Heracles

7.4.2019 – Ensimmäinen näytös.

Vesivahinko oli yllättänyt meidät aamulla tallille mentäessä. Pesukarsinan hana oli jollain konstilla halennut, ja vuotanut tallin lattian lammikoksi. Hetken aikaa iski paniikki, että mihin saisin silmätikkuni kuivaan talliin ja hädissäni olin soitellut lähimpiä talleja läpi. Viidennellä yrityksellä nappasi, kun Hopiavuoren Eetu lupasi meille tallipaikan jo tänään. Nuorukaisella ei vielä ollut onneksi paljon tavaraa, joten ne oli nopeasti pakattu autoon. Itse paholainen oli sitten toinen keissi. Toista tuntia saimme tapella lastauksen kanssa, että saatiin ori edes puoliksi sisälle. Loppujen lopuksi onnistuneesta lastauksessa mulla on muistona hampaan jäljet reidessä ja mojova mustelma persuksissa. Olisi pitänyt harjoitella lastausta etukäteen. Hopiavuoressa Hera laitetaan koppiin vaikka joka päivä jos se siitä on kiinni.

Matka ei onneksi ollut pitkä – vain 20 kilometriä Seinäjoelta. Perille päästyä oli taas tappelu Heran kanssa kopista ulos tulemisesta. Orilla oli vissiin vähän turhan paljon hölmöä energiaa, tai sitten se oli demonin riivaama. Varsa hyppäsi kopista ulos melkein tasajaloin ja alkoi sen jälkeen hyppimään riimunarun päässä. Tallille oli kertynyt enemmän kuin liikaa silmäpareja katsomaan uutta tulokasta, ja minua hävetti suunnattomasti. Yksi mies asteli kaaren oloisesta ihmisryhmästä selvästi esiin ja tuli auttamaan minua oriin kanssa. Kun Hera saatiin turvallisesti karsinaan, mies esittäytyi Eetuksi. Kyllähän minä sen äänestä jo tunnistin samaksi mieheksi, jonka kanssa olin aiemmin puhunut puhelimessa. Minulle esittäytyi myös Inari, Noa, sekä Jilla, jotka olivat seuranneet näytöstä pihalla. Kaikki tarjoutuivat ystävällisesti auttamaan tavaroiden kannossa, ja olin siitä enenmmän kuin kiitollinen. Auton ja tallin välisellä matkalla sain pikaohjeistuksen tallin yleisimmistä käytännöistä, sekä pienen kierroksen tallilla.

Tämän jälkeen vetäydyimme Eetun kanssa hoitamaan viralliset paperityöt, kun muut menivät keittelemään kahvia. Eetu vielä varmisti Heran ruokinta ja tarhausohjeet. Menimme muiden perässä Eetun talolle, jossa oli keitetty valmiit kahvit. Istuimme pöydän ääreen ja tutustuimme toisiimme kaikessa rauhassa niin, etten edes huomannut illan alkavan hämärtyä.

• Tätä vastausta muokkasi 5 vuotta, 7 kuukautta sitten  Katya.

8.4.2019 – Leikkiä vai terapiaa?

Aurinko herätteli minut aamulla lempeästi lämmöllään. Raotin kyynelten kuivattamia silmiäni ja minulla kesti hetki tajuta, missä heräsin. Asia kerrallaan eilisen tapahtumat palautuivat mieleeni. Yritin pyyhkiä niitä sitä mukaan pois, mutta siitä ei tuntunut tulevan mitään. Kuulin oven kolahduksen ja ajattelin Sofian – vanhan luokkalaiseni, jonka luona kämppäsin – lähteneen töihin. Hän ei varmaan tohtinut herättää minua, sillä iltamme oli venynyt pitkäksi viinilasillisten ja juorujen ääressä. Iltaa kohden päivä oli onneksi vähän jo parantunut, ja onnistuin saamaan muutaman naurun puuskahduksenkin ilmoille.

Nyt en kuitenkaan kestänyt ajatuksia pääni sisällä, joten nappasin vaatteet päälleni, letitin hiukseni ja menin keittiöön hakemaan aamupalaa. Keittiön pöydällä oli lappu:

”Hei Katya!

P.S Jääkaapissa on annos vitamiinia ja onnea, pus!

Viesti sai hymyn huulilleni. Minulla tosissaan oli luotto ystävä, vaikka viimeaikoina yhteydenpito onkin ollut vähäisempää kuin aikaisemmin. Avasin jääkaapin ja siellä oli valmiiksi tehty smoothie shakeriin. Maistoin siitä ainakin banaanin, mansikan ja tyrnimarjan. Maku herätti viimeisetkin rippeet minusta, vaikka kello oli vasta hieman yli seitsemän. Ulkona oli kuitenkin jo hyvin valoisaa, ja mittarin mukaan siellä oli myös suhteellisen lämmin. Heitin tallikamat olalleni ja lähdin ajamaan Hopiavuoreen. Lähetin matkalla viestin Sofialle:

”Moikka! Kiitos lapusta ja aamupalasta, U made my day!
Lähdin käymään tallilla, jotta saan jotain järkevää tekemistä.
Ilmoitellaan, kun pääset töistä, tarjoan sulle ruuat kiitokseksi.

– Katya”

Tallin piha oli autio. Muutamat hevoset – mukaan lukien Hera – olivat jo tarhoissa. Astelin talliin ja ovella olin kirjaimellisesti törmätä blondiin, minua huomattavasti lyhyempään naiseen.
”Apua, anteeksi!” kerkesin hihkaista ajatusteni lomasta. Jäin hetkeksi tuijottamaan ehkä vähän säikähtänyttä vaaleaverikköä, kunnes molemma toettiin äskeisestä. Nainen ojensi minulle kätensä:
”Camilla Vanhaniemi”, kuului virallinen esittäytyminen.
”Katya”, vastasin. En kokenut tarpeelliseksi kertoa sukunimeäni, sillä kukaan ei oikeasti täällä sitä tulisi käyttämään. Se lukee vuokrasopimuksessa pienellä präntillä ja se sai luvan riittää.
”Aa, sä oot selkeesti ton pienen demonin omistaja.” nainen totesi. ”Sain äsken kokea sen metkut kun vein tarhaan. Jos oisin tiennyt sun tulevan näin aikaisin, olisin jättänyt sen sun käsiis.” hän jatkoi hieman naurahtaen. Ajatus Heran temppuilusta sai minutkin hieman hymyilemään.
”Joo, se osaa olla välillä hankala. Sillä on liikaa negatiivistä energiaa. Kuulemani perusteella sä oot siis tallityöntekijä. Eetu mainitsi susta kun muutettiin.”
”Joo, sama rukkanen”, Camilla vastasi.

Camilla jatkoi työntekoaan ja minä puolestani vein tavarani paikalleen ja nappasin Heran harjat jo karsinan eteen. Kävin hakemassa orin tarhastaan ja kumma kyllä, se tuli ihan nätisti sisälle, mitä nyt vähän näytteli korkeita askeliaan. Kiinnitin rääpäleen käytävälle molemmin puolin, josta se yritti pakitella, hyppiä, ryömiä, mitä vaan, jotta pääsisi pois. Jouduin muutaman kerran komentamaan oriin aloilleen, ennenkuin se rauhottui. Harjasin mustan karvapeitteen läpikotaisin päästä varpaisiinkavioihin ja silittelin sitä totuttelun vuoksi arimmista paikoista. Nostelin kavioita vuorotellen pariin otteeseen, vaikkei niissä mitään putsattavaa ollutkaan. Aikuisiällä olisi aika ilkeä tapella friisiläisen kanssa kavioiden nostosta. Heralla meinasi mennä hermo kokoajan, mutta palkitsin sen silloin tällöin porkkanapalalla, kun se malttoi olla hieman pidempää paikoillaan. Nappasin Heran riimunarun päähän ja talutin sen maneesiin.

Rymisevät kattopellit olivat nuorelle oriille uusi ja pelottava asia. Pikkuhiljaa se kuitenkin vähän rentoutui ja alkoi tutkimaan nurkkia ja maneesin laidalla olevia puomeja. Löysin laidalta jopa jumppapallon, joka korvasi hyvin omamme, kun se oli jäänyt kotiin. Hera innostui tuttuun tapaansa siitä ja potkin sitä hänelle aina takaisin, kun se pompautti sen kauemmas. Ilmeisesti pallon aiheuttama kolina seinissä oli saanut Eetun mielenkiinnon heräämään, sillä mies ilmestyi nököttämään maneesin laidalle. Hän katsoi Heran ja minun leikkiä nauraen ja liittyi pian itsekkin mukaan. Hän ei varmaan keksinyt parempaakaan tapaa vältellä tallitöitä.

Hetken aikaa leikittyämme, ja kun varsa alkoi olla hikinen, palasimme talliin porukassa. Harjasin Heran pikaisesti ja vein sen tarhaan kavereiden luokse. Tämän jälkeen autoin Eetua tallin siivoamisessa, päiväheinien mittaamisessa, ynnä muissa jutuissa tappaakseni aikaa. Kun puhelimeni vihdoin soi, ja Sofia kertoi pääsevänsä pian töistä, hyppäsin autooni ja ajoin Sofian luo vaihtamaan vaatteet ja peseytymään. Mietin matkalla mielessäni, ettei mikään tai kukaan koskaan voittaisi turpaterapiaa.

13.8.2019 – Tilannekatsaus

Kesä vierähti nopeasti ja Katya kävi tallilla sen minkä kiireiltään kerkesi. Omasta mielestä kuitenkin liian vähän, sillä Hera oli melkein joka kerta kasvanut ainakin kymmenen senttiä lisää. Katyan tuttava oli lähinnä käynyt Heraa hoitamassa ja kouluttamassa.

Nyt Hera on kääntynyt kolme vuotiaaksi, ja sitä on totutettu jo hieman satulaan ja suitsiin. Alkujännityksestä yli päästyään, Hera on suhtautunut oikein lungisti molempiin. Juoksutus sujuu hyvin ja pian olisi aika nakutella ensimmäiset kengät oriille, ja sen myötä aloittaa ratsukoulutus. Saa nähdä, miten herran käytös muuttuu, kun sen letkeät tarhavuodet on ohi. Ruunaaminen ei olisi vielä toiveissa, joten toivottavasti käytös pysyy sen mukaisena että poika voisi miehyytensä pitää. Onneksi hän ei vielä ole näyttänyt merkkejä hölmöilystä, sillä mikä olisikaan ihanempaa, kuin nähdä mini versio Herasta joku päivä viipottamassa.

Katya aloittaa opinnot tanssinopettajaksi syyskuulla, joten koulun ja töiden ohella ei aikaa tuolle kultamussukalle jää. Katya toivoisikin löytävänsä Heralle napakan ja motivoituneen vuokraajan, joka kykenisi avustamaan oriin koulutuksessa. Katsellaan, mitä syksy tuo tullessaan tähän tiimiin!