Lilja

Etusivu Foorumit Päiväkirjat Lilja

Tämä aihe sisältää 15 vastaukset, 5 kirjoittajaa, ja siihen kirjoitti viimeksi  Eetu Hopiavuori 2 viikkoa sitten.

  • Julkaisija
    Viestit
  • #9007 Vastaus

    Minja Jaakkola
    Osallistuja

    Liljan kuva

    Suomenhevostamma Lumivaaran Laululinnun eli Liljan päiväkirja.

  • #9008 Vastaus

    Minja Jaakkola
    Osallistuja

    Kolmas luku. Tai siltä se ehkä omalla tavallaan tuntui, kun annoin Liljalle luvan peruuttaa ulos trailerista Hopiavuoren hevostallin pihalla. Kimo tamma asteli reippaasti alas ramppia pitkin ja viimeisenkin kavion osuessa talviselle pihamaalle. Tammani vaaleat korvat olivat suunnattuna tiukasti eteenpäin ja Lilja seisoi pää ylhäällä ihmettelemässä maisemia. Jostain kuului hirnaisu johon Lilja vastasi omalla kimeällä äänellään ja jouduin väistämään hieman, jotta tamma ei puhkaisisi tärykalvoani. Ilmeisesti tamman kimeä vastaus kertoi tallissa oleville ihmisille, jotta joku oli pihalla, sillä pian tallin ovesta asteli ulos ehkä noin itseni mittainen mies.

    Tummansinisen pipon alta oli nähtävillä muutama vaalea hiustupsu ja yritinkin saada Liljan seisomaan hetken paikallaan, jotta saatoin puhua miehen kanssa.
    ”Sinä tairat olla Minja? Hopiavuoren Eetu.”
    ”Jep ja tämä tässä on Lilja” nyökkäsin kohti pientä – hieman pörröiseltä ponilta näyttävää – tammaani kohden. Onnekseni Lilja oli kääntänyt mielenkiintonsa muista hevosista kohti paikalle saapunutta miestä.
    ”Minä voin näyttää mihinkä sille o laitettu karsina valamiiksi. Vai olisiksä halunnu pistää sen suaraa pihalle mialummi?”
    ”Mä voin viärä tämän karsinahan kyllä ensi. Toki jos on helepompaa että tämä menöö pihalle nii seki kyllä käy” rapsutin tammani pörröistä kaulaa samalla kun odotin jotta oikea suunta näytettäisiin.
    ”Mennähä tuasta tallin lävitte niin näjet samalla, jotta mihinä sen karsina on. Me tehtihi sellaane väliaikatarha niin voirahan sitte myähemmi kattua kenenkä kans se vois maharollisesti tarhata yhtä aikaa”.
    ”Se kuullostaa hyvältä. Tämä on kyllä pystyny ihan hyvin tarhaamaan muiren tammojen ja ruunien kans”.

    Eetun lähtiessä kävelemään edellämme olin tyytyväinen siitä, jotta Lilja ei kerännyt liiallisesti kierroksia uudesta paikasta. Pidettyään ovea meille auki viittoi mies aika lailla heti käytävän vasemmalla puolella olevaa karsinaa.
    ”Kakstoistane olis varattuna sille, jos se vaan käy. Tuas on toki sitte heti tua kulumakarsinaki vapaana, jos se olis mialuusempi?” Eetu viittasi kohti käytävän toisella puolella olevaa heti ensimmäisenä olevaa karsinaa.
    ”Tämön ihan hyvä. Lilja on onneksi tottunu asumahan, vaikka ja mihinä kohtaa tallia nii eiköhän se tuahon kotiuru.”

    Jatkaessamme matkaamme tallin lävitse Eetu viittilöi vielä pariin suuntaan kertoen mistä löytäisin varustehuoneen, ja missä olisi heinät ja muut ruuat. Pihalle päästessämme minulle näytettiin Liljaa varten tehty oma pikkutarha johon kimoni talutin. Käännettyäni kimon tarhaansa naksautin riimunnarun lukon irti tamman riimusta ja annoin Liljalle mahdollisuuden alkaa tutustumaan uuteen kotiinsa. Seurasin pienen kimoni toimintaa hetken, ennen kuin oli aika palata takaisin autolle ja lähteä purkamaan Liljan varusteita uuteen kaappiin. Kolme ikea säkillistä sekä kaksi erilaista satulaa saivat aikaan pohdinnan siitä, että miten ihmeessä saisin kaikki vietyä mahdollisimman tehokkaasti sisälle, jotta saisin siirrettyä autoni ja trailerini pois kaikkien tieltä.
    ”Anna minä autan” kuulin jonkun sanovani jostain takaani. Taiteiltuani itseni pois trailerin ovelta sen verran että en todennäköisesti aiheuttaisi liikaa meteliä, otin pari askelta, jotta näin kuka takanani oli. Punapiirteisessä oli jotain mikä soitti kelloja jossain syvällä sisässäni, mutta täysin varma en ollut siitä missä tiemme olisi voinut joskus miehen kanssa kohdata.

    ”Kiitos. Tota saisitko sä vaikka jommankumman satulan?” kysyin tehdessäni vielä enemmän tilaa toiselle ja odottaessani jotta toinen sai poimittua satulan käsivarsilleen.
    ”Muuttopäivä?” mies kysyi lähtiessämme askeltamaan kohti tallirakennusta.
    ”Joo. Mulla on semmonen kimo suokkitamma. Toki sitä ei taira olla hankala erottaa muiden joukosta, ku moni tais vissihi olla jonkunlaane pualiverinen ruunikkona tai rautiaana?”
    ”Niinhän tuo taitaa olla. Kimo suomenhevonen varmasti erottuukin joukosta. Se oli kouluhevonen?”
    ”Koulua me ollahan pääasias reenattu. Kyllä me joskus ollahan hypättyki mutta oikiastaan Liljan mammaloman jäläkeen me ei olla sitä pualta hirviästi reenattu. Koulua me ollaan kyllä menty ja ollahan käyty kisaamaski jokune luakka heleppoa C:tä ja B:tä” puhelin samalla kun saavuimme varustehuoneeseen ja etsin karsinan numeroa korreloivan kaapin, jonka eteen laskin ikea säkit, jotka olivat kannossani. Auttajani sai satulan laskettua paikalleen ja sanattoman sopimuksen tyyppisesti lähdimme hakemaan viimeistä kuormaa autosta.

    ”Kiitos ny viälä uuremman kerran” kiitin kun saimme loputkin tavarat paikoilleen. ”Olisiksä viälä viittiny sanua että mistä mä löyrän kottarit ja sellaaset että mä saisin siivota tuan kopin?” Neuvot saatuani lähdin hakemaan kaikki tarvikkeet ja siivosin kopin nopeasti, jotta saatoin siirtää autoni hieman sivummalle. Tyhjättyäni sekä palautettuani kottarit paikoilleen oli aika suunnata satulahuoneeseen ja alkaa etsimään tavaroille paikkoja uudesta kaapista.

    • #9010 Vastaus

      Sonja T.
      Valvoja

      Tervetuloa Hopiavuoreen, vahva alku ainakin on, kun olet saanut Eetun kuulostamaan ihan itseltään. Ja voi miten kaunis hevonen Lilja on!

    • #9012 Vastaus

      Ilona Eronen
      Osallistuja

      Aaai ai, suokkitamma ja vielä tuommonen kaunis pieni kimo! Ja vielä Veeran naapurikarsinaankin muutti. Kyllä Ilona nyt halkeaa onnesta ja on varmaan heti ekana pyytämässä näitä maastoon kaveriksi. Niin on söpö heppa!

    • #9036 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Noin saatiin Lilja ja Minja paikalle! Lilja onkin jo mulle tuttu naama Hallavasta, vaikka en kauaa siellä ollutkaan. En tiedä, mikä on Minjan ja Liljan toinen entinen kotitalli, mutta ainakin Hallavasta Hopiavuori eroaa paljon miljöönä. Millaistahan on tulla porukkaan, jossa suuri osa jo tuntee muut ennestään ja monella on jo omia juttujaan? Miltäjän Minjasta mahtaa ajan päälle tuntua, kun ratsastuskoulun hulina vaihtuu taajuudeltaan aika erilaiseen yksityistallin elämään?

      Arvasin jo ennen Ilonan seuraavaa tarinaa, että Ilona voisi tykätä Liljasta. 😀 Se saa varmasti monta muutakin fania, koska onhan se nyt valkoisena ja suomenhevosena hieno näky, ja osaa käyttäytyäkin tosi hienosti uudessa paikassa.

  • #9237 Vastaus

    Minja Jaakkola
    Osallistuja

    Mä meen nyt täs vähä asiooren erelle omalla tavallansa mutta toisaalta tämä menöö mulle taas omalla tavallaan kronolokisesti. Muutenkin mulla sellaanen semiblokki päällänsä minkä vuaksi mulle on hankalaa postata juttuja vaikka saankin tarinoota kirijootettua.

    Me oltiin Liljan kanssa asuttu Hopiavuoressa nyt reilun kuukauden verran. Parin ensimmäisen viikon ajan tamma oli saanut vain tarhailla ja olin käynyt taluttamassa Liljaa maneesissa sekä tallin lähimaastoissa. Ensimmäiset ratsastuksemme eivät olleet vielä mitään kunnon treeniksi luokiteltavia, mutta hiljalleen olin alkanut nostamaan treenien intensiteettiä ja vuoden vaihteessa olimme jo palanneet pikkukimon kanssa treenien pariin.

    Muutto Etelä-Pohjanmaalle tarkoitti sitä, että meidän oli paljon helpompi jatkaa treenejä Trevorin opissa. Treenien alettua joulukuun puolivälissä, olinkin kerran viikossa pakannut Liljan traileriin, jotta saattaisimme suunnata Storywoodsiin kouluvalmennukseen. Ensimmäisellä kerralla Trevor oli vain halunnut nähdä millaisella tasolla olimme ratsastuksellisesti tällä hetkellä ja sen perusteella tuo oli tehnyt meille treenisuunnitelman.

    Treeneissä olimme keskittyneet hiomaan meille hankalia asioita kuten keskiaskellajeja. En ollut ajatellutkaan pääseväni helpolla treeneissä, mutta varsinkin toisissa treeneissä mies pisti meidät Todellakin Töihin. Joissain treeneissä minusta tuntui, jotta mies pisti meidät työskentelemään vain kovemmin sen vuoksi että olin tuon pomon serkku. Ajoittain tuo ei minua haitannut, sillä tiesin jotta Trevorin treenit olivat tehokkaita ja niissä todellakin kehittyi. Viikoittaiset treenimme olivat tehneet tehtävänsä ja olimme saaneet suoritustamme hiottua paljon sujuvammaksi.

    Palatessamme eilen treeneistämme puhelimeni kilahti uuden WhatsApp viestin merkeissä:
    Hej, hur går det? Jag vet att jag har inte skicad några meddelande in på tre år. Jag förstå att den här är lite random. Har du än det lilla hästen? Den grö? Allt bra med det? Jag kommer till Finland nesta månad so jag skulle tycka vet at kan vi möte?

    Viesti oli totaalinen yllätys sillä en ollut kuullut Peteristä pitkään. Etääntymisemme alkaessa olin miettinyt miestä useamminkin kuin mitä viimeisen vuoden-puolentoista aikana. Jossain kohtaa olin todennut itselleni, jotta mies olisi todennäköisesti kiireinen uransa kanssa minkä vuoksi tuo ei kerennyt edes ajattelemaan minua. Olihan meidän koko juttu ollut omalla tavallaan sellainen rento, kai jopa fwb tyyppiseksi luokiteltava. Toki myös meillä oli ollut sellaisia hetkiä, jotka olivat saaneet minut miettimään millaista elämä voisi olla, jos tilanne muuttuisi vakavampaan suuntaan.

    Toki olin itse myös pari viimeistä vuotta keskittynyt omaan uraani toimittajana sekä samalla myös työskennellyt kahvilassa, jotta saatoin maksaa kaikki laskut. Tokihan vakituisen työpaikan saaminen tällä alalla oli pienoinen ihme, mutta jostain syystä olin onnistunut siinä. Paluu takaisin juurille oli saanut myös ajatukseni pidettyä kiireisinä enkä ollut kerennyt hirveästi ajattelemaan mitään ylimääräistä. Vuoden ensimmäiset kilpailumme olisivat myös edessä vain parin viikon kuluttua, kun starttaisimme minicupissa HeB luokassa. Mitään tulostavoitteita en aikonut meille asettaa kisojen suhteen, kunhan vain saisimme lisää treeniä alle ja jonkinlaisen ajatuksen sille, mitä meidän kannattaisi tulevissa treeneissä harjoitella ja mitkä asiat meillä sujuisi jo rutiinilla.

    Päästessämme takaisin Hopiavuoren pihaan poimin puhelimeni uudelleen käsiini ja avasin WhatsApp keskustelun, jotta saatoin naputella oman vastaukseni:

    Hej jag mår bra. Jag har en liten grå häst. Allt är bra med hon. Vi har en dressyr competition senare på månad. Jag vet inte just nu. Kan jag tänke det för lite längre?

    Ligga du sa din meddelande var litte random och jag var inte preparerad att recevera det.

    Lähetettyäni viestin palautin puhelimeni takaisin takkini taskuun ja nousin autosta, jotta saatoin siirtyä trailerille ja käydä ensimmäisenä irrottamassa Liljan sekä heittämässä tamman narun sen kaulalle. Tamman ollessa irrotettuna kiersin trailerin taakse ja avattuani pressun, siirryin avaamaan salpoja sekä sen jälkeen takapuomia, kunnes oli aika antaa kimolle lupa lähteä peruuttamaan pois trailerista. Ohjattuani Liljan oikealle reitille, otin kiinni edelleen tamman säällä lepäävästä narusta, ennen kuin suuntamme kävi kohti suulia. Avattuani kuljetussuojien tarrat ja liu’utetuani suojat pois tammani jaloista niputin suojat siistille nipulle, kunnes aloin avaamaan kuljetusloimen solkia ja vaihdoin ohuemman loimen kimon toppaloimeen.

    Liljan ollessa tarhailemassa palasin takaisin trailerille kottareiden sekä talikon ja luudan kanssa, jotta saatoin siivota kopin. Heitettyäni ensimmäisen talikollisen kottareihin, kuulin kavioiden kopsetta pihasta. Astuttuani rampille aloin etsimään äänen lähdettä ja lopulta huomasin sen olevan lähtöisin Ilonasta ja Veerasta.
    ”Moikka! Olittako te maastos?”
    ”Loppukäynneillä vaan” reipas vastaus kuului rautiaan suomenhevostamman selästä.
    ”Joo. Olisittako te lähteny joku päivä meirän kaveriksi? Joku sellaanen rauhallinen hyvänmiälen homma? Ku me ei olla tääläpäi viälä oikee maastooltu nii minen viittiisi lähtiä ensimmääsellä kerralla yksin sooloolemahan” esitin ehdotukseni, sillä en ollut tähän mennessä vielä päässyt mukaan maastoreissuille. ”Mikään kiirus sillä ei kyllä oo ku teki ootta vissihi starttaamas loppukuusta Storywoodsissa? Tai ku näin vaan justihin vilaukselta lähtölistoja, kun me oltihin siälä reenaamas”.
    ”Joo niin ollaan. Vaativassa B:ssä.”

    Jatkoimme juttelua kisoista ja omista rutiineistamme, ennen kuin kylmyys alkoi hiipimään luihin ja ytimiini, mikä pakotti minut jatkamaan trailerin siivoamista. Lopulta tiemme erosivat, Ilonan ja Veeran jatkaessa matkaansa ja itseni viimeistellessä trailerin siivoamisen sekä tavaroiden viemisen takaisin talliin, ennen kuin kävin palauttamassa trailerin takaisin paikalleen. Purettuani vielä Liljan tavarat paikoilleen varmistin, että en ollut jättänyt mitään levälleen, ennen kuin suuntasin kohti tupaa ja mahdollista kahvikupillista.

    • Tätä vastausta muokkasi 3 viikkoa, 1 päivä sitten  Minja Jaakkola.
    • #9239 Vastaus

      Ilona Eronen
      Osallistuja

      Aaai jee!! Aattelin jo itekkin lähtölistojen täyttymistä seuraillessa, että ihanaa kun täältä lähtee muitakin! Ja tietenkin juuri Lilja, jota Ilona ihailee. Tästäpä itellekin langanpäätä tarinoihin, kun Minjalla on kunnon yhteyksiä kisapaikkaan ja sen väkeen. Loistavaa!

      Ja tietenkin Minjakin puhuu sitä ihanaa kamalaa murretta, jota en osaa. :DD Vitsit. Imen tästäkin nyt vaikutteita itseeni, mutta ihan vielä en uskalla edes yrittää kirjoittaa. Ette sit naura, kun ekoja kertoja yritän!! 😀

      Tämän jälkeen ainakin mun on monella tapaa helpompi ottaa Minja mukaan omiin tarinoihin, kun meidän hahmojen tavoitteet ovat samoissa kisoissa ja näemmä kumpikin treenaa intensiivisesti. Tämä tarina kertoo myös mulle vähän siitä, ettei Minja ole kovinkaan ujo, vaan uskaltaa jutella ihmisille ja puhua aika suoraankin ainakin noiden viestien perusteella, kun sanoi kiertelemättä Peterille että joo, olihan tämä aika random lähestyminen. :Dd

      Vitsit että odotan näiden tulevia seikkailuja. Nyt on helpompi odottaakin, kun tietää ratsukon tulevaisuudensuunnitelmia sinne maaliskuun puoleenväliin asti. Tietenkin tämä on juuri sellainen ratsukko, jolle toivoo onnistumista.

    • #9240 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Tässähän on paljon ja kaikkea! Yhdessä tarinassa avataan tehokkaasti Minjan historiaa ja henkilökohtaisia tämän hetken probleemia. Samalla kerrotaan, millaisia lyhyen tähtäimen suunnitelmia hänellä on Liljan kanssa. Tarinassa ehditään jopa näyttää, miten Lilja kommunikoi uusien tuttavuuksien kanssa. Kaikki ovat sellaisia asioita, jotka helpottavat muita kirjoittajia tarttumaan hahmoon ja hevoseen.

    • #9250 Vastaus

      Sonja T.
      Valvoja

      Haa, mainiota, mainiota! Nimittäin se, että tänne saadaan toinenkin miesasioidensa kanssa säätävä kuin vain Sonja 😀 Nämä tämmöiset FWB-kuviot (ENKÄ PUHU PUOLIVERISISTÄ!) ovat kiinnostavaa luettavaa ja on välillä tehnyt mieli pyydellä anteeksi kun Sonjan spinnareissa moisia ja kaikenlaista muutakin aihepiiriin liittyvää pyörii, mutta jos en ole ainoa, niin ei nolota sitten niin paljon. Ei minulla mitään muuta järkevää kommenttia ole tähän sanottavana, muuta kuin Eetua komppailen siinä, että tästä saa muut kirjoittajat suht helposti kiinni.

    • #9258 Vastaus

      Marshall
      Osallistuja

      Ei mitään järkevää sanottavaa, mutta jassoo! Saadaanko me vähän lisää ei hevosiin liittyvää draamaa luettavaksi, vieläpä ihmissuhde sotkuja? Koska sehän käy!
      Siinä missä hevosiin liittyviä kuvioita on tietenki mukava lukea, niin onhan se kivaa vaihtelua lukea pelkästään ihmisten välisistä sotkuista. Sisäinen Ulla Taalasmaa tykkää.

  • #9266 Vastaus

    Minja Jaakkola
    Osallistuja

    Mä olin innoissani siitä, että Veeran omistaja oli osoittautunut mukavaksi ihmiseksi. Olin kerennyt tallille ajoittain niin ihmeellisiin aikoihin, että vielä en ollut tavannut kovinkaan montaa muuta tallilaista. Täytyisikin yrittää muokata oma aikataulu sellaiseksi, jotta pääsisin tallille normaalien ihmisten aikoihin, jolloin saattaisinkin onnistua tapaamaan muitakin.

    Antaessani harjan liukua kimolla karvalla muistelin toissapäiväistä maastolenkkiämme Ilonan ja Veeran kanssa sekä naisen kommenttia siitä että tuo ei ollut ikinä käynyt Storywoodsissa. Annettuani harjan vielä pariin kertaan liukua valkoisella karvalla jätin harjan tamman selän päälle ja kaivoin puhelimeni esiin, lähettääkseni viestin, johon uskoin saavani myöntävän vastauksen.
    ”Ei mulla oo ny sulle mitään. Mä haen kohta nameja” pahoittelin Liljalle, joka käänsi turpaansa kohti käsiäni luullessaan, että olin kaivanut taskustani jotain tammalle. Huokaisun siivittämänä kimon pää kääntyi eteenpäin ja tuo alkoi etsimään viimeisiä heinänkorsiaan karsinan pohjalta. Puhelimeni värähtäessä taskussa saapuneen viestin merkiksi nappasin laitteen sen verran ulos taskustani, jotta näin lukitusnäytöltä saapuneen viestin sisällön.
    ”Katotaan tyttö saatko ensi viikolla seuraa valmennusreissulle” kuiskasin tammalleni rapsuttaen sitä samalla säältä.

    Liljan ollessa harjattuna jätin tammani hetkeksi karsinaansa samalla kun suuntasin varustehuoneeseen hakemaan tamman suitsia. Varustehuoneessa oli muutama tallilainen ja tervehdinkin kaikkia ennen kuin poimin suitset koukustaan matkaani ja lopulta päädyin vielä ottamaan Liljan viltinkin mukaani. Palattuani karsinalle pujotin suitset oven koukkuun ja pujahdin karsinaan viltin kanssa. Kimo testasi uudelleen onneaan, jos se vieläkään saisi mitään, vaikka tamma joutuikin edelleen pettymään. Heitin viltin kimoni selkään ja suoristin sen parhaani mukaan ennen kuin palasin ovelle ja poimin suitset käsiini.

    Lilja poimi kuolaimet omatoimisesti suuhunsa ja sain nostaa niskahihnan tamman valkoisten korvien taakse ja tarkistaa että kaikki hihnat olivat suorassa ennen kuin kiinnitin soljet. Lopulta nostin ohjat uudelleen tamman pään ylitse ennen kuin avasin karsinan oven kunnolla ja annoin Liljalle luvan lähteä kävelemään eteenpäin. Suuntasimme lumituiskun lävitse maneesille ja ennen kuin avasin oven vislasin, jotta ratsastajat osaisivat varautua avautuvaan oveen. Koska maneesista ei kuulunut kieltoa oven avaamiselle liu’utin sen auki ja talutin ratsuni sisään ennen kuin suljin oven takanamme. Varmistettuani että en taluttaisi Liljaa kenenkään alle poimin selkään nousujakkaran mukaani ja suuntasin maneesin keskelle.

    Käänsin pienen tammani kaartoon ja laskin jakkaran sen vierelle. Noustuani jakkaralle rapsutin tammaani kiitokseksi ennen kuin asetin vasemman jalkani sen selän ylitse ja ponnistin osin makaavaan asentoon ratsuni selkään. Löytäessäni paremman asennon tammani selässä annoin Liljalle luvan lähteä liikkeelle ja käänsin tammani kävelemään uran sisäpuolelle. Tarjosin muille ratsukoille mahdollisuuden kulkea uralla, sillä en ainakaan vielä ollut pyytämässä Liljalta käyntiä lujempaa askellajia. Katselin muita maneesissa olevia ratsukoita ja kaikki taisivat olla jonkinlaisia puoliverisiä, tai ainakin jotain sen tyylisiä. Kimo tamma askelsi reipastempoista käyntiä eteenpäin, pienet valkoiset korvat tiukalla höröllä. Vaikka jokaisessa hevosessa oli varmasti ne omat juttuna mikä tekisi siitä hevosesta juuri sellaisen ja toisaalta olin päässyt myös Liljan mammaloman aikana testaamaan myös puoliverisiä.

    Kuitenkaan en ainakaan vielä ollut sellaisessa tilanteessa, jossa voisin ajatella vaihtavani Liljan sirompaan puoliveriseen. Asetellessani tammaani, keskityin siihen, jotta Lilja asettuisi oikeasti ja että tamma muutenkin suorittaisi tehtävän juuri sellaisella tavalla, kun se pitäisi suorittaa. Tehtävän ratsastamisen aikana keskityin myös siihen, miltä Liljan liike tuntui allani ja miten se tuntui liikkuvan. Lilja tuntui hyvinkin hyväntuuliselta ja innostuneelta tekemään töitä. Aseteltuani tammaa hetken tarkistin, jotta ura olisi vapaana ennen kuin pyysin Liljaa väistämään uralle ja suoristettuani ratsuni uralla väistätin Liljan takaisin uran sisäpuolelle. Väistätin tammaa vielä muutamia kertoja uralle ja sieltä takaisin uran sisäpuolelle, kunnes annoin istunnallani tammalle merkin siirtyä raviin.

    Kimo lähti ravaamaan tasaisella tahdilla eteenpäin ja annettuani tamman hetken ravata eteenpäin, pidätin tammaa istunnallani ja hiljensin sen ravia yhden kirjainvälin verran. Sen jälkeen pyysin tammaa taas nopeuttamaan askeltaan. Kunnollisen treenin sijaan teimme pääasiassa kivoja ja helppoja tehtäviä sekä annoin tammalle mahdollisuuden venytellä itseään. Antaessani Liljan ravailla loppuraveja kuulin vihellyksen maneesin ovelta. Otin tamman ohjat hieman paremmin tuntumalle, mutta en siirtänyt sitä käyntiin. Nähdessäni jotta tulija oli Ilona Veeransa kanssa, hidastin tammani käyntiin ja Ilonan päästessä ratsunsa satulaan annoin Liljan kävellä Veeran rinnalle. Jätin hieman ylimääräistä tilaa tammojen välille, sillä en tiennyt, että miten rautias suhtautuisi toiseen tammaan vierellään maneesissa.

    ”Moikka!”
    ”Moi!”
    ”Tota, tää tuloo vähä puskasta, mutta huvittaasko sua lähtiä mun ja Liljan kans joku kerta reenaamaan? Serkulle se sopii kyllä et sen pualesta ei tarvitte miättiä asiaa” hymyilin.

    • #9270 Vastaus

      Ilona Eronen
      Osallistuja

      Wau, kiitos! Ensinnäkin valmentautumismahdollisuudesta ja toisekseen kädenojennuksesta, johon on helppo tarttua. Tuli ihan hyvään väliinkin itse asiassa (paitsi, että mun rakas suokkiystäväni ja muusani kuoli eilen illalla syntymättömän varsansa kanssa, niin että joudun ehkä hetken keräilemään kynää uudestaan käteen, ennen kuin voin taas kirjoittaa iloisista suokkiseikkailuista. Mutta palaan tähän kyllä mahdollisimman pian).

      Musta sulla on kyllä nyt hyvä draivi päällä kirjoittamisessa. Tulee toinen toistaan laadukkaampaa tarinaa lyhyen ajan sisällä ja tuntuu, kuin kehittyisit yhtäkkiä koko ajan ihan hurjasti. Tämä tarina etenee jo tosi sujuvasti ja johdonmukaisesti omalla painollaan, eikä sisällä toistoa tai muutakaan ylimääräistä. Tästä näkee, että Minjalla ja Liljalla on hyvä suhde keskenään, ja Minja pitää hevostaan kauniisti. Myös Minjan ratsastustavan kuvaus kertoo siitä, minkä tyyppinen hahmo hän on. Vaikuttaa varsin luontevalta menolta, jossa ratsukon yhteistyö on jo hyvinkin yhteenhitsautunutta. Punaisena lankana taustalla on koko ajan tietenkin tuleva kisarupeama. Silloin on ehkä helpompi kirjoittaakin, kun on horisontissa jotakin, josta voi aina ottaa kiintopisteen. Silti on hyvä kuvata myös tällä tavalla arkea pienine yksityiskohtineen.

    • #9275 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Mä olen Ilonan kanssa samaa mieltä. Olen pari kertaa sanonut Marshallille sellaisesta hyppäysmäisestä nopeasta tason noususta teksteissä, ja tässä on selkeästi menossa sulla sama. Kehitys on just siinä kohdassa, joka on mulle henkilökohtaisesti lukijana tärkeää: kerrotaan, miten jokin tapahtuu tai miten joku tekee mitä tekee. Tässä tämä huimasti parantunut kuvailu keskittyy Minjan ja Liljan suhteeseen, ja saan siitä tosi paljon irti. Se kertoo mulle, millainen Minja on paitsi hevosihmisenä, myös ihan vaan ihmisenä.

      Muita hahmoja kohtaan sosiaalinen puoli jätetään tässä Ilonan vastauksen varaan. Se on ihan hyvä tapa ojentaa kättä: moi, haluan leikkiä. Sillä lailla saa muut kutsuttua mukaan. Joskus myöhemmin tulee sitten leikittämisen vuoro: se, kun itse kirjoittaa toisen hahmosta odottamatta vastausta. (Silloinkin sen tietenkin usein saa. :D) Sosiaaliset tarinat ovat siis mun henkilökohtainen mieltymys taas ja syy pitää Hopiavuorta, eikä mikään sellainen kriteeri, että jokaisen tarinan tulee olla jotenkin yhteisöllinen. 😀

  • #9312 Vastaus

    Minja Jaakkola
    Osallistuja

    Tämä homma lähti vähän laukalle niin valmennusreissusta on tämän tarinan lisäksi olemassa myös tarinat 2 & 3

    Muutto oli tuonut suuren edun valmennusmatkoihin sillä tavaraa ei tarvinnut pakata niin paljoa kuin silloin kun reissuun tuli lähdettyä itärajalta. Tällä kertaa kaikki tarvittavat mahtuivat helposti Ikea kassiin ja tiesin että jos sattuisin jotain unohtamaan voisin varmasti lainata serkultani mitä olin unohtanutkaan. Käytyäni vielä kerran lävitse, jotta kaikki olisi varmasti mukana oli aika kantaa tavarat autooni. Yritin pakata Liljan tavarat mahdollisimman tiviisti jotta Veerankin tavarat mahtuisivat autooni ennen kuin oli aika lastata tammat traileriin.

    Se, että Oskari lähti mukaan, oli omalla tavallaan täydellinen yllätys, mutta toivotin miehen tervetulleeksi mukaan. Vaikka ajomatkaa olikin vain kolmen vartin verran, kerettiin sinä aikana käymään molemmat kisaradat lävitse sekä esittelin myös tarkemmin Storywoodsia. Lopulta käänsin autoni tutulle tallipihalle ja parkkeerattuani tammatallin eteen oli aika purkaa tammat trailerista.
    ”Me voirahan käyttää vapahia karsinoota. Siinon yks ainaki heti, ku mennähä tallihi nii oikialla” ohjeistin samalla kun odotin jotta Oskari antoi minulle luvan lähteä peruuttamaan Liljaa ulos trailerista annettuani Ilonalle mahdollisuuden ottaa Veeran ensin ulos.
    ”Aijaa. Sehän on kiva” rautiasta taluttavan äänestä kuului aito yllätys.

    Tammojen ollessa karsinoissaan esittelin Ilonalle ja Oskarille vielä paremmin tallin tiloja. Lyhyen kierroksen jälkeen oli aika suunnata kohti tammatallin varustehuonetta, sillä oletin löytäväni serkkuni toimistostaan. Yllätyksekseni myös Trevor oli paikalla eikä ratsastamassa.
    ”Oh again here with the pony?”
    ”It’s. Still. Not. A. Pony” huokaisin raskaasti ja muka dramaattisesti ”vai etkö sä oo oppinu 37 vuodessa erottamaan poneja ja hevosia toisistaan?”
    ”Olenpa. Miksi sina hankinut nin pieni hevone?”
    ”Nonni ja sitte antaa olla. Te käyttä tuan saman keskustelun melekee joka ikine kerta. Jos ny vaa mennähän suaraa asiahan” serkkuni ääni kuului tuon toimistosta ennen kuin tuo ilmestyi näkyviin. Vasta kun tuo huomasi, että paikalla oli muitakin, tuon huomio siirtyi Trevorista Ilonaan.

    ”Sinä tairat olla Ilona?” serkkuni käänsi huomionsa vaalean brunettea naista kohden.
    ”Minni Vanha-aho, Minjan serkku. Tuo sankari tuossa on taasen Trevor Andrews.”
    Käteltyään Ilonan huomasin miten serkkuni huomio kiinnittyi kohti Oskaria.
    ”Oskari. Susi.”
    ”Mukava tavata. Ottakaa ny kahavia ennen, ku alootellahan.”
    Tottuneesti kävelin kaapille, josta poimin tasolle kolme mukia ennen kuin täytin niistä yhden kahvilla, joka vaikutti jopa yllättävän tuoreelta. Etsittyäni vielä minijääkaapista maitopurkin kaadoin siitä sopivan määrän omaan kahviini ennen kuin hain paikkani pöydän äärestä. Istuessamme kahvipöydässä serkkuni kyseli Ilonalta ja Oskarilta noiden ratsastustaustasta sekä hevosista.
    ”Me vähän miätittiin sellaasta jotta mä voisin vetää Ilonan valamennuksen ja te saatta sitte Minja mennä samalla kaavalla ku tähänkin asti. Mun pitää hoitaa tuas viälä pari juttua niihin kisoohin liittyen niin ensimmäästä ratsua voi kyllä ruveta jo laittamahan valamiiksi ja mennä maneesiin verryttelemään.”

    Ilonan ja Oskarin lähtiessä laittamaan Veeraa kuntoon en voinut olla kysymättä serkultani oliko Liljan varsa vielä Storywoodsissa.
    ”Kyllä se tuala pihatos on. Sehän käänty nyt kaksvuotiaaksi niin sen kans ollahan tehty ohjasajojuttuja ja kohta varmaan ajohommiakin. Voirahan vaikka käyrä kattomas sitä sitte ku ollahan saatu valamennukset lävitte?”
    ”No siis se olis kyllä kiva. Tai no enemmänki ehkä näyttää Ilonalle, kun minä ny oon varsan nähäny jo muutamankin kerran. Mutta minä meen kattomahan mikä tilanne tuala tallin pualella on ja näytän Ilonalle tiän maneesiin.”

    Päästessäni talliin ja karsinalle, jonka Ilona oli ottanut Veeralle käyttöön, oli tamma jo melkein valmis.
    ”Mä tuun teirän kans samaa matkaa maneesihin. Serkku lupasi tulla kohta perästä mutta tosiaan saat jo verkkaalla samanlaasella tavalla, ku mitä normaalistikki.”
    ”Joo. Mä laitan tälle vielä suitset niin me ollaan sitten valmiita” Ilonan vastaus kuului jostain Veeran toiselta puolelta ja pian tuo tulikin näkyviin tammansa kaulan ali.
    Lopulta pääsimme lähtemään kohti maneesia ja vaikka se oli pimeänä, vislasin ovella ennen kuin avasin oven ja päästin Ilonan ja Veeran sekä Oskarin maneesiin. Ennen kuin suljin maneesin oven naputtelin puolet hallin valoista päälle, sillä tiesin niiden riittävän hyvin tällaisella säällä.
    ”Ovi menöö kiinni” huikkasin vielä kuuluvalla äänellä ennen kuin aloin vetämään ovea kiinni, jotta Ilona osaisi varautua Veeran mahdolliseen säikähtämiseen.

    ”Haluaksä Oskari kattua täs maneesin pualella valamennusta vai mennähänkö tuanne kahavioon? Mä voin pyytää notta valamennuksen aikana käytetään mikkiä nii se kuuluu sinnekki hyvin.”
    ”Täs on ihan hyvä.”
    ”Okei, no sano vaa jos muutat miäles.”
    ”Joo.”

    Oli mielenkiintoista seurata miten Ilona verrytteli omaa ratsuaan, sillä rautias oli kuitenkin paljon tasokkaampi ratsu kuin Lilja. Tokikaan en itse ehkä ollut treenannut tamman kanssa aina sellaisella intensiteetillä kuin mitä olisi pitänyt, mutta minulla ei ollut myöskään mitään kiirettä saada Liljan tasoa nostettua, joten ehkä me joskus olisimme vielä kisaamassa samoissa luokissa Ilonan ja Veeran kanssa tai sitten me nousisimme vain HeA luokkiin. En tiennyt kauanko ratsukko oli kerennyt verryttelemään, kun serkkuni saapui paikalle ja valmennus pääsi kunnolla alkamaan.

    Serkkuni pitämää valmennusta oli mielenkiintoinen seurata, sillä tuolla oli täysin erilainen tapa valmentaa kuin Trevorilla. Serkkuni avasi tehtäviä ja sitä miltä niiden pitäisi satulaan tuntua paremmin kuin mitä amerikkalainen vastaparinsa ja vaikka en itse ollut ikinä ratsastanut tämän tason tehtäviä, ymmärsin silti, miten ne olisi pitänyt ratsastaa ja suorittaa. Harmikseni en voinut seurata valmennusta pitkään, sillä minun oli aika lähteä laittamaan Liljaa kuntoon ja verryttelemään tammaa omaa valmennustani varten.

    Storyn kenttä oli todella hyvässä kunnossa, joten saatoin verrytellä Liljan kunnolla ennen kuin käänsin kimoni turvan kohti maneesia. Hallin ovi aukesikin yllättäen itsenäisesti ja Ilonan ratsastaessa Veeran ulos, huomasin Oskarin livahtavan tuon vanavedessä ulos. Ratsastin Liljan maneesiin, jonka hiekalla serkullani sekä Trevorilla oli joku oma palaverinsa kesken. Odottaessani jotta mies olisi valmis kiinnittämään huomionsa meihin ja aloittamaan valmennuksen. Sen sijaan että olisimme joutuneet heti töihin, Trevor kysyi halusinko kouluaidat, jotta tietäisin vähän paremmin millaisen osan maneesista voisin rataani käyttää.

    Mä en tiedä mitä mä tein tällä kertaa erilaisella tavalla Liljan ratsastamisessa, mutta pieni kimoni tuntui jotenkin todella hyvältä ratsastaa ja jopa Trevor huomioi sen. Olihan Lilja ajoittain liikkunut näin hyvin, mutta ikinä en ollut tainnut päästä ratsastamaan kokonaista rataa lävitse juuri sellaisella liikkeellä kuin mitä tamma oli nyt liikkunut. Ehkä maisemanmuutos oli tehnyt tammalle hyvää ja se oli sen takia paljon innokkaampi liikkumaan eteenpäin. Tamman liike oli juuri oikealla tavalla voimakasta, eikä sellaista, että se johtuisi vain liiasta energiasta.

    Seuraavalla kierroksella Trevor keskittyi muutamaan pieneen yksityiskohtaan, jotka eivät oikeastaan vaikuttaneet suuremmin meidän suorittamisemme. Kuitenkin sillä, että Liljan sai asettumaan vielä vähän paremmin, tamman liikkuminen näytti vielä vain sulavammalta. Asetuksen lisäksi Trevor päätti laittaa meidät töihin myös siirtymien kanssa ja lopulta mies antoikin minulle luvan aloittaa omatoimiset loppuverryttelyt kimoni kanssa.

    Palattuamme Liljan kanssa takaisin talliin riisuin siltä varusteet ja loimitin tamman villaloimella ennen kuin etsin Oskarin ja Ilonan.
    ”Te ootta vissihi valamiita? Mun pualesta me voirahan kyllä lastata tammat ja lähtiä takaasin. Mä voin hoitaa Liljan sitte Hopiavuoressa.”
    ”Joo. Veeran tavaroita ei oo kyllä vielä pakattu autoon, kun en tiennyt, että onko se lukossa vai ei.”
    ”Ei se oo. Minä nappaan tuasta Liljan kamoja kans mukaha nii voiraan viärä niitä jo sinne. Kattoosiksä Oskari trailerin valamiiksi?”
    ”Joo.”

    Lopulta tavarat ja hevoset olivat pakattuna autoon ja traileriin jonka jälkeen kotimatka saattoi alkaa.

    • #9313 Vastaus

      Ilona Eronen
      Osallistuja

      Hurjan paljon tuotantoa! Nyt on panostettu valmennukseen. Kiitos Veeran valmentamisesta! Tästä saan itsekin ammennettua vaikka millä mitalla mahdollisia haasteita ja kehityskohtia oman ratsukon tulevia treenejä ja kisoja ajatellen. Hyvin huomioitu Ilonan jännitys valmennuksen aikana: totta kai sitä jännittää, ja totta kai se näkyy hevosessa. Hahmon persoonasta on saatu hyvin kiinni. Hienosti huomioitu kyllä muutenkin kaikkia hahmoja, ja rohkeasti tartuttu Ilonaan ja Oskariin näissä kaikissa tarinoissa.

      Alussa hitaalle hämäläisellekin (minä) viimein valkeni, miksi Minja alun perin muutti hevosensa Hopiavuoreen: hän tosiaan valmentautuu tässä lähitallilla, ja valmentautui jo aiemminkin. Se on tietenkin iso syy sille, miksi Minja ylipäätään on täällä: piti muuttaa lähemmäs. Se tekee täysin järkeä ja on osa punaista lankaa.

      Mietin jälkeenpäin, että saattoi olla aika haastava veto multa ottaa Minjalle entuudestaan vieras Oskari mukaan tälle matkalle, mutta oikeastaan se saattoi olla lopulta ihan hyväkin: nyt Minja on Hopiavuoren uusimpana tulokkaana vähän niin kuin tutustunut yhteen meidän tallityöntekijöistä. Ainakin jotenkuten. Tiedämme, ettei Oskariin ole ehkä aluksi silleen maailman helpoin päästä tutustumaan, mutta tässä oli tilaisuus siihen, ja nyt hahmoista voi tulla ainakin tuttuja, ja sitä voi hyödyntää joskus myöhemmissä tarinoissa. Kiva, että Oskari pääsi myös tutustumaan pariin uuteen valmentajaan. Mä tosin jotenkin etukäteen oletin, että tyyliin kaikki valmentajat tietävät vähintään nimeltä Olavi Suden pojan. 😀 Hyvä, että uusiakin tuttavuuksia voi vielä löytyä. Kolmannessa tarinassa Trevorin ja Oskarin keskustelu maneesissa oli kyl hauska. :DDD Trevor vaikuttaa varsin persoonalliselta hepulta. Ihan hyvä ehkä, ettei se valmentanut Ilonaa, kun se olisi varmaan kauhistunut noista suokkikommenteista… 😀

      Nyt sain taas oikein kunnolla vaikutteita, kun joka toinen puhui Sitä Vaikeaa Murretta. Siitäkin kiitos. Pitäisi tehdä tyyliin muistiinpanoja näistä tarinoista. 😀

    • #9316 Vastaus

      Eetu Hopiavuori
      Ylläpitäjä

      Paljon olisi kehuttavaa, mutta en viitsi toistaa jo sanottua. Sanonpa siis jotain muuta: kehun tarinan linkitystä Ilonan aiempaan tarinaan. Alussa kuvataan nimittäin samaa automatkaa ilman, että hetkestä tulee ollenkaan tylsä ja toisteinen. Koska matka on kerrottu jo Ilonan tarinassa, tässä on turhaa kertoa kaikkea uudelleen. Sen sijaan kohta on ratkaistu lyhyellä referaatilla, ja se on kyllä hyvä ratkaisu. Ei tule yhtään sellaista tän-mä-oon-jo-lukenu -oloa. Matkan sijaan tarina keskittyykin jatkamaan eteenpäin. Just tällaisia vastapalloja haluaisin itse saada: ei toistoa ja kaiken kukkuraksi vielä sen verran aukkoja siitä eteenpäin, että mahtuu itsekin kirjoittamaan uutta niin halutessaan. Tosi hyvin pelattu, pakko sanoa! Sosiaalisessa tarinoinnissa ja yhdessä leikkimisessä on tapahtunut nyt oikeasti mahtava taitoharppaus.

      Toinen juttu, jonka voisin nostaa esiin, ovat ryhmän roolit. Ilonan tarinassa automatkasta puheenjohtajan rooli lankesi eniten varmaan Oskarille, mutta sitä ei tiedä, johtuuko se siitä, että kertoja-Ilona kiinnittää tietenkin kaikista eniten huomiota Oskariin. Tässä tarinassa Minja on paitsi puheenjohtaja, myös jonkinlainen laumanjohtaja. Hän on hyvä valinta siihen rooliin tässä tarinassa. Minjahan tietää, miten Storywoodissa ollaan ja missä on mitäkin, joten luonnollisesti hän esittelee paikkoja ja auttaa muita alkuun. Sen lisäksi jo maastotarinoiden aikaan kävi ilmi, että Minja on luonteeltaan rento, tietyllä tapaa huoleton ja itsevarma. Ujommat Ilona ja Oskari luovuttavat aivan varmasti mielellään ohjat käsistään Minjalle uudessa paikassa.

Vastaa aiheeseen: Lilja
Tietosi: