Lilja

Etusivu Foorumit Päiväkirjat Lilja

Tämä aihe sisältää 41 vastaukset, 5 kirjoittajaa, ja siihen kirjoitti viimeksi  Minja Jaakkola 1 päivä, 9 tuntia sitten.

  • Julkaisija
    Viestit
  • #9007 Vastaus

    Minja Jaakkola
    Osallistuja

    Liljan kuva

    Suomenhevostamma Lumivaaran Laululinnun eli Liljan päiväkirja.

  • #9008 Vastaus

    Minja Jaakkola
    Osallistuja

    Kolmas luku. Tai siltä se ehkä omalla tavallaan tuntui, kun annoin Liljalle luvan peruuttaa ulos trailerista Hopiavuoren hevostallin pihalla. Kimo tamma asteli reippaasti alas ramppia pitkin ja viimeisenkin kavion osuessa talviselle pihamaalle. Tammani vaaleat korvat olivat suunnattuna tiukasti eteenpäin ja Lilja seisoi pää ylhäällä ihmettelemässä maisemia. Jostain kuului hirnaisu johon Lilja vastasi omalla kimeällä äänellään ja jouduin väistämään hieman, jotta tamma ei puhkaisisi tärykalvoani. Ilmeisesti tamman kimeä vastaus kertoi tallissa oleville ihmisille, jotta joku oli pihalla, sillä pian tallin ovesta asteli ulos ehkä noin itseni mittainen mies.

    Tummansinisen pipon alta oli nähtävillä muutama vaalea hiustupsu ja yritinkin saada Liljan seisomaan hetken paikallaan, jotta saatoin puhua miehen kanssa.
    ”Sinä tairat olla Minja? Hopiavuoren Eetu.”
    ”Jep ja tämä tässä on Lilja” nyökkäsin kohti pientä – hieman pörröiseltä ponilta näyttävää – tammaani kohden. Onnekseni Lilja oli kääntänyt mielenkiintonsa muista hevosista kohti paikalle saapunutta miestä.
    ”Minä voin näyttää mihinkä sille o laitettu karsina valamiiksi. Vai olisiksä halunnu pistää sen suaraa pihalle mialummi?”
    ”Mä voin viärä tämän karsinahan kyllä ensi. Toki jos on helepompaa että tämä menöö pihalle nii seki kyllä käy” rapsutin tammani pörröistä kaulaa samalla kun odotin jotta oikea suunta näytettäisiin.
    ”Mennähä tuasta tallin lävitte niin näjet samalla, jotta mihinä sen karsina on. Me tehtihi sellaane väliaikatarha niin voirahan sitte myähemmi kattua kenenkä kans se vois maharollisesti tarhata yhtä aikaa”.
    ”Se kuullostaa hyvältä. Tämä on kyllä pystyny ihan hyvin tarhaamaan muiren tammojen ja ruunien kans”.

    Eetun lähtiessä kävelemään edellämme olin tyytyväinen siitä, jotta Lilja ei kerännyt liiallisesti kierroksia uudesta paikasta. Pidettyään ovea meille auki viittoi mies aika lailla heti käytävän vasemmalla puolella olevaa karsinaa.
    ”Kakstoistane olis varattuna sille, jos se vaan käy. Tuas on toki sitte heti tua kulumakarsinaki vapaana, jos se olis mialuusempi?” Eetu viittasi kohti käytävän toisella puolella olevaa heti ensimmäisenä olevaa karsinaa.
    ”Tämön ihan hyvä. Lilja on onneksi tottunu asumahan, vaikka ja mihinä kohtaa tallia nii eiköhän se tuahon kotiuru.”

    Jatkaessamme matkaamme tallin lävitse Eetu viittilöi vielä pariin suuntaan kertoen mistä löytäisin varustehuoneen, ja missä olisi heinät ja muut ruuat. Pihalle päästessämme minulle näytettiin Liljaa varten tehty oma pikkutarha johon kimoni talutin. Käännettyäni kimon tarhaansa naksautin riimunnarun lukon irti tamman riimusta ja annoin Liljalle mahdollisuuden alkaa tutustumaan uuteen kotiinsa. Seurasin pienen kimoni toimintaa hetken, ennen kuin oli aika palata takaisin autolle ja lähteä purkamaan Liljan varusteita uuteen kaappiin. Kolme ikea säkillistä sekä kaksi erilaista satulaa saivat aikaan pohdinnan siitä, että miten ihmeessä saisin kaikki vietyä mahdollisimman tehokkaasti sisälle, jotta saisin siirrettyä autoni ja trailerini pois kaikkien tieltä.
    ”Anna minä autan” kuulin jonkun sanovani jostain takaani. Taiteiltuani itseni pois trailerin ovelta sen verran että en todennäköisesti aiheuttaisi liikaa meteliä, otin pari askelta, jotta näin kuka takanani oli. Punapiirteisessä oli jotain mikä soitti kelloja jossain syvällä sisässäni, mutta täysin varma en ollut siitä missä tiemme olisi voinut joskus miehen kanssa kohdata.

    ”Kiitos. Tota saisitko sä vaikka jommankumman satulan?” kysyin tehdessäni vielä enemmän tilaa toiselle ja odottaessani jotta toinen sai poimittua satulan käsivarsilleen.
    ”Muuttopäivä?” mies kysyi lähtiessämme askeltamaan kohti tallirakennusta.
    ”Joo. Mulla on semmonen kimo suokkitamma. Toki sitä ei taira olla hankala erottaa muiden joukosta, ku moni tais vissihi olla jonkunlaane pualiverinen ruunikkona tai rautiaana?”
    ”Niinhän tuo taitaa olla. Kimo suomenhevonen varmasti erottuukin joukosta. Se oli kouluhevonen?”
    ”Koulua me ollahan pääasias reenattu. Kyllä me joskus ollahan hypättyki mutta oikiastaan Liljan mammaloman jäläkeen me ei olla sitä pualta hirviästi reenattu. Koulua me ollaan kyllä menty ja ollahan käyty kisaamaski jokune luakka heleppoa C:tä ja B:tä” puhelin samalla kun saavuimme varustehuoneeseen ja etsin karsinan numeroa korreloivan kaapin, jonka eteen laskin ikea säkit, jotka olivat kannossani. Auttajani sai satulan laskettua paikalleen ja sanattoman sopimuksen tyyppisesti lähdimme hakemaan viimeistä kuormaa autosta.

    ”Kiitos ny viälä uuremman kerran” kiitin kun saimme loputkin tavarat paikoilleen. ”Olisiksä viälä viittiny sanua että mistä mä löyrän kottarit ja sellaaset että mä saisin siivota tuan kopin?” Neuvot saatuani lähdin hakemaan kaikki tarvikkeet ja siivosin kopin nopeasti, jotta saatoin siirtää autoni hieman sivummalle. Tyhjättyäni sekä palautettuani kottarit paikoilleen oli aika suunnata satulahuoneeseen ja alkaa etsimään tavaroille paikkoja uudesta kaapista.

    • #9010 Vastaus

      Sonja T.
      Valvoja

      Tervetuloa Hopiavuoreen, vahva alku ainakin on, kun olet saanut Eetun kuulostamaan ihan itseltään. Ja voi miten kaunis hevonen Lilja on!

    • #9012 Vastaus

      Ilona Eronen
      Osallistuja

      Aaai ai, suokkitamma ja vielä tuommonen kaunis pieni kimo! Ja vielä Veeran naapurikarsinaankin muutti. Kyllä Ilona nyt halkeaa onnesta ja on varmaan heti ekana pyytämässä näitä maastoon kaveriksi. Niin on söpö heppa!

    • #9036 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Noin saatiin Lilja ja Minja paikalle! Lilja onkin jo mulle tuttu naama Hallavasta, vaikka en kauaa siellä ollutkaan. En tiedä, mikä on Minjan ja Liljan toinen entinen kotitalli, mutta ainakin Hallavasta Hopiavuori eroaa paljon miljöönä. Millaistahan on tulla porukkaan, jossa suuri osa jo tuntee muut ennestään ja monella on jo omia juttujaan? Miltäjän Minjasta mahtaa ajan päälle tuntua, kun ratsastuskoulun hulina vaihtuu taajuudeltaan aika erilaiseen yksityistallin elämään?

      Arvasin jo ennen Ilonan seuraavaa tarinaa, että Ilona voisi tykätä Liljasta. 😀 Se saa varmasti monta muutakin fania, koska onhan se nyt valkoisena ja suomenhevosena hieno näky, ja osaa käyttäytyäkin tosi hienosti uudessa paikassa.

  • #9237 Vastaus

    Minja Jaakkola
    Osallistuja

    Mä meen nyt täs vähä asiooren erelle omalla tavallansa mutta toisaalta tämä menöö mulle taas omalla tavallaan kronolokisesti. Muutenkin mulla sellaanen semiblokki päällänsä minkä vuaksi mulle on hankalaa postata juttuja vaikka saankin tarinoota kirijootettua.

    Me oltiin Liljan kanssa asuttu Hopiavuoressa nyt reilun kuukauden verran. Parin ensimmäisen viikon ajan tamma oli saanut vain tarhailla ja olin käynyt taluttamassa Liljaa maneesissa sekä tallin lähimaastoissa. Ensimmäiset ratsastuksemme eivät olleet vielä mitään kunnon treeniksi luokiteltavia, mutta hiljalleen olin alkanut nostamaan treenien intensiteettiä ja vuoden vaihteessa olimme jo palanneet pikkukimon kanssa treenien pariin.

    Muutto Etelä-Pohjanmaalle tarkoitti sitä, että meidän oli paljon helpompi jatkaa treenejä Trevorin opissa. Treenien alettua joulukuun puolivälissä, olinkin kerran viikossa pakannut Liljan traileriin, jotta saattaisimme suunnata Storywoodsiin kouluvalmennukseen. Ensimmäisellä kerralla Trevor oli vain halunnut nähdä millaisella tasolla olimme ratsastuksellisesti tällä hetkellä ja sen perusteella tuo oli tehnyt meille treenisuunnitelman.

    Treeneissä olimme keskittyneet hiomaan meille hankalia asioita kuten keskiaskellajeja. En ollut ajatellutkaan pääseväni helpolla treeneissä, mutta varsinkin toisissa treeneissä mies pisti meidät Todellakin Töihin. Joissain treeneissä minusta tuntui, jotta mies pisti meidät työskentelemään vain kovemmin sen vuoksi että olin tuon pomon serkku. Ajoittain tuo ei minua haitannut, sillä tiesin jotta Trevorin treenit olivat tehokkaita ja niissä todellakin kehittyi. Viikoittaiset treenimme olivat tehneet tehtävänsä ja olimme saaneet suoritustamme hiottua paljon sujuvammaksi.

    Palatessamme eilen treeneistämme puhelimeni kilahti uuden WhatsApp viestin merkeissä:
    Hej, hur går det? Jag vet att jag har inte skicad några meddelande in på tre år. Jag förstå att den här är lite random. Har du än det lilla hästen? Den grö? Allt bra med det? Jag kommer till Finland nesta månad so jag skulle tycka vet at kan vi möte?

    Viesti oli totaalinen yllätys sillä en ollut kuullut Peteristä pitkään. Etääntymisemme alkaessa olin miettinyt miestä useamminkin kuin mitä viimeisen vuoden-puolentoista aikana. Jossain kohtaa olin todennut itselleni, jotta mies olisi todennäköisesti kiireinen uransa kanssa minkä vuoksi tuo ei kerennyt edes ajattelemaan minua. Olihan meidän koko juttu ollut omalla tavallaan sellainen rento, kai jopa fwb tyyppiseksi luokiteltava. Toki myös meillä oli ollut sellaisia hetkiä, jotka olivat saaneet minut miettimään millaista elämä voisi olla, jos tilanne muuttuisi vakavampaan suuntaan.

    Toki olin itse myös pari viimeistä vuotta keskittynyt omaan uraani toimittajana sekä samalla myös työskennellyt kahvilassa, jotta saatoin maksaa kaikki laskut. Tokihan vakituisen työpaikan saaminen tällä alalla oli pienoinen ihme, mutta jostain syystä olin onnistunut siinä. Paluu takaisin juurille oli saanut myös ajatukseni pidettyä kiireisinä enkä ollut kerennyt hirveästi ajattelemaan mitään ylimääräistä. Vuoden ensimmäiset kilpailumme olisivat myös edessä vain parin viikon kuluttua, kun starttaisimme minicupissa HeB luokassa. Mitään tulostavoitteita en aikonut meille asettaa kisojen suhteen, kunhan vain saisimme lisää treeniä alle ja jonkinlaisen ajatuksen sille, mitä meidän kannattaisi tulevissa treeneissä harjoitella ja mitkä asiat meillä sujuisi jo rutiinilla.

    Päästessämme takaisin Hopiavuoren pihaan poimin puhelimeni uudelleen käsiini ja avasin WhatsApp keskustelun, jotta saatoin naputella oman vastaukseni:

    Hej jag mår bra. Jag har en liten grå häst. Allt är bra med hon. Vi har en dressyr competition senare på månad. Jag vet inte just nu. Kan jag tänke det för lite längre?

    Ligga du sa din meddelande var litte random och jag var inte preparerad att recevera det.

    Lähetettyäni viestin palautin puhelimeni takaisin takkini taskuun ja nousin autosta, jotta saatoin siirtyä trailerille ja käydä ensimmäisenä irrottamassa Liljan sekä heittämässä tamman narun sen kaulalle. Tamman ollessa irrotettuna kiersin trailerin taakse ja avattuani pressun, siirryin avaamaan salpoja sekä sen jälkeen takapuomia, kunnes oli aika antaa kimolle lupa lähteä peruuttamaan pois trailerista. Ohjattuani Liljan oikealle reitille, otin kiinni edelleen tamman säällä lepäävästä narusta, ennen kuin suuntamme kävi kohti suulia. Avattuani kuljetussuojien tarrat ja liu’utetuani suojat pois tammani jaloista niputin suojat siistille nipulle, kunnes aloin avaamaan kuljetusloimen solkia ja vaihdoin ohuemman loimen kimon toppaloimeen.

    Liljan ollessa tarhailemassa palasin takaisin trailerille kottareiden sekä talikon ja luudan kanssa, jotta saatoin siivota kopin. Heitettyäni ensimmäisen talikollisen kottareihin, kuulin kavioiden kopsetta pihasta. Astuttuani rampille aloin etsimään äänen lähdettä ja lopulta huomasin sen olevan lähtöisin Ilonasta ja Veerasta.
    ”Moikka! Olittako te maastos?”
    ”Loppukäynneillä vaan” reipas vastaus kuului rautiaan suomenhevostamman selästä.
    ”Joo. Olisittako te lähteny joku päivä meirän kaveriksi? Joku sellaanen rauhallinen hyvänmiälen homma? Ku me ei olla tääläpäi viälä oikee maastooltu nii minen viittiisi lähtiä ensimmääsellä kerralla yksin sooloolemahan” esitin ehdotukseni, sillä en ollut tähän mennessä vielä päässyt mukaan maastoreissuille. ”Mikään kiirus sillä ei kyllä oo ku teki ootta vissihi starttaamas loppukuusta Storywoodsissa? Tai ku näin vaan justihin vilaukselta lähtölistoja, kun me oltihin siälä reenaamas”.
    ”Joo niin ollaan. Vaativassa B:ssä.”

    Jatkoimme juttelua kisoista ja omista rutiineistamme, ennen kuin kylmyys alkoi hiipimään luihin ja ytimiini, mikä pakotti minut jatkamaan trailerin siivoamista. Lopulta tiemme erosivat, Ilonan ja Veeran jatkaessa matkaansa ja itseni viimeistellessä trailerin siivoamisen sekä tavaroiden viemisen takaisin talliin, ennen kuin kävin palauttamassa trailerin takaisin paikalleen. Purettuani vielä Liljan tavarat paikoilleen varmistin, että en ollut jättänyt mitään levälleen, ennen kuin suuntasin kohti tupaa ja mahdollista kahvikupillista.

    • Tätä vastausta muokkasi 1 vuosi, 3 kuukautta sitten  Minja Jaakkola.
    • #9239 Vastaus

      Ilona Eronen
      Osallistuja

      Aaai jee!! Aattelin jo itekkin lähtölistojen täyttymistä seuraillessa, että ihanaa kun täältä lähtee muitakin! Ja tietenkin juuri Lilja, jota Ilona ihailee. Tästäpä itellekin langanpäätä tarinoihin, kun Minjalla on kunnon yhteyksiä kisapaikkaan ja sen väkeen. Loistavaa!

      Ja tietenkin Minjakin puhuu sitä ihanaa kamalaa murretta, jota en osaa. :DD Vitsit. Imen tästäkin nyt vaikutteita itseeni, mutta ihan vielä en uskalla edes yrittää kirjoittaa. Ette sit naura, kun ekoja kertoja yritän!! 😀

      Tämän jälkeen ainakin mun on monella tapaa helpompi ottaa Minja mukaan omiin tarinoihin, kun meidän hahmojen tavoitteet ovat samoissa kisoissa ja näemmä kumpikin treenaa intensiivisesti. Tämä tarina kertoo myös mulle vähän siitä, ettei Minja ole kovinkaan ujo, vaan uskaltaa jutella ihmisille ja puhua aika suoraankin ainakin noiden viestien perusteella, kun sanoi kiertelemättä Peterille että joo, olihan tämä aika random lähestyminen. :Dd

      Vitsit että odotan näiden tulevia seikkailuja. Nyt on helpompi odottaakin, kun tietää ratsukon tulevaisuudensuunnitelmia sinne maaliskuun puoleenväliin asti. Tietenkin tämä on juuri sellainen ratsukko, jolle toivoo onnistumista.

    • #9240 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Tässähän on paljon ja kaikkea! Yhdessä tarinassa avataan tehokkaasti Minjan historiaa ja henkilökohtaisia tämän hetken probleemia. Samalla kerrotaan, millaisia lyhyen tähtäimen suunnitelmia hänellä on Liljan kanssa. Tarinassa ehditään jopa näyttää, miten Lilja kommunikoi uusien tuttavuuksien kanssa. Kaikki ovat sellaisia asioita, jotka helpottavat muita kirjoittajia tarttumaan hahmoon ja hevoseen.

    • #9250 Vastaus

      Sonja T.
      Valvoja

      Haa, mainiota, mainiota! Nimittäin se, että tänne saadaan toinenkin miesasioidensa kanssa säätävä kuin vain Sonja 😀 Nämä tämmöiset FWB-kuviot (ENKÄ PUHU PUOLIVERISISTÄ!) ovat kiinnostavaa luettavaa ja on välillä tehnyt mieli pyydellä anteeksi kun Sonjan spinnareissa moisia ja kaikenlaista muutakin aihepiiriin liittyvää pyörii, mutta jos en ole ainoa, niin ei nolota sitten niin paljon. Ei minulla mitään muuta järkevää kommenttia ole tähän sanottavana, muuta kuin Eetua komppailen siinä, että tästä saa muut kirjoittajat suht helposti kiinni.

    • #9258 Vastaus

      Marshall
      Osallistuja

      Ei mitään järkevää sanottavaa, mutta jassoo! Saadaanko me vähän lisää ei hevosiin liittyvää draamaa luettavaksi, vieläpä ihmissuhde sotkuja? Koska sehän käy!
      Siinä missä hevosiin liittyviä kuvioita on tietenki mukava lukea, niin onhan se kivaa vaihtelua lukea pelkästään ihmisten välisistä sotkuista. Sisäinen Ulla Taalasmaa tykkää.

  • #9266 Vastaus

    Minja Jaakkola
    Osallistuja

    Mä olin innoissani siitä, että Veeran omistaja oli osoittautunut mukavaksi ihmiseksi. Olin kerennyt tallille ajoittain niin ihmeellisiin aikoihin, että vielä en ollut tavannut kovinkaan montaa muuta tallilaista. Täytyisikin yrittää muokata oma aikataulu sellaiseksi, jotta pääsisin tallille normaalien ihmisten aikoihin, jolloin saattaisinkin onnistua tapaamaan muitakin.

    Antaessani harjan liukua kimolla karvalla muistelin toissapäiväistä maastolenkkiämme Ilonan ja Veeran kanssa sekä naisen kommenttia siitä että tuo ei ollut ikinä käynyt Storywoodsissa. Annettuani harjan vielä pariin kertaan liukua valkoisella karvalla jätin harjan tamman selän päälle ja kaivoin puhelimeni esiin, lähettääkseni viestin, johon uskoin saavani myöntävän vastauksen.
    ”Ei mulla oo ny sulle mitään. Mä haen kohta nameja” pahoittelin Liljalle, joka käänsi turpaansa kohti käsiäni luullessaan, että olin kaivanut taskustani jotain tammalle. Huokaisun siivittämänä kimon pää kääntyi eteenpäin ja tuo alkoi etsimään viimeisiä heinänkorsiaan karsinan pohjalta. Puhelimeni värähtäessä taskussa saapuneen viestin merkiksi nappasin laitteen sen verran ulos taskustani, jotta näin lukitusnäytöltä saapuneen viestin sisällön.
    ”Katotaan tyttö saatko ensi viikolla seuraa valmennusreissulle” kuiskasin tammalleni rapsuttaen sitä samalla säältä.

    Liljan ollessa harjattuna jätin tammani hetkeksi karsinaansa samalla kun suuntasin varustehuoneeseen hakemaan tamman suitsia. Varustehuoneessa oli muutama tallilainen ja tervehdinkin kaikkia ennen kuin poimin suitset koukustaan matkaani ja lopulta päädyin vielä ottamaan Liljan viltinkin mukaani. Palattuani karsinalle pujotin suitset oven koukkuun ja pujahdin karsinaan viltin kanssa. Kimo testasi uudelleen onneaan, jos se vieläkään saisi mitään, vaikka tamma joutuikin edelleen pettymään. Heitin viltin kimoni selkään ja suoristin sen parhaani mukaan ennen kuin palasin ovelle ja poimin suitset käsiini.

    Lilja poimi kuolaimet omatoimisesti suuhunsa ja sain nostaa niskahihnan tamman valkoisten korvien taakse ja tarkistaa että kaikki hihnat olivat suorassa ennen kuin kiinnitin soljet. Lopulta nostin ohjat uudelleen tamman pään ylitse ennen kuin avasin karsinan oven kunnolla ja annoin Liljalle luvan lähteä kävelemään eteenpäin. Suuntasimme lumituiskun lävitse maneesille ja ennen kuin avasin oven vislasin, jotta ratsastajat osaisivat varautua avautuvaan oveen. Koska maneesista ei kuulunut kieltoa oven avaamiselle liu’utin sen auki ja talutin ratsuni sisään ennen kuin suljin oven takanamme. Varmistettuani että en taluttaisi Liljaa kenenkään alle poimin selkään nousujakkaran mukaani ja suuntasin maneesin keskelle.

    Käänsin pienen tammani kaartoon ja laskin jakkaran sen vierelle. Noustuani jakkaralle rapsutin tammaani kiitokseksi ennen kuin asetin vasemman jalkani sen selän ylitse ja ponnistin osin makaavaan asentoon ratsuni selkään. Löytäessäni paremman asennon tammani selässä annoin Liljalle luvan lähteä liikkeelle ja käänsin tammani kävelemään uran sisäpuolelle. Tarjosin muille ratsukoille mahdollisuuden kulkea uralla, sillä en ainakaan vielä ollut pyytämässä Liljalta käyntiä lujempaa askellajia. Katselin muita maneesissa olevia ratsukoita ja kaikki taisivat olla jonkinlaisia puoliverisiä, tai ainakin jotain sen tyylisiä. Kimo tamma askelsi reipastempoista käyntiä eteenpäin, pienet valkoiset korvat tiukalla höröllä. Vaikka jokaisessa hevosessa oli varmasti ne omat juttuna mikä tekisi siitä hevosesta juuri sellaisen ja toisaalta olin päässyt myös Liljan mammaloman aikana testaamaan myös puoliverisiä.

    Kuitenkaan en ainakaan vielä ollut sellaisessa tilanteessa, jossa voisin ajatella vaihtavani Liljan sirompaan puoliveriseen. Asetellessani tammaani, keskityin siihen, jotta Lilja asettuisi oikeasti ja että tamma muutenkin suorittaisi tehtävän juuri sellaisella tavalla, kun se pitäisi suorittaa. Tehtävän ratsastamisen aikana keskityin myös siihen, miltä Liljan liike tuntui allani ja miten se tuntui liikkuvan. Lilja tuntui hyvinkin hyväntuuliselta ja innostuneelta tekemään töitä. Aseteltuani tammaa hetken tarkistin, jotta ura olisi vapaana ennen kuin pyysin Liljaa väistämään uralle ja suoristettuani ratsuni uralla väistätin Liljan takaisin uran sisäpuolelle. Väistätin tammaa vielä muutamia kertoja uralle ja sieltä takaisin uran sisäpuolelle, kunnes annoin istunnallani tammalle merkin siirtyä raviin.

    Kimo lähti ravaamaan tasaisella tahdilla eteenpäin ja annettuani tamman hetken ravata eteenpäin, pidätin tammaa istunnallani ja hiljensin sen ravia yhden kirjainvälin verran. Sen jälkeen pyysin tammaa taas nopeuttamaan askeltaan. Kunnollisen treenin sijaan teimme pääasiassa kivoja ja helppoja tehtäviä sekä annoin tammalle mahdollisuuden venytellä itseään. Antaessani Liljan ravailla loppuraveja kuulin vihellyksen maneesin ovelta. Otin tamman ohjat hieman paremmin tuntumalle, mutta en siirtänyt sitä käyntiin. Nähdessäni jotta tulija oli Ilona Veeransa kanssa, hidastin tammani käyntiin ja Ilonan päästessä ratsunsa satulaan annoin Liljan kävellä Veeran rinnalle. Jätin hieman ylimääräistä tilaa tammojen välille, sillä en tiennyt, että miten rautias suhtautuisi toiseen tammaan vierellään maneesissa.

    ”Moikka!”
    ”Moi!”
    ”Tota, tää tuloo vähä puskasta, mutta huvittaasko sua lähtiä mun ja Liljan kans joku kerta reenaamaan? Serkulle se sopii kyllä et sen pualesta ei tarvitte miättiä asiaa” hymyilin.

    • #9270 Vastaus

      Ilona Eronen
      Osallistuja

      Wau, kiitos! Ensinnäkin valmentautumismahdollisuudesta ja toisekseen kädenojennuksesta, johon on helppo tarttua. Tuli ihan hyvään väliinkin itse asiassa (paitsi, että mun rakas suokkiystäväni ja muusani kuoli eilen illalla syntymättömän varsansa kanssa, niin että joudun ehkä hetken keräilemään kynää uudestaan käteen, ennen kuin voin taas kirjoittaa iloisista suokkiseikkailuista. Mutta palaan tähän kyllä mahdollisimman pian).

      Musta sulla on kyllä nyt hyvä draivi päällä kirjoittamisessa. Tulee toinen toistaan laadukkaampaa tarinaa lyhyen ajan sisällä ja tuntuu, kuin kehittyisit yhtäkkiä koko ajan ihan hurjasti. Tämä tarina etenee jo tosi sujuvasti ja johdonmukaisesti omalla painollaan, eikä sisällä toistoa tai muutakaan ylimääräistä. Tästä näkee, että Minjalla ja Liljalla on hyvä suhde keskenään, ja Minja pitää hevostaan kauniisti. Myös Minjan ratsastustavan kuvaus kertoo siitä, minkä tyyppinen hahmo hän on. Vaikuttaa varsin luontevalta menolta, jossa ratsukon yhteistyö on jo hyvinkin yhteenhitsautunutta. Punaisena lankana taustalla on koko ajan tietenkin tuleva kisarupeama. Silloin on ehkä helpompi kirjoittaakin, kun on horisontissa jotakin, josta voi aina ottaa kiintopisteen. Silti on hyvä kuvata myös tällä tavalla arkea pienine yksityiskohtineen.

    • #9275 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Mä olen Ilonan kanssa samaa mieltä. Olen pari kertaa sanonut Marshallille sellaisesta hyppäysmäisestä nopeasta tason noususta teksteissä, ja tässä on selkeästi menossa sulla sama. Kehitys on just siinä kohdassa, joka on mulle henkilökohtaisesti lukijana tärkeää: kerrotaan, miten jokin tapahtuu tai miten joku tekee mitä tekee. Tässä tämä huimasti parantunut kuvailu keskittyy Minjan ja Liljan suhteeseen, ja saan siitä tosi paljon irti. Se kertoo mulle, millainen Minja on paitsi hevosihmisenä, myös ihan vaan ihmisenä.

      Muita hahmoja kohtaan sosiaalinen puoli jätetään tässä Ilonan vastauksen varaan. Se on ihan hyvä tapa ojentaa kättä: moi, haluan leikkiä. Sillä lailla saa muut kutsuttua mukaan. Joskus myöhemmin tulee sitten leikittämisen vuoro: se, kun itse kirjoittaa toisen hahmosta odottamatta vastausta. (Silloinkin sen tietenkin usein saa. :D) Sosiaaliset tarinat ovat siis mun henkilökohtainen mieltymys taas ja syy pitää Hopiavuorta, eikä mikään sellainen kriteeri, että jokaisen tarinan tulee olla jotenkin yhteisöllinen. 😀

  • #9312 Vastaus

    Minja Jaakkola
    Osallistuja

    Tämä homma lähti vähän laukalle niin valmennusreissusta on tämän tarinan lisäksi olemassa myös tarinat 2 & 3

    Muutto oli tuonut suuren edun valmennusmatkoihin sillä tavaraa ei tarvinnut pakata niin paljoa kuin silloin kun reissuun tuli lähdettyä itärajalta. Tällä kertaa kaikki tarvittavat mahtuivat helposti Ikea kassiin ja tiesin että jos sattuisin jotain unohtamaan voisin varmasti lainata serkultani mitä olin unohtanutkaan. Käytyäni vielä kerran lävitse, jotta kaikki olisi varmasti mukana oli aika kantaa tavarat autooni. Yritin pakata Liljan tavarat mahdollisimman tiviisti jotta Veerankin tavarat mahtuisivat autooni ennen kuin oli aika lastata tammat traileriin.

    Se, että Oskari lähti mukaan, oli omalla tavallaan täydellinen yllätys, mutta toivotin miehen tervetulleeksi mukaan. Vaikka ajomatkaa olikin vain kolmen vartin verran, kerettiin sinä aikana käymään molemmat kisaradat lävitse sekä esittelin myös tarkemmin Storywoodsia. Lopulta käänsin autoni tutulle tallipihalle ja parkkeerattuani tammatallin eteen oli aika purkaa tammat trailerista.
    ”Me voirahan käyttää vapahia karsinoota. Siinon yks ainaki heti, ku mennähä tallihi nii oikialla” ohjeistin samalla kun odotin jotta Oskari antoi minulle luvan lähteä peruuttamaan Liljaa ulos trailerista annettuani Ilonalle mahdollisuuden ottaa Veeran ensin ulos.
    ”Aijaa. Sehän on kiva” rautiasta taluttavan äänestä kuului aito yllätys.

    Tammojen ollessa karsinoissaan esittelin Ilonalle ja Oskarille vielä paremmin tallin tiloja. Lyhyen kierroksen jälkeen oli aika suunnata kohti tammatallin varustehuonetta, sillä oletin löytäväni serkkuni toimistostaan. Yllätyksekseni myös Trevor oli paikalla eikä ratsastamassa.
    ”Oh again here with the pony?”
    ”It’s. Still. Not. A. Pony” huokaisin raskaasti ja muka dramaattisesti ”vai etkö sä oo oppinu 37 vuodessa erottamaan poneja ja hevosia toisistaan?”
    ”Olenpa. Miksi sina hankinut nin pieni hevone?”
    ”Nonni ja sitte antaa olla. Te käyttä tuan saman keskustelun melekee joka ikine kerta. Jos ny vaa mennähän suaraa asiahan” serkkuni ääni kuului tuon toimistosta ennen kuin tuo ilmestyi näkyviin. Vasta kun tuo huomasi, että paikalla oli muitakin, tuon huomio siirtyi Trevorista Ilonaan.

    ”Sinä tairat olla Ilona?” serkkuni käänsi huomionsa vaalean brunettea naista kohden.
    ”Minni Vanha-aho, Minjan serkku. Tuo sankari tuossa on taasen Trevor Andrews.”
    Käteltyään Ilonan huomasin miten serkkuni huomio kiinnittyi kohti Oskaria.
    ”Oskari. Susi.”
    ”Mukava tavata. Ottakaa ny kahavia ennen, ku alootellahan.”
    Tottuneesti kävelin kaapille, josta poimin tasolle kolme mukia ennen kuin täytin niistä yhden kahvilla, joka vaikutti jopa yllättävän tuoreelta. Etsittyäni vielä minijääkaapista maitopurkin kaadoin siitä sopivan määrän omaan kahviini ennen kuin hain paikkani pöydän äärestä. Istuessamme kahvipöydässä serkkuni kyseli Ilonalta ja Oskarilta noiden ratsastustaustasta sekä hevosista.
    ”Me vähän miätittiin sellaasta jotta mä voisin vetää Ilonan valamennuksen ja te saatta sitte Minja mennä samalla kaavalla ku tähänkin asti. Mun pitää hoitaa tuas viälä pari juttua niihin kisoohin liittyen niin ensimmäästä ratsua voi kyllä ruveta jo laittamahan valamiiksi ja mennä maneesiin verryttelemään.”

    Ilonan ja Oskarin lähtiessä laittamaan Veeraa kuntoon en voinut olla kysymättä serkultani oliko Liljan varsa vielä Storywoodsissa.
    ”Kyllä se tuala pihatos on. Sehän käänty nyt kaksvuotiaaksi niin sen kans ollahan tehty ohjasajojuttuja ja kohta varmaan ajohommiakin. Voirahan vaikka käyrä kattomas sitä sitte ku ollahan saatu valamennukset lävitte?”
    ”No siis se olis kyllä kiva. Tai no enemmänki ehkä näyttää Ilonalle, kun minä ny oon varsan nähäny jo muutamankin kerran. Mutta minä meen kattomahan mikä tilanne tuala tallin pualella on ja näytän Ilonalle tiän maneesiin.”

    Päästessäni talliin ja karsinalle, jonka Ilona oli ottanut Veeralle käyttöön, oli tamma jo melkein valmis.
    ”Mä tuun teirän kans samaa matkaa maneesihin. Serkku lupasi tulla kohta perästä mutta tosiaan saat jo verkkaalla samanlaasella tavalla, ku mitä normaalistikki.”
    ”Joo. Mä laitan tälle vielä suitset niin me ollaan sitten valmiita” Ilonan vastaus kuului jostain Veeran toiselta puolelta ja pian tuo tulikin näkyviin tammansa kaulan ali.
    Lopulta pääsimme lähtemään kohti maneesia ja vaikka se oli pimeänä, vislasin ovella ennen kuin avasin oven ja päästin Ilonan ja Veeran sekä Oskarin maneesiin. Ennen kuin suljin maneesin oven naputtelin puolet hallin valoista päälle, sillä tiesin niiden riittävän hyvin tällaisella säällä.
    ”Ovi menöö kiinni” huikkasin vielä kuuluvalla äänellä ennen kuin aloin vetämään ovea kiinni, jotta Ilona osaisi varautua Veeran mahdolliseen säikähtämiseen.

    ”Haluaksä Oskari kattua täs maneesin pualella valamennusta vai mennähänkö tuanne kahavioon? Mä voin pyytää notta valamennuksen aikana käytetään mikkiä nii se kuuluu sinnekki hyvin.”
    ”Täs on ihan hyvä.”
    ”Okei, no sano vaa jos muutat miäles.”
    ”Joo.”

    Oli mielenkiintoista seurata miten Ilona verrytteli omaa ratsuaan, sillä rautias oli kuitenkin paljon tasokkaampi ratsu kuin Lilja. Tokikaan en itse ehkä ollut treenannut tamman kanssa aina sellaisella intensiteetillä kuin mitä olisi pitänyt, mutta minulla ei ollut myöskään mitään kiirettä saada Liljan tasoa nostettua, joten ehkä me joskus olisimme vielä kisaamassa samoissa luokissa Ilonan ja Veeran kanssa tai sitten me nousisimme vain HeA luokkiin. En tiennyt kauanko ratsukko oli kerennyt verryttelemään, kun serkkuni saapui paikalle ja valmennus pääsi kunnolla alkamaan.

    Serkkuni pitämää valmennusta oli mielenkiintoinen seurata, sillä tuolla oli täysin erilainen tapa valmentaa kuin Trevorilla. Serkkuni avasi tehtäviä ja sitä miltä niiden pitäisi satulaan tuntua paremmin kuin mitä amerikkalainen vastaparinsa ja vaikka en itse ollut ikinä ratsastanut tämän tason tehtäviä, ymmärsin silti, miten ne olisi pitänyt ratsastaa ja suorittaa. Harmikseni en voinut seurata valmennusta pitkään, sillä minun oli aika lähteä laittamaan Liljaa kuntoon ja verryttelemään tammaa omaa valmennustani varten.

    Storyn kenttä oli todella hyvässä kunnossa, joten saatoin verrytellä Liljan kunnolla ennen kuin käänsin kimoni turvan kohti maneesia. Hallin ovi aukesikin yllättäen itsenäisesti ja Ilonan ratsastaessa Veeran ulos, huomasin Oskarin livahtavan tuon vanavedessä ulos. Ratsastin Liljan maneesiin, jonka hiekalla serkullani sekä Trevorilla oli joku oma palaverinsa kesken. Odottaessani jotta mies olisi valmis kiinnittämään huomionsa meihin ja aloittamaan valmennuksen. Sen sijaan että olisimme joutuneet heti töihin, Trevor kysyi halusinko kouluaidat, jotta tietäisin vähän paremmin millaisen osan maneesista voisin rataani käyttää.

    Mä en tiedä mitä mä tein tällä kertaa erilaisella tavalla Liljan ratsastamisessa, mutta pieni kimoni tuntui jotenkin todella hyvältä ratsastaa ja jopa Trevor huomioi sen. Olihan Lilja ajoittain liikkunut näin hyvin, mutta ikinä en ollut tainnut päästä ratsastamaan kokonaista rataa lävitse juuri sellaisella liikkeellä kuin mitä tamma oli nyt liikkunut. Ehkä maisemanmuutos oli tehnyt tammalle hyvää ja se oli sen takia paljon innokkaampi liikkumaan eteenpäin. Tamman liike oli juuri oikealla tavalla voimakasta, eikä sellaista, että se johtuisi vain liiasta energiasta.

    Seuraavalla kierroksella Trevor keskittyi muutamaan pieneen yksityiskohtaan, jotka eivät oikeastaan vaikuttaneet suuremmin meidän suorittamisemme. Kuitenkin sillä, että Liljan sai asettumaan vielä vähän paremmin, tamman liikkuminen näytti vielä vain sulavammalta. Asetuksen lisäksi Trevor päätti laittaa meidät töihin myös siirtymien kanssa ja lopulta mies antoikin minulle luvan aloittaa omatoimiset loppuverryttelyt kimoni kanssa.

    Palattuamme Liljan kanssa takaisin talliin riisuin siltä varusteet ja loimitin tamman villaloimella ennen kuin etsin Oskarin ja Ilonan.
    ”Te ootta vissihi valamiita? Mun pualesta me voirahan kyllä lastata tammat ja lähtiä takaasin. Mä voin hoitaa Liljan sitte Hopiavuoressa.”
    ”Joo. Veeran tavaroita ei oo kyllä vielä pakattu autoon, kun en tiennyt, että onko se lukossa vai ei.”
    ”Ei se oo. Minä nappaan tuasta Liljan kamoja kans mukaha nii voiraan viärä niitä jo sinne. Kattoosiksä Oskari trailerin valamiiksi?”
    ”Joo.”

    Lopulta tavarat ja hevoset olivat pakattuna autoon ja traileriin jonka jälkeen kotimatka saattoi alkaa.

    • #9313 Vastaus

      Ilona Eronen
      Osallistuja

      Hurjan paljon tuotantoa! Nyt on panostettu valmennukseen. Kiitos Veeran valmentamisesta! Tästä saan itsekin ammennettua vaikka millä mitalla mahdollisia haasteita ja kehityskohtia oman ratsukon tulevia treenejä ja kisoja ajatellen. Hyvin huomioitu Ilonan jännitys valmennuksen aikana: totta kai sitä jännittää, ja totta kai se näkyy hevosessa. Hahmon persoonasta on saatu hyvin kiinni. Hienosti huomioitu kyllä muutenkin kaikkia hahmoja, ja rohkeasti tartuttu Ilonaan ja Oskariin näissä kaikissa tarinoissa.

      Alussa hitaalle hämäläisellekin (minä) viimein valkeni, miksi Minja alun perin muutti hevosensa Hopiavuoreen: hän tosiaan valmentautuu tässä lähitallilla, ja valmentautui jo aiemminkin. Se on tietenkin iso syy sille, miksi Minja ylipäätään on täällä: piti muuttaa lähemmäs. Se tekee täysin järkeä ja on osa punaista lankaa.

      Mietin jälkeenpäin, että saattoi olla aika haastava veto multa ottaa Minjalle entuudestaan vieras Oskari mukaan tälle matkalle, mutta oikeastaan se saattoi olla lopulta ihan hyväkin: nyt Minja on Hopiavuoren uusimpana tulokkaana vähän niin kuin tutustunut yhteen meidän tallityöntekijöistä. Ainakin jotenkuten. Tiedämme, ettei Oskariin ole ehkä aluksi silleen maailman helpoin päästä tutustumaan, mutta tässä oli tilaisuus siihen, ja nyt hahmoista voi tulla ainakin tuttuja, ja sitä voi hyödyntää joskus myöhemmissä tarinoissa. Kiva, että Oskari pääsi myös tutustumaan pariin uuteen valmentajaan. Mä tosin jotenkin etukäteen oletin, että tyyliin kaikki valmentajat tietävät vähintään nimeltä Olavi Suden pojan. 😀 Hyvä, että uusiakin tuttavuuksia voi vielä löytyä. Kolmannessa tarinassa Trevorin ja Oskarin keskustelu maneesissa oli kyl hauska. :DDD Trevor vaikuttaa varsin persoonalliselta hepulta. Ihan hyvä ehkä, ettei se valmentanut Ilonaa, kun se olisi varmaan kauhistunut noista suokkikommenteista… 😀

      Nyt sain taas oikein kunnolla vaikutteita, kun joka toinen puhui Sitä Vaikeaa Murretta. Siitäkin kiitos. Pitäisi tehdä tyyliin muistiinpanoja näistä tarinoista. 😀

    • #9316 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Paljon olisi kehuttavaa, mutta en viitsi toistaa jo sanottua. Sanonpa siis jotain muuta: kehun tarinan linkitystä Ilonan aiempaan tarinaan. Alussa kuvataan nimittäin samaa automatkaa ilman, että hetkestä tulee ollenkaan tylsä ja toisteinen. Koska matka on kerrottu jo Ilonan tarinassa, tässä on turhaa kertoa kaikkea uudelleen. Sen sijaan kohta on ratkaistu lyhyellä referaatilla, ja se on kyllä hyvä ratkaisu. Ei tule yhtään sellaista tän-mä-oon-jo-lukenu -oloa. Matkan sijaan tarina keskittyykin jatkamaan eteenpäin. Just tällaisia vastapalloja haluaisin itse saada: ei toistoa ja kaiken kukkuraksi vielä sen verran aukkoja siitä eteenpäin, että mahtuu itsekin kirjoittamaan uutta niin halutessaan. Tosi hyvin pelattu, pakko sanoa! Sosiaalisessa tarinoinnissa ja yhdessä leikkimisessä on tapahtunut nyt oikeasti mahtava taitoharppaus.

      Toinen juttu, jonka voisin nostaa esiin, ovat ryhmän roolit. Ilonan tarinassa automatkasta puheenjohtajan rooli lankesi eniten varmaan Oskarille, mutta sitä ei tiedä, johtuuko se siitä, että kertoja-Ilona kiinnittää tietenkin kaikista eniten huomiota Oskariin. Tässä tarinassa Minja on paitsi puheenjohtaja, myös jonkinlainen laumanjohtaja. Hän on hyvä valinta siihen rooliin tässä tarinassa. Minjahan tietää, miten Storywoodissa ollaan ja missä on mitäkin, joten luonnollisesti hän esittelee paikkoja ja auttaa muita alkuun. Sen lisäksi jo maastotarinoiden aikaan kävi ilmi, että Minja on luonteeltaan rento, tietyllä tapaa huoleton ja itsevarma. Ujommat Ilona ja Oskari luovuttavat aivan varmasti mielellään ohjat käsistään Minjalle uudessa paikassa.

  • #9407 Vastaus

    Minja Jaakkola
    Osallistuja

    ”Så har du tänkt? Skulle vi möte när jag kommer på Finska? Jag kommer 23.2 och jag går backa på Sverige 3.3. Min skedule är inte full so jag kan hitta tiden att kom på där. Har du den lilla hästen på den samma stallet?”

    Peterin viesti tuli taas ihan yllättäen. Tokihan se oli myös odotettavissa, sillä en ollut ikinä vastannut mitään miehelle, osin koska mä en tiennyt, että mitä mä haluaisin vastata. Ehkä tapaaminen voisi olla järkevää, sillä se tarjoaisi mahdollisuuden puhua asioista kasvotusten ja saada vastauksia sellaisiin kysymyksiin, jotka mieltäni olivat painaneet varsinkin silloin kun radiohiljaisuus välillemme oli laskeutunut.

    Muutaman päivän pohdittuani avasin viimein keskustelun, jotta saatoin lähettää oman vastaukseni.

    Jag vet inte att är det bra ide för att möte. Jag vet att vi har som historien och det kan är litle hart att hörä men jag behöver det inte. Det var kul sen men jag vet inte att vill jag tycka har det samma igen.

    Men när du ville möte jag vill tycka är honest och sa det nu. Vi kan möte ligga över på en kaffe men det vill är på en some cafe eller nogon på den kinda ligga platsen.

    Jag inte har min häst på den samma stallet. Vi liver på andra sidan Finska.

    Lähetettyäni viestini palautin puhelimeni takkini taskuun ja poimin Liljan varusteet mukaani. Huomenna olisi edessä minicupin seuraavan osakilpailu, joten tänään kävisimme kimoni kanssa vain kävelemässä maastossa pitkin ohjin jonkin lyhyen ja rennon lenkin. Vielä hakiessani kimoa tammaa tarhasta mietin sitä mitä tapahtuisi sen jälkeen, kun Peter lukisi vastaukseni viestiinsä. Kuitenkin kuullessani kimon hörisevän minulle kaikki ylimääräiset ajatukset katosivat mielestäni ja saatoinkin keskittyä vain Liljaan.

    Olimme maastoilleet Liljan kanssa muutamaan kertaan Ilona ja Veera seuranamme, sekä välillä mukaan oli lähtenyt myös muita Hopiavuorelaisia. Tänään kuitenkin maastoilisimme ihan vain kahdestaan, vaikka toisaalta seurastakaan en kieltäytyisi, jos joku haluaisi lähteä kanssamme rauhalliselle kävelylenkille. Availlessani tamman loimen solkia en malttanut odottaa, jotta kevät saapuisi sen verran että loimittaminen ei välttämättä olisi enää pakollista. Olisihan kimo ehkä jo nyt pärjännyt ilman loimia, mutta en halunnut ottaa sitä riskiä, jotta tamma jumiuttaisi lihaksensa ja sen vuoksi kisasuorituksemme voisivat mennä huonommin.
    Kuitenkin kevään saapumisesta vihjasi muutamat irtoavat valkoiset karvat ja kumisuan rapsuttavasta tunteesta nauttiva pieni kimo suomalainen. Koska meillä ei ollut Liljan kanssa mihinkään kiire käytin tamman harjaamiseen reilusti aikaa ennen kuin tiputin viimeisenkin harjan tamman harjapakkiin ja nostin satulan käsiini. Asetettuani satulan tammani selkään varmistin, jotta se olisi hyvällä paikalla ennen kuin kiinnitin vyön. Ennen suitsia poimin kypäräni harjapakin vierestä sekä laitoin sen päähäni ja kiinnitin remmin ja tarkistin että hanskani olivat matkassa sekä kaikki muut tarvittavat tavarat. Lopulta me molemmat olimme Liljan kanssa valmiita ja talutettuani tamman tallipihalle kiristin vielä vyötä ennen kuin laskin jalustimet ja ponnistin tammani satulaan.

    Lilja asteli eteenpäin reippaalla askelluksella pienet kimot korvat niin hörössä kuin vain pienellä tammalla saattoi olla. Annoin tamman astella vapaalla ohjalla eteenpäin ja jos Lilja halusi jäädä katselemaan jotain, tarjosin tammalle siihen mahdollisuuden, sillä meillä ei ollut tänään mihinkään kiire. Tokihan minulla oli erään artikkelin deadline lähestymässä mutta päätin olla stressaamatta asiasta ja keskityin vain nauttimaan tammani askelluksesta ja keväisestä päivästä. Maastolenkkimme taisi kestää ainakin vartin pidempään nauttiessamme rauhallisesta menosta sekä hiljalleen näkyviin ilmestyvistä kevään merkeistä. Palatessamme takaisin Hopiavuoreen minulla oli sellainen tunne, että jos Lilja osaisi hymyillä tammani hymyilisi varmasti hyvinkin leveästi.

    Hoidettuani Liljan takaisin tarhaansa, oli aika ottaa tamman varusteet tehoputsaukseen, jotta kaikki olisivat varmasti valmiina seuraavan päivän kisasuoritusta varten. Olin kerennyt tekemään aamulla jonkin verran töitä ennen kuin lähdin kohti Hopiavuorta, jotta saatoin pakata Liljan varusteet autoon omiani unohtamatta. Tarkistettuani vielä kerran, jotta kaikki olisi varmasti pakattuna suuntasin hakemaan tammaani tarhastaan. Liljan ollessa suulissa riisuin tamman loimen sen yltä ja viikattuani sen sivummalle oli aika poimia kumisuka tamman harjapakista ja lähdin pyörittelemään sitä pitkin kimoa karvapeitettä.

    Lilja nautti saamastaan huomiosta ja joistain paikoista mistä tammaa alkoi jo kutittamaan, rapsuttelin tammaa hieman pidempään ennen kuin oli aika vaihtaa harjaa ja jatkaa tamman harjaamista. Harjattuani tammani huolellisesti vaihdoin harjan vielä kerran, jotta sain selvitettyä vielä Liljan harjan sekä hännän. Jouhien ollessa takuttomana etsin harjapakista kuminauhapussin ja aloin ensin letittämään tammani vaaleita jouhia, kunnes kieputin letit sykeröiksi. Sykeröittämisen ohella vietin myös lisää aikaa rapsutellen tammaani ja lopulta jouduinkin hieman kiireellä tekemään viimeiset sykeröt, jotta kerkeäisimme lähtemään ajoissa kohti Storywoodsia.

    Storywoodsiin päästessäni purin Liljan kopista ja talutin sen tammatalliin, jotta saatoin alkaa varustamaan kimoani. Oli jotenkin mielenkiintoista kuinka rauhallista tammatallissa olikaan, vaikka tallipihalla kävi kuhina ihmisten laittaessa ratsujaan kuntoon. Toki osa myös verrytteli tai jäähdytteli omia ratsujaan ennen ja jälkeen suorituksensa. En tiennyt miten Jannalla tai Niklaksella olivat omat luokkansa menneet sillä emme olleet tulleet samalla kyydillä.

    Lilja tuntui verryttelyssä sopivan reippaalta ja innokkaalta lähtemään suoritukseemme. Lopulta kuulinkin meidät kuulutettavan valmistautumaan maneesiin ja muutamaa minuuttia sen jälkeen sainkin ratsastaa tammani valkoisten aitojen sisäpuolelle. Tervehdittyäni tuomaria pyysin tammani liikkeelle ja suorituksemme ei lähtenyt ainakaan liian vahvasti liikkeelle. Ratsastaessani E-L välillä kymmenen metrin volttia harjoitusravissa minusta tuntui, jotta Lilja liikkui todella kivasti eteenpäin ja varsinkin kääntäessäni tamman nenän L: ässä kohti B:tä jotta saatoin ratsastaa keskiravissa koko rata leikan, minusta tuntui jotta Lilja vain lensi eteenpäin. Keskikäynti sekä harjoituslaukka olivat meille tänään sellaisia kompastuskiviä jotta tiesin mitä varmasti seuraavien viikkojen treeneissä tultaisiin hiomaan ja paljon koska Trevor ei varmasti antaisi meidän päästä pälkähästä.

    Loppuratamme sujui ainakin omasta mielestäni vähän paremmin ja ratsastaessani Liljan pois radalta tamma sai todella suuret rapsutukset kiitokseksi. Loppuverryteltyäni tammani ratsastin sen suoraan tammatalliin ja päätin ottaa vielä oman aikani sen pois hoitamiseen ennen kuin totesin että voisin todennäköisesti lainata jotain karsinaa muutaman minuutin ajan. Liljan jäädessä odottamaan paluutani suuntasin takaisin maneesiin hakemaan tuloskaavakkeemme. Nähdessäni osan pisteistämme irvistin itselleni sillä nähdessäni kolmosen sekä neljä puoloisia en tajunnut, että olin ratsastanut niinkin huonosti.

    Kokoon kasaamamme prosentit eivät lopulta yllättäneet minua ja varsinkin nähdessäni pisteemme tiesin, että seuraavalla viikolla joutuisimme todellakin töihin. Seurasin muutaman radan ennen kuin palasin takaisin tammatalliin hakemaan Liljaa väliaikaisesta asumuksestaan jotta saatoin lastata sen takaisin traileriin ja lähteä suuntaamaan kohti Hopiavuorta.

    • #9409 Vastaus

      Sonja T.
      Valvoja

      Haa, tätä Peteriä nyt lykätään tarinaan taas eikä vieläkään tämä oman elämänsä ullataalasmaa saa selkoa, että kuka, mitä, miksi ja häh. Innolla odottaen!
      Muutenkin tässä on tosi paljon kaikkea, arkista maastolenkkiä ja sitten yhtäkkiä ollaan kisoissa. Tai ei yhtäkkiä, kun tarkemmin luki niin olihan siinä muutamalla sanalla mainittu että sinne Storywoodiin lähtettiin. Ekalla kerralla (hieman huolimattomasti, myönnän) lukiessa jäi ensimmäiseksi ajatukseksi että hetkinen, mitä tässä just tapahtui.

    • #9610 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Paljon on saatu mahtumaan yhteen tekstiin. 😀 Toisaalta se kertoo kuitenkin myös siitä, että Minjalla ja Liljalla on nyt melko hektinen elämä, kun on kisoihin valmistautumista ja kaikkea. Hieman tässä on myös viboja siitä mun Kultaisen Nuoruuden ajasta, kun kirjoittelin heppatarinoita hoitoviekkuihin uskollisesti joka päivä. Jotenkin tulee nostalginen olo. Se voi johtua heppakeskeisyydestä ja nopeista siirtymistä tekstissä.

      Hahmojen historia on musta aina kivaa, jos se kerrotaan mulle tällä tavalla tarinan lomassa hienosti. Ei tosiaankaan mene infodumppaukseksi. Tykkään myös kehitellä omia teorioitani ihan rauhassa.

  • #9621 Vastaus

    Minja Jaakkola
    Osallistuja

    Selkeesti nyt on vain ollut pakko puskea tekstejä vain valmiiksi vaikka laatu kärsiikin… Ehkä ens kerralla teksti on vähän jotain laadullisempaa

    Helmikuu 2023

    Mä olin yrittänyt unohtaa koko Peterin olemassaolon sen jälkeen, kun tuo oli viestittänyt minulle. Ehkä samalla mä yritin suojella itseäni siltä, että se mitä tapahtui 2020 ei toistuisi uudelleen. Olisihan mun ehkä pitänyt silloin olla itsekin varovaisempi, mutta toisaalta asiat etenivät myös niin nopeasti, jotta sekin saattoi omalta osaltaan hämätä mun arvostelukykyä.

    Onneksi edessä oli minicupin toinen osakilpailu, joten saatoin keskittyä siihen. Me oltiin avattu koko cup yllättävän hyvällä tulostasolla, sillä tasan 80 % oli meidän paras tulos ikinä. Tokihan kun me oltiin nostamassa tasoamme helposta B:stä helppoon A:han oli ymmärrettävääkin, jotta tulostaso voisi heitellä, varsinkin kun ikinä ei voinut olla varma siitä, että millaisella mielellä pikkukimo oli. Kisoihin treenaaminen ja kisamatkat olivat auttaneet mua tutustumaan paremmin myös Ilonaan ja omalla tavallaan mä olin yllättynyt siitä, kuinka helposti lopulta olinkin löytänyt uusia tuttavuuksia Hopiavuoresta.

    Toki muidenkin tallilaisten kanssa oli tullut tutustuttua mutta Ilonan kanssa olimme tutustuneet lähimmiten.

    Maaliskuu 2023

    När du vill möte vi kan gör det på torsdag. När du hade din hemres på fredag?

    Har du en bil här eller tar du tåget?

    Det passar. Jag har inte några bil här som jag skulle ta en tåg. På vilket stationen jag moste köpä min biljetten?

    På Seinäjoki. Du kan skicka en meddelande för mig när du vet att vilket tidet tåget är här. Jag kommer på stationen so du kan kom med mig på de kaffeteria.

    En tiennyt millainen virhe oli suostua lopulta tapaamaan Peter kaikkien näiden vuosien jälkeen. Toisaalta nyt minulla olisi mahdollisuus kysyä tuolta mitä mä tein väärin, jotta tuo päätti unohtaa olemassaoloni melkein kolmeksi vuodeksi. Tokihan voisi hyvinkin olla, että mä olin ollut Peterille toinen tai ties monesko nainen. Olihan Trevor jossain kohtaa vihjannut, että ei ratsastajiin kannattanut luottaa varsinkaan tuolla tasolla. Ainakaan jos he olivat yhtään sen kaltaisia kuin Peter. Kai mun olisi sen kerran pitänyt uskoa toista, vaikka välillä tuntuikin siltä, että Trevorin suusta ei tullut mitään järkevää ulos silloin kun toinen sen avasi.

    Förlåt. Jag kan inte kom och möte du. Jag har en unexperade job möte i morgon.

    Mä en jaksanut edes yllättyä tästä käänteestä. Tai siitä että meidän viimeinen startti minicupissa meni Liljan kanssa ihan penkinalle.

    Huhtikuu 2023

    Kevät oli ilmestynyt ryminällä ja siltä tuntui myös valkoisen karvasateen saapuminen. Jo hetken olin miettinyt helpottaisinko elämääni klippaamalla Liljan, mutta kuitenkin tamma sai pitää karvapeitteensä. Eihän kimo kovinkaan pörröinen ollut, mutta silti siinä tuntui olevan talvikarvaa, vaikka toiselle hevoselle jaettavaksi. Hikiviila sekä harjakivi olivat olleet jo useamman viikon meidän ystävämme ja hitaasti mutta varmasti irtoavan karvan määrä taisi olla viikoittain pienentymään päin.

    Kevään ja Ilonan varsainnostuksen seuraaminen oli saanut minut miettimään myös sitä, varsottaisinko Liljan myös jo nyt. Eihän kimo vielä toisaalta vanha ollut, käännyttyään vasta seitsemänvuotiaaksi, mutta toisaalta ikinä ei voinut tietää olisiko edessä päivä, viikko, kuukausi vai vuosi. Tamman edellisen varsan jäädessä serkkuni omistukseen olin toisaalta päässyt seuraamaan tamman jälkeläisen kasvamista ja kehittymistä, enkä yhtään toisaalta ihmettelisi, vaikka saisinkin olla mukana Viljan koulutuksessa, kunhan tammavarsa vain vielä hieman kasvaisi ja kehittyisi.

    Toisaalta toukokuun ollessa jo ovella, en tiennyt olisiko ihan liian myöhäistä alkaa etsimään oria ja olisiko jokaisen orin jalostuskirjat jo täynnä tälle vuodelle. Serkultani toisaalta saattaisi löytyä jokin ori, jota voisin Liljalle käyttää, jos vain vaihtoehdot olisivat kivoja. Serkkuni toisaalta osaisi varmasti auttaa minua varsapohteissani, joten ehkä ei olisi ollenkaan huono ajatus puhua tuon kanssa siitä olisinko auttamattomasti myöhässä tämän vuoden siitoskauden kanssa.

    Samalla täytyisi ehkä myös päättää hyppäisinkö yhden keikan ajaksi takaisin freelancer saappaisiin ja suuntaisinko takaisin Falkencruzien kartanolle. Paikkaan josta kaikki sai alkunsa kolme vuotta sitten ja paikkaan missä kaikki saattaisi myös lopullisesti päättyä.

    • #9624 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      No on Minjallakin paljon mullistuksia elämässään! On kisaamista cuppeja myöden, samalla totuttelu Hopiavuoreen ja sitten hän antaa vielä lisätä soppaan tämän Peterin. Mun mieli alkaisi oiria jo näistä kaikista isoista elämänmuutoksista, mutta Minja lisää soppaan vielä oma-aloitteisesti lisää sellaisia asioita, jotka katsotaan suuriksi stressitekijöiksi. Minkä tahansa lemmikin hankkiminen on (vaikkakin ihanaa, myös) ihan kamalan stressaavaa. Oman tamman varsottaminen on aikamoista, kun pienin todennäköisyyshän on siihen, että tamma selviytyy terveenä ja tekee terveen varsan. Tähän päälle vielä vähän työkuvioita. Kertookohan tämä teksti siitä, miten Minja on poikkeuksellisen vahva henkisesti? (T. mä, joka just makasin aamupäivän raatona sängyssä, koska mulla oli poikkeuksellinen työviikko ja eilen poikkeukselliset iltamat, koska mulla on yksi kappale uutta ystävää, joka tuli vanhaan tuttuun porukkaan mukaan…)

    • #9645 Vastaus

      Ilona Eronen
      Osallistuja

      Sattuneesta syystä otan tässä nyt nopsasti kantaa vain varsa-aiheeseen. 😀 Jee!! Minja ei ole ollenkaan myöhässä, harva edes näin alkukevään kiimoista tiinehtyy (ja kesävarsa on muutenkin paljon helpompi pitää hengissä), ja kyllä varmasti noin hyvillä suhteilla orin saa lyhyelläkin varotusajalla lainaan. Siinä mielessä Minja on oikein hyvässä asemassa, kun on noin sisäpiirissä Storywoodsissa, jossa riittää jalostusmateriaalia, josta valita. Vaikka astuttaisi vasta heinäkuussa, ei olisi mitään kiirettä. Päin vastoin, minusta tässä ollaan ihan ajoissa liikkeellä! 😀 Antaa mennä vain!! :DD Lisää suokkivarsoja! Tämä onkin sellainen aihe, josta mulla riittää tarinaa ja kommentoitavaa loputtomiin, heh. Odotan innolla, jos tarina tosiaan lähtee tähän suuntaan. Ihan jo syyhyttää valmiiksi, että voi jonkun kanssa yhdessä pohdiskella suokkijalostuksen kulmakiviä! :DD

  • #9860 Vastaus

    Minja Jaakkola
    Osallistuja

    Laatu on taas täys peruna, mutta yritän nyt vaan julkasta mitä tiedostoihin ilmestyy kun ahdistaa ja blokkaa ja stressaa… Ehkä joskus näissä on taas pointteja ja laatua.

    Kesäkuu 2023
    1/2

    Meidän kesäkuu alkoi kisareissulla Venäjälle. Marshallin kotona kilpailtiin Summer Palooza kilpailuiden merkeissä ja koska alin luokka oli Helppo A, mä uskalsin ilmoittaa Liljan mukaan. Olihan se ehkä vähän hassua lähteä kilpailemaan ulkomaille suomenhevosen kanssa, vaikka onnekseni kisalistalla näytti olevan muitakin suomenhevosratsukoita ja Jussi lähti Storystä suokin kanssa matkaan, joten mulla olisi joku, jonka kanssa mä voisin jutella asioista. Tokihan Hopiavuoresta oli muitakin näissä kisoissa, kun Marshall oli lähtenyt kisaamaan kuin myös Sonja ja Ilona.

    Omalla tavallaan mä en ollut tutustunut kenenkään muun Hopiavuorelaisen kanssa just sellaisella tavalla kuin mitä me oltiin Ilonan kanssa tutustuttu. Tokihan yhteiset valmennusmatkat olivat tarjonneet mahdollisuuden sille + varsinkin eräs rasittavan utelias valmentaja, mutta silti mulla oli ajoittain sellainen tunne kuin olisin täysin ulkopuolinen. Tokihan mä olin liittynyt tallin porukkaan ihan uutena ja kaikilla olisi varmasti jo omat porukkansa syntyneet ja tallin kävijät olivat jo jopa toisessakin polvessa Jannan tyttären merkeissä.

    En mä tarkalleen tiedä, että mitä mä olisin odottanut löytäväni talleilta – välttämättä en ainakaan romanssia Peterin jälkeen – mutta ehkä silti jotain. Olihan mun ollut pakko myöntää se itselleni, jotta olin välillä seurannut hieman kateellisena Ilonan, Oskarin ja Alexin menoa, sillä kolmikko tuntui pelaavan hyvin yhteen. Toisaalta myös Venäjälle päästessäni oloni tuntui siltä kuin olisin tunkeillut toisten piiriin nähtyäni, kuinka ystävällisesti Marshallin vanhemmat kohtelivat Sonjaa. Vaikka punapiirteinen mies kertoikin, jotta olisin tervetullut majoittumaan heille, kiitin tarjouksesta, ennen kuin lopulta kuitenkin kieltäydyin ilmoittaen, että hevosrekassa olisi ihan hyvä. Oli ehkä mun ja Jussin molempien kukkaroiden onni – toki uskalsin epäillä, että mies ei maksanut tästä reissusta penniäkään – jotta tuolla oli sellainen ajokortti, joka riitti pienen hevosrekan ajamiseen.

    Hevosrekassa majoittumista saattoi parhaimmillaankin verrata matkailuautossa majoittumiseen. Tokihan siitäkin sai miinustaa sellaisen luksuksen kuin ruuanlaittotilat, joten tarvittiin omanlaistaan seikkailunhalua, jotta tällaisessa majoituksessa halusi majoittua. Tokihan nyt kun jaoimme koko livingin kahdestaan, ei se ollut kovinkaan ahdas, mutta saatoin vain kuvitella kuinka ahdasta siellä olisi varsinkin, jos mukana olisi useampi ihminen. Saati jos matkassa oltaisiin pidempään kuin mitä me olisimme. Me kisasimme molemmat heti kuun ensimmäisenä päivänä, joten oikeastaan saatoimme päättää, jotta olisimmeko matkassa koko kilpailuiden ajan, vai lähtisimmekö ajamaan kohti suomea jo torstai-iltana.

    Jussin rauhallisuus taisi tarttua minuunkin, sillä vaikka olin pohtinut sitä, kuinka stressaisin kisamatkalla ja saisinko nukuttua yhtään starttia edeltävänä yönä. Kuitenkin nukahdin yllättävänkin rauhalliseen ja hyvään uneen, joka kesti aina siihen asti, että ensimmäinen kello herätti meidät kisa-aamuun. Paremmin tottuneena aikaisiin aamuihin sekä tällaiseen reissaamiseen Jussi kävi hoitamassa molempien ratsut, ennen kuin oli aika tehdä jonkin asteinen aamupala ja vaihtaa kisavaatteet päälle. Tai no ainakin itse puin collareiden ja hupparin alle kisavaatteeni, vaikka Jussilla olikin aikaa käydä vaihtamassa omansa paljon myöhemmin.

    Me ei oltu kisattu viimevuosina paljoakaan Liljan kanssa, joten mä olin positiivisesti yllättynyt siitä, miten rento ja rauhallinen tamma olikaan jaba karsinassaan. Suureksi onnekseni tamma ei ollut myöskään nukkunut lantakasassaan, sillä olin käyttänyt enemmän kuin reilusti aikaa ja resursseja siihen, jotta olin saanut kimoni näyttämään kimolta. Pienen tammani rouskutellessaan heiniään, aloin availemaan tamman talliloimen solkia ja kuorimaan sitä pois tamman päältä. Loimen siirryttyä karsinan ulkopuolelle nostin harjapakin karsinan sisäpuolelle ja aloin puunaamaan muutamaa irtokarvaa ja jostain löytynyttä pölykerrosta pois kimosta karvasta. Eihän Lilja ollut yhtä hyvännäköinen kuin varmasti kaikkien muiden osallistujien ratsut, kimon ollessa pitkällä kesäkarvalla eikä klipattuna siistiksi.

    Jaba-alueella kuului sekoitus erilaisia kieliä ihmisten ollessa joko vain hoitamassa ratsujaan tai sitten valmistautuessaan omaan starttiinsa. Koska Liljassa ei ollut paljoakaan tekemistä, pääsin nopeasti mallailemaan huopaa sen selkään, ennen kuin kaivoin kisakaapista tamman koulusatulan käsivarsilleni. Jussin tarjoama ylimääräinen käsipari tuli todellakin tarpeeseen siinä, jotta pääsin tamman karsinaan ilman isompia kolhuja niin itselleni tai satulalle. Asettelin satulaa liioitellun kauan Liljan selkään, ennen kuin pujotin satulan suojaa paikallaan pitävän kuminauhan pois satulan siiven alta. Nakattuani suojan ovella seisovalle miehelle, poimin satulavyön käsiini ja kiinnitin sen soljet vastinhihnojen ensimmäisiin reikiin. Tässä vaiheessa en kokenut vielä tarpeelliseksi kiristää vyötä kunnolla, sillä minun täytyisi laittaa myös itseni kuntoon ennen kuin olisi aika suitsia Lilja ja lähteä lämmittelemään.

    Astuttuani karsinan ulkopuolelle, olin tyytyväinen siitä, jotta kisakaapin oven sisäpuolella oli pieni peili. Vuosien saatossa sen pinta oli naarmuuntunut niin, että oikeastaan tässä vaiheessa oli jo hieman hankalaa nähdä itseään. Kuitenkin hämyinen kuva oli edelleen sen verran selkeä, jotta saatoin todeta, että en näyttänyt kovinkaan kauhealta. Painettuani kypäräni päähäni ja naksautettuani sen soljen kiinni, tarkistin vielä, jotta minulla olisi varmasti hanskani mukana, ennen kuin sain yllätyksekseni vain tarttua Liljan ohjiin. Jussin autettua minut tammani selkään, oli aika suunnata verryttelemään.

    Alkuun Lilja tuntui hieman tahmealta ja jäykältä, joten keskityin vain verryttelemään tammaa. Jussi tarjosi minulle hyviä vinkkejä ja neuvoja siihen, kuinka voisin jumpata tammaa ja hitaasti, mutta varmasti Lilja alkoi liikkumaan paremmin. Kimon alkaessa liikkumaan paremmin, päätin jättää verryttelyn lyhyeen, sillä en halunnut käyttää Liljan kaikkia paukkuja väärällä kentällä. Vaikka annoinkin tammani siirtyä vapaaseen käyntiin, yritin silti pitää sen kävelemässä aktiivisella askelluksella. Lopulta meidätkin kuulutettiin valmistautumaan omaan suoritukseemme ja tässä kohtaa oma jännitykseni alkoi oikeasti nousemaan.

    Kuitenkin ratsastaessani Liljan radalle, minut valtasi yllättävä rauhallisuuden tunne. Keskityin radalla vain jokaiseen tehtävään ja tiehen, jonka ratsastaisimme. Lilja tuntui radalla todella hyvältä ja ihmettelinkin missä tällainen liike tammassa oli piilotellut. Radan jälkeen en voinut olla kuin tyytyväinen suoritukseemme – prosenteistamme huolimatta.
    ”No ei teillä ainakaan paskasti mennyt, 84,838 %” Jussi kertoi ojentaen minulle samalla tuomarinpaperia.
    ”Häh?!? Et oo tosissas!” Puskahdin epäuskoisena.
    ”No katto ny itte.”

    Tutkiessani paperiamme ja numeroitamme, tajusin että toinen ei todellakaan valehdellut.
    ”Siis mä en tajua miten me tehtiin tommonen tulos. Kun miettii että millainen etana tää oli verkassa.”
    ”No mutta tuo on kyl mahtava tulos ettäkä te paljoa hävinnyt voittajalle. 0,451 % voittajasta.”
    ”Siis tää on kyl Niin Uskomatonta.”

    Uskomattomammaksi se muuttuikin, seistessämme palkintojenjaossa toisella sijalla. Minun ja luokan voittaneen Reija Käkiharjun sekä Sotamaalauksen Helmenvalkean takana oli puoliverisiä ja muita ratsuja. Palatessamme takaisin jaboille, minun oli pakko ottaa kuva tammastani puna-valkoisen ruusukkeen roikkuessa suitsista. En tiennyt olisiko Jussi jo jakanut uutiset serkulleni, mutta lähetin silti tuolle kuvan tammastani omien tunnelmieni kanssa. Liljan ollessa hoidettuna takaisin karsinaansa, oli aika vaihtaa huomio kimosta tammasta ruunikkoon oriin.

    Jussi ja Martti olivat paljon kokeneempia kisaajia, joten olikin tavallaan yllätys, jotta ratsukko ei kerännyt kuin 65,039 %. Vaikka itse olisin ollut varmaan hyvinkin pettynyt tuollaisesta tuloksesta tällaisissa kisoissa, ei se tuntunut olevan Jussille kovinkaan suuri isku. Martinkin ollessa hoidettuna pois, seurasimme vielä luokan loppua sekä seuraavaa luokkaa, ennen kuin kävimme kävelyttämässä ratsujamme. Puhuessamme siitä, milloin lähtisimme kotiin ehdotin, josko seuraisimme seuraavan päivän ensimmäisen luokan ennen kuin pakkaisimme auton ja suuntaisimme kotiin.

    Viikkoa myöhemmin oli aika pakata pieni kimo taas kerran koppiin ja suunnata tällä kertaa kohti Seppelettä. Olin ilmoittanut Liljan kilpailemaan Seppele Cup:in avoimeen sarjaan Helppoon A:han. Lähtöpaikka luokan viidentenä tarkoitti sitä, että meidän täytyisi tehdä mahdollisimman hyvä tulos, jos haluaisimme lähteä kotiin rusetin kera. Kuitenkaan tänään ei ollut meidän päivämme, sillä onnistuimme keräämään vain 59,260 % tästä luokasta.

    Vaikka tällainen mahalasku harmittikin Venäjällä tapahtuneen onnistumisen jälkeen, ottaisin tästä opikseni ja yrittäisin treenata parhaani mukaan seuraavalla viikolla järjestettävää Åland Weekendiä varten, jossa starttaisimme HeB K.N. Specialin sekä HeA:1:sen.

    • #9861 Vastaus

      Sonja T.
      Valvoja

      Minä tunnistan niin tämän tyypin, joka ei oikein tunnu pääsevän talli- tai muuhunkaan porukkaan sisälle ja harmittelee sitä itse mielessään. Sonjakin oli aluksi vähän sellainen! Ja sitten mieluummin nukkuu omassa rauhassaa hevosrekassa kuin menee jonnekin vieraan luo vaikka kuinka olisi kutsuttu.
      Se tästä jäi ensin ihmetyksen aiheeksi, että kuka kumman Jussi, mutta jos tulkitsin oikein niin joku Minjan kaveri Storywoodista ja kanssakisaaja. Sinänsä vähän hämmentävä sivuhahmo kun ei tiennyt että kuka ja mitä ja miksi ja missä suhteessa on Minjaan. Mutta ilmeisesti siis ei ainakaan romanssia ole.

    • #9893 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Olihan ainakin kisakokemus, jossa oli positiivistakin mukana. 😀 On kyllä ikävä tunne, kun kokee, ettei pääse porukkaan. En ole vielä aikuisenakaan oikein keksinyt, miten se tapahtuu. Jostain mun elämään vaan on spawnannut ihmisiä niin, että yksi päivä ne olikin siinä. Kävisipä niin Minjallekin.

  • #9914 Vastaus

    Minja Jaakkola
    Osallistuja

    Kesäkuu 2023
    2/2

    ”… Ja Minja ja Lilja, mutta hehän nyt sinne Venäjällekin tulivat omalla kyydillään….” oli ainut mitä kerkesin kuulemaan ennen kuin painoinkin kantani mahdollisimman hitaasti takaisin lenkkariini ja hiivin pois Hopiavuoren tuvan eteisestä. Vaikka en ollut kuullutkaan keskustelusta oikeastaan mitään muuta, saatoin vain olettaa, jotta se liittyi Åland Weekendiin ja kuljetuksiin. Osallistujalistalla oli useita sellaisia nimiä, jotka olin alkanut hiljalleen yhdistämään kanssatallilaisiin sekä heidän hevosiinsa.

    Vaikka Eetun kotiin asteleminen ei vieläkään ollut mitään luonnollisinta, olin silti ajatellut käydä katsomassa, jos tuvassa olisi ollut joku, joka olisi halunnut lähteä kanssamme maastoon. Menneen puolen vuoden aikana en ollut oikestaan kerennyt luomaan sen suurempia suhteita suurimman osan tallilaisten kanssa. Tokihan alkuunsa aikaa meni siihen, jotta löysimme Liljan kanssa taas meille sopivat rutiinit uudella tallilla ja välttämättä en ollut aina edes ollut paikalla samaan aikaan kuin muut. Ilonan kanssa olimme todennäköisesti tutustuneet nopeiten vain sen vuoksi että meillä molemmilla oli suomenhevoset.

    Eiväthän Lilja ja Veera Hopiavuoren ainoat suomenhevoset olleet, mutta muiden suomenhevosten omistajia tai ylläpitäjiä en ollut vielä onnistunut näkemään. Tokihan olin vaihtanut muutamia sanoja muidenkin hevosten omistajien kanssa, mutta mitään syvällisempää tutustumista en ollut vielä päässyt tekemään. Tokihan omalla tasollaan asiaan saattoi vaikuttaa myös se, jotta työssäni jouduin olemaan sosiaalinen ja ajoittain minusta tuntui kuin työpäivä valuttaisi koko sosiaalisen patterini nollille. Toisaalta nyt kun aloin olemaan paremmin perillä uudesta talosta ja sen rutiineista, kuin myös niistä henkilöistä, joilta voisin kysyä tiettyihin aiheisiin liittyviä kysymyksiä, työntekonikin alkoi olemaan hieman helpompaa. Ajoittain oli jopa mahdollista tehdä töitä etänä ja tätä mahdollisuutta olinkin hyödyntänyt aina kun vain artikkelit sen sallivat.

    Päästessäni tarhalle, jossa pieni kimoni tarhaili, suuntasin suoraan sen luokse ja kiedoin käteni tamman kaulan ympärille. Lilja hieman ihmetteli yllättävää hyökkäystäni, mutta lopulta tamma päätyi vain huokaisemaan syvään ja jatkamaan nuokkumistaan auringossa. Hengiteltyäni useamman minuutin ajan tammalleni ominaista tuoksua, saatoin viimein irrottaa käteni valkoisen kaulan ympäriltä ja rapsuttelin hajamielisesti vaaleaa lapaa. Lopulta sain itseni taas liikkeelle ja tartuin kiinni tamman riimusta, taluttaakseni sen portille jonka toiselta puolelta poimin riimunnarun käteeni ja kiinnitin sen lukon tamman riimuun. Avattuani portin ohjasin Liljan kulkemaan siitä ensin, ennen kuin käänsin vaalean nenän kohti porttia, jotta saatoin sulkea kahvat.

    Matkalla eteisestä tarhalle olin heittänyt romukoppaan suunnitelmani ratsastamisesta ja lähdinkin vain kävelemään kohti maastopolkuja, Liljan seuratessa perässäni. Kävellessämme pohdin kaikkea muutostamme Peterin yllättävään yhteydenottoon ja reissuuni Hannaby Hanami Weekille. Ruotsista ajatukseni kääntyivät Summer Palooza matkaan ja yhteiskyytiini Jussin kanssa. Hyväksyessäni serkkuni tarjouksen siitä, että pääsisin tarvittaessa samalla kyydillä en osannut ajatella sitä, miltä se vaikuttaisi muiden silmissä.

    Yhteiskyyti tarkoitti sitä, jotta saatoin ainakin osin keventää omia matkakulujani ja toisaalta matkanteko toisen kanssa oli aina paljon mukavampaa kuin yksin reissaaminen. Varsinkin pidemmällä ajomatkalla juttuseura ei ollut pahitteeksi ja toisaalta Jussin kanssa oli jotenkin helppo jutella, vaikka emme tunteneetkaan toisiamme niin läheisesti. Tokihan olin – ainakin omasta mielestäni – ihan hyvissä väleissä kaikkien serkkuni työntekijöiden kanssa, vaikka varsinkin Trevor koettelikin tasaisesti kaikkien huumorintajua. Ehkä myös se, että Jussi ratsasti myös suomenhevosia, oli tarjonnut meille yhteisiä puheenaiheita Liljan esikoisen lisäksi.

    Summer Palooza reissusta ajatukseni kääntyivät Seppele Cupiin ja siellä tapahtuneeseen epäonnistumiseen. Tai ehkä suoritustamme ei voinut täysin sellaiseksi sanoa, sen ollessa sentään hyväksytty. Tokikaan prosenttimme eivät olleet mitenkään mahtavat, mutta sentään tuokin rata olisi tarjonnut meille kokemusta. Lopulta ajatukseni kääntyivät edessä olevaan Åland Weekendiin ja siihen, mitä minun kannattaisi kisojen kanssa lopulta tehdä. Toisaalta olisi harmi heittää hukkaan kaikki se raha, mitä ilmoittautumiset olivat ottaneet, mutta toisaalta jos jäisimmekin Liljan kanssa kotiin, voisiko se auttaa pelastamaan tilannetta? Vai sekoittaisiko se pakkaa entisestään?

    Vaelleltuamme Liljan kanssa pitkin maastoreittejä lopulta melkein kolmen tunnin ajan, olin tullut siihen lopputulokseen, jotta lähtisimme kuitenkin Ahvenanmaalle. Se, millä kyydillä sinne lopulta lähtisimme selviäisi omalla ajallaan, mutta starttimaksut tulisi kuitenkin käytettyä.

    Lopulta eteen tuli matkaperjantai ja myöhään tuona iltana olimmekin Liljan kanssa perillä Ahvenanmaalla. Kimon päästyä väliaikaiseen majoitukseensa, oli minunkin aika siirtyä omaan majoitukseeni ja valmistautumaan seuraavaan päivään ja startteihimme.

    Lauantain ensimmäinen luokka oli vuoden 2022 Helppo B K.N. Special rata. Koko ohjelma oli minulle hieman uudempi tuttavuus, joten kertailin rataa vielä varustessani kimoani. Edes siinä vaiheessa, kun ratsastin Liljan valkoisten aitojen sisään, en ollut varma siitä, kuinka suorituksemme tulisi menemään ja lopulta yritinkin keskittyä vain yhteen tehtävään kerrallaan. Ehjä ja nätti suorituksemme ei ollut, mutta onnistuimme keräämään itsellemme 64.382 % potin, joka oikeutti meidät sijaan 19/58. Lopputuloksemme oli oikeastaan täysin positiivinen yllätys ja ehkä jossain syvällä sisälläni nostin toiveitani seuraavaa, HeA:1 2022 rataamme ajatellen.

    Ensimmäinen ratamme oli ilmeisesti saanut Liljan moottorin käynnistymään paremmin ja toisaalta tuttu ratakin helpotti suorittamistamme, sillä toiselta radaltamme keräsimme 69.158 %. Eivät prosentit parhaimmistoamme olleet, mutta saatoin olla tyytyväinen siihen kuinka pieni tamma liikkui. Ehkä suurin yllätys oli se, jotta kuulin oman nimemme kutsuttavan palkintojen jakoon, jossa Liljan suitsiin kiinnitettiin punainen ruusuke. Lopullisissa tuloksissa hävisimme voittajalle reilut 1,5 %, mutta olin silti enemmän kuin tyytyväinen tuloksemme sillä tuomarit eivät tuntuneet jakavan yhtään ylimääräistä pisteen puolikastakaan. Hoidettuani pienen kimoni pois, kerkesin onnekseni vielä seuraamaan Jussin ja mustan ratsunsa suorituksen. Tällä radalla tuomarointi taisi olla jopa vieläkin tiukempaa, voittajan jäädessä reilun prosenttiyksikön 70,000 % rajan rikkoutumisesta.

    Kuitenkin Jussi onnistui rikkomaan 65,000 % rajan ratsastamalla tuloksekseen 65.271 %. Omien kisasuoritustemme ollessa ohitse ja Martinkin viettäessä ansaittua vapaataan, etsimme parhaat mahdolliset paikat katsomosta ja jatkoimme kilpailuiden seurantaa. Huomenna kun palaisimme Liljan kanssa takaisin kotiin, tamma saisi viettää lopun kuuta kevyemmällä liikutuksella, ennen kuin palaisimme treenien pariin ja alkaisin katselemaan meille seuraavaa kilpailua.

    • #10096 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Minja on kyllä sellainen tyyppi, jonka kanssa voisin tulla toimeen oikeassa elämässä. Hän vaikuttaa sellaiselta normaalin tasaiselta ihmiseltä, jolla ei ole mitään isompia repiviä draamoja, jotka oikeassa elämässä väsyttäisivät mua. Ystävyys Minjan kanssa ei varmaan olisi mikään Minja Show, vaan sellaista vastavuoroista ja helppoa. Hahmoissakin tykkään tietystä tasaisuudesta, että draama tulee sisältä eikä ulkoa. Tässä Minjan draama on yksinäisyyttä tallilla. Hän kokee niin kovasti ja riipivästi, ettei kavereita oman hevosen lisäksi oikein löydy. Mä uskoisin, että Minjan jotkut aikaisemmat (nuoruuden) kokemukset vaikuttavat tähän, koska ihan heti aluksi ainakin Ilona ja Alex tarjosivat kättään ja tahtoivat tutustua, ja Ilona myöhemmin uudelleenkin. Vaikka ihmisiä olisi siis tyrkyllä, Minja kokee, ettei ole, ja samastun tähän. Aikuisena tutustuminen on sitten jotenkin niiiiiiiin vaikeaa, kun tietenkin koko maailmalla on jo valmiina omat systeeminsä. Vitsit kun Minja tietäisi sen, minkä mä opin tuossa muutama vuosi sitten: kun tekee innokkaasti omaa juttuaan ja rakastaa sitä, vetää jotenkin automaattisesti puoleensa muita ihmisiä. Väki jotenkin huomaa, että tuo tykkää tästä jutusta, ja sellainen olo ihmisessä taitaa olla jotenkin kutsuva.

  • #9939 Vastaus

    Minja Jaakkola
    Osallistuja

    Teema on lyhyttä, nopeaa ja fiilispohjalta. Pahoittelen perunaa lähentelevää laatua mutta yritän nyt vaan antaa riman olla maassa ja mennä tällä.

    Jatkona Noeulin tarinaan

    Seurattuani jonkin aikaa Noeulin ja Pondin menoa nousin ylös ja lähdin kohti Liljan tarhaa. En kuitenkaan kerennyt ihan tarhalle asti kun kuulin äänen takaamme. Kääntyessäni katsomaan äänen lähdettä huomasin sen olevan Noeul joka oli ratsastanut yllättäen peräämme. Tervehdittyäni toista hymyilin pienesti kehuille joita Iikka sai osakseen. En ollut ottanut koiraa viime aikoina niin paljoa tallille mukaan helteiden vuoksi, mutta tänään olin tehnyt poikkeuksen. Tokihan olisin voinut ajella Iikan turkin alas, mutta en pitänyt sellaisista suomenlapinkoirista joten poika oli saanut pitää villansa. Miehen kysyttyä saisiko tuo silittää Iikkaa, annoin hänelle luvan ja seurasin kuinka Noeul laskeutui ruunikon tamman selästä ja asetti lopulta Pondin ohjat aidalle.

    Yllättyin hieman siitä, sillä olin jo omalla tavallaan varautunut pitelemään ruunikkoa puoliveristä sen aikaa kun toinen tarjoaisi huomiotaan koiralle. Samalla myös mielenkiintoni nousi ja halusinkin seurata kuinka tässä lopulta kävisikään. Lopulta toinen kyykistyi kutsumaan Iikkaa luokseen, vaikka koira ei tuntunutkaan tuota huomaavan.

    ”Iikka kuka täällä” herätin uroksen mielenkiinnon ja ohjasin koiran Noeulin luokse. Seurasin mielenkiinnolla miehen ja koiran kanssakäymistä ennen kuin keskeytin hiljaisuuden kysymällä olisiko Noeulilla lemmikkejä. Toisen kertoessa jotta hänellä oli kissoja, nyökyttelin vain pienesti itselleni sillä en tiennyt mitä vastata. Kissat eivät olleet minulle tuttu aihepiiri joten en osannut senkään vuoksi kommentoida mitään sen suurempaa.

    Haettuani Liljan tarhastaan jatkoimme Noeulin ja Pondin kanssa matkaamme suuliin. Kävellessämme puhelimme eläimistä ja saunomisesta sekä mistä keksimmekään. Noeulin kanssa oli lopulta helppo jutella ja juttuamme riitti aina siihen asti jotta hän oli saanut hoidettua Pondin pois ja itse olin varustanut Liljan. Tokikaan pienen kimon varustamisessa ei mennyt pitkään, sillä pujotin sen päähän vain suitset.

    Noustuani tallin pihalla kimon selkään huikkasin Noeulille vielä heipat, ennen kuin painoin pohkeeni kevyesti Liljan kylkiin. Huokaisten pieni kimo lähti askeltamaan eteenpäin, Iikan juostessa vierellämme. Ihailin koiran jaksamista mutta ehkä paimenilla oli joku salainen energiavarasto jonka ne ottivat käyttöönsä väsyessään.

    Liljan liike oli mukavan keinuttavaa allani, antaessani tammani kävellä vapaalla ohjalla eteenpäin. Kisakalenterissamme oli vain yhdet kisat merkattuna joten voisimme ottaa hieman rennommin, vaikka silti suuntaisimmekin joka viikko valmennukseemme. Vaikka oma kimoni olikin Maailman Paras, olin silti leikitellyt ajatuksella jotta pyytäisin mahdollisutta kokeilla jotain serkkuni hevosista. Olinhan ratsastanut toki Vadelmalla Liljan ollessa mammalomalla, mutta siltäkin oli jo muutaman vuoden verran. En tarkalleen tiennyt mille tasolle haaveilin pääseväni ratsastajana ja tällä tavalla asia ei maksaisi kuin kysymisen vaivan.

    Puoltatoista tuntia myöhemmin palasimme Liljan ja Iikan kanssa takaisin Hopiavuoren pihaan ja hoidettuani tammani ulos oli aika suunnata kotiin ja Iikan pesuun.

    • #10097 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Tässä on nyt kaksi yksinäistä löytänyt toisensa, ja vaikka ne ei ainakaan vielä jotain sydänystäviä ole, uskonpa, että ne saa jotain henkistä tukea toisistaan. Molemmathan ovat samassa tilanteessa: tulleet uusimpina tallille, jossa muilla hahmoilla on jo omia systeemeitä keskenään. Tietenkin nämä kaksi tietävät, miltä toisesta tuntuu, ja ymmärtävät, että toinenkin tietää. Lisäksi heillä on jotain yhteistäkin. Tietenkin on, kun tallilla ollaan: hevoset. Kiinnostus muita elukoita kohtaan ei osu yksiin, mutta eihän se nyt haittaa. 😀

  • #10143 Vastaus

    Minja Jaakkola
    Osallistuja

    Heinä- ja elokuun tarinat näyttävät tällä hetkellä olevan vain verbaalista verryttelyä joten näitä ei kannata ottaa liian vakavasti. Mulla on vähän suunta hukassa tän parivaljakon kanssa atm

    Heinäkuu

    Elämä Hopiavuoressa tuntui kuin pysähtyvän kesäkuun lopulla. Vaikka mä en voinut sanoa tuntevani Oskaria, bruneten nimi oli noussut pintaan kerran jos toisenkin. Tokihan sen jälkeen kun olimme Liljan kanssa muuttaneet Hopiavuoreen olin päässyt tapaamaan Oskarin henkilökohtaisesti. Tai no ainakin sen verran mitä olimme jutelleet teidemme kohdatessa tai tuvassa.

    Ilona oli tutustunut Oskariin paremmin ja olin alkanut miettimään jopa sitä, oliko tuo jopa ihastunutkin Suteen. Enhän todellakaan ollut uskaltanut asiaa tiedustella Ilonalta. Tokihan olin miettinyt olisiko asiaa voinut ottaa jollain tavalla puheeksi käydessämme valmennuksissa. Kuitenkin se mitä kävi oli työntänyt tuon mahdollisuuden johonkin hamaan tulevaisuuteen ellei jopa romuttanut täysin mahdollisuutta tiedustella asiaa uudelleen.

    Vaikka en ajatellut tilanteen vaikuttaneen suuremmin itseeni, jouduin jossain kohtaa myöntämään itselleni että tilanne oli vaikuttanut myös itseeni jollain tasolla. Tokihan mä olin aina ymmärtänyt jotta hevosten kanssa voi sattua ja tapahtua. Toki olin muutama vuosi takaperin loukkaantunut itsekin hevosten kanssa Trevorin onnistuessa vahingossa säikäyttämän Liljan siten että putosin tammani selästä. Kuullessani mitä Oskarille kävi, sain olla vain onnellinen siitä, että itse olin säästynyt vähällä.

    Oskarin kooman jatkuessa ja Ilonan viettäessä suurimman osan ajastaan sairaalalla en ollut viitsinyt kysyä toista valmennusreissuille. En ollut täysin varma oliko Ilona edes liikuttanut Veeraa, vai oliko tamma saanut vain viettää aikaa laitumella. Tokihan olisin voinut pyytää jotain muutakin seurakseni, mutta en ollut varma haluaisiko Sonja tai Marshall lähteä, saati olisiko molemmilla omat valmentajat jotka kävisivät valmentamassa heitä täällä. Tokihan Niklas olisi voinut olla yksi mahdollinen vaihtoehto, mutta en tiennyt päästäisikö Marshall toista vieraan valmentajan silmien alle. Vaihtoehtoja läpikäydessäni olin jopa pohtinut olisinko kysynyt Noeulia seurakseni, mutta Olavi Suden alkaessa valmentamaan tuota luovuin tuostakin suunnitelmasta. Ja toisaalta, eihän Noeulilla ollut omaa hevosta täällä, vaikka saatoin kyllä arvella jotta serkkuni olisi voinut lainata Noeulille ratsua.

    Lopulta olin kuitenkin ajellut kaksin Liljan kanssa valmennuksiin. Kisakalenterissa ei ollut oikeastaan kuin yksi merkintä, kun lähdimme kuun lopulla Ahvenanmaalle kilpailemaan. Olin ilmoittanut Liljan starttaamaan Helppo B K.N. Specialin sekä Helppo A:1 2022:sen. Mitään suurempaa treeniä ei kummankaan radan osalta tehty, vaan oikeastaan keskittyminen oli hienosäädössä. Olimme startanneet Liljan kanssa niin paljon varsinkin helpossa B:ssä että radat alkoivat sujumaan jo enemmän kuin rutiinilla. Kuitenkin aina saattoi ratsastaa tarkemmin ja paremmin ja kerätä sadasosa prosentin enemmän.

    Ensimmäisessä luokassa oli 42 muuta lähtijää meidän lisäksemme ja mielestäni onnistuinkin ratsastamaan hyvin tasaisen radan. Välttämättä en lähtenyt ratsastamaan sijoitusta vaan tasaista ja ehjää suoritusta jolla saisin Liljaa heräteltyä seuraavalle radalle. Lopulta päädyimmekin Liljan kanssa sijalle 11/43 prosenteilla 63.784 %.

    Helppo A radalla Lilja oli ehkä hieman väsyneen oloinen vaikka olin yrittänyt antaa tamman levätä starttien välissä. Toiselle radalle olin verrytellyt Liljan paljon kevyemmin ja vielä verrytellessä kimo oli ollut ihan aktiivisen ja reippaan oloinen. Tokihan pitkä matkustaminen sekä lämmin sää varmasti teki oman osansa tamman jaksamiseen ja ehkä kaksi rataa olikin lopulta liikaa Liljalle tällaisella kelillä. Tasaisessa luokassa Lilja jaksoi tsempata sijalle 30/48 ja prosentteja keräsimme tästä starista 60.177%. Tokihan olisi ollut mukava palata kotiin vähän parempien tulosten kanssa, mutta jokainen kisa olisi vähintäänkin hyvää treeniä, vaikka ruusuketta ei tulisikaan.

    Loppu heinäkuusta menikin kotona reissusta palautuessa sekä Liljan viettäessä pientä lomaansa, ennen kuin olisi seuraavien kilpailuiden aika.

    • #10150 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Ei aina voi voittaa, ei edes joka kerta, sanoo mun äiti. Onneksi kisat mittaa vain sitä, mikä on kunto ja olo yhtenä ainoana päivänä. Eipä Minja onneksi ihan hirveästi tästä heikommasta suorituksesta masentele, vaikka olisikin ollut kivaa saada ne korkeammat prosentit.

      Se, mihin tässäkin taas tartun, on Minjan yksinäisyys ja ulkopuolisuus. Näen Minjan ajattelussa paljon nuorta itseäni. Toi on niin tuttua, että voisi pyytää jotakuta tekemään jotain, melkein jo pyytääkin — mutta ei sittenkään. On niin helppo ajatella, että ei se kuitenkaan halua ja ehdi, koska sillä on tätä ja tätä muuta tekemistä. Mä tein just tota! Ylläripylläri mulla ei ollut kauheasti kavereita, koska ihmiset luuli, ettei mua kiinnosta olla niiden kanssa. Minjakin ajattelee, että esim Noeul on kiireinen, joten ei tee mitään sen kanssa. Noeul ajattelee varmasti omassa nurkassaan, että yritti tutustua Minjaan, mutta Minja ei tykännytkään musta, joten en tuppaudu. :DD Onneksi Minjakin voi kehittyä kaverinhankintahommassa. Kehityinhän mäkin! Ei Minjan kaltaisista varmaan useinkaan tule sellaisia, jotka tukkivat joka paikkaan, mutta sellaisia hyvinkin, että oppivat pyytämään itselleen seuraa. Tää on tosi samastuttavaa yksinäisyyskuvausta mulle: ei dramaattista, vaan jotenkin alistunutta. Toivon, että hiljalleen tästä tulee kehityskertomus.

  • #10249 Vastaus

    Minja Jaakkola
    Osallistuja

    Mä olen vähän hukassa Minjan kanssa joten osa jutuista on tälläisiä inspispuuskassa kirjoitettuja sotkuja.

    Lilja ei tuntunut välittävän mitään siitä, että en ollut täysillä mukana tässä hetkessä.

    ”It was just one show”

    Niin. One Fucking Shitty Show.

    Mä en ollut jaksanut edes alkaa taistelemaan Trevorin kanssa soittaessani toiselle perjantaina. 52,470 %.

    Me ei oltu taidettu tehdä ikinä niin huonoa tulosta Liljan kanssa B:ssä ja tää ei ees ollut meidän ensimmäinen kerta tällä tasolla. Olihan meillä ollut kisataukoa, mutta en mä silti ajatellut että meillä olisi mennyt noin surkeasti. Åland Weekendiin oli vain pari viikkoa ja sinne olisi lähdössä Hopiavuoren Oikeat Kisaratsastajat. Ei me voitaisi millään lähteä edustamaan Hopiavuorta ja nolaamaan Eetua…

    Kimo huokaisi syvään lopetettuani sen ihan liian pitkään kestäneen harjauksen ja tarttuessani mustan yleissatulan alle jääneestä huovasta. Koko nippu nousi ilmaan samalla tavalla kuin satoja kertoja aiemmin. Kuin omanlaisessa automaatiossaan pieni kimoni oli lopulta valmis ja päästettyäni sen irti, suuntasimme kentälle.

    Lilja odotti kärsivällisesti kiristäessäni satulavyön ja noustessani tamman selkään. Lilja odotti kuuliaisesti paikallaan ennen kuin tunsi pohkeideni painalluksen kyljissään ja vasta silloin kimo lähti tekemään matkaansa eteenpäin. Annoin kimon askeltaa pitkään vapaalla ohjalla kenttää ympäri. Pelkästään Seppele Cup:in ajattelu oli saanut treenimotivaationi laskemaan taas johonkin ikiroudan tasolle. Eihän me oltu Liljan kanssa ikinä kilpailtu kovinkaan tavoitteellisesti, mutta sellaisen flopin jälkeen tuntui vain entistä vaikeammalta lähteä kilpailemaan. Varsinkin kun tiesi että paikalla olisi sellaisia jotka oikeasti tietäisivät mitä olisivat tekemässä.

    Portilta kuuluva ääni sai minut keskittymään taas tähän hetkeen ja käänsinkin katseeni portille. Oskarilla oli tällä kertaa suomenhevonen ja vaikka en halunnutkaan sanoa itselleni liian varmaksi, epäilin että rautias olisi Typy. Yllätyin hieman toisen kysymyksestä siitä, että mahtuisimmeko molemmat samalle kentälle. Seurasin Oskarin ratsautumista ja ratsastusta ylipäätään. Mies oli yksi niistä monista Hopiavuoressa joita en tuntenut kunnolla. Serkkuni oli kertonut minulle jotain tietoa siitä kuka Oskari Susi oli, mutta silti en voinut sanoa edes olevani hyvänpäivän tuttu toisen kanssa.

    Olin kuullut jotain puhuttavan Oskarin ratsastusonnettomuudesta ja pelkästään sekin sai mielenkiintoni nousemaan toisen ratsastuksen seuraamiseen. Brunetella oli kai edelleen jonkinlaisia neurologisia ongelmia tapahtuneesta, mutta katsellessani toista hevosen selässä niitä oli hankala huomata. Oskari näytti siltä kuin olisi syntynyt satulaan ja pohdinkin kuinka toisen ratsastus saattoikaan näyttää niin sulavalta. Joku oli jossain maininnut jotta Oskarikin olisi lähdössä Ahvenanmaalle kilpailemaan. Tämä ajatus tiivisti katsettani ratsukossa. Jos Oskari uskaltaisi lähteä kilpailemaan, niin miksi sitten me ei?

    • #10251 Vastaus

      Ilona Eronen
      Osallistuja

      Vikassa lauseessa kiteytyy hyvin oivallettu sanoma, joka on mun mielestä parasta antia tässä tarinassa. Se antaa paljon punaista lankaa, johon punoa tulevaa juonta. Niin tosiaan: jos nuokin menee, niin kyllä mekin voidaan mennä. Oskari on tässä tavallaan sellainen roolimalli, joka näyttää, että tahtomalla ja harjoittelemalla pystyy mihin vain. Ei tarvitse olla vammautunut tai mitään, että motivoituu, inspiroituu ja rohkaistuu seuratessaan sen nousua takaisin kilparatsastajaksi. Minusta tartuit tosi hyvin tähän mahdollisuuteen Minjan näkökulmasta. En olisi itse keksinyt. Käänsit hyvin eduksi sen, että Minja tarkastelee Oskaria ja muita hahmoja usein vähän etäämmältä.

      Tästä roolista käsin Oskaria voisi olla siisti lukea vaikka ihan puhtaasti pararatsastajanakin, mutta en tiedä onko se jo ns. liian hyvässä kunnossa siihen, ja kuntoutuu koko ajan lisää. Paha sanoa, kun en tiedä siitä puolesta kauheasti. Toisaalta eipä Osku varmaan suostuisikaan edes harkitsemaan sellaista ainakaan ihan helpolla, jotenkin vaan luulen. 😀

    • #10253 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Myös mulle tuli tästä mieleen sekä esikuvat että paraurheilu. (Seuraa taas jotain omakohtaista, pankaa silmät kii.) Mun veljen unelma on ollut aina olympiamitali, mutta valitettavasti sen ura katkesi lyhyeen, koska se sairastui tosi nuorena. Nyt paraurheiluluokitukset on muuttuneet sen verran, että se kilpailee taas, yli nelikymppisenä, parikytä vuotta viime kerran jälkeen. Se sai mm-mitallin ja rikkoi suomenennätykset saman tien, kun sai viimein taas kilpailla. Kun itse täältä kipeänä ja itseni voimattomaksi tuntevana katson sitä, se inspiroi muakin. Jos tuo pystyy vielä tuon ikäisenä siihen, mistä joutui luopumaan parikymppisenä, miksen mäkin pystyisi mihin vaan?

      Esikuva voi olla hetkellinen kimmoke. Sen ei tarvi olla ihmisen tai hahmon mikään suuri sankari. Kunhan on jotain, mihin itseään verrata ilman, että joutuu tuntemaan itseään pieneksi tai joutuu tuntemaan kateutta. Minjan silmien kautta mä näen ihailua, en kateutta. Se on tosi puhdasta luettavaa. Samalla mä luen tässä Minjan uskoa itseensä, ja siitäkin tulee sellainen hyvä ja voimakas olo.

      (Harmi tosiaan, kun virtuaalimaailmassa pararatsastajan kaikkien kisojen pitäisi olla päästä keksittyjä, niin että mun sosiaalisen kirjoittamisen huumassa ei kyllä pararatsastajia jaksa yksin kammiossa kirjoitella. Olisi ollut ihanaa kirjoittaa Oskariin samaa ihanaa riemua, jota mä veljessäni näen nyt.)

  • #10315 Vastaus

    Minja Jaakkola
    Osallistuja

    Mullon vähä sellaanen piäni mentaalinen blokki päällänsä koko poppoon kans nii tämön taas vähä tälläänen roska. Tämä jäi kans vähä lyhyeksi ku puuttuu tuloksia mistä kirjootella niin orottelen ne ja sitte kattellahan jatkoa.

    Seppeleen kisakatastrofin jälkeen mulla ei ollut oikeastaan aikaa jäädä edes vellomaan siihen paskaan tunteeseen joka mulla oli koko reissusta jäänyt mieleen. Black Swan Dressage tuli ehkä lopulta vähän liian nopeasti ja ehkä jos mä olisin ollut järkevä niin en olisi lähtenyt koko reissulle. Meidän tulostasoa katsoessa en voinut kuin pohtia oliko täysi virhe yrittää nostaa meidän tasoamme sen vähäisen kauden aikana mitä kerkesimme kilpailemaan. Varsinkin kun tuntui että jopa helpon B:n luokat, joita olimme Liljan kanssa kilpailleet koko edellisenkin kauden takkusi. Treeneissä Lilja kyllä suoritti todella hyvällä tyylillä ja Trevorkin oli kai taas alkanut lämpeämään ratsuni rotuvalinnalle. Kuitenkin ratsastaessani tamman valkoisten aitojen sisälle koko pakka vain levesi ja kotona tapahtuvasta menosta ei ollut lähes mitään jäljellä…

    Kisapaikalle päästessämme en ollut yhtään sellaisella mielellä, että olisin valmis kilpailemaan. Vain parin päivän väli starteilla ei ollut helpottanut asiaa ollenkaan, varsinkin kun me saatiin Seppeleessä juuri ja juuri sallittu suoritus. Ehkä pieni onni oli siinä, että meillä olisi kaksi luokkaa edessämme ja jos ensimmäinen rata menisi täysin penkin alle, olisi meillä vielä toinen rata edessä, jonka aikana voisimme toivottavasti parantaa suorittamistamme. Ensimmäisessä luokassa starttasi meidän kanssamme Hopiavuoresta myös Oskari ja Niklas. Molemmat starttaisivat onneksi niin myöhään meidän jälkeemme, että ainakin Niklas olisi verryttelemässä silloin kun olisimme radalla eikä tuo toivottavasti nähnyt suoritustamme. Minun ja Oskarin välillä olisi viisi ratsukkoa, joten voisi olla, että toinen kerkeäisi näkemään ehkä pienen palan ratamme alusta, ellei Oskarikin olisi verryttelemässä omaa ratsuaan.

    Lähtöpaikkamme tässä luokassa olisi ihan täysin puolivälissä, joten meidän olisi pakko ratsastaa mahdollisimman ehjä ja sujuva rata jos me haluttaisiin olla ruusukkeilla. Noh, ainahan on hyvä haaveilla ja meidän lopullinen sijoitus oli melkein sama kuin millä olimme startanneetkin. Odotellessamme helpon A:n starttia, pyrin pitämään Liljan liikkeellä käynnissä, jotta tamma ei jäykistyisi ihan liikaa. En kuitenkaan halunnut verrytellä kimoa ihan liian aikaisin, jotta sillä riittäisi paukkuja seuraavallekin radalle. Meidän starttipaikkamme oli taas luokan puolivälissä ja tässä luokassa Hopiavuoresta ei ollut ketään muuta kilpailemassa.

    Totta puhuen mä en ollut edes yllättynyt siitä että tämä rata meni vain entistä huonommin… Ratsastaessani Liljan pois kisaradalta pidättelin itkua parhaan mahdollisuuteni mukaan ennen kuin olin varmasti tarpeeksi kaukana kaikista ja saatoin vihdoin ja viimein antaa harmistukseni purkautua itkuna.

    • #10316 Vastaus

      Sonja T.
      Valvoja

      Minjaa käy vähän sääliksi tässä tekstissä. Toisaalta hän yrittää olla analyyttinen ja järkevä ja kaikkea semmoista, mitä aikuisilta ihmisiltä odotetaan, mutta samalla kuitenkin tekisi mieli vain itkeä ja olla surkea, kun kaikki on niin huonosti. Hyvin inhimillistä, hyvin samaistuttavaa.

    • #10331 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Blokki sulla voi olla, mutta taitoa kyllä silti olet kerännyt. Perustelua seuraa. 😀

      Joskus, kun kirjoittajalla on monta monta hahmoa, alkaa tulla sellainen kirjallinen same face syndrome. Ei se varmaan ihan kaikille tule, mutta mulle ainakin, ja myös ihan oikeille kirjailijoille. Katsoo nyt vaikka ihanan Anna-Leena Härkösen tuotantoa: se on edelleen yksi mun lempikirjailijoista, mutta mitä enemmän tuoreempia teoksia lukee, sitä enemmän sen päähenkilöt on oikeastaan yksi ja sama henkilö. Pitää olla aika monta pikkujuttua ja pari isoakin juttua, jotka erottavat hahmot toisistaan.

      No Janna ja Minja eroavat juuri nyt toisistaan kuin yö ja päivä, jos katsoo reaktioita huonoon kisasuoritukseen. Janna on aina kovin tyynni: jaa, meni huonosti. Jannalla on selostava ote kisasuorituksiin. Minjalta taas saa tässä tosi tunteellisen reaktion, mutta selostavuus on minimissä. Selostavuuden etu on selkeys, kun taas kokemisen etu on tunteellisuus. Molemmilla tavoilla kertoa on aivan varmasti lukijansa, mutta muhun iskee tällä hetkellä enemmän tämä minjamainen tunteella kokeminen.

      Pahan aavistelu ei myöskään kuulu Jannaan (muissa kuin ihan tosi tosi tosi isoissa asioissa!) mutta tässä se kuuluu Minjaan. Mä samastun tähän ihan valtavasti. Aina kun menee huonosti, tulee odottaneeksi, että vastakin menee huonosti. Meillähän on sanontakin tästä: ei kahta ilman kolmatta. Oikeastihan surkeuden todennäköisyys ei kasva, vaikka äsken olikin surkeaa, paitsi jos sen antaa vaikuttaa mielialaansa tällä tavalla — ja tottahan me ihmiset sen annetaan vaikuttaa! 😀

  • #10482 Vastaus

    Minja Jaakkola
    Osallistuja

    Tyhjäilin vähän kirjanmerkkipalkkiani ja samalla yritin taas muistella että miten kirjoitetaankaan joten tää on vähän tällainen perunalaatua…

    Saura Winter Dressage & Hullikaanin avajaiskisat 03.02.2024

    Meidän tulostaso koulupuolella oli ollut niin epätasaista, jotta mä en todellakaan tiennyt miksi mä jaksoin laittaa rahaa kisaosallistumisiin. Treeneissä meillä meni Liljan kanssa aina todella hyvin niin kotona kuin myös Trevorin treeneissä. Me oltiin treenattu kuitenkin pääasiassa Helpon A:n tehtäviä, sillä mun tarkoituksena oli vakiinnuttaa Liljan taso tuolle tasolle. Kuitenkin kisoissa tapahtui jotain, jotta meidän tulokset laahasivat usein sellaisella tasolla, jotta me päästiin just ja just tulokselle.

    Me oltiin kuitenkin kisattu Liljan kanssa aika paljonkin, joten senkään puolesta meidän ei pitäisi olla tällaisella tulostasolla. Kuitenkaan mä en kokenut, jotta mua olisi jännittänyt minkä vuoksi tulostaso olisi ollut näin epävarmaa. Olinhan mä puhunut tästä serkkuni ja Trevorin kanssa, mutta kuitenkaan mitään tähän ongelmaan ei ollut löytynyt mitään ratkaisua. Katsellessani muiden Hopiavuorelaisten tuloksia mun omat tulokset tuntuivat entistä huonommilta ja oikeastaan se sai mut miettimään vain suuremmin, jotta kannattaisiko meidän edes kisata Liljan kanssa.

    Kuitenkin tässä me oltiin, Rihtniemen pihalla valmistautumassa verryttelyyn ja meidän kahteen starttiimme. Molemmissa luokissa meillä oli ensimmäinen lähtöpaikka, joten mä joutuisin odottamaan todella pitkään, jotta meidän lopullinen sijoitus selviäisi. Varustaessani Liljaa yritin tsempata itseäni siihen, jotta jos meidän radat menisivät ihan täysin penkin alle niin me saataisiin edes – hieman kallista – treeniä. Kimon ollessa valmiina mulla ei ollut enää mitään muuta vaihtoehtoa kuin asettaa jalkani jalustimeen ja ponnistaa Liljan satulaan.

    Verrytellessä mä sain onneksi hieman omaa fiilistäni ja uskoa tekemiseen nousemaan. Kun meidät päästettiin radalle valmistautumaan omaan suoritukseemme helpon B:n kohdalla mulla oli oikeastaan ihan ok fiilis tulevasta. Rata oli yllättävän tasainen, vaikka toki sinne mahtui pari rikkoa, mutta mulla oli silti fiilis siitä, että me taidettiin saada ainakin 65 % kasaan. Ratsastettuani Liljan trailerille ja löysättyäni satulavyötä sekä vaihtaessani tamman suitset riimuun, jotta kimo sai syödä heinää väliajalla mä kävelin yllättävänkin rennolla fiiliksellä kansliaan. Mun piti odottaa pieni hetki tulospaperiamme, mutta nähdessäni jotta meidän prosentit oli melkein 75 % mä tajusin, että meillä olisi jopa jonkinlainen mahdollisuus sijoittua.

    Lopulta meidät kuulutettiin palkintojen jakoon, jossa Liljan suitsiin kiinnitettiin sininen ruusuke kakkossijan kunniaksi. Nämä prosentit sekä tietenkin sijoittuminen nosti mun uskoa siitä että tästä reissusta voisi lopulta tullakin onnistunut. Tämä fiilis kannatteli mua myös helpon A:n verryttelyn läpi ja aina puoleen väliin rataa. Siinä kohtaa Lilja alkoi tuntumaan hieman väsyneeltä. Kai mä olin osannut odottaa, jotta tällaisella odottelun määrällä se voisi olla mahdollista, mutta kuitenkin sen tapahtuminen sai mut jotenkin luovuttamaan. Helposta A:sta me kerättiinkin meille tyypilliset prosentit lopputuloksen ollessa 53,809 %.

    Ilmoittautuessa mä en ollut tajunnut, jotta Hullikaanin kauden avauskisat olisivat samana päivänä kuin Rihtniemen kilpailut. Se teki meidän päivästä vain pidemmän ja suunnitellumman, mikä tavallaan oli positiivista, mutta taas omalla tavallaan mä olisin voinut vain jättää kokematta. Varsinkin kun Hullikaanissa meillä oli edessä esteluokka.

    Esteet eivät olleet meidän päälaji, mutta mä olin alkanut kerran tai pari viikossa hyppäämään Liljan kanssa. Välillä me treenattiin omatoimisesti ja kerran tai pari kuussa me lähdettiin Storywoodsiin mun serkun valmennettavaksi. Jostain syystä meillä meni estekisoissa paljon paremmin kuin mitä meidän koulustarttimme menivät ja välillä mä olinkin miettinyt pitäisikö mun siirtää Lilja vain täysin estehevoseksi. Tänään mä en kuitenkaan odottanut meidän radalta kovinkaan paljoa, joten sijoitus 15/17 ei yllättänyt minua, vaikka estekorkeus ei ollutkaan 50 cm korkeampi.

    • #10487 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Vitsi kun en olisi niin minäkeskeinen kisoissa: olisin huomannut, että tässä on Minjalla ja Oskarilla yhteisiä kokemuksia ja yhteisiä ajatuksia, joita voi käsitellä vaikka yhdessä. Minjalla on vieläpä niin jotenkin raastavan tuntuinen ajatus tässä: kannattaako mun edes kisata enää. Nyt se saattaa olla vähän myöhäistä, kun Minja sai tämän hienon sijoituksensa. Minjaa tuskin masentaa muutamaan päivään ihan yhtä kovaa. 😀 Toisaalta on ihanaa, jos tämä vaikuttaa Minjan tulevaisuuden kisoihin: boostaa itsetuntoa niin, että kisat menisivätkin hyvin. Arpaonni sen päättää joo, mutta aina saa toivoa että tulokset olisivat linjassa… 😀

  • #10488 Vastaus

    Minja Jaakkola
    Osallistuja

    Villit estekisat Rata Karolus 11.3.24 & Lähtölaskenta Tulip Carnevalille

    Rata Karolus ei ollut ihan se perinteisin paikka, jossa me käytiin Liljan kanssa kisaamassa, mutta mä olin kuitenkin päätynyt ilmoittamaan pienen kimoni sinne. Mä olin pohtinut ilmoittaisinko Liljan 40 ja 50 cm luokkiin, mutta lopulta olin jättänyt ilmoittautumiseen vain 40 cm luokan.

    Kukaan muu Hopiavuoresta ei ollut ilmoittautunut näihin kisoihin, joten me lähdettiin Liljan kanssa kaksin reissuun. Kaksin reissaaminen oli opettanut tammasta onneksi hyvän reissaajan, vaikka välillä kaipasinkin seuralaista varsinkin pidemmillä ajomatkoilla. Olihan mulla omat ajorutiinini, mutta tietyssä vaiheessa nekin alkavat maistumaan puulta ja olin joutunut miettimään tapoja pitää itseni hereillä.

    Matalimpana luokkana se oli myös päivän ensimmäinen. En tiedä oliko kisapaikan luonne vai mikä syynä sille, jotta näissä kisoissa ei ollut kovinkaan montaa lähtöä. Meidän luokassa oli vain seitsemän muuta ratsukkoa meidän lisäksemme, joten omalla tavallaan voisi olla mahdollisuus sille, jotta me päästäisiin sijoille. Tai sitten meidän yhtä mahtava meno jatkuisi ja me saataisiin taas vaan haaveilla siitä, jotta me kerättäisiin sijoitus nimellemme.

    Uusi ja erilainen kisapaikka oli saanut Liljan olemaan hieman pörheämpi, joten verryttelyssä mä keskityin pääasiassa vain siihen, jotta sain tamman mahdollisimman rennoksi. Montaa verryttelyhyppyä me ei keretty ottamaan alle, ennen kuin oli meidän aika lähteä radalle. Matala estekorkeus ei onneksi ollut mitenkään suuri ongelma meille ja meidän rata sujuikin yllättävän hyvin ennen kuin kolmanneksi viimeisellä esteellä joku horjahti katsomossa sen verran, jotta kimo säikähti. Tämän takia mä tunsin kuinka tamma poimi puisen puomin mukaan etusillaan, ja mun oli pakko päästää ilmaan hiljainen kirous. Mä tiesin, jotta meitä ennen oli ainakin pari nollaa, joten todennäköisesti me ei tultaisi sijoittumaan.

    Kolmas nollatulos vahvisti mulle sen tiedon, jotta me tiputtiin taas kerran sijoituksilta. Hienoisesti pettyneenä mä riisuin Liljan loppuun ennen kuin lastasin tamman takaisin koppiin ja lähdettiin kotimatkalle.

    Ajaessani takaisin Hopiavuoreen mä pohdin vakavissani starttieni perumista Tulip Carnevalilta. Pelkästään jo kisamatka olisi pidempi kuin mitä me normaalisti tehtiin. Toisaalta koska meidän tulostasokaan ei ollut mitään päätähuimaavaa, en mä tiennyt kannattiko meidän lähteä kokeilemaan onneamme noin kauaksi. Meillä ei ollut edes mitään mahdollisuutta käydä starttaamassa missään ennen kuin olisi lähtö Hollantiin. Tai niin mä ainakin luulin, ennen kuin onnekseni kisojen jälkeisenä päivänä mä näin ilmoituksen Helmipuron Tallin Kevätkiemuroita kisasta, joka järjestettiin kuun lopussa. Ajattelematta suurempia, mä päädyin ilmoittamaan Liljan HeB ja HeA luokkiin, jotta me saataisiin edes yhdet startit vielä alle molemmista luokista ennen kuin olisi mahdollisesti aika alkaa valmistautumaan meidän pisimään kisareissuun.

    • #10492 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      No hö, enpä ihmettele Minjan ajatuksia tarinan lopussa. 🙁 Vaikka ei olisi edes luovuttajatyyppiä (Minjahan ei ole), tässä vaiheessa varmasti jokainen järkevä ihminen miettisi, että kannattaako niin kauas lähteä häviämään. Jos nyt oltaisiin oikeassa maailmassa, eikä arpaonnen varassa, olisi aika varma homma, että tulisi kallis häviö. Virtuaalimaailmassa arpaonni voi kuitenkin yllättää, joten saattaa olla, että päästäänkin juhlimaan Minjan kanssa! Kisamenestysmahdollisuuden lisäksi tässä on myös paikka pakottaa Minja tutustumaan muihin, elle sitten tietenkin halua kirjoittaa yksinäisyydestä kärsivää hahmoa tällä hetkellä. 😀

  • #10556 Vastaus

    Minja Jaakkola
    Osallistuja

    Luuserina loppuun asti

    Mä olin päättänyt, jotta meidän kisaura Liljan kanssa loppuisi Hollantiin ja Tulip Carnevalille. Me oltiin tehny jo niin pitkään sellaista tulosta, jotta mä en edes totta puhuen tiennyt miksi oltiin jatkettu meidän kisauraa näin pitkälle. Ennen Tulip Carnevalia me oltiin keretty käydä kolmet kilpailut, joiden kautta saatiin hieman lisää rutiinia ja treeniä kisatilanteisiin.

    29.3 me lähdettiin Vaahterapolulle kilpailemaan HeB & HeA luokissa. B:ssä me päästiin just ja just tuloslistan puolivälin ensimmäiselle puoliskolle. Sijoitukselle 13/29 me päästiin 58.309 % avulla, mutta sitten taas HeA:ssa me otettiinkin kunnon mahalasku ja paperiin oli kirjattu prosentit 55.936 joilla luokassa jäätiin kauas sijoista ja edes puolivälistä, sillä meidän nimi oli kirjattu vasta kohtaan 20. Vaahterapolulta meidän matka jatkui Helmipuroon, jossa edessä oli sama luokkakattaus. Totta puhuen edellisen päivän jälkeen mun usko meidän tekemiseen oli sen verran hukassa, että mä en tiennyt olisiko ollut vain parempi ajaa kotiin sen sijaan että oltaisiin edes lähdetty kokeilemaan onneamme.

    Kaikesta huolimatta yritin puskea edellispäivän epäonnistumisen pintaan nostattamat tunteet johonkin sivuun ja keskittyä vain siihen mitä tänään olisi käsillä. Tiesin jotta me kyllä osattaisiin molempien luokkien radat ja että kunhan mä vain ratsastaisin kunnolla ja huolellisesti niin meillä voisi olla mahdollisuus päätyä sijoille. Tai ainakin niin, jotta jos me ei pärjättäisi helpossa B:ssä, niin meillä voisi olla paremmat mahdollisuudet HeA:ssa, sillä pieni kimoni olisi ainakin ollut verryteltynä hyvin tuota luokkaa ajatellen. Kuitenkaan mun epäilykseni eivät olleet tänään millään tasolla paikallaan ja HeB:ssä me jäätiin vain sijan päähän sijoittumisesta, kun lopputuloksissa olimme sijalla 8/18. Tällainen onnistuminen oli sellainen, jota me kaipasimme ja mä lähdin paljon paremmilla fiiliksillä HeA:n luokkaan. Jotain kuitenkin kerkesi tapahtua näiden luokkien välillä, sillä meidän suorituksemme hajosi ihan täysin mistä lopputuloksena meillä oli sijoitus 16/20.

    Huhtikuun alkuun mä olin saanut mahdutettua vielä yhden kisareissun Adinaan. Mä tiesin, jotta nämä olisivat meidän toiseksi viimeiset kilpailut ja samalla viimeiset ennen Hollantia. Totta puhuen mä en tiennyt mitä mun olis pitänyt ajatella näistä kisoista, tai millaisesta tulostasosta mä edes uskalsin haaveilla. Meidän tulostaso oli ollut koko ajan joko laskusuuntaista tai sitten muuten vain surkeaa, joten tässä kohtaa olisi oikeastaan enää vain ihme, jos me päädyttäisiin pärjäämään millään tasolla. Helpon B:n ollessa takana ja palkintojenjaon saapuessa eteen mä olin todella yllättynyt siitä, jotta me päästiin jopa sijoituksille asti ja tamman suitsiin kiinnitettiin punainen ruusuke.

    Sijoittuminen loi uskoa siihen, jotta me voitaisiin pärjätä myös seuraavassa luokassa. Tokihan HeA luokassa taso oli kovempi kuin mitä se oli helpommissa luokissa, joten ehkä mä en loppupeleissä ollut kovinkaan yllättynyt siitä, jotta meidän loppusijoitus tässä luokassa oli 26/42. Näillä tuloksilla oli aika valmistautua kohti 1,5 viikon päässä siintävää Tulip Carnevalia.

    Näissä kisoissa oli todellakin isojen kisojen tuntua, sillä HeB luokassakin oli melkein 90 osallistujaa. Oikeastaan näillä osallistujamäärillä olisi täysi lottovoitto päästä edes sijoille ja oikeastaan mun tavoite olikin päästä vain top 20. Se olisi hyvä tapa päättää meidän kisauramme ja ehkä siinä kohtaa voisi sanoa, jotta me ei ainakaan lopetettu ihan täysin pohjalla.

    HeB luokassa taso oli todella kova ja erot olivat todella pieniä. Totta puhuen, jotta pääsi sijoille täytyi tehdä hyvää ja tasaista suoritusta. Meidän prosentit 63.154 % riitti lopulta tässä luokassa sijalle 31/86. Vaikka me ei päästykään niihin sijoituksiin mistä mä haaveilin, jo pelkästään se, että prosentit olivat yli 60 oli jo omanlaisensa voitto, varsinkin kun me oltiin kerätty niin pitkään ja paljon alle 60 % tuloksia. Kuitenkin edessä oli vielä HeA:n luokka, jossa oli kuitenkin 18 ratsukkoa enemmän.

    Tässäki luokassa oli todella kova taso ja varmasti saisi tehdä kaikkensa siihen, että me pärjättäisiin. Meidän lähtövuoro oli tässä luokassa 32, joten olin kerennyt seuraamaan useamman ratsukon suorituksen, ennen kuin oli ollut aika käydä varustamassa Lilja uudelleen ja suunnata verryttelemään. Meitä ennen ratsastanut Moona Mäntylä oli ratsastanut yhdellä ratsullaan tuloksen 69.304 % joten tiesin että millaisilla prosenteilla meillä olisi mahdollista päästä sijoituksille.

    Kuitenkin meidän prosentit 50.193 % tarkoitti sitä, jotta me päästiin sijalle 102/104, sillä luokassa oli kaksi hylättyä ratsukkoa. Ratsastaessani pientä kimoani pois kisa-areenalta, pidättelin kyyneliä. Me oltiin Liljan kanssa luusereita loppuun asti.

    Laatu on vähän pottu, mutta tällä mennään kun meinaa taas vähän takuta tää kirjoittaminen…

Vastaa aiheeseen: Lilja
Tietosi: