ettei mitään vain jäisi. Lähtöpäivänä täytyy herätä aamuyöstä laittamaan hevonen ja itsensä matkakuntoon, lastata se ja viimeiset kamat autoon ja lähteä silmät ristissä ajamaan. Sentään Jekku on helppo lastata, ettei siinä tuhraudu aikaa. Sitten on itse lähtö, joka on pitkä ja monivaiheinen, koska ainakin kolme kertaa palaan hakemaan jotain elintärkeää, joka on unohtunut. Neljännellä kerralla ei enää tekisi yhtään mieli palata, varsinkin jos olen jo ajanut puolimatkaan kohti Närpiötä tai jotain. Ja vaikka palaan monesti, aina jotain jää. Mitä milloinkin. (Viimeksi unohtui harjapakki keskelle pihaa.)
Tällaisina tappavan kuumina hellepäivinä matkat ovat vieläkin tuskallisempia. Autossahan on ilmastointi, ja tätä nykyä kärryssäkin ihan hyvät oltavat -- mutta se kaikki muu! Voi veljet, miten hikoilen Jekkua lastatessani, ja vaikka aamuyöllä on viileämpää kuin päivällä, vastaheränneenä on inhottavinta hikoilla. Ja perillä on kauheampaa, sillä on puolipäivä ja tulikuumaa.
Tänään Jekku oli pienissä näyttelyissä, joihin oli muka pakko mennä. Voi veljet, miten kuuma niissä oli. Koko ajan meinasi pyörtyä, ja hevonen hikoili tekemättä mitään. Pelkäsin lämpöhalvausta ja sydänkohtausta. Ja minkä takia? Tuli pelkkä SA. Kyllä harmittaa.

Kesäkuu 2019
Miten viilennetään hevosta aivan kauheina hellepäivinä? Kerrotaanpa, Jekkuseni, mitä sinulle on tehty, ja mistä olet pitänyt. Ei kerrota niitä huonoja ideoita ollenkaan.
Ensin ilmiselvyys: hevosella pitää olla koko ajan juomavettä ja varjoa. Tavallisen juomaveden lisäksi olen laittanut Jekulle kaksi muutakin juoma-astiaa. Toisessa on vettä ja jääpaloja, jotta olisi jotain viileää juomista. Toisessa on vettä ja omenatuoremehua, jotta edes naminami-karkkivesi menisi alas, kun Jekku ei ole tavannut juoda tarpeeksi. No on mennyt alas.
Olen tehnyt Jekulle jätskiä. Hepalle tehdään jätskiä niin, että pakastetaan kymmenen litran sangossa vettä, omenamehua ja omenanpaloja, ja valmis. Jos jätskin antaa sankoineen, niin kuin minä ääliö aluksi, saa aivan varmasti sanoa hyvästit sangolleen, tai ainakin jos on Jekun omistaja. Jätski irtoaa kivasti sangosta, kun sangon kylkiin liruttaa vähän aikaa lämmintä vettä. Nykyään kastelen myös itse jätskin, koska ekalla kerralla Jekun kieli jäätyi siihen pieneksi hetkeksi kiinni, eikä se oikein arvostanut.
Viimeisenä mutta ei vähimmäisenä: kahluuallas on kiva juttu. Ihan sellainen lasten muovinen. Kauaa se ei ehjänä kestä hepanleikissä, mutta on siitä iloa yhdeksi illaksi. Sen kanssa leikkivää heppaa pitää kuitenkin vahtia tarkasti näköjään, ainakin jos hevonen on Jekku. Hetken jo luulin, että joudumme päivystykseen, kun joku nimeltä mainitsematon on syönyt muovia. Onneksi oli väärä hälytys.

Syyskuu 2018
Valjakkoajovalmennus Jamille ja Jekulle, kirj. Joonas (Oresama)
Kyllähän minunkin sitten piti valjastaa kaksi hienoa hevostani, isä ja poika, Jami ja Jekku, parivaljakoksi jotta näkisin mistä se Reima on niin vaahdonnut. Kuulemma orit toimisivat täydellisesti yhdessä pienellä hienosäädöllä. Vähän epäilin sitä, koska tuota meidän Jekkua, niin hieno kuin se onkin, ei ole järjellä pilattu!
Mutta kun me sitten ravailimme rauhallisesti ympyrää, suomenponini menivät oikein kauniisti. Jekku hieman laahasi etenkin ulkopuolelle joutuessaan, mutta kun sitä hieman muisti aina välillä painostaa, se kiri hienosti. Jekkuhan on vanha valjakkoajokonkari, joten se täytti kyllä hyvin odotukseni mallikkaasta suorituksesta. Sillä on aina niin kovin ihana ajaa, ja sillä on niin pitkä pinna ettei se hermostunut Jekun satunnaisesta haahuilustakaan.
Ajelin pojilla neljäkymmentäviisi minuuttia ja olin tyytyväinen. Reima oli kyllä vähän ylimainostanut niiden kykyjä, mutta sellainen poikani oli. Olin kyllä ihan samaa mieltä siitä, että pojat olivat pätevä perusvaljakko, ja niillä olisi ihan mukava mennä vaikka kisoihin asti. Vähän tavoitteellista treeniä niin niistä tulisi kyllä vaikka kuinka vaativien luokkien valjakko.

Heinäkuu 2018
Valjakkoajovalmennus Jamille ja Jekulle, kirj. Reima (Oresama)
Koko kuukausi oli ollut niin tulikuuma, että tiesin herätä aamuyöllä kolmen maissa talliin, jotta saisin Jamin ja Jekun valjaisiin ja kärryjen eteen jo ennen viittä. Silloinkin lämpöä oli jo yli parikymmentä astetta, mutta ajattelin, että pojat kestäisivät kyllä puolen tunnin tehotreenin.
Harjoittelimme tarkkuutta. Se taitaa olla Jamin vahvinta aluetta. Jamihan on pojista aina se, joka määrää tahdin, ja Jekku, noh, vajaaälyisenä menee kiltisti mukana. Siksi Jekku pystyy huikeisiin suorituksiin, kunhan Jami vain on mukana. Halusin harjoitella nimen omaan tarkkuutta siksi, että se on minun heikkouteni parivaljakossa.
Koska meillä ei ole oikeaa rataa, pujottelimme pellolla kartioita hyväksemme käyttäen. Jamin suoritus oli vahva: se oli tasainen ja rauhallinen, niin kuin sen tapoihin kuuluu. Jekku laahasi hieman, mutta omin avuin en saisi tätä vikaa korjattua. Eikä varmaan enää kannattaisikaan: kaavailin poikien parivaljakkotouhun lopettelemista pikkuhiljaa.
Lopetimme harjoituksen, kun lämpömittari näytti kahtakymmentäseitsemää plusastetta ja molemmat pojat olivat vielä hyväkuntoisen oloisia. Sain kärrytellä kumppanukset tallipihaan, päästää ne siihen ihan vapaaksi ja suihkuttaa niitä puutarhaletkulla, ja ai kuinka ne nauttivat!

Kesäkuu 2018 - laitumella
"Vajakki", sihahdin Jekulle, joka tuijotti minua hölmistyneenä. Olin ottanut riimun pois sen päästä, niin kuin kaikkien muidenkin laitumelle laskettavien päästä oli otettu riimut pois. Muut olivat rynnänneet selvittelemään arvojärjestystään, mutta ei Jekku, ehei. Se seisoi paikallaan ja ihmetteli. "Mene nyt. Olet sä ollut ennenkin laitumella", supisin sille suupielestäni ja yritin huomaamattomasti viittoa sille, että ravaisi tiehensä. Tunsin tuskanhien kohoavan, kun muut hevosenomistajat katselivat meitä huvittuneina. Koetin tuuppia Jekkua ryntäistä ja kaulasta pois, mutta se vain möllötti. Lähdin itse pois, ja se seurasi. Lopulta se häipyi, kun huitaisin sitä riimunarulla kylkeen vihaisesti mutta kevyesti.
Häivyttyään Jekku ravasi laitumen ympäri niin kuin olisi ollut ihan normaali, keskivertoälykäs hevoen. Muiden jo rauhoituttua syömään laski minunkin orini päänsä lupaavanlaisesti vihreää heinää kohti. Syömisen sijaan se kuitenkin taivutti koipensa, kellahti kyljelleen ja venytti kaulansakin sitten oikein pitkäksi. Venyteltyään antaumuksella sekin alkoi syödä. Kyljellään. Niin kuin vajakki.

Toukokuu 2018
"Voi Jekku-reppanaa. Ei siltä voi kauhalla vaatia", huokaisin eräälle tulevalle hevosenomistajalle, joka oli meillä etsimässä itselleen varsaa. Onneksi varsa ei ollut mitään sukua Jekulle, sillä aitoihin sotkeutunut, kevään ensimmäisiä heinänkorsia hamuileva sukulaisori ei olisi ollut kauhean hyvää mainosta varsan huippusuvusta. Sentään Jekku olisi ollut edukseen luonteensa suhteen: se oli ihan rauhallinen, vaikka oli niin pahasti jumissa, ettei päässyt eteenpäin sen paremmin kuin taaksepäinkään. Se oli saanut aidan keskimmäisen puomin rikottua jollain maagisilla voimillaan (eli elopainollaan). Sitten se oli työntänyt ensin päänsä raosta ruohoa tavoitellen. Se ei ollut riittänyt, joten vasen etujalka oli seurannut perässä. Vieläkään ruohonkorret eivät olleet olleet Jekun ulottuvilla, joten se oli ujuttanut raosta myös vasemman tajakalkansa selkeästi tarkoituksenaan voimistella itsensä kokonaan vapaaksi haan ulkopuolelle. Pikku ninjamme ei ollut vain käsittänyt omaa ympärysmittaansa, ja nyt se oli jäänyt vatsastaan jumiin. Sen vasen puoli ja pää olivat ulkona, oikea puoli sisällä, ja silti se katseli minua täydellisen rauhallisena ja hamuili aidantolppaa, koska ilmeisesti aitalankku rapsutteli ihanasti sen selkää.
Uskokaa tai älkää, mutta Jekku ei pelästynyt edes pelastusoperaatiotamme. Yritimme ensin irrottaa aitapuomeja sorkkaraudalla vapauttaaksemme Jekun, mutta Erkinheimon aidat ovat kovaa tekoa. Ne pitivät kauheaa, kirskuvaa ääntä, johon Jekku suhtautui tyynesti kuin itse Buddha. Loppujen lopuksi Jekku vapautettiin moottorisahalla, monen muun konstin kokeilemisen jälkeen. Tämä olisi pitänyt tehdä ensimmäisenä, eikä säästää keinoa hätäiseksi viimeiseksi oljenkorreksi. Olisi pitänyt muistaa, että Jekku ei ole ihan normaali. Sitä ei haitannut pätkääkään, vaikka parin metrin päässä ulvoi moottorisaha.

Huhtikuu 2018
Kouluvalmennus, valmentajana Miika Rossi (Oresama)
"Toi ei ole ihan normaalia", Miika kommentoi, kun ravasin kentällä rinkiä Jekulla. Jekku piti kaulaansa kaarella ja askelsi pitkin askelin.
"Mikä niin?" kysyin ihmeissäni. Jekku oli sinä iltapäivänä suorastaan poikkeuksellisen normaali!
"Se ei oikeasti ole peräänannossa, eikä se oikeasti käytä selkälihaksia", Rossi väitti, ja laittoi minut taivuttelemaan Jekkua.
Miika Rossi oli oikeassa. Jekku ei tosiaankaan pystynyt samaan, kuin se olisi pystynyt rakenteensa ja osaamistasonsa puolesta, mikäli olisi kulkenut oikeasti kunnolla. Totesin ties monennenko kerran, että hevoseni oli tyhmä. Se oli oppinut, että jos se kulki kaula kaarella ja jalat suorina, se pääsisi vähällä, koska muuten vanuttelisin, painelisin ja nykisin sitä saadakseni sen peräänantoon. Kun kuvittelin sen kulkevan niin kuin pitikin, jätin sen rauhaan ja annoin ravata, ja se tiesi sen. Miika Rossi sanoi, ettei Jekun käytös ollut suinkaan tyhmyyttä, vaan suurta viisautta, vaikka olikin rasittavaa. On selvää, että minusta Miika Rossikin on vähän tyhmä, kun on sitä mieltä.
Oli työn ja tuskan takana saada Jekku peräänantoon. Houkuttelin, manasin ja komensin, ja aina vain jouduimme ravaamaan harjoitusravia. Toisaalta kun Rossi näki meidän lopulta onnistuneen ja pyysi taas taivutuksia, ne menivät paremmin kuin koskaan.

Maaliskuu 2018
"Voiko hevonen olla jälkeenjäänyt?" utelin eläinlääkäriltä Jekun rokotusten ja tarkastuksen yhteydessä.
"Periaatteessa voi", lääkäri vastasi, "mutta yleensä niin hitailla hevosilla on käytösongelmia ja kaikkea, eli harvoin ne aikuiseksi asti selviytyy. Ootko huomannut, että tässä on iso mustelma?"
"Joo, se tuli kun se käveli ovenkulmaan..."
"Ei Jekku ole sillä tavalla erityinen", lääkäri sanoi hymyillen ja katsoi orin hampaita. Minua ahdisti, kun Jekku ei tavallisten hevosten tapaan vastustellut tai edes seisonut passiivisesti, vaan suorastaan avasi itse suunsa, työnsi kielensä ulos ja jäi seisomaan suu auki lääkärin jo varmasti nähtyä kaikki hampaat. Taputin sitä huomaamattomasti kämmenselälläni leukaan, jotta se sulkisi kitansa, ja se onneksi auttoi. Vielä puuttuisi, että siltä valuisi kuolaa suupielistä. Mitä jos Jekku on niitä hevosia, jotka ovat kärsineet hapenpuutteesta syntyessään?
Tarkastuksen lopuksi eläinlääkäri taputti Jekkua kunnolla kaulalle ja kehui, että se oli tosi kiltti ori, jonka kanssa oli kiva työskennellä. Ja terve. Kiittelin ja mietin, miten surkeaa Jekun kanssa työskentely välillä olikin. Toisaalta lääkäri oli ihan oikeassa siinä, että se oli kiltti ja terve, ja nehän ovat hevosen tärkeimmät ominaisuudet.

Heinäkuu 2019
Valjakkoajovalmennus Jekulle ja Ristolle
Tulipa todettua tänään, että Jekusta ja Ristosta ei saa kilpailevaa parivaljakkoa, ei sitten millään. Minkäs teet, kun toinen (eli Jekku) on vajakki ja toisella taas on vahvoja omia, ohjastajan mielipiteistä poikkevia mielipiteitä välillä vauhdista ja jopa suunnastakin. Ajattelin ihan vain harjoittaa poikien kestävyyttä pitkällä mutta erittäin hidastahtisella ravilenkillä, jossa ei kummempia tehtäisi. Jekku olisi mennyt varmaan yksinään sellaisella lenkillä ihan hyvin, mutta se meinasi ihan kaatuakin kerran, kun Risto päätti oikein repäistä ja pistää laukaksi ihan yllättäen. Minulla oli täysi työ hillitä sen menoa niin, että Jekku sai työskentelyrauhan. Ilmeisesti pitkä lenkki alkoi kuitenkin kyllästyttää Jekkua lopulta, kun se alkoi hidastella. Se olisi ilmeisesti halunnut kuljeskella ja haistella kukkia vain, mutta eihän se käy. Minun oli laitettava se töihin. Oli tosi ärsyttävää hillitä koko ajan toista hevosta ja hoputtaa toista, kun molemmat olivat ihan tahallaan ymmärtävinään väärin ja ottivat huomioon juuri niitä vääriä ääniapuja. Tiesinhän minä, että pojat ovat huono yhdistelmä, mutta kun halusin lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Olisi pitänyt vain viitsiä mennä molempien kanssa erikseen...