Tämä aihe sisältää 9 vastaukset, 4 kirjoittajaa, ja siihen kirjoitti viimeksi 
-
Viestit
-
LYNCHBURG CABLEGRAM eli Töpseli
Irish Sport Horse, ori, 162cm
kenttäpainotteinen
omat sivut ja kuvagalleria
omistaja Elias Hilvan -
5. TAMMIKUUTA 2020
HELSINGIN SATAMA, SUOMITöpseli saapuu Suomeen
1 Jan 2020 7:52
New Message from Nancy Lynchburg
Hi, Elias ! We just put Cablegram on a ship to Britain, which means he is on his way to you ! Let me know when he’s safe and sound in his new home. We’re so excited what you two will achieve together ! Love, Nancy4 Jan 2020 6:15
New Message from Unknown
Hello, Your cargo has left Germany, and will arrive in Helsinki at 11:30 local time.Luin viestit uudelleen ja uudelleen istuessani Audin kuskin paikalla jossain Helsingin rahtisataman vastaanottoalueella, Hopiavuoresta lainaan saatu traileri auton jatkeena. Sellainenkin olisi varmasti hyvä hankkia omaksi, jos sitä meinaa ahkerasti kilpailla. En olisi millään malttanut odottaa yhtäkään sekuntia enempää, varsinkin kun laiva oli tullut satamaan jo kymmenisen minuuttia.
”Hei, rauhotu. Painat vielä vahingossa kaasua ja ajat meiät mereen tolla jalan heilutuksella,” Joonas hekotteli pelkääjän paikalta. Olin tullut eilen Espooseen moikkaamaan Joonasta ja bunkkaamaan miehen vierashuoneeseen. Vaikka eihän siitä ole pitkä aika, kun viimeksi parasta kaveriani näin — vietimme uutta vuotta vanhalla porukallamme Levillä, mistä lähdin toinen päivä junalla Seinäjoelle hakemaan puhtaita vaatteita pahvilaatikoiden peittämästä asunnostani sekä auton ja trailerin.
Mulkaisen Joonaksen suuntaan ja tuhahdan. ”Kai tajuat, että auto ei ole käynnissä tällä hetkellä ?” mumisen nojatessani poskeni kämmeneen ja kyynärpään oveen. Joonas virnistää ja valmistautuu sanomaan miehen tuntien jotain todella nasevaa, mutta yhtäkkiä satama-alueella alkaa tapahtua.
Joonas kiinnittää katseensa tuulilasin läpi laivan suntaan, ja tyytyy toteamaan, ”Mennäänpä sitten hakemaan se sinun hevosesi, Mister Kilparatsastaja”, avaa oven ja nousee ulos autosta.
_____________________
HOPIAVUORI, OTSONMÄKI
Yhteensä noin kuuden tunnin reissun jälkeen käännän Audin Vanhalta päätieltä Hopiavuoren pihatielle ja parkkiin tallin edustalle. Kello on jo yli seitsemän illalla, ja pihalla näyttää olevan yksi auto — osuin selkeästi hiljaisempaan aikaan, mikä sopii mulle paremmin kuin hyvin.
Ehdin juuri nousta ulos autosta ja työntää oven kiinni, kun tallista ilmestyy rastapäinen brunette, arviolta hieman mua vanhempi. Mies kävelee luokseni, ja tarjoaa kättään hymyillen. ”Hei ! Olen Noa. Ajattelinkin, että kuulin jonkun kurvaavan pihaan.”
”Moi. Elias,” vastaan, puristan miehen kättä ja avaan trailerista etuoven.
”Elias … Olet ilmeisesti se uusi jonka hevosen piti tulla vasta myöhemmin ?” Noa kysyy.
”Juu, olen,” vastaan. ”Tulin itse asiassa juuri Helsingistä hakemasta kyseistä hevosta,” naurahdan, osoitan kohti traileria ja lähden kävelemään kohti lastaussiltaa, kun sisältä kuuluu hiljainen hirnahdus. ”Tullaan tullaan, en ole unohtanut sinua sinne !” puhelen orille alkaessani avaamaan lastaussiltaa.
”Noniin !” Noa toteaa vastaukseksi ja rientää apuun lastaussillan kanssa.
Kuulen oven paukahtavan kiinni, ja takaapäin kuuluu toinen miehen ääni. ”Pääsitte perille !” Käännähdän katsomaan, kun lastaussilta on alhaalla, ja huomaan itse omistajan, Eetun, kävelevän talolta trailerille. Tervehdin miestä, ja Eetu jää hetkeksi juttelemaan ja kysymään matkasta. ”Tule, niin näytän sulle Töpselin karsinan, ennen kuin otetaan se ulos,” Eetu viittoo talliin päin. Noa toteaa jotain vapaana olevasta koirasta tallin sisällä, ja rientää edeltä sisälle.
Eetu näyttää karsinapaikan sekä osoittaa vielä tallista säilytyspaikkoja, joita saa käyttää. Olinkin joulukuussa tehnyt muutaman reissun Hopiavuoreen ja tuonut jo suurimman osan Töpselin tavaroista valmiiksi. Enää puuttuivat satula ja suitset, joista suitset olivat saapumista vaille täällä ja satula koittamista vaille ostettu. Omat tavarani olivat vielä jossakin pahvilaatikossa Seinäjoen asunnolla, uudet hankinnat taisivat edelleen olla Audin takakontissa … hups. Eetun selostaessa vielä yleisiä käytäntöjä nyt kun Töpseli oli varsinaisesti täällä, kävelimme takaisin trailerille.
Ruunikko pää katsoi odottavaisesti trailerin pikkuovesta ulos, ja hörähti kevyesti, kun astuimme Eetun kanssa takaisin pihalle. Astelin rapsuttamaan orin turpaa, jonka Töpseli hyväksyi ensin hieman epävarmasti.
”Jos voit irrottaa puomin, niin talutan orin ulos ?” kysyin Eetulta, joka asteli trailerin viereen. Mies vastasi myöntävästi, ja jatkoi matkaa trailerin taakse samalla, kun kiipesin ovesta sisään. Töpseli oli näköjään opetettu hyvin traileriin menoon sisälle, niin kuin myös sieltä poistumiseen: ori asteli nätisti ja rauhassa alas lastaussiltaa, ja otti muutaman pienen ilmavan askeleen kuin verrytelläkseen jalkojaan päästessään hiekkapohjalle.
”Kävelen Töpselin kanssa hieman tallialuetta, että se saa liikkua kaiken matkustamisen jälkeen,” juttelin Eetulle, joka nosti lastaussiltaa ylös. ”Siivoan trailerin sen jälkeen.”
”Joo, ei sillä niin kiirettä, ei se tässä tiellä ole. Voit jättää tallin ovet huoletta auki, kun lähdet. Käyn sulkemassa ne ennen nukkumaanmenoa,” Eetu sanoi kun sai sillan kiinni. ”Noa lähtee varmaan kohta töihin, niin soita vaan jos tulee ongelmaa, hipsin takaisin sisälle,” mies sanoi ja vastasin myöntävästi ja kiittelin.
”Lähdetäänkö vähän jalottelemaan ?” juttelin ruunikolle, joka katsoi kiinnostuneena ympärilleen. Töpseli käänsi päätään, haisteli käsiäni ja pukkasi kevyesti rintaani turvallaan. Naurahdin kevyesti ja silitin orin otsaa. ”Alatko pikkuhiljaa jo tottua muhun, hmm ?” Ruunikko hörähti, ja otti pari askelta paikallaan. ”Otetaanpas sulta noi suojat pois,” totesin. Siirsin otteeni riimunnarun päähän, ja irrotin suojat Töpselin seistessä nätisti paikallaan. Dumppasin suojat toistaiseksi trailerin renkaan päälle, ne ehtisi viemään sisälle myöhemmin.
”Mennäänpäs sitten,” totesin ja lähdin kävelemään tallin katetun ulkokäytävän läpi kohti tarhoja. Töpseli lähti innokkaasti seuraamaan, ja käveli nätisti vierellä, riimunnarun välillä hipaistessa maata.
-
Oho, onpa vahva avaus! Harvoin sitä ekassa varsinaisessa tallitarinassa uskalletaan tanssittaa oman hahmon lisäksi omaa sivuhahmoa ja vieläpä kahta vierasta hahmoa. Pointsit siitä: teitä sosiaalisia tarinoitsijoita tällä sivustolla harrastava väki keräilisi mukaan porukkaan aina tosi innoissaan. 🙂 Sait jo Sonjalta ensimmäisen maininnankin, kun avauksesi oli niin hyvä. Mitä enemmän kirjoitat itse hahmosi vuorovaikutukseen muiden kirjoittamien hahmojen kanssa, sitä helpompi muidenkin on ensin mainita hänet tarinoissaan ja sen jälkeen siirtää hänet sivuroolista pääosaan. Jo näin varhainen mainintakin kertoo siitä, että olet tehnyt hyvää työtä avaustarinassa!
Toinen ihan mun lempparijutuista tässä(kin) tarinassa on käyttämäsi rekisteri, joka on osin viehättävässä ristiriidassa hahmosi kanssa ja toimii just siksi tosi hyvin. Muutenkin käytät tosi monipuolista sanastoa ja ilmaisutapoja. Tällaista tekstiä minunkin kaltaiseni kirjallisuuden nirppanokka tykkää lukea. :DD
Yksi toistuva lukemista haittaava oikeinkirjoitusjuttu voidaan korjata nyt heti samalla helposti. 🙂 Ennen pistettä, huutomerkkiä, pilkkua (jne: mitään väli- tai lopetusmerkkiä) ei tule välilyöntiä, ei edes vuorosanoissa. Lisäksi pilkku (jota muuten käytät ihan oikeassa yhteydessä vuorosanoissa) tulee vasta lainausmerkkien jälkeen. Katsohan:
”Moi. Elias”m vastaan puristan miehen kättä ja avaan trailerista etuoven.
”Elias… Olet ilmeisesti se uusi jonka hevosen piti tulla vasta myöhemmin?” Noa kysyy.
”Juu, olen”, vastaan. ”Tulin itse asiassa juuri Helsingistä hakemasta kyseistä hevosta”, naurahdan, osoitan kohti traileria ja lähden kävelemään kohti lastaussiltaa, kun sisältä kuuluu hiljainen hirnahdus. ”Tullaan tullaan, en ole unohtanut sinua sinne!” puhelen orille alkaessani avaamaan lastaussiltaa.
”Noniin!” Noa toteaa vastaukseksi ja rientää apuun lastaussillan kanssa.Tällä hetkellä dialogi on tyylillisesti ja kielellisesti heikko kohtasi, mutta sellainen meillä on kaikilla. (Minulla on ainakin huolimattomuus, pilkutus ja virkkeiden raastava monimutkaisuus…) Kirjoittamisessa kehittyy onneksi niin ihanilla tavoilla kuin kirjoittamalla ja lukemalla! Olet siis ihan oikean asian parissa.
Sen sijaan vahva alueesi juuri tällä hetkellä on Eliaksen aistihavainnot. Kerrot hänen ympäristöstään monipuolisesti eri aistien avulla. Kirjoittajilla on usein paha tapa jämähtää vain yhteen aistiin (näköön yleensä) ja käyttää muita vain satunnaisesti. Tästä sinulla ei ole tällä hetkellä mitään pelkoa! Muutenkin varsinkin äänimaailman kuvailu on tässä tarinassa monipuolista aina puheen tyylistä ympäristön ääniin ja tästä tykkään oikein erityisesti. Muitakin vahvuuksia sinulla tietenkin on, mutta tämä nousee nyt oikein erityisesti esiin.
Elias tuumaa, että Töpseli taitaa jo tottua häneen. Minäkin olen sitä mieltä, että kyllä se arki varmaan siitä muodostuu, koska onhan hevonen nyt ihmistä sopeutumiskykyisempi eläin. 😀 Toivottavasti saadaan kuulla taas pian lisää Eliaksesta ja Töpselistä. Hienot viittauksesi Eliaksen asuntoon saavat minut odottamaan jo sitäkin, että koska pääsemme järjestelemään sitä ja mitä laatikoiden sisältö (ja Töpselin varusteet) hahmostasi kertoo.
-
Ennen pistettä, huutomerkkiä, pilkkua (jne: mitään väli- tai lopetusmerkkiä) ei tule välilyöntiä, ei edes vuorosanoissa. Lisäksi pilkku (jota muuten käytät ihan oikeassa yhteydessä vuorosanoissa) tulee vasta lainausmerkkien jälkeen.
Nämä on molemmat mulla tiedossa, mutta on puhtaasti omia tyylittelytapoja 😀 Näyttää kivemmalta ja esteettisemmältä omaan silmään, joten siksi teen ne ”väärin” tällaisissa vapaammissa teksteissä.
-
Heippati Elias, mä en vielä olekaan sua tainnut toivottaa tervetulleeksi! Tai jos oon, niin kerta vielä kiellon päälle 😀 Että tervetuloa, toivottavasti viihdytte Töpselin kanssa meillä täällä!
Ihan ekana musta on aina hassua lukea tarinoita jotka tapahtuu nyt tällä hetkellä. Mä olen jotenkin niin tottunut lukemaan ja kirjoittamaan aina menneessä muodossa, että tälläiset tuntuu omiin silmiin jokseenkin.. Ei varsinaisesti hankalilta, mutta mun yksinkertaiset aivot yrittää selvästi kokoajan kääntää sitä menneisyydessä tapahtuneeksi tekstiksi 😀 Se on tietysti vain hyvä juttu että kirjoittajia on erilaisia ja jokaisella oma tyyli, koska sehän tästä kaikesta tekee hauskaa ja mielenkiintoista! Ja mulle on siinä samalla oma pieni pähkinä jota purra kun opettelen tämän makuun mukaan 😀
On kiva, että pohjustit normaaliin hevostarinointiin nähden Töpselin hankkimista enemmän. Tarinat, joissa omistaja ja hevonen alkavat vasta tutustumaan toisiinsa on yleensä kaikista hauskimpia luettavia, varsinkin kun niissä on kunnolla pohjaa eikä niin, että hevonen nyt vaan ilmestyy ja that’s it. Vaikka ei sekään väärin oo, mäkin oon siihen enemmän tai vähemmän kallistunut…. 😀 mutta hauskempia nämä ovat!
Ja niinkuin jo mainittu aikaisemmin, mahtavaa että otit muita hahmoja mukaan! Niin kuuluukin, nyt vaan odotan että mullakin olisi taas vihdoin aikaa kirjoittaa että saan tehtyä ”vastapalveluksen” 😀
-
-
9. TAMMIKUUTA 2020
HOPIAVUOREN MANEESI, OTSONMÄKITutustumishölkkää
“Tullaan !” huudahdin, kun saavutimme Töpselin kanssa maneesin oven, joka oli hieman raollaan. Ratsastushallissa ei kuitenkaan ollut ketään, mikä sai mut vilkaisemaan vasemmassa ranteessa olevaa Apple Watch viitosta. 12:08 torstaina. Hmh. Outoa. Olikohan joku sitten maastossa, kun yksi auto pihassa kuitenkin oli tallille tullessani. “No, saamme hölkkäillä rauhassa,” mutisin raudikolle ja ohjasin sen kohti jakkaraa, joka oli hieman keskemmällä maneesia.
Hyppäsin selkään jakkaran avustuksella, annoin orille luvan lähteä liikkelle ja vedin Töpselin pyllyn päällä lepäävää vilttiä hieman reisieni päälle. Ensimmäiset pari päivää olin kävelyttänyt Töpseliä narun päässä metsässä maastoreittejä tutkien sekä maneesissa hieman juoksuttaen. Eilen otettiin ensimmäinen ratsastus kotona, ja Töpseli oli yhtä kiva mitä koeratsastuksesta muistin. Hieman ehkä vielä jännittynyt uudessa ympäristössä, mikä oli ymmärrettävää. Nyt jo tunsin ruunikon kävelevän rennommin kuin eilen, mikä sai hymyn huulille ja rapsutin orin kaulaa kevyesti harjan tyvestä, josta sain vastaukseksi kevyen pärskähdyksen.
Tarkoitus oli edelleen vaan tutustua ja pikkuhiljaa löytää niitä oikeita nappuloita. Kun keräsin ohjia, pyysin Töpseliä samalla hieman ryhdikkäämmäksi, ja hieman lyhentämään pitkää, reipasta askeltaan. Ori hieman jännittyi, mutta kun siirsin kättäni hieman eteenpäin tunsin tyytyväistä kuolainten pureskelua toisesta päästä.
Tein alkuun käynnissä muutamia pysähdyksiä, peruutuksia ja taivutteluja erilaisilla kuvioilla. Töpselin kanssa kyllä huomasi heti, jos omasta ratsastuksesta puuttui joku oleellinen juttu, mutta tuli heti paremmaksi kun muisti vaikka hieman siirtää pohjetta ja pyytää takapäätä mukaan taivutukseen. Töpselin ravi on niin ponnekasta, ilmavaa ja pehmeää samaan aikaan, että meinasin aina välillä jäädä vain matkustajaksi selässä, kunnes muistin taas pyytää orilta jotain tehtävää. Laukassa jatkoin yksinkertaisten perusjuttujen parissa, ja pyysin kaarteiden ja volttien lisäksi ruunikolta välillä pidempää laukkaa ja välillä lyhyempää laukkaa. Ori reagoi hyvin ja kuuliaisesti, ja sen herkkyys sai huomaamaan, että itse voi tehdä avut paljon pienemmin elein.
Loppuravit Töpseli sai hölkätä pidemmällä ohjalla ja eteen alas venyttäen. Käyntiin ori siirtyi välittömästi, kun ehdin istahtaa alas ja miettiä asiaa. Naurahdin kevyesti ääneen, ja taputin Töpselin ruskeaa, klipattua kaulaa. Olin tiistaina onnistunut klippaamaan orin, sillä sen talvikarva oli päässyt vähän turhan pitkäksi joulukuun aikana.
Kun ohjasin orin maneesin ovipäätyyn laidalla lepäävän viltin luokse, huomasin oven avautuvan ja sisään astui ruskeahiuksinen, ehkä mua hiukan vanhempi mies, joka pysähtyi kuin seinään huomatessaan mut.
“Ai-ai anteeksi, en tajunnut, että täällä olisi joku,” mies sanoi hermostuneesti. Laskeuduin alas selästä, taputin Töpseliä kaulalle ja otin pari askelta napatakseni viltin maneesin laidalta.
“Ei se mitään, me ollaan lopettelemassa,” hymyilin miehelle.
“Joo, mun piti vaan tarkistaa oliko täällä jotain siivottavaa,” mies jatkoi ja rapsutti takaraivoaan. “Aa, joo. Olen Oskari. Tallityöntekijä.” Oskari sujautti kätensä takaisin taskuun ja hieman korjasi ryhtiään.
“Elias, Töpselin omistaja,” nyökkäsin hevosta kohti joka hörähti ja tönäisi mua käsivarteen turvallaan. “Joo, joo,” naurahdin orille. “Ei täällä näyttänyt olevan mitään siivottavaa, tai en ai-“ ja lauseeni keskeytti pieni tömähdys, joka kuului takaa päin. Töpseli päätti sitten kakata juuri sillä hetkellä, mikä sai mut nauramaan ja Oskarinkin hieman hymyilemään. “Mä voin siivota ton,” sanoin Oskarille.
“Okei, kiitos,” mies naurahti, ja lähti ulos maneesista.
“Olet sinä sitten oikea vitsiniekka,” virnistin orille, joka katsoi mua suurilla nappisilmillään, korvat hörössä, kun heitin viltin sen päälle ja lähdin hakemaan talikkoa, ruunikko perässäni.
-
Loin Hopiavuoren hevostallin omien kiinnostuksen kohteideni perusteella unelmieni virtuaalitalliksi ja unelmieni talliksi. Jo siitä voi päätellä, että 90% kaikesta huomiostani on tämän tarinan lopussa: siitä hetkestä eteenpäin, kun Elias lopettaa ratsastamisen. Loppu itse asiassa yllättää minut positiivisesti. Ennalta olisin kuvitellut, että Elias on koppavan rikkaan pikkupojan stereotyyppi. Rikkaat ja taitavat harmittavan usein kuvataan sellaisiksi. Joskus he toki kohtelevat hevosiaan rakastavasti, niin kuin Elias, mutta huomattavasti harvemmin kanssahahmoja, elleivät sitten ole jo valmiiksi ystäviä heidän kanssaan. On kiva huomata, että Elias ei olekaan esioletusteni mukainen, vaikka tietenkin aina pakkaa hämmentämään tarvitaan myös riidanhaastajia. Olisin etukäteen uskonut, että Oskari voi ansaita Eliaksen kunnioituksen vasta isänsä nimen avulla, mutta Eliaksella ei olekaan ongelmia kätellä (noin niin kuin kuvainnollisesti) sellaista kättä, joka on vasta sekuntia aiemmin pidellyt talikonvartta. Ja ilmeisesti se talikko pysyy Eliaksen itsensäkin käsissä.
Sen lisäksi, että loppu on sosiaalinen ja jo siksi mun mieleen, se myös siis kertoo samalla paljon enemmän Eliaksesta (ja jopa Töpselistä) kuin mikään tekninen ratsastuksellinen pohkeiden asennon kuvailu. Alusta asti oli selvää, että Elias on aika hyvä ratsastaja ja Töpselikin kunnon ratsu, mutta lopussa kerrot paaaaaaaljon lyhyemmässä tilassa, että Töpseli on myös sosiaalinen ja lempeä, ja Elias ystävällinen, normaali, kiltti ja reilu. Lopun myötä muiden on paljon helpompi tarttua Eliaksen hahmoon, kun nyt tiedetään, miten hän todennäköisesti voisi suhtautua uusiin naamoihin. 😀
-
-
5. HELMIKUUTA 2020
HOPIAVUOREN MANEESI, OTSONMÄKIEstetreenien aloitusta
Aurinko paistoi kauniisti maneesin ikkunoista sisään, ja valaisi ratsastushallin niin hyvin, ettei valoja tarvittu. Olin vihdoinkin saanut aikaiseksi herätä jo puoli yhdeksältä — ehdin sopivasti vähän ennen kymmentä tallille ja nauttimaan valoisasta lumimaisemasta. Ahneesti ilmoitin itseni ja Töpselin vajaa kahden viikon päähän estekisoihin Ansamaahan, joten nyt piti alkaa tosissaan vähän treenailemaan.
“Noniin, nyt on valmista. Tulehan,” höpöttelin ruunikolle suunnatessani kohti yhden estetolpan vieressä odottavaa jakkaraa. Töpseli seurasi korvat hörössä perässä, ihan niin kuin se oli tehnyt koko sen ajan, kun olin pystyttänyt esteitä maneesiin. Kaksi pystyestettä, yksi ristikko ja yksi okseri, kaikki 50 ja 70 sentin väliltä, sekä muutama laukkapuomi verryttelyä varten.
Olimme jo pariin otteeseen treenannut esteratsastuksen saloja maapuomeilla ja kavaleteilla, ja Töpseli vaikutti innostuvan niistä ihan toden teolla. Nytkin ruunikko oli innoissaan jo verryttelyssä, ja sitä sai ottaa vähän takaisin, kun ratsastin laukassa kahta maapuomia. Harjoittelin puomien kanssa laukan pituuden säätämistä, ja kun pikkuhiljaa oikeanlaiset avut löytyivät, toimi Töpseli jälleen kuin ajatuksen kanssa. Ori hienosti pidensi ja lyhensi askelta pyynnöstä, ja piti lyhentäessäkin tempon hyvin yllä.
“Hieno poika,” juttelin orille kun annoin pidempää ohjaa ja taputin sen kaulaa. Töpseli pärskäisi vastauksesi jo hieman hengästyneenä. Jossain vaiheessa olisi pakko saada joku valmentaja esteille, sekä radalle että maastoon, mutta toistaiseksi oli pakko pärjätä omien tietämysten varassa. Toisaalta, ihan mielelläni ensin tutustun uuteen hevoseeni rauhassa ennen valmennukseen menoa — osaa sitten jotain ehkä kertoakin valmentajalle. Ensi viikolla voisi kyllä pyytää jonkun apulaiseksi nostamaan esteitä, kun pitäisi yksi kunnon rataharjoittelu pitää ennen kilpailuita. Oskaria ehkä uskaltaisi kysyä, jos mies hetken pystyy olemaan poissa työstään.
Keräsin pian ohjat käteen, ja löydettyäni Töpselille hyvän ja rullaavan laukan ohjasin ruunikon ristikolle. Jouduin ristikon avulla hieman hiomaan esteelle lähestymisiä, kun ori olisi niin mielellään lähtenyt hyppyyn vähän turhan aikaisin. Töpseli vaikutti kuin eri hevoselta: tarhassa ujona nuokkuva möykky olikin yhtäkkiä innokas estehevonen. Mikä on ihan pelkästään positiivista, sillä en tykkää ratsastaa hevosta, jota pitää koko ajan olla kehottamassa eteenpäin. Töpseli kuitenkin kuunteli hetken päästä hyvin pidätteitä, ja kun homma sujui hyvin ristikolla, hyppäsin muut esteet kerran ennen linjoja ja pientä rataa.
Alkuinnostuksesta päästyään ori oli hyvin keskittynyt, tarkka ja huolellinen hypyissään, vaikka esteet olivat sille suhteellisen pieniä vielä. Hetkittäin päästiin jo ajatuksen tasolla samalle levelille, mutta kyllä melkein tarvitaan ulkopuolista silmää, että saadaan yhteistyö hiottua timanttiseksi. Ruunikosta huomasi, ettei se ihan vielä luottanut muhun sataprosenttisesti, kun päätyi ennen estettä omiin askelratkaisuihinsa. Ymmärrettäväähän se on, että kyllä munkin pitää oppia tuntemaan Töpselin mukavuusalueet ja parhaiten ne saan tietää, kun se näyttää ne mulle itse.
Kaiken kaikkiaan estesessio oli onnistunut ja pelkästään positiivinen. Töpseli oli saanut pientä hikeäkin aikaiseksi, kun kehotin sen pidemmällä ohjalla rentoon raviin. Ruunikko pärski tyytyväisen oloisena, kun pyysin sitä hieman taivuttelemaan molempiin suuntiin. Lopulta istahdin alas, annoin orin siirtyä käyntiin ja ohjan valua koko pituuteensa.
“Hyvä hyvä,” lirkuttelin ratsulleni kun taputin sitä molemmin puolin kosteaa kaulaa ja rapsuttelin harjanjuuresta. Töpseli sai hetken kävellä ja jäähdytellä maneesissa, mutta ulkona oli niin kaunis talvikeli, että päätin ottaa loppuun pidemmät käynnit ja käydä ruunikon kanssa maastossa pyörähtämässä. Päätin, että esteet korjaisin myöhemmin pois, kun ohjasin Töpselin maneesin laidalle, asettelin viltin sen pyllyn päälle ja omien jalkojeni päälle ja ohjasin ratsuni lumiseen metsään.
-
Mun on pakko kehua sun otsikointia. Mä en tajua, miten ihmiset keksii aina niin hyviä otsikoita! Sulla on varmasti joku salaisuus siinä, koska ikinä en oo nähny muuta ko priimaa 😀 ! Oon vähän kade kyllä!
Oli myös kiva, että jätit koukun loppuun 🙂 . Mä vastasin siihen, vaikkakin päivän myöhässä. Tosi kiva! Hyvä sä 🙂 .
-
Voi vitsi, Polluxin (vai mikähän se nykyään on) kohderyhmä olisi varmana ihan villinä tästä tarinasta! Siinä olisikin muuten lastenkirjaidea: kirjoittaa ratsastusopas, jossa on tarinallisia piirteitä. Mä ainakin muistan omalta peruskouluajalta niiiiin monta tyttöä, jotka olisivat melkein kuolleet onnesta, jos joku Elias-hahmo olisi näyttänyt niille mallia, koska hän on tarpeeksi kaukainen tyyppi kohderyhmän elämästä, mutta silti samalla melko helposti lähestyttävä tarinan ulkopuolelta.
-
Aiheeseen ‘Töpseli’ ei voi kirjoittaa uusia vastauksia.