Erkinheimot

Kuulumiset

Tammikuu 2019
Valjakkoajovalmennus Iskälle ja Pönölle kirj. Reima (Oresama)
Pönö on ollut aika epävarma ajettava. Se ei luota minuun, kärryihin, eikä oikein omiin kykyihinsäkään. Ajattelin, että paras lääke sellaiseen olisi harjoittelu parivaljakkona jonkin kokeneemman kilpahevosen kanssa, ja mikäs olisikaan parempi valinta kuin reipas ja osaava vanhus, Iskä! Niin minä valjastin pojat parivaljakoksi ja laitoin ne ravaamaan rinnakkain, ja kas kuinka Pönön luottamus kasvoi joka askeleella!
Puoli tuntia vain ravailtiin edestakaisin helppoja tehtäviä. Oli kaiken maailman kiemuroita ja pujottelua ilman minkäänlaisia tötteröitä tai muuta sellaista. Sen aikana Pönö hiffasi miten ajaminen oikeastaan toimii, ja minulla oli käsissäni ihan valmis valjakkoheppa!
Seuraavat puoli tuntia harjoiteltiin ihan tosissaan niin kuin Iskäkin olisi vielä menossa koulukokeeseen. Papparainen jaksoi hienosti vauhdissa mukana. Sitä ei tosiaankaan ikä vielä paina! Ja Pönöllä oli niin hyvä ja luottavainen olo, ettei valmennuksen lopulla olisi uskonut sen olleen tunti sitten vielä epävarma ja tutiseva reppana. Uskon, että Iskän ansiosta Pönöllä alkaa sujua myös yksilövaljakossa!

Syyskuu 2018
Estevalmennus, valmentajana Miika Rossi (Oresama)
"Pidätä sitä ettei se ryntää esteelle tuolla lailla!" Miika Rossi huusi.
"Just sä sanoit että hellempi ohjastuntuma", valitin, "sitä paitsi se on hän eikä se!"
"Nyt loppui se hevosen inhimillistäminen ja ryhtiä siihen touhuun!"
Meillä oli Miika Rossin kanssa erimielisyytemme. Olimme eri mieltä muun muassa kaikesta. Rossi oli kuitenkin universumin paras ratsastaja ja tehokas, vaikkakin välillä rasittava ja ilkeä valmentaja. Maksoin siis taas kerran siitä, että Rossi seisoi keskellä Erkinheimon kenttää ja räyhäsi minulle.
Kun tein niin kuin käskettiin, enkä leikkinyt tyhmää, edistyimme Riston kanssa tälläkin ratsastustunnilla. Pidättämällä (ja samalla myös säilyttämällä sen hellemmän ohjastuntuman) sain Ristoon ryhtiä ja potkua. Kentän peilistä näin itsekin, miten orille kasvoi ykskaks rintakehä ihan vain siksi, että sillä oli hyvä ryhti ja varma olo itsestään. Sitä paitsi Risto pelkäsi Rossin kovaa huutoa ja oli tavallistakin kiltimpi hänen läheisyydessään.
Kun olimme vuoroin hypänneet ja vuoroin kuunnelleet ohjeita 45 minuuttia, Rossi komensi meidät ravaamaan rentoutusraveja ympäri kenttää. Treeni oli ohi. Samalla saimme kokoavan kommentin työstämme. Rossin mukaan meillä oli mennyt tällä kertaa itse asiassa hyvin, ja Risto oli ollut kiltti, energinen ja iloinen, ja minun istuntani erinomainen. Hän kehotti minua kuitenkin keskittymään nyt lähiaikoina ohjastuntumaani. Lisäksi Ristoa saisi pidättää ihan reilusti ennen esteitä.

Elokuu 2018
Olimme vaelluksella, jonka järjesti Ristikallio. Vaellus suoritettiin niin, että osallistujat lähettivät järjestäjälle kuvailevia sanoja, jotka järjestäjä lisäsi kirjoittamaansa valmiiseen tarinaan. Vaellukseen liittyvän tarinan on kirjoittanut reibili, ja siihen lisätyt sanat on kursivoitu. Kiitos hienosta vaelluksesta, reibili ja Ristikallio!
Oli helteinen päivä kun saavuimme Riston kanssa Ristikalliossa järjestettävälle puolipäivävaellukselle. Olin joutunut heräämään aikaisin, sillä matka meiltä tapahtumapaikalle oli pitkä ja minä vihasin aikaisia herätyksiä. Ristikallion varastettu omistaja oli jostain typerästä syystä päättänyt aloittaa vaelluksen jo kello yhdeksältä, aivan kuin myöhempikin ajankohta ei olisi riittänyt, olihan päivä kesäisen ja valoa riitti pitkälle iltaan. Ratsukseni valikoitu omista hevosistani Risto, koska se oli norsumainen ja tuntui siksi parhaimmalta valinnalta reissukaveriksi. Kello yhdeksältä koko aavistuksen vapiseva vaellusporukka oli valmis hevosineen ja saatoimme aloittaa vaelluksen. Lähdimme tallin pihalta tietä pitkin pitkässä letkassa. Paikkoja jonossa ei tarvinnut kauan hakea, ja kaikki osasivat pitää hienosti pidemmän välin edessä olevaan, eikä turhia nahinoita hevosten välillä syntynyt. Oli itse asiassa ihan kiva päästä vähän pidemmälle maastoreissulle. Vaellus kestäisi noin neljä tuntia, kahden tunnin jälkeen kuulema olisi pieni tauko jonkun lammen äärellä. Aivoni tuulettuivat kivasti ihka-aidoista ajatuksista ja hevonenkin nautiskeli, kun taitoimme matkaa pienen hiljaisuuden vallitessa muuten niin äänekkäässä porukassa. Taitoimme matkaa suurimmaksi osaksi käynnissä, sillä päivä oli kuuma. Mahtui matkan varrelle toki muutama laukkapätkäkin hiekkatiellä, joka kuulema vei Duánin mailla sijaitsevalle raviradalle. Harmiksemme emme käyneet siellä pyörähtämässä. Olisi ollut kiva päästä laukkaamaan oikein kunnolla. Paarmat kiusasivat Ristoa ja taitoinkin eräästä koivusta pienen oksan pätkän, jolla saatoin hätistellä paarmoja pois sen kimpusta. Matka sujui varsin leppoisissa tunnelmissa, lukuun ottamatta sitä rakastettua hetkeä kun Risto sai pienen kiukkukohtauksen paarmojen takia ja ilmeisesti ajatteli, että edessä olevan hevosen pikkutarkasta takamuksesta puraiseminen saattaisi kivasti rauhoittaa mieltä. Väärässä oli, kun se meinasi itse saada kaviosta. Jatkossa pidin huolen, että väli edellä menevään olisi hieman pidempi kuin mitä se nyt oli. Olimme vaeltaneet noin kaksi tuntia pitkin poikin ihan sairaan ärsyttävää metsää ja metsäteitä, kun saavuimme pienelle lammelle. Sidoimme hevosemme puuhun kiinni ja satulalaukuista kaivoimme itse kukin mukaan ottamamme eväät. Reibili sytytti nuotion, jossa sitä tarvitsevat saattoivat lämmittää ruokansa. Minulla oli mukana jumalainen ruisleipä ja mehua. Ristolle olin pakannut mukaan sisäsiistiä heinää ja vettä. Osa ratsastajista kävi pulahtamassa hauraassa lammessa, osa raahaten myös hevosensa mukaan kahlaamaan. Minäkin päätin käydä pulahtamassa ja kokeilla, innostuisiko Risto touhusta myös. Aluksi sitä vähän jännitti mennä veteen, mutta pienen rohkaisun jälkeen se uskaltautui myös kokeilemaan. Kauaa se ei kuitenkaan viihtynyt vaan halusi jo pian takaisin syömään omia eväitään, eli heiniään, jotka olin varannut sille mukaan. Kun kaikki olivat saaneet pulikoitua tarpeeksi, reibili ilmoitti että oli aika kääntyä takaisin. Osa näytti olevan hieman pahoillaan kun kiva reissu päättyisi pian ja he utelivatkin kovin, milloin seuraava vaellus järjestettäisiin. Matka takaisin tallille kesti pari tuntia ja perillä porukka olikin jo aivan poikki. Huolsin hevoseni pois jouluisen tallin käytävällä, jossa meinasi ajoittain olla pientä ruuhkaa, kun muutkin osallistujat olivat tulleet siihen tulokseen, että hevonen olisi kivempi hoitaa tallin käytävällä. Homma hoitui kuitenkin sujuvasti ja isommilta haavereilta vältyttiin vaikka ajoittain ahdasta olikin. Risto ei kuitenkaan tuntunut olevan kovin tyytyväinen siitä, että ei saanut jakamatonta huomiotani, koska keskityin välillä enemmän juttelemaan toisten osallistujien kanssa. Siksi touhuni oli vähän hidasta ja Risto alkoi näyttää jo todella kärsimättömältä seistessään turhanpanttina käytävällä. Vihdoin ja viimein pääsin pois tallista ja lastasin hevosen kuljetuskoppiin, jotta saatoin aloittaa matkan takaisin virttyneeseen kotiin. Risto näytti varsin tyytyväiseltä päästessään takaisin omaan lauhkeaan karsinaansa, ja pois vieraasta tallista. Se jäikin tyytäisenä syömään iltaruokiaan, kun rapsuttelin sitä hetken aikaa karsinassa, ennen kuin lähdin kohti kotia ja omaa vakuuttavaa sänkyä.

Heinäkuu 2018
(Tekstiä lukiessasi ota huomioon, että Erkinheimoissa yhden IRL-vuorokauden aikana saattaa kulua useita virtuaalisia vuorokausia.)
Kun kuukausi vaihtui kesäkuusta heinäkuuksi, olimme Riston kanssa olleet jo noin viikon reissussa. Ruudin tallin vieraskarsina miellytti meitä, joten tottakai kisatkin samaisella tallilla sujuivat ihan hyvin. Tuloksemme oli kilpailu kilpailulta hienompi, ja jopa saavuttaessamme voiton Ruudin tallilla helpon A:n luokassa 9.7. tunsin, että Ristolla olisi vielä enemmän annettavaa. Tämä oli vasta alkulämmittelyä!
Emme lähteneet kotiin Ruudin tallilta, vaan majoituimme eräälle pikkutallille, joka oli kätevän matkan päässä sellaisista kisatalleista kuin Saaristo, Clamargo, Liljalehto, Wezenlijk ja Konkkaronkka. Sillä tallilla ei juuri ollut mukavuuksia: jopa vesi kannettiin saaveissa talliin ja hakoihin, kun juokseva vesi tuli ainoastaan ylläpitäjien asuintaloon. Osallistuin tietenkin kantamiseen parhaani mukaan, mutta en jaksaisi sellaista joka päivä. Kuukausi riitti minulle.
Risto kuitenkin nautti maalaistallin elämästä. Sen mielestä oli ihanaa juoda saavista. Se taisi inhota juoma-automaattien ääntä. Toisaalta sen mielestä oli ihanaa myös astua etujaloilla saaviin ja lotrata koko juomapaikka märäksi, upottavaksi suoksi. Ori rakasti muitakin paikkoja uudessa tarhassaan: se viihtyi öisinkin isojen koivujen alla niiden runkoja maistellen ja niihin peppuaan kihnutellen. Se teki tuttavuutta tallin kissojen kanssa ja antoi yhden jopa nukkua selässään. Se hamuili aitojen raoista vihreää heinää, joka kasvoi haan ulkopuolella, ja se teki sen reteästi kuin olisi aina asunut samassa paikassa.
Koska Ristolla oli niin ihana heinäkuun loppu, ei ole ihme, että kilpailutkin menivät upeasti. 11.7.-30.7. sijoituimme helpossa A:ssa 26 kertaa, ja näistä sijoituksista kuusi oli voittoja. Minkäänlaista hupiratsastelua metsässä emme ymmärrettävästikään ehtineet harrastelemaan, mutta luulen, että Ristokin nautti kilpailemisesta yhtä paljon kuin uudesta väliaikaisesta kodistaan.
Nyt on 30.7. ja olemme Riston kanssa vieläkin maalaistallilla. Tämä on viimeinen yömme täällä, ja huomenna palaamme kotiin. Kilpailu jatkuu Erkinheimoista käsin hieman rauhallisempaan tahtiin. Vaikka kuukausi oli hirveän hauska, ei tällaista tahtia jaksaisi kauaa yhteen menoon.

Kesäkuu 2018
Kouluvalmennus, valmentajana Miika Rossi (Oresama)
Miika Rossi seisoi raippa ojossa Erkinheimon isolla ja jo tosi kuluneella ratsastuskentällä. Yritin parhaani mukaan ravata Ristolla täydellistä ympyrää hänen ympärillään, ja aina vain Rossi kehotti tiukasti tekemään jotain toisin. Hän halusi minun ratsastavan tarkemmin sisäpohkeella, pitävän ulko-ohjan paremmalla tuntumalla, hölskyvän vähemmän, pitävän selkäni suorempana, kantapääni alempana ja pohkeeni paremmin paikallaan. Rossin mielestä käteni olivat välillä jäykät, välillä ranteista löpsöt ja kaikki oli muutenkin huonosti. Silti, kun Rossi lopulta tiuskaisi "käytiä uralla!" ja alkoi kävellä vieressämme kommentteja antaen, oli hänellä ihan hirveästi kehuja meille.
Rossin mukaan heikoin kohtamme oli tällä hetkellä ravin temmonsäätely. Sen sijaan taivutukset sujuivat itse asiassa hyvin, vaikka Rossi oli koettanut niitä kovasanaisesti parantaa aina vain. Hänen mielestään Riston ravi oli suomenhevoseksi näyttävä, ja meno vaikutti melkein koko ajan eteenpäinpyrkivältä ja reippaalta, toisin kuin laukassa, joka oli meidän molempien mielestä tällä hetkellä jokseenkin laahaavaa.
Rossi ennusti meille menestyksekästä kilparutistusta heinäkuulle ja toivotti paljon onnea tulevaan.

Toukokuu 2018
"Mitä sinäkin, vanha ukkeli, siinä oikein tönit", lepersin ystävällisesti Ristolle. Rapsutin sitä leuan alta ja annoin pusun sen kyömylle nenulle. En voinut suuttua sille, vaikka se hidasti hakansa siivoamista kulkemalla perässäni ja nuohoamalla koko ajan päällään selkääni ja käsivarsiani. Sehän rakasti minua, ja vaikka sen rakkaus olikin sillä hetkellä ärsyttävää ja takertuvaa, olihan se aina mukavaa, kun hevonen piti oman laumansa jäsenenä. Laskin talikkoni hetkeksi nojaamaan kottikärryjä ja kutittelin Riston suupieliä. Riston tapaisille rautiaille oli ihan tavallista, että suun ympärystä oli musta, vaikka peitinkarva oli punaista. Silti tuollainen väritys oli minusta erityisen suloinen juuri tällä hevosella. Risto värisytti huuliaan, kun härnäsin sitä, ja se oli niin suloinen, että olisin halunnut rutistaa sen pieneksi palloksi ja ottaa syliin.
Minun oli kuitenkin palattava töihini. Nostelin kakkoja kärryihin ja ajelin kärryillä pitkin hakaa. Risto osallistui seisomalla tielläni, kieltäytymällä väistämästä, töykkimällä minua ja huokailemalla dramaattisesti ja erittäin äänekkäästi. Ajoin sitä tieltäni törmäilemällä siihen kottikärryillä ja pistämällä talikolla vähän sen kylkeä. Aina se ei kuitenkaan väistänyt, joten pari kertaa talikoin sitä kavioille sen seistessä lantakasan päällä.
Loppujen lopuksi työ tuli kuitenkin tehtyä. Risto seurasi minua korvat pystyssä haan portille asti. Se olisi halunnut mukaani. Hullu hevonen: sen olisi pitänyt nauttia vapaahetkestään. Minua kuitenkin liikutti se, miten se olisi jättänyt mielellään vapaailtansa puuhaillakseen jotain raskaampaa hommaa kanssani, esimerkiksi koulutreenejä.

Huhtikuu 2018
"Ja tästä kuolaimet, olkaa hyvä", höpötin Ristolle varustaessani sitä. Se hamusi kuolaimia, mutta ei sitten avannutkaan suutaan, vaikka tarjosin niitä sille ihan nätisti. Hieraisin niitä sen ylähuuleen, eikä sen kita auennut. Päästin kuolaimet sitten roikkumaan ilmaan ja raotin Riston suloisia mustia huulia, jotta sain sormeni sen hammaslomaan. Risto kuitenkin väisti ja nosti päänsä ylös.
"No mutta sir! Kuinka te kehtaatte!" päivittelin Ristolle, joka tuijotti minua toisella silmällään pää vinossa. "Laskekaa päänne heti, hyvä herra, taikka muuten minä autan teitä ja lasken sen teidän puolestanne", kehotin. Hevonen ei kuitenkaan totellut. "Se sit sattuu, Risto", muistutin jo täysin vakavana ankaralla äänellä. Siitä Risto tiesi, että leikit oli leikitty. Se laski päänsä, poimi kuolaimet kädestäni niin kuin herrasmiehen kuuluukin. Sitten sen suitsien soljet oli helppo sulkea. Palkaksi silitin sen poskea, pussasin sen kyömynenää ja taputin sitä oikein kunnolla kaulalle. Risto näytti ylpeältä.
Risto lähti mielellään mukaani. Se oli helppo talutettava ja pysyi ihan paikallaan aidan vieressä, kun kiipesin aitaa myöten sen satulattomaan punaruskeaan selkään. Sen suloiset korvat törröttivät innokkaina suoraan eteenpäin, kun ravasimme maastopoluille ja valitsimme sen haaran, jota korosti viitta Jätinhautuumaa. Moni sanoi, että Risto oli isopäinen ja etenkin pienipeppuisuutensa takia ravurimainen, mutta minusta se oli täydellinen, enkä ikinä haluaisi mitään toista hevosta itselleni mielummin kuin Ristoa.

Heinäkuu 2019
Valjakkoajovalmennus Jekulle ja Ristolle
Tulipa todettua tänään, että Jekusta ja Ristosta ei saa kilpailevaa parivaljakkoa, ei sitten millään. Minkäs teet, kun toinen (eli Jekku) on vajakki ja toisella taas on vahvoja omia, ohjastajan mielipiteistä poikkevia mielipiteitä välillä vauhdista ja jopa suunnastakin. Ajattelin ihan vain harjoittaa poikien kestävyyttä pitkällä mutta erittäin hidastahtisella ravilenkillä, jossa ei kummempia tehtäisi. Jekku olisi mennyt varmaan yksinään sellaisella lenkillä ihan hyvin, mutta se meinasi ihan kaatuakin kerran, kun Risto päätti oikein repäistä ja pistää laukaksi ihan yllättäen. Minulla oli täysi työ hillitä sen menoa niin, että Jekku sai työskentelyrauhan. Ilmeisesti pitkä lenkki alkoi kuitenkin kyllästyttää Jekkua lopulta, kun se alkoi hidastella. Se olisi ilmeisesti halunnut kuljeskella ja haistella kukkia vain, mutta eihän se käy. Minun oli laitettava se töihin. Oli tosi ärsyttävää hillitä koko ajan toista hevosta ja hoputtaa toista, kun molemmat olivat ihan tahallaan ymmärtävinään väärin ja ottivat huomioon juuri niitä vääriä ääniapuja. Tiesinhän minä, että pojat ovat huono yhdistelmä, mutta kun halusin lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Olisi pitänyt vain viitsiä mennä molempien kanssa erikseen...